EU:n 27:n jäsenvaltioiden huippukokous pidetään viikon kuluttua Brysselissä. Valtionjohtajat ja pääministerit tapaavat silloin ensi kertaa koronakauden jälkeen kasvokkain.
Asialistalla on kaksi asiaa: EU:n budjetti 2021-2027 ja komission esitys 750 mrd:n koronaelvytyspaketista.Päätöksiä odotetaan mahdollisesti EU-budjetista.
Koronaelvytyspaketista päätöstä ei saatane. Sen sijaan saadaan käsitys siitä, millainen paketti, millä ehdoin ja miten suuren tukipaketin jäsenmaiden johtajat ovat alustavasti valmiit hyväksymään. Lisäksi linjataan, onko paketti mahdollista rahoittaa velkarahalla, ensi kertaa EU:n historiassa.
Jäsenmaiden, kuten nettomaksaja Suomen kannalta, tukipaketti on raskas poliittinen valinta. Suomen valtiolla on velkaa tällä hetkellä noin 120 mrd euroa. Lisälainan tarve noussee luokkaan 30 mrd euroa, kun sekä kotimaisen koronatorjunnan, että mahdollisen EU-tukipaketin mukanaan tuomat uudet kustannukset otetaan huomioon.
Koronan ja sen torjuntaan liittyvien haittatekijäitten aiheuttama taloudellinen romahdus on globaali tosiasia. Sveitsiläinen Kansainvälinen järjestelypankki BIS (https://www.bis.org/publ/arpdf/ar2020e1.htm) näkee tulevan tilanteen synkkänä. Kyseessä on eräänlainen keskuspankkien pankki. Sen arvion mukaan kansainvälinen talous siirtyy kokonaisuutena uudelle velkaantuneisuuden tasolle ja vaikutukset näkyvät myös talouden rakenteissa. Suuri osa muutoksista jää pysyviksi ja julkistaloudelle tulee aivan uudenlaisia ongelmia. Etukäteen voidaan nähdä, että nyt näköpiirissä olevan lisävelkaantuminen tulee Suomessa merkitsemään voimakasta painetta julkisen sektorin suuntaan supistuksineen ja leikkauksineen.
Eroon eurosta?
Siksi ei ole kummallista, että ero EU:sta ja eurosta saa lisääntyvää kannatusta ainakin valtajulkisuuden ulkopuolella. Perussuomalaisten jytkyn takana oli aikoinaan jatkuva iskulause ”Missä EU, siellä ongelma”. Halla-ahon kaudella perussuomalaiset ovat olleet eurokritiikissä vaitonaisempia lähinnä siitä syystä, että Halla-aho on julkisuudessakin arvioinut, ettei ero saa taakseen kovin suurta kannatusta. Se mikä eron kannatus olisi nyt, on toistaiseksi hämärän peitossa. Uskon ja toivon, että EU-eron tai pelkän eurosta eroamisen kannatus pikaisesti mitattaisiin, sillä se lisäisi mahdollisuutta valmistella järkevällä tavalla eroa eurosta, jos se tulee välttämättömäksi tai euroalue hajoaa. Tai sitten kiivailuun eron puolesta tulisi sordiinoa.
Viime aikoina on kuultu voimaperäistä agitaatiota sen puolesta, että Suomen tulisi pikaisesti erota eurosta tai ehkä koko EU:sta ennenkuin vireillä oleva jättivelkapotti vie tuhkatkin pesästä.
Perusteluja ovat olleet mm. seuraavat: Suomi vietiin EU-jäsenyyteen massiiviisen painostuksen ja väärien lupausten avulla. Lisäksi Suomi liitettiin EMU:n eli euroalueen jäseneksi laittomasti eduskuntaa harhaan johtaen. Suomi on jäsenyytensä ajan ollut nettomaksaja, joten kotimaiseen käyttöön on jäänyt vähemmän varoja. Suomen hallitus on sidottu Brysselissä operoivan EU-komission päätöksiin ja maalla ei ole valtaa omintakeiseen talouspolitiikkaan kuin komission hyväksymän talousarvion puitteissa. Lisäksi olemme saaneet lisää byrokratiaa, joka sekä haittaa tai jarruttaa Suomessa tehtäviä päätöksiä ja on luonnut uuden eliitin, jolle Suomi ei ole enää isänmaa vaan lähinnä asuinpaikka, jos sitäkään.
Muutakin kritiikkiä olisi, mutta kysymys kuuluu:
Kun edellä sanottu vääryys on moneen kertaan äänekkäästi todettu, niin missä on se vetoomustuomioistuin tai muu lakitupa, jossa vääryyteen voi hakea oikeutta ja kärsityistä vähingoista korvausta? Aivan oikein, ei sellaista ole.
Pikaisesti eroon ja oma valuutta pystyyn, on edelliseen liittyvä vaatimus. Iso-Britannian Brexit opettaa meille, että moninaisten taloudellis-poliittis-kulttuuristen vuorovaikutusten ja siteitten maailmassa nopea ero ei ole mahdollinen. Ei vaikka Englannilla oli oma puntansa, itsenäinen valuutta. Vapaakauppajärjestelmään palaaminen on teoreettisesti mahdollista, mutta ei yhden sukupolven elinaikana.
Oma markka, samat velat
Oman valuutan eli Suomen markan perustaminen edellyttää eroa eurosta. Nykyisen sopimus- ja lainsäädännön vallitessa euroalueella on yksi valuutta eli euro. Eroa ja siirtymistä omaan rahaan hankaloittavat mm. seuraavat seikat:
Suomella on tällä hetkellä velkaa kv-rahalaitoksille jo mainitut noin 120 mrd euroa. Sen uudistaminen uuden valuutan arvon mukaiseksi olisi suuri seikkailu, koska on enemmän kuin todennäköistä, että erotilanteessa Suomen hallitus ei ole rahamarkkinoilla kovin suuressa arvossa. Kuten Helena Saukonpää on keskusteluissa mielestäni oikein todennut, rahaa kyllä markkinoilta saa, mutta sen jälkeen rahan antajalla onkin jo sormet lainaajan asioissa, niistä päättämässä. Eläkerahastojen merkittävämpi valjastaminen valtionvelan maksuun herättäisi kansalaisissa kapinan.
Siirtymävaiheessa ulkomaankauppa tulisi olemaan myllerryksessä, vaikka emme eläisi edes koronan jälkeistä aikaa. Siihen seikkailuun ei tule liike-elämältä eikä myöskään tavalliselta työmieheltä poliittista tukea.
Suomen nykyinen ulkomaan maksuliikenne kulkee ns. target2- järjestelmän kautta. Sen toimintaa harvat tuntevat ja ymmärtävät. Eurosysteemissä taloudeltaan vakaimmat maat toimivat target-systeemin kautta heikommassa hapessa olevien valtioiden ulkomaankaupan rahoittajina. Suurin rahoittaja on tietenkin Saksa lähes biljoonan euron panoksella. Mutta 26.6.2020 Suomen pankin saatavat Euroopan keskuspankilta olivat yhteensä 75 mrd euroa. Summasta target-saatavien osuus oli 68 mrd euroa.
Kun aikoinaan olin Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen aktiivi, esitin taloutta koskevassa neuvonpidossa target-systeemiin liittyvän ongelman Paavolle. Hänhän on tehnyt vuosia hartiavoimin töitä sen puolesta. että Suomessa virallisesti tutkittaisiin mahdollisuus eurosta eroamiseen, jos tarve todetaan.
Asian selvittivät Paavon toivomuksesta Kanniainen ja Tanskanen tullen siihen tulokseen, että kyseistä target-rahaa ei ole mahdollista saada takaisin mitään kautta Euroopaan keskuspankilta. Tässä on muuten keskuspankin ase myös Italiaa vastaan. Kun siellä ryhdyttiin muutama vuosi sitten vakavasti pohtimaan eroa eurosta talousongelmien hoitamiseksi omalla kelluvalla valuutalla, niin Mario Draghi ilmoitti target-velan välittömästä maksuun panosta uuden liiran perustajille. Hanke putosi siihen. Italian vienti ei toimi ilman target-järjestelmän luototusta. Suomen ongelma olisi erotilanteessa päinvastainen: suomalaista rahaa jäisi Euroopan keskuspankille noin 70 mrd euroa, jos ero teknisesti toteutettaisiin ensi yönä (mikä olisi valmistelun jälkeen mahdollista).
Meillä on siis tietty pantti, suureltaan yhteensä yli 200 mrd euroa, jolle pitäisi erotilanteeseen mennessä löytyä rahat. Siihen voidaan kehitellä monenlaisia ratkaisuja, mutta ei heti eikä ensi kuussakaan. Eli jos eroa joudutaan todella valmistelemaan, jota pidän tarpeellisena, niin tarvitaan aikaa.
Poliittinen tuki ratkaisee
Mutta ennen muuta tarvitaan poliittinen tuki hankkeelle. Ja se on tämän jutun pihvi. Kun aiheesta Kansalaispuolueen piirissä ja sen aloitteesta etsittiin mielipiteitä, niin suurin arkinen este monille keskustelijoille oli kysymys: miten käy minun lainoilleni silloin, kun siirrytään horjuvaan uuteen valuuttaan ja velkaa on tehty?
Kysymys on painavampi kuin ehkä saattaa tuntua. Euron aikana aivan alkutaivalta lukuunottamaa raha on ollut halpaa ja pitkiä lainoja on saatu hyvin pienillä vakuuksilla. Tällä tavalla, siis velkaantumalla, kreikkalaiset nostivat elintasonsa lähes keskisen Euroopan maiden tasolle. Tällä tavalla sadat tuhannet suomalaisperheet ovat rakentaneet itselleen hulppeat talot tai ostaneet osakehuoneistot, kesäpaikat ja autot. Se on velkaa, mutta esimerkiksi allekirjoittanut, jolla ei vuosiin ole ollut jäljellä euroakaan muinaisista pienistä perinnöistä eikä uutta ole odotettavissa, kykeni hankkimaan itselleen oman vaatimattoman, mutta oman, asunnon. Halpakorkoisella lainalla, pienistä tienesteistä maksetun.
Tässä on villakoiran ydin. Kaikkinaiset hankkeet, jotka vaarantavat vaikka vain kuinka lainavetoisen hyvinvoinnin, tullaan varmuudella torppaamaan. On mielenkiintoista nähdä, tuleeko perussuomalaisten piirissä eroasialle omistautunut joukkue lähipäivinä argumentein varustettuna julkisuuteen. Nimittäin nyt on se aika.
Mnun käsitykseni lyhyesti on se, että euroeroon pitää valmistautua. Mutta se ei ole ratkaisu koronaelvytyksestä aiheutuvaan poliittis-taloudelliseen ongelmaan. On avan turhaa harrastaa populistista demagogiaa asian ympärillä, jos oppositiopuolueista suurin ei ota asiaan selvää kantaa. Sillä kannalla olisi merkitystä juuri nyt, kun Suomen hallitus valmistautuu EU:n huippukokoukseen, jossa rahapäätöksiä ainakin linjataan, ellei ihan vielä tehdä. Nimittäin nykytilanteen suurin ja ”taviksen” kannalta merkittävin uhka on sosiaalivaltion lopullinen alasajo. Nyt tulisi kaikki voimat keskittää sen puolustamiseen, mitä meillä vielä siitä on jäljellä.
Kari K. Arvola 