Palmusunnuntaina mietin, miten näin lyhyessä ajassa, vain muutamassa viikossa kokonaisten kansakuntien politiikka ja mieliala voi kääntyä sotaiseksi?
Nyt vaaditaan jo siviileille oikeutta lähteä ase kourassa taisteluun julmaa tyranniaa eli Putinin Venäjää vastaan. Voiko tämä olla tottakaan?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kansainvälisen oikeuden törkeä ja anteeksiantamaton loukkaus. Se ei ole lajissaan ensimmäinen. USA:n johdolla niitä on nähty aivan lähimenneisyydessä myös Euroopassa. Muistakaa Jugoslaviaa!
Sota on julmaa tuhoa ja joukkomittaista murhaamista modernilla teknologialla.
Sitä se on molemmin puolin. Nyt koko Eurooppa näyttäisi haluavan mieli palaen mukaan sotatantereille.
Onko täysin mahdotonta järjellä ymmärtää, että Ukrainan sodalla on vuosikausien tausta? Siihen kuuluu amerikkalaisten johdolla edennyt Venäjän eristäminen kansainvälisestä turvallisuusjärjestelmästä. Myöskään NATOn itälaajeneminen uusine ohjustukikohtineen ei ole tyhjä fraasi.
Ukraina on koko 2000 luvun tullut yhä voimakkaammin ns. punaiseksi linjaksi, jonka läntistä varustelua ja kytkemistä osaksi NATO:n kiristyvää rengasta Venäjä ei voi turvallisuutensa vuoksi hyväksyä.
Kyllä tämä on tullut vuosien mittaan ja etenkin viime syksyn aikana kaikille asianosaisille selväksi.
Venäjä on autoritaarinen, oligarkkivetoinen kapitalistinen maa. Se ei ole lajissaan läheskään ainutlaatuinen.
Mutta se on myös taloudellisesti tärkeä, maailman toiseksi suurin ydinasevaltio.
Suomen kanssa sillä on yhteistä maarajaa yli 1300 kilometriä. Saman Itämeren rantojakin jaamme.
Meille olisi elintärkeää säilyttää toimivat poliittiset yhteydet, taloudellinen yhteistyö ja kulttuuriyhteydetkin Venäjän kanssa.
Suomi on muutoin vain EU:n köyhä itäinen provinssi, pian NATOn tukikohtineen myös Venäjän ydinohjusten maali. Tätäkö haluamme?
Ukrainan sodan uhreja pitää auttaa. Rauhantahtoinen solidaarisuus on arvostettavaa ja tuettavaa toimintaa.
Mutta kiihkoisa varustelukierre ja sotaisa, tunteenomainen poliittinen retoriikka äärimmäisine Venäjän eristämistoimineen ei lopeta Ukrainan sotaa. Ei, vaikka presidentti Zelenskyi kaksinkertaistaisi ohjelma-aikansa eri valtioiden parlamenteissa.
Sotavarustelu nielee rahat ja johtaa sotaan. Rauha tulee vain neuvotellen. Myös kompromisseja tarvitaan.
Venäjän ulkopuolelta esitettävät vaatimukset Putinin syrjäyttämisestä ovat turhaa provosointia ja vain lisäävät hänen kannatustaan.
Minkäänlaiset pakotteet eivät Venäjää kaada. Ne kaatavat meidän taloutemme järkyttävästi kohoavine hintoineen.
Venäjän vastaisiin pakotteisiin ei osallistu suurin osa maailman väestöstä.
Sotaisa kiihko vie meitä lähemmäksi ydinsotaa. Nyt olisi kylmän harkinnan viimeinen hetki.
Siinä on minun sanani palmusunnuntaiksi.
Kari K. Arvola 