Sääsuhteiden keinotekoinen manipulointi on torjuttava

Sääolosuhteiden keinotekoisen ohjaamisen merkeissä virinnyt keskustelu on harhaanjohtavaa.

Ajatus insinööriteknisten keinojen käyttämisestä ilmakehän jäähdyttämiseen on erityisen kyseenalainen hanke juuri nyt, kun jo kohta 15 vuoden ajan ei lämpenemistä ole todettu. Lukuisat asiantuntijatahot ennakoivat pikemminkin viilenevää, kuin lämpenevää kehitystä – jopa vuosikymmeniksi eteenpäin.

On syytä korostaa mahdollisimman puhtaan polttotekniikan suosimista. Ei voi ymmärtää, miksi edes leikkimielellä ehdotellaan aerosolien tietoista lisäämistä ilmakehään. Tutkimuksen perusteella tiedetään, että esimerkiksi nokihiukkaset ovat yksi keskeinen tekijä paikallisten lämpötilojen kohottajana ja esimerkiksi jään ja lumen sulattajana. Tämän perusteella noella on vähintäänkin alueellinen vaikutus ilmaseoksen lämpötilaan.

Aktiviteetit ilmaston keinotekoisen jäähdyttämisen ympärillä heijastavat virallisen ilmastotutkimuksen neuvottomuutta. IPCC:n ympärille organisoitunut  tutkimus ei kyennyt ennakoimaan vuodesta 1998 jatkunut lämpöpysäkkiä eikä sillä ole tilanteeseen muuta selitystä kuin ilmakehän epäpuhtaudet.

Syyttävä sormi suuntautuu lähinnä Kiinaan sen energiankäytön kasvun vuoksi. Jos virallinen dogmi hiilidioksidin lämpövaikutuksesta otettaisiin todesta, niin Kiinan tuottama hiilidioksidi voisi hyvinkin kompensoida sen jäähdytysvaikutuksen, jonkä väitetään syntyvän epätäydellisestä palamisesta heikkolaatuisissa polttoprosesseissa aiheutuvista päästöistä.

Ilmaston muutosten vuoksi ei ole paniikkiin aihetta. Siellä, missä sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi ihmisten elinolosuhteisiin pitää resursseja käyttää ympäristön parantamiseen ja infrastruktuurin  lujittamiseen.

Sääolosuhteita ei ole mahdollista teknisesti ohjata haluttuun suuntaan. Sen sijaan taitamattomalla menettelyllä voidaan aiheuttaa suuria paikallisia ja alueellisia vahinkoja. Ilmastoon liittyvät monimutkaiset prosessit ovat suurelta osin huonosti tutkijoiden hallinnassa. Siksi olisi oikein, että kaikki insinööritekniset ilmakehään liittyvät manipulaatiot kiellettäisiin kansainvälisillä sopimuksilla.

Ilmastoarvoitus

Tiedetään, että ihmiskunnan osuus hiilen globaalikierrossa on noin 3,5 prosenttia. Se vastaa runsaan 7 gigatonnin vuotuista hiilimäärää, joka ilmakehään pääsee erilaisten polttoprosessien ja metsien hakkuiden seurauksena.

Hiilidioksidin kokonaismäärä ilmakehässä on runsaat 750 gigatonnia. Se tarkoittaa 0,04 prosentin osuutta ilmakehän kaasuista.

Miten voidaan ajatella, että ihmiskunta kykenisi nostamaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaiseksi?

Antautumisasiakirja

Sellainen on mielestäni Vasemmistoliiton kesän puoluekokoukselle valmisteilla oleva asiakirja. Itse en puolueeseen kuulu, mutta tottakai perinteisen vasemmistoajattelun periaatteellisena kannattajana vasemmiston piirissä harrastettu ajattelu ja sen puutekin kiinnostaa. Allaolevan puheenvuoron kirjoitin Kansan Uutisiin, jonka verkkolehdessä ohjelmaa on käännelty ja väännelty:

Kävin Rurik Holmin kanssa lyhyen keskustelun sähköpostitse ko. ohjelmapaperin tekstistä. Asiahan ei minulle oikeastaan kuulu. Erosin Vasemmistoliitosta edellisen ohjelmallisen paperin sisältämien mahdottomien ajatusten vuoksi.

Mutta yhteisen ja nykyistä laajemman poliittisen vasemmiston tarve on olemassa. Siksi ohjelmapapereihinkin on kiinnostusta. Näkemykseni paperin sisällön johdosta on tässä:

Mielestäni teksti on toiveluettelo, jossa on joukko ristiriitaisia kuvauksia siitä, millainen haluttaisiin maailmasta tehdä. Valitettavasti suuri osa kirjatuista toiveista seisoo tyhjän päällä ja on ristiriidassa esimerkiksi sen tiedon kanssa, joka maailmassa vaikuttavista taloudellisista, poliittisista ja jopa fysikaalisista mahdollisuuksista on käytettävissä.

• Minun politiikkakäsityksessäni täytyisi tilanteesta olla aina periaatteellinen mahdollisuus siirtyä toiseen siten, että ei suljettaisi pois seuraavaa askelta. Sitä varten kai poliittisia linja- ja strategiapapereita tehdään. 

Siksi edellyttäisin realistista maailmankuvaa pohdinnan perustaksi. Tässä asiakirjassa eletään jossakin muussa maailmassa, voisi kai sanoa, että reaalimaailman sijasta pitäydytään idealistisen, ideologisen ja demagogisen puhemaailman tai virtuaalisen todellisuuden piirissä.

On täysin mahdotonta ymmärtää ja hyväksyä, että tarkastelusta puuttuu globaalitilanteen poliittinen ja taloudellinen realismi.
Se koskee yhtälailla globaalien valtasuhteiden muutoksia, kuin myös taloudellisia ja resurssikysymyksiä vihreine myytteineen.
Samoin puuttuu Suomen tekemisiä määrittävä konkreettinen eurooppalainen konteksti. Miten on mahdollista tehdä suomalaisille poliittista paperia, jossa Euroopan yhteisön rooli ja tulevaisuus jää käsittelemättä?

Ympäristökysymyksissä ollaan täysin ilmassa. Kirjoittajilla ei tunnu olevan juuri lainkaan energiakysymyksissä fysikaalisten mahdollisuuksien ymmärrystä ja tietoa. Energiapoliittisissa asioissa pitäisi tuntea jossain määrin energiaan liittyvää perusfysiikkaa, jotta ei mentäisi ideologisen harhan varassa. Hiilitaistelu on kallista haihattelua.

Ajattelin ensin laatia konkreettisen kommentin asiakirjan tiimoilta. Ei se tietenkään kannata, koska jo lähtökohdat ovat niin kaukana omistani. Joutuisin kirjoittamaan koko tekstin uudelleen, eikä siinä ole mitään järkeä. Toisekseen, kysymys pitäisi olla poliittisen liikkeen strategiapaperista, eikä sellainen ole yhden ihmisen tehtävissä.

• Tässä muodossaan ohjelmatyö on irrallaan elämän ja politiikan tarpeista. Kysymys on hyvin syvällisellä tavalla politiikan ymmärtämisestä. 

Totta kai on niin, että kun kirjoittaa ristiriitaisen ja utopistisia olettamuksia sisältävän tekstin, niin sen pohjalta voi avata millaisia politiikkaprojekteja hyvänsä. Tämä on eräs tekstejä koskevan logiikan analyysin perusoivalluksia. Mutta mitä tämä tällainen on? Se on mielestäni edesvastuuttomuutta ja opportunismia maailman paineiden edessä.

Voidaan tietysti sanoa, että meillä on hyvät tavoitteet ja hieno ohjelma. Niin kerrottiin edellisenkin ohjelman valmistelun yhteydessä, mutta hallitukseen mentiin täysin vailla strategiaa.

Valitettavasti maailma ei kulje hienojen tavoitteiden ja kivojen papereiden mukaan. Näin joudutaan aina syyttämään muuta maailmaa siitä, ettei se hyviä tavoitteitamme ymmärrä. Mutta eikö se ole yhtä kuin antautuminen?

KU:n keskusteluun

Häntä heiluttaa koiraa? Ei sentään.

Ilmaston muuttumista ja ns. kasvihuoneilmiötä käsittelevissä kirjoituksissani olen aikaisemmin muutaman kerran sivunnut väitettä, jonka mukaan ilmakehän lisääntynyt hiilidioksidi nostaa lämpötilaa. Olen myös yrittänyt perustella ajatustani, jonka mukaan fysikaalisia edellytyksiä tälle keskeiselle väitteelle ei ole olemassa.

Jääkairauksissa on jo vuosia sitten osoitettu, että pitkällä aikajänteellä on todellisuudessa käynyt niin, että lämpötilan kohoaminen on nostanut hiilidioksidipitoisuutta ilmakehässä aina noin 800 vuoden viiveellä. Nyt uusi tutkimus osoittaa, että näin tapahtuu myös lyhyissä vaihteluissa. Hiilidioksidi reagoi nopeasti eli noin 9-10 kuukauden viiveellä lämpövaihteluihin. Tämä näkyy selvästi norjalaistutkimuksessa.

Kuvan sininen käyrä kertoo keskimääräisen ilmakehän lämpömuutoksista. Vihreä käyrä kuvaa hiilidioksidin määrän muutoksia ilmakehässä.

Ole Humlumin tutkimusryhmän tulokset osoittavat, että lämpötilan muutos on välittömästi kohottanut tai alentanut hiilidioksin pitoisuutta ilmassa. Koira heiluttaa häntää, ei päinvastoin. Tutkimusseloste täällä.

Ilmastonmuutoskeskustelun jyvät ja akanat

Tiedotusvälineiden, mutta myös kouluopetuksen maailmankuvaa värittää usko tuhoisaan ilmaston muuttumiseen. Syntyy vaikutelma, että lähes kaikki maailman katastrofit ja onnettomuudet johtuvat sääoloista.

Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun puhutaan ilmastopakolaisuudesta.  Näytetään uskottavan, että joskus historiassa sääolot eivät vaihdelleet, vaan vallitsi jonkinmoinen Eedenin harmonia.

Jyvien ja akanoiden erottelussa auttaa ilmastosuodatin.

Sen avulla uutisesta tai väitteestä suodatetaan erilleen alla listatut ilmiöt. Kun suodatus on tehty, jäljelle jäävät ne ilmiöt, jotka saattavat johtua sääsuhteiden muutoksista eri puolilla maapalloa. Ilmasto nimittäin muuttuu ja muutokset ovat olleet toisinaan hyvinkin suuria ja nopeita.

Dramaattisia muutoksia voi tutkia mm. vanhoista kronikoista. Ne kertovat tapahtumista lämpimällä keskiajalla ja sitä seuranneen ns. pikkujääkauden viileiltä vuosisadoilta. Kirjoitettua kuvausta sääoloista on olemassa Euroopassa jo lähes 1000 vuoden ajalta.

Ilmaston muutoksista erilleen suodatettavia ilmiöitä  (listaa voi täydentää omien tietojensa mukaisesti):

• Sodat, hirmuvallan aiheuttamat inhimilliset tuhot ja reviirikamppailut aineellisine hävityksineen.
• Väestön hallitsematon kasvu sosiaalipoliittisine seurauksineen.
• Väestön keskittyminen rannikkoalueille, joilla esim. sadekausi, maanvyörymä, tulva, pyörremyrsky, ukkonen tai tautiepidemia voi aiheuttaa joukkotuhon.
• Olematon infrastruktuuri ja kunnallistekniikka, köyhyys, eriarvoisuus, asuntokurjuus.
• Eräät geologiset prosessit, kuten Bangladeshin maan painuminen, luetaan tiedon puuttuessa ilmastonmuutoksen aiheuttaman vedennousun piiriin. Toisaalta jää huomiotta, että tuon alueen maapinta-ala todellisuudessa kasvaa eroosion Himalajalta kuljettamien maamassojen ansiosta.
• Ryöstöhakkuut, maan anastaminen alkuperäisasukkailta ja heidän elinkeinonsa tuhoaminen.
• Tehoviljelystä ja sateista aiheutuva eroosio, joka vie maasta mullan ja ravinteet; tähän liittyvä viljelytekniikan virheellisyys, ryöstöviljely ja –hakkuut, maan autioituminen
• Slummiutuminen, työttömyys, ”liikaväestö” suurkaupunkien liepeillä, tästä aiheutuva muuttopaine ja väestön kasautuminen myös ongelmallisille alueille (tulvamaat, suistomaat, maanjäristysalueet)
• Vuosikymmeniä jatkunut viljelymaan keinokastelu, ravinnetasapainon hävittäminen ja maan tuoton romahtaminen. Tähän liittyy metsien vuosisatainen hävitys ja kuivuus. Tyyppiesimerkki Espanja jättimäisine kasvihuoneviljelmineen, myös laajemmin koko Välimeren alue ympäristöineen, Pohjois-Afrikka.
• Alkuperäisasukkaiden energiantarpeen tyydyttäminen hakkaamalla metsät kymmenien kilometrien etäisyydeltä asutuksista.
• Ryöstökalastuksen aiheuttama vesialueiden köyhtyminen, elinkeinonharjoittamisen mahdottomuus, ympäristön pilaantuminen, myös kalastaminen myrkyillä ja räjähteillä, joka hävittää koralliriuttoja.

Ilmastokatastrofipuheesta otetaan erilleen suodattimeen listattujen tekijöiden aiheuttamat vaikutukset.

Jäljelle saattaa jäädä todellinen sääolosuhteiden muutoksista ja vaihteluista aiheutuva ongelma. Sitä kelpaa käydä analysoimaan.

Henryn laki

Kyse ei ole telkkarin asianajojännäristä, vaan ongelmasta, joka liittyy ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntymiseen vuodesta 1840 lähtien. Virallisen käsityksen mukaan silloin ilman hiilidioksidipitoisuus oli 0,028 prosenttia, kun sen nykyisin on noin 0,038  prosenttia. Mistä se tulee, kuka on syyllinen? Kasvihuoneilmiöön suostuvien mukaan vastaus on selvä: ihmiskunnan teolliset päästöt ovat syyllisiä.

Ongelma syntyy siitä, että tämä prosenttimäärä muodostaa ilmaa tulevan hiilidioksidin kokonaismäärästä vain runsaat 3 prosenttia, laskentatavasta ja lähteestä riippuen hieman vähemmän tai enemmän. Siksi kriittinen sielu kysyy: Mikä on sen mekanismi, jonka avulla kokonaisuutta tarkasteltuna mitättömät päästöt kykenevät olettamusten mukaan pitämään yllä koko hiilidioksidimassan tasaista kasvua?

Luvut ovat epähavainnollisia ja niiden mieltämisessä tehdään helposti virheitä. Silti (tai juuri siksi) muutama luku on tarpeen. Hiilen kiertoa, sen mittasuhteita ja lähteitä kuvaa seuraava kaavio (F.Joos):

Kaavion mukaan ilmakehän hiilidioksidin kokonaismäärä on noin 750 gigatonnia. Vuotuinen lisäys on Joosin mukaan 3,4 Gt. Merten vuotuinen panos ilmaan on 90 Gt, maaperän eliöstön hiilidioksidihengityksen yhteinen panos noin 100 Gt,  fossiilisten polttoaineiden hiilipäästö 5,4 ja metsien hakkuiden vaikutus noin 1,9 Gt.

Vastaavasti ilmakehästä meriin palautuu hiilidioksidia n. 92 Gt. Kasvien yhteyttämisprosessi käyttää yhdessä biohajoavien materiaalien humustumisen kanssa n. 102 Gt ilman hiilidioksidia. Nettotuloksena ilmakehän hiilimäärä kasvaa noin 3,4 Gtn vuodessa.

• Kaavioon on tehtävä yksi painava huomautus. Siitä puuttuu kokonaan vulkaanisten ilmiöiden ja purkausten ilmakehään syytämä hiilimäärä. Lisäksi maaperän bakteerien ja pieneliöiden biologisen hengityksen  eli hiilidioksidituotannon kokoluokan arvioiminen on hyvin hataralla pohjalla sen mittavuudesta huolimatta. On enemmän kuin todennäköistä, että ilmakehään maasta ja meristä tulevan hiilimäärän arvioinnin tarkkuus on vähäisempi kuin ihmiskunnan päästöjen suhteellisen tarkkaan tiedetty kokonaismäärä.

Laatikoiden sisällä olevat luvut kuvaavat hiilidioksidin sijaintia kiertoprosessissa.  Ylivertaisesti suurin hiilidioksidimassa on liuonneena valtamerien veteen. Niiden pintakerrokset  ja syvänteet yhteen laskien vedessä on kyseistä kaasua lähes 40 000 gigatonnia. Suhteellisen suuri on ilmakehän hiileen verrattuna myös maaperässä ja biosfäärissä sidottuna oleva hiilidioksidin määrä, runsaat 2000 gigatonnia.

Ongelma on tässä eli kuvassa, joka suggeroi hiilidioksidin tasaisen kasvun ilmakehässä:

Aikaisemmin esitetyn hiilen kiertokaavion perusteella syntyy periaatteellinen kysymys. Kun otetaan huomioon ihmiskunnan hiilipäästöjen suhde koko kierrossa olevaan määrään, miten voidaan kuvitella juuri ihmiskunnan fossiilipolttoaineen polttamisesta syntyvän hiilidioksidin vastaavan hiilen kokonaismäärän kasvusta?

Toinen ongelma syntyy kuvan käyrän ja ilmakehän lämpenemiskäyrän näennäisestä samankaltaisuudesta  (kuva Goddard Institute for Space Studies/GISS). Käyrä näyttää seuraavan hiilidioksidin kasvukäyrää.

Keskeisesti juuri näiden kahden käyrän samantapaisuuteen perustuu julkisuudessa paniikkia aiheuttava kasvihuonedogmatiikka enemmän tai vähemmän sofistikoituine versioineen. Syntyy vaikutelma, kuin ensimmäinen käyrä olisi yhteydessä toiseen ellei peräti sen aiheuttaja. Näin itse asiassa väitetäänkin, sillä IPCC-vetoinen ”kvasivirallinen” ilmastotiede nojautuu kolmen perusdogmiin:

1. Hiilidioksidi lämmittää ilmakehän
2. Ihmiskunta on syyllinen ilmakehän hiilidioksidin lisääntymiseen
3. Siispä ihmiskunta aiheuttaa hiilidioksidin lisäämisellään ilmakehän lämpenemisen.

Aikaisemmissa kirjoituksissa olemme jo pohtineet hiilidioksidiin sen fysikaallis-kemiallisten ominaisuuksien vuoksi liittyvää ongelmakenttää. Nyt astuu huoneeseen Henryn laki.

Mitä Henryn laki sanoo?

Henryn laki muotoilee kaasun ja nesteen välisen suhteen siten, että kaasun, kuten hiilidioksidi, liukenemisen määrä nesteeseen on riippuvainen kaasun osapaineesta. Englantilainen kemisti J.W.Henry sai nimensä historiaan laskemalla liukenemisen määrää ilmaisevan vakion eri kaasuille eri lämpötiloissa. Liukenemisen määrään vaikuttaa paineen ohella lämpötila siten, että mitä lämpimämpää on, sitä vähemmän kaasua imeytyy nesteeseen ja kääntäen. Tilannetta havainnollistaa laatikko.

Jos lämpötilassa tai paineolosuhteissa tapahtuu muutos, kaasun pitoisuus nesteessä vähenee tai lisääntyy siihen saakka, että tasapaino on jälleen saavutettu. Kyseessä on näin ollen puhtaasti kemiallis-fysikaalinen reaktio.

Oheisessa taulukossa kuvataan lämpötilan ja liukenemismäärän keskinäisiä suhteita hiilidioksidin ja veden tasapainotilanteessa Henryn lain mukaan.

Tasapainotilan saavuttaminen ottaa aikaa. Mitä suuremmista neste- ja kaasumääristä on kysymys, sitä kauemmin tasapainon saavuttaminen kestää. Esimerkiksi valtamerten pintakerrosten tasapainotila saavutetaan lämpötilan merkittävämmän muutoksen jälkeen noin vuodessa. Sen sijaan syvänteiden tasapainon saavuttamiseen kuluu aikaa satoja, joka tuhannenkin vuotta.

Henryn lain seuraukset

Alussa esitetyn kaavion ja moninaisten mittausten mukaan hiilidioksidin määrä ilmakehässä lisääntyy tasaisesti edelleen. Koska vedessä ja maalla oleva kasvullisuus  ei riitä sitomaan hiilidioksidia uuteen biomassaan eivätkä myöskään humustumisprosessit tähän kykene,

1. hiilidioksidia tulee ilmaan enemmän kuin sitomisprosessit ennättävät sitä kiinnittää tai

2. lämpeneminen estää tasapainotilan saavuttamisen ilman ja vesimassojen välisessä hiilidioksidin osapaineessa.

Ja nyt ollaan asian ytimessä. Koska ihmiskunnan hiilipäästöt ovat kokonaisprosessissa vain muutaman prosentin luokkaa, voidaan ongelman, eli ilman hiilipitoisuuden kasvun syytä järkevästi etsiä lähinnä hiilidioksidin ja veden liukenemistasapainon häiriöstä. Ilmanpaine on pitkässä juoksussa lähes vakio, mutta suurten vesistöjen ja merien lämpötila elää pitkien aikajaksojen saatossa..

Kun katsotaan historiallisesti pidempää aikajaksoa, sekä ilmakehän että vesien lämpötila on todellakin vuoden 1840 jälkeen noussut aina 2000-luvulle saakka. Vuoden 1840 jälkeiseen jaksoon mahtuu myös laskevia ja taantuvia kausia, mutta 1998 oltiin noin 0,7 ˚C lämpimämmällä tasolla kuin mittausjakson alkuhetkellä.

(Tässä kohtaa pitää huomauttaa, että jos tarkastelujaksoa pidennettäisiin hiilikaivosteollisuuden ja höyrykoneen käytön alkamisaikoihin 1700-luvulle, ei lämpötiloissa olisi todettavissa merkittävää nousua lainkaan. Vuotta 1840 edelsi pitkä lämpötilan alenemisen aikakausi.)

• Poliittinen propaganda jyrää valitettavasti faktat.

Edellä kuvattu problematiikka on monille ilmaston muuttumista ja nimenomaan hiilidioksidin ympärille rakennettua ongelmaa tutkivalle tuttu. Fysiikan/kemian peruslakien mukaan hiilidioksidin kasvua ilmakehässä ei pitäisi tapahtua tavalla, jota Mauna Loa- käyrä kuvaa.

Asian ymmärtämistä hämärtää julkisuudessa propagandatekstien tapaan vuodesta toiseen esiintyvä käyräpari lämpötilan nousu <>hiilidioksidin lisääntyminen.  Se suggeroi tekemään pitkälle meneviä ja yksipuolisia johtopäätöksiä – väärin perustein.

Julkisuuden hiilidioksidikäyrä kertoo pitoisuuksien nousun vain vuoden 1957 jälkeen. IPCC:n julkisuudessa suosima lämpökäyrä puolestaan starttaa 1840-luvun notkosta, luultavasti siitä syystä, että kehityskuvaan saadaan näyttävyyttä.

Esimerkiksi allekirjoittanut ei ole tullut ajatelleeksi, että hiilidioksidin pitoisuuden kasvun takana ilmakehässä voisi olla Henryn lain mukainen, mutta pidemmän ajan lämpökehitys aina vuodesta 1840 lähtien. Epäloogisuudestaan huolimatta on passiivisesti tullut hyväksytyksi ajatus, jonka mukaan 3 prosentin eli viiden gigatonnin häntä heiluttaisi 750 gigatonnin koiraa.

Ajattelussa ei tulisi sallia nopeita analogiajohtopäätöksiä eikä loogisia ristiriitaisuuksia.

Tämä ajatus sen sijaan tuli mieleen ilmakehän fysiikkaa työkseen tutkivalle ja myös IPCC:n asiantuntijana toimineelle Murry Salbylle, joka vaikuttaa australialaisen Sidneyn yliopiston ilmakehäfysiikan professorina. http://envsci.mq.edu.au/staff/ms/

Tätä kirjoitettaessa keväällä 2013 Euroopan yliopistoissa parhaillaan luennoimassa kiertävän Salbyn keskeinen sanoma on kuultavissa vasta Youtuben luentona http://www.youtube.com/watch?v=YrI03ts–9I&feature=youtu.be

Lähikuukausina tarjolla on myös tekstimuodossa isotooppitutkimukseen perustuvaa faktaa, joka vahvistaa Henryn lakiin perustuvan tulkinnan ilmakehän hiilidioksidin lisääntymisestä 0,01 prosenttiyksikön verran vuoden 1840 jälkeen.

• Näin on saatu uusi vahvistus argumentille, jonka mukaan hiilidioksidi ei ole syy ilmakehän lämpenemiseen, vaan sen seuraus. Tämä tieto on kylläkin vahvistettu jo vuosia sitten jääkairaustulosten perusteella koskemaan sekä pitkiä, jääkausien välisiä jaksoja, että myös aivan tuoreessa tutkimuksessa, joka koski hiilidioksidipitoisuuden lyhyen aikavälin vaihteluita.

Julkisuudessa usein esitetty Mauna Loa – käyrä siihen liittyvine assosiaatioineen ja konnotaatioineen ei siis ole läheskään totuus hiilidioksidista. Se esitetään yleensä yhteydessä, jossa totuus ei ole kertomuksen tavoitteena ollenkaan. Lämpeneminen on syy hiilidioksidin lisääntymiselle ilmakehässä. Hiilidioksidi ei ole syy, vaan seuraus.

Alla esitetään kaksi kuvaa, jotka kertovat päästöjen vaihtelusta. Ylimpänä on ilmakehään tulevan hiilidioksidin kokonaismäärä vaihteluineen. Mauna Loa -käyrän suggeroima katselija ei hevin tästä käyrästä kehitystä tunnista.

Näin kokonaispäästöt vaihtelevet

Alemmassa kuvassa ihmiskunnan polttamisen aiheuttamien kokonaishiilipäästöjen kehityskäyrä. Siinäkin on vaihtelua, joka ei muistuta täysin Mauna Loa- käyrän tasaista menoa mutta kuvaa silti realistisemmin nousevaa kehitystä. Olennaista on ymmärtää, että kokonaisuus ei määräydy ihmisen päästöistä.

Myöskään ei ole niin, että ilmakehän hiilidioksidi tulee sieltä, missä ihmisen teollisuus on voimakkaimmillaan. Siitä kertoo satelliittien välittämä mittauskuva hiilidioksidipäästöjen määrästä maapallon eri seuduilla. Suurimmat päästöt ovat lähtöisin päiväntasaajan sademetsävyöhykkeeltä.

Kaikki kuvat olen kaapannut Salbyn esitelmän videotallenteesta.

Jälkikirjoitus 8.4.2013

Edellä jätin tietoisesti mainitsematta, että hiilidioksidin liukeneminen veteen tuottaa kemiallisessa prosessia myös hiilihappoa. Siinä yhteydessä vapautuu lämpöä. Happamuutta lisäävän hiilihapon osuus veteen liukenevasta hiilidioksidikaasusta on noin 1 prosentti. Koska merten happamoituminen on ilmaston mallintajien kestoargumentti hiilidioksidia vastaan, aiheeseen palataan tälläkin blogipalstalla lähitulevaisuudessa.

jälkikirjoitus 18.9.2013

Uutisten mukaan kirjoituksessa siteerattu ilmastotutkija Murry Salby on irtisanottu virastaan. Syytä ei ole vaikea arvata. IPCC-uskollinen ilmastotutkimus ei hyväksy poikkeamista ruodusta.