Ero eurosta – ratkaisu talousongelmiin?

EU:n 27:n jäsenvaltioiden huippukokous pidetään viikon kuluttua Brysselissä. Valtionjohtajat ja pääministerit tapaavat silloin ensi kertaa koronakauden jälkeen kasvokkain.
Asialistalla on kaksi asiaa: EU:n budjetti 2021-2027 ja komission esitys 750 mrd:n koronaelvytyspaketista.Päätöksiä odotetaan mahdollisesti EU-budjetista.

Koronaelvytyspaketista päätöstä ei saatane. Sen sijaan saadaan käsitys siitä, millainen paketti, millä ehdoin ja miten suuren tukipaketin jäsenmaiden johtajat ovat alustavasti valmiit hyväksymään. Lisäksi linjataan, onko paketti mahdollista rahoittaa velkarahalla, ensi kertaa EU:n historiassa.

Jäsenmaiden, kuten nettomaksaja Suomen kannalta, tukipaketti on raskas poliittinen valinta. Suomen valtiolla on velkaa tällä hetkellä noin 120 mrd euroa. Lisälainan tarve noussee luokkaan 30 mrd euroa, kun sekä kotimaisen koronatorjunnan, että mahdollisen EU-tukipaketin mukanaan  tuomat uudet kustannukset otetaan huomioon.

Koronan ja sen torjuntaan liittyvien haittatekijäitten aiheuttama taloudellinen romahdus on globaali tosiasia. Sveitsiläinen Kansainvälinen järjestelypankki BIS tai saksaksi BIZ (https://www.bis.org/publ/arpdf/ar2020e1.htm) näkee tulevan tilanteen synkkänä. Kyseessä on eräänlainen keskuspankkien pankki. Sen arvion mukaan kansainvälinen talous siirtyy kokonaisuutena uudelle velkaantuneisuuden tasolle ja vaikutukset näkyvät myös talouden rakenteissa. Suuri osa muutoksista jää pysyviksi ja julkistaloudelle tulee aivan uudenlaisia ongelmia. Etukäteen voidaan nähdä, että nyt näköpiirissä olevan lisävelkaantuminen tulee Suomessa merkitsemään voimakasta painetta julkisen sektorin suuntaan supistuksineen ja leikkauksineen.

Eroon eurosta?

Siksi ei ole kummallista, että ero EU:sta ja eurosta saa lisääntyvää kannatusta ainakin valtajulkisuuden ulkopuolella. Perussuomalaisten jytkyn takana oli aikoinaan jatkuva iskulause ”Missä EU, siellä ongelma”. Halla-ahon kaudella perussuomalaiset ovat olleet eurokritiikissä vaitonaisempia lähinnä siitä syystä, että Halla-aho on julkisuudessakin arvioinut, ettei ero saa taakseen kovin suurta kannatusta. Se mikä eron kannatus olisi nyt, on toistaiseksi hämärän peitossa. Uskon ja toivon, että EU-eron tai pelkän eurosta eroamisen kannatus pikaisesti mitattaisiin, sillä se lisäisi mahdollisuutta valmistella järkevällä tavalla eroa eurosta, jos se tulee välttämättömäksi tai euroalue hajoaa. Tai sitten kiivailuun eron puolesta tulisi sordiinoa.

Viime aikoina on kuultu voimaperäistä agitaatiota sen puolesta, että Suomen tulisi pikaisesti erota eurosta tai ehkä koko EU:sta ennenkuin vireillä oleva jättivelkapotti vie tuhkatkin pesästä.

Perusteluja ovat olleet mm. seuraavat: Suomi vietiin EU-jäsenyyteen massiiviisen painostuksen ja väärien lupausten avulla. Lisäksi Suomi liitettiin EMU:n eli euroalueen jäseneksi laittomasti eduskuntaa harhaan johtaen. Suomi on jäsenyytensä ajan ollut nettomaksaja, joten kotimaiseen käyttöön on jäänyt vähemmän varoja. Suomen hallitus on sidottu Brysselissä operoivan EU-komission päätöksiin ja maalla ei ole valtaa omintakeiseen talouspolitiikkaan kuin komission hyväksymän talousarvion puitteissa. Lisäksi olemme saaneet lisää byrokratiaa, joka sekä haittaa tai jarruttaa Suomessa tehtäviä päätöksiä ja on luonnut uuden eliitin, jolle Suomi ei ole enää isänmaa vaan lähinnä asuinpaikka, jos sitäkään.

Muutakin kritiikkiä olisi, mutta kysymys kuuluu:

Kun edellä sanottu vääryys on moneen kertaan äänekkäästi todettu, niin missä on se vetoomustuomioistuin tai muu lakitupa, jossa vääryyteen voi hakea oikeutta ja kärsityistä vähingoista korvausta? Aivan oikein, ei sellaista ole.

Pikaisesti eroon ja oma valuutta pystyyn, on edelliseen liittyvä vaatimus. Iso-Britannian Brexit opettaa meille, että moninaisten taloudellis-poliittis-kulttuuristen vuorovaikutusten ja siteitten maailmassa nopea ero ei ole mahdollinen. Ei vaikka Englannilla oli oma puntansa, itsenäinen valuutta. Vapaakauppajärjestelmään palaaminen on teoreettisesti mahdollista, mutta ei yhden sukupolven elinaikana.

Oma markka, samat velat

Oman valuutan eli Suomen markan perustaminen edellyttää eroa eurosta. Nykyisen sopimus- ja lainsäädännön vallitessa euroalueella on yksi valuutta eli euro. Eroa ja siirtymistä omaan rahaan hankaloittavat mm. seuraavat seikat:

Suomella on  tällä hetkellä velkaa kv-rahalaitoksille jo mainitut noin 120 mrd euroa. Sen uudistaminen uuden valuutan arvon mukaiseksi olisi suuri seikkailu, koska on enemmän kuin todennäköistä, että erotilanteessa Suomen hallitus ei ole rahamarkkinoilla kovin suuressa arvossa. Kuten Helena Saukonpää on keskusteluissa mielestäni oikein todennut, rahaa kyllä markkinoilta saa, mutta sen jälkeen rahan antajalla onkin jo sormet lainaajan asioissa, niistä päättämässä. Eläkerahastojen merkittävämpi valjastaminen valtionvelan maksuun herättäisi kansalaisissa kapinan.

Siirtymävaiheessa ulkomaankauppa tulisi olemaan myllerryksessä, vaikka emme eläisi edes koronan jälkeistä aikaa. Siihen seikkailuun ei tule liike-elämältä eikä myöskään tavalliselta työmieheltä poliittista tukea.

Suomen nykyinen ulkomaan maksuliikenne kulkee ns. target2- järjestelmän kautta. Sen toimintaa harvat tuntevat ja ymmärtävät. Eurosysteemissä taloudeltaan vakaimmat maat toimivat target-systeemin kautta heikommassa hapessa olevien valtioiden ulkomaankaupan rahoittajina. Suurin rahoittaja on tietenkin Saksa lähes biljoonan euron panoksella. Mutta 26.6.2020 Suomen pankin saatavat Euroopan keskuspankilta olivat yhteensä 75 mrd euroa. Summasta target-saatavien osuus oli 68 mrd euroa.

Kun aikoinaan olin Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen aktiivi, esitin taloutta koskevassa neuvonpidossa target-systeemiin liittyvän ongelman Paavolle. Hänhän on tehnyt vuosia hartiavoimin töitä sen puolesta. että Suomessa virallisesti tutkittaisiin mahdollisuus eurosta eroamiseen, jos tarve todetaan.

Asian selvittivät Paavon toivomuksesta Kanniainen ja Tanskanen tullen siihen tulokseen, että kyseistä target-rahaa ei ole mahdollista saada takaisin mitään kautta Euroopaan keskuspankilta. Tässä on muuten keskuspankin ase myös Italiaa vastaan. Kun siellä ryhdyttiin muutama vuosi sitten vakavasti pohtimaan eroa eurosta talousongelmien hoitamiseksi omalla kelluvalla valuutalla, niin Mario Draghi ilmoitti target-velan välittömästä maksuun panosta uuden liiran perustajille. Hanke putosi siihen. Italian vienti ei toimi ilman target-järjestelmän luototusta. Suomen ongelma olisi erotilanteessa päinvastainen: suomalaista rahaa jäisi Euroopan keskuspankille noin 70 mrd euroa, jos ero teknisesti toteutettaisiin ensi yönä (mikä olisi valmistelun jälkeen mahdollista).

Meillä on siis tietty pantti, suureltaan yhteensä yli 200 mrd euroa, jolle pitäisi erotilanteeseen mennessä löytyä rahat. Siihen voidaan kehitellä monenlaisia ratkaisuja,  mutta ei heti eikä ensi kuussakaan. Eli jos eroa joudutaan todella valmistelemaan, jota pidän tarpeellisena, niin tarvitaan aikaa.

Poliittinen tuki ratkaisee

Mutta ennen muuta tarvitaan poliittinen tuki hankkeelle. Ja se on tämän jutun pihvi. Kun aiheesta Kansalaispuolueen piirissä ja sen aloitteesta etsittiin mielipiteitä, niin suurin arkinen este monille keskustelijoille oli kysymys: miten käy minun lainoilleni silloin, kun siirrytään horjuvaan uuteen valuuttaan ja velkaa on tehty?

Kysymys on painavampi kuin ehkä saattaa tuntua. Euron aikana aivan alkutaivalta lukuunottamaa raha on ollut halpaa ja pitkiä lainoja on saatu hyvin pienillä vakuuksilla. Tällä tavalla, siis velkaantumalla, kreikkalaiset nostivat elintasonsa lähes keskisen Euroopan maiden tasolle. Tällä tavalla sadat tuhannet suomalaisperheet ovat rakentaneet itselleen hulppeat talot tai ostaneet osakehuoneistot, kesäpaikat ja autot. Se on velkaa, mutta esimerkiksi allekirjoittanut, jolla ei vuosiin ole ollut jäljellä euroakaan muinaisista pienistä perinnöistä eikä uutta ole odotettavissa, kykeni hankkimaan itselleen oman vaatimattoman, mutta oman, asunnon. Halpakorkoisella lainalla, pienistä tienesteistä maksetun.

Tässä on villakoiran ydin. Kaikkinaiset hankkeet, jotka vaarantavat vaikka vain kuinka lainavetoisen hyvinvoinnin, tullaan varmuudella torppaamaan. On mielenkiintoista nähdä, tuleeko perussuomalaisten piirissä eroasialle omistautunut joukkue lähipäivinä argumentein varustettuna julkisuuteen. Nimittäin nyt on se aika.

Mnun käsitykseni lyhyesti on se, että euroeroon pitää valmistautua. Mutta se ei ole ratkaisu koronaelvytyksestä aiheutuvaan poliittis-taloudelliseen ongelmaan. On avan turhaa harrastaa populistista demagogiaa asian ympärillä, jos oppositiopuolueista suurin ei ota asiaan selvää kantaa. Sillä kannalla olisi merkitystä juuri nyt, kun Suomen hallitus valmistautuu EU:n huippukokoukseen, jossa rahapäätöksiä ainakin linjataan, ellei ihan vielä  tehdä. Nimittäin nykytilanteen suurin ja ”taviksen” kannalta merkittävin uhka on sosiaalivaltion lopullinen alasajo. Nyt tulisi kaikki voimat keskittää sen puolustamiseen, mitä meillä vielä siitä on jäljellä.

IPCC-fysiikalle tukkapöllyä

Kaksi suomalaista fyysikkoa lyttää IPCC:n raporttien perustana olevat mallit fysiikalle vieraan ajattelun tuotoksena.

Emeritusprofessorit katsovat, että malleissa käytetyt heuristiset elementit ovat fysiikassa tuntemattomia. Alla linkit artikkeliin. Sivumennen sanoen, tätä on odotettu.

Kansallissosialismi Suomessa

”Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti.

Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.

Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen.

Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.”

Martin Niemöller

Kansallissosialismi on poliittinen ja aatteellinen ideologia, joka  Adolf Hitlerin johdolla nousi viralliseksi maailmankatsomukseksi Saksassa vuonna 1933. Sen kannattajia kutsutaan suomalaisella nimityksellä natseiksi Saksan silloisen valtapuolueen, NSDAP:n (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei) nimen mukaisesti (National ääntyy suomeksi natsional).

Kansallissosialismi korosti nationalistisia, sosialistisia, antisemiittisiä ja korporatiivisia periaatteita. Yksilöllä oli merkitystä vain kansan jäsenenä, johtajansa totaalisen vallan alaisuudessa. Lisäksi korostettiin vaistojen ja intuition merkitystä sekä rotuoppia pohjoista (arjalaista) rotua ihannoivassa mielessä. Valtion ja yhteiskunnan tuli olla sotilaallisen hierarkkisesti järjestäytynyt.

Natsi-ideologian taustalta löytyy useita tunnettuja ajattelijoita, kuten mm. Nietzsche, Sorel, Bergson ja Rosenberg. Ideologis-poliittinen peruskirja oli kuitenkin Adolf Hitlerin teos Mein Kampf, (Taisteluni). Sitä täydensi pääosin Hitlerin kynästä lähtöisin ollut NSDAP:n ohjelma vuodelta 1920.

Oliko nimi enne?

Puolueen nimen sana “kansallisosialismi” ei ollut sattuma. Vaikka Saksassa ja useissa muissakin Euroopan maissa puhjenneet kommunistien ja vasemmistososialistien johtamat kapinat oli kukistettu verisesti, Hitler kumppaneineen tiesi, että sosialismilla on aatteena vetovoimaa varsinkin työväestön keskuudessa.

Natsien “kansallinen sosialismi” esitettiin vastakohtana bolshevikkijohtoiselle Venäjän sosialismille, joka pyrki maailmanvallankumoukseen.

“Sosialistisia” elementtejä NSDAP:n ohjelmassa edustivat lähinnä seuraavat vaatimukset:

  • kansalaiset on vapautettava korko-orjuudesta
  • Trustit on valtiollistettava
  • Kansalaisille taattava osuus suuryritysten voitonjakoon
  • Riittävä vanhuuden turva
  • Suurten tavaratalojen kunnallistaminen paikallisten pientuottajien hyväksi
  • Oikeus pakkolunastaa maa-alueita yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Käytännössä kansallissosialistien sosialismi ilmeni eräiden suuryritysten ottamisena valtion haltuun, vaikka toisaalta tehtiin sopimuksia monien suuryritysten kanssa, jolla niiden omistajuus säilyi entisissä käsissä.

Ohjelmalla ei natsien valtaanpääsyn jälkeen ollut enää kovinkaan suurta merkitystä.

Pertti Lindfors on kiteyttänyt toteutuneen yhteiskunnan olemuksen seuraavasti: Kansallissosialismi oli yhdistelmä imperialismia ja valtiososialismia, lisäaineksena (arjalaisrotu-KA)romantiikka ja mystiikka. Virallisesti hyväksytty ja korostettu käyttäytymismalli oli hysteeristä maskuliinisuutta.

Porvariston äänillä valtaan

Hitler nousi valtakunnankansleriksi näennäisen parlamentaarisesti, porvarillisten puolueitten tuella. Oppositio eli sosialidemokraatit ja kommunistit vaiennettiin hillittömällä väkivalllalla. Natsien aseistettu yksityisarmeija pystytti kaduille oman järjestyksensä.

Saksasta tuli muutamassa vuodessa terrorin avustuksella johdettu sotilasleiri. Koko yhteiskunta organisoitiin edessä olevaa, Versaillesin “häpeärauhan” kostoa ja elintilan hankkimista varten.
Kun sota syksyllä 1939 syttyi Saksan hyökätessä Puolaan,  natsien keskeinen iskulause oli germaanisen herrakansan vallan pystyttäminen koko maailmassa.

Alkuvuosien menestyksen jälkeen Natsi-Saksa joutui alakynteen Stalinin armeijan kanssa ja kärsi totaalisen tappion myöhemmässä vaiheessa USA:n liittolaisineen yhtyessä sotaan.
Kun Saksa keväällä 1945 antautui, sen johtaja oli tehnyt itsemurhan ja suuret kaupungit oli suurelta osin tuhottu. Maa jaettiin sektoreihin, josta perua nimitykset Saksan Liittotasavalta (Länsi-Saksa) ja Saksan Demokraattinen Tasavalta (DDR).

Natsipuolue ja kaikki kansallissosialistiset järjestöt kiellettiin ja johtavat natsit joutuivat vastaavan toimistaan kansainvälisessä Nürnbergin tuomioistuimessa.

Kansallissosialismin lumovoima

Kautta vuosikymmenten on keskusteltu siitä, mikä mahdollisti monipuolisesta kulttuuristaan ja sivistyksestään kansainvälisesti tunnetun maan kansalaisten alistuminen natsien ideologian ja järjestyksen kannattajaksi.

Helpoin selitys on siirtää syy Hitlerin populistisen kansankiihotuksen tilille. Se on myös yleisin saksalaisessa mediassa yhä nykyisin esiintyvä selitys kansallisesta kansainväliseksi laajenneelle tragedialle.

Mutta monet tutkijat löytävät syyt natsismin nousuun yhteiskunnallisesta murroksesta, ihmisten autoritaarisista asenteista johtajan kaipuineen ja etenkin pikkuporvariston peloista.
Natsien kannatus tuli ensisijaisesti yrittäjiltä, vapailta ammatin- ja maatalouden harjoittajilta ja pikkuvirkamiehiltä. Saksan natsismi oli pikkuporvarillinen liike.

Noissa väestökerroksissa pelättiin sekä kommunismia/bolshevismia sosialismeineen, että teollisuuden suurten korporaatioiden uhkaa omalle toimeentulolle ja tulevaisuudelle.
Siksi natsien oli luontevaa käynnistää raivokas taisto kommunisteja ja bolshevismia vastaan. Suuret korporaatiot puolestaan joutuivat joko valtion omistukseen tai sen säätelyn alaisuuteen.

Perimmäiseksi syntipukeiksi maan talouskurjuuteen osoitettiin juutalaiset, joilla jo historiallisesti oli kansan silmissä roolinsa alempirotuisina koronkiskureina.

Kehitettiin rotuoppi, johon nojautuen voitiin oikeuttaa imperialistinen, pohjoisen arjalaisen rodun elintilan hankinta. Mutta samat opit toimivat myös sosiaalipolitiikan ohjenuorana. Kansallissosialistinen “eugeniikka” mahdollisti valtion kannalta hyödyttömien, poikkeavien tai sairaiden eristämisen yhteiskunnasta ja lopulta myös surmaamisen.

Työttömyyttä ei suvaittu. NSDAP:n ohjelman mukaisesti toimeentulo on ansaittava ja sen saaminen edellytti vaivannäköä. Tähän luotiin mahdollisuus ja suoranainen pakko erilaisten suurten, jopa jättimäisten rakennushankkeiden avulla.

Yleisesti tunnetaan Kolmannen valtakunnan moottoritiet, autobaanat. Mutta ainakin yhtä paljon työllisti varusteluteollisuus ja sotilaallisen infran rakentaminen, jopa maan alle. Jos työ natsiorganisaation “vapaissa” projekteissa ei maittanut, tarjolla oli pakkotyötä tai leirielämää.

Weimarin tasavallan loppuaikoina tilanne olikin kestämätön. Kokonaan ilman työtä oli noin 7 miljoonaa ja osapäiväisissä sattumanvaraisissa töissä kuutisen miljoonaa henkilöä. Jos mitään ei olisi tehty, maa olisi ajautunut sisällissotaan.

Siksi oli loogista, että NSDAP sai rahoitusta suurteollisuudelta ja yksittäisiltä raharikkailta. Tässä yhteydessä on mainittu esim. Henry Fordin tuki. Ilman ulkoista rahoitusta uniformuin ja asein varustetun yksityisen puoluearmeijan ylläpito ei olisi ollut mahdollista.

Natsivaltion ohjaamat työllistämishankkeet korjasivat tilannetta nopeasti. Osaltaan myös naisten paluun kannustaminen kotilieden ääreen uusia arjalaisia synnyttämään helpotti työttömyyspainetta.

Aktiiviset sosialidemokraatit, kommunistit, juutalaiset ja mustalaiset nutistettiin keskitysleireillä, joista muutamista lopulta kehittyi tehdasmuotoisen ihmisten tuhoamisen keskuksia.

Työväenliikkeen kannatuksen kutistamiseen tähtäsi myös työväestön tietoinen pikkuporvarillistaminen. Käynnistettiin laajamittainen asuntotuotanto,  ja joka perheen käyttöön tarjottiin edullinen radiovastaanotin “Pikku-Hitleri” ja viime vaiheessa myös edullinen kansanauto, Volkswagen.

Syntipukkeina juutalaiset ja bolshevikit

Kun kotimainen kommunismi ja sosialidemokratiakin oli lyöyty maahan, bolshevismin ja Neuvostoliiton rooli viholliskuvassa vastaavasti vahvistui.

Aatteellisessa kamppailussa turvauduttiin perversit mitat saavuttaneen juutalaisvihan ohella “kulttuuribolshevismin” käsitteeseen. Sen alle niputettiin kaikki kansallissosialistisesta maailmankatsomuksesta poikkeavat tieteelliset ja taiteelliset teokset tekijöineen. Kirjaroviot roihusivat ja kulttuuriväen maastapako sai kouriintuntuvaa virikettä.

Kannattaa panna merkille, että kulttuuribolshevismin käsite on noussut tuhkasta myös Suomessa kulttuurimarxismin nimellä. Vaikka kommunismilla ja marxismilla ei ole eurooppalaisissa yhteiskunnissa lähes minkäänlaista kannatusta, kulttuurimarxismin leimasin paukkuu uutterasti.

En usko sattumiin. Sattumaa ei ole myöskään äärioikeiston ja muiden kansallissosialististen ajatusten vaivihkainen hiipiminen poliittisille agendoille kautta Euroopan.

Niinkuin kirjoitettu on

“Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo..”.

“Alimpana hierarkkiassa ovat taiteilijat, papit ja poliitikot”.

“..legitiimi vihan kohde, on se utopiassa elävä poliittinen eliitti, jolle neekeri on hoivattava reppana ja kiva halinalle, ja joka vähät välittää yhteiskuntarauhasta.”

“Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

“Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre.”

“Toivon että raiskausten lisääntyessä raiskatuksi joutuisivat oikeat ihmiset, eli vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä”.

Nämä virkkeet voisivat olla suoraan natsiagitaattorin kynästä tai suusta. Niitä ei voi sivuuttaa olan kohautuksella tai jesuiittamaisilla viisasteluilla.

Kysymys ei enää vuosiin ole kuulunut, esiintyykö Suomessa natsistista ajattelua. Täällä on jo itsensä julkinatseiksi ilmoittaneita järjestöjä. Valtakunnan politiikassa on eduskuntaa myöten henkilöitä, jotka esiintyvät em. järjestöjen tilaisuuksissa. Some kihisee natsihenkistä keskustelua ja kiihotusta.

Weimarin tasavallan viimeisiin vuosiin ei Suomen tilannetta voi suoraan rinnastaa.Mutta uhkaksi koettuja rinnakkaisuuksia voidaan listata runsaasti:

  • Suomen hallitus on voimaton EU:n vallankäytön kohde.
  • Hallitus ei kykene pitämään hallinnassa maahan kohdistuvia muuttopaineita.
  • Hallitus toimii ryhdittömästi maassa olevien siirtolaisten ja pakolaisten suhteen.
  • Hallitus jakaa suomalaisten rahoja ympäri maailman ympäristönsuojelun nimissä.
  • Ilmastonmuutos uhkaa.
  • Venäjä uhkaa. Jne.

Näiden uhkien hallitsemiseen nykyinen politiikka ja sen kärkihahmot ovat kyvyttömiä. Heiltä puuttuu uskottava konsepti. Radikaalille vastaliikkeelle ja Johtajalle on siis tilausta.

Kokonaan vailla tutkimusta ovat arkipäivän fasismina tunnetut ilmiöt. Niillä tarkoitan kansalaisen sitaatissa luonnehditun mittapuun mukaisen kohtelun lisääntymistä virkakoneiston rattaissa. Ihminen välineellistetään.

Vaikka perustuslaki näkee suomalaiset YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hengessä tasavertaisina yhteiskunnan subjekteina, yhä useammin törmätään tapauksiin, joissa ihmisarvo on poljettu jalkoihin ja ihmisen paikka yhteiskunnan hierarkiassa ratkaisee hänen saamansa kohtelun.

Tätä taustaa vasten ajatellen kansallissosialismille läheistä sukua oleva poliittinen sanoma voi saada nopeastikin laajenevaa kannatusta.

Miten kauan enää kestää, ennenkuin meillä kansallissosialismin henki muuttuu politiikan lihaksi myös tasavallan  ylimmissä päätöksentekoportaissa?

“On hyviä siemeniä hyville kasveille ja pahoja siemeniä pahoille kasveille. Ne nukkuvat salaa maassa, kunnes yksi niistä päättää herätä. Se alkaa kasvaa ja alkuun hyvin ujosti kasvava kaunis, harmiton pieni varsi kasvaa kohti aurinkoa. Jos se on retiisi tai ruusupensas, voimme antaa sen kasvaa siten kuin se haluaa, mutta jos selviääkin, että se on paha kasvi, meidän täytyy repiä se pois heti kun voimme päätellä mikä se on.”  Antoine de Saint-Exupéry, Pikku prinssi

Luettavaksi suosittelen

Otavan Iso tietosanakirja, osa 4, Kansallissosialismi

Wilhelm Reich, Fasismin massapsykologia

Pertti Lindfors, Marxilaisuus ja tiede

Torjuttu megaongelma: Draghi uhkaa target-tukien perimisellä euroeroa suunnitelevia maita

Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi on uutistoimisto Reutersin mukaan ensimmäistä kertaa julkisuudesssa varoittanut eurosta eroamisen kustannuksista mahdollisesti eroa suunnittelevia maita.

Kirjelmässään kahdelle italialaismepille Dragh toteaa, että eurosta eroava maa joutuu maksamaan keskuspankille täysimääräisesti kansallisen keskuspankin miinussaldon ns. target-saatavista.

Target-järjestelmän avulla keskuspankki on rahoittanut käytännössä maksukyvyttömyyteen ajautuneiden, lähinnä Etelä-Euroopan maiden ulkomaankauppaa muiden järjestelmässä olevien maiden vakuuksilla. Järjestelmä muuttui harmittomasta ”kirjeenvaihtotoiminnasta” eurojärjestelmän sisäiseksi finanssitukijärjestelmäksi sen jälkeen, kun ns. interpankkitoiminta lopahti pankkien keskinäiseen luottamuspulaan vuoden 2007 jälkeisen pankki- ja finanssikriisin yhteydessä.

Lokakuun 2016 tilanteen mukaan EKP rahoitti Italian keskuspankkia 358 miljardin euron arvosta. Target järjestelmän maksajien puolella Saksan Bundesbank on ylivoimaisesti suurin. Sen osuus keskuspankin koko target-rahoituksesta oli uutisen mukaan lokakuussa 754 miljardia euroa.

Mutta myös Suomen pankki oli lokakuussa rahoituksessa osallisena 51 miljardin rahoituspotilla.

Jos Italia lähtee eurosta, keskuspankki ryhtyy perimään siltä saataviaan. Draghin kirjeestä italialaismepeille ei käy ilmi, mitä keinoja keskuspankilla perintään on.

Mutta siitä riippumatta, saako keskuspankki Italialta euroakaan, järjestelmässä mukana olevat joutuvat edelleen rahoittamaan target-järjestelmää ja kirjaamaan kansallisen keskuspankin taseeseen rahoitusosuuttaan vastaavan menetyksen.

Sivuutettu megaongelma

Target-järjestelmään sisältyvä ongelma riskeineen on keskusteluissa torjuttu päättäväisesti. Kun pyysin vuonna 2012 target-saldoihin sisältyvästä riskeistä selvitystä Suomen Eduskunnan pankkivaltuusmiehiltä, Ben Zyskowicz kielsi niihin sisältyvän riskin vedoten juuri Euroopan keskuspankkiin:

Koska kansallisen keskuspankin TARGET 2 -saatava on saatava Euroopan keskuspankilta, ei siihen liity luottoriskiä.”

Nyt ongelma ja jättiriski on myönnetty tosiasiaksi korkeimmalta mahdollista asiantuntijataholta.

Kun tiedetään, että eurojärjestelmässä on Italian ja Kreikan ohella myös muita keskuspankin rahoittamia valtioita, johtopäätös Suomen osalta voi olla vain yksi:

Pikimiten eroon eurosta.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/zyskowicz-vastaa-target-kyselyyn

http://www.reuters.com/article/us-ecb-eurozone-idUSKBN1542KL

Kirjoittaja on Kansalaispuolue rp:n asiantuntijajäsen.

Paavo Väyrynen: Aluepolitiikan valta palautettava kansalle

Suomessa on meneillään ennen näkemätön alueellinen keskittäminen.

Aluepolitiikkaa johtavat suurimmat kaupungit, jotka määrittelevät itselleen kasvutavoitteet ja sitovat valtiovallan niiden tukemiseen. Aluekehitys on nollasummapeliä: se väestönkasvu, jonka suurimmat kaupungit voittavat, sen pienemmät kaupungit ja maaseutu väestökatona menettävät.

Valtiovalta edistää keskittämispolitiikkaa ennen muuta rahoittamalla sekä suurkaupunkien paikallisliikenteen investointeja että niiden kasvua tukevia väylähankkeita. Suurkaupunkialueilla asutus pyritään keskittämään rautatie-, metro- ja raitiotielinjojen varrelle. Asuntotuotannon määrärahat on keskitetty kasvukeskuksiin. Nykyinenkin hallitus on sitoutunut tukemaan keskittymistä edistäviä investointeja suurkaupunkien kanssa solmituilla sopimuksilla.

Kun valtion liikenneinvestoinnit on suunnattu keskittämispolitiikan tukemiseen, muualle maahan on syntynyt korjausvelkaa. Sitä on nyt osittain poistettu, mutta samaan aikaan valtiovalta on sitoutunut entistäkin mittavampaan metropolipolitiikan tukemiseen. Uutta korjausvelkaa syntyy.

Maakuntakaupungit ja maaseutu ovat joutuneet pahenevaan ahdinkoon. Työpaikat vähenevät ja palvelut heikkenevät. Asuntojen hinnat laskevat. Maatalous on ajautunut syvään kriisiin, johon ei ole saatu kauan kaivattua helpotusta.

Keskittämispolitiikasta kärsivät kaikki suomalaiset

Keskittämiselle esitetään kansantaloudellisia perusteita, mutta tosiasiassa se aiheuttaa vahinkoa. Suomi on harvaan asuttu maa, jonka talous perustuu rikkaisiin uusiutuviin luonnonvaroihin ja siihen, että myös koko maan henkiset voimavarat voidaan käyttää kansakunnan hyödyksi. Jo nyt suhteettoman suuri osa suomalaisista asuu pääkaupunkiseudulla ja parissa muussa suuressa kaupungissa.  Keskittämispolitiikka hyödyttää vain kasvukeskusten rakennusliikkeitä ja muuta yritystoimintaa.

Suurkaupunkialueilla asuvat ja sinne muuttavat kärsivät korkeista elinkustannuksista, kehnoista palveluista ja elinympäristön heikkenemisestä. Koko maan veronmaksajat joutuvat tukemaan keskittymistä muun muassa kasvavan asumistuen muodossa.

Maakunnissa palvelut heikkenevät. Asuntojen ja kiinteistöjen hinnat alenevat ja ihmiset köyhtyvät. Muuttoliikkeen myötä vauraus keskittyy suurimpiin kaupunkeihin.

Kansalliseen alue- ja maata­lous­po­li­tiik­kaan

Keskittämispolitiikka on havainnollinen osoitus siitä, että edustuksellinen demokratia ei toimi. Kansan enemmistö ei sitä hyväksy.

Kokoomuksessa, SDP:ssa ja Vihreissä valtaa käyttävät suurten kaupunkien edustajat. Keskusta ja Perussuomalaiset ovat aikaisemmin puolustaneet maakuntia ja vastustanut keskittämispolitiikkaa, mutta nyt niistäkin on tullut metropolipolitiikan kannattajia. Niinpä hallituksen aluepolitiikkaakin johtaa Kokoomus.

Aluepolitiikan valta on palautettava kansalle ja sen edustajille. Eduskunnan tulee asettaa tavoitteet eri alueiden kehittämiselle. Eduskunnan täytyy sekä lainsäädäntöä kehittämällä että valtion varoja suuntaamalla tukea niiden toteuttamista.

Suurkaupunkialueet tulee panna osallistumaan keskittämispolitiikan kustannusten kattamiseen. Niiden on rahoitettava itse paikallisliikenteen investointinsa, eikä niiden kasvua pidä tukea myöskään suhteettoman kalliilla väyläinvestoinneilla. Asumistuen kustannukset tulee siirtää kuntien maksettavaksi, jolloin kuntatalouteen voidaan tehdä vastaava muu kevennys.

Persujen EU-äänestys johtaa harhaan

Paavo Väyrynen on valtiomies, joka ajattelee strategisesti eikä agiteeraa. Hän on sitä mieltä, ettei äänestys EU-erosta ole Suomessa ajankohtainen. Persut ratsastavat nyt Brexitin harjalla ja johtavat huomion ohi keskeisestä tehtävästä.

Nyt puhutaan – ehkä tietoisesti – eurovaluutan kahleissa olevien valtioiden kansalaisille erosta Euroopan unionista. Ensimmäinen, ja riittävän vaativa haaste on toisaalla.

Se on ero eurosta, jossa Englanti ei ole, eikä Ruotsi eikä Tanska, mutta Suomi on. Jotta me pääsisimme puhumaan Suomen roolista unionissa, meidän pitäisi ensin vapautua eurosta. Oltaisiin samalla viivalla pohjoismaiden kanssa. Oltaisiin Euroopan talousalueella, mutta ei kytköksissä Saksan eurokuriin eikä ”sisäiseen devalvaatioon”.

Tästä persut eivät puhu. Heillä ei ole strategiaa, vaan demagogia.

Paavo Väyrysen haastattelu Brexitistä täällä:

Paavo Väyrynen Brexitistä: Säilyäkseen elinvoimaisena EU:n on uudistuttava

http://yle.fi/uutiset/vayrynen_suomen_eu-eroaanestyksesta_ei_realistista_talla_hetkella/8991388

Väyrynen lähiajan tehtävistä:

Tarvitsemme Hallitusten välisen konferenssin (HVK)

Rauhanprosessi on kriisin ratkaisu

Pitkään eläteltiin kuvitelmaa, että EU on rauhanprosessi  ”an sich” ja Suomi kaukana maailman rytinöistä. Pakolaisten ohjelmoitu ryntäys raukoille rajoille ja niistä kepeästi läpi aiheutti reaktion, joka on ymmärrettävä. Mutta se jättää koskematta tapahtumien syvimmät juuret.

Samalla väistetään – varmaankin osin tietoisesti – vastuu sodista, yhteiskuntien sortumisesta kurjuuteen ja massamittaisesta kuolemasta, josta uutiset Syyriasta, Irakista, Jemenistä, Libyasta ja monista muista maista Afrikassa päivittäin kertovat.

Poliitikoilta ei riitä rohkeutta tunnustamaan, että he sekä Suomessa, että laajemmin EU:n piirissä ovat olleet käynnistämässä meneillään olevaa kriisiä siitä lähtien, kun USA hyökkäsi Afganistaniin ja sitten Irakiin lakaisten maton alle kaikki mahdollisesti kansainvälisen oikeuden normit. Koti-Euroopassa tehtiin ”rauhantyötä” hajottamalla humaaneilla pommituksilla Jugoslavia ja panemalla sitä kautta liikkeelle Balkanin pakolaisvyöry kaikkine lieveilmiöineen.

Varusteluteollisuus on kriisien keihäänkärki

Kansainvälinen varustelu- ja aseteollisuus ja sen uskollinen asiakas NATO ylläpitää ja ruokkii viholliskuvia. Se pesiytyy isäntänä jokaiseen kriisikeskukseen ennen kuin poliitikot kunnolla ennättävä sanoa aamenensa kulloisenkin ”rauhanprosessin” kulkuun. Länsimaat myyvät moderneja aseita mm. Saudi-Arabiaan, vaikka maan miljonäärit olivat terrorististen sunniryhmittymien suurin rahoittaja. Samaa linjaa jatkaa Al Qaidan ja IS- nimillä tunnettujen ryhmittymien rahoittaminen ja aseistaminen.

Rahaa ei rikkailta riitä Jordanian, Libanonin ja Turkin alueella olevien suurten pakolaisleirien varusteluun. Näissä maissa miljoonilta syyrialaisilta evätään pakolaisstatus, he eivät saa työtä eivätkä lapset pääse kouluun. Menettely rikkoo Geneven pakolaissopimusta järjestelmällisesti, mutta siihen ei reagoida EU:n eikä Yhdysvaltojen taholla.

Turkille kylläkin annetaan mittavaa varustelu- ja aseapua. Sitä se käyttää oman maansa itsenäisyystaistelua käyviä kurdeja vastaan. Ja konkurssissa oleva Kreikan valtion ylläpitää EU:n suurinta armeijaa. Suuret finanssitalot rahoittavat estoitta miinoja, kranaatteja ja sirpalepommeja tuottavia firmoja. Myös ydinasetuotannon rahoittaminen on kannattavaa.

Sen nimi on riisto

Suuret konsernit ja investointirahastot ostavat tai liisaavat Afrikasta jättimäisiä maa-alueita, joilla tuottavat rehua ja raaka-aineita vietäviksi rikkaisiin maihin pilahinnalla. Myös sellaiselle kriisialueelle kuin Ukrainaan on suuri agrobisnes levittäytynyt.

Näissä projekteissa maan oma väestö saa tyytyä marginaalisiin jäämiin viennin napatessa tuotannosta suurimman osan. Samaan aikaan mm.  Afrikkaan viedään teollisuusmaissa tuotettuja elintarvikkeita valtavat määrät  tuotantotuella pönkitetyin hinnoin. Maailmanpankki ja IMF pitävät rahoituspolitiikassaan huolta siitä, että tuontia ei rajoiteta eikä sille aseteta suojatulleja. Nettoluvuissa laskien Afrikasta viedään ulos pääomia vuosittain yli 50 miljardin arvosta. Summa ylittää merkittävästi maanosaan toimitetun kehitysavun määrän.

Läntisille teollisuusmaille kelpaa useinkin epäinhimillisissä olosuhteissa kaivettujen raaka-aineiden, kuin kuparin, uraanin, kullan ja muiden raaka-aineiden käyttö ilman että alkuperämaan toimintaympäristöön puututtaisiin. Halvat tekstiilit ja muut hikipajojen tuotteet kelpaavat lännessä mainiosti, vaikka tehtaat sortuvat työntekijöiden päälle ja korruptio hallitsee taloutta ja politiikkaa. Se on riistoa, sanan kaikkein perinteisimmässä merkityksessä.

Rauhanprosessi on ainoa ratkaisu

Köyhyys, kurjuus, armoton riisto ja sodat ovat ovat taustalla aina, kun suuret ihmismassat lähtevät liikkeelle. Ja aina löytyy ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka osaavat hyötyä taloudellisesti ja poliittisesti kriiseistä. Näihin ryhmiin kuuluvat myös poliitikot.

Käsillä oleva pakolaiskriisi on voitettavissa ainoastaan kattavan rauhanprosessin avulla. Akuuttiin ongelmaan EU:n tulee reagoida yhtenäisesti kaikilla rajoillaan.

  • Rajoille on perustettava riittävän kapasiteetin omaavat vastaanottokeskukset. Keskusten tehtävä on turvata maahantulijoille asiallinen kohtelu ja selvittää turvapaikan saamisen edellytykset. Jos edellytyksiä ei ole, tulijat pitää käännyttää takaisin lähtömaihinsa. Työtä ja parempaa elämää voi etsiä normaalin matkailun puitteissa.
  • Sama toimintamalli on saatava voimaan kaikissa yksittäisissä EU:n jäsenmaissa.
  • Hankalin ja tärkein toimenpide kriisipesäkkeiden rauhoittamisessa on USA:n itsevaltaisen toiminnan tukemisen ja hyväksynnän lopettaminen EU:n politiikassa. On selvää, että rauhantila ja vakaus voidaan palauttaa vain ottamalla rauhanneuvottelujen piiriin kaikki valtiot tasavertaisina, suuria kehitysmaita, kuten mm. Kiina, Intia, Indonesia ja Brasilia mukaan unohtamatta. Sama koskee luonnollisesti myös Venäjää.

Suomi on EU:n jäsenmaa. Kovin usein se kertoo kärkipoliitikkojensa suulla pyrkivänsä unionin ytimiin vaikuttamaan. Näille puheille tulee katetta vasta sitten, kun suomalaiset poliitikot alkavat EU:n foorumeilla ajaa ja vaatia todellista rauhan politiikkaa.

Ilman poliittisen linjan muutosta pakolaisvyöry jatkuu. Se tulee paisuessaan vaarantamaan ei vain saavutetun elintason, vaan myös sisäisen rauhan ja järjestyksen Euroopan Unionin jäsenmaissa. Myöskään valtioiden väliset vakavat selkkaukset eivät enää ole poissuljettuja.

Jäiden lähtö ei ole lähellä – Merenpinnan nousu ei uhkaa

Toisin kuin hallitusten välinen ilmastoneuvottelukunta IPCC ja sen toistinasemat antavat ymmärtää, ei valtamerten vedenpinnan kannalta tärkeiden jäätiköiden eli pohjoisten napajäiden ja etelänapamantereen jäätiköiden ole mitattu vähentyneen hälytystä vaativalla tavalla.

Pohjoisnavan jäätikköjen määrä on tosin pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, mutta ei ole laskussa.

Pohjoisen napa-alueen jäätilanne ja vertailu pitkänajan keskiarvoon.

Etelänavan jäiden määrä on jo vuosia ollut pikemminkin kasvussa kuin vähenemässä ja on pitkäaikaista keskiarvoa korkeammalla tasolla.

Etelänapamantereen alueen jäämassat ovat pitkäaikaista keskiarvoa suuremmat.

IPCC:n ja Suomen Ilmatieteen laitoksen paatoksella levittämä tuomiopäivän julistus ei perustu mitattuihin muutoksiin. Syitä meteliin pitää etsiä jostain muualta.

P.S. Valistunut lukija haluaa ehkä huomauttaa, että veden päällä kelluvien jäämassojen sulaminen ei kohota vedenpintaa. Se on totta. Pohjoisen napa-alueen jäätilanne kertoo kuitenkin vallitsevasta meriveden ja ilman lämpötilan kehityksestä ja on siksi kiinnostava. Lämpenemisen syistä jäiden määrän muutokset eivät kerro mitään.

P.P.S. Valistunut lukija tietää senkin, että valtamerten pinnan tason määräytyminen on käytännössä kahden kauppaa: Antarktisen ja Grönlannin. Viimemainitun jäätilanne on 2000-luvulla muuttunut siten, että nettosulaminen on suurempi kuin uusi nettojäänmuodostus. Muutoksen syyt ja kokonaiskuvan saavuttaminen vaatii aikaa ja lisätutkimuksia. Etelämantereen jäämassan kasvu kompensoi Grönlannin sulamista tehokkaasti. Tähän aiheeseen varmasti palaamme.