- Tätä kirjoitettaessa tapaus Hautalasta eli ministeri Heidi Hautalan erosta hänen jäätyään peräkkäin kahdesti kiinni valehtelusta on kulunut vain kaksi päivää. Hallituksen piirissä eroa pyritään selittämään parhain päin, jotta koko hallituksen arvovaltaan kohdistuva kolhu minimoituisi.
- Eron myötä on tullut selkeästi näkyviin se railo, joka vihreiden ja vasemmiston sekä toisaalta hallituksen kokoomuslaisten ja sosialidemokraattien välillä todellisuudessa vallitsee perustavaa laatua olevien kysymysten suhteen.
- Hallitus ei voi jättää silleen kysymystä, miten Suomessa suhtaudutaan valtiovallan harjoittamaan taloudelliseen toimintaan yleensä ja luonnonvarojen hyödyntämiseen erikseen. Kysymys on olennainen tilanteessa, jossa finanssi- ja velkakriisin rinnalla Eurooppaa runtelee suurin talouden rakennekriisi kolmeenkymmeneen vuoteen.
Näihin kysymyksiin ei saada selvyyttä suomalaiseen politiikkaan pesiytyneen korrektin puheen puitteissa. On aika ryhtyä käymään alastoman poliittista keskustelua perusasioista.
On myös aika aloittaa dogmiksi muodostuneen ympäristömantran purkaminen. Ympäristömantralla tarkoitan Rion ympäristökokouksen 1992 jälkeen laajalti levinnyttä puheenpartta, jossa kestävä kehitys, ilmastonmuutoksen torjuminen, kasvihuonekaasujen leikkaus ja uusiutuva energia muodostavat rungon kaiken kattavalle poliittiselle liturgialle.
Dogmi on kehittynyt niin kiinteäksi osaksi poliittista puhetta, että se muodostaa eräänlaisen uskontunnustuksen, jota ei voi ohittaa joutumatta politiikan ulkopuolelle tai suoranaisesti pannaan. Puhe on poliittisesti korrektia vasta sen jälkeen, kun keskeiset dogmit on puheessa tai tekstissä nimetty ja tunnustettu.
Ja tämä aivan siitä riippumatta, mikä on asianomaisen puhujan tietotaso ja ymmärrys näistä kysymyksistä tai mitä tutkimus todellisuudessa ao. ongelmista kykenee lausumaan. Tilannetta voidaan kuvata ekologismin käsitteellä. Sillä tarkoitetaan ekologiaksi kutsutun kokoomatieteen välineellistämistä ja valjastamista politiikan työvälineeksi yksipuolisen ja dogmatisoidun tulkinnan avulla.
Vihreä hegemonia
Tapaus Hautala voi olla sikäli hyödyksi, että sen kautta tulee laajempaan tietoisuuteen myös suomalaiseen parlamentarismiin ujuttautunut, eri puolueissa edustettuna oleva vihreä valtaverkosto. Se pyrkii vetämään suuntaviivoja politiikalle, taloudelle ja siviilielämälle ympäristöuhkia hyväksi käyttäen.
Politiikan johtoaatteeksi on valjastettu ekologismi, jolle muut politiikan alat pyritään alistamaan. Tuon politiikan asiantuntijoiksi hyväksytään vain erilaiset kansalaisjärjestöt, kuten Greenpeace ja Maan ystävät, joiden puhetta toimittajakaarti ihastuneena levittää.
Greenpeacen toiminnassa hallitsee jesuiittamoraali: Tarkoitus pyhittää keinot. Periaatteen juurtuminen yhteiskuntaan on tullut tapaus Hautalan yhteydessä selkeästi ilmi ns. sosiaalisen median piirissä. Greenpeacelle sallitaan luvaton tunkeutuminen rakennuksiin ja teollisuuslaitoksiin, nousu porauslautoille ja laivoille, koska se ”ainoana” puolustaa luontoa itse itselleen antaman valtakirjan turvin. Demokraattisessa yhteiskunnassa tällaista monopolistista lupakirjaa ei voida eikä pidä millään alueella eikä kenellekään hyväksyä.
Tilanteesta poliittiset puolueet voivat syyttää itseään. Vuosien mittaan vihreälle liikkeelle on ilman isompia keskusteluja luovutettu moraalinen oikeus tulkita ympäristökysymyksiä ja määritellä ongelmiin luvalliset ratkaisut. Kyse on hegemoniasta tunnetun italialaisen poliitikon Antonio Gramscin esittämässä merkityksessä. Useimmat puolueet ovat tähän ”herruuteen” mukautuneet joko laiskuuttaan tai piittaamattomuuttaan, mutta usein myös ollakseen poliittisesti korrekteja. Perinteinen vasemmisto on hylännyt sosialisminsa ja ottanut sen tilalle sekalaisen aatevalikoiman vihreästä ideologiasta.
- Tapaus Hautala on osoittanut, että vihreisiin ja heidän yhteistyökumppaneihinsa pitää kyetä suhtautumaan myös itsekkäinä eduntavoittelijoina ja vallankäyttäjinä. Heille ympäristöllä on lähinnä välinemerkitystä taloudellisten ja poliittisten asemien rakentamisessa. Vihreyden pudottaminen jalustaltaan ei onnistu, ellei politiikan piirissä kyetä murtamaan ajattelua kahlitsevaa, normatiivista vaatimusta poliittisesti korrektista puheesta ja sen mukaisesta käyttäytymisestä.
Oikeus energiaan
Ympäristöongelmat ovat aineellisen kehityksen ja talouden globaalin kasvun kautta tulleet osaksi arkipäivää. Niiden taustalta löytyy usein piittaamattomuutta ympäristön tilasta. Ympäristön muutos ja turmeltuminenkin nähdään virheellisesti välttämättömäksi seuraukseksi talouskasvusta ja kehityksestä.
Kritiikki tällaista suhtautumista kohtaan on oikeutettua. Toisaalta näyttää kuitenkin helposti unohtuvan, että väestönkasvu aiheuttaa keskittymisellään sinänsä merkittäviä ympäristöongelmia. Niiden ratkaisu edellyttää infrastruktuurin uudistamista, energiatalouden kehittämistä ja taloudellis-teknistä kehitystä. Luonnonvarojen hyödyntäminen on tässä välttämätöntä, mutta hyötyjen ja tappioiden taseen laadinta vaikeaa. Missään tapauksessa sitä ei voi luovuttaa demokraattisen kontrollin ulkopuolisille toimijoille.
- Hautalan vallankäytön motiiviksi paljastui nopeasti eron jälkeen vihreiden pyrkimys estää suomalaisten jäänmurtajien käyttö pohjoisen Jäämeren öljyn ja kaasun etsinnän tukitoimintaan. Vihreät katsovat, että ympäristöriskit ovat liian suuret. Mutta juuri riskejä suomalainen laivanrakennusosaaminen päinvastoin voisi olla vähentämässä. ETLAn esittämät näkemykset mahdollisista korvausriskeistä voi siirtää etujärjestön valtion yritystoiminnan periaatteellisen karsastuksen tiliin.
Vihreiden ja heidän tukijoidensa maailmankuvassa hallitsee energiatalouteen liittyvä virheellinen dogmi. Heidän käsityksensä mukaan energiatalous voidaan ja pitäisi järjestää ”hiilivapaasti” siten, ettei fossiilisia polttoaineita käytettäisi lainkaan. Ajatus on levinnyt niin, että näyttää täysin unohtuneen nykyisen energiatalouden perustuvan 80-prosenttisesti öljyyn, kaasuun ja kivihiileen. Eikä tilanne tule tästä muuttumaan vuosikymmeniin. Siitä pitää huolen suurten maiden, kuten Kiina, Intia, Indonesia, Meksiko, Brasilia, Venäjä tai Afrikan väkirikkaiden valtioiden taloudellinen kasvu.
Ei ole olemassa oikotietä, jonka avulla fossiilisten energiaresurssien käytöstä voidaan luopua ja siirtyä johonkin toiseen energian hyödyntämisen tapaan. Ns. vaihtoehtoiset energialajit eivät todellisuudessa ole vaihtoehto, vaan ne täydentävät perinteistä, fossiilienergian ja ydinvoiman muodostamaa perustaa.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että energian käytön lisääntyessä tuotannon ja energian tarpeen välille syntyy jo 2020-luvulla kuilu, jonka täyttämiseen ei näköpiirissä olevien ratkaisujen avulla löydetä keinoja. Kaikki se, joka nykyisin tunnetaan nimellä uusiintuva energia, on kylläkin resurssina tärkeää, mutta sen osuus energian käytöstä voi fysikaalisista syistä muodostaa tulevaisuudenkaan energiapaketista suunnilleen vain noin viidenneksen. Samalla se alhaisesta energiatiheydestään johtuen tulee kasvattamaan kokonaisenergian käyttöä.
Oikeus ravintoon
Edellä piirretty näkymä ei ole ilahduttava, mutta ei sitä tulisi peittää virheellisiin käsityksiin nojautuvilla, vaikkakin poliittisesti korrekteilla liturgioilla.
Vastaava tilanne vallitsee myös aineellisen perustuotannon lohkolla. Maapallon väestökasvu ja kulutustottumusten eli elintason muutos aiheuttaa nopeasti ravintotaloudessa vajauksen, jonka umpeen kurominen on vaikeaa. Aina vuodesta 1870 lähtien on maatalouden piirissä tapahtunut tieteellis-tekninen kehitys kyennyt turvaamaan ravinnon kasvavalle väestölle alenevalla hinnalla.
Vuoden 2000 paikkeilla tapahtui käänne. Sen jälkeen hintojen kehitystendenssi on kääntynyt ylös eikä kehitykselle näy vaihtoehtoa. Samanaikaisesti kuin hinnat nousevat, myös kysyntä törmäilee tarjonnan rajoihin. Syyksi on tarjottu markkinamekanismin keinottelua, mutta se ei ole ainoa eikä riittävä selitys.
- Taustalla on väkilukuun suhteutetun viljelymaan supistuminen. Jos peltoa oli henkeä kohden vuonna 1950 käytettävissä 0,5 hehtaaria, niin määrä oli vuonna 2000 supistunut 0,3 hehtaariin. Ennusteiden mukaan vuonna 2050 käytettävissä on enää 0,2 hehtaaria. Kyse ei ole vain määrällisestä kehityksestä.
Käytettävissä olevan maan laatu heikkenee nopeasti siitä syystä, että viljelyä on kautta aikojen pyritty harjoittamaan ensisijaisesti parhailla maa-alueilla. Uusi viljelymaa on väistämättä laadullisesti heikompaa ja usein sitä saadaan raivaamalla vain lisää metsää viljelykäyttöön. Metsien säilyttäminen olisi usein ekologisista syistä välttämätöntä. Myös sääolosuhteiden muutoksilla on merkittävää alueellista vaikutusta maatalouden harjoittamisen ehtoihin.
Viime vuosien näennäisvihreä kehitys on vääristänyt viljelymaan käytön rakennetta siten, että ravinnon sijasta valtavat peltoalat on otettu biopolttoaineiden tuottamiseen soveltuvien kasvien kuten maissin ja öljykasvien viljelyyn. Se on suoraan pois lautaselta. Tältä pohjalta lienee selvää, että viljelymaata 2-3 –kertaisesti tehotuotantoon verrattuna tarvitseva luomu tuskin on se ratkaisu, jonka avulla ravintokysymys voidaan ratkaista.
Tapaus Hautalan poliittiset implikaatiot
Edellä kosketellut kaksi asiaryhmää ovat vain esimerkkejä tilanteesta, jossa ollaan. Niiden tarkoitus on osoittaa, että ihmisen tarve hyödyntää luonnonvaroja elääkseen on oikeutettu, mutta vaikeasti toteutettavissa väestön kasvaessa.
Perustava resurssi, eli energia muodostaa pohjan myös maataloudelle sekä kaikelle fyysiselle elämälle. Ihmiskunnan edessä on kujanjuoksu, jossa väestönkasvu, energian niukkuus ja materiaalitalouden uhkaava umpikuja muodostavat seinät kehityskäytävälle. Kaikkiin näihin kolmeen tekijään voidaan vaikuttaa ja sopeutua, mutta se edellyttää ideologioista vapautettua tarkastelua ja toimintaa.
Tässä piirretty kuva yksinkertaistaa jättäen tietoisesti tarkastelun ulkopuolelle kehitykseen vaikuttavan talousjärjestelmän. On silti ilmeistä, että jatkossa kysymys omistuksesta ja jakoperiaatteista tulee olemaan eräs tärkeimmistä vastausta vaativista haasteista.
Tapaus Hautalan esiin nostama vaatimus kuuluu, että ennalta annetuista, dogmaattisista ratkaisumalleista on politiikassa päästävä irtautumaan. Suomella ja suomalaisilla ei ole varaa tarkastella kehitystä ideologisesti vihreäksi värittyneen optiikan kautta.
- Poliittisesti korrektista ekologismista on edettävä maailman reaaliprosessien tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Myös ekologisesti mahdollisimman kestävän kehityksen keskeinen mitta on tavallinen ihminen tavallisine tarpeineen.
Kari K. Arvola 