Säteilytase ja energiavirrat

Käsitykseni mukaan puhe säteilytasapainosta tai -pakotteesta on IPCC:n piirissä sepitettyä tarkoitushakuista ”kasvihuonefysiikkaa”.

Jos maan piiriin tuleva auringon säteilyenergia poistuisi avaruuteen saman suuruisena, niin voimakone maa pysähtyisi.

Auringon säteilyenergia on keskeinen käyttövoima kaikille maan, veden ja biosfäärin prosesseille.
Sen lisäksi vaikuttavat gravitaatio, maan pyörimisliike ja kuu radallaan. Lisäksi on seismisiä ja pitkäkestoisia geologisia prosesseja vaikutuksineen.

Avaruudesta saadaan eri sorttista säteilyä, jolla on oma, heikosti ymmärretty vaikutuksensa maan ilmakehän ja maanpiirin prosesseihin.

Sääilmiöt syntyvät auringon säteilyenergiasta erilaisten vaihesiirtymien kautta. Maapallolla on lattialämmitys. On sitten puhe tuulista, vesien aaltoliikkeesta, merivirroista yms. kaikkien taustalla on aurinko.
Koko biosfääriin pätee sama. Kaikki tämä voidaan ymmärtää energiaa käyttävänä ja muuntavana materiaalisena systeeminä, ”koneena”.

Kaikki sen prosessit ovat irreversiibeleitä ja ne sammuvat, ellei energiaa jatkuvasti syötetä lisää. Kaikissa prosesseissa syntyy myös eksersiaa termodynamiikan lakien mukaan.

Tällä perusteella väitän, ettei ole mitään tarvetta konstruoida väkinäisesti ”säteilytasapainoa”. Systeemin toiminta sitoo koko ajan merkittävän osan maan piiriin tulevasta energiasta.
Energian vaihesiirtymäketjun alapäässä oleva lämpö poistuu IR-säteilynä maasta ja ilmakehästä.
Em. perusteella on maalaisjärjen mukaan mahdotonta ajatella, että maapallon energiajärjestelmään kuuluisi staattinen säteilytase. Sama koskee energiatasetta sellaisena, että lähtevä ja tuleva energia olisivat saman suuruisia.

Mitä termodynamiikka sanoo?

Keskusteluissa on käynyt ilmi, ettei termodynamiikan keskeisiä lainmukaisuuksia oikein tunneta tai noteerata ilmastonmuutospropagandan pauhatessa. Tämän aiheen kannalta olisi tärkeä huomata, että energiaa ei voi luoda eikä hävittää ja että erikseen säteilyenergiaa koskevaa, ns. jatkavuuden lakia ei termodynamiikassa ole. Sen sijaan liike-energialla, kineettisellä energialla ja kemiallisella energialla se on. Tämä liittyy energian säilyvyyden lakiin.

Maapallon ilmakehän, vesistöjen ja biosfäärin prosessit käyvät auringosta tulevalla säteilyenergialla. Mutta termodynamiikan mukaan mikään energian muunnosprosessi ei tapahdu jäännöksettä.

Auringon säteilyn tullessa maan piiriin, systeemi maahan, säteilyn energia alkaa tehdä työtä eri energiamuodoissa. Tässä yhteydessä nimen omaan puhutaan vaihesiirtymistä joiden tuloksena ilmamassat liikkuvat, merivirrat virtaavat, elävä luonto sykkii monimuotoisena ja sääilmiöt ovat keskusteluteemoja vuosisadasta toiseen.

Mutta termodynamiikan tarkoittamalla työllä on väistämättä oma hyötysuhteensa. Osa energiasta menee ”hukkaan” ja muuttuu lämmöksi. Systeemi maa on energian suhteen avoin. Hukkalämpö poistuu systeemistä IR-säteilynä eri reittejä pitkin avaruuteen.

Kytkentää maahan tulevan laajakaistaisen auringon säteilyn ja lähtevän, systeemientropiaa kuvaavan IR-säteilyn välillä ei ole.

Jos tuleva säteilyenergia ja lähtevä IR-säteily halutaan esittää energiataseena laatikkoilla ja nuolila, kuviossa tulee mitatun(!?) hukkalämmön ohella esittää myös energiaa käyttävät ja muuntavat prosessit. Näin saadaan systeemi maapallon energiatase.

Mutta millään ilmakehän korkeustasolla tuleva ja poistuva, säteilyn muodossa oleva energia, ei voi olla saman suuruinen. ”Säteilytase” on fysikaalinen epäkäsite.

Olen täydentänyt kirjoitusta Ilmastofoorumilla käytyjen keskustelujen johdosta 6.3.2019. ka

Elefantti olohuoneissamme

Vanhustenhoidon kriisin julkitulo – jälleen kerran – on väistämättä osa sote-sotkua. Nyt mediassa myllertävä puoluejohtajien kuoron moniääninen moralisointi ja selittely kätkee taakseen jättimäisen elefantin, jonka olemassaolo kieltäydytään tunnustamasta.

Se on sosiaali- ja työllisyyspolitiikan kokonaisvaltaisen reformin välttämättömyys. Sanoissa tämän myöntävät lähes kaikki, käytännössä uudistushalu sortuu valtapolitiikan nelivuotisajattelun edessä ja suuren rahan intressien paineessa.

Suomessa on aina 1990-luvun lamasta lähtien luisuttu enemmän tai vähemmän tietoisesti tilanteeseen, jossa julkinen valta on yhä enemmän yövartijan roolissa. Muutosta perustellaan jatkuvasti valtiontalouden tarpeilla, vaikka samanaikaisesti ollaan valmiita tekemään miljardihankintoja sotilaallisen varustelun alueella ilman vedenpitäviä geopoliittisia perusteluja.

Suomen perustuslaki pohjautuu ajatukseen, että julkinen valta nojautuu toiminnassaan kansalaisyhteiskuntaan, jonka tahtoa politiikka instituutiona toteuttaa. Käytännössä ollaan kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa politikka instituutiona samaistetaan puoluepolitiikkaan. 1960-luvulla käyttöön otettu puoluetuki tukee tätä ajattelua. Puolueista valtaa pitävät vuorollaan keskenään liittoutuneet suurimmat puolueet. Niiden väliset sopimukset tulevat eduskunnassa valtiovallan toteuttamaksi politiikaksi.

JÄRJESTELMÄ HUUTAA heikkouttaan kaikille, jotka haluavat kuulla. Vanhusten hoidossa esiin noussut ns. omavalvonta on kattavana periaatteena ollut modernia jo vuosia sillä seurauksella, että alalla kuin alalla valvonta on nimellistä ja jää usein omavalvontapaperin laadintaan. Joskus ei sitäkään vitsitä tehdä.

Julkisen vallan resursseja vähennetään tietoisesti myös siitä syystä, että virallinen valvoja ja tarkastajat saattavat ikävällä tavalla muistuttaa olemassaolostaan, jos vain aikaa ja rohkeutta riittää.

Käytännön valvonnan olemattomuus tuli nyt julki vanhustenhoidon alueella. Samalla paljastui se suuren rahan intressi, joka määrätietoisesti – maan hallitusten tuella – on aikaisemmin suunnannut kiinnostuksensa julkisen vallan pyörittämiin palveluihin ja laitoksiin. Niistä on järjestelmällisesti hankittu omistuksia ja niitä on jopa kaapattu pääomien tuoton turvaamiseksi.

Tilaisuus tekee varkaan, jos kontrollia ja suoraa selkärankaa ei ole. Hyvin harvoin nähdään suuren puolueen tarttuvan tomerasti olemassaoleviin epäkohtiin ja ryhtyvän niitä korjaamaan. Miksi ryhtyisi, kun puolueen keskeiset henkilöt hääräävät mukana julkisia varoja yksityistämisen kautta hyödyntäen?

Kansanäänestyksiä pelätään, ellei kysymys ole tupakoinnista parvekkeella tai koiran kakan hoidosta kevään lumien sulaessa.

ELEFANTTI on kooltaan sitä luokkaa, että sen kärsä on Brysselissä ja häntä heiluttaa suomalaisia päättäjiä. Tällä hetkellä ongelmat ovat pinnalla ja osa kiivaan keskustelun kohteena. Vaaleista ei näytä tulevan pelkästään ilmastosellaisia, vaikka se olisi ollut kaikkien valtapoliitikkojen mieleen.

Sote-sotku on yhdessä työllisyyspolitiikan kanssa kuitenkin sellainen kesto-ongelma, että sen ratkominen ei vaalilupauksilla hoidu. Missään tapauksessa ei voida lähteä siitä, että perustuslain edellyttämä yhteiskunnan vaikutusvalta muuttuu puoluevallasta yövartijavaltioksi. Sellaista uudistusta ei suomalainen vaikeneva yhteiskuntakaan kestä.

Kuva elefantista olohuoneessa: Banksy

AIHEESEEN LIITTYY Kari Arvolan blogikirjoitus ”Politiikkainstituutio – tunnistamaton ongelma?”

Kirjoitus on julkaistu ensin 1.2.2019 Vastavalkeassa https://vastavalkea.fi/2019/02/01/elefantti-olohuoneissamme/