Venäjän tahrattu maine

Mikä on Venäjän keskeinen intressi ja miksi puolueettoman maan ei tarvitse Venäjää pelätä?

EU:n ja Venäjän rauhanomaiselle yhteistyölle on harvinaisen hyvä objektiivinen perusta. Ne täydentävät toisiaan tavalla, joka yhteistyön kautta lisäisi maanosan vaurautta, kehittäisi ja kasvattaisi taloutta ja rikastaisi kulttuuria. Venäjän yhteiskunnan kehittyminen – ja jos niin halutaan – myös demokratia kehittyisi vakaasti monipuolisen yhteistyön avulla.
Etenkin Saksan teollisuus ja maatalous hyötyisivät aktiivisesta Venäjä-kumppanuudesta ja Venäjä puolestaan saksalaisesta osaamisesta ja investoinneista.
Venäjä on aktiivisesti yhteistyötä etsinyt ja ilmaissut useaan otteeseen haluavansa sitä syventää. Samalla Venäjä on mm. Putinin suurissa linjapuheissa korostanut tasavertaisuuden merkitystä kanssakäymisessä.Tämä on tärkeätä.

Hegemoniavaatimuksen logiikka

Mutta tämä on kehityslinja, jota USA tukijoineen ei halua. Syyt ovat päivän selvät. Kehittyvä ja kasvava euro-aasialainen yhteistyö Kiina-kytkentöineen romahduttaisi nopeasti US-amerikkalaisen hegemonian sekä talouden, että geopoliittisen valtajärjestelmän piirissä.

Siksi USA on tehnyt hartiavoimin töitä romuttaakseen EU:n johtavan valtion, Saksan, ja itsenäisen Venäjän väliset suhteet. USA:n viimeaikainen kiinnostus myös pohjoismaihin on nähtävä tässä kontekstissa. Pakotepolitiikka on nimenomaan USA:n työväline EU:n Venäjä-suhteiden turmelemiseksi.

Kun prosessi ei Saksankaan osalta ole edennyt USA:n kannalta riittävän nopeasti eikä riittävän syvälle, on USA valjastanut NATO-haukkansa offensiiviin Itä-Euroopan ja pohjoismaiden kytkemiseksi suoraan valtapiiriinsä sotilaallisen varustautumisen tietä.
Tätä päämäärää palvelee 1990-luvun taitteen jälkeen mittavin Venäjän vastaisen kiihotusprosessin käynnistäminen ja viholliskuvan rakentaminen sekä kaiken kattava poliittinen ja informatiivinen propagandakampanja.

Sen johtoaate on väitetty Venäjän aggressio ja uhka. Kampanjaa voi seurata kaikilla valtamedian kanavilla päivittäin.

Nyt on tosi kyseessä. USA on kadottamassa globaalin johtoroolinsa. Siksi sen alttius aseellisiin selkkauksiin kasvaa ja lisää samalla objektiivisesti jännitteitä ja suoranaista suursodan vaaraa.

Miten kauan viisautta riittää?
Kun lähdetään USA:n maailmanoptiikasta ja myös nykyisen presidentin julkilausumasta geopoliittisesta hegemoniavaateesta, tullaan tilanteeseen, jossa hegemoniapyrkimyksen kohdemailta, poliittisilta ja taloudellisilta kilpailijoilta, vaaditaan poikkeuksellisen suurta poliittista ja intellektuaalista kyvykkyyttä konfliktihakuisen vastustajan siirtojen neutralisoimiseksi.
Tähän asti Kiina ja Venäjä ovat kyenneet torjumaan provokaatiot ja Venäjä Syyrian politiikallaan jopa luomaan reaalisen mahdollisuuden rauhan pohjustamiselle maassa.

Mutta historiallinen kokemus valtajärjestelmien toiminnasta osoittaa, että jännitteisen valtasuhteen toisen osapuolen yksipuolinen eteneminen valtapyyteissään johtaa väistämättä jossain vaiheessa aseelliseen konfliktiin. Se raja lähestyy huolestuttavalla vauhdilla.

USA valtameren takana ei tajua sitä tosiasiaa, ettei se kykene opettamaan eikä rankaisemaan Venäjää ja Kiinaa tottelemattomuudesta, jos ne eivät toimi USA:n toivomalla tavalla.

USA:lta ja sen eräiltä liittolaisilta puuttuu globaalien kilpakumppaneittensa kunnioitus ja arvostus. USA ei halua maailmaan sellaista turvallisuuspoliittista järjestelmää, jossa se ei automaattisesti omista johtoasemaa. Tämä on suuri ja kohtalokas virhe globaalilla näyttämöllä erityisesti juuri nyt.

Tämä kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Vastavalkean kommenttina kirjoitukseen Kun metsä ei vastaa.

Mainokset

Euroeroaloite on eduskunnalla

Paavo Väyrysen organisoima kansalaisaloite Suomen eroamiseksi euroalueesta on eduskunnan käsittelyssä. Seuraavaksi aloitteeseen ottaa kantaa perustuslakivaliokunta 24. kuluvaa toukokuuta. Tulee olemaan jännittävää seurata, millaisilla perusteilla puolueet aloitteen pyrkivät torppaamaan.

Näin Paavo Väyrynen kommentoi asiasta järjestettyä tv-keskustelua:

”Kaikki puoluejohtajat kannattavat Suomen pysyttäytymistä euroalueessa. Tästä syystä he pyrkivät palauttamaan Suomen kilpailukykyä sisäisen devalvaation avulla. Kun tämä tie on hidas, kansantalous kasvaa lähivuosina hyvin vähän, jos ollenkaan.

Tästä syystä valtion ja kuntien taloutta joudutaan tasapainottamaan menoja leikkaamalla. Tämä kohdistuu väistämättä ensi sijassa pienituloisiin ja vähävaraisiin ihmisiin.

Erimielisyyttä puolueiden välillä on vain siitä, kuinka nopeasti ja millä tavalla menoja leikataan. Jotkut puhuvat verojen korottamisesta, mutta tähän ei ole sanottavia mahdollisuuksia.

Sekä hallituksen että opposition pyrkimyksenä on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ellei talous kasva. Näköpiirissä on jopa työttömyyden lisääntyminen.

Tälle politiikalle on vaihtoehto. Jos Suomi irrottautuu euroalueesta, kansantaloutemme voi kasvaa lähivuosina ehkä noin kolmen prosentin vuosivauhtia. Työttömyys vähenee nopeasti. Kansalaisten, valtion ja kuntien tulot alkavat kasvaa. Kipeimmistä menoleikkauksista voidaan luopua.

Mielipidemittausten mukaan noin 40 prosenttia suomalaisista kannattaa eroa euroalueesta..(..). Suunnilleen saman verran on niitä, jotka eivät ole viimeaikaisissa mielipidetutkimuksissa ilmaisseet tukeaan millekään eduskuntapuolueelle.

Puoluejohtajat syyttelivät toisiaan. Mieleen tuli sananlasku ”pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin”.

Oppositio syytti hallitusta kasvavasta työttömyydestä ja kovista leikkauksista, vaikka tietää niiden johtuvan siitä, että talous ei kasva.

Hallitus syytti oppositiota siitä, että menoja on nyt pakko leikata, kun työttömyys kasvoi edellisen hallituksen aikana sadalla tuhannella. Tämän se tietää johtuvan siitä, että talous ei tuolloinkaan kasvanut, vaan jopa supistui.

Meneillään on eduskuntapuolueiden yhteinen julkinen itsepetos. Kaikki tietävät, että talouden ongelmat voidaan hoitaa kestävällä tavalla vain taloudellisen kasvun avulla, mutta yksikään niistä ei kannata ratkaisua, jolla sitä saataisiin aikaan.

Itsepetos koskee myös euroalueen tulevaisuutta. Sekä hallitus että oppositio haluavat vähentää taloudellista yhteisvastuuta euroalueella, mutta tosiasiassa sitä ollaan lisäämässä. Kumpikin sanoo vastustavansa euroalueen kehittämistä ylikansallisen liittovaltion suuntaan, mutta siihen ollaan kuitenkin menossa.

Kaikki järkisyyt puhuvat siis sen puolesta, että Suomi irrottautuu mahdollisimman nopeasti euroalueesta.

Euroeron ansiosta Suomen talouspoliittinen keskustelukin saataisiin taas järkeviin uomiin. Asioista puhuttaisiin taas niiden oikeilla nimillä ja kannanotot olisivat kestävällä pohjalla.”

Näin Väyrynen blogissaan.

http://www.paavovayrynen.fi/category/blogi/

Sisäinen devalvaatio

Itse asiaan pari kommenttia. Näissä yhteyksissä on tullut yleiseksi luonnehtia hallituksen talouspolitiikkaa sisäiseksi devalvaatioksi.

Devalvaatiolla tarkoitetaan varsinaisesti maan valuutan ulkoisen arvon heikentämistä, joka alentaa vientituotteiden hintaa ja parantaa näin maan kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla. ”Sisäinen devalvaatio” sisältää julkisen vallan pyrkimyksen leikata verovaroin tuotettuja palveluita, vähentää julkisen sektorin työntekijöitten määrää ja alentaa kautta linjan työvoimakustannuksia, palkkoja ja etuisuuksia. Tämä on päälinja myös yksityisellä puolella.

Samaan aikaan kuitenkin julkisten ja yksityisten palvelujen maksut nousevat, asuminen kallistuu ja myös lääkkeiden ja elintarvikkeiden hinnoissa tapahtuu kallistumista. Näillä sektoreilla ei ”sisäistä devalvaatiota” ole. Myös tätä kautta hallituksen talouspolitiikka syö kasvulta pohjaa keski-ja pienituloisten kulutuskykyä heikentämällä.

Euroopan keskuspankin nollakorkopolitiikka piiskaa eteenpäin velkaantumista ja jättimäinen velkapapereiden osto luo uutta finanssikuplaa, joka väistämättä jossakin vaiheessa puhkeaa. Se tarkoittaa eurojärjestelmän jäsenmaiden joutumista välittömään vastuuseen antamistaan lainoista ja sitoumuksista sekä kansallisen talouden romahtamista.

Käteisen rahan kohtalo

Eräs sivujuonne keskuspankin yltiöpäisessä finanssipolitiikassa on pyrkimys käteisen rahan käytön vähentämiseen. Sitä perustellaan monin tavoin. Mutta lopullisena päämääränä on käteisen hävittäminen kokonaan.

Se tarkoittaisi rahamarkkinoitten halinnan siirtämistä täysin bittipohjalle ja pankeille, joita johtaa ja valvoo Euroopan keskuspankki. Yksityisen ihmisen mahdollisuus rahan arvon ja rahapolitiikan kontrollointiin hupenisi mullistuksen myötä olemattomiin.

Tämä kehitys voidaan estää vain eroamalla eurojärjestelmästä ja palauttamalla valtion talous maan eduskunnan ja hallituksen päätösvaltaan ja ottamalla käyttöön oma itsenäinen keskuspankki ja valuutta.

 

Kansalaispuolue hyväksyi asiantuntijajäseniä

Paavo Väyrysen perustama Kansalaispuolue on kerännyt tukijoita nyt runsaat 4500. Se tarkoittaa, että puolue merkittänee rekisteriin alkavan kesän aikana.

Ohjelmatyön käynnistämisen tueksi puolue on hyväksynyt ensimmäisen asiantuntijajäsenten ryhmän. Nimilistalta löytyy tuttuja nimiä.

http://kansalaispuolue.fi/blogi/

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä ja kokea, miten Suomessa ennen näkemätön poliittinen toimintamalli saa tukea ja kannatusta. Väyrynen on rohkea ja kokenut poliitikko. Johtajasta ei menestys ole kiinni.