Miksi Antarktis ei lämpene

Saksalaistutkijat ovat julkaisseet arvovaltaisessa tiedejulkaisussa ns. kasvihuoneilmiöön liittyvän selvityksen. Sen idea on selittää hieman kiusallinen ilmiö, eli syy siihen, miksi Etelänapamantereen lämpötila ei nouse hiilidioksidin lisääntymisestä huolimatta.

Tutkimusselostuksessa on osa paikkansa pitämätöntä liturgiaa. Mutta lopputulos on oikea. Ei ole sellaista fysikaalista prosessia, jonka avulla hiilidioksidi voisi kylmän selättää.

Tutkijat rajaavat tuloksensa koskemaan vain Antarktista. Voi olla, että kyseessä on tietoinen harhautus.

Mutta saattaa olla niinkin, että arvoisat herrat tietokonesimulaatioineen eivät halua myöntää itselleenkään, ettei hiilidioksidin itseään eteenpäin piiskaavaa lämmitysmekanismia ole lainkaan olemassa, ei ainakaan reaalimaailmassa.

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/2015GL066749/full

Satu kemianjätistä ja otsonikadosta

Nyt tuhma Kari-pappa kertoo teille ympäristösadun.

Olipa kerran suuri kemiankonserni. Se keksi muiden muuassa aineen, jota voitiin käyttää jääkaappien ja pakastinten kylmänlähteenä. Yritys patentoi keksintönsä ja pani töpinäksi. Niinpä ainetta käytettiin kautta maailman 1930-luvulta aina meidän päiviimme asti (jotka tässä tapauksessa päättyivät ns. Montrealin sopimukseen 1988). Sopimus kielsi uv-säteilyltä ihmispoloja suojaavan otsonikerroksen tuhoaineet ja myöhemmin myös määrätyt puunsuoja-aineet.

Hyvät ihmiset ajattelivat palkittujen tiedemiesten tutkimusten ansiosta, että näin saadaan otsonikerros pysymään paikoillaan eivätkä ihmiset kuole ihosyöpään. Tällainen pelko virisi sattumalta juuri 70-luvulla lehdistön palstoille ja pani sivumennen vauhtia aurinkovoiteiden markkinoille.
Tiedemiehet Crutzen, Molina ja Rowland saivat Nobelin palkinnon otsonikerrosta ja fluorattuja hiilivetyjä koskevista tutkimuksistaan. Heistä Crutzen palkittiin otsonikerroksen muutoksen mallintamisesta, ensimmäinen mallinnuksen Nobel laatuaan. Crutzen osasi jopa kertoa, millainen otsonikerros oli ollut 1700-luvulla ja millainen se tulee olemaan, ellei mitään tehdä.
Niihin aikoihin asti oli ajateltu, että otsonikerros vaihtelee ajan myötä suurestikin. Sääli, ettei monitaitava Geothe osannut mitata otsonia. Jäämme näin ollen Crutzenin mallinnusten varaan. Mutta tarina jatkuu.

Suuri (ja ilmeisesti myös paha) kemiankonserni huomasi sattumalta samoihin aikoihin 70-luvulla, että sen kylmäaineita koskeva patentti menee vanhaksi ja markkinoille työntyy jos jonkinmoisia kilpailijoita. Innovatiivinen kun oli, yritys ajatteli, että jotain uutta pitää keksiä, koska kilpailu ei ole kovin hyvä tilin kartuttaja. Niinpä se palkkasi tutkijat selvittämään, miten sen valmistama kemikaali suhtautuu otsoniin. Tarina ei viitsi kertoa tutkijoitten nimiä. Ja jepjep, niinhän siinä kävi ja Nobelit tuli.

Yritys oli Montrealin sopimuksen voimaantulon aikoihin jo kehittänyt ja markkinoinut maailmanlaajuisesti uuden tuotteen, joka ei koskaan ole pahaksi otsonille.
Kaikki hyvin. Nyt on otsoniaukko hyvin pieni eikä kai ihosyöpääkään enää saada aurinkorannoilta? Mutta viimeisten vuosikymmenten historiasta tiedetään, että otsoniaukon koko vaihtelee rajusti vuosien saatossa. Paha tarinan kertoja jää odottamaan, josko otsoniaukko jälleen alkaisi laajeta ja miten sitten suu pantaisiin.

Sen pituinen se.

Jälkikirjoitus

Tuli tahaton floppi, kun ei jaksa kaikkea seurata. Nimittäin Der Spiegel uutisoi viime vuoden 2015 lokakuussa, että otsonikato on tai oli silloin saavuttanut mittaushistorian toiseksi suurimman laajuuden.

Ennätyksellisen suuri aukko oli lehden mukaan vuonna 2006. Eli mitenkäs nyt suu pannaan?http://m.spiegel.de/wissenschaft/natur/a-1059383.html…

Ilmastonmuutos EU:n valtti energiapelissä

EU-komissio yrittää painostaa teollisuusmaat luopumaan öljystä ja muista maaperän fossiilisista polttoaineista. Taustalla voivat olla paitsi median rummuttama huoli ilmastosta ja kasvihuonekaasuista, myös valta- ja geopoliittiset tavoitteet.

Euroopan unioni on ryhtynyt kohtalokkaaseen energiapeliin ilmastonmuutoksesta kehitetyn pelotteen avulla. Tarkoituksena on pelastaa valtioliiton energiahuolto maapallon öljyvarojen vähentyessä. Jos uhkapeli epäonnistuu, seurauksena on EU:n taloudellinen marginalisoituminen ja ajautuminen lopullisesti maailmanpolitiikan sivuraiteelle. EU:n omat fossiilisten polttoaineiden resurssit ovat vaatimattomat. Valtioliitto toimii tuontienergian varassa. Tilanne on kestämätön.

Totaalipelote

Teollisen yhteiskunnan aiheuttamaksi väitetty tuhoisa ilmastonmuutos on se totaalinen pelote, jonka avulla EU-komissio yrittää painostaa teollisuusmaat luopumaan öljystä ja muista maankamaran fossiilisista polttoaineista.

Virallisen linjauksen mukaan tavoitteena on vähentää kautta maailman niin sanottuja kasvihuonekaasuja.

Tämän kirjoittajan näkemyksen mukaan tärkein tavoite on kuitenkin luonteeltaan valtapoliittinen. Tavoitteena on nousu vaihtoehtoisen energiateknologian avulla globaalisen pelinrakentajan asemiin uusilla, ”vihertyvillä” markkinoilla. Tätä tarkoitetaan, kun EU ilmoittaa olevansa ja tahtoo olla kunnianhimoisen ilmastopolitiikan edelläkävijä.

Strategian onnistuessa Euroopan teollisuusvaltioiden neuvotteluasema luonnonvarojen kuten uraanin, öljyn, hiilen ja kaasun omistajiin nähden parantuisi olennaisesti. Enää ei oltaisi vain energiaraaka-aineen ostajia, vaan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta elintärkeän teknologian ja ilmaston suojelutuotteen markkinajohtajia ja konsultteja.

Uuden politiikan hyötyjiin kuuluisi EU:n retoriikan mukaan koko ihmiskunta. Luvassa olisi pitkällä aikavälillä suotuisempia säitä ja turvattu energiahuolto. Nopeimman hyödyn tästä linjauksesta kuittaavat kuitenkin ns. eettiset sijoittajat, entiset vainöljy-yhtiöt mukaan lukien.

Välittömiin edunsaajiin kuuluvat myös uuden ympäristöideologian työllistämä virkamieskunta, valtion rahoitustuen kautta monenlaiset kansalaisjärjestöt ja ”ilmastosensitiiviset” yritykset ja instituutiot, sensaatiohakuista mediaa unohtamatta.

Yksi lantti, yhteinen lompakko?

Virallisessa ideologiassa, sillä sellaisesta nyt on jo kysymys, ilmaston suojelu ja energiapolitiikka ovat saman lantin eri puolia. Lantin puoliskot yhdistää toisiinsa elämän eliksiiri hiilidioksidi, jota kaikessa palamisessa, myös elävän luonnon aineenvaihdunnassa vapautuu kiertoon valtavia määriä.

Ilmaston muutosten syyksi määritellään kuitenkin vain teollisen toiminnan aiheuttaman hiilidioksidin lisääntyminen. Jos siis onnistuttaisiin vähentämään teollisuuden, liikenteen ja asumisen tuottamaa hiilidioksidia, niin ilmasto muuttuisi otollisemmaksi ja katastrofilta vältyttäisiin. Tähän saakka ajatus näyttää selvältä, mutta reaalimaailma aiheuttaa ongelmia.

EU-maiden osuus maailman hiilidioksidiekvivalenteissa mitatuista kaasupäästöistä on noin 11 prosenttia. Osuus on pienenemässä myös ilman itse toteutettuja leikkauksia. Kehitysmaiden ja ns. siirtymätalouksien talouskasvun johdosta kaikenlainen polttaminen väistämättä lisääntyy ja ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt sen mukana. Vain harva tietää, että kokonaisuudessaan teollinen kulttuuri tuottaa ilmakehään tulevista hiilidioksidimääristä vain alle 4 prosentin osuuden.

EU:n strategian kannalta olisi välttämätöntä, että muu maailma USA:n johdolla allekirjoittaisi sellaisia papereita, joissa valtiot sitoutuvat itse kuristamaan talouttaan päästöjä rajoittamalla. Tämä on laajemmassa mitassa epärealistinen toive, koska tällaiset paperit maksavat mahdottomasti . Ja jos valtioilla, kuten USA:lla, Kiinalla, Intialla, Venäjällä, Australialla ja Etelä-Afrikalla on yhteensä runsaat 85 prosenttia maapallon hiilivarannoista maaperässään, miten ne voisivat lopettaa tämän energialähteen hyödyntämisen tai raaka-aineiden myynnin tarvitsijoille?

Vastaavasti voi kysyä, miten suurimpien uraaniresurssien haltijat Australia, Kazakstan ja Kanada voisivat lopettaa uraanin hyödyntämisen tai myynnin, kun ydinenergian käyttö reaalimaailmassa kaikesta puheesta huolimatta kasvaa? Ydinvoima kuuluu olennaisena osana suurten kehittyvien talouksien energiavalikoimaan, tahdomme tai emme.

Nykyisten 30 ydinvoimamaan joukkoa täydentää kolme uutta tulijaa Turkin, Saudi-Arabian ja Vietnamin aloittaessa voimaloiden rakentamisen. Toimivia reaktoreita on maailmassa runsaasti yli 400. Rakenteilla on kymmeniä uusia voimaloita, enemmistö Intiassa, Kiinassa (28), Etelä-Koreassa ja Venäjällä. Ranskalaiset ovat uudistamassa ja lisäämässä voimalakantaansa ja Japani on käynnistänyt uudestaan kaksi reaktoria Fukushiman jälkeen suljetuista. Suunnittelijoiden pöydillä on kymmeniä uusia voimaloita.  Hiilivoima puolestaan kukoistaa jopa Saksan energiareformin  (Energiewende) oloissa.

Jos EU yhdessä joidenkin Yhdysvaltojen rahalaitosten kanssa pyrkii rajoittamaan ydin- tai hiilivoimaan suunnattuja investointeja, niin sijoitushaluja löytyy ainakin Venäjältä, Etelä-Koreasta ja Kiinasta, ilmeisesti myös Ranskasta ja Saksasta.

Sikäli kuin hiilivoimaa ”meikataan” arvokkailla, mutta tehottomilla hiilidioksidin talteenottojärjestelmillä, rahoituspohja edelleen laajenee.

Öljyn käyttö ja kelpoisuus

Öljyn kulutuksen kasvutrendi  ei juuri  tällä hetkellä sojota ylöspäin. Mutta enemmistö maapallon kansoista on vasta pääsemässä polttomoottorin mahdollistaman liikkumisen makuun. Myös lentäminen on kaikesta uhoamisesta huolimatta kasvussa. Kehittyneen markkinatalouden perusmekanismit eli työvoiman liikkuvuus sekä kuljetusten joustavuus ja reaaliaikaisuus ovat nekin toistaiseksi olennaisesti polttomoottorin varassa.

Öljy ei ole elintärkeää vain polttomoottoreille, vaan myös koko kemianteollisuudelle muoveineen, lannoitteineen ja lääkkeineen. Myös elintarvikkeiden tuotanto, jalostus ja jakelu ovat kovin öljyriippuvaisia.

Siksi öljyn kysynnän ei voida odottaa romahtavan. Kun maaöljy jossain vaiheessa todella alkaa vähentyä, sen rinnalle nousevat vaikeammin hyödynnettävät raaka-aineet. Niitä ovat öljyliuske ja -hiekka sekä palava kivi Itämeren eteläpuolella, Karjalan kannakselta Ranskaan saakka ulottuvalla vyöhykkeellä.

Vähitellen polttoaineen tarjontaa laajentavat myös biohajoavista materiaaleista tuotetut polttoaineet, kaasu ja alkoholi syöden tilaa elintarvikkeiden raaka-aineilta.

Synkältä kalskahtava ennuste kuuluu: Kaikki maapallon öljyvarat  tullaan käyttämään loppuun. Hiilidioksidin ihmisperäinen tuotanto ei globaalisti vähene, vaan kasvaa vielä vuosikymmeniä EU:n pyrkimyksistä piittaamatta.

Öljyn vähenemiseen sopeudutaan, mutta aikataulun sanelee vaihtoehtojen taloudellinen kannattavuus. Enemmän tai vähemmän valistunut arvio vaadittavan siirtymäkauden kestosta on 30 vuotta.

Kysynnän paine ja ilmastopakote

Esimerkiksi energian kysynnän kasvupotentiaalista sopii Intia. Siellä 500 miljoonaa ihmistä on vielä vailla sähköä. Autoistuminen on lähtenyt liikkeelle. Niin sanottujen vaihtoehtoisten energianlähteiden osuus maan koko energiantuotannosta on prosentin luokkaa. Tilanne ei tässä suhteessa kysynnän rakenteen vuoksi lähivuosikymmeninä olennaisesti muutu.

Vuoteen 2050 mennessä Intia ohittaa väestön määrässä Kiinan. Joidenkin arvioiden mukaan Intian väkiluku on tuolloin 1,7 miljardia ja Kiinan 1,4 miljardia. Mutta myös muualla teollistuminen etenee ja väestön energiatarpeet pitää tyydyttää.

Näin tapahtuu Venäjällä, Kaukoidän väkirikkaissa maissa ja Etelä-Amerikassa. Eikä kiinalaistuva Afrikkakaan jää paikoilleen polkemaan. Kaikkialla tavoitellaan kehittyneiden läntisten maiden infrastruktuuria ja elintasoa. Tavoite edellyttää energian käytön voimakasta lisäämistä.

Siksi EU:n kallista vaihtoehtoa tarjoava energiasyötti ei ilman massiivista rahoitusapua houkuttele. Unionin ilmastopelotteen varaan rakennettu pakote leikkauksineen ja päästökauppoineen perustuukin virheelliseen arvioon globaalin kehityksen liikevoimista.

EU:n syötti niellään laajemmin vain siinä tapauksessa, että bisnesmaailma voi sitä hyödyntää ja leikkaustoimille, päästökaupalle ja kannattamattomille uusinvestoinneille tukiaisineen löytyy rahoittaja. Yleensä rahat ojentaa kansan karttuisa käsi, jonka uusiintuva energia kuoritaan työntekijän selkänahasta.

Strategian takapirut

EU:n ilmasto- ja energiapoliittinen strategia nojaa keskeisesti Saksan liittohallituksen tueksi ilmasto- ja energiakysymyksissä perustetun neuvoston WBGU:n suosituksiin. Tämän elimen (Wissenschaftlicher Beirat der Bundesregierung  Globale  Umweltveränderungen) ja Potsdamin PIK-instituutin hengen tuotosta on ilmaston lämpenemisen ylärajaksi EU:n ilmastopolitiikassa asetettu kahden Celsius-asteen haamuraja.

Samainen neuvosto on PIK-instituutin tuella julkaissut useita perusteellisia raportteja ja selvityksiä, joiden sisältö suoraan tai välillisesti liittyy fossiilisten polttoaineitten syrjäyttämiseen, ns. kestävään kehitykseen ja uuteen, ekologistisesti hahmoteltuun globaaliin tulevaisuuteen ja yhteiskuntamalliin. Laajan tätä koskevan työn englanninkielinen lyhennelmä ja täydellinen esitys havainnemateriaaleineen löytyvät täältä. Kannattaa ehdottomasti tutustua.

Kyseisen elimen kuten myös PIK-instituutin avainhenkilöillä on kiinteä yhteys USA:ssa 80-luvun lopussa muodostuneeseen, alan tunnetuimpaan tutkijayhteisöön. Sen keskeinen henkilö oli astrofyysikko ja klimatologi James Hansen. Hansen tunnetaan suurten otsikoiden ja toinen toistaan hälyttävämpien katastrofiennusteiden isänä. Ryhmän ajatusten tunnetuin lobbari on Albert Gore. Hänen toimensa eivät esittelyä kaipaa, analyyttistä tutkimusta kylläkin.

EU:n energiauhkapelin kannalta olisi olennaisen tärkeätä, että USA presidentin johdolla suostuisi sitoviin päästöleikkauksia tukeviin sopimuksiin. Tähän on mahdollisuuksia sen vuoksi, että osa maan talouselämästä näkee energiasektorin uudistamisessa talouden uuden kasvun siemeniä.

Toisaalta myös USA:ssa on eri puolensa. Maassa on omaakin öljyä, mutta etenkin sen liuskekaasu, uraani- ja hiilivarat ovat sitä luokkaa, että niihin perustuva energiatalous on jatkossakin houkutteleva vaihtoehto. Biopolttoaineen tuotanto on USA:ssa voimakkaassa kasvussa ja sen raaka-aineperusta laajenee viljasta jätemateriaaleihin.

Kriisin tekijät, kokijat ja maksajat

Läntiselle taloudelle voidaan antaa EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan avulla vetoapua, mutta vain, jos maksajia riittää. Juuri tämä on hintojen spekulatiivisen nousun johdosta muuttumassa kyseenalaiseksi. ”Puhdas” ja uusiintuvaksi väitetty tekniikka on kallista. Samalla on nähty, miten korkeimpana hyveenä saarnattu biopolttoaine on osoittautunut uudeksi, inhimillisistä seurauksista piittaamattoman rahanteon välineeksi. Meillä kotona sen, kuten myös tuulivoiman tukeminen ovat korvanneet perinteisen siltarumpupolitiikan. Poliittisesti korrektia ei ole muistuttaa, että kaikkien ilmastotoimien maksaja on viime kädessä tavallinen energiaa ja julkisia palveluita käyttävä veronmaksaja.

Kun ilmasto ennustajaeukkojen ja -ukkojen kiusaksi valistaa lämmön sijasta maailmalle kylmempiä kasvojaan, on ajauduttu erikoiseen pattitilanteeseen. Sen purkamiseen poliitikoilta näyttää puuttuvan näkemys, keinot ja tahto. Mitä oikeastaan kuuluu ilmastolle, jonka lämpenemisen laskettiin hidastuvan peräti 0,05 asteella Kioton sopimusten täysimääräisen saavuttamisen avulla? Lämpeneminen on tosin hidastunut, koska sitä ei ole tapahtunut 2000-luvulla lainkaan.

Mutta miksi näin on, sitä eivät klimatologian kirkkaimmat tähdetkään osaa selittää. Kysymyksiä riittää, vastauksia on niukemmin.

Jälkikirjoitus 15.1.2016

Artikkeli on julkaistu myös Vastavalkeassa.

Ilmastonmuutos on EU:n valtti energiapelissä

Koska on odotettavissa ehkä vilkastakin keskustelua, kannattaa piipahtaa katsomassa.

Hiilidioksidin vaikutus lämpenemiseen hupenee myös tutkimuksissa

Jos tämä tutkijoitten trendi jatkuu, niin muutaman vuoden päivän päästä väitellään siitä, miten paljon hiilidioksidi ilmaa jäähdyttää. Kyse on arvioista tai teorioista, jotka kuvaavat hiilidioksidin tuplaantumisen lämpövaikutusta ilmakehän lämpötilaan.

Vaikutustrendi

Yhä pienempi on tukijoitten mukaan hiilidioksidin vaikutus ilmakehän lämpöön.

Ilmastokeskustelun jyvät ja akanat

Tämä on eräänlainen työjärjestyspuheenvuoro kestoteemaan.

Tiedotusvälineiden, mutta myös kouluopetuksen maailmakuvaa värittää usko tuhoisaan ilmaston muuttumiseen. Syntyy vaikutelma, että lähes kaikki maailman katastrofit ja onnettomuudet johtuvat katastrofaalisiksi muuttuneista sääoloista.

Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun puhutaan ilmastopakolaisuudesta.  Näytetään uskottavan, että joskus historiassa sääolot eivät ole vaihdelleet, vaan vallitsi jonkinmoinen Edenin harmonia.

Jyvien ja akanoiden erottelussa auttaa ilmastosuodatin. Sen avulla uutisesta tai väitteestä suodatetaan erilleen alla listatut ilmiöt. Kun suodatus on tehty, jäljelle jäävät ne ilmiöt, jotka saattavat johtua sääsuhteiden muutoksista eri puolilla maapalloa. Ilmasto nimittäin muuttuu ja muutokset ovat olleet toisinaan hyvinkin suuria ja nopeita.

Dramaattisia muutoksia voi tutkia vanhoista kronikoista. Ne kertovat tapahtumista lämpimällä keskiajalla ja sitä seuranneen ns. pikkujääkauden viileiltä vuosisadoilta. Kirjoitettua kuvausta sääoloista on olemassa Euroopassa jo 1000 vuoden ajalta. Voi kysyä, miksi vertailevaa tutkimusta ei ole aiheesta kiinnostuneille tarjolla.

Kun on päästy niin pitkälle, että todella näyttää kysymys olevan sääolojen muutoksesta, jää vielä jäljelle sen pohdinta, mikä voisi olla ihmisen toimintojen, kuten teollisuuden ja rakentamisen, liikenteen, maatalouden ja maankäytön rooli todetussa muutoksessa.

Suodatettavia ilmiöitä seurauksineen ajattelun pohjaksi seuraavassa (listaa voi täydentää omien tietojensa mukaisesti):

  • Sodat, hirmuvallan aiheuttamat inhimilliset tuhot ja reviirikamppailut aineellisine hävityksineen.
  • Väestön hallitsematon kasvu sosiaalipoliittisine seurauksineen.
  • Väestön keskittyminen rannikkoalueille, joilla sadekausi, maanvyörymä, tulva, pyörremyrsky, ukkonen tai tautiepidemia voi aiheuttaa joukkotuhon.
  • Olematon infrastruktuuri ja kunnallistekniikka, köyhyys, eriarvoisuus, asuntokurjuus.
  • Eräät geologiset prosessit, kuten Bangladeshin maan painuminen, luetaan tiedon puuttuessa ilmastonmuutoksen aiheuttaman vedennousun piiriin. Toisaalta jää huomiotta, että alueen maapinta-ala todellisuudessa kasvaa eroosion Himalajalta kuljettamien maamassojen ansiosta.
  • Ryöstöhakkuut, maan anastaminen alkuperäisasukkailta ja heidän elinkeinonsa tuhoaminen.
  • Tehoviljelystä ja sateista aiheutuva eroosio, joka vie maasta mullan ja ravinteet; tähän liittyvä viljelytekniikan virheellisyys, ryöstöviljely ja –hakkuut, maan autioituminen
  • Slummiutuminen, työttömyys, ”liikaväestö” suurkaupunkien liepeillä, tästä aiheutuva muuttopaine ja väestön kasautuminen myös ongelmallisille alueille (tulvamaat, suistomaat, maanjäristysalueet)
  • Vuosikymmeniä jatkunut viljelymaan keinokastelu, ravinnetasapainon hävittäminen ja maan tuoton romahtaminen. Tähän liittyy metsien vuosisatainen hävitys ja kuivuus. Tyyppiesimerkki Espanja jättimäisine kasvihuoneviljelmineen.
  • Alkuperäisasukkaiden energiantarpeen tyydyttäminen hakkaamalla metsät kymmenien kilometrien etäisyydeltä asutuksesta.
  • Ryöstökalastuksen aiheuttama vesialueiden köyhtyminen, elinkeinonharjoittamisen mahdottomuus, ympäristön pilaantuminen, myös kalastaminen myrkyillä ja räjähteillä, joka hävittää koralliriuttoja.

Kun ilmastokatastrofipuheesta otetaan erilleen suodattimeen listattujen tekijöiden aiheuttamat vaikutukset,  niin jäljelle saattaa jäädä todellinen sääolosuhteiden muutoksista ja vaihteluista aiheutunut ongelma. Sitä kelpaa sen jälkeen käydä analysoimaan. Kyse on syiden ja seurausten oikean järjestyksen määrittelystä.

Myytti joka murtui

 

Näin sen piti mennä:

Hansenin klassikkokäyrä ja todellisuus.

Näin se meni:

Lämpötilan mitattu kehitys eri puolilla maapalloa 1880-2010.

Ja nyt ollaan tässä, jo 18 vuotta:

Vuoden 1998 jälkeen ei ole lämmennyt.

Ja tässä IPCC:n skenaariot vuoden 2007 raportissa. Alimmainen lilanvärinen viiva kuvaa tilannetta, jonka mukaan virheellisesti niin kutsutut  kasvihuonepäästöt eivät ole lisääntyneet vuoden 1999 tasosta.

IPCC-projektiot v.2007

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oli ihan unohtua: hiilidioksidin piti olla se lämmittäjä ja ilmaston tuhoaja. Omia pohdintojani asiasta olen esitelyt useissa blogiteksteissäni.

Niille, joita asia syvällisemmin kiinnostaa suosittelen kolmea perustavaa laatua olevaa tutkielmaa:

http://www.csc.kth.se/~cgjoh/climatethermoslayer.pdf

http://tallbloke.wordpress.com/2011/12/28/unified-theory-of-climate-nikolov-and-zeller/

http://arxiv.org/pdf/0707.1161.pdf

 

Suuri saatana ja ilmastonmuutos

Miltei päivittäin keskusteluissa ja varsinkin mediassa törmää väitteeseen, usein totena esitettyyn, jonka mukaan” ilmastonmuutos” aiheuttaa sitä tai tätä. Ilmastonmuutos on näissä uutisissa totaalinen toimija, subjekti, joka aikaansaa eri puolilla maailmaa monenlaisia ja usein pelottavia ilmiöitä.

Suomen kielen sana ”ilmasto” on selvästi monikollinen, se viittaa useampaan  ilmastoon,  ilmastojen joukkoon. Ei ole tiedossa, kuka käsitteen on kieleen tuonut, mutta harvinaisen hyvin hän tai he ovat osuneet asian ytimeen.

Sillä tosi on, ilmasto on alueellisten sääparametrien muodostama monimutkainen järjestelmä. Keskeiset sääparametrit eli säätä määrittävät tekijät ovat lämpötila, ilmanpaine, kosteus, tuuli ja sade.

Kun puhutaan maapallon ilmastosta, puhutaan itse asiassa sen eri alueitten ilmastoista, joita on myös totuttu kutsumaan ilmastovyöhykkeiksi. Tuo sana on kuitenkin lähes unohtunut , lähinnä kai sen vuoksi, että viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana median ja politiikan kielenkäytössä on omaksuttu asiallisesti ja loogis-semanttisesti harhaanjohtava ja virheellinen ilmastokäsitteen tulkinta.

Tärkeä on ymmärtää, että ilmasto ei ole globaali toimija eli subjekti. Edelleen pitäisi tämän perusteella käsittää, ettei myöskään ”ilmastonmuutos” sanana voi tarkoittaa subjektia, joka määrittää sääilmiöt muutoksineen eli ilmaston eri alueilla.

Asia on juuri päinvastoin: alueellisten ilmastojen kokonaisuutta voidaan kylläkin kutsua abstraktisesti ilmastoksi, mutta se ei sano käsitteen asiasisällöstä sen enempää. Käsitteellä ”ilmastonmuutos” ei voida tarkoittaa ilmiötä, joka aiheuttaa sitä tai tätä punkeista puukuolemiin ja pakolaisvirtoihin.  Sää ja sen eri osatekijät määrittävät ilmaston, alueellisesti ja ajassa.

Ilmastonmuutos ei ole globaali, meteorologisesti tai fysikaalisesti määriteltävissä oleva subjekti. Sen sijaan esimerkiksi käsite ”ilmakehä” on täsmällisesti määriteltävissä oleva asia. Sen kaasukokoonpano  tunnetaan, sen lämpötilaa ja ilmaseoksen liikkeitä ja virtauksia seurataan tarkoin ja niistä voidaan puhua täsmällisin käsittein.

On ilmeistä, ettei käsitteiden selkeys ja määriteltävyys ole arvossa ns. ilmastokeskustelussa.  Syykin on selvä: Ilmastokeskustelu on suurimmaksi osaksi luonteeltaan poliittista ja ideologista. Siitä on tullut myös suurvaltapoliittisen päätöksenteon yksi osa. Siksi keskustelua ja julkisuutta määrittävät enemmän eri osapuolten poliittiset ja taloudelliset, kuten myös osallistujien henkilökohtaiset intressit, kuin pyrkimys selvittää ja selostaa itse asiaa, ilmastoon liittyviä asiayhteyksiä.

Keskustelijoiden pätevyys on myös pohdinnan arvoinen asia. Some-yhteiskunnassa ollaan demokraattisia ja jokainen voi sanoa julkisuudessa näkemyksensä myös ilmastoaiheesta. Ja niin myös tapahtuu aivan siitä riippumatta, onko asianomaisella harmaintakaan aavistusta siitä, mistä puhuu.

Ilmasto on ihmiskunnan kannalta hyvin tärkeä asia, on ollut aina. Siksi sääolojen muutosten ymmärtäminen ja rehellinen selvittäminen on tutkijoiden velvollisuus. Tutkimusta ei saa välineellistää ja alistaa poliittisten tai taloudellisten instituutioiden ja yksittäisten henkilöiden tarpeita palvelemaan, kuten viimeisten vuosikymmenten aikana on selvästi tapahtunut.

Suuri saatana ilmastoaiheisessa mediamyllytyksessä on hiilidioksidi, elämän kannalta keskeinen, hajuton ja väritön kaasu. Kun olen ilmastoaiheeseen yrittänyt perehtyä enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuoden 2002 jälkeen, ei vielä tähän mennessä ole eteen tullut ensimmäistäkään todistusta sellaisesta fysikaalisesti mekanismista, jonka toiminnan seurauksena hiilidioksidi voisi vaikuttaa sääparametreihin ja sitä kautta ilmastoon, sen paremmin alueellisesti, kuin globaalistikaan.