Hymy on hyytynyt

Näin puhuu valtiomies Paavo Väyrynen:

Kiteytin viime maanantain Kultaranta-keskusteluissa (http://areena.yle.fi/1-3456902 ) Euroopan unionin ajankohtaisten ongelmien syyt siihen, että federalistinen ideologia on joutunut umpikujaan. Keskustelun alkupuolella jotkut osanottajat virnuilivat puheenvuoroilleni, loppupuolella eivät. Brexitin voitettua kansanäänestyksen hymytkin ovat hyytyneet.

Federalistien ideologisena esikuvana on Pohjois-Amerikan Yhdysvallat.

Yksi federalismin ilmenemismuoto on ollut pyrkimys rakentaa Eurooppaan amerikkalaismallinen ylikansallinen liittovaltio. Itse asiassa Euroopassa on menty jopa pidemmälle eli unitarismiin, yhtenäisvaltion kehittämiseen.

Toinen federalismin ilmenemismuoto on ollut nopea laajentuminen, jolla on ollut valtapoliittisia, geopoliittisia tavoitteita. Myös ulkosuhdepolitiikassa geopolitiikalla on ollut hallitseva rooli. Tämä on osaltaan johtanut mm. Ukrainan onnettomiin tapahtumiin ja maahanmuuttokriisiin.

Perusongelma on siinä, että unionin syvenemisen ja laajentumisen välistä ristiriitaa ei ole koskaan ratkaistu.

Ennustin Kultaranta-keskustelussa, että Brexit- äänestyksen tuloksesta riippumatta EU:n ongelmia ryhdytään ratkomaan siten, että valtaa David Cameronin alun perin esittämällä tavalla palautetaan jäsenmaille ja estetään sitä puuttumasta liiaksi jäsenmaiden asioihin. Federalistit torjuivat tämän tarjoamalla Britannialle lisää erioikeuksia. Nyt ollaan karilla.

Toiseksi ennustin, että talous- ja rahaliittoa ryhdytään hallitulla tavalla purkamaan. Laajan euroalueen synnyttäminen oli onneton ratkaisu. Sen tueksi esitettyyn todelliseen talous- ja rahaliittoon liittyvää poliittista unionia ja liittovaltiota on mahdotonta toteuttaa sen vuoksi, että euroalueen jäsenmaiden kansat eivät sitä hyväksy. Siksi euroaluetta on ryhdyttävä hallitulla tavalla purkamaan. Suomella voi olla tässä tien näyttäjän rooli, jos olemme riittävän viisaita ja rohkeita.

Ulkosuhteissa ennustin siirryttävän valtapoliittisesta, geopoliittisesta ajattelusta vakauspolitiikkaan suhteessa sekä itäisiin että eteläisiin kumppaneihin.

Unionin syvenemisen ja laajenemisen välinen ristiriita olisi voitu ratkaista eriytyvän yhdentymisen avulla. Suomella on ollut keskeinen rooli näiden ratkaisujen torjumisessa.

Kun Euroopan syvä murros 1980-luvun lopulla alkoi, komissio Jacques Delorsin johdolla ehdotti, että Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) jäsenmaat eivät liittyisi unioniin, vaan tulisivat sisämarkkinoille Euroopan talousalueen (ETA) kautta. Silloinen kahdentoista jäsenmaan unioni olisi jatkanut yhdentymistä kohti liittovaltiota.

Suomi vietiin unionin jäseneksi harhaanjohtavin turvallisuuspoliittisin perustein. Jos Suomi ei olisi liittynyt, ei olisi Ruotsikaan. Siellä selvä enemmistö vastusti jäsenyyttä. Jos Suomi ja Ruotsi olisivat jääneet Euroopan talousalueeseen, sen puitteisiin olisi EU:n rinnalle syntynyt Pohjolan yhteisö (PY). Baltian ja itäisen Keski-Euroopan maille olisi tarjottu ETA 2 -sopimusta. Tämä eriytyminen olisi ollut onneksi koko Euroopalle.

Britannialle Maastrichtin liittovaltio-sopimuksen hyväksyminen oli äärimmäisen vaikeaa. Jos tuolloin olisi ollut olemassa toimiva laaja-alainen ETA, Britannia olisi saattanut siirtyä sen osaksi.

Myös euroaluetta muodostettaessa oli tarjolla eriytyvän yhdentymisen ratkaisu. Mm. Wolfgang Schäuble ehdotti viiden maan – Ranskan, Saksan ja BENELUX – maiden – muodostamaa euroaluetta, joka olisi jatkanut myös poliittista yhdentymistä ja muodostanut EU:n ”kovan” liittovaltioytimen. Suomi oli avainasemassa, kun Maastrichtin sopimuksen kriteerejä rikkoen päätettiin toteuttaa mahdollisimman laaja euroalue.

Britannian EU-eron vaikutuksia on kauhisteltu. Sehän merkitsee kuitenkin vain siirtymistä yhdentymisen ylikansallisen ytimen reunalta samankaltaiseen asemaan, joka on Sveitsillä ja ETA-maa Norjalla. Kenenkään etu ei ole, että tätä prosessia vaikeutettaisiin, mutta jotkut federalistit sitäkin varmasti yrittävät.

Britannian ratkaisun tulisi johtaa siihen, että unionissa järjestetään hallitusten välinen konferenssi (HVK), jossa ilman ennakkoluuloja ja ennakkoehtoja pohditaan mahdollisuutta toteuttaa niitä eriytyvän yhdentymisen vaihtoehtoja, joita mm. Jacques Delors 1980-luvulla ja Wolfgang Schäuble 1990-luvulla esittivät.

Tämä voisi merkitä sekä Euroopan unionin että euroalueen hallittua jakautumista liittovaltioytimeen ja vähemmän yhdentyneeseen ulkokehään. Tähän voisi liittyä luontevan subregionaalisen yhteistyön toteuttaminen laajan ja monimuotoisen Euroopan eri osissa, kuten Pohjolassa.

Eurooppaan olisi luotava sellainen ”samankeskisten kehien järjestelmä”, jota esitin jo 1990-luvun lopulla ja jonka Euroopan parlamentin liberaaliryhmä otti ohjelmaansa vuoden 2004 eurovaalien edellä.

http://kansalaispuolue.fi/blogi/

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s