Torjuttu megaongelma: Draghi uhkaa target-tukien perimisellä euroeroa suunnitelevia maita

Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi on uutistoimisto Reutersin mukaan ensimmäistä kertaa julkisuudesssa varoittanut eurosta eroamisen kustannuksista mahdollisesti eroa suunnittelevia maita.

Kirjelmässään kahdelle italialaismepille Dragh toteaa, että eurosta eroava maa joutuu maksamaan keskuspankille täysimääräisesti kansallisen keskuspankin miinussaldon ns. target-saatavista.

Target-järjestelmän avulla keskuspankki on rahoittanut käytännössä maksukyvyttömyyteen ajautuneiden, lähinnä Etelä-Euroopan maiden ulkomaankauppaa muiden järjestelmässä olevien maiden vakuuksilla. Järjestelmä muuttui harmittomasta ”kirjeenvaihtotoiminnasta” eurojärjestelmän sisäiseksi finanssitukijärjestelmäksi sen jälkeen, kun ns. interpankkitoiminta lopahti pankkien keskinäiseen luottamuspulaan vuoden 2007 jälkeisen pankki- ja finanssikriisin yhteydessä.

Lokakuun 2016 tilanteen mukaan EKP rahoitti Italian keskuspankkia 358 miljardin euron arvosta. Target järjestelmän maksajien puolella Saksan Bundesbank on ylivoimaisesti suurin. Sen osuus keskuspankin koko target-rahoituksesta oli uutisen mukaan lokakuussa 754 miljardia euroa.

Mutta myös Suomen pankki oli lokakuussa rahoituksessa osallisena 51 miljardin rahoituspotilla.

Jos Italia lähtee eurosta, keskuspankki ryhtyy perimään siltä saataviaan. Draghin kirjeestä italialaismepeille ei käy ilmi, mitä keinoja keskuspankilla perintään on.

Mutta siitä riippumatta, saako keskuspankki Italialta euroakaan, järjestelmässä mukana olevat joutuvat edelleen rahoittamaan target-järjestelmää ja kirjaamaan kansallisen keskuspankin taseeseen rahoitusosuuttaan vastaavan menetyksen.

Sivuutettu megaongelma

Target-järjestelmään sisältyvä ongelma riskeineen on keskusteluissa torjuttu päättäväisesti. Kun pyysin vuonna 2012 target-saldoihin sisältyvästä riskeistä selvitystä Suomen Eduskunnan pankkivaltuusmiehiltä, Ben Zyskowicz kielsi niihin sisältyvän riskin vedoten juuri Euroopan keskuspankkiin:

Koska kansallisen keskuspankin TARGET 2 -saatava on saatava Euroopan keskuspankilta, ei siihen liity luottoriskiä.”

Nyt ongelma ja jättiriski on myönnetty tosiasiaksi korkeimmalta mahdollista asiantuntijataholta.

Kun tiedetään, että eurojärjestelmässä on Italian ja Kreikan ohella myös muita keskuspankin rahoittamia valtioita, johtopäätös Suomen osalta voi olla vain yksi:

Pikimiten eroon eurosta.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/zyskowicz-vastaa-target-kyselyyn

http://www.reuters.com/article/us-ecb-eurozone-idUSKBN1542KL

Kirjoittaja on Kansalaispuolue rp:n asiantuntijajäsen.

Mainokset

Paavo Väyrynen: Aluepolitiikan valta palautettava kansalle

Suomessa on meneillään ennen näkemätön alueellinen keskittäminen.

Aluepolitiikkaa johtavat suurimmat kaupungit, jotka määrittelevät itselleen kasvutavoitteet ja sitovat valtiovallan niiden tukemiseen. Aluekehitys on nollasummapeliä: se väestönkasvu, jonka suurimmat kaupungit voittavat, sen pienemmät kaupungit ja maaseutu väestökatona menettävät.

Valtiovalta edistää keskittämispolitiikkaa ennen muuta rahoittamalla sekä suurkaupunkien paikallisliikenteen investointeja että niiden kasvua tukevia väylähankkeita. Suurkaupunkialueilla asutus pyritään keskittämään rautatie-, metro- ja raitiotielinjojen varrelle. Asuntotuotannon määrärahat on keskitetty kasvukeskuksiin. Nykyinenkin hallitus on sitoutunut tukemaan keskittymistä edistäviä investointeja suurkaupunkien kanssa solmituilla sopimuksilla.

Kun valtion liikenneinvestoinnit on suunnattu keskittämispolitiikan tukemiseen, muualle maahan on syntynyt korjausvelkaa. Sitä on nyt osittain poistettu, mutta samaan aikaan valtiovalta on sitoutunut entistäkin mittavampaan metropolipolitiikan tukemiseen. Uutta korjausvelkaa syntyy.

Maakuntakaupungit ja maaseutu ovat joutuneet pahenevaan ahdinkoon. Työpaikat vähenevät ja palvelut heikkenevät. Asuntojen hinnat laskevat. Maatalous on ajautunut syvään kriisiin, johon ei ole saatu kauan kaivattua helpotusta.

Keskittämispolitiikasta kärsivät kaikki suomalaiset

Keskittämiselle esitetään kansantaloudellisia perusteita, mutta tosiasiassa se aiheuttaa vahinkoa. Suomi on harvaan asuttu maa, jonka talous perustuu rikkaisiin uusiutuviin luonnonvaroihin ja siihen, että myös koko maan henkiset voimavarat voidaan käyttää kansakunnan hyödyksi. Jo nyt suhteettoman suuri osa suomalaisista asuu pääkaupunkiseudulla ja parissa muussa suuressa kaupungissa.  Keskittämispolitiikka hyödyttää vain kasvukeskusten rakennusliikkeitä ja muuta yritystoimintaa.

Suurkaupunkialueilla asuvat ja sinne muuttavat kärsivät korkeista elinkustannuksista, kehnoista palveluista ja elinympäristön heikkenemisestä. Koko maan veronmaksajat joutuvat tukemaan keskittymistä muun muassa kasvavan asumistuen muodossa.

Maakunnissa palvelut heikkenevät. Asuntojen ja kiinteistöjen hinnat alenevat ja ihmiset köyhtyvät. Muuttoliikkeen myötä vauraus keskittyy suurimpiin kaupunkeihin.

Kansalliseen alue- ja maata­lous­po­li­tiik­kaan

Keskittämispolitiikka on havainnollinen osoitus siitä, että edustuksellinen demokratia ei toimi. Kansan enemmistö ei sitä hyväksy.

Kokoomuksessa, SDP:ssa ja Vihreissä valtaa käyttävät suurten kaupunkien edustajat. Keskusta ja Perussuomalaiset ovat aikaisemmin puolustaneet maakuntia ja vastustanut keskittämispolitiikkaa, mutta nyt niistäkin on tullut metropolipolitiikan kannattajia. Niinpä hallituksen aluepolitiikkaakin johtaa Kokoomus.

Aluepolitiikan valta on palautettava kansalle ja sen edustajille. Eduskunnan tulee asettaa tavoitteet eri alueiden kehittämiselle. Eduskunnan täytyy sekä lainsäädäntöä kehittämällä että valtion varoja suuntaamalla tukea niiden toteuttamista.

Suurkaupunkialueet tulee panna osallistumaan keskittämispolitiikan kustannusten kattamiseen. Niiden on rahoitettava itse paikallisliikenteen investointinsa, eikä niiden kasvua pidä tukea myöskään suhteettoman kalliilla väyläinvestoinneilla. Asumistuen kustannukset tulee siirtää kuntien maksettavaksi, jolloin kuntatalouteen voidaan tehdä vastaava muu kevennys.

Persujen EU-äänestys johtaa harhaan

Paavo Väyrynen on valtiomies, joka ajattelee strategisesti eikä agiteeraa. Hän on sitä mieltä, ettei äänestys EU-erosta ole Suomessa ajankohtainen. Persut ratsastavat nyt Brexitin harjalla ja johtavat huomion ohi keskeisestä tehtävästä.

Nyt puhutaan – ehkä tietoisesti – eurovaluutan kahleissa olevien valtioiden kansalaisille erosta Euroopan unionista. Ensimmäinen, ja riittävän vaativa haaste on toisaalla.

Se on ero eurosta, jossa Englanti ei ole, eikä Ruotsi eikä Tanska, mutta Suomi on. Jotta me pääsisimme puhumaan Suomen roolista unionissa, meidän pitäisi ensin vapautua eurosta. Oltaisiin samalla viivalla pohjoismaiden kanssa. Oltaisiin Euroopan talousalueella, mutta ei kytköksissä Saksan eurokuriin eikä ”sisäiseen devalvaatioon”.

Tästä persut eivät puhu. Heillä ei ole strategiaa, vaan demagogia.

Paavo Väyrysen haastattelu Brexitistä täällä:

Paavo Väyrynen Brexitistä: Säilyäkseen elinvoimaisena EU:n on uudistuttava

http://yle.fi/uutiset/vayrynen_suomen_eu-eroaanestyksesta_ei_realistista_talla_hetkella/8991388

Väyrynen lähiajan tehtävistä:

Tarvitsemme Hallitusten välisen konferenssin (HVK)

Rauhanprosessi on kriisin ratkaisu

Pitkään eläteltiin kuvitelmaa, että EU on rauhanprosessi  ”an sich” ja Suomi kaukana maailman rytinöistä. Pakolaisten ohjelmoitu ryntäys raukoille rajoille ja niistä kepeästi läpi aiheutti reaktion, joka on ymmärrettävä. Mutta se jättää koskematta tapahtumien syvimmät juuret.

Samalla väistetään – varmaankin osin tietoisesti – vastuu sodista, yhteiskuntien sortumisesta kurjuuteen ja massamittaisesta kuolemasta, josta uutiset Syyriasta, Irakista, Jemenistä, Libyasta ja monista muista maista Afrikassa päivittäin kertovat.

Poliitikoilta ei riitä rohkeutta tunnustamaan, että he sekä Suomessa, että laajemmin EU:n piirissä ovat olleet käynnistämässä meneillään olevaa kriisiä siitä lähtien, kun USA hyökkäsi Afganistaniin ja sitten Irakiin lakaisten maton alle kaikki mahdollisesti kansainvälisen oikeuden normit. Koti-Euroopassa tehtiin ”rauhantyötä” hajottamalla humaaneilla pommituksilla Jugoslavia ja panemalla sitä kautta liikkeelle Balkanin pakolaisvyöry kaikkine lieveilmiöineen.

Varusteluteollisuus on kriisien keihäänkärki

Kansainvälinen varustelu- ja aseteollisuus ja sen uskollinen asiakas NATO ylläpitää ja ruokkii viholliskuvia. Se pesiytyy isäntänä jokaiseen kriisikeskukseen ennen kuin poliitikot kunnolla ennättävä sanoa aamenensa kulloisenkin ”rauhanprosessin” kulkuun. Länsimaat myyvät moderneja aseita mm. Saudi-Arabiaan, vaikka maan miljonäärit olivat terrorististen sunniryhmittymien suurin rahoittaja. Samaa linjaa jatkaa Al Qaidan ja IS- nimillä tunnettujen ryhmittymien rahoittaminen ja aseistaminen.

Rahaa ei rikkailta riitä Jordanian, Libanonin ja Turkin alueella olevien suurten pakolaisleirien varusteluun. Näissä maissa miljoonilta syyrialaisilta evätään pakolaisstatus, he eivät saa työtä eivätkä lapset pääse kouluun. Menettely rikkoo Geneven pakolaissopimusta järjestelmällisesti, mutta siihen ei reagoida EU:n eikä Yhdysvaltojen taholla.

Turkille kylläkin annetaan mittavaa varustelu- ja aseapua. Sitä se käyttää oman maansa itsenäisyystaistelua käyviä kurdeja vastaan. Ja konkurssissa oleva Kreikan valtion ylläpitää EU:n suurinta armeijaa. Suuret finanssitalot rahoittavat estoitta miinoja, kranaatteja ja sirpalepommeja tuottavia firmoja. Myös ydinasetuotannon rahoittaminen on kannattavaa.

Sen nimi on riisto

Suuret konsernit ja investointirahastot ostavat tai liisaavat Afrikasta jättimäisiä maa-alueita, joilla tuottavat rehua ja raaka-aineita vietäviksi rikkaisiin maihin pilahinnalla. Myös sellaiselle kriisialueelle kuin Ukrainaan on suuri agrobisnes levittäytynyt.

Näissä projekteissa maan oma väestö saa tyytyä marginaalisiin jäämiin viennin napatessa tuotannosta suurimman osan. Samaan aikaan mm.  Afrikkaan viedään teollisuusmaissa tuotettuja elintarvikkeita valtavat määrät  tuotantotuella pönkitetyin hinnoin. Maailmanpankki ja IMF pitävät rahoituspolitiikassaan huolta siitä, että tuontia ei rajoiteta eikä sille aseteta suojatulleja. Nettoluvuissa laskien Afrikasta viedään ulos pääomia vuosittain yli 50 miljardin arvosta. Summa ylittää merkittävästi maanosaan toimitetun kehitysavun määrän.

Läntisille teollisuusmaille kelpaa useinkin epäinhimillisissä olosuhteissa kaivettujen raaka-aineiden, kuin kuparin, uraanin, kullan ja muiden raaka-aineiden käyttö ilman että alkuperämaan toimintaympäristöön puututtaisiin. Halvat tekstiilit ja muut hikipajojen tuotteet kelpaavat lännessä mainiosti, vaikka tehtaat sortuvat työntekijöiden päälle ja korruptio hallitsee taloutta ja politiikkaa. Se on riistoa, sanan kaikkein perinteisimmässä merkityksessä.

Rauhanprosessi on ainoa ratkaisu

Köyhyys, kurjuus, armoton riisto ja sodat ovat ovat taustalla aina, kun suuret ihmismassat lähtevät liikkeelle. Ja aina löytyy ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka osaavat hyötyä taloudellisesti ja poliittisesti kriiseistä. Näihin ryhmiin kuuluvat myös poliitikot.

Käsillä oleva pakolaiskriisi on voitettavissa ainoastaan kattavan rauhanprosessin avulla. Akuuttiin ongelmaan EU:n tulee reagoida yhtenäisesti kaikilla rajoillaan.

  • Rajoille on perustettava riittävän kapasiteetin omaavat vastaanottokeskukset. Keskusten tehtävä on turvata maahantulijoille asiallinen kohtelu ja selvittää turvapaikan saamisen edellytykset. Jos edellytyksiä ei ole, tulijat pitää käännyttää takaisin lähtömaihinsa. Työtä ja parempaa elämää voi etsiä normaalin matkailun puitteissa.
  • Sama toimintamalli on saatava voimaan kaikissa yksittäisissä EU:n jäsenmaissa.
  • Hankalin ja tärkein toimenpide kriisipesäkkeiden rauhoittamisessa on USA:n itsevaltaisen toiminnan tukemisen ja hyväksynnän lopettaminen EU:n politiikassa. On selvää, että rauhantila ja vakaus voidaan palauttaa vain ottamalla rauhanneuvottelujen piiriin kaikki valtiot tasavertaisina, suuria kehitysmaita, kuten mm. Kiina, Intia, Indonesia ja Brasilia mukaan unohtamatta. Sama koskee luonnollisesti myös Venäjää.

Suomi on EU:n jäsenmaa. Kovin usein se kertoo kärkipoliitikkojensa suulla pyrkivänsä unionin ytimiin vaikuttamaan. Näille puheille tulee katetta vasta sitten, kun suomalaiset poliitikot alkavat EU:n foorumeilla ajaa ja vaatia todellista rauhan politiikkaa.

Ilman poliittisen linjan muutosta pakolaisvyöry jatkuu. Se tulee paisuessaan vaarantamaan ei vain saavutetun elintason, vaan myös sisäisen rauhan ja järjestyksen Euroopan Unionin jäsenmaissa. Myöskään valtioiden väliset vakavat selkkaukset eivät enää ole poissuljettuja.

Jäiden lähtö ei ole lähellä – Merenpinnan nousu ei uhkaa

Toisin kuin hallitusten välinen ilmastoneuvottelukunta IPCC ja sen toistinasemat antavat ymmärtää, ei valtamerten vedenpinnan kannalta tärkeiden jäätiköiden eli pohjoisten napajäiden ja etelänapamantereen jäätiköiden ole mitattu vähentyneen hälytystä vaativalla tavalla.

Pohjoisnavan jäätikköjen määrä on tosin pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, mutta ei ole laskussa.

Pohjoisen napa-alueen jäätilanne ja vertailu pitkänajan keskiarvoon.

Etelänavan jäiden määrä on jo vuosia ollut pikemminkin kasvussa kuin vähenemässä ja on pitkäaikaista keskiarvoa korkeammalla tasolla.

Etelänapamantereen alueen jäämassat ovat pitkäaikaista keskiarvoa suuremmat.

IPCC:n ja Suomen Ilmatieteen laitoksen paatoksella levittämä tuomiopäivän julistus ei perustu mitattuihin muutoksiin. Syitä meteliin pitää etsiä jostain muualta.

P.S. Valistunut lukija haluaa ehkä huomauttaa, että veden päällä kelluvien jäämassojen sulaminen ei kohota vedenpintaa. Se on totta. Pohjoisen napa-alueen jäätilanne kertoo kuitenkin vallitsevasta meriveden ja ilman lämpötilan kehityksestä ja on siksi kiinnostava. Lämpenemisen syistä jäiden määrän muutokset eivät kerro mitään.

P.P.S. Valistunut lukija tietää senkin, että valtamerten pinnan tason määräytyminen on käytännössä kahden kauppaa: Antarktisen ja Grönlannin. Viimemainitun jäätilanne on 2000-luvulla muuttunut siten, että nettosulaminen on suurempi kuin uusi nettojäänmuodostus. Muutoksen syyt ja kokonaiskuvan saavuttaminen vaatii aikaa ja lisätutkimuksia. Etelämantereen jäämassan kasvu kompensoi Grönlannin sulamista tehokkaasti. Tähän aiheeseen varmasti palaamme.

YLE ilmastopropagandan asialla

YLE revitti taannoin näyttävästi toimittaja Jaana Kannisen juttua meren alle hukkuvista Malediiveista.

Ilmastoasioihin perehtyneille uutinen oli luonnollisestikin täydellinen mokaus YLEltä ja kokeneelta toimittajalta. Mutta Kanninen on profiloitunut ilmaston muutokseen liittyvistä jutuistaan. Aateluus velvoittaa, vaikka ei sitä olisikaan.

YLEssä hallitsee ilmastonmuutoksen suhteen vakaumus, jonka mukaan kyseessä on sellainen uhka, että sen torjumisessa liioittelu ja virheellinen tiedottaminen hyväksytään. Tarkoitus pyhittää keinot.

Kansalaisjärjestö Ilmastofoorumi ry:n puheenjohtaja Pasi Matilainen lähti penkomaan uutisen juuria. Kuten odotettiin, löytyi vesiperä mutta ei uhkaavaa vedenpinnan nousua. Matilainen täydensi vielä esittämäänsä selvityspyyntöä.

Miten kauan kestää, ennenkuin YLE korjaa julkisesti vailla perää olevan uutisensa?

Tämän blogin pitäjä on vuosia kertonut halukkaille merenpinnan nousuun liittyvistä ongelmista. Eräs puheenvuoro on täällä. Valitan sivuston vaurioitumista.

Jälkikirjoitus 28.11.2013

Kuten odottaa saattoi, YLE kieltäytyi päätoimittaja Atte Jääskeläisen kirjeellä oikaisun tekemisestä. Tämän takia Ilmastofoorumi ry on tehnyt kantelun perättömästä uutisoinnista Julkisen sanan neuvostolle.

Valtion velkasaneeraus, lyhyt oppimäärä

Jos eurovaluuttaryhmään kuuluva EU-valtio asettaa itsensä velkasaneeraukseen, niin se tarkoittaa velkojien taseessa muutoksia velkojien (ja ao. valtioiden) keskenään sopiman osuuden mukaan. Tappiot joudutaan kirjaamaan, kun niitä ei voi enää kätkeä tulossa olevien maksujen kontolle.
Saneeraus saattaa pakottaa pankkien “isäntämaan” rahoittamaan “omia” pankkejaan jollain osuudella. Määrä riippuu pankin taloudellisesta tilanteesta. Pääomittaminen lienee kohtuullista, jos valtion hallitus on sallinut pankeille keinotteluluontoiset operaatiot eu-markkinoilla.

Ellei pääomittamiseen kuitenkaan ole poliittisia ja taloudellisia edellytyksiä, pankki tai rahalaitos ajautuu konkurssiin tai valtion haltuun. Maan hallituksen tulee tapauskohtaisesti harkita, ottaako maa maksettavakseen rahalaitoksen keinottelutappiot vai päästääkö laitoksen konkurssiin. Tämä on myös poliittinen kysymys, nykyajan luokkataistelua.

Pankki ei ole itsetarkoitus ja se voidaan päästää konkurssiin. Sen kaatuessa kansalaisten talletukset pitää turvata EU:ssa voimassa olevien säädösten mukaan enimmäistalletussuojaan asti. Siitä yli menevät talletukset ovat sijoittajan ja varojen omistajan omalla vastuulla. Myöskään yksittäisten keinottelijoiden sijoitustappioihin ei verorahoja tule käyttää. Miksi tämä näyttää olevan niin vaikea ymmärtää?

Kun valtio saa taloutensa vakautetuksi ja kasvu käynnistyy, ovat investoinnit maahan jälleen kannattavia. Maailman raha etsii luotettavia investointikohteita. Niistä on maailmassa pulaa. EU:n jäsenvaltiot ovat kokonaisuutta katsottaessa sellaisia yleismaailmallisessa vertailussa.

Joidenkin maiden velkasaneeraus ei EU:n kokonaisuutta tuhoa, päinvastoin. Pääoma ei pakene, vaan palaa, kun epätietoisuus edessä olevista ratkaisuista väistyy. Jatkuva lisärahoitus ei ole todellinen ratkaisu, jos kokonaisuutta ja yksittäisen maan etua katsotaan. Ikuisesti ei mikään valtio voi talouttaan, saati sen kasvua rakentaa velkarahan varaan. Tämäkin olisi syytä pitää mielessä, kun EU:n talousjärjestelmän tulevaisuudesta ja sen perimmäisestä tarkoituksesta keskustellaan. Poliitikot saattavat valtansa säilyttämiseksi väittää muuta, mutta heitä ei pidä kritiikittömästi uskoa.

Ylivelkaantuneen maan saattaminen terveen talouden kasvuraiteelle on kova urakka. Se pitää ymmärtää ja tunnustaa. Lyhytaikainen maksuvalmiutta turvaava lainoitus voi olla tarpeen, koska perustavia ja elintärkeitä palveluita ei saa alas ajaa. Perusturva ja perustavat julkiset palvelut ovat yksi tärkeä kilpailukykyä ylläpitävä tekijä. Missä määrin rahoitusta haetaan yksityiseltä rahoitussektorilta tai Kansainväliseltä valuuttarahastolta, on päätettävä tapauskohtaisesti. Automaatit pelaavat aina keinottelijoiden pussiin ja veronmaksajien tappioksi.

Jos jokin nykyisistä eurovaluuttamaista katsoo välttämättömäksi irrota (väliaikaisesti) euroliitosta, se tulee sallia. Paluu liittoon olisi mahdollista heti, kun perussopimuksen vakautusta koskevat kriteerit on täytetty.

Julkaistu aikaisemmin aprillipäivänä 2011
http://cenmagazin.com/blog/?p=1249