Paavo Väyrysen perustama ja luotsaama Seitsemän tähden liike lähtee eduskuntavaaleihin 177 ehdokkaan voimalla. Ehdokkaita on asetettu kaikkiin muihin vaalipiireihin paitsi Ahvenanmaalle.
Saavutus on melkoinen, kun ottaa huomioon, että Tähtiliike merkittiin puoluerekisteriin vasta kolmisen kuukautta sitten ja että puolueen perustamiseen tarvitut 5000 tukijaa saatiin kokoon juuri sitä ennen muutaman kuukauden ankaran työn avulla.
Keskeinen tekijä ja nimien kerääjä on ollut Paavo Väyrynen itse. Hän on historiallisen edeltäjänsä apostoli Paavalin tapaan ollut väsymätön matkasaarnaaja, joka on toistanut maan ja maailman tilasta tekemäänsä analyysiä ja Tähtiliikkeen ohjelmallisia tavoitteita sadoissa paikoissa tuhansille kuulijoille.
Paavali piestiin monilla puhujamatkoillaan vallanpitäjien toimeksiannosta. Sellaista kohtelua Paavo Väyrysen kohdalle ei ole tullut, mutta julkisuus on kohdellut kaltoin ahkeraa miestä. Ylen ratkaisu estää Väyrysen osallistuminen eduskuntapuolueitten johtajatenttiin ja keskusteluihin on demokraattiseksi itseään kutsuvassa maassa käsittämätön.
Ei kai Paavo nyt sentään niin vaarallinen ole, että hänet pitäisi yrittää vaieta poliittisesti kuoliaaksi? Vai ovatko hänen teemansa sittenkin poliittiselle valtaeliitille niin kiusallisia, että hyvänä puhujana ja nopeana ajattelijana tunnettu Väyrynen todella pudottaa pohjaa Suomen länsihakuiselta ja militaristisia piirteitä saaneelta ulko-ja turvallisuuspolitiikalta tekijöineen?
Tähtiliikkeen tausta
Tähtiliikkeen perustamiseen tultiin sen jälkeen, kun Väyrysen niin ikään perustama Kansalaispuolue joutui valtataistelun ja kaappauksen kohteeksi. Sen ns. asiantuntijajäsenistön valtajoukko oli Väyrysen tukena, mutta erotettiin järjestögangsterismin keinoin. Asioita setvitään edelleen oikeusistuimissa. Myös tämän artikkelin kirjoittaja oli erotettujen joukossa. Tähän päivään mennessä tietooni ei ole saatettu sen paremmin erotuspäätöstä kuin sen perusteluja. Mutta se on menneen talven lumia.
Käytännössä jupakka merkitsi Kansalaispuolueen loppua vaihtoehtoisena puoluemallina nykyisin yksinomaisesti vallalla olevalle puolueitten “diktatuurille”. Monille suomalaisille politiikka on yhtä kuin puolueitten harjoittama poliittinen toiminta. Piste. Tähtiliikkeen Kansalaispuolueelta perimä suoran parlamentarismin politiikkakäsitys lähtee siitä, että kansanedustaja on vastuussa viime kädessä vain valitsijoilleen. Moniportainen puoluerakenne parusjärjestöineen ja piirijärjestöineen puuttuu.
Poliittista struktuuria rakentuu vaalien edellä väistämättä vaalipiireittäin. Suoran parlamentarismin kantava ajatus on tarjota kansalaisyhteiskunnalle ja sen aktivisteille toiminta-alusta ja vaikutusmahdollisuus valtakunnalliseen päätöksentekoon. Kannattajat voivat toimia yksin tai perustaa erilaisia yhteenliittymiä, yhdistyksistä osuuskuntiin. Mutta sääntömääräistä vaikutusmahdollisuutta puolueen tekemisiin niillä ei ole. Vaikutus realisoituu esitysten painoarvon ja joukkovoiman perusteella.
Mallin Akilleen kantapää on juuri tässä. Suomessa ei välttämättä ole totuttu ajattelemaan niin, että politiikka voi olla juuri minunkin asiani ilman, että juoksen erilaisissa kokouksissa ja tyydyn puolueosastojen ja piirijärjestöjen suodattavaan ja ohjaavaan toimintaan aktiviteettieni suhteen.
Malli ei Tähtiliikkeen sääntöjen perusteella erittele niitä mekanismeja, joiden avulla kannattajajäsenet voivat vaikuttaa puolueen ja sen parlamenttiryhmän toimintaan. Puolueella voi olla varsinaisia jäseniä nykyisten ja entisten parlamentaarikkojen lisäksi enintään viisi.
Liikkeeksi itseään luonnehtivan puolueen erikoisuus on sekin, että siihen voivat kannatusjäseninä liittyä myös muiden puolueiden jäsenet, puolueettomien lisäksi. Rajoituksena on ainoastaan se, että tulija hyväksyy liikkeen säännöt ja tavoitteet. Ongelmia syntyy, jos eduskuntaryhmässä joudutaan tulkitsemaan kovin ristiriitaisten näkemysten yhteensopimista liikkeen periaatteiden kanssa. Eduskuntaryhmän sääntöjä ei ole julkistettu.
Suomen kuten muidenkaan parlamentaaristen demokratioiden lainsäädännössä ei ole voimassa ns. imperatiivinen mandaatti. Se mahdollistaisi kansanedustajan kutsumisen pois tehtävästään kesken vaalikauden, jos hän on selvästi rikkonut antamansa vaalilupaukset. Niinpä vaalien alla nähdään tarjousten ja lupausten kavalkadi, josta puolueen ja johtavien poliitikkojen valtaan pääsyn jälkeen jää jäljelle savuavat rauniot, jos niitäkään. Usein kuultu puhe “poliittisesta vastuusta” onkin käytännössä pelkkää puhetta.
Hyvämaineiset ehdokkaat
Tähtiliikkeen edustakuntavaaliehdokkaiden asettamisen kohdalla on todettu, että muutaman täysipäiväisen työntekijän on hankala selvitellä tarkkaan tulijoitten taustoja. Malliesimerkki lipsumisesta oli ns. Börje Börgelssonin tapaus. Siinä ehdokaslistalle pääsi valtamedian riemuksi hetkeksi henkilö, jota ei ole olemassakaan. Se oli selvää kiusantekoa, mutta iski oman leimansa Tähtiliikkeen toimintaan.
Valtajulkisuuden harrastama boikotointi on johtanut Tähtiliikkeen tekemään ratkaisuja, joiden lopulliset seuraukset voidaan nähdä vasta vaalitulosten vahvistamisen jälkeen. Vaikka MV-lehden perustaja ja toimittaja Ilja Janitskin voidaan hyvällä ja venyvällä tahdolla ymmärtää sananvapauden puolustajaksi, se ei poista hänen saamaansa mainetta rasistisena ja hänen julkaisuaan keskivertosuomalaisen silmissä epämiellyttävänä. Mikä on monenlaisista rikoksista tuomitun henkilön ehdokuuden etumerkki?
Toinen, vastaavia pohdintoja herättävä ehdokas on jo 80-luvulta asti tunnettu suurliikemies Peter Fryckman (kansan suussa Fyrkman). Hänen mainettaan on vaikea korjata ainakaan kovin lyhyen taloustieteen oppimäärän avulla. Se, että Fryckman käy mahdollisesti oikeutettuakin kamppailua veroviranomaisten kanssa, ei muuta yleiskuvaa.
Tässä voi vain kysyä, onko molempien edellä mainittujen Tähtiliikkeelle tuoma toivottu apu näkyvyyden ohella myös taloudellista laatua? Ehdokkaitten yhteisrahoitus jää nimittäin nykyaikaista vaalikamppailua ajatellen kovin pieneksi, jääden joka tapauksessa alle 100 000 euron. Vakavasti kilpaan osallistuvien ehdokkaiden oma panos on välttämättä merkittävä, jos he aikovat tulla laajemman yleisön näkyviin.
Paavo Väyrysen puhujamatkojen arvoa ja merkitystä liikkeen vaalimenestykseen on lähes mahdotonta arvioida. Hänen presidentinvaaleissa 2018 saamansa äänimäärä 185 305 riitti jättämään taakseen Keskustan Vanhasen ja sosialidemokraattien Haataisen, Vasemmiston Kyllösestä ja RKP:n Thorsvaldista puhumattakaan. Mutta kansanedustajien vaaleissa ei joka vaalipiirissä ole pikku Väyrysiä, kuten Paavo on itsekin pahoitellut. Myöskään taloudellisesti koko maan poliittinen herättäminen puhujakierroksilla ei ole aivan halpaa lystiä. Siksi voidaan asettaa kysymys, miksi Tähtiliike lähti kilpaan kaikissa vaalipiireissä?
Päätös voidaan nähdä demokraattisena osallistumismahdollisuutena kaikille niille, jotka ovat kyllästyneet nykyisten puolueitten viime vuosina harjoittamaan politiikkaan. Siinä tapauksessa kyllästyminen kohdistuu hyvällä syynä käytännössä kaikkiin hallituksissa olleisiin puolueisiin. Sipilän hallituksen nousu, uho ja tuho ovat ikään kuin muistomerkki petetyille lupauksille.
Tai sitten taustalla on vain kylmä laskelmointi. Mitä enemmän ehdokkaita, sitä enemmän julkisuutta ja sitä enemmän varoja kampanjointiin.
Tähtiliikkeen kansanedustajaehdokkaitten kokonaiskuvaa on hankala rakentaa. Väyrynen luonnehtii liikettä keskustavasemmistolaiseksi (tai kääntäen). Siksi hänelle on tärkeää osoittaa, että joukossa on myös vasemmistolaisia, vaikka nimenomaan heitä saa ehdokkaitten joukosta etsiä. Myöskään kokoomuslaisia joukossa tuskin on. Näppituntumalla voi ajatella, että keskustan viime vuosien politiikka on herättänyt niin paljon närää, että puolueen kannattajien joukossa voisi olla enemmänkin nimenomaan Väyrysen kannattajia. Heitä tuskin miellyttää lähes ainoiden julkisuutta saaneiden ehdokkaitten eli Janitskinin ja Fryckmanin mukanaolo listoilla. Myös uusien ja poliittisesti kokemattomien kannalta tilanne voi olla hämmentävä.
Kun silmäilee ehdokkaitten Facebook-sivuja, niin perussuomalaisten läsnäolo on vaikuttava. Suurella joukolla ehdokkaita on perussuomalainen tausta ja kaverit ovat seinillä näkyvästi esillä. Muutamat Tähtiliikkeen ehdokkaat liputtavat julkisesti perussuomalaisten puolesta tulevassa hallituksessa. Myös Halla-aho on saanut julkista tukea liikkeen Fb-seinällä.
Tämä herättää kysymyksen, onko perussuomalaisten ajatuspajoissa käynnistetty suora Tähtiliikkeen valjastaminen heidän asialleen? Ei voine olla tarkoituksenmukaista, että Tähtiliikkeen ehdokkaat alkavat pohjustaa sellaisia hallitusratkaisuja, joiden harkinta kuuluu puolueen johdolle. Se, onko Tähtiliikkeellä tulevassa eduskunnassa riittävästi voimaa, jotta sen ääni ylipäätänsä kiinnostaa hallitusneuvottelijoita, on oma kysymyksensä.
Paavo Väyrynen on lähinnä presidentinvaalin tulokseen vedoten ennakoinut, että Tähtiliikkeellä voisi olla mahdollisuus jopa kymmeneen kansanedustajaan. Matemaattinen mahdollisuus on kylläkin kaukana poliittisesta todellisuudesta. Valtamedia vaikenee huolella Tähtiliikkeestä. Alueellisissa lehdissä ollaan tasapuolisempia ja erilaisiin keskusteluihin on kutsuttu ja tullaan kutsumaan myös Tähtiliikkeen edustajia. Mutta riittääkö ehdokkaitten ahertaminen ja marginaalinen julkisuus? Oma lähinnä arvauksenomainen ennustukseni kuuluu: kolme kansanedustajaa. Ja sekin voi olla optimistinen arvio.
Spekulaatiota tulevasta
Jatketaan spekulaation linjalla ja katsotaan vaalien jälkeistä tulevaisuutta. Oli Tähtiliikkeen kansanedustajien lukumäärä mikä tahansa, puolue joutuu silmäkkäin monenkirjavan, heterogeenisen kannattajakuntansa kanssa. Joukossa on mahdollisesti muutama vaaleissa menestynyt, joka nousee puolueen sääntöjen mukaan päätöksiä tekevään johtoon. Valtaosa joukosta on pettynyt talkoilunsa ja rahansa mennessä hukkaan. Liike ei ole sellainen yhteisö, joka voisi toimia kollektiivisena ongelmien analysoijana ja motivoida toimintaan osallistumista eteenpäin. Vaaleihin on lähdetty eräänlaisina vaaliheimolaisina, joiden poliittinen identiteetti rakentuu Paavo Väyrysen varaan.
Näihin asti liikkeen johdossa ei ole suuresti identiteettiongelmaan kiinnitetty huomiota. Se on ohitettu eräänlaisen tilanteesta toiseen rientävän aktionismin vallitessa. Näkemykseni mukaan ongelma on edessä välittömästi vaalien jälkeen. Olen asiaa pohtinut optimistisessa valossa blogissani. Lähdin siitä, että identiteetti voi rakentua Paavo Väyrysen henkilön ympärille vähitellen lujittuen. Nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että se ei riitä. Poliittiset liikkeet tarvitsevat välttämättä suuria aatteita tullakseen laajoiksi kansanliikkeiksi.
Tähtiliikkeen keskeiset poliittiset vaatimukset ovat kylläkin relevantteja ja ajankohtaisia. Mutta ne hukkuvat helposti uutisvirtaan, kun mediamyllyt jauhavat suuria otsikoitaan. Alkiolaisuudesta en tässä yhteydessä kehtaa juuri puhua. Santeri Alkio, kuten kaikki merkittävät poliittikot ja ajattelijat, taipuu moneksi. Tuskin kuitenkaan sentään demokratian jälkeisen ajan politiikan aatteelliseksi pohjaksi.
Viimeisin ja varoittava esimerkki rationaalisen politiikan alleen tallovasta ideologiasta on ilmaston ympärille viritetty paniikki. Se on saaavuttanut hurmoksellisen joukkoliikkeen asteen, jossa eivät enää argumentit paina. Vaaditaan tekoja ja etsitään syntipukkeja. Jos tätä tietä edetään, syntyy myös uhreja.
Vastaava ilmiö on vuosia kytenyt äärikansallinen aatepunos. Se on reaktio EU:n byrokraattiseen vallankäyttöön. Jäsenten eli Euroopan vanhojen kansallisvaltioiden sananvalta on hyvin pitkälle onnistuttu ohittamaan myös muodollisesti, lainsäädännön tasolla.
Käytännössä EU:n päätöksentekoa ohjaa globalistinen suurpääoma, jonka etujen ajajiksi jäsenvaltiot on asetettu massiivisen lobbauksen sekä keppi ja porkkana -menetelmien avulla. Euroopan keskuspankki on käytännössä täysin demokraattisen kontrollin ulkopuolella.
EU:n johtavan talousmahdin Saksan asettuminen lähes hallitsemattoman pakolaispolitiikantukijaksi on tehnyt pakolaisista syntipukin ja ohjannut samanaikaisesti keskustelut syrjään pakolaistulvien syistä. Niistä poliitikot eivät keskustele, koska viime vuosien humanitaarisiin pakolaisvirtoihin ja sen ympärille rakentuneeseen jättibisnekseen on syyllinen nimenomaan USA:n sotilaalliseen puuttumiseen perustuva vallanvaihtopolitiikka. Sitä EU ja sen eräät jäsenmaat ovat aktiivisesti tukeneet. On suurta sokeutta, jos pakolaisongelma yritetään sovittaa ilmaston muutosten seurauksiin. Sitä nyt kuitenkin näkee yritettävän. Ilmapiiri Euroopassa kiristyy ja sen myötä vahvistuvat äärikansalliset, äärioikeistolaiset poliittiset liikkeet.
Suomi ei ole geopoliittisten ristiriitojen sivustakatsoja. Päinvastoin, maan hallituksella on viime vuosina ollut ikään kuin vimma sotkeentua suurvaltapolitiikkaan ja osallistua jopa sotilaalliseen varustautumiseen lähinnä itäistä naapurimaata vastaan, NATOn kumppanina.
Tässä kontekstissa Seitsemän tähden liikkeellä olisi tärkeä rooli, jos se kykenisi saavuttamaan laajaa tukea ja esiintyisi johdonmukaisesti rauhaa rakentavan, sotilaallisesti sitoutumattoman ja puolueettoman Suomen puolesta.
Mutta poliittisen liikkeen synty ja kasvu ei ole yhden miehen projekti. Vaikka Paavo Väyrynen on liikkeen luoja ja ydin, ja vaikka hänellä olisi runsaasti aktiivisia vuosia edessään, hänenkin ulottuvuutensa ovat rajalliset. Tuskallisten vaiheitten myötä käyntiin polkaistu Seitsemän tähden liike on vaalien jälkeen suurten kysymysten äärellä.
Kari Arvola on entinen toimittaja ja eläkkeellä oleva kansalaisaktivisti.
Kirjoitus on julkaistu ensiksi Vastavalkeassa.
Kari K. Arvola 