Energiapolitiikka irrotettava ilmastopelottelusta

Budjettiriihen aikaan kansalaisjärjestö Ilmastofoorumi ry ehdotti hallitukselle säästöjä myös ilmasto- ja energiapolitiikassa.

Epäilimme tosin näiden olevan pyhiä lehmiä, joihin ei edes talouskriisissä kosketa. Epäilys osoittautui oikeaksi, vaikka hallituksen rakenneremontin yhteydessä mainitaankin energia-alan sääntelyn vähentäminen.

Ilmastopolitiikassa voisimme saavuttaa merkittäviä säästöjä. Syöttötariffit ja energiatuki maksavat nykytasollaan vuosikymmenen loppuun mennessä veronmaksajille lähes kaksi miljardia euroa. Tuet nostavat energian hintaa, vaikeuttavat energiahuoltoa, pilaavat maisemat ja tappavat vielä lintujakin tuulimyllyjen siipiin.

Tietenkin verotuetut investoinnit ohjautuvat muhkeina voittoina kansainvälisten sijoittajien taskuihin ja jopa Kiinaan.

Ilmastollista hyötyä tukien jakamisesta ei ole. Vuosien saatossa ihmisen tuottaman hiilidioksidin väitetty rooli ilmastonmuutoksessa on käynyt yhä kyseenalaisemmaksi. Kaikkien lämpömittaussarjojen mukaan ilmakehä ei ole lämmennyt yli 15 vuoteen eikä IPCC:n pääsihteerin Pachaurin mukaan jopa 17 vuoteen.

Ennusteiden mukaan olisi pitänyt lämmetä 0,3 astetta. Samana aikajaksona 1880-luvun jälkeisestä ilmakehän CO2-pitoisuuden noususta on toteutunut kolmannes. Yhtälö on yksinkertainen eikä se toimi siten kuin paniikin lietsojat väittävät.

Verovarojen haaskaaminen tarpeettomaan ja haitalliseen ilmastopolitiikkaan on lopetettava. Energiapolitiikka on irrotettava ilmastopähkäilystä. Kahdella miljardilla korjataan iso pala kestävyysvajeesta ja sääntelyn vähenemisen myötä autetaan taloutta paremmin takaisin kasvu-uralle.

Kari Arvola

Ilmastofoorumi ry:n varapuheenjohtaja

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s