Kansalaispuolueen ulkopolitiikka

Kansalaispuolue rp on tänään julkistanut ulko- ja Eurooppa-politiikkaa käsittelevän periaateohjelmansa. Alla ohjelmateksti kokonaisena. Väliotsikot ja lihavoinnit allekirjoittaneen.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on turvata maamme itsenäisyys ja turvallisuus ja luoda edellytykset kansamme kaikinpuoliselle hyvinvoinnille. Nämä kansalliset etumme meidän tulee sovittaa yhteen kansakuntien yhteisten etujen ja ihanteiden kanssa.

Suomen kohtalot ovat kytkeytyneet erottamattomasti kansainvälisiin tapahtumiin. Napoleonin sodat 1800-luvun alussa johtivat siihen, että Suomen vuosisatainen valtioyhteys Ruotsiin katkesi ja maamme liitettiin autonomiseksi osaksi Venäjän keisarikuntaa. Tämä antoi vahvan sysäyksen omaehtoiselle Suomen kansallisen kulttuurin, yhteiskuntaelämän ja talouden kehitykselle ja loi pohjaa maamme valtiolliselle itsenäisyydelle. Ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous avasivat tien Suomen itsenäistymiselle.

Toisen maailmansodan yhteydessä Suomen itsenäisyys joutui kovalle koetukselle, mutta se kesti. Sotien jälkeen Suomi jätettiin Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Taitavalla ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan Suomi kykeni vahvistamaan itsenäisyyttään, avaamaan läheiset yhteistyösuhteet myös länsimaiden kanssa ja luomaan itselleen arvostetun puolueettomuuspolitiikan. Kylmän sodan kauden päättyessä Suomi liittyi Euroopan unioniin ja luopui siten osasta valtiollista itsenäisyyttään. Unionilla on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, joka täydentää jäsenvaltioiden kansallista politiikkaa.

EU:n turvallisuuspolitiikan riskit

Osallistuminen EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan saattaa vahingoittaa Suomen etuja, ellemme ole valppaina sen suunnittelussa ja toimeenpanossa. Jäsenyys euroalueessa kavensi ratkaisevalla tavalla maamme taloudellista itsenäisyyttä, ja se uhkaa myös jäljellä olevaa valtiollista itsenäisyyttämme.

Euroopan unionin yhteisen kauppapolitiikan kautta Suomi on ollut mukana globalisaatiossa, maailmanlaajuisen vapaakaupan kehittämisessä. Kehityspolitiikassa toimivalta on jaettu unionin ja jäsenmaiden kesken. Suomen tulee toteuttaa tehokkaasti kansallista kehityspolitiikkaansa ja osallistua aktiivisesti EU:n yhteisen politiikan suunnitteluun ja toimeenpanoon.

Euroopassa ja koko maailmassa on käynnistynyt syvällekäyvä muutos. Ylikansallinen yhdentyminen ja globalisaatio ovat synnyttäneet vaikeita ongelmia. Toisaalta ne ovat siirtäneet valtaa markkinavoimille ja ylikansalliseen päätöksentekoon tavalla, jota kansalaiset eivät voi hyväksyä. Kansallisvaltioissa ja EU:ssa eliitti on harjoittanut ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikkaa, jota suuri osa kansalaisista ei hyväksy.

Meillä tämä on näkynyt pyrkimyksenä murtaa Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus, vaikka kansan laaja enemmistö haluaaa säilyttää maamme puoluettomuusaseman. Eurooppapolitiikassa on toteutettu suomalaisten vierastamaa federalistista linjaa. Euroalueeseen Suomi vietiin kansan tahdon ja jopa perustuslain vastaisesti.

On tullut aika palauttaa päätösvaltaa kansallisvaltioille ja vahvistaa kansanvaltaisuutta niiden sisäisessä päätöksenteossa. Suomen Eurooppa-politiikan suuntaa on muutettava. Maamme tulee yhdistää voimansa niiden jäsenmaiden kanssa, jotka haluavat palauttaa päätösvaltaa jäsenvaltioille ja estää unionia puuttumasta liiaksi jäsenmaiden asioihin.

Eurosta eroon, puolueettomuus varmistettava

Suomen tulee vaikuttaa euroalueen hallituksi purkamiseksi siten, että kaikki jäsenmaat tai ainakin jotkut niistä ottavat euron rinnalla uudelleen käyttöön kansallisen valuutan. Suomen oma euroero tulee toteuttaa mahdollisimman pian. Jos Britannian eroaminen Euroopan unionista johtaa siihen, että myös Tanska ja Ruotsi eroavat, Suomen tulee tehdä samoin ja muodostaa yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa Pohjolan yhteisö.

Suomen tulee vaikuttaa siihen, että Euroopan unionista ei kehity sotilasliittoa eikä sotilaallista suurvaltaa. EU:n tulee vahvistaa asemaansa maailman johtavana voimana ihmiskuntapolitiikassa – kehitys-, kauppa-, ympäristö- ja ihmisoikeuspolitiikassa. EU:n tulee vahvistaa monenkeskistä yhteistyötä sekä alueellisella että maailmanlaajuisella tasolla.

Hallitsemattomasta globalisaatiosta on siirryttävä globalisaation hallintaan ja kestävän kehityksen tehokkaaseen edistämiseen erityisesti YK-järjestelmää kehittämällä. YK on syytä palauttaa siihen keskeiseen asemaan Suomen ulkopolitiikassa, mikä sillä oli ennen EU-jäsenyyttä.

Euroopan unioni on tärkeä osa kehittymässä olevaa moninapaista maailmanjärjestystä, jossa nousevat talousmahdit ja niiden väliset liittoutumat haastavat länsimaat sekä taloudellisesti, poliittisesti että sotilaallisesti. Suomen on omalla politiikallaan rakennettava sopimusvaraista ja normipohjaista kansainvälistä yhteisöä ja sen instituutioita. Suomen tulee pyrkiä vaikuttamaan siihen, että Euroopan Unionin, Yhdysvaltain ja Venäjän kesken päästään etupiiri-, voima- ja pakotepolitiikasta taas rauhanomaiseen rinnakkaineloon ja kaikkia osapuolia hyödyttävään yhteistyöhön.

Suomen tulee selkiinnyttää asemansa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, joka ei uhkaa muiden maiden turvallisuutta. Suomalaisten sotilaiden ei tule osallistua taistelutoimintaan ulkomailla. Suomen ei tule sallia oman alueensa käyttämistä toimintaan, joka uhkaisi muiden maiden turvallisuutta. Suomen tulee ylläpitää tiivistä kahdenvälistä yhteyttä erityisesti naapurimaidensa ja johtavien suurvaltojen kanssa.

Uudessakin Euroopassa Suomen on säilytettävä puolueettomuuspolitiikkansa ydin, sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen uskottava puolustus. Maamme tulee edistää vakautta ja turvallisuutta lähialueillamme, Euroopassa ja koko maailmassa. Kehittäessään kauppaa ja taloudellista yhteistyötä muiden maiden kanssa Suomen tulee hyödyntää arvostettua asemaansa puolueettomana Pohjoismana.

Mainokset

Väyrynen toivoo Trumpilta ”Big Deal” -yhteistyötä Venäjän kanssa

Donald Trumpin suuri sopimus – ”Big Deal” – voisi olla Yhdysvaltain ja EU:n palaaminen yhteistyön tielle Venäjän kanssa. Yhdessä ne voivat rakentaa vastapainoa globaaleille kilpailijoille. Suomelle olisi suuri helpotus, jos suurvaltasuhteet alkaisivat jälleen lientyä. Tämän hyväksi kannattaa tehdä työtä, toteaa europarlamentaarikko Paavo Väyrynen blogissaan. Seuraavassa teksti kokonaisuudessaan.

Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump on suurten kauppojen ja sopimusten mies. Kansainvälisessä politiikassa hän saattaa tavoitella jotakin samankaltaista kuin Ronald Reagan aikoinaan.

Voidaan sanoa, että Ronald Reagan lopetti kylmän sodan kauden. Hän käynnisti niin mittavan asevarustelun, että talousvaikeuksista kärsineellä Neuvostoliitolla ei ollut varaa vastata siihen. Tämä myötävaikutti historiallisten aseriisuntasopimusten solmimiseen ja lopulta myös Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajoamiseen.

Kylmän sodan kauden päätyttyä käynnistyi globalisaatio, jonka ansiosta monet entiset kehitysmaat ovat vaurastuneet ja haastavat nyt Yhdysvaltain taloudellisen johtoaseman. Jotkut niistä haastavat myös Yhdysvaltain poliittista ja ajan oloon jopa sotilaallista johtajuutta. Yhdysvalloissa koetaan, että globalisaatio on vahingoittanut maan taloutta ja työllisyyttä.

Euroopassa käynnistyi EU:n laajentuminen ja sen kehittyminen ylikansalliseksi liittovaltioksi. Unioniin liittyneissä Baltian maissa ja myös useissa Varsovan liiton entisissä jäsenmaissa on historiallisista syistä vallalla hyvin kielteinen suhtautuminen Venäjää kohtaan. Tämä on vaikuttanut kielteisesti koko EU:n ja Venäjän välisiin suhteisiin.

Vuoden 2008 lopulla käynnistetty itäisen kumppanuuden ohjelma on geopoliittinen hanke, jolla kaikki entiset neuvostotasavallat Venäjää lukuun ottamatta on pyritty vetämään EU:n vaikutuspiiriin. Tämä on vaikuttanut Ukrainan kriisin puhkeamiseen ja vastakkainasetteluun EU:n ja Venäjän välillä.

Yhdysvallat ja Nato ovat omalta osaltaan vahvistaneet kahtiajakoa. Bukarestin huippukokouksessa keväällä 2008 hyväksyttiin periaatteessa Georgian ja Ukrainan jäsenyys.

Georgiassa oli jäätynyt konflikti, joka oli syntynyt kahden sisällissodan seurauksena, kun Abhaasia ja Etelä-Ossetia olivat irrottautuneet emämaasta. Etelä-Ossetiassa oli pääosin venäläisistä koottu kansainvälinen rauhanturvajoukko. Elokuun 7. päivänä Georgian joukot ylittivät rajan ja kävivät rauhanturvaajien kimppuun. Venäjän armeija ryhtyi vastahyökkäykseen ja valtasi osan Georgiaa. Myöhemmin venäläisjoukot vetäytyivät, ja palattiin aikaisempaan tilanteeseen.

Ukrainassa, Krimin niemimaalla, oli Venäjän elintärkeitä tukikohtia, joiden pitkäaikaisesta vuokrauksesta oli maiden välinen sopimus. Venäjä ilmoitti Wikileaksin paljastamien tietojen mukaan ilmoitti Yhdysvalloille, että se joutuu ottamaan haltuunsa Krimin niemimaan, jos Ukrainaa ryhdytään liittämään Natoon.

Ukrainan sisäinen kiista EU:n kanssa tehtävästä assosiaatiosopimuksesta johti vallanvaihdokseen, jota jotkut länsimaat Yhdysvaltain johdolla tukivat. Kiovan uudet  vallanpitäjät ilmoittivat Ukrainan liittyvän Natoon ja määräsivät ukrainan kielen maan ainoaksi viralliseksi kieleksi. Sen jälkeiset tapahtumat jo tiedämme.

Länsimaiden ja Venäjän vastakkainasettelu tiukkoine pakotteineen on ajanut Venäjää yhä tiiviimpään yhteistyöhön nousevien BRICS-maiden – varsinkin Kiinan ja Intian – kanssa.

Länsimaiden kannalta katsoen tässä ei ole mitään järkeä. Ne ovat pyrkineet ulottamaan omaa geopoliittista reviiriään alueille, jotka ovat elintärkeitä Venäjälle, mutta joilla ei ole niiden kannalta katsoen olennaista merkitystä. Tämä on osaltaan synnyttänyt vastakkainasettelun, joka ajaa Venäjää tiiviiseen yhteistyöhön niiden kanssa, jotka haastavat länsimaiden globaalia johtoasemaa taloudellisesti, poliittisesti ja ajan oloon jopa sotilaallisesti.

Donald Trumpin suuri sopimus – ”Big Deal” – voisi olla Yhdysvaltain ja EU:n palaaminen yhteistyön tielle Venäjän kanssa. Yhdessä ne voivat rakentaa vastapainoa globaaleille kilpailijoille.

Suomelle olisi suuri helpotus, jos suurvaltasuhteet alkaisivat jälleen lientyä. Tämän hyväksi kannattaa tehdä työtä.

 

Suomi ja Ruotsi NATO:n porttivahteina

”Elämmekö nyt sellaista aikaa, että Nato-jäsenyys on menneiden talvien lumia ja sen tilalle on tulossa suorat sotilaalliset suhteet Naton isäntämaan Yhdysvaltojen kanssa?” kysyy Esko Seppänen ja johtaa keskustelua harhaan.
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222545-ohi-nato-jasenyyden-usan-syliin

Suhteet USAn ja Englannin kanssa ovat vältämättömiä tiellä NATO-jäsenyyteen. Jokainen uusi NATO-jäsen tarvitsee USA:n allekirjoituksen. Englanti on Suomen transatlanttinen linkki.

Sen ohella on ymmärretävä, että Suomella yhdessä Ruotsin kanssa on oma geopoliittinen roolinsa, kun NATO kiristää saartorengasta Venäjän ympärille.
Näiden kahden entisen puolueettoman maan vastuulle työnnetään Venäjän huoltoyhteyksien sulkeminen kriisitilanteessa Itämeren kautta. Operaation johtaja ja suunnittelija on USA, se toteutuu NATO:n koordinoimana ja EU:n siunauksella.

NATO:n Varsovan kokouksessa heinäkuussa hyväksyttiin uusi strateginen linjapaperi, joka merkitsee NATO:n ja EU:n syvenevää yhteistyötä unionin ”sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden” kehittämisessä.
http://www.nato.int/cps/en/natohq/official_texts_133163.htm?selectedLocale=en

Komission puheenjohtaja Juncker puolestaan esittelee lähipäivinä oman ohjelmansa erillisen EU:n asevoiman kehittämiseksi.

Näitä kolmea prosessia yhdistää yksi asia: Euroopan Unionin lisääntyvä militarisointi. Se näyttää olevan EU:n tärkein vastaus pakolais-ja siirtolaisuustulvaan seurauksineen, samalla se on ennakkovalmistelua tulevan talouskriisin seurausten hallintaan ja varotoimi eurojärjestelmän hajoamisen varalta.

Tässä kaikessa on perimmiltään kyse varallisuuden ja omaisuuksien kohtalosta kriisin syvetessä.
Uusjako ja romahduksen jälkien siirto veronmaksajien niskoille tuskin tällä kertaa sujuu rauhanomaisesti. Velkasummat ja vastuut ovat sopupeliä ajatellen liian suuret.

Venäjän vastainen provosointi ja sotilaallinen varustautuminen unionin itärajalla on nähtävä tätä taustaa vasten.
Venäjä on syntipukki, kun läntinen velkapaperitalous romahtaa kuin korttitalo. Romahdus on suurempi, kuin vuoden 2008 finanssikriisi.

Mikko Punkari: NATO-yhteistyölle ei ole turvallisuuspoliittisia perusteita

Suomen keskusteluissa (mm. UPI, media ja eräät poliitikot) esiintyy useita virheellisiä tulkintoja, joiden perusteella sitten päädytään läntisen yhteistyön kannattamiseen. Todellisuudessa:

1) Venäjä ei ole osallistunut aseellisiin selkkauksiin Ukrainassa ETYJ:n mukaan. ETYJ ei ole havainnut Venäjän aseita rajalla eikä kentällä. ETYJ raportoi näistä asioista viikottain netissä. ETYJ ei ole päässyt kunnolla toimimaan Kiovan hallinnon sotarintamalla.

2) Ukrainan vallankaappaus oli normaali USA:n rahoittama (5 mrd dollaria) ja organisoima ”värivallankumous”, jonka taustat tunnetaan yksiselitteisesti. Ammuskelun alkoivat USA:n Blackwaterin (täällä nimellä Academi) palkkasotilaat. USA valitsi Poroshenkon maan presidentiksi jo 10 v aiemmin (Wikileaks). EU osallistui USA:n painostuksesta valheelliseen propagandaan (viisumivapaus, rahallinen tuki, EU-jäsenyys) tukeakseen kansan käännyttämistä vallankaappauksen taakse.

3) Krimin kohtalosta käytiin ”Ahvenanmaa-tyyppinen” keskustelu vuoden 1991 jälkeen ja 1997 valtiosopimuksessa maat sopivat monesta yhteistyön ehdosta millä poistettiin tarve rajaneuvottelujen jatkamiselle. Ukraina rikkoi tätä sopimusta olennaisesti vallankaappauksessa ja sen jälkeen. Tämä olisi antanut Venäjälle oikeuden todeta, että maat palaavat tilanteeseen 1991. Tässä valossa Krimin kansan tahto liittyä Venäjään on täysin ymmärrettävää ja prosessi on kansainvälisen oikeuden mukainen. Oheisessa linkissä on amerikkalainen väitöskirja aiheesta sekä liitteenä valtiosopimus 1997.
http://www.dtic.mil/dtic/tr/fulltext/u2/a341002.pdf

4) Venäjä ei käy Syyriassa sotaa vaan on maassa sen hallituksen kutsumana rauhanturvaajana (tai terrorismin vastaisessa sodassa). Sitävastoin muut maat kuten USA ovat maassa laittomasti (YK ei voi valtuuttaa vieraan vallan sotajoukkoja hyökkäämään itsenäiseen maahan). Samoin Georgiassa oli kyse rauhanturvaoperaatiosta minkä Georgian oma hyökkäys aiheutti. Tämä on YK:ssa todettu fakta.

5) Venäjän toimet Itämerellä ovat täysin normaaleja suurvallan rajavalvonnan toimia oman valtionsa edustalla. Sitävastoin USA:lla ja useilla NATO-mailla ei pitäisi olla tekemistä Venäjän raja-alueilla. Suomen väittämät Venäjän rajaloukkaukset ovat puhdasta propagandaa (Venäjän rahtikoneet joutuvat joskus mutkittelemaan kun Helsingin lentokentältä on nousevaa liikennettä ja lennonjohto pyytää viivyttämään alueelle tuloa). Suomen yksipuolinen rajan siirto Suomenlahdella oli USA:n vaatima provokaatio.

6) Suomen ja USA:n sotilasyhteistyö asettaa maamme todella erikoiseen valoon kansainvälisen yhteisön silmissä. Onhan USA todettu osalliseksi joka vuosi lukemattomiin sotarikoksiin ja ihmisoikeuksien loukkauksiin. Se on yksi maailman ainoista maista mikä katsoo olevansa oikeutettu sotimaan missä tahansa itsenäisissä maissa vastoin YK:n peruskirjaa. USA:n monessa maassa tekemät lennokki-iskut ovat törkeitä sotarikoksia. USA ei ole allekirjoittanut kansainvälistä sopimusta sotarikoksista.

7) Venäjän uhka on täysin propagandistinen vale ja sitä käytetään painostettaessa Suomea NATO:on.

8) NATO koetaan USA:ssakin neokonservatiivien (sionistien) politiikkaa noudattavaksi hyökkääjäksi. NATO:n avulla USA haluaa Euroopan oman sotapolitiikkansa toteuttajaksi. NATO ei siis edusta suomalaista eikä eurooppalaista kulttuuria, uskontoa ja periaatteita vaan on niille täysin vieras. NATO ei ole EU:n organisaatio ja EU:n puolustus on täysin riippumaton NATO:sta (ks. EDF:n strategia). EU on perustettu mm. rauhanpolitiikan välineeksi.

Kirjoittaja Mikko Punkari on Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsen ja kansainvälinen ympäristöekspertti.

Näin meitä viedään

EU:n uusi turvallisuuspoliittinen strategia kytkee unionin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden ohjelmallisesti yhteen NATO:n kanssa. Tavoitteena on peräti uusi maailmanjärjestys, jossa EU:lla ja NATO:lla on keskeinen rooli.

Linjauksen perusteella kaikki jäsenmaat velvoitetaan osallistumaan NATO:n toiminnan rahoittamiseen valtion budjettivaroista siitä riippumatta, onko maa NATO:n jäsen tai ei. Uusi tuuli puhaltaa EU:n ”ulkoministeri” Mogherinin linjapuheessa 28.6.2016.

Tilanne muuttuu radikaalisti Itävallan, Ruotsin ja Suomen kohdalla. Itävallassa EU:n komission ja neuvoston päätös edellyttää perustuslain muutosta.

Ruotsissa ja Suomessa käytännön NATO-kytkentä on viety isäntämaasopimuksineen jo niin pitkälle, ettei hallituksille tuottane vaikeuksia sumpuloida päätöksiä läpi enemmistönsä turvin eduskunnassa – jos se yleensä sinne tuodaan.

Ellei sitten perussuomalaisten kannatuksen romahdus johda puolueen lähtöön hallituksesta ja hallituskriisiin. Päähallituspuolueista kokoomuksessa linjaukselle taputetaan. Keskustan ulkopoliittinen linja on tällä hetkellä niin tiukasti pelureitten hallinnassa, että isompaa puolueen sisäistä kriisiä tuskin on odotettavissa.

Mogherinin periaatepaperi osoittaa, että EU-eliitti on sisäisten ja ulkoisten paineitten edessä lähtenyt uhkapeliin ekspansiivisen liittovaltiopolitiikan puolesta.

Linjapaperin rivien välistä voi lukea, että EU-eliitti vastaa ongelmiin perinteisillä keinoilla: kuri ja järjestys, viime kädessä asevoimiin tukeutuen. Demokraattisten periaatteiden kanssa linjanvedolla ei ole mitään yhteistä.

Mogherinin strategiapaperi on luettavissa suomenkiellä täällä:

http://eeas.europa.eu/statements-eeas/2016/160628_02_fi.htm

Aiheesta julkaisi laajan selvityksen saksalainen talouspoliittinen julkaisu Deutsche Wirtschaftsnachrichten.

http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/07/08/eu-und-nato-wollen-regeln-fuer-eine-weltordnung-erstellen/

Ilmastonmuutos EU:n valtti energiapelissä

EU-komissio yrittää painostaa teollisuusmaat luopumaan öljystä ja muista maaperän fossiilisista polttoaineista. Taustalla voivat olla paitsi median rummuttama huoli ilmastosta ja kasvihuonekaasuista, myös valta- ja geopoliittiset tavoitteet.

Euroopan unioni on ryhtynyt kohtalokkaaseen energiapeliin ilmastonmuutoksesta kehitetyn pelotteen avulla. Tarkoituksena on pelastaa valtioliiton energiahuolto maapallon öljyvarojen vähentyessä. Jos uhkapeli epäonnistuu, seurauksena on EU:n taloudellinen marginalisoituminen ja ajautuminen lopullisesti maailmanpolitiikan sivuraiteelle. EU:n omat fossiilisten polttoaineiden resurssit ovat vaatimattomat. Valtioliitto toimii tuontienergian varassa. Tilanne on kestämätön.

Totaalipelote

Teollisen yhteiskunnan aiheuttamaksi väitetty tuhoisa ilmastonmuutos on se totaalinen pelote, jonka avulla EU-komissio yrittää painostaa teollisuusmaat luopumaan öljystä ja muista maankamaran fossiilisista polttoaineista.

Virallisen linjauksen mukaan tavoitteena on vähentää kautta maailman niin sanottuja kasvihuonekaasuja.

Tämän kirjoittajan näkemyksen mukaan tärkein tavoite on kuitenkin luonteeltaan valtapoliittinen. Tavoitteena on nousu vaihtoehtoisen energiateknologian avulla globaalisen pelinrakentajan asemiin uusilla, ”vihertyvillä” markkinoilla. Tätä tarkoitetaan, kun EU ilmoittaa olevansa ja tahtoo olla kunnianhimoisen ilmastopolitiikan edelläkävijä.

Strategian onnistuessa Euroopan teollisuusvaltioiden neuvotteluasema luonnonvarojen kuten uraanin, öljyn, hiilen ja kaasun omistajiin nähden parantuisi olennaisesti. Enää ei oltaisi vain energiaraaka-aineen ostajia, vaan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta elintärkeän teknologian ja ilmaston suojelutuotteen markkinajohtajia ja konsultteja.

Uuden politiikan hyötyjiin kuuluisi EU:n retoriikan mukaan koko ihmiskunta. Luvassa olisi pitkällä aikavälillä suotuisempia säitä ja turvattu energiahuolto. Nopeimman hyödyn tästä linjauksesta kuittaavat kuitenkin ns. eettiset sijoittajat, entiset vainöljy-yhtiöt mukaan lukien.

Välittömiin edunsaajiin kuuluvat myös uuden ympäristöideologian työllistämä virkamieskunta, valtion rahoitustuen kautta monenlaiset kansalaisjärjestöt ja ”ilmastosensitiiviset” yritykset ja instituutiot, sensaatiohakuista mediaa unohtamatta.

Yksi lantti, yhteinen lompakko?

Virallisessa ideologiassa, sillä sellaisesta nyt on jo kysymys, ilmaston suojelu ja energiapolitiikka ovat saman lantin eri puolia. Lantin puoliskot yhdistää toisiinsa elämän eliksiiri hiilidioksidi, jota kaikessa palamisessa, myös elävän luonnon aineenvaihdunnassa vapautuu kiertoon valtavia määriä.

Ilmaston muutosten syyksi määritellään kuitenkin vain teollisen toiminnan aiheuttaman hiilidioksidin lisääntyminen. Jos siis onnistuttaisiin vähentämään teollisuuden, liikenteen ja asumisen tuottamaa hiilidioksidia, niin ilmasto muuttuisi otollisemmaksi ja katastrofilta vältyttäisiin. Tähän saakka ajatus näyttää selvältä, mutta reaalimaailma aiheuttaa ongelmia.

EU-maiden osuus maailman hiilidioksidiekvivalenteissa mitatuista kaasupäästöistä on noin 11 prosenttia. Osuus on pienenemässä myös ilman itse toteutettuja leikkauksia. Kehitysmaiden ja ns. siirtymätalouksien talouskasvun johdosta kaikenlainen polttaminen väistämättä lisääntyy ja ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt sen mukana. Vain harva tietää, että kokonaisuudessaan teollinen kulttuuri tuottaa ilmakehään tulevista hiilidioksidimääristä vain alle 4 prosentin osuuden.

EU:n strategian kannalta olisi välttämätöntä, että muu maailma USA:n johdolla allekirjoittaisi sellaisia papereita, joissa valtiot sitoutuvat itse kuristamaan talouttaan päästöjä rajoittamalla. Tämä on laajemmassa mitassa epärealistinen toive, koska tällaiset paperit maksavat mahdottomasti . Ja jos valtioilla, kuten USA:lla, Kiinalla, Intialla, Venäjällä, Australialla ja Etelä-Afrikalla on yhteensä runsaat 85 prosenttia maapallon hiilivarannoista maaperässään, miten ne voisivat lopettaa tämän energialähteen hyödyntämisen tai raaka-aineiden myynnin tarvitsijoille?

Vastaavasti voi kysyä, miten suurimpien uraaniresurssien haltijat Australia, Kazakstan ja Kanada voisivat lopettaa uraanin hyödyntämisen tai myynnin, kun ydinenergian käyttö reaalimaailmassa kaikesta puheesta huolimatta kasvaa? Ydinvoima kuuluu olennaisena osana suurten kehittyvien talouksien energiavalikoimaan, tahdomme tai emme.

Nykyisten 30 ydinvoimamaan joukkoa täydentää kolme uutta tulijaa Turkin, Saudi-Arabian ja Vietnamin aloittaessa voimaloiden rakentamisen. Toimivia reaktoreita on maailmassa runsaasti yli 400. Rakenteilla on kymmeniä uusia voimaloita, enemmistö Intiassa, Kiinassa (28), Etelä-Koreassa ja Venäjällä. Ranskalaiset ovat uudistamassa ja lisäämässä voimalakantaansa ja Japani on käynnistänyt uudestaan kaksi reaktoria Fukushiman jälkeen suljetuista. Suunnittelijoiden pöydillä on kymmeniä uusia voimaloita.  Hiilivoima puolestaan kukoistaa jopa Saksan energiareformin  (Energiewende) oloissa.

Jos EU yhdessä joidenkin Yhdysvaltojen rahalaitosten kanssa pyrkii rajoittamaan ydin- tai hiilivoimaan suunnattuja investointeja, niin sijoitushaluja löytyy ainakin Venäjältä, Etelä-Koreasta ja Kiinasta, ilmeisesti myös Ranskasta ja Saksasta.

Sikäli kuin hiilivoimaa ”meikataan” arvokkailla, mutta tehottomilla hiilidioksidin talteenottojärjestelmillä, rahoituspohja edelleen laajenee.

Öljyn käyttö ja kelpoisuus

Öljyn kulutuksen kasvutrendi  ei juuri  tällä hetkellä sojota ylöspäin. Mutta enemmistö maapallon kansoista on vasta pääsemässä polttomoottorin mahdollistaman liikkumisen makuun. Myös lentäminen on kaikesta uhoamisesta huolimatta kasvussa. Kehittyneen markkinatalouden perusmekanismit eli työvoiman liikkuvuus sekä kuljetusten joustavuus ja reaaliaikaisuus ovat nekin toistaiseksi olennaisesti polttomoottorin varassa.

Öljy ei ole elintärkeää vain polttomoottoreille, vaan myös koko kemianteollisuudelle muoveineen, lannoitteineen ja lääkkeineen. Myös elintarvikkeiden tuotanto, jalostus ja jakelu ovat kovin öljyriippuvaisia.

Siksi öljyn kysynnän ei voida odottaa romahtavan. Kun maaöljy jossain vaiheessa todella alkaa vähentyä, sen rinnalle nousevat vaikeammin hyödynnettävät raaka-aineet. Niitä ovat öljyliuske ja -hiekka sekä palava kivi Itämeren eteläpuolella, Karjalan kannakselta Ranskaan saakka ulottuvalla vyöhykkeellä.

Vähitellen polttoaineen tarjontaa laajentavat myös biohajoavista materiaaleista tuotetut polttoaineet, kaasu ja alkoholi syöden tilaa elintarvikkeiden raaka-aineilta.

Synkältä kalskahtava ennuste kuuluu: Kaikki maapallon öljyvarat  tullaan käyttämään loppuun. Hiilidioksidin ihmisperäinen tuotanto ei globaalisti vähene, vaan kasvaa vielä vuosikymmeniä EU:n pyrkimyksistä piittaamatta.

Öljyn vähenemiseen sopeudutaan, mutta aikataulun sanelee vaihtoehtojen taloudellinen kannattavuus. Enemmän tai vähemmän valistunut arvio vaadittavan siirtymäkauden kestosta on 30 vuotta.

Kysynnän paine ja ilmastopakote

Esimerkiksi energian kysynnän kasvupotentiaalista sopii Intia. Siellä 500 miljoonaa ihmistä on vielä vailla sähköä. Autoistuminen on lähtenyt liikkeelle. Niin sanottujen vaihtoehtoisten energianlähteiden osuus maan koko energiantuotannosta on prosentin luokkaa. Tilanne ei tässä suhteessa kysynnän rakenteen vuoksi lähivuosikymmeninä olennaisesti muutu.

Vuoteen 2050 mennessä Intia ohittaa väestön määrässä Kiinan. Joidenkin arvioiden mukaan Intian väkiluku on tuolloin 1,7 miljardia ja Kiinan 1,4 miljardia. Mutta myös muualla teollistuminen etenee ja väestön energiatarpeet pitää tyydyttää.

Näin tapahtuu Venäjällä, Kaukoidän väkirikkaissa maissa ja Etelä-Amerikassa. Eikä kiinalaistuva Afrikkakaan jää paikoilleen polkemaan. Kaikkialla tavoitellaan kehittyneiden läntisten maiden infrastruktuuria ja elintasoa. Tavoite edellyttää energian käytön voimakasta lisäämistä.

Siksi EU:n kallista vaihtoehtoa tarjoava energiasyötti ei ilman massiivista rahoitusapua houkuttele. Unionin ilmastopelotteen varaan rakennettu pakote leikkauksineen ja päästökauppoineen perustuukin virheelliseen arvioon globaalin kehityksen liikevoimista.

EU:n syötti niellään laajemmin vain siinä tapauksessa, että bisnesmaailma voi sitä hyödyntää ja leikkaustoimille, päästökaupalle ja kannattamattomille uusinvestoinneille tukiaisineen löytyy rahoittaja. Yleensä rahat ojentaa kansan karttuisa käsi, jonka uusiintuva energia kuoritaan työntekijän selkänahasta.

Strategian takapirut

EU:n ilmasto- ja energiapoliittinen strategia nojaa keskeisesti Saksan liittohallituksen tueksi ilmasto- ja energiakysymyksissä perustetun neuvoston WBGU:n suosituksiin. Tämän elimen (Wissenschaftlicher Beirat der Bundesregierung  Globale  Umweltveränderungen) ja Potsdamin PIK-instituutin hengen tuotosta on ilmaston lämpenemisen ylärajaksi EU:n ilmastopolitiikassa asetettu kahden Celsius-asteen haamuraja.

Samainen neuvosto on PIK-instituutin tuella julkaissut useita perusteellisia raportteja ja selvityksiä, joiden sisältö suoraan tai välillisesti liittyy fossiilisten polttoaineitten syrjäyttämiseen, ns. kestävään kehitykseen ja uuteen, ekologistisesti hahmoteltuun globaaliin tulevaisuuteen ja yhteiskuntamalliin. Laajan tätä koskevan työn englanninkielinen lyhennelmä ja täydellinen esitys havainnemateriaaleineen löytyvät täältä. Kannattaa ehdottomasti tutustua.

Kyseisen elimen kuten myös PIK-instituutin avainhenkilöillä on kiinteä yhteys USA:ssa 80-luvun lopussa muodostuneeseen, alan tunnetuimpaan tutkijayhteisöön. Sen keskeinen henkilö oli astrofyysikko ja klimatologi James Hansen. Hansen tunnetaan suurten otsikoiden ja toinen toistaan hälyttävämpien katastrofiennusteiden isänä. Ryhmän ajatusten tunnetuin lobbari on Albert Gore. Hänen toimensa eivät esittelyä kaipaa, analyyttistä tutkimusta kylläkin.

EU:n energiauhkapelin kannalta olisi olennaisen tärkeätä, että USA presidentin johdolla suostuisi sitoviin päästöleikkauksia tukeviin sopimuksiin. Tähän on mahdollisuuksia sen vuoksi, että osa maan talouselämästä näkee energiasektorin uudistamisessa talouden uuden kasvun siemeniä.

Toisaalta myös USA:ssa on eri puolensa. Maassa on omaakin öljyä, mutta etenkin sen liuskekaasu, uraani- ja hiilivarat ovat sitä luokkaa, että niihin perustuva energiatalous on jatkossakin houkutteleva vaihtoehto. Biopolttoaineen tuotanto on USA:ssa voimakkaassa kasvussa ja sen raaka-aineperusta laajenee viljasta jätemateriaaleihin.

Kriisin tekijät, kokijat ja maksajat

Läntiselle taloudelle voidaan antaa EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan avulla vetoapua, mutta vain, jos maksajia riittää. Juuri tämä on hintojen spekulatiivisen nousun johdosta muuttumassa kyseenalaiseksi. ”Puhdas” ja uusiintuvaksi väitetty tekniikka on kallista. Samalla on nähty, miten korkeimpana hyveenä saarnattu biopolttoaine on osoittautunut uudeksi, inhimillisistä seurauksista piittaamattoman rahanteon välineeksi. Meillä kotona sen, kuten myös tuulivoiman tukeminen ovat korvanneet perinteisen siltarumpupolitiikan. Poliittisesti korrektia ei ole muistuttaa, että kaikkien ilmastotoimien maksaja on viime kädessä tavallinen energiaa ja julkisia palveluita käyttävä veronmaksaja.

Kun ilmasto ennustajaeukkojen ja -ukkojen kiusaksi valistaa lämmön sijasta maailmalle kylmempiä kasvojaan, on ajauduttu erikoiseen pattitilanteeseen. Sen purkamiseen poliitikoilta näyttää puuttuvan näkemys, keinot ja tahto. Mitä oikeastaan kuuluu ilmastolle, jonka lämpenemisen laskettiin hidastuvan peräti 0,05 asteella Kioton sopimusten täysimääräisen saavuttamisen avulla? Lämpeneminen on tosin hidastunut, koska sitä ei ole tapahtunut 2000-luvulla lainkaan.

Mutta miksi näin on, sitä eivät klimatologian kirkkaimmat tähdetkään osaa selittää. Kysymyksiä riittää, vastauksia on niukemmin.

Jälkikirjoitus 15.1.2016

Artikkeli on julkaistu myös Vastavalkeassa.

Ilmastonmuutos on EU:n valtti energiapelissä

Koska on odotettavissa ehkä vilkastakin keskustelua, kannattaa piipahtaa katsomassa.

Pakolaisten ja muiden maahan tulijoiden asuttamisesta on puhuttava

Otan kantaa maahantulevien pakolaisten ja muiden joukkoon sopivien matkailijoitten asuttamiseen silläkin uhalla, että leimakirves heilahtaa.

Näen väliaikaiseen, mutta mitä ilmeisimmin vuosia jatkuvaan sijoittamiseen inhimillisellä tavalla ratkaisuksi modernit parakkikylät.

Otan riskin, koska tunnen aikaisemman työkokemukseni perusteella asiaa ja haluaisin aiheesta laajempaa keskustelua. Nyt vaativaan tehtävään pitäisi valjastaa insinöörit ja arkkitehdit, jotka kehittäisivät nykyisen rakennusteknologian pohjalta monikäyttöisiä ja kevyitä asuinmoduleita.

Uusasutuksia varten laadittaisiin pikavauhtia kaavat eri puolille maata, kuntien sopiviksi katsomilla paikoilla. Paikan valinnassa on monia käytännön asettamia kriteereitä, joiden avulla uusasutusten infra saadaan toimimaan. Suomalaiselle puu- ja elementtirakentamiselle tässä olisi todellinen haaste. Myös energiahuollossa ja vesihuoltotekniikan rakentamissessa nykyosaamista olisi hyvä testata.

Idea on vapaasti käytettävissä.

Ei satojen tuhansien ihmisten väliaikaisestakaan asuttamisesta ja arjen organisoinnista muutoin selvitä. Vaikka Lähi-Idän tilanteeseen olisikin näkyvistä kohentumista, niin pakolaisvirtoja tuskin voidaan lopettaa. Siksi on varauduttava jopa vuosikymmenten poikkeusoloihin.

Näissä yhteyksissä voitaisiin soveltaa myös sosiaalisia organisatorisia innovaatioita. Niiden avulla mahdollisuuksien mukaan otettaisiin huomioon tulijoitten uskonnollisyhteisöllisiä ja itsehallinnollisia tarpeita, Suomen lakien pohjalta, luonnollisesti.

Koska ongelma on todellinen, tarvittaisiin avointa ja ideologisista leimoista vapautettua pohdiskelua resurssien käytöstä.
Suomalaisten rahapussi ei ole pohjaton eikä myöskään sietokyky.
Nykyinen tilanne on vasta alkusoitto, mutta orkesteri takertelee jo ensimmäisillä tahdeilla.