Kansallissosialismi Suomessa

”Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti.

Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.

Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen.

Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.”

Martin Niemöller

Kansallissosialismi on poliittinen ja aatteellinen ideologia, joka  Adolf Hitlerin johdolla nousi viralliseksi maailmankatsomukseksi Saksassa vuonna 1933. Sen kannattajia kutsutaan suomalaisella nimityksellä natseiksi Saksan silloisen valtapuolueen, NSDAP:n (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei) nimen mukaisesti (National ääntyy suomeksi natsional).

Kansallissosialismi korosti nationalistisia, sosialistisia, antisemiittisiä ja korporatiivisia periaatteita. Yksilöllä oli merkitystä vain kansan jäsenenä, johtajansa totaalisen vallan alaisuudessa. Lisäksi korostettiin vaistojen ja intuition merkitystä sekä rotuoppia pohjoista (arjalaista) rotua ihannoivassa mielessä. Valtion ja yhteiskunnan tuli olla sotilaallisen hierarkkisesti järjestäytynyt.

Natsi-ideologian taustalta löytyy useita tunnettuja ajattelijoita, kuten mm. Nietzsche, Sorel, Bergson ja Rosenberg. Ideologis-poliittinen peruskirja oli kuitenkin Adolf Hitlerin teos Mein Kampf, (Taisteluni). Sitä täydensi pääosin Hitlerin kynästä lähtöisin ollut NSDAP:n ohjelma vuodelta 1920.

Oliko nimi enne?

Puolueen nimen sana “kansallisosialismi” ei ollut sattuma. Vaikka Saksassa ja useissa muissakin Euroopan maissa puhjenneet kommunistien ja vasemmistososialistien johtamat kapinat oli kukistettu verisesti, Hitler kumppaneineen tiesi, että sosialismilla on aatteena vetovoimaa varsinkin työväestön keskuudessa.

Natsien “kansallinen sosialismi” esitettiin vastakohtana bolshevikkijohtoiselle Venäjän sosialismille, joka pyrki maailmanvallankumoukseen.

“Sosialistisia” elementtejä NSDAP:n ohjelmassa edustivat lähinnä seuraavat vaatimukset:

  • kansalaiset on vapautettava korko-orjuudesta
  • Trustit on valtiollistettava
  • Kansalaisille taattava osuus suuryritysten voitonjakoon
  • Riittävä vanhuuden turva
  • Suurten tavaratalojen kunnallistaminen paikallisten pientuottajien hyväksi
  • Oikeus pakkolunastaa maa-alueita yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Käytännössä kansallissosialistien sosialismi ilmeni eräiden suuryritysten ottamisena valtion haltuun, vaikka toisaalta tehtiin sopimuksia monien suuryritysten kanssa, jolla niiden omistajuus säilyi entisissä käsissä.

Ohjelmalla ei natsien valtaanpääsyn jälkeen ollut enää kovinkaan suurta merkitystä.

Pertti Lindfors on kiteyttänyt toteutuneen yhteiskunnan olemuksen seuraavasti: Kansallissosialismi oli yhdistelmä imperialismia ja valtiososialismia, lisäaineksena (arjalaisrotu-KA)romantiikka ja mystiikka. Virallisesti hyväksytty ja korostettu käyttäytymismalli oli hysteeristä maskuliinisuutta.

Porvariston äänillä valtaan

Hitler nousi valtakunnankansleriksi näennäisen parlamentaarisesti, porvarillisten puolueitten tuella. Oppositio eli sosialidemokraatit ja kommunistit vaiennettiin hillittömällä väkivalllalla. Natsien aseistettu yksityisarmeija pystytti kaduille oman järjestyksensä.

Saksasta tuli muutamassa vuodessa terrorin avustuksella johdettu sotilasleiri. Koko yhteiskunta organisoitiin edessä olevaa, Versaillesin “häpeärauhan” kostoa ja elintilan hankkimista varten.
Kun sota syksyllä 1939 syttyi Saksan hyökätessä Puolaan,  natsien keskeinen iskulause oli germaanisen herrakansan vallan pystyttäminen koko maailmassa.

Alkuvuosien menestyksen jälkeen Natsi-Saksa joutui alakynteen Stalinin armeijan kanssa ja kärsi totaalisen tappion myöhemmässä vaiheessa USA:n liittolaisineen yhtyessä sotaan.
Kun Saksa keväällä 1945 antautui, sen johtaja oli tehnyt itsemurhan ja suuret kaupungit oli suurelta osin tuhottu. Maa jaettiin sektoreihin, josta perua nimitykset Saksan Liittotasavalta (Länsi-Saksa) ja Saksan Demokraattinen Tasavalta (DDR).

Natsipuolue ja kaikki kansallissosialistiset järjestöt kiellettiin ja johtavat natsit joutuivat vastaavan toimistaan kansainvälisessä Nürnbergin tuomioistuimessa.

Kansallissosialismin lumovoima

Kautta vuosikymmenten on keskusteltu siitä, mikä mahdollisti monipuolisesta kulttuuristaan ja sivistyksestään kansainvälisesti tunnetun maan kansalaisten alistuminen natsien ideologian ja järjestyksen kannattajaksi.

Helpoin selitys on siirtää syy Hitlerin populistisen kansankiihotuksen tilille. Se on myös yleisin saksalaisessa mediassa yhä nykyisin esiintyvä selitys kansallisesta kansainväliseksi laajenneelle tragedialle.

Mutta monet tutkijat löytävät syyt natsismin nousuun yhteiskunnallisesta murroksesta, ihmisten autoritaarisista asenteista johtajan kaipuineen ja etenkin pikkuporvariston peloista.
Natsien kannatus tuli ensisijaisesti yrittäjiltä, vapailta ammatin- ja maatalouden harjoittajilta ja pikkuvirkamiehiltä. Saksan natsismi oli pikkuporvarillinen liike.

Noissa väestökerroksissa pelättiin sekä kommunismia/bolshevismia sosialismeineen, että teollisuuden suurten korporaatioiden uhkaa omalle toimeentulolle ja tulevaisuudelle.
Siksi natsien oli luontevaa käynnistää raivokas taisto kommunisteja ja bolshevismia vastaan. Suuret korporaatiot puolestaan joutuivat joko valtion omistukseen tai sen säätelyn alaisuuteen.

Perimmäiseksi syntipukeiksi maan talouskurjuuteen osoitettiin juutalaiset, joilla jo historiallisesti oli kansan silmissä roolinsa alempirotuisina koronkiskureina.

Kehitettiin rotuoppi, johon nojautuen voitiin oikeuttaa imperialistinen, pohjoisen arjalaisen rodun elintilan hankinta. Mutta samat opit toimivat myös sosiaalipolitiikan ohjenuorana. Kansallissosialistinen “eugeniikka” mahdollisti valtion kannalta hyödyttömien, poikkeavien tai sairaiden eristämisen yhteiskunnasta ja lopulta myös surmaamisen.

Työttömyyttä ei suvaittu. NSDAP:n ohjelman mukaisesti toimeentulo on ansaittava ja sen saaminen edellytti vaivannäköä. Tähän luotiin mahdollisuus ja suoranainen pakko erilaisten suurten, jopa jättimäisten rakennushankkeiden avulla.

Yleisesti tunnetaan Kolmannen valtakunnan moottoritiet, autobaanat. Mutta ainakin yhtä paljon työllisti varusteluteollisuus ja sotilaallisen infran rakentaminen, jopa maan alle. Jos työ natsiorganisaation “vapaissa” projekteissa ei maittanut, tarjolla oli pakkotyötä tai leirielämää.

Weimarin tasavallan loppuaikoina tilanne olikin kestämätön. Kokonaan ilman työtä oli noin 7 miljoonaa ja osapäiväisissä sattumanvaraisissa töissä kuutisen miljoonaa henkilöä. Jos mitään ei olisi tehty, maa olisi ajautunut sisällissotaan.

Siksi oli loogista, että NSDAP sai rahoitusta suurteollisuudelta ja yksittäisiltä raharikkailta. Tässä yhteydessä on mainittu esim. Henry Fordin tuki. Ilman ulkoista rahoitusta uniformuin ja asein varustetun yksityisen puoluearmeijan ylläpito ei olisi ollut mahdollista.

Natsivaltion ohjaamat työllistämishankkeet korjasivat tilannetta nopeasti. Osaltaan myös naisten paluun kannustaminen kotilieden ääreen uusia arjalaisia synnyttämään helpotti työttömyyspainetta.

Aktiiviset sosialidemokraatit, kommunistit, juutalaiset ja mustalaiset nutistettiin keskitysleireillä, joista muutamista lopulta kehittyi tehdasmuotoisen ihmisten tuhoamisen keskuksia.

Työväenliikkeen kannatuksen kutistamiseen tähtäsi myös työväestön tietoinen pikkuporvarillistaminen. Käynnistettiin laajamittainen asuntotuotanto,  ja joka perheen käyttöön tarjottiin edullinen radiovastaanotin “Pikku-Hitleri” ja viime vaiheessa myös edullinen kansanauto, Volkswagen.

Syntipukkeina juutalaiset ja bolshevikit

Kun kotimainen kommunismi ja sosialidemokratiakin oli lyöyty maahan, bolshevismin ja Neuvostoliiton rooli viholliskuvassa vastaavasti vahvistui.

Aatteellisessa kamppailussa turvauduttiin perversit mitat saavuttaneen juutalaisvihan ohella “kulttuuribolshevismin” käsitteeseen. Sen alle niputettiin kaikki kansallissosialistisesta maailmankatsomuksesta poikkeavat tieteelliset ja taiteelliset teokset tekijöineen. Kirjaroviot roihusivat ja kulttuuriväen maastapako sai kouriintuntuvaa virikettä.

Kannattaa panna merkille, että kulttuuribolshevismin käsite on noussut tuhkasta myös Suomessa kulttuurimarxismin nimellä. Vaikka kommunismilla ja marxismilla ei ole eurooppalaisissa yhteiskunnissa lähes minkäänlaista kannatusta, kulttuurimarxismin leimasin paukkuu uutterasti.

En usko sattumiin. Sattumaa ei ole myöskään äärioikeiston ja muiden kansallissosialististen ajatusten vaivihkainen hiipiminen poliittisille agendoille kautta Euroopan.

Niinkuin kirjoitettu on

“Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo..”.

“Alimpana hierarkkiassa ovat taiteilijat, papit ja poliitikot”.

“..legitiimi vihan kohde, on se utopiassa elävä poliittinen eliitti, jolle neekeri on hoivattava reppana ja kiva halinalle, ja joka vähät välittää yhteiskuntarauhasta.”

“Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

“Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre.”

“Toivon että raiskausten lisääntyessä raiskatuksi joutuisivat oikeat ihmiset, eli vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä”.

Nämä virkkeet voisivat olla suoraan natsiagitaattorin kynästä tai suusta. Niitä ei voi sivuuttaa olan kohautuksella tai jesuiittamaisilla viisasteluilla.

Kysymys ei enää vuosiin ole kuulunut, esiintyykö Suomessa natsistista ajattelua. Täällä on jo itsensä julkinatseiksi ilmoittaneita järjestöjä. Valtakunnan politiikassa on eduskuntaa myöten henkilöitä, jotka esiintyvät em. järjestöjen tilaisuuksissa. Some kihisee natsihenkistä keskustelua ja kiihotusta.

Weimarin tasavallan viimeisiin vuosiin ei Suomen tilannetta voi suoraan rinnastaa.Mutta uhkaksi koettuja rinnakkaisuuksia voidaan listata runsaasti:

  • Suomen hallitus on voimaton EU:n vallankäytön kohde.
  • Hallitus ei kykene pitämään hallinnassa maahan kohdistuvia muuttopaineita.
  • Hallitus toimii ryhdittömästi maassa olevien siirtolaisten ja pakolaisten suhteen.
  • Hallitus jakaa suomalaisten rahoja ympäri maailman ympäristönsuojelun nimissä.
  • Ilmastonmuutos uhkaa.
  • Venäjä uhkaa. Jne.

Näiden uhkien hallitsemiseen nykyinen politiikka ja sen kärkihahmot ovat kyvyttömiä. Heiltä puuttuu uskottava konsepti. Radikaalille vastaliikkeelle ja Johtajalle on siis tilausta.

Kokonaan vailla tutkimusta ovat arkipäivän fasismina tunnetut ilmiöt. Niillä tarkoitan kansalaisen sitaatissa luonnehditun mittapuun mukaisen kohtelun lisääntymistä virkakoneiston rattaissa. Ihminen välineellistetään.

Vaikka perustuslaki näkee suomalaiset YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hengessä tasavertaisina yhteiskunnan subjekteina, yhä useammin törmätään tapauksiin, joissa ihmisarvo on poljettu jalkoihin ja ihmisen paikka yhteiskunnan hierarkiassa ratkaisee hänen saamansa kohtelun.

Tätä taustaa vasten ajatellen kansallissosialismille läheistä sukua oleva poliittinen sanoma voi saada nopeastikin laajenevaa kannatusta.

Miten kauan enää kestää, ennenkuin meillä kansallissosialismin henki muuttuu politiikan lihaksi myös tasavallan  ylimmissä päätöksentekoportaissa?

“On hyviä siemeniä hyville kasveille ja pahoja siemeniä pahoille kasveille. Ne nukkuvat salaa maassa, kunnes yksi niistä päättää herätä. Se alkaa kasvaa ja alkuun hyvin ujosti kasvava kaunis, harmiton pieni varsi kasvaa kohti aurinkoa. Jos se on retiisi tai ruusupensas, voimme antaa sen kasvaa siten kuin se haluaa, mutta jos selviääkin, että se on paha kasvi, meidän täytyy repiä se pois heti kun voimme päätellä mikä se on.”  Antoine de Saint-Exupéry, Pikku prinssi

Luettavaksi suosittelen

Otavan Iso tietosanakirja, osa 4, Kansallissosialismi

Wilhelm Reich, Fasismin massapsykologia

Pertti Lindfors, Marxilaisuus ja tiede

Mainokset