Kurssin korjaamisen aika

Huolimatta US-presidentti Obaman kiukuttelusta YK:n estradilla länsivaltojen Lähi-Idän politiikassa on nähtävästi tapahtumassa hätäjarrutus ja u-käännös. Pakottava syy on massamittaisen pakolaisongelman rinnalla IS-kapinajoukkojen verinen ja tuhoisa operointi samanaikaisesti usean valtion alueella.
Kokonaisuutta katsottaessa syynä suunnan muutokseen on länsivaltojen USA:n johdolla toteuttaman Syyria-politiikan epäonnistuminen kautta linjan.

• Vielä parisen vuotta sitten ponnekkaasti toisteltu ”maltillisen opposition” muodostaminen ja varustaminen, mukaan lukien ns. Syyrian vapaan armeijan FSA:n voittokulku on pysähtynyt .
• Assadille oppositiosta ei kauko-ohjattuna ja etäruokittunakaan ole vaihtoehdoksi.
  Uhkakuvassa Assadin kukistuminen ja pääkaupungin joutuminen IS-kapinallisten haltuun tietäisi joukkoteurastuksia, kaikkien vääräuskoisten ja muiden epäluotettavien tuhoamista Irakin ISIS-alueitten esimerkin mukaan.
• USA:n ja sen liittolaisten hyvin todennäköisesti suunnittelema sotilaallinen operaatio Assadin syöksemiseksi vallasta ei enää onnistu. Se johtuu Venäjän, Iranin, Syyrian ja Irakin aivan viime viikkoina yhteisneuvotteluin koordinoimasta turvallisuuspolitiikasta.
  Venäjällä ja Iranilla on riittävästi resursseja, sotilaalliset ja taloudelliset mukaan lukien, jotta ne kykenevät pysäyttämään Assadin laillisen hallinnon tuhoamisen asevoimin. Sitä riskiä EU, USA ja NATO eivät enää kykene ottamaan.

Näyttää siltä, että USA:n poliittinen johto on tehnyt viimeisten vuosien aikana, ts. Obaman presidenttikaudella Venäjän suhteen massiivisen väärin arvion.
Amerikkalaiset myötäjuoksijoineen elävät menneessä ajassa ja noudattavat kylmän sodan aikaisten kremnologien ja sovjetologien tutkimusmenetelmiä arvioissaan. Niiden mukaan Venäjän olisi aikapäiviä sitten pitänyt olla sortunut ”siirtymätalouden” epäonnistumisiin.

Näin ei ole tapahtunut. Maassa on kyetty markkinatalouden rinnalla käyttämään merkittävää valtion ohjausta ja osallistumista kansantalouden prosesseihin. Venäjä-tutkimuksen läntinen paradigma on yksinkertaisesti virheellinen.

Menneet kuukaudet ovat myös osoittaneet, että Venäjä kykenee joustaviin ja laaja-alaisiin diplomaattisiin operaatioihin, joita tuetaan tilanteenmukaisilla liittoutumilla. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen näyttää siltä, että hallitsematon ääri-islamilaisin tunnuksin edennyt väkivallan ja militarismin hyökyaalto Lähi-Idässä voidaan saada pysähtymään.

Venäjän presidentti Vladimir Putinilla ja kokeneella ulkoministerillä Sergei Lavrovilla on hyvät perusteet kiinnittää uusi sulka hattuihinsa voitollisen kädenväännön kunniaksi.

Rauhanprosessi on kriisin ratkaisu

Pitkään eläteltiin kuvitelmaa, että EU on rauhanprosessi  ”an sich” ja Suomi kaukana maailman rytinöistä. Pakolaisten ohjelmoitu ryntäys raukoille rajoille ja niistä kepeästi läpi aiheutti reaktion, joka on ymmärrettävä. Mutta se jättää koskematta tapahtumien syvimmät juuret.

Samalla väistetään – varmaankin osin tietoisesti – vastuu sodista, yhteiskuntien sortumisesta kurjuuteen ja massamittaisesta kuolemasta, josta uutiset Syyriasta, Irakista, Jemenistä, Libyasta ja monista muista maista Afrikassa päivittäin kertovat.

Poliitikoilta ei riitä rohkeutta tunnustamaan, että he sekä Suomessa, että laajemmin EU:n piirissä ovat olleet käynnistämässä meneillään olevaa kriisiä siitä lähtien, kun USA hyökkäsi Afganistaniin ja sitten Irakiin lakaisten maton alle kaikki mahdollisesti kansainvälisen oikeuden normit. Koti-Euroopassa tehtiin ”rauhantyötä” hajottamalla humaaneilla pommituksilla Jugoslavia ja panemalla sitä kautta liikkeelle Balkanin pakolaisvyöry kaikkine lieveilmiöineen.

Varusteluteollisuus on kriisien keihäänkärki

Kansainvälinen varustelu- ja aseteollisuus ja sen uskollinen asiakas NATO ylläpitää ja ruokkii viholliskuvia. Se pesiytyy isäntänä jokaiseen kriisikeskukseen ennen kuin poliitikot kunnolla ennättävä sanoa aamenensa kulloisenkin ”rauhanprosessin” kulkuun. Länsimaat myyvät moderneja aseita mm. Saudi-Arabiaan, vaikka maan miljonäärit olivat terrorististen sunniryhmittymien suurin rahoittaja. Samaa linjaa jatkaa Al Qaidan ja IS- nimillä tunnettujen ryhmittymien rahoittaminen ja aseistaminen.

Rahaa ei rikkailta riitä Jordanian, Libanonin ja Turkin alueella olevien suurten pakolaisleirien varusteluun. Näissä maissa miljoonilta syyrialaisilta evätään pakolaisstatus, he eivät saa työtä eivätkä lapset pääse kouluun. Menettely rikkoo Geneven pakolaissopimusta järjestelmällisesti, mutta siihen ei reagoida EU:n eikä Yhdysvaltojen taholla.

Turkille kylläkin annetaan mittavaa varustelu- ja aseapua. Sitä se käyttää oman maansa itsenäisyystaistelua käyviä kurdeja vastaan. Ja konkurssissa oleva Kreikan valtion ylläpitää EU:n suurinta armeijaa. Suuret finanssitalot rahoittavat estoitta miinoja, kranaatteja ja sirpalepommeja tuottavia firmoja. Myös ydinasetuotannon rahoittaminen on kannattavaa.

Sen nimi on riisto

Suuret konsernit ja investointirahastot ostavat tai liisaavat Afrikasta jättimäisiä maa-alueita, joilla tuottavat rehua ja raaka-aineita vietäviksi rikkaisiin maihin pilahinnalla. Myös sellaiselle kriisialueelle kuin Ukrainaan on suuri agrobisnes levittäytynyt.

Näissä projekteissa maan oma väestö saa tyytyä marginaalisiin jäämiin viennin napatessa tuotannosta suurimman osan. Samaan aikaan mm.  Afrikkaan viedään teollisuusmaissa tuotettuja elintarvikkeita valtavat määrät  tuotantotuella pönkitetyin hinnoin. Maailmanpankki ja IMF pitävät rahoituspolitiikassaan huolta siitä, että tuontia ei rajoiteta eikä sille aseteta suojatulleja. Nettoluvuissa laskien Afrikasta viedään ulos pääomia vuosittain yli 50 miljardin arvosta. Summa ylittää merkittävästi maanosaan toimitetun kehitysavun määrän.

Läntisille teollisuusmaille kelpaa useinkin epäinhimillisissä olosuhteissa kaivettujen raaka-aineiden, kuin kuparin, uraanin, kullan ja muiden raaka-aineiden käyttö ilman että alkuperämaan toimintaympäristöön puututtaisiin. Halvat tekstiilit ja muut hikipajojen tuotteet kelpaavat lännessä mainiosti, vaikka tehtaat sortuvat työntekijöiden päälle ja korruptio hallitsee taloutta ja politiikkaa. Se on riistoa, sanan kaikkein perinteisimmässä merkityksessä.

Rauhanprosessi on ainoa ratkaisu

Köyhyys, kurjuus, armoton riisto ja sodat ovat ovat taustalla aina, kun suuret ihmismassat lähtevät liikkeelle. Ja aina löytyy ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka osaavat hyötyä taloudellisesti ja poliittisesti kriiseistä. Näihin ryhmiin kuuluvat myös poliitikot.

Käsillä oleva pakolaiskriisi on voitettavissa ainoastaan kattavan rauhanprosessin avulla. Akuuttiin ongelmaan EU:n tulee reagoida yhtenäisesti kaikilla rajoillaan.

• Rajoille on perustettava riittävän kapasiteetin omaavat vastaanottokeskukset. Keskusten tehtävä on turvata maahantulijoille asiallinen kohtelu ja selvittää turvapaikan saamisen edellytykset. Jos edellytyksiä ei ole, tulijat pitää käännyttää takaisin lähtömaihinsa. Työtä ja parempaa elämää voi etsiä normaalin matkailun puitteissa.
• Sama toimintamalli on saatava voimaan kaikissa yksittäisissä EU:n jäsenmaissa.
• Hankalin ja tärkein toimenpide kriisipesäkkeiden rauhoittamisessa on USA:n itsevaltaisen toiminnan tukemisen ja hyväksynnän lopettaminen EU:n politiikassa. On selvää, että rauhantila ja vakaus voidaan palauttaa vain ottamalla rauhanneuvottelujen piiriin kaikki valtiot tasavertaisina, suuria kehitysmaita, kuten mm. Kiina, Intia, Indonesia ja Brasilia mukaan unohtamatta. Sama koskee luonnollisesti myös Venäjää.

Suomi on EU:n jäsenmaa. Kovin usein se kertoo kärkipoliitikkojensa suulla pyrkivänsä unionin ytimiin vaikuttamaan. Näille puheille tulee katetta vasta sitten, kun suomalaiset poliitikot alkavat EU:n foorumeilla ajaa ja vaatia todellista rauhan politiikkaa.

Ilman poliittisen linjan muutosta pakolaisvyöry jatkuu. Se tulee paisuessaan vaarantamaan ei vain saavutetun elintason, vaan myös sisäisen rauhan ja järjestyksen Euroopan Unionin jäsenmaissa. Myöskään valtioiden väliset vakavat selkkaukset eivät enää ole poissuljettuja.