Miksi Antarktis ei lämpene

Saksalaistutkijat ovat julkaisseet arvovaltaisessa tiedejulkaisussa ns. kasvihuoneilmiöön liittyvän selvityksen. Sen idea on selittää hieman kiusallinen ilmiö, eli syy siihen, miksi Etelänapamantereen lämpötila ei nouse hiilidioksidin lisääntymisestä huolimatta.

Tutkimusselostuksessa on osa paikkansa pitämätöntä liturgiaa. Mutta lopputulos on oikea. Ei ole sellaista fysikaalista prosessia, jonka avulla hiilidioksidi voisi kylmän selättää.

Tutkijat rajaavat tuloksensa koskemaan vain Antarktista. Voi olla, että kyseessä on tietoinen harhautus.

Mutta saattaa olla niinkin, että arvoisat herrat tietokonesimulaatioineen eivät halua myöntää itselleenkään, ettei hiilidioksidin itseään eteenpäin piiskaavaa lämmitysmekanismia ole lainkaan olemassa, ei ainakaan reaalimaailmassa.

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/2015GL066749/full

Satu kemianjätistä ja otsonikadosta

Nyt tuhma Kari-pappa kertoo teille ympäristösadun.

Olipa kerran suuri kemiankonserni. Se keksi muiden muuassa aineen, jota voitiin käyttää jääkaappien ja pakastinten kylmänlähteenä. Yritys patentoi keksintönsä ja pani töpinäksi. Niinpä ainetta käytettiin kautta maailman 1930-luvulta aina meidän päiviimme asti (jotka tässä tapauksessa päättyivät ns. Montrealin sopimukseen 1988). Sopimus kielsi uv-säteilyltä ihmispoloja suojaavan otsonikerroksen tuhoaineet ja myöhemmin myös määrätyt puunsuoja-aineet.

Hyvät ihmiset ajattelivat palkittujen tiedemiesten tutkimusten ansiosta, että näin saadaan otsonikerros pysymään paikoillaan eivätkä ihmiset kuole ihosyöpään. Tällainen pelko virisi sattumalta juuri 70-luvulla lehdistön palstoille ja pani sivumennen vauhtia aurinkovoiteiden markkinoille.
Tiedemiehet Crutzen, Molina ja Rowland saivat Nobelin palkinnon otsonikerrosta ja fluorattuja hiilivetyjä koskevista tutkimuksistaan. Heistä Crutzen palkittiin otsonikerroksen muutoksen mallintamisesta, ensimmäinen mallinnuksen Nobel laatuaan. Crutzen osasi jopa kertoa, millainen otsonikerros oli ollut 1700-luvulla ja millainen se tulee olemaan, ellei mitään tehdä.
Niihin aikoihin asti oli ajateltu, että otsonikerros vaihtelee ajan myötä suurestikin. Sääli, ettei monitaitava Geothe osannut mitata otsonia. Jäämme näin ollen Crutzenin mallinnusten varaan. Mutta tarina jatkuu.

Suuri (ja ilmeisesti myös paha) kemiankonserni huomasi sattumalta samoihin aikoihin 70-luvulla, että sen kylmäaineita koskeva patentti menee vanhaksi ja markkinoille työntyy jos jonkinmoisia kilpailijoita. Innovatiivinen kun oli, yritys ajatteli, että jotain uutta pitää keksiä, koska kilpailu ei ole kovin hyvä tilin kartuttaja. Niinpä se palkkasi tutkijat selvittämään, miten sen valmistama kemikaali suhtautuu otsoniin. Tarina ei viitsi kertoa tutkijoitten nimiä. Ja jepjep, niinhän siinä kävi ja Nobelit tuli.

Yritys oli Montrealin sopimuksen voimaantulon aikoihin jo kehittänyt ja markkinoinut maailmanlaajuisesti uuden tuotteen, joka ei koskaan ole pahaksi otsonille.
Kaikki hyvin. Nyt on otsoniaukko hyvin pieni eikä kai ihosyöpääkään enää saada aurinkorannoilta? Mutta viimeisten vuosikymmenten historiasta tiedetään, että otsoniaukon koko vaihtelee rajusti vuosien saatossa. Paha tarinan kertoja jää odottamaan, josko otsoniaukko jälleen alkaisi laajeta ja miten sitten suu pantaisiin.

Sen pituinen se.

Jälkikirjoitus

Tuli tahaton floppi, kun ei jaksa kaikkea seurata. Nimittäin Der Spiegel uutisoi viime vuoden 2015 lokakuussa, että otsonikato on tai oli silloin saavuttanut mittaushistorian toiseksi suurimman laajuuden.

Ennätyksellisen suuri aukko oli lehden mukaan vuonna 2006. Eli mitenkäs nyt suu pannaan?http://m.spiegel.de/wissenschaft/natur/a-1059383.html…

Ilmastonmuutos EU:n valtti energiapelissä

EU-komissio yrittää painostaa teollisuusmaat luopumaan öljystä ja muista maaperän fossiilisista polttoaineista. Taustalla voivat olla paitsi median rummuttama huoli ilmastosta ja kasvihuonekaasuista, myös valta- ja geopoliittiset tavoitteet.

Euroopan unioni on ryhtynyt kohtalokkaaseen energiapeliin ilmastonmuutoksesta kehitetyn pelotteen avulla. Tarkoituksena on pelastaa valtioliiton energiahuolto maapallon öljyvarojen vähentyessä. Jos uhkapeli epäonnistuu, seurauksena on EU:n taloudellinen marginalisoituminen ja ajautuminen lopullisesti maailmanpolitiikan sivuraiteelle. EU:n omat fossiilisten polttoaineiden resurssit ovat vaatimattomat. Valtioliitto toimii tuontienergian varassa. Tilanne on kestämätön.

Totaalipelote

Teollisen yhteiskunnan aiheuttamaksi väitetty tuhoisa ilmastonmuutos on se totaalinen pelote, jonka avulla EU-komissio yrittää painostaa teollisuusmaat luopumaan öljystä ja muista maankamaran fossiilisista polttoaineista.

Virallisen linjauksen mukaan tavoitteena on vähentää kautta maailman niin sanottuja kasvihuonekaasuja.

Tämän kirjoittajan näkemyksen mukaan tärkein tavoite on kuitenkin luonteeltaan valtapoliittinen. Tavoitteena on nousu vaihtoehtoisen energiateknologian avulla globaalisen pelinrakentajan asemiin uusilla, ”vihertyvillä” markkinoilla. Tätä tarkoitetaan, kun EU ilmoittaa olevansa ja tahtoo olla kunnianhimoisen ilmastopolitiikan edelläkävijä.

Strategian onnistuessa Euroopan teollisuusvaltioiden neuvotteluasema luonnonvarojen kuten uraanin, öljyn, hiilen ja kaasun omistajiin nähden parantuisi olennaisesti. Enää ei oltaisi vain energiaraaka-aineen ostajia, vaan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta elintärkeän teknologian ja ilmaston suojelutuotteen markkinajohtajia ja konsultteja.

Uuden politiikan hyötyjiin kuuluisi EU:n retoriikan mukaan koko ihmiskunta. Luvassa olisi pitkällä aikavälillä suotuisempia säitä ja turvattu energiahuolto. Nopeimman hyödyn tästä linjauksesta kuittaavat kuitenkin ns. eettiset sijoittajat, entiset vainöljy-yhtiöt mukaan lukien.

Välittömiin edunsaajiin kuuluvat myös uuden ympäristöideologian työllistämä virkamieskunta, valtion rahoitustuen kautta monenlaiset kansalaisjärjestöt ja ”ilmastosensitiiviset” yritykset ja instituutiot, sensaatiohakuista mediaa unohtamatta.

Yksi lantti, yhteinen lompakko?

Virallisessa ideologiassa, sillä sellaisesta nyt on jo kysymys, ilmaston suojelu ja energiapolitiikka ovat saman lantin eri puolia. Lantin puoliskot yhdistää toisiinsa elämän eliksiiri hiilidioksidi, jota kaikessa palamisessa, myös elävän luonnon aineenvaihdunnassa vapautuu kiertoon valtavia määriä.

Ilmaston muutosten syyksi määritellään kuitenkin vain teollisen toiminnan aiheuttaman hiilidioksidin lisääntyminen. Jos siis onnistuttaisiin vähentämään teollisuuden, liikenteen ja asumisen tuottamaa hiilidioksidia, niin ilmasto muuttuisi otollisemmaksi ja katastrofilta vältyttäisiin. Tähän saakka ajatus näyttää selvältä, mutta reaalimaailma aiheuttaa ongelmia.

EU-maiden osuus maailman hiilidioksidiekvivalenteissa mitatuista kaasupäästöistä on noin 11 prosenttia. Osuus on pienenemässä myös ilman itse toteutettuja leikkauksia. Kehitysmaiden ja ns. siirtymätalouksien talouskasvun johdosta kaikenlainen polttaminen väistämättä lisääntyy ja ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt sen mukana. Vain harva tietää, että kokonaisuudessaan teollinen kulttuuri tuottaa ilmakehään tulevista hiilidioksidimääristä vain alle 4 prosentin osuuden.

EU:n strategian kannalta olisi välttämätöntä, että muu maailma USA:n johdolla allekirjoittaisi sellaisia papereita, joissa valtiot sitoutuvat itse kuristamaan talouttaan päästöjä rajoittamalla. Tämä on laajemmassa mitassa epärealistinen toive, koska tällaiset paperit maksavat mahdottomasti . Ja jos valtioilla, kuten USA:lla, Kiinalla, Intialla, Venäjällä, Australialla ja Etelä-Afrikalla on yhteensä runsaat 85 prosenttia maapallon hiilivarannoista maaperässään, miten ne voisivat lopettaa tämän energialähteen hyödyntämisen tai raaka-aineiden myynnin tarvitsijoille?

Vastaavasti voi kysyä, miten suurimpien uraaniresurssien haltijat Australia, Kazakstan ja Kanada voisivat lopettaa uraanin hyödyntämisen tai myynnin, kun ydinenergian käyttö reaalimaailmassa kaikesta puheesta huolimatta kasvaa? Ydinvoima kuuluu olennaisena osana suurten kehittyvien talouksien energiavalikoimaan, tahdomme tai emme.

Nykyisten 30 ydinvoimamaan joukkoa täydentää kolme uutta tulijaa Turkin, Saudi-Arabian ja Vietnamin aloittaessa voimaloiden rakentamisen. Toimivia reaktoreita on maailmassa runsaasti yli 400. Rakenteilla on kymmeniä uusia voimaloita, enemmistö Intiassa, Kiinassa (28), Etelä-Koreassa ja Venäjällä. Ranskalaiset ovat uudistamassa ja lisäämässä voimalakantaansa ja Japani on käynnistänyt uudestaan kaksi reaktoria Fukushiman jälkeen suljetuista. Suunnittelijoiden pöydillä on kymmeniä uusia voimaloita.  Hiilivoima puolestaan kukoistaa jopa Saksan energiareformin  (Energiewende) oloissa.

Jos EU yhdessä joidenkin Yhdysvaltojen rahalaitosten kanssa pyrkii rajoittamaan ydin- tai hiilivoimaan suunnattuja investointeja, niin sijoitushaluja löytyy ainakin Venäjältä, Etelä-Koreasta ja Kiinasta, ilmeisesti myös Ranskasta ja Saksasta.

Sikäli kuin hiilivoimaa ”meikataan” arvokkailla, mutta tehottomilla hiilidioksidin talteenottojärjestelmillä, rahoituspohja edelleen laajenee.

Öljyn käyttö ja kelpoisuus

Öljyn kulutuksen kasvutrendi  ei juuri  tällä hetkellä sojota ylöspäin. Mutta enemmistö maapallon kansoista on vasta pääsemässä polttomoottorin mahdollistaman liikkumisen makuun. Myös lentäminen on kaikesta uhoamisesta huolimatta kasvussa. Kehittyneen markkinatalouden perusmekanismit eli työvoiman liikkuvuus sekä kuljetusten joustavuus ja reaaliaikaisuus ovat nekin toistaiseksi olennaisesti polttomoottorin varassa.

Öljy ei ole elintärkeää vain polttomoottoreille, vaan myös koko kemianteollisuudelle muoveineen, lannoitteineen ja lääkkeineen. Myös elintarvikkeiden tuotanto, jalostus ja jakelu ovat kovin öljyriippuvaisia.

Siksi öljyn kysynnän ei voida odottaa romahtavan. Kun maaöljy jossain vaiheessa todella alkaa vähentyä, sen rinnalle nousevat vaikeammin hyödynnettävät raaka-aineet. Niitä ovat öljyliuske ja -hiekka sekä palava kivi Itämeren eteläpuolella, Karjalan kannakselta Ranskaan saakka ulottuvalla vyöhykkeellä.

Vähitellen polttoaineen tarjontaa laajentavat myös biohajoavista materiaaleista tuotetut polttoaineet, kaasu ja alkoholi syöden tilaa elintarvikkeiden raaka-aineilta.

Synkältä kalskahtava ennuste kuuluu: Kaikki maapallon öljyvarat  tullaan käyttämään loppuun. Hiilidioksidin ihmisperäinen tuotanto ei globaalisti vähene, vaan kasvaa vielä vuosikymmeniä EU:n pyrkimyksistä piittaamatta.

Öljyn vähenemiseen sopeudutaan, mutta aikataulun sanelee vaihtoehtojen taloudellinen kannattavuus. Enemmän tai vähemmän valistunut arvio vaadittavan siirtymäkauden kestosta on 30 vuotta.

Kysynnän paine ja ilmastopakote

Esimerkiksi energian kysynnän kasvupotentiaalista sopii Intia. Siellä 500 miljoonaa ihmistä on vielä vailla sähköä. Autoistuminen on lähtenyt liikkeelle. Niin sanottujen vaihtoehtoisten energianlähteiden osuus maan koko energiantuotannosta on prosentin luokkaa. Tilanne ei tässä suhteessa kysynnän rakenteen vuoksi lähivuosikymmeninä olennaisesti muutu.

Vuoteen 2050 mennessä Intia ohittaa väestön määrässä Kiinan. Joidenkin arvioiden mukaan Intian väkiluku on tuolloin 1,7 miljardia ja Kiinan 1,4 miljardia. Mutta myös muualla teollistuminen etenee ja väestön energiatarpeet pitää tyydyttää.

Näin tapahtuu Venäjällä, Kaukoidän väkirikkaissa maissa ja Etelä-Amerikassa. Eikä kiinalaistuva Afrikkakaan jää paikoilleen polkemaan. Kaikkialla tavoitellaan kehittyneiden läntisten maiden infrastruktuuria ja elintasoa. Tavoite edellyttää energian käytön voimakasta lisäämistä.

Siksi EU:n kallista vaihtoehtoa tarjoava energiasyötti ei ilman massiivista rahoitusapua houkuttele. Unionin ilmastopelotteen varaan rakennettu pakote leikkauksineen ja päästökauppoineen perustuukin virheelliseen arvioon globaalin kehityksen liikevoimista.

EU:n syötti niellään laajemmin vain siinä tapauksessa, että bisnesmaailma voi sitä hyödyntää ja leikkaustoimille, päästökaupalle ja kannattamattomille uusinvestoinneille tukiaisineen löytyy rahoittaja. Yleensä rahat ojentaa kansan karttuisa käsi, jonka uusiintuva energia kuoritaan työntekijän selkänahasta.

Strategian takapirut

EU:n ilmasto- ja energiapoliittinen strategia nojaa keskeisesti Saksan liittohallituksen tueksi ilmasto- ja energiakysymyksissä perustetun neuvoston WBGU:n suosituksiin. Tämän elimen (Wissenschaftlicher Beirat der Bundesregierung  Globale  Umweltveränderungen) ja Potsdamin PIK-instituutin hengen tuotosta on ilmaston lämpenemisen ylärajaksi EU:n ilmastopolitiikassa asetettu kahden Celsius-asteen haamuraja.

Samainen neuvosto on PIK-instituutin tuella julkaissut useita perusteellisia raportteja ja selvityksiä, joiden sisältö suoraan tai välillisesti liittyy fossiilisten polttoaineitten syrjäyttämiseen, ns. kestävään kehitykseen ja uuteen, ekologistisesti hahmoteltuun globaaliin tulevaisuuteen ja yhteiskuntamalliin. Laajan tätä koskevan työn englanninkielinen lyhennelmä ja täydellinen esitys havainnemateriaaleineen löytyvät täältä. Kannattaa ehdottomasti tutustua.

Kyseisen elimen kuten myös PIK-instituutin avainhenkilöillä on kiinteä yhteys USA:ssa 80-luvun lopussa muodostuneeseen, alan tunnetuimpaan tutkijayhteisöön. Sen keskeinen henkilö oli astrofyysikko ja klimatologi James Hansen. Hansen tunnetaan suurten otsikoiden ja toinen toistaan hälyttävämpien katastrofiennusteiden isänä. Ryhmän ajatusten tunnetuin lobbari on Albert Gore. Hänen toimensa eivät esittelyä kaipaa, analyyttistä tutkimusta kylläkin.

EU:n energiauhkapelin kannalta olisi olennaisen tärkeätä, että USA presidentin johdolla suostuisi sitoviin päästöleikkauksia tukeviin sopimuksiin. Tähän on mahdollisuuksia sen vuoksi, että osa maan talouselämästä näkee energiasektorin uudistamisessa talouden uuden kasvun siemeniä.

Toisaalta myös USA:ssa on eri puolensa. Maassa on omaakin öljyä, mutta etenkin sen liuskekaasu, uraani- ja hiilivarat ovat sitä luokkaa, että niihin perustuva energiatalous on jatkossakin houkutteleva vaihtoehto. Biopolttoaineen tuotanto on USA:ssa voimakkaassa kasvussa ja sen raaka-aineperusta laajenee viljasta jätemateriaaleihin.

Kriisin tekijät, kokijat ja maksajat

Läntiselle taloudelle voidaan antaa EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan avulla vetoapua, mutta vain, jos maksajia riittää. Juuri tämä on hintojen spekulatiivisen nousun johdosta muuttumassa kyseenalaiseksi. ”Puhdas” ja uusiintuvaksi väitetty tekniikka on kallista. Samalla on nähty, miten korkeimpana hyveenä saarnattu biopolttoaine on osoittautunut uudeksi, inhimillisistä seurauksista piittaamattoman rahanteon välineeksi. Meillä kotona sen, kuten myös tuulivoiman tukeminen ovat korvanneet perinteisen siltarumpupolitiikan. Poliittisesti korrektia ei ole muistuttaa, että kaikkien ilmastotoimien maksaja on viime kädessä tavallinen energiaa ja julkisia palveluita käyttävä veronmaksaja.

Kun ilmasto ennustajaeukkojen ja -ukkojen kiusaksi valistaa lämmön sijasta maailmalle kylmempiä kasvojaan, on ajauduttu erikoiseen pattitilanteeseen. Sen purkamiseen poliitikoilta näyttää puuttuvan näkemys, keinot ja tahto. Mitä oikeastaan kuuluu ilmastolle, jonka lämpenemisen laskettiin hidastuvan peräti 0,05 asteella Kioton sopimusten täysimääräisen saavuttamisen avulla? Lämpeneminen on tosin hidastunut, koska sitä ei ole tapahtunut 2000-luvulla lainkaan.

Mutta miksi näin on, sitä eivät klimatologian kirkkaimmat tähdetkään osaa selittää. Kysymyksiä riittää, vastauksia on niukemmin.

Jälkikirjoitus 15.1.2016

Artikkeli on julkaistu myös Vastavalkeassa.

Ilmastonmuutos on EU:n valtti energiapelissä

Koska on odotettavissa ehkä vilkastakin keskustelua, kannattaa piipahtaa katsomassa.

Hiilidioksidin vaikutus lämpenemiseen hupenee myös tutkimuksissa

Jos tämä tutkijoitten trendi jatkuu, niin muutaman vuoden päivän päästä väitellään siitä, miten paljon hiilidioksidi ilmaa jäähdyttää. Kyse on arvioista tai teorioista, jotka kuvaavat hiilidioksidin tuplaantumisen lämpövaikutusta ilmakehän lämpötilaan.

Vaikutustrendi

Yhä pienempi on tukijoitten mukaan hiilidioksidin vaikutus ilmakehän lämpöön.

Ilmastokeskustelun jyvät ja akanat

Tämä on eräänlainen työjärjestyspuheenvuoro kestoteemaan.

Tiedotusvälineiden, mutta myös kouluopetuksen maailmakuvaa värittää usko tuhoisaan ilmaston muuttumiseen. Syntyy vaikutelma, että lähes kaikki maailman katastrofit ja onnettomuudet johtuvat katastrofaalisiksi muuttuneista sääoloista.

Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun puhutaan ilmastopakolaisuudesta.  Näytetään uskottavan, että joskus historiassa sääolot eivät ole vaihdelleet, vaan vallitsi jonkinmoinen Edenin harmonia.

Jyvien ja akanoiden erottelussa auttaa ilmastosuodatin. Sen avulla uutisesta tai väitteestä suodatetaan erilleen alla listatut ilmiöt. Kun suodatus on tehty, jäljelle jäävät ne ilmiöt, jotka saattavat johtua sääsuhteiden muutoksista eri puolilla maapalloa. Ilmasto nimittäin muuttuu ja muutokset ovat olleet toisinaan hyvinkin suuria ja nopeita.

Dramaattisia muutoksia voi tutkia vanhoista kronikoista. Ne kertovat tapahtumista lämpimällä keskiajalla ja sitä seuranneen ns. pikkujääkauden viileiltä vuosisadoilta. Kirjoitettua kuvausta sääoloista on olemassa Euroopassa jo 1000 vuoden ajalta. Voi kysyä, miksi vertailevaa tutkimusta ei ole aiheesta kiinnostuneille tarjolla.

Kun on päästy niin pitkälle, että todella näyttää kysymys olevan sääolojen muutoksesta, jää vielä jäljelle sen pohdinta, mikä voisi olla ihmisen toimintojen, kuten teollisuuden ja rakentamisen, liikenteen, maatalouden ja maankäytön rooli todetussa muutoksessa.

Suodatettavia ilmiöitä seurauksineen ajattelun pohjaksi seuraavassa (listaa voi täydentää omien tietojensa mukaisesti):

  • Sodat, hirmuvallan aiheuttamat inhimilliset tuhot ja reviirikamppailut aineellisine hävityksineen.
  • Väestön hallitsematon kasvu sosiaalipoliittisine seurauksineen.
  • Väestön keskittyminen rannikkoalueille, joilla sadekausi, maanvyörymä, tulva, pyörremyrsky, ukkonen tai tautiepidemia voi aiheuttaa joukkotuhon.
  • Olematon infrastruktuuri ja kunnallistekniikka, köyhyys, eriarvoisuus, asuntokurjuus.
  • Eräät geologiset prosessit, kuten Bangladeshin maan painuminen, luetaan tiedon puuttuessa ilmastonmuutoksen aiheuttaman vedennousun piiriin. Toisaalta jää huomiotta, että alueen maapinta-ala todellisuudessa kasvaa eroosion Himalajalta kuljettamien maamassojen ansiosta.
  • Ryöstöhakkuut, maan anastaminen alkuperäisasukkailta ja heidän elinkeinonsa tuhoaminen.
  • Tehoviljelystä ja sateista aiheutuva eroosio, joka vie maasta mullan ja ravinteet; tähän liittyvä viljelytekniikan virheellisyys, ryöstöviljely ja –hakkuut, maan autioituminen
  • Slummiutuminen, työttömyys, ”liikaväestö” suurkaupunkien liepeillä, tästä aiheutuva muuttopaine ja väestön kasautuminen myös ongelmallisille alueille (tulvamaat, suistomaat, maanjäristysalueet)
  • Vuosikymmeniä jatkunut viljelymaan keinokastelu, ravinnetasapainon hävittäminen ja maan tuoton romahtaminen. Tähän liittyy metsien vuosisatainen hävitys ja kuivuus. Tyyppiesimerkki Espanja jättimäisine kasvihuoneviljelmineen.
  • Alkuperäisasukkaiden energiantarpeen tyydyttäminen hakkaamalla metsät kymmenien kilometrien etäisyydeltä asutuksesta.
  • Ryöstökalastuksen aiheuttama vesialueiden köyhtyminen, elinkeinonharjoittamisen mahdottomuus, ympäristön pilaantuminen, myös kalastaminen myrkyillä ja räjähteillä, joka hävittää koralliriuttoja.

Kun ilmastokatastrofipuheesta otetaan erilleen suodattimeen listattujen tekijöiden aiheuttamat vaikutukset,  niin jäljelle saattaa jäädä todellinen sääolosuhteiden muutoksista ja vaihteluista aiheutunut ongelma. Sitä kelpaa sen jälkeen käydä analysoimaan. Kyse on syiden ja seurausten oikean järjestyksen määrittelystä.

Myytti joka murtui

 

Näin sen piti mennä:

Hansenin klassikkokäyrä ja todellisuus.

Näin se meni:

Lämpötilan mitattu kehitys eri puolilla maapalloa 1880-2010.

Ja nyt ollaan tässä, jo 18 vuotta:

Vuoden 1998 jälkeen ei ole lämmennyt.

Ja tässä IPCC:n skenaariot vuoden 2007 raportissa. Alimmainen lilanvärinen viiva kuvaa tilannetta, jonka mukaan virheellisesti niin kutsutut  kasvihuonepäästöt eivät ole lisääntyneet vuoden 1999 tasosta.

IPCC-projektiot v.2007

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oli ihan unohtua: hiilidioksidin piti olla se lämmittäjä ja ilmaston tuhoaja. Omia pohdintojani asiasta olen esitelyt useissa blogiteksteissäni.

Niille, joita asia syvällisemmin kiinnostaa suosittelen kolmea perustavaa laatua olevaa tutkielmaa:

Click to access climatethermoslayer.pdf

http://tallbloke.wordpress.com/2011/12/28/unified-theory-of-climate-nikolov-and-zeller/

Click to access 0707.1161.pdf

 

Suuri saatana ja ilmastonmuutos

Miltei päivittäin keskusteluissa ja varsinkin mediassa törmää väitteeseen, usein totena esitettyyn, jonka mukaan” ilmastonmuutos” aiheuttaa sitä tai tätä. Ilmastonmuutos on näissä uutisissa totaalinen toimija, subjekti, joka aikaansaa eri puolilla maailmaa monenlaisia ja usein pelottavia ilmiöitä.

Suomen kielen sana ”ilmasto” on selvästi monikollinen, se viittaa useampaan  ilmastoon,  ilmastojen joukkoon. Ei ole tiedossa, kuka käsitteen on kieleen tuonut, mutta harvinaisen hyvin hän tai he ovat osuneet asian ytimeen.

Sillä tosi on, ilmasto on alueellisten sääparametrien muodostama monimutkainen järjestelmä. Keskeiset sääparametrit eli säätä määrittävät tekijät ovat lämpötila, ilmanpaine, kosteus, tuuli ja sade.

Kun puhutaan maapallon ilmastosta, puhutaan itse asiassa sen eri alueitten ilmastoista, joita on myös totuttu kutsumaan ilmastovyöhykkeiksi. Tuo sana on kuitenkin lähes unohtunut , lähinnä kai sen vuoksi, että viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana median ja politiikan kielenkäytössä on omaksuttu asiallisesti ja loogis-semanttisesti harhaanjohtava ja virheellinen ilmastokäsitteen tulkinta.

Tärkeä on ymmärtää, että ilmasto ei ole globaali toimija eli subjekti. Edelleen pitäisi tämän perusteella käsittää, ettei myöskään ”ilmastonmuutos” sanana voi tarkoittaa subjektia, joka määrittää sääilmiöt muutoksineen eli ilmaston eri alueilla.

Asia on juuri päinvastoin: alueellisten ilmastojen kokonaisuutta voidaan kylläkin kutsua abstraktisesti ilmastoksi, mutta se ei sano käsitteen asiasisällöstä sen enempää. Käsitteellä ”ilmastonmuutos” ei voida tarkoittaa ilmiötä, joka aiheuttaa sitä tai tätä punkeista puukuolemiin ja pakolaisvirtoihin.  Sää ja sen eri osatekijät määrittävät ilmaston, alueellisesti ja ajassa.

Ilmastonmuutos ei ole globaali, meteorologisesti tai fysikaalisesti määriteltävissä oleva subjekti. Sen sijaan esimerkiksi käsite ”ilmakehä” on täsmällisesti määriteltävissä oleva asia. Sen kaasukokoonpano  tunnetaan, sen lämpötilaa ja ilmaseoksen liikkeitä ja virtauksia seurataan tarkoin ja niistä voidaan puhua täsmällisin käsittein.

On ilmeistä, ettei käsitteiden selkeys ja määriteltävyys ole arvossa ns. ilmastokeskustelussa.  Syykin on selvä: Ilmastokeskustelu on suurimmaksi osaksi luonteeltaan poliittista ja ideologista. Siitä on tullut myös suurvaltapoliittisen päätöksenteon yksi osa. Siksi keskustelua ja julkisuutta määrittävät enemmän eri osapuolten poliittiset ja taloudelliset, kuten myös osallistujien henkilökohtaiset intressit, kuin pyrkimys selvittää ja selostaa itse asiaa, ilmastoon liittyviä asiayhteyksiä.

Keskustelijoiden pätevyys on myös pohdinnan arvoinen asia. Some-yhteiskunnassa ollaan demokraattisia ja jokainen voi sanoa julkisuudessa näkemyksensä myös ilmastoaiheesta. Ja niin myös tapahtuu aivan siitä riippumatta, onko asianomaisella harmaintakaan aavistusta siitä, mistä puhuu.

Ilmasto on ihmiskunnan kannalta hyvin tärkeä asia, on ollut aina. Siksi sääolojen muutosten ymmärtäminen ja rehellinen selvittäminen on tutkijoiden velvollisuus. Tutkimusta ei saa välineellistää ja alistaa poliittisten tai taloudellisten instituutioiden ja yksittäisten henkilöiden tarpeita palvelemaan, kuten viimeisten vuosikymmenten aikana on selvästi tapahtunut.

Suuri saatana ilmastoaiheisessa mediamyllytyksessä on hiilidioksidi, elämän kannalta keskeinen, hajuton ja väritön kaasu. Kun olen ilmastoaiheeseen yrittänyt perehtyä enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuoden 2002 jälkeen, ei vielä tähän mennessä ole eteen tullut ensimmäistäkään todistusta sellaisesta fysikaalisesti mekanismista, jonka toiminnan seurauksena hiilidioksidi voisi vaikuttaa sääparametreihin ja sitä kautta ilmastoon, sen paremmin alueellisesti, kuin globaalistikaan.

Mikä signaali?

Katastrofia saarnaavat ilmastotieteilijät puhuvat mielenkiintoisella tavalla havaitsemistaan signaaleista. Ilmastonmuutosta kuvaavat signaalit osoittavat heille ilmakehän lämpenevän silloinkin, kun mittaukset kautta maailman eivät sen paremmin maa-asemilla kuin satelliiteissakaan lämpenemisväitettä tue. Viimeksi tätä näkökulmaa levitti veronmaksajille Ilmatieteen laitoksen johtaja Petteri Taalas.

Väitteen takana on lähtöajatus, joka perustuu keskeisiin ilmastokatastrofiteorian olettamuksiin.Koska ilmakehä on lämmennyt pidemmällä aikavälillä 0,x astetta ja hiilidioksidi on samaan aikaan lisääntynyt, niin lämpeneminen jatkuu, koska hiilidioksin määrä ilmakehässä lisääntyy. Jos ilma mittausten mukaan ei lämpenekään, niin lämpö on mennyt muualla, josta se jossain vaiheessa jälleen pullahtaa ilmoille. Ujo henkilö saattaa arkailla kysymystä, mikä lämpö on minne piiloon mennyt, jos kerran ilmakehä ei ole 17 vuoteen lämmennyt? Kysymys ei kuitenkaan ole hölmö, koska lämpöä ei voi luoda eikä hävittää eikä sitä synnytetä tai siirrellä paikasta toiseen myös spekulaatioilla tai höpinöillä. Tarvitaan mittaustuloksia, ei väitteitä.

Kun mittaustuloksia ei ole, niin signaaleina piiloutuneesta lämpenemisestä voivat olla ilmastodogmaattisessa katsannossa mitä erilaisimmat meteorologiset ilmiöt, kunhan niillä on uutisarvoa ja näyttävyyttä.  Signaaliksi kelpaa esim. jossain riehunut rajumyrsky, tai toisaalla todettu kuivuus. Myös erityinen kylmyys tai paahtava helle kelpaavat signaaleiksi, joka kertovat hälyttäjille ilmaston muutoksesta. Mutta nämä signaalit eivä osoita ilmaston lämpenemistä, vaan säiden vaihtelevaisuutta. Eikä luonnonkulkuun kuuluvien rajujenkaan sääilmiöiden syy voi olla ilmaston tai paremmin ilmakehän lämpeneminen, sillä sellaista ei ole 17 vuoteen tapahtunut. Meteorogisten listausten tekeminen ei ole todiste yhteenkirjoitetusta, toimivaksi subjektiksi mielletystä Ilmastonmuutoksesta.

Syy ja seuraus, säät ja ilmat

Hälyyttäjät ovat jääneet oman retoriikkaansa vangeiksi. Ilmastolla tarkoitetaan sääsuhteiden kokonaisjärjestelmää. Sääsuhteet ovat maapallolla moninaisia ja vaihtelevat suuresti alueellisesti ja ajassa. Ei ole olemassa sellaista yhtenäistä oliota kuin globaali ilmasto, jonka voitaisiin väittää aiheuttavan sitä tai tuota. Ei ilmasto tee säitä tai yksittäisiä sääilmiöitä. Säät eri puolilla maapallon tekevät pitkässä juoksussa ilmaston.

Säätilan ja sääolojen keskeisiä parametreja ovat lämpötila, ilman kosteus, ilmapaine sekä tuuli- ja sadesuhteet. Nämä poikkeavat toisistaan alueellisesti niin paljon, että perinteinen tiede puhuu hyvin perustein ilmastovyöhykkeistä. Ehkä tunnetuin luokittelu menee Köppenin ja Geigerin ja heidän seuraajiensa piikkiin. Heille ilmasto on käsitteenä abstraktio, joka sisältää maapallon sää- ja kasvillisuusvyöhykkeet, ilmastot.

Muutoksia tapahtuu, on tapahtunut aina. Muutoksilla on syynsä, jotka usein ovat alueellisia, esim. maankäytöstä aiheutuneita lämpötilan ja tuulisuhteiden muutoksia. Muutokset voivat aiheutua myös ilmavirtausten voiman tai suunnan muutoksista. Pitkällä tähtäimellä myös esimerkiksi pilvisyyden vaihtelu voi vaikuttaa lämpötilaan, samaten ilmakehään pääsevät epäpuhtaudet kuten hiili ja noki tai moninaiset muut myös luonnollisten prosessien ilmaan syytävät hiukkaset ja aeorosolit.

Mikä ilman lämmittää

Ilmakehän lämpö syntyy maan ja merten pintojen lämmöstä. Ilmakehällä on siis lattialämmitys, joka saa energiansa auringosta. Vain noin 19 prosenttia maan piiriin tulevan säteilyn energiasta absorboituu suoraan ilmakehän kaasuihin kuten vesihöyryyn ja pilviin. 51 prosenttia imeytyy maahan ja vesistöihin, jotka lämmittävät ilman. Ilman jäähdyttämisestä huolehtii ilmakehä (pilvet, absroptiokaasut 64%). Maatason suoran säteilyn osuus jäähdytykseen on vain noin 6 prosenttia. Maanpinnalla tapahtuvalla haihtumisella on suuri lämpöä ilmakehään siirtävä vaikutus. Osa lämmöstä siirtyy ilmaan suoran kosketuksen kautta.

Kannattaa kuitenkin pitää selkeästi mielessä, että lämpö poistuu maapallolta suurimmaksi osaksi ilmakehän kaasujen säteilyn avulla. Maatasolta ilmakehään tulevaa IR-säteilyä kykenevät siirtämään avaruuteen kuitenkin vain absorptiokykyiset kaasut, kuten vesihöyry, hiilidioksidi, ilokaasu ja metaani. Ilmakehän pääkaasut typpi, happi ja argon toimivan kineettisen energian eli lämmön varaajina, mutta eivät kykene lämpöä ilmakehästä poistamaan. Syntipukiksi tehty hiilidioksidi jäähdyttää, ei lämmitä.

NASAn energiabudjetti.

NASAn energiabudjetti.

 

Jos lämpömuutoksia koskevista signaaleista puhutaan, ne olisi myös Ilmatieteen  laitoksella syytä kytkeä konkreettisesti maapallon lämmitys- ja  jäähdytysjärjestelmän prosesseihin. Niillä on suhteellisen täsmälliset lukuarvonsa,  aivan samoin kuin on ilmakehän osakaasuilla omat termodynaamiset eli  lämpöopilliset parametrinsa.

Hiilidioksidilla ei kaasuna ole yhtäkään sellaista  fysikaalis-kemiallista ominaisuutta, jonka avulla se 0,04 tilavuusprosentin  osuudellaan kykenisi antamaan lisälämpöä maan ja vesien pinnalle. Ja sitä  lämpeneminen edellyttäisi kasvihuoneajattelun mukaisesti.

Toisaalta, jos tai kun ilmakehän kaasujen keskinäissuhteissa ja määrässä tapahtuu  muutoksia, voitaisiin odottaa myös kaasukehän lämmönjohtavuuden muuttuvan.  Jos maatasolle tulevan auringon säteilyn määrä, laatu ja intensiteetti pysyy  suunnilleen ennallaan, eikä muita ulkoisia tekijäijöitä muutoksille olisi todettavissa,  voisi ilmaseoksen kokoonapanon muutos aiheuttaa ilmakehän lämpötilassa pysyviä  muutoksia.

Ominaisuuksiensa ja määränsä vuoksi vesihöyry on potentiaalinen muutostekijä ilmakehän lämpötaloudessa. Sen sijaan hiilidioksin kaksinkertaistuminenkaan ei aiheuta ilmakehän lämpökapasiteettiin, lämmönjohtavuuteen ja ilman moolimassaan mittausten tarkkuusrajan tai pyöristysvirheet ylittäviä muutoksia.

Näin ollen hiilidioksidin lisääntyminen on myös lämmön ulospääsyn estäjänä t. lisäeristeenä vailla vaikutusta.

Niinistö johtaa harhaan

Kyse on ympäristöministeri Ville Niinistöstä ja hänen energiapoliittisesta kannanotostaan YLEn lauantaiaamuisessa lähetyksessä 8.3.2014. Kun puhe on poliittisista vihreistä, on selvää että he puhuvat mielellään pehmeitä energiapolitiikasta.

Ei ole myöskään yllätys, että he aika-ajoin hallituksessakin yltyvät vastustamaan ydinvoimaa. Tällä kertaa halutaan torjua Fennovoiman ydinvoimalahanke. Samalla vihreät linjaavat ”keskitettyä” sähköntuotantoa vastaan ja korostavat epämääräisesti hajautetun, uusiintuvan energian etuja. Se että samaan yhtälöön mahtuu vielä energiatehokkuuden nostovaatimus, on ihan oman pohdiskelunsa arvoinen asia.

Ensinnä ulkopoliittinen argumentti. Niinistö pitää eksplisiittisesti virheenä, ellei peräti vaarana, ydinvoimalan hankkimista Venäjältä siten, että voimalayhtiössä on myös venäläinen osaomistaja. Muutama näkökohta puhuu jyrkästi Niinistön käsityksiä vastaan.

Ensinnäkin Suomella on aina 1970-luvulta lähtien kokemusta yhteistyöstä venäläisen ydinvoimatoimittajan kanssa. Ei ole tullut tietooni, mikä tuossa Loviisaan keskittyneessä yhteistyössä on ollut Suomen energiahuollon kannalta ongelmallista.

Toiseksi, Rosatomin Suomeen rakentama voimala on eräänlainen näyteikkunalaitos. Sitä tullaan sekä suunnittelu-, että rakennusvaiheessa samoin kuin käytön alkaessa tarkastelemaan aivan erityisen suurennuslasin kautta. Venäläisosapuolella on kaikki syy huolehtia laitoksen korkeasta laadusta yhdessä suomalaisten insinöörien kanssa.

Kolmanneksi, uusi voimala avaa suomalaisille alan eksperteille myös aivan uusia näköaloja käytetyn uraanin käsittelyssä ja mahdollisesti myös kierrätyksessä. Se on osaamista, joka tulevina vuosina on arvossaan. Ei ole Venäjä-kortista mihinkään tässä yhteydessä.

Energiapoliittinen sumutus

Toinen argumentaatiolinja, mitä vihreänkään ministerin ei pitäisi julkisuudessa samoilla, on energiapoliittinen sumutus. Kun Niinistö vastustaa osin ydinvoimalle rakentuvaa perusvoimaa, hän esittää samalla vaihtoehtoa, joka on sisäisesti ristiriitainen ja kansantaloudellisesti kestämätön.

Hajautettu, virheellisesti uusiintuvaksi luonnehdittu pehmeä energia ei tule milloinkaan korvaamaan tiheydeltään ylivoimaisia energiamuotoja, joihin myös ydinvoima lukeutuu. Vaikka Suomen kaikki bioenergia otettaisiin käyttöön ryöstöhakkuilla ja joka jumalan pellot kääntämällä, ei näin kyettäisi maan tuontienergiantarpeesta (fossiiliset, tuontisähkö) tyydyttämään kuin karkeasti ottaen 15 prosentin osuus.

Se voi näyttää paljolta, mutta se on vähän kun ajatellaan kysymystä, millä loput energiasta tuotetaan. On tietenkin selvää, että omia energialähteitä, kuten puu ja turve, tullaan käyttämään niin pitkälle kuin varat ja ympäristö sallivat. Tuulivoiman kanssa on jo sitten ongelmallisempaa, koska se ei ilman vara- ja säätövoimaa voi milloinkaan olla luotettava perussähkön lähde.
Sähköä on saatava jatkuvasti ja kaikkialla, missä sitä tarvitaan. Tämä tarkoittaa, että jokaista tuuli- ja aurinkovoimalaa kohden pitää olla reservivoimaa joko koti- tai ulkomailla. Tämä taas tarkoittaa, että energiaomavaraisuudesta näiden kahden energiatyypin avulla ei kannata unelmoida eikä siitä ole perusvoimaksi sähköverkkoihin.

Särähtikö korvaan tai sattuiko silmään ”uusiintuvan energian” käsitettä kohtaan esittämäni kommentti? Tosiasia kuitenkin on, että uusiintuvaa energiaa ei voi maailmankaikkeudessa esiintyä. Sekä suora auringon säteily, että sen johdannaisina syntyvät ilman liikkeet ovat peräisin suuresta ydinvoimalasta. Se toimittaa maapallolle luotettavasti energiaa vielä pitkiä aikoja. Mutta ei se energia uusiinnu sen paremmin biosfäärissä, kuin aurinkopaneeleissa tai tuulivoimaloissakaan.

Kun se kerran otetaan käyttöön, tulee se hyödyntämisketjussa menettämään korkean laatunsa ja muuttuu erilaisten vaiheitten kautta entropiaksi. Jäljelle jää vain jätelämpö. Energiaa ei takaisin saa. Tämä voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta ei sitä ole. Kaikki ns. uusiintuva ja pehmeä energia joudutaan ottamaan käyttöön materiaalisen hyödyntämisketjun, kaluston ja laitteiston avulla. Näiden rakentaminen, käyttö, kunnossapito ja lopulta romuttaminen ja uusiminen ovat sitä samaa entropiatuotantoa, joka liittyy kaikkeen energian ”tuotantoon”, ts. energiamuotojen muuttamiseen ja hyödyntämiseen teknisissä laitteissa.

Energiaa tuotetaan käyttämällä energiaa, kuluttamalla aineellisia resursseja ja luomalla erilaisia verkkoja energian ja energiapotentiaalien siirtämiseksi paikasta toiseen. Ja kun metsä hakataan ja pellon öljykasvit korjataan syksyllä, tarvitaan uusi kierros istutuksia, ravinteita ja melkoinen määrä myös konetyötä, jotta ”uusiintuvaa” energiaa saadaan seuraavalla korjuukierroksella.

Niinistölle voisi esittää kysymyksen energiatehokkuuden olemuksesta. Onko tehokkaampaa tai edes mahdollista rakentaa joka kylään esim. oma autonominen risuvoimala erillisine voimansiirto- ja muuntojärjestelmineen siten, että sen asiakkaat kykenisivät vastaamaan kustannuksista?

Olisivatko asukkaat myös halukkaita luopumaan olemassaolevan energiainfran luomasta varmuudesta Niinistön tavoitteen vuoksi? Nämä ovat kysymyksiä, joita toivoisin myös energiateollisuuden kommentoivan. Olen jo pitkään ihmetellyt, miten esimerkiksi juuri vihreiden annetaan täysin vapaasti mellastaa energiapoliittisine kannanottoineen ilman että niiden asiasisältöön kukaan julkisuudessa puuttuu. Tämähän pätee myös ilmastoproblematiikkaan.

Vihreä vaatimus energiatehokkuuden lisäämisestä

Kyse on myös käsitteiden määrittelystä. Kun Niinistö vaatii energiatehokkuuden lisäämistä, tarkoittaako hän sillä alan kirjallisuudessa ja ammattilaisten keskuudessa hyväksyttyä bruttokansantuotteen ja sen tuotantoon vaaditun primäärienergian määrän välistä suhdetta? Niinistön vaatimus merkitsee karkeasti ottaen sitä, että jokainen kansantaloudessa tuotettu euro tulisi saada aikaan vähemmällä primäärienergian käytöllä. Puhutaan myös energian säästöstä tässä yhteydessä.

Niinistön vaatimukseen sisältyy edellä ohimennen viittaamani ristiriita, joka vaikuttaa kaikkien vihreiden ajattelussa. Energian ”tuotantoa” eli energialajien muuntamista loppukäyttäjän tarpeita vastaavaan muotoon, säätelee termodynamiikaksi kutsuttu fysiikan ala. Sen perusteella tiedämme, että primäärienergian monipolvinen muuntoketju loppukäyttäjän stöpseliin tai auton tankkiin nielaisee alkuperäisenergian määrästä noin kaksi kolmannesta. Tästä moni vihreä poliitikko saa aiheen moittia pääosin fossiilisiin lähteisiin perustuvaa energiataloutta haaskaavaksi.

Osittain kyse on todellakin siitä, että lähtökohtaisesti suuren energiasisällön omaavia arvokkaita energialähteita, kuten öljyä, käytetään edelleen lämmitykseen. Sitä voidaan pitää haaskauksena ja siirtyminen tarkoituksenmukaisempiin lämmön lähteisiin on käynnissä. Mutta samainen termodynamiikka kertoo, että jos nykyinen fossiililähteiden hallitsema energiahuolto korvattaisiin kokonaan ns. uusiintuvilla, pehmeillä energiamuodoilla, primäärienergian käyttö kaksinkertaistuisi. Mitä se tarkoittaisi esimerkiksi energian tuotannon materiaalitaloudessa, siirtoketjuissa ja jakelussa on toistaiseksi hämärän peitossa. Mutta varmuudella ei kyse ole ainakaan ekotehokkuuden tai ekologisesti järkevämmän yhteiskunnan rakentamisesta. Energiatalouden fysikaalisiin perusteisiin tulen palaamaan lähitulevaisuudessa.

Ministeri Niinistö kumppaneineen nojautuu asiantuntijoihinsa, joiden ideologis-poliittinen näkemys on jo ennalta annettu ja kaikkien tiedossa. Sitä he toistavat mantran tavoin kaikkialla ainakin näennäisesti ilman vastalauseita.

Poikkeuksia tosin löytyy teollisuuden puolella, mutta tiedän vain yhden yrityksen, joka julkisuudessa esittää ns. virallisesti linjasta poikkeavia käsityksiä energia-ja ilmastopolitiikasta: Katternö. Kannattaa piipahtaa katsomassa. Poikkeus vahvistaa säännön.

Vihreän taikauskon lähettiläät

Suomen ympäristöministeriön tiedote kertoo seuraavaa:

28.2.2014 11:07

EU:n ympäristöministerit käsittelevät EU:n ilmastotavoitteita Brysselissä

EU:n ympäristöministerit kokoontuvat 3. maaliskuuta Brysseliin keskustelemaan EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan tulevista tavoitteista. Lisäksi ministerit käsittelevät asetusehdotusta jäsenmaiden mahdollisuudesta rajoittaa tai kieltää geenimuunneltujen kasvien viljelyä alueellaan sekä keskustelevat EU:n vihreän talouden edistämisestä.

Euroopan komissio esitti tammikuussa EU:n yhteiseksi päästövähennystavoitteeksi 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Ympäristöministereiden keskustelut evästävät asian käsittelyä maaliskuun lopulla Eurooppa-neuvostossa. Suomi tukee alustavasti komission esitystä ja pitää tavoitteen asettamista hyvissä ajoin tärkeänä signaalina kansainvälisille neuvotteluille, joiden tarkoituksena on sopia kattavasta ilmastosopimuksesta ensi vuonna.

Määräenemmistö esti geenimuunneltujen kasvien viljelyä koskevan asetusehdotuksen etenemisen ympäristöneuvostossa keväällä 2012. Nyt ministerit pohtivat, voidaanko asian käsittelyä jatkaa uuden ehdotuksen pohjalta. Suomi tukee esitystä, jonka mukaan jäsenmaat voisivat kieltää tai rajoittaa muuntogeenisten kasvien viljelyä alueellaan. Lisäksi Suomi pitää tärkeänä, että luodaan selkeät kriteerit sille, millä perusteella viljely voidaan kieltää.

Suomea kokouksessa edustaa ympäristöministeri Ville Niinistö. Hän osallistuu kokouksen yhteydessä myös Healthy Oceans – Productive Ecosystems – sekä Green Growth Summit -konferensseihin.

Tiedotteesta voi lukea, että vihreä ministeri pyrkii tekemään voitavansa Suomen sitomiseksi energiapoliittisesti järjettömän ja ilmastoa ajatellen vailla fysikaalisia perusteita olevan leikkaustavoitteen tukijoihin ennakkoon, ehtoja kyselemättä. Tällainen on maan tapa ollut kautta niiden vuosien, kun Suomi on jäsenenä EU:n valtioliitossa ollut. Sitoudutaan tavoitteisiin ennen aikojaan, tehdään etuajassa ja ehtoja esittämättä.

Tämä koskee etenkin ympäristöön liittyviä EU-säädöksiä, joita Suomi imagosyistä on ollut innokas täyttämään. Kun EU nyt suurten teollisuusmaiden painostuksesta on luopunut maakohtaisesti asetettavista päästöleikkausmääräyksistä, yrittää vihreä ministeriö saada prosenttitavoitteet toteutumaan toisaalta kotimaisen ilmastolain, toisaalta eurooppalaisten uskonveljiensä antamalla selustatuella EU:n ympäristöministerien kokouksessa.

Kun ympäristöarvot ovat meille monille suomalaisille tärkeitä, saattaa syntyä kysymys, mitä pahaa on sitoutumisessa? Jos sitoudutaan oikeisiin asioihin ja etsitään toimivia ratkaisuja, ei yhtään mitään. Mutta käytännössä on usein tapahtunut aivan toisin, kuin innossa toheltamisessa on kuviteltu. Esimerkiksi jätteiden käsittelyssä suomalaiset alkoivat 80-luvulla rakentaa kompostointilaitoksia, jotka olivat tuskin prototyyppiasteella, mutta maksoivat maltaita. Haisevien betonilaatikoiden toimintaa on jouduttu paikkaamaan vuodesta toiseen ja eräät laitokset, kuten Turun Topinojan Vapon laitos, on tehottomana häiriöpesäkkeenä lopetettu kokonaan.

Tuoreessa muistissa on myös haja-astutusten jätevesihuollon täysremontti. Sen yhteydessä velvoitettiin minimaalisia päästöjä tuottavat haja-asutusalueen asukit rakentamaan muovikaivoja ja liittymään vesi- ja viemäriverkkoon kohtuuttomin kustanuksin. Rahallinen ja tekninen panos oli saavutettuun hyötyyn nähden ylimitoitettu. Jos lasketaan mukaan uuden järjestelmän rakentamisen tarkoittama materiaali- ja energiakustannus, on hankkeen ekologinen tase selkeästi miinusmerkkinen. Suuria kysymysmerkkejä voi asettaa myös pitäjästä toiseen matkaavien ulosteiden vaatiman putkiverkoston rakentamisen ja käytön ekologisuuden suhteen.

Energiataloudessa EU:n ajamien päästöleikkaustavoitteiden noudattaminen on sekä taloudellisesti, että fysikaalis-teknisesti vailla perusteita. Hypoteettisen ilmastonmuutoksen torjumiseksi perustelut ovat jopa kasvihuonekaasuihin uskovien lähtökohdista vailla pohjaa. Asiaa on pohdittu Ilmastofoorumin verkkosivuilla täällä.

Suomen energiahuollon rakennetta selventää oheinen kaavio. Kuviot selkenevät napauttamalla.

Lähde: Tilastokeskus

Lähde: Tilastokeskus

Sähkön hankintaa kuvaa allaoleva kaavio. Huomiota kiinnittää teollisuuden ja kaukolämmön tuotannon yhteydessä tuotetun sähkön suhteellisen suuri osuus. Se sisältää myös merkittävän panoksen puuperäistä energiaa (lauhdevoima, puuperäiset jätelietteet).

Sähkön hankinta

Kaavioista voi suoraan päätellä, että EU-komission ja vihreiden vaatima 40 prosentin hiilidioksidipäästöjen leikkausvaatimus vuoteen 2030 mennessä ei voi toteutua teknisten ratkaisujen kautta. Tavoitteena onkin rakennemuutos siten, että toisaalta pyritään estämään kautta linjan fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja toisaalta suoraan rajoittamaan esimerkiksi liikkumista vireillä olevien valvontajärjestelmien ja niiden päälle rakennettavien veroratkaisujen avulla.

Kotimaisessa energiapolitiikassa linjaus merkinnee voimistuvia poliittisia vaatimuksia tuulivoiman merkittävästä lisäämisestä, liikenteen sähköistämisetä ja puuperäisen polttoaineen entistäkin voimaperäisemmästä käytöstä. Tuuli ja puu ovat energiatiheydeltään heikkoja energialähteidä. Siksi niiden käytön merkittävä lisääminen tarkoittaa energiatalouden kokonaishyötysuhteen alenemista, energian käytön kustannusten kohoamista (primäärienergian käytön kasvu, hintojen kohoaminen) ja energiasektorin ekologisen taseen alenemista. Kansantalouden energiajärjestelmän kokonaishyötysuhde alenee sitä mukaa, kuin sähkön tuotannossa pehmeiden energioiden osuus kasvaa.

Tällainenko on suomalaisen puun loppusijoituspaikka tulevaisuudessa?

Tällainenko on suomalaisen puun loppusijoituspaikka tulevaisuudessa? Kuva: Kaija Olin-Arvola

Suomelta puuttuu energiapoliittinen konsepti, jossa energialähteiden käyttöä ja hyödyntämistä arvioitaisiin taloudellisin, fysikaalisin ja sosiaalisin perustein ilman ilmastoideologista viitekehystä. Nykyinen energiapolitiikka on laiska poliittinen komporomissi puolueiden ja niiden taustalla olevien eturyhmien kesken. Kotitalouksien, veronmaksajien ja energialaskun maksajien näkökulma energiapolitiikasta puuttuu lähes kokonaan.

Vihreät geenien vastaisella ristiretkellä

Tällä kertaa energiapoliittinen hiilidioksidisota ei riitä ministeri Ville Niinistölle EU:n ympäristöministerien kokouksessa. Vihreät haluavat aisankannattajineen estää EU-alueella sen vähäisenkin moderniin geenibiologiaan perustuvan edistyksen, mitä maanosassa on taikauskon hallitessa kyetty saavuttamaan. Tälläkin hetkellä Euroopassa on lähes mahdotonta saada viljelyyn tieteellisen geeniteknologian avulla jalostettuja tuotteita.

Taloudellista ja valheelle rakentuvaa imagohyötyä etsiviä myötäjuoksijoita riittää. Niinpä esimerkiksi eineksiä valmistava Snellman ilmoitti jokin aika sitten ryhtyvänsä valmistamaan geenimuuntelusta vapaita lihaleikkeitä ison mainoskampanjan avulla. Snellmanilla ei varmaankaan tiedetä, että jalostustoiminnassa on kautta aikojen hyödynnetty geenien muutoksia, tosin sattumanvaraisesti ja massamittaisten erehdysten ja yritysten viitoittamalla tiellä nykyiseen geenibiologiseen täsmäjalostukseen verratuna.

Tilanne ei kuitenkaan vihreitä tyydytä. He haluavat lisää työvälineitä, joilla geenibiologinen edistys voidaan kokonaan pysäyttää. Tieteellisiä perusteluja menettelylle ei ole.

Tulevaisuutta ajatellen tilanne on nykylinjan vihreän taikauskon vallitessa toivoton. Tutkimus karkaa Euroopasta. Ravinnontuotannossa ehdottomasti tarvittavat innovaatiot tehdään muualla ja ne hyödyttävät Euroopan ulkopuolella tapahtuvaa maataloutta ja elintarviketuotantoa. Enemmän asiasta mm. täällä.

Modernia geenibiologiaa käsittelevä kattava tietopankki löytyy MMT Jussi Tammisolan ylläpitämältä sivustolta.