Kirje perussuomalaisten kansanedustajille

Arvoisa kansan edustaja!

Sipilän hallitus on tekemässä historiallista kaappausta, jolla kansainvälisessä laatuvertailussa kärkisijoilla oleva Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestelmä ollaan siirtämässä suurten ulko- ja kotimaisten yritysten rahastuksen kohteeksi.
Järjestely on nähtävästi tullut mahdolliseksi siten, että Keskustan tavoittelema maakuntien hallintomalli on koplattu poliittisesti Kokoomuksen edustaman suuren rahan vaatimaan, laaja-alaiseen palvelujen yksityistämiseen.
Samalla kunnilta riistetään mahdollisuus julkisen palvelun tarjoamiin, paikkakunnan olosuhteet tuntevien henkilöiden antamiin palveluihin.

Kautta linjan toteutettava yhtiöittäminen tuo kustannuksiin uuden lisän arvonlisäveron muodossa. Kun yhtiömalli sinänsä edellyttää sekä päätöksenteon siirtämistä yhtiön sisäisen päätöksenteon piiriin, että nettotuottoa tuloksen muodossa, ja kun maakuntauudistus sekä täydellinen organisaatiouudistus varmuudella tarkoittavat myös siirtymäkaudella jyrkästi nousevia kustannuksia voidaan antaa takuu siitä, että tarveydenhuollon ja sosiaalipavelujen kustannukset tulevat olennaisella tavalla kohoamaan.

Kokoomuksen haluama yksityistämismalli halutaan markkinoida korostamalla valinnan vapautta. Jokainen järkevästi ajatteleva ihmisen tietää, että ilman rahaa ei ole valinnan vapautta ja että rahaa on käytettävissä valikoidusti riippuen ihmisen asuinpaikasta ja sosiaalisesta statuksesta. Vapaus valita on tässä yhteydessä pelkkää suuren rahan propagandaa.

Ruotsissa on toteutettu sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus. Kansanedustajien olisi terveellistä tutustua syntyneisiin ongelmiin. Te pelaatte, arvoisat kansanedustajat, uhkapeliä suomalaisten terveydenhoidon ja sosiaaliturvan kustannuksella ja veronmaksajien rahoilla.

Siksi suosittelen, että estätte tässä vaiheessa uudistuksen etenemisen ja edesautatte sitä, että maakuntahallinnon ja Sote-palvelujen uudistus valmistelua jatketaan ja että valmistelusta irroitetaan välittömien ulkoisten edunsaajien lobbaajat, etten sanoisi kätyrit.

Suomessa on runsaasti asiantuntemusta myös asialliseen ja sosiaalisen markkinatalouden periaatteita vastaavan uudistuksen toteuttamiseen. Antakaa heille mahdollisuus toimia kansalaisten laajan enemmistön etujen puolesta.

P.S. Lisäksi pitää ehkä muistuttaa arvon Perussuomalaiset, että puolueenne edessä on suurten lupausten pettämisen vuoksi romahdus. Sote-uudistuksen tukeminen kokoomuksen edustaman suuren rahan ja keskustan valtapoliitikkojen vaikutusvallan eduksi tulee olemaan viimeinen naula poliittisen arkkunne kanteen.

Kevätterveisin Raaseporissa 29.3.2017

Kari Arvola

Lähetetty aamulla 29.3.2017

Sosiaalisen markkinatalouden jäljillä

Nykykeskustelussa ”uusliberalismi” on kirosana ja kelpaa argumentiksi kaikkea yksisilmäisesti yksityistä etua ja taloutta ajavaa politiikkaa vastaan. Mutta toisen maailmansodan ja sitä edeltäneen riistokapitalismivaiheen opetusten edesauttamana liberalismi sai sodan jälkeen sosiaalisemman muodon.

Otavan Iso Tietosanakirjan 5. osa vuodelta 1964 tietää sivulla 570 kertoa, että uuden sosiaalisen liberalismin edustajat eli uusliberaalit katsoivat valtiovallalle kuuluvan tarjolla olevien etujen käytön säätelyn kaikkien hyväksi.

Yhteiskuntakehityksen tavoitteiksi listattiin mm. oppivelvollisuus, yleinen terveydenhuolto, työsopimusten valvonta, työllisyyden ylläpito ja sosiaaliturva.

Tämän ”uusliberalismin” määrittely tekee hyvinkin ymmärrettäväksi ns. sosiaalisen markkinatalouden läpimurron sodanjälkeisessä Saksassa. Myös Suomessa poliittisessa kielenkäytössä sai sijaa ”pohjoismaisen hyvinvointivaltion” malli, joka on sosiaalisen markkinatalouden lähisukulainen.

Edistys ja kirous

Tätä taustaa vasten tarkasteltuna nykyinen politiikkapuheessa esiintyvä ja kirosanaksi kääntynyt uusliberalismi on tavallaan harhaan johtava. Selitys on yksinkertainen. Kun sodan jäljet oli korjattu ja talous alkoi nousta jaloilleen, yhteisen hyvän korostaminen jäi uusliberalistisessa talousajattelussa vähemmälle ja yksityisen voitontavoittelun korostaminen nousi jälleen etusijalle.

Ääriesimerkkinä ovat uusliberaaleihin luetut ns. Chicagon pojat, joiden taloustiede kelpasi Chilen diktaattori Pinochetin käyttöön 1970-luvulla. Suomessa sosiaalinen markkinatalous kaikui vanhan kokoomuksen propagandateksteissä. Käsitettä on yrittänyt lämmittää käyttöönsä yksipuolisesti tulkiten Kristillisdemokraattinen puolue aivan viime aikoinakin.

Kaiku vanhasta ajattelusta sisältyy vielä EU:n peruskiviin kuuluvaan Lissabonin sopimukseen (kts. linkki edellä).

Sosiaalinen markkinatalouden teoreetikoita olivat etenkin Eucken ja Müller-Armack toisen maailmansodan edellä ja välittömästi sen jälkeen. Heidän ajattelussaan ”sosiaalinen” ei tarkoita aktiivisen sosiaalipolitiikan syrjäyttävää hyväntekeväisyyttä eikä markkinatalous valloilleen päästettyä yrittäjyyttä.

Sosiaalisen markkinatalouden käsite on kokenut vuosien mittaan monenlaisia muodonmuutoksia. Hyvän käsitehistoriallisen yleiskatsauksen tarjoaa saksalaisen Kondrad-Adenauer -säätiön sivusto. Mutta kun sivustolla sosiaalinen markkinatalous nähdään yhtä lailla eräänä EU:n taloudenpidon, kuin Saksojen yhdistämisenkin yhteiskuntapoliittisena mallina, joutuu toteamaan, ettei näissä väittämissä enää seistä klassikkojen viitoittamalla tiellä

Sosiaalisen markkinatalouden tukijalat

Historiallisesti ensimmäinen periaate on lakisääteinen perus- ja sosiaaliturva myötätunnon tai hyväntekeväisyyden asemasta. Klassikot lähtivät siitä, ettei sosiaalista tasa-arvoa ja huolenpitoa tule jättää markkinatalouden varaan, vaan se kuuluu valtiovallan alkuperäisiin tehtäviin.

Tähän perustuu politiikan elimelliseksi osaksi nostettu vaatimus toimivasta eläke- ja sairasvakuutusjärjestelmästä sekä ihmisarvoisesta työttömyysturvasta.

Jopa ajatus lailla säädetyn minimipalkan mahdollisuudesta sisältyy klassikoitten (Müller-Armack) ajatteluun. Samalla varoitettiin yksityistämiseen ja normien purkuun liittyvistä vaaroista, jos valtiovalta tyytyy vain yövartijan rooliin.

Lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän rinnalla keskeinen huomio oli niiden edellytysten tarkastelussa, jotka ylipäätänsä mahdollistavat markkinatalouden toiminnan ja pysymisen sosiaalisesti aisoissa. Tärkein näistä oli yksityisten yritysten taloudellisen vallan torjuminen.

Valtakeskusten muodostuminen pitää estää jo ennen niiden muodostumista, jotta politiikalle ylipäätänsä jäisi mahdollisuus pitää talous yleisesti hyväksyttävissä ja yhteistä etua noudattavissa puitteissa.

Viesti on selvä. Jos hyväksytään antaa mennä -mentaliteetti, suuryritykset ja niiden yhteistyöelimet valtaavat välittömästi markkinat ja alkavat sanella omia ehtojaan politiikalle. Se, miten tämä etenee on kaikille tuttua niin EU:n sisämarkkinoilla, kuin globaaleilla markkinoilla – etten sanoisi myös Suomessa.

Henkilökohtainen vastuu

Yrittäjän henkilökohtainen vastuu oli sosiaalisen markkinatalouden perustajille toimivan markkinatalouden perusedellytys.”Joka hyötyy, sen tulee myös vastata vahingoista”. Nähtiin, että vastuu ei ole pelkästään markkinatalouteen kuuluvan kilpailun edellytys, vaan myös laajempi yhteiskunnan jäsenten vapauden ja itsenäisyyden edellytys. Jos vastuusta tingitään, vahvistetaan painetta byrokraattisen keskusvallan taloudenpidon tarpeeseen.

Henkilökohtainen vastuu on nykyisessä finanssikapitalismissa totaalisesti unohdettu. Sen puuttuminen mahdollistaa pörssikeinottelijoille ja ns. investointipankkiireille miljardiluokan voitot, mutta siirtää tappiot ja romahdukset valtiovallan vastuulle. Vuoden 2006 jälkeinen finanssi- ja talouskriisi on tämän ilmiön historiallisen kallis dokumentti.

Sosiaalisen markkinatalouden periaatteisiin kuuluvat edelleen avoimet markkinat, joilla pienet ja keskisuuret yritykset kilpailevat ja joista mikään ei ole niin suuri, että kykenisi manipuloimaan hinnat ja ajamaan pienemmät pois markkinoilta. Vapaa kilpailu kannustaa innovaatioihin, joista markkinat palkitsevat. Valtiovallan tehtävä on vaikuttaa eri toimenpiteillä siihen, että talouselämä palvelee väestön tarpeita. Sen tehtäviin kuuluu edelleen toimenpiteillään ja säädöksillään estää esimerkiksi sellaiset investointihankkeet, jotka vaarantavat elinmahdollisuudet paikallisesti, alueellisesti tai koko yhteiskunnan mitassa.

Se on sekataloutta

Sosiaaliseen markkinatalouteen kuuluvat yksityisten yritysten rinnalla julkisen sektorin ja valtion yritykset sekä laitokset. Se on siis sekataloutta. Julkisen hallinnon tulee huolehtia palveluista, jotka saattavat joutua yksityisen monopolin käsiin ja sitä kautta kuluttajien mielivaltaisen rahastamisen välineiksi.

Ajankohtainen esimerkki on terveyden- ja sairaanhoito. Siinä julkisella vallalla tulee olla päärooli ja -vastuu. Sama voidaan todeta myös sivistys- ja koulutussektorin toiminnasta. Yksityisen monopolin ei pidä päästää hallitsemaan myöskään yhteiskunnan perusrakenteita, kuten liikenneväyliä ja sähkönsiirtoverkkoja. Myös muiden luonnonvarojen hallinnasta ja kestävästä hyödyntämisestä tulee julkisen vallan kantaa päävastuu.

Kaikkien mainittujen julkisen hallinnon sektoreitten tehtävä on huolehtia pitkäjänniteisesti, taloudellisesti kestävällä ja sosiaalisesti järkevällä tavalla yhteiskunnan elintärkeistä perustoiminnoista.

Poliittiset realiteetit

Reaalinen yhteiskuntakehitys on sitten 1970-luvun erkaantunut kauas alkuperäisen sosiaalisen markkinatalouden periaatteista. Se, että Euroopan unionin peruskirjassa viitataan sosiaalisen markkinatalouden käsitteeseen eräänä EU:n taloudenpidon piirteenä, on kuin huonoa huumoria.

Sosiaalisen markkinatalouden perustana aatteellisesti oleva uusliberalismi on syvällisesti iskostunut poliittiseen keskusteluun käsitteen negatiivisessa merkityksessä. Sitä on tarpeetonta lähteä purkamaan.

Sen sijaan saattaa olla hyödyksi tietää, että sosiaalisella markkinataloudella on nykyisistä käytännöistä poikkava alkuperäismerkitys. Siinä molemmat sanat, sosiaalinen ja markkinatalous, kuuluivat käsitteen tarkoittaman yhteiskuntamallin keskeisiin ominaisuuksiin toisiansa tukien ja edellyttäen.

SOTE-prosessi on jäädytettävä

SOTE-uudistukseen otetaan parhaillaan kantaa puutteellisin tiedoin, YLE kertoo.  Uutisen mukaan ”Vaikutusarviointi on tehty vaiheistettuun aikatauluun ja lausunnolla olevat lakipykälät eivät sisällä tätä vaiheistusta. Vaikutusarviointi on eri kuin lausunnolla olevat lakipykälät, toteaa ylijohtaja Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä. Lakiehdotuksessa ei kerrota, mitä vaikutuksia näin nopealla aikataululla olisi, sillä virkamiehet eivät ehtineet kiireen vuoksi päivittää vaikutusarviointia”.

http://yle.fi/uutiset/3-9511997http://yle.fi/uutiset/3-9511997

Hallituksen ja myös sitä edeltäneen valmistelun tuottama prosessi on alastoman uuskonservatiivisen talousajattelun läpitunkema. Valinnanvapauuden tittelin alla valmistellaan julkisen sektorin resurssien ja infraan liittyvien omaisuuksien siirtoa yksityisen suurpääoman rahastettavaksi. Hanke on täydellisesti linjassa ministeri Bernerin pääministeri Sipilän tuella vapaasti harjoittaman klassisen kapitalismin talousoppien kanssa.

Paavo Väyrysellä on hankkeeseen kriittinen näkemys:

”…Presidentti Mauno Koivistolla oli tapana sanoa, ettei pidä yrittää korjata sellaista mikä ei ole rikki. Suomessa on tälläkin hetkellä suhteellisen hyvin toimiva, pääasiassa julkinen, terveydenhuollon järjestelmä. Se on myös hyvin kustannustehokas. Huonosti harkitut uudistukset saattavat heikentää palveluja ja lisätä kustannuksia.

Terveyspalvelujen järjestämisvastuun tulee olla maakunnilla, jotka vastaisivat erikoissairaanhoidon osalta myös palvelujen tuottamisesta. Tällä tasolla ei ole järkevää toteuttaa esitettyä valinnanvapausmallia. Mikään ei estäisi yksityisiä toimijoita tuottamasta myös erikoistason palveluja omalla rahoituksellaan.

Kunnilla tulisi olla edelleen oikeus perusterveydenhuollon palvelujen tuottamiseen. Valinnanvapauden toteuttamiseksi kuntien tulisi yhtiöittää palvelutuotanto, jolloin perustasolla yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat olisivat samassa asemassa kunnallisten kanssa.

Sosiaalihuollon osalta järjestämisvastuu tulisi jakaa maakuntien ja kuntien kesken. Maakunnan vastuulla olisi vaativien erityistason palvelujen järjestäminen.

Pääosa palvelujen järjestämisvastuusta olisi säilytettävä kuntatasolla, jolla palvelut tuottaisi kunta itse tai sen omistama yritys tahi yksityinen tai kolmannen sektorin palveluyritys..” Tämä on sitaatti laajemmasta blogikirjoituksesta. Väyrysen koko artikkeli on luettavissa täällä.

Väyrysen puolustamassa mallissa uudistuksen rakenne on yksinkertainen ja siitä saattaa aiheutua säästöjä – riippuen siitä, miten maakuntahallinnon uudistaminen toteutetaan. Sekään ei ole yksiselitteinen hanke eikä läheskään perustu vain valtakunnalliseen resurssien ja tarpeiden optimointia hakevaan selvitystyöhön.

Toistaiseksi en ole ymmärtänyt, miksi julkisen sosiaalipolitiikan yksi keskeinen kulmakivi eli kunnalliset tarveyskeskuskset tulisi yhtiöittää? Julkinen sektori ja sen toimihenkilöt edustavat sosiaalisessa markkinataloudessa yhteiskunnallista vakautta ja jatkuvuutta sekä tässä tapauksessa virkavastuulla toteutettavaa perusturvaa.

En näe yhtäkään perustetta sille, miksi tämä kulmakivi tulisi romuttaa osakeyhtiömallilla. Jokainen, joka on istunut kunnan omistaman osakeyhtiön hallinnossa tietää, miten siinä toimitaan.

Julkisen sektorin hallitsemien instituutioiden kokonaistaloudellisuus toteutuu siten, että koulutetut ja pätevät, virkasuhteessa tai vastaavassa työsuhteessa olevat henkilöt pitävät huolen siitä siitä, että oma tontti hoidetaan moitteettomasti ja että yksityiselle sektorille tarjottava oikeus palvelujen tuottamiseen noudattaa sovittuja taloudellisia kriteereitä ja lainsäädäntöä.

SOTE-uudistus onkin kytkettävä laajempaan julkisen sektorin roolia ja merkitystä tutkivaan analyysiin. Mahdollisesti on kyse tarpeesta moraalis-eettiseen ryhdistäytymiseen ja varmasti yhteiskuntamme perusteita käsittelevään, laaja-alaiseen poliittiseen debattiin. Ennen sitä SOTE-uudistuksen kaltaista projektia ei voida puhtaalla omallatunnolla panna liikkeelle.