EU:n venäläinen ruletti Ukrainassa

Sen jälkeen kun Ukrainan katuparlamentti oli pyyhkinyt edellisenä päivänä allekirjoitetulla neuvottelusopimuksella takapuoltaan ja ryhtynyt yksipuoliseen vallanottoon, on tilanne edennyt siihen, että Krimin provinssi on erkaantumassa Ukrainan keskushallinnosta ja Ukrainan itäosissakin kytee monin paikoin irtaantumisajatus.

Syylliseksi on lännessä, eli EU:n johtomaissa ja USA:ssa löydetty Venäjä ja etenkin sen presidentti Putin. Nyt kerrotaan venäläisjoukkojen miehittäneen Krimin ja valmistautuvan laajaan sotilasoperaatioon mahdollisesti myös Ukrainan itäosien suhteen. Tätä ajatusta toistava kuoro ei tiedä tai ei myönnä, että Krimillä on omasta takaa tuhatlukuinen joukko puolisotilaallisia yhteenliittymiä tai järjestöjä. Ne eivät ole mitään vapaapalokuntia, vaan hyvin koulutettuja ja varustettuja, koordinoituun toimintaan kykeneviä sotilaallisluontoisia osastoja. Osastojen venäläismielisyydestä tai Venäjän materiaalituesta ei ole epäilystä, mutta puhe miehityksestä on vailla pohjaa.

Krimin väestöstä nyt valtaosa on venäläistä, se on tämän ruletin yksi tosiasia. Lisäksi Venäjällä on sotilastukikohdissaan lähes 20 000 miestä, joten kyllä Krimillä venäläistä sotavoimaakin riittää.

EU:n pelihalut Ukrainassa

Spekulaatioita Ukrainan ympärillä riittää, enkä ryhdy tässä syvällisemmin siihen leikkiin. Silti olen kummastellut EU:n kiirettä Ukraina-kysymyksessä. Etenkin Saksan aktiivinen rooli herättää kysymyksiä. En ole ainoa ihmettelijä. Myös monet politiikan tarkkailijat ja joukossa myös Saksan entinen liittokansleri Helmut Kohl ovat esittäneet kriittisiä näkemyksiä omaksutun linjan suhteen.

Itse näen Saksan aktiivisen hääräilyn taustalla historiallisia syitä ja kasvavia taloudellisia intressejä. Ukraina on taloutena köyhä, mutta sillä on potentiaalia. Maan läpi kulkee Keski-Eurooppaan venäläinen kaasuputki, joka sinänsä on yksi osa ongelmaa. Mutta myös liittokansleri Angela Merkelin ja liittopresidentti Joachim Gauckin DDR-tausta on ilmeinen syy Saksan johdon linjauksille. Molemmille tuntuu tärkeältä näyttää, että historiastaan huolimatta he ovat reippaita Venäjän vastustajia ja seisovat lännen etuvartiossa nyt Ukrainassa.

Venäläismotiiveja minun on helppo ymmärtää, vaikka en ole sotilaallisten interventioiden tai sotapelien kannattaja. Venäjällä Krim nähdään historiallisesti omana alueena. Donbasin kaivos- ja teollisuusalue sekä koko itäinen Ukraina on samaten sellaista seutua, jossa venäläisillä ja venäläisellä pääomalla on vuosisatojen takaa rooli sekä taloudessa, että siviilielämässä.

Ukrainan katuparlamentin ensimmäisiin päätöksiin sekä poliittisiin julistuksiin kuului venäjän kielen roolin hävittäminen julkishallinnosta. Samalla äärilaidan natsihenkiset järjestöt korostivat Venäjää arkkivihollisenaan. Johtopäätös voi Venäjän näkökulmasta olla vain sellainen, että venäläisväestö ja venäläiset omistukset ovat uuden hallinnon Ukrainassa vaarassa. Että kehitys kulkee tähän suuntaan, siitä kertovat osaltaan oikeusprosessit, joiden sisältönä on erilaisten rikossyytteiden avulla ottaa venäläisomistus Ukrainan valtion haltuun tai myydä se ”omille” oligarkeille.

Venäjän tavoitteet

Arvioin, että Venäjän näkökulmasta tärkeitä tavoitteita on periaatteessa kolme: 1) Venäjän laivaston tukikohdat säilyvät Krimillä. 2) Krim saa laajan autonomian tai liittyy Venäjään. 3) Ukrainan itäosien autonomia varmistetaan ja sitä laajennetaan siten, että venäläisväestön asema turvataan eikä venäläispääomaa ryöstetä.

Kun EU yhdessä amerikkalaisten kanssa nyt puhuu pakotteista ja korostaa kansainvälisen oikeuden merkitystä, se pelaa Ukrainalla venäläistä rulettia. Pakotteita suunnitellaan niitä yksittäisiä henkilöitä vastaan, joiden katsotaan olevan vastuussa Ukrainan tapahtumista. Näillä viitataan lähinnä niihin venäläisiin, joiden EU-konstruktio katsoo olevan syyllisiä Krimin erkaantumisprosessin ja mahdolliseen Ukrainan hajoamiseen. Kyseeseen tulevat siis lähinnä ne venäläiset monimiljärdöörit ja heidän yrityksensä, joilla on konkreettisia vastuita ja velvoitteita valvottavanaan Ukrainassa ja Krimillä. Lukumäärää on vaikea arvioida. Mutta kansainvälisiä suurliikemiehiä on Venäjällä runsaat sata ja he omistavat sveitsiläispankki Credit Suissen arvion mukaan noin 35 prosenttia Venäjän finanssiomaisuudesta. Ilmeisesti monella näistä on asiointia myös Ukrainassa.

Oligarkkien varoja on sijoitettu eniten Englantiin, mutta myös Yhdysvaltoihin ja Sveitsiin, varsinaisista veroparatiiseista puhumatta. Näihin kohdistuvat sulkutoimet ja tilien jäädyttämiset ovat sananmukaisesti venäläistä rulettia. Vaikutukset tuntuvat myös jäädyttäjien taloudessa, sillä venäläistä rahaa on sidottu valtavasti läntisiin yrityksiin ja ihan oikeaan yritystoimintaan. Varoituksen ääniä kuuluukin eripuolilta Eurooppaa ja myös Yhdysvalloista.

Siksi en henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että tälle tielle puhtaasti poliittisen arvovallan ja diplomaattisen pelin viehätyksen vuoksi lähdettäisiin. Lisäksi Venäjällä on mahdollisuus melkoisiin vastatoimiin myös talouden alueella. Vaikka Venäjä tällä hetkellä on yhteistyön kautta sitonut suuria pääomia mm. kaasun toimitukseen Eurooppaan, on sillä potentiaalisia energia-asiakkaita runsaasti toisella ilmansuunnalla. Euroopan kannalta on kohtalokas virhe, jos energiayhteistyö Venäjän kanssa katkeaa.

Liturgia kansainvälisestä oikeudesta

Pidän selvänä, että Venäjä pyrkii edellä listaamani tavoitteet saavuttamaan rauhanomaista tietä, vaikkakin sotilaallisesta voimasta muistuttaen. Puheet kansainvälisestä oikeudesta voitaisiin tässä yhteydessä siirtää hieman syrjään. Nimittäin ellei muisti ole kokonaan mennyt, voitaisiin nostaa keskusteluun esimerkiksi 15 vuotta sitten tapahtunut NATO-hyökkäys Jugoslavian osavaltioon Kosovoon. Pommituksissa kuoli 3500 ihmistä. Se oli USA:n suurin sotaoperaatio Vietnamin sodan jälkeen ja tehtiin täysin ilman YK:n mandaattia, vastoin kaikkia lakeja. Tavoite oli Jugoslavian hajoittaminen.

Maaliskuussa 2003 amit ja englantilaiset hyökkäsivät Irakiin. Kahden kuukauden operaation jälkeen Saddam Hussein kukistui, mutta ulkomaiset joukot miehittävät maata aina vuoteen 2011 saakka. Taustalla oli öljy, vaikka muuta puhuttiin. Ja tilanne tänään on se mikä on. Missä piileskeli kansainvälinen oikeus?

Pakistanissa USA harrastaa ja Obaman kaudella aikaisempaa aktiivisemmin täsmäohjattujen lennokkien avulla yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien tapppamista. Ei tälle ole oikeudellista perustaa, mutta vuoden 2004 jälkeen ruumiita on 330 lennon tuloksina syntynyt YK:n tietojen mukaan 2200 ja 600 ihmistä on vakavasti haavoittunut. Muutama tapetuista on voitu määritellä USA:n vihaamiksi terroristeiksi. Tämän toiminnan perusteella ei kukaan vaadi amerikkalaisia asetehtailijoita matkustuskieltoon eikä heidän tilejään ole jäädytetty.

Guantanamossa USA pitää yllä vankileiriä, jonka toimintaa ei valvo minkäänlainen tuomioistuin. 2000-luvulla leirille on suljettu vajaat 800 jostakin epäiltyä henkilöä. Kansainvälisoikeudellista perustaa tällekään toiminnalle ei ole. Obama matkustuskieltoon?

Afganistanin pommitukset ja sotilasoperaatio maan miehittämiseksi alkoi vuonna 2001. Asialla olivat USA, Englanti ja Australia. Tavoitteeksi julistettiin terrorismin vastainen kamppailu, eli lähinnä talibanit ja hypoteettinen terroristijärjestö Al Kaida. Operaatiolle hankittiin YK:n mandaatti, mutta kansainvälisen oikeuden mukaista perustelua sotilaalliselle puuttumiselle ja miehitykselle ei asiantuntijoiden näkemyksen mukaan ole. Mutta ei sitä tarvita, kun oikein yhdessä yritetään.

Libyan tapaukset ovat nekin vielä muistissa. Kun kampanja Gaddafia vastaan käynnistyi, siihen yhtyi ihmeteltävällä ripeydellä EU ja etenkin Ranska, jonka hävittäjäpommittajat ryhtyivät auttamaan kapinallisia. Gaddaf saatiin tapetuksi ja uusi valta rakennettiin. Mutta kuten uutisista oikein etsimällä saa tietää, maa on sekasortoisessa tilassa ja esimerkiksi yhtä öljysatamaa pitää hallussaan jokin kapinoiva klaani. Ja näitä maassa riittää. Oliko Libyan operaatiolle kansainvälisen oikeuden antama perusta?

Kysymys on absurdi, kuten koko tältä pohjalta lähtevä argumentointi.

Tämä pätee myös Ukrainan tapahtumiin. Niitä pitää arvioida todellisten taustojen ja syiden pohjalta. Poliittiset viritykset ja median takapirujen luomat tarinat palvelevat aina jotakin tarkoitusperiä. Niiden ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää. Ja etenkin maltti, kuten myös vanha Saksan liittokansleri Helmut Kohl muistuttaa.

Jälkikommentti

Tuossa kirjoituksessani jätin kokonaan huomiotta puhtaasti sotilaallispoliittiset näkökannat, koska en ole aihepiiriin syvällisemmin perehtynyt. Asiaa valottaa alan tutkimuslaitoksen selvitys täällä.

Mainokset

Niinistö johtaa harhaan

Kyse on ympäristöministeri Ville Niinistöstä ja hänen energiapoliittisesta kannanotostaan YLEn lauantaiaamuisessa lähetyksessä 8.3.2014. Kun puhe on poliittisista vihreistä, on selvää että he puhuvat mielellään pehmeitä energiapolitiikasta.

Ei ole myöskään yllätys, että he aika-ajoin hallituksessakin yltyvät vastustamaan ydinvoimaa. Tällä kertaa halutaan torjua Fennovoiman ydinvoimalahanke. Samalla vihreät linjaavat ”keskitettyä” sähköntuotantoa vastaan ja korostavat epämääräisesti hajautetun, uusiintuvan energian etuja. Se että samaan yhtälöön mahtuu vielä energiatehokkuuden nostovaatimus, on ihan oman pohdiskelunsa arvoinen asia.

Ensinnä ulkopoliittinen argumentti. Niinistö pitää eksplisiittisesti virheenä, ellei peräti vaarana, ydinvoimalan hankkimista Venäjältä siten, että voimalayhtiössä on myös venäläinen osaomistaja. Muutama näkökohta puhuu jyrkästi Niinistön käsityksiä vastaan.

Ensinnäkin Suomella on aina 1970-luvulta lähtien kokemusta yhteistyöstä venäläisen ydinvoimatoimittajan kanssa. Ei ole tullut tietooni, mikä tuossa Loviisaan keskittyneessä yhteistyössä on ollut Suomen energiahuollon kannalta ongelmallista.

Toiseksi, Rosatomin Suomeen rakentama voimala on eräänlainen näyteikkunalaitos. Sitä tullaan sekä suunnittelu-, että rakennusvaiheessa samoin kuin käytön alkaessa tarkastelemaan aivan erityisen suurennuslasin kautta. Venäläisosapuolella on kaikki syy huolehtia laitoksen korkeasta laadusta yhdessä suomalaisten insinöörien kanssa.

Kolmanneksi, uusi voimala avaa suomalaisille alan eksperteille myös aivan uusia näköaloja käytetyn uraanin käsittelyssä ja mahdollisesti myös kierrätyksessä. Se on osaamista, joka tulevina vuosina on arvossaan. Ei ole Venäjä-kortista mihinkään tässä yhteydessä.

Energiapoliittinen sumutus

Toinen argumentaatiolinja, mitä vihreänkään ministerin ei pitäisi julkisuudessa samoilla, on energiapoliittinen sumutus. Kun Niinistö vastustaa osin ydinvoimalle rakentuvaa perusvoimaa, hän esittää samalla vaihtoehtoa, joka on sisäisesti ristiriitainen ja kansantaloudellisesti kestämätön.

Hajautettu, virheellisesti uusiintuvaksi luonnehdittu pehmeä energia ei tule milloinkaan korvaamaan tiheydeltään ylivoimaisia energiamuotoja, joihin myös ydinvoima lukeutuu. Vaikka Suomen kaikki bioenergia otettaisiin käyttöön ryöstöhakkuilla ja joka jumalan pellot kääntämällä, ei näin kyettäisi maan tuontienergiantarpeesta (fossiiliset, tuontisähkö) tyydyttämään kuin karkeasti ottaen 15 prosentin osuus.

Se voi näyttää paljolta, mutta se on vähän kun ajatellaan kysymystä, millä loput energiasta tuotetaan. On tietenkin selvää, että omia energialähteitä, kuten puu ja turve, tullaan käyttämään niin pitkälle kuin varat ja ympäristö sallivat. Tuulivoiman kanssa on jo sitten ongelmallisempaa, koska se ei ilman vara- ja säätövoimaa voi milloinkaan olla luotettava perussähkön lähde.
Sähköä on saatava jatkuvasti ja kaikkialla, missä sitä tarvitaan. Tämä tarkoittaa, että jokaista tuuli- ja aurinkovoimalaa kohden pitää olla reservivoimaa joko koti- tai ulkomailla. Tämä taas tarkoittaa, että energiaomavaraisuudesta näiden kahden energiatyypin avulla ei kannata unelmoida eikä siitä ole perusvoimaksi sähköverkkoihin.

Särähtikö korvaan tai sattuiko silmään ”uusiintuvan energian” käsitettä kohtaan esittämäni kommentti? Tosiasia kuitenkin on, että uusiintuvaa energiaa ei voi maailmankaikkeudessa esiintyä. Sekä suora auringon säteily, että sen johdannaisina syntyvät ilman liikkeet ovat peräisin suuresta ydinvoimalasta. Se toimittaa maapallolle luotettavasti energiaa vielä pitkiä aikoja. Mutta ei se energia uusiinnu sen paremmin biosfäärissä, kuin aurinkopaneeleissa tai tuulivoimaloissakaan.

Kun se kerran otetaan käyttöön, tulee se hyödyntämisketjussa menettämään korkean laatunsa ja muuttuu erilaisten vaiheitten kautta entropiaksi. Jäljelle jää vain jätelämpö. Energiaa ei takaisin saa. Tämä voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta ei sitä ole. Kaikki ns. uusiintuva ja pehmeä energia joudutaan ottamaan käyttöön materiaalisen hyödyntämisketjun, kaluston ja laitteiston avulla. Näiden rakentaminen, käyttö, kunnossapito ja lopulta romuttaminen ja uusiminen ovat sitä samaa entropiatuotantoa, joka liittyy kaikkeen energian ”tuotantoon”, ts. energiamuotojen muuttamiseen ja hyödyntämiseen teknisissä laitteissa.

Energiaa tuotetaan käyttämällä energiaa, kuluttamalla aineellisia resursseja ja luomalla erilaisia verkkoja energian ja energiapotentiaalien siirtämiseksi paikasta toiseen. Ja kun metsä hakataan ja pellon öljykasvit korjataan syksyllä, tarvitaan uusi kierros istutuksia, ravinteita ja melkoinen määrä myös konetyötä, jotta ”uusiintuvaa” energiaa saadaan seuraavalla korjuukierroksella.

Niinistölle voisi esittää kysymyksen energiatehokkuuden olemuksesta. Onko tehokkaampaa tai edes mahdollista rakentaa joka kylään esim. oma autonominen risuvoimala erillisine voimansiirto- ja muuntojärjestelmineen siten, että sen asiakkaat kykenisivät vastaamaan kustannuksista?

Olisivatko asukkaat myös halukkaita luopumaan olemassaolevan energiainfran luomasta varmuudesta Niinistön tavoitteen vuoksi? Nämä ovat kysymyksiä, joita toivoisin myös energiateollisuuden kommentoivan. Olen jo pitkään ihmetellyt, miten esimerkiksi juuri vihreiden annetaan täysin vapaasti mellastaa energiapoliittisine kannanottoineen ilman että niiden asiasisältöön kukaan julkisuudessa puuttuu. Tämähän pätee myös ilmastoproblematiikkaan.

Vihreä vaatimus energiatehokkuuden lisäämisestä

Kyse on myös käsitteiden määrittelystä. Kun Niinistö vaatii energiatehokkuuden lisäämistä, tarkoittaako hän sillä alan kirjallisuudessa ja ammattilaisten keskuudessa hyväksyttyä bruttokansantuotteen ja sen tuotantoon vaaditun primäärienergian määrän välistä suhdetta? Niinistön vaatimus merkitsee karkeasti ottaen sitä, että jokainen kansantaloudessa tuotettu euro tulisi saada aikaan vähemmällä primäärienergian käytöllä. Puhutaan myös energian säästöstä tässä yhteydessä.

Niinistön vaatimukseen sisältyy edellä ohimennen viittaamani ristiriita, joka vaikuttaa kaikkien vihreiden ajattelussa. Energian ”tuotantoa” eli energialajien muuntamista loppukäyttäjän tarpeita vastaavaan muotoon, säätelee termodynamiikaksi kutsuttu fysiikan ala. Sen perusteella tiedämme, että primäärienergian monipolvinen muuntoketju loppukäyttäjän stöpseliin tai auton tankkiin nielaisee alkuperäisenergian määrästä noin kaksi kolmannesta. Tästä moni vihreä poliitikko saa aiheen moittia pääosin fossiilisiin lähteisiin perustuvaa energiataloutta haaskaavaksi.

Osittain kyse on todellakin siitä, että lähtökohtaisesti suuren energiasisällön omaavia arvokkaita energialähteita, kuten öljyä, käytetään edelleen lämmitykseen. Sitä voidaan pitää haaskauksena ja siirtyminen tarkoituksenmukaisempiin lämmön lähteisiin on käynnissä. Mutta samainen termodynamiikka kertoo, että jos nykyinen fossiililähteiden hallitsema energiahuolto korvattaisiin kokonaan ns. uusiintuvilla, pehmeillä energiamuodoilla, primäärienergian käyttö kaksinkertaistuisi. Mitä se tarkoittaisi esimerkiksi energian tuotannon materiaalitaloudessa, siirtoketjuissa ja jakelussa on toistaiseksi hämärän peitossa. Mutta varmuudella ei kyse ole ainakaan ekotehokkuuden tai ekologisesti järkevämmän yhteiskunnan rakentamisesta. Energiatalouden fysikaalisiin perusteisiin tulen palaamaan lähitulevaisuudessa.

Ministeri Niinistö kumppaneineen nojautuu asiantuntijoihinsa, joiden ideologis-poliittinen näkemys on jo ennalta annettu ja kaikkien tiedossa. Sitä he toistavat mantran tavoin kaikkialla ainakin näennäisesti ilman vastalauseita.

Poikkeuksia tosin löytyy teollisuuden puolella, mutta tiedän vain yhden yrityksen, joka julkisuudessa esittää ns. virallisesti linjasta poikkeavia käsityksiä energia-ja ilmastopolitiikasta: Katternö. Kannattaa piipahtaa katsomassa. Poikkeus vahvistaa säännön.

Vihreän taikauskon lähettiläät

Suomen ympäristöministeriön tiedote kertoo seuraavaa:

28.2.2014 11:07

EU:n ympäristöministerit käsittelevät EU:n ilmastotavoitteita Brysselissä

EU:n ympäristöministerit kokoontuvat 3. maaliskuuta Brysseliin keskustelemaan EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan tulevista tavoitteista. Lisäksi ministerit käsittelevät asetusehdotusta jäsenmaiden mahdollisuudesta rajoittaa tai kieltää geenimuunneltujen kasvien viljelyä alueellaan sekä keskustelevat EU:n vihreän talouden edistämisestä.

Euroopan komissio esitti tammikuussa EU:n yhteiseksi päästövähennystavoitteeksi 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Ympäristöministereiden keskustelut evästävät asian käsittelyä maaliskuun lopulla Eurooppa-neuvostossa. Suomi tukee alustavasti komission esitystä ja pitää tavoitteen asettamista hyvissä ajoin tärkeänä signaalina kansainvälisille neuvotteluille, joiden tarkoituksena on sopia kattavasta ilmastosopimuksesta ensi vuonna.

Määräenemmistö esti geenimuunneltujen kasvien viljelyä koskevan asetusehdotuksen etenemisen ympäristöneuvostossa keväällä 2012. Nyt ministerit pohtivat, voidaanko asian käsittelyä jatkaa uuden ehdotuksen pohjalta. Suomi tukee esitystä, jonka mukaan jäsenmaat voisivat kieltää tai rajoittaa muuntogeenisten kasvien viljelyä alueellaan. Lisäksi Suomi pitää tärkeänä, että luodaan selkeät kriteerit sille, millä perusteella viljely voidaan kieltää.

Suomea kokouksessa edustaa ympäristöministeri Ville Niinistö. Hän osallistuu kokouksen yhteydessä myös Healthy Oceans – Productive Ecosystems – sekä Green Growth Summit -konferensseihin.

Tiedotteesta voi lukea, että vihreä ministeri pyrkii tekemään voitavansa Suomen sitomiseksi energiapoliittisesti järjettömän ja ilmastoa ajatellen vailla fysikaalisia perusteita olevan leikkaustavoitteen tukijoihin ennakkoon, ehtoja kyselemättä. Tällainen on maan tapa ollut kautta niiden vuosien, kun Suomi on jäsenenä EU:n valtioliitossa ollut. Sitoudutaan tavoitteisiin ennen aikojaan, tehdään etuajassa ja ehtoja esittämättä.

Tämä koskee etenkin ympäristöön liittyviä EU-säädöksiä, joita Suomi imagosyistä on ollut innokas täyttämään. Kun EU nyt suurten teollisuusmaiden painostuksesta on luopunut maakohtaisesti asetettavista päästöleikkausmääräyksistä, yrittää vihreä ministeriö saada prosenttitavoitteet toteutumaan toisaalta kotimaisen ilmastolain, toisaalta eurooppalaisten uskonveljiensä antamalla selustatuella EU:n ympäristöministerien kokouksessa.

Kun ympäristöarvot ovat meille monille suomalaisille tärkeitä, saattaa syntyä kysymys, mitä pahaa on sitoutumisessa? Jos sitoudutaan oikeisiin asioihin ja etsitään toimivia ratkaisuja, ei yhtään mitään. Mutta käytännössä on usein tapahtunut aivan toisin, kuin innossa toheltamisessa on kuviteltu. Esimerkiksi jätteiden käsittelyssä suomalaiset alkoivat 80-luvulla rakentaa kompostointilaitoksia, jotka olivat tuskin prototyyppiasteella, mutta maksoivat maltaita. Haisevien betonilaatikoiden toimintaa on jouduttu paikkaamaan vuodesta toiseen ja eräät laitokset, kuten Turun Topinojan Vapon laitos, on tehottomana häiriöpesäkkeenä lopetettu kokonaan.

Tuoreessa muistissa on myös haja-astutusten jätevesihuollon täysremontti. Sen yhteydessä velvoitettiin minimaalisia päästöjä tuottavat haja-asutusalueen asukit rakentamaan muovikaivoja ja liittymään vesi- ja viemäriverkkoon kohtuuttomin kustanuksin. Rahallinen ja tekninen panos oli saavutettuun hyötyyn nähden ylimitoitettu. Jos lasketaan mukaan uuden järjestelmän rakentamisen tarkoittama materiaali- ja energiakustannus, on hankkeen ekologinen tase selkeästi miinusmerkkinen. Suuria kysymysmerkkejä voi asettaa myös pitäjästä toiseen matkaavien ulosteiden vaatiman putkiverkoston rakentamisen ja käytön ekologisuuden suhteen.

Energiataloudessa EU:n ajamien päästöleikkaustavoitteiden noudattaminen on sekä taloudellisesti, että fysikaalis-teknisesti vailla perusteita. Hypoteettisen ilmastonmuutoksen torjumiseksi perustelut ovat jopa kasvihuonekaasuihin uskovien lähtökohdista vailla pohjaa. Asiaa on pohdittu Ilmastofoorumin verkkosivuilla täällä.

Suomen energiahuollon rakennetta selventää oheinen kaavio. Kuviot selkenevät napauttamalla.

Lähde: Tilastokeskus

Lähde: Tilastokeskus

Sähkön hankintaa kuvaa allaoleva kaavio. Huomiota kiinnittää teollisuuden ja kaukolämmön tuotannon yhteydessä tuotetun sähkön suhteellisen suuri osuus. Se sisältää myös merkittävän panoksen puuperäistä energiaa (lauhdevoima, puuperäiset jätelietteet).

Sähkön hankinta

Kaavioista voi suoraan päätellä, että EU-komission ja vihreiden vaatima 40 prosentin hiilidioksidipäästöjen leikkausvaatimus vuoteen 2030 mennessä ei voi toteutua teknisten ratkaisujen kautta. Tavoitteena onkin rakennemuutos siten, että toisaalta pyritään estämään kautta linjan fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja toisaalta suoraan rajoittamaan esimerkiksi liikkumista vireillä olevien valvontajärjestelmien ja niiden päälle rakennettavien veroratkaisujen avulla.

Kotimaisessa energiapolitiikassa linjaus merkinnee voimistuvia poliittisia vaatimuksia tuulivoiman merkittävästä lisäämisestä, liikenteen sähköistämisetä ja puuperäisen polttoaineen entistäkin voimaperäisemmästä käytöstä. Tuuli ja puu ovat energiatiheydeltään heikkoja energialähteidä. Siksi niiden käytön merkittävä lisääminen tarkoittaa energiatalouden kokonaishyötysuhteen alenemista, energian käytön kustannusten kohoamista (primäärienergian käytön kasvu, hintojen kohoaminen) ja energiasektorin ekologisen taseen alenemista. Kansantalouden energiajärjestelmän kokonaishyötysuhde alenee sitä mukaa, kuin sähkön tuotannossa pehmeiden energioiden osuus kasvaa.

Tällainenko on suomalaisen puun loppusijoituspaikka tulevaisuudessa?

Tällainenko on suomalaisen puun loppusijoituspaikka tulevaisuudessa? Kuva: Kaija Olin-Arvola

Suomelta puuttuu energiapoliittinen konsepti, jossa energialähteiden käyttöä ja hyödyntämistä arvioitaisiin taloudellisin, fysikaalisin ja sosiaalisin perustein ilman ilmastoideologista viitekehystä. Nykyinen energiapolitiikka on laiska poliittinen komporomissi puolueiden ja niiden taustalla olevien eturyhmien kesken. Kotitalouksien, veronmaksajien ja energialaskun maksajien näkökulma energiapolitiikasta puuttuu lähes kokonaan.

Vihreät geenien vastaisella ristiretkellä

Tällä kertaa energiapoliittinen hiilidioksidisota ei riitä ministeri Ville Niinistölle EU:n ympäristöministerien kokouksessa. Vihreät haluavat aisankannattajineen estää EU-alueella sen vähäisenkin moderniin geenibiologiaan perustuvan edistyksen, mitä maanosassa on taikauskon hallitessa kyetty saavuttamaan. Tälläkin hetkellä Euroopassa on lähes mahdotonta saada viljelyyn tieteellisen geeniteknologian avulla jalostettuja tuotteita.

Taloudellista ja valheelle rakentuvaa imagohyötyä etsiviä myötäjuoksijoita riittää. Niinpä esimerkiksi eineksiä valmistava Snellman ilmoitti jokin aika sitten ryhtyvänsä valmistamaan geenimuuntelusta vapaita lihaleikkeitä ison mainoskampanjan avulla. Snellmanilla ei varmaankaan tiedetä, että jalostustoiminnassa on kautta aikojen hyödynnetty geenien muutoksia, tosin sattumanvaraisesti ja massamittaisten erehdysten ja yritysten viitoittamalla tiellä nykyiseen geenibiologiseen täsmäjalostukseen verratuna.

Tilanne ei kuitenkaan vihreitä tyydytä. He haluavat lisää työvälineitä, joilla geenibiologinen edistys voidaan kokonaan pysäyttää. Tieteellisiä perusteluja menettelylle ei ole.

Tulevaisuutta ajatellen tilanne on nykylinjan vihreän taikauskon vallitessa toivoton. Tutkimus karkaa Euroopasta. Ravinnontuotannossa ehdottomasti tarvittavat innovaatiot tehdään muualla ja ne hyödyttävät Euroopan ulkopuolella tapahtuvaa maataloutta ja elintarviketuotantoa. Enemmän asiasta mm. täällä.

Modernia geenibiologiaa käsittelevä kattava tietopankki löytyy MMT Jussi Tammisolan ylläpitämältä sivustolta.