Ilmakehän lämpöfysiikkaa II

Tämän kirjoituksen lähtökohta on Ilmastofoorumilla hiljattain käyty keskustelu. Siinä vaihdettiin näkemyksiä kasvihuoneilmiön käsitteestä. Sehän on tavalla tai toisella kaiken ilmaston muuttumisesta käytävän aatteellis-poliittisen kamppailun taustalla.

Kun en käsitettä sen harhaanjohtavuuden takia hyväksy edes vertauskuvallisena käytettäväksi, sain ymmärrettävästi kriittistä palautetta. Keskustelukumppani edusti mielipiteineen erinomaisesti koko kasvihuoneajattelun yleistä argumentaatiolinjaa. Siksi päätin koota keskeiset argumentit tänne kevyesti toimitettuina ja käydä ne lävitse siitäkin huolimatta, että asiaa on näillä palstoilla sivuttu tai käsitelty yksityiskohtaisesti jo aikaisemminkin.

Teksti on tässä vaiheessa keskeneräinen, mutta täydentyy tarpeen mukaan. Palaute on tervetullutta yhteisen ymmärryksen kehittämiseksi.

”Semantiikalla siitä mitä ”lämpö” on ja onko ”kasvihuoneilmiö” oikea sana kuvaamaan ilmakehän säteilyilmiötä, ei ole pienintäkään merkitystä sen suhteen miten kasvihuonekaasut ilmakehässä vaikuttavat maapallon energiatalouteen. Luontoa ei kiinnosta tieto siitä, miksi ilmiöitä kutsumme. Säteilybudjetti määrää efektiiviset lämpötilat, eikä mikään muu, johtuen siitä että maa menettää kaiken energiansa avaruuteen pelkästään säteilemällä.”

Semanttisella analyysilla voidaan yleensä raivata koko joukko näennäisongelmia ja -argumentteja pois keskustelua häiritsemästä. Lämpö on käsitteenä eri asia kuin energia. Sähkömagneettinen säteily on energian siirtymisen väline. Lämpö ”syntyy” aina jossakin materiaalissa. Ellei näiden käsitteiden sisältö on yksikäsitteisesti hallinnassa, ei keskustelussa ole mieltä.

”Säteilybudjetti” on silkkaa IPCC-fysiikkaa. Säteilyenergian säilymislakia ei ole erikseen olemassa ymmärrettävästä syystä, säteilyhän on energian siirtymisen eräs muoto. Budjetilla IPCC-fysiikka tarkoittaa tilannetta, jossa maapallolle tuleva ja sieltä lähtevä energia ovat tasapainossa. Sellainen tilanne voidaan konstruoida ja asialla voidaan spekuloida erilaisten mallien avulla, mutta sen avulla ei saada selkoa ilmakehän lämpöprosesseista ja niiden muutoksista.

Virkkeen väite, jonka mukaan maa menettää kaiken energiansa avaruuteen säteilemällä on ehkä tahattomasti epätarkka. Ilmakehä tosin vuotaa, mutta ei menetä kaikkea energiaansa avaruuteen. Ilmakehä on eriste. Siksi meillä on kohtuullisen mukava elinympäristö, no, joka tapauksessa enimmäkseen.

Kasvihuoneilmiön perussyy on ””infrapunasäteilyn vangittuminen. Ilman kasvihuonekaasuja lämpö säteilisi suoraan avaruuteen. Kun IP-säteily vangittuu molekyyliin, se säteilee siitä vastaavalla intensiteetillä pois, myös maanpintaa kohti. Niin sanoo Stefan-Bolzmannin laki.  Mikään kappale ei selektiivisesti säteile vain yhteen suuntaan, vaan kaikkiin suuntiin. Ja kappale, joka ottaa vastaan säteilyä jollakin aallonpituudella, myös säteilee sitä pois vastaavasti.”

Ilman absortiokykyisiä kaasuja maapallolta poistaisi avaruuteen lämpöenergiaa vain maan pinta säteilyllään (maa, vesi, kasvillisuus) lämpötilansa määrittämällä säteilytaajuudella ja teholla. Kun vesihöyryn, hiilidoksidin ja vähäisempien absorptiokaasujen ilmakehää jäähdyttävä toiminta suljettaisiin pois, ilmakehä ja ilma ympärillämme olisi nykyistä merkittävästi kuumempi ja ilmasto rajumpi. Mekanismia on kuvattu aikaisemmissa kirjoituksissa.

Hiilidioksidimolekyyli ei ole kappale. Sen absorptio ja emissio eli energiakvanttien vastaanotto ja niihin reagointi poikkeaa olennaisesti kiinteän aineen tai atomien vastaavasta. Fysiikassa tätä ilmiötä kuvataan vapausasteen käsitteellä. Hiilidioksidilla vapausasteita on useita. Se tarkoittaa, että hiilidioksidimolekyyli voi kylläkin säteillä saamansa energiakvantin ulos, ellei energia purkaudu molekyylistä muulla tavalla, ennenkuin säteily ennättää toteutua. Myös säteily ottaa aikansa!

Alailmakehässä energia purkautuu lähes 100-prosenttisesti molekyylimassaan törmäysten kautta eikä ennätä säteillä. Törmäykset ovat luonteeltaan elastisia eikä hiilidioksidimolekyyli ”räjähdä”. Se jäähtyy arkisesti ympäröivän molekyylimassan (typpi, happi, argon) lämpötilaan. Ilmaseoksen eri osakaasujen molekyylien massamäärien suhteesta johtuu, että mitattavaa lämpöefektiä ei synny (hiilidioksidia on masentavan vähän). Hiilidioksidin relaksaatio (viritystilan purkaantuminen) noudattaa ns. Jablonski-diagramman periaatetta.

Vaikka hiilidioksidimolekyyli olisikin saamansa energiapaukun ansiosta ohi kiitävän hetken ympäristöä ”lämpimämpi”, sen määrä ilman molekyylimassassa ei riitä mitattavissa olevaan lämmitysefektiin. Tämä koskee myös tilannetta hiilidioksidimassan mahdollisen tuplaantumisen jälkeen. Edelläsanottu on yksinkertaistus. Lisään mekanismia kuvaavaa informaatiota tarpeen mukaan.

”Todistetaan nk. kasvihuoneilmiö ideaalitilanteella, joka on helpompi ymmärtää, eikä mukaan tarvitse sotkea muita ilmakehän tapahtumia.
Oletetaan täysin musta pallo, joka sijaitsee avaruuden tyhjiössä. Sen efektiivinen lämpötila S-B -lain mukaan on: Te = (S/s)^.25 = 364K”…….

Ilmakehän hypoteettisen kasvihuoneilmiön olemassaoloa ei luonnollisestikaan voida todistaa kuvaamalla sellaita ideaalitilannetta, josta samaisen ilmakehän tapahtumat ja niihin liittyvä lämpöfysiikka olisi poistettu. Kasvihuoneilmiötä ei sen vuoksi voida todistaa tyhjiöön sijoitetun abstraktin pallon laskennallisen pintalämpötilan avulla. Ilmakehä, maa ja vesi ovat materiaalia, ainetta, jossa säteilyn tuoma energia nimenomaisesti muuntuu lämmöksi. Muuntuminen vaatii aikaa. Systeemin lämpö on kineettisen energian muodossa. Säteilyenergialla ei ole erillistä säilymislakia.

Kirjoittaja esittää pitkällisen laskelman, jolla pyrkii perustelemaan kasvihuoneilmiön olemassaolon. Lähtiäiseksi hän olettaa tyhjiössä sijaitsevan mustan pallon, jonka lämpötila olisi  364 K-astetta. Missä pallo sijaitsee, mistä sen energia tulee, miten se tähän ongelmaan littyy? Asetelma on lähtökohtaisesti absurdi ja pudottaa pohjan pois kaikelta laskennalta.

”Jos kirkkaalta yötaivaalta saadaan mitattua infrapunasäteilyä, niin se ei tasan tarkkaan tule mistään muualta kuin ilmakehän kaasuista. Jos tuolle säteilyenergialle ei tapahtuisi mitään sen osuessa maanpintaan, olisi ilmiö vastoin termodynamiikan I pääsääntöä.”

Lämpö todella poistuu maasta IR-säteilyn muodossa ja vain sitä kautta. Mutta tarkkaan ottaen satelliittimittaukset osoittavat, että säteilyä tulee useista lähteistä: suoraan maasta, ilmakehän vesihöyrystä, hiilidioksidista, otsonista ja pilvistä. Säteilyllä on lähteestä riippuen oma intensiteettinsa eli tehonsa. Tämä on juuri aikaisemmassa artikkelissa kuvattu maapallon jäähdytysjärjestelmä, mutta ei todista lainkaan minkään kasvihuoneilmiön olemassaolon puolesta. Järjestelmä on kuvattu myös aiemmassa  NASA:n havainnollisessa kaaviossa, josta tosin metreissä eritelty säteilyn lähtötaso puuttuu. Mutta sellainenkin löytyy alan ammattikirjallisuudesta.

Ilmakehän molekyylien lämpö ei periaatteessakaan voi IR-säteilyn avulla lämmittää nettona maan pintatasoa. Syynä on se, että ilmakehä on lämmön ”vuotamisen” vuoksi keskimäärin aivan alaosastaan lähtien keskimääräistä maan pintatasoa viileämpi. Ero kasvaa tunnetusti havaintokorkeuden kasvaessa. Perusasia ei muutu sen johdosta, että ilmavirtaukset kuljettavat tuulten ja yläilmakehän virtausten avulla suuria lämpöpaketteja paikasta toiseen ja joskus hyvin nopeasti aiheuttaen paikallisia ja alueellisia lämpötilan muutoksia.

Lopuksi kertaukseksi fakta, joka ei kasvihuoneilmiön kannattajilta tietenkään saa ymmärrystä.

Hiilidioksidimolekyylillä ei ilmaseoksessa ole erillistä lämpötilaa ympäröivään molekyylimassaan verrattuna. Tässä mielessä sen aktiivinen toiminta maan pinnan aktiiviseksi lämmittämiseksi on mahdottomuus. Ja maapallolla on lattialämmitys, joka saa energiansa auringosta. Sen eristeenä tomii ilmakehä kokonaisuutena.

Malediivien peittyminen mereen peruutettu

Aikaisemmin näillä palstoilla olemme kertoneet, että kansalaisjärjestö Ilmastofoorumi ry on pyytänyt Yleisradiota korjaamaan kirjeenvaihtajansa perättömän uutisoinnin Malediivien tilanteesta. Sen mukaan saarivaltiota uhkaa ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu siinä mitassa, että saaria on tyhjennetty asukkaista.

YLEn vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ei nähnyt aihetta korjaukselle. Ilmastofoorumi ry on pyytänyt Julkisen sanan neuvostoa tutkimaan asian.

Ilmastofoorumin piirissä on vuosia seurattu keskusteluja merten pinnan kohoamisesta. Tiedämme moninaisten tutkimusten perusteella, että valtamerten pinnan kohoamisvauhdissa ei ole tapahtunut viime vuosikymmeninä merkittäviä muutoksia. Tässä yhden satelliittimittaukseen perustuvan tutkimuksen tulos. Ja tässä pikakurssi problematiikkaan.

Malediivien aikaisempi presidentti tunnettiin vilkkaasta esiintymisestään kaikkialla, missä puhuttiin ilmastosta ja etenkin ns. ilmaston suojeluun jaettavista varoista.

Nykyinen presidentti Mohamed Waheed Hassan Manik on hieman eri linjoilla. Tuoreehkon uutisen mukaan hän ei ole edeltäjänsä linjoilla myöskään tässä vajoamisasiassa. Presidentin mukaan atollisaarten suurimmat ongelmat ovat eroosio ja vesi-ja jätehuolto, ei merenpinnan kohoaminen.

Jokohan YLEn olisi aika oikaista virheelliset väitteensä?

Ilmakehän lämpöfysiikan perusteita

Kun päästötavoitteita jälleen julkaistaan ja uho hiilidioksidin ympärillä on ankara, syntyy houkutus muistuttaa asian tiimoilta parista, ilmeisesti unhoon vaipuneesta tai kokonaan oppimatta jääneestä lämpöfysiikan periaatteesta.

Lämpö ei ole yhtä kuin kuin sähkömagneettinen säteily, jota maapallo saa auringosta.

Lämpö ”syntyy” säteilyn kohdatessa väliaineen. Tällaisia ovat mm. ilmaseos pienhiukkasineen, pilvet, vesihöyry, maan pinta, kasvillisuus, rakennukset, vesistöt ja meret jne.

Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa mm. sitä, että maanpinnan tasolla mitatun auringon säteilyn tehosta ei voi laskea maanpinnan lämpötilaa. Tämä on sikäli tärkeä oivallus, että koko IPCC-vetoinen ilmastotiede perustuu säteilyfysiikkaan eikä ota huomioon lämpöopin perustavaa lakia.

Toisaalta maatasolta ilmaan lähtevän säteilyn voimakkuus ja taajuusalue määräytyvät vain ja ainoastaan säteilevän pinnan lämpötilasta. Tälläkin lauseella on tärkeä periaatteellinen merkitys. Maatasolta lähtevä matalataajuinen IR-säteily ei voi olla ”lämpimämpää” kuin säteilevä pinta. Ääripäät löytyvät maapallon napa-alueilta ja päiväntasaajaseudun aavikoilta.

Maapallon ilmakehä lämpiää maatasolla olevan lämmön ansiosta.

Vain osa auringon säteilystä lämmittää suoraan ilmakehän kaasuseosta. Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että maapallon lattialämmityksen olennainen parametri on aika. Kun lämpö ”syntyy” maapallon pinnan materiaaleissa, niihin imeytynyt energia käy läpi lukemattoman joukon ns. vaihesiirtymiä, joiden tuloksesta ilman lämpötila määräytyy. Lämmön siirtymisen vaatima aika riippuu väliaineesta, sen lämmönjohtavuudesta ja lämpökapasiteetista.  Esim. valtameret absorboivat tehokkaasti sinivihreän taajuuden säteilyä. Merivedessä ja varsinkin sen alimmissa kerroksissa tapahtuvat lämpösiirtymät ovat erittäin hitaita. Muutos tilasta toiseen vaatii helposti kymmenien, jopa satojen vuosien siirtymäjakson.

Lämpö enetee aineessa hitaammin tai nopeammin, säteily liikkuu aina valon nopeudella. Miten lämpöenergian suodatus auringon sähkömagneettisesta säteilystä ilmaseokseen tapahtuu, selviää oheisesta NASAn kaaviosta.

Kuva

Ilmakehään tulevasta energiasta noin 51 prosenttia yltää maatasolle ja vesiin, joissa se muuttuu materiaalien kineetiseksi energiaksi eli lämmöksi edellä kuvattujen vaihesiirtymien kautta.

Jotta maan- ja veden pinta eivät kuumenisi loputtomiin, systeemissä on jäähdytys.

Jäähdytysjärjestelmä johtaa lämpöenergian ilmakehään ja siitä avaruuteen kuvassa merkittyjen prosenttilukujen suhteessa.  Matalataajuisen IR-säteilyn kautta avaruuteen poistuu suoraan vain noin 6 prosenttia lämpöenergiasta. Kuvassa todetaan, että avaruuteen poistuu säteilyn kautta ilmakehästä ja pilvistä 64 prosenttia energiasta. Ilmakehän kaasujen säteilystä vastaavat lähinnä vesihöyry ja hiilidioksidi siten, että vesihöyryn jäähdyttävä säteily loppuu siellä missä höyry muuttuu jääkiteiksi. Hiilidioksidilla ei tätä rajoitetta ole.

Adiabaattinen jäähdytys

Ilmamassaan muodostuu lämmitysmekanismin ansiosta eri lämpötilan omaavia ilmapaketteja. Ne nousevat lämpöenergian voimalla ylöspäin ja jäähdyttävät energiaa purkaessaan (laajetessaan) samalla sisältämäänsä ilmaseosta. Avaruuteen lämpö poistuu IR-säteilynä eri korkeuksista siten, että vesihöyryllä sekä pilvillä on omat tyypilliset säteilykorkeutensa. Hiilidioksidi säteilee merkittävästi vasta hyvin korkeissa ilmakehän kerroksissa, karkeasti tasolta + 10 000 metriä ja siitä ylöspäin. Syy hiilidioksidin käyttäytymiseen on selitetty aikaisemmissa aihetta sivuavissa teksteissä. On tärkeä ymmärtää, että lämpöä poistuu vaikka ollaan merkittävästi pakkasasteilla!

HUOM. Ilmakehän valtakaasut typpi, happi ja argon eivät johdata lämpöä ulos ilmakehästä. Ne sitovat kylläkin kineettistä energiaa eli lämpöä ja toimivat näin lämmön varaajina, mutta eivät absorboi eivätkä emittoi.  Ellei absorptio- ja emissiokykyisiä kaasuja olisi, niin ilmakehä olisi merkittävästi nykyistä kuumempi. Näin päädytään paradoksiin: Hiilidioksidi on keskeinen ilmakehän (osa)jäähdyttäjä.

Ihmisen aistimuksellisesti kokema lämpö, samoin kuin perinteisten lämpömittareiden osoittama lämpötila on ilmakehän molekyylien keskinäisestä määräsuhteesta johtuen suurimmalta osaltaan typen, hapen ja argonin lämpöä.

Ihminen aistii reseptoriensa rakenteen vuoksi myös herkästi ilman kosteutta, se on yksi evoluution tulos. Hiilidioksidimolekyylien lämpötila noudattaa ilmaseoksen valtamolekyylien lämpötilaa. Ihmisen aistein sitä on mahdoton erikseen havaita, mittareilla kyllä. Siksi hiilidioksidin IR-säteilyä voidaan hyödyntää lämpömittareissa. Se kertoo molekyylimassan lämpötilan.

Ihmisen iho tuntee matalataajuisen IR-säteilyn (lämpösäteilyn) hyvin laajalla taajuuskaistalla. Mutta säteily ei ole lämpöä. Lämpö syntyy ihon pintakerroksissa, joiden reseptorit viestivät lämpöaistimuksen keskushermostoon.

Aistimuksilla on rajoituksensa. Mitä korkeampi on säteilytaajuus, sitä huonommin ihmisen ihon reseptorit sitä ”ymmärtävät”. Siitä johtuu, että ihmisen on mahdollista polttaa itsensä pataluhaksi auringossa, jos säteilyn ultraviolettialue pääsee vapaasti ihoon vaikuttamaan.

Maapallon ilmakehällä on lattialämmitys. llmakehä on lämpöeriste. Sen koko kaasumassalla on lämpökapasiteetti, joka johtuu molekyylien lämpökapasiteetista. Ei ole siis mitenkään mahdollista, että hiilidioksidi 0,04 prosentin tilavuusosuudellaan säätelisi ilmakehän lämpötilaa.

Lämpöenergia siirtyy maasta ilmaseokseen ja ilmakehästä avaruuteen ajassa tapahtuvien vaihesiirtymien kautta.

Vaihesiirtymien kokonaisuus (materiaalin lämmönjohtavuus, lämpökapasiteetti) määrittää ilman lämpöenergian määrän ja lämpötilan.

Ilmastosysteemin jäähdytysjärjestelmässä aikatekijällä ja alailmakehän kineettisen lämpöenergian määrällä ja ilmanpaineella on lopputuloksen, eli ilmakehän lämpötalouden kannalta keskeinen merkitys. Sitä ei pelkästään säteilyfysiikan avulla voida selittää tai kuvata.

Jälkipuhe

Moni lukija muistaa varmaan ne moninaiset selitykset, joita virallisen ilmastokatastrofilinjan edustajat ja kannattajat ovat esitelleet viisitoista vuotta jatkuneen lämpöpysäkin johdosta. Yhtäkkiä moni näistä muisti, että maapallo onkin vesiplaneetta ja että merillä voi olla merkitystä ilmaston suhteen.

Selitykset sikseen ja omaan arvoonsa. Mutta tuon puheen takana tai sen motivaationa ovat juuri edellä tekstissä muutamaan otteeseen mainitut vaihesiirtymät – siitäkin huolimatta, että puhujista todennäköisesti enemmistö ei ole asiaan paneutunut.  Vaihesiirtymissä energia muuttaa muotoaan liikkuessaan väliaineesta toiseen.

Periaatteessa siirtymät voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin. Rajapinnan muodostavat

1. kiintoaine ja kaasu

2. kiintoaine ja neste

3. neste ja kaasu.

Kukin näistä rajapinnoista on erillisen tutkimuksen kohde, enimmäkseen ns. insinööritieteiden alueella. Mutta yhteistä ”rajapintateoriaa” ilmastoon sovellettavassa fysiikassa ei ole olemassa. Ei ole myöskään kattavaa empiiristä mittaustietoa, joka sisältäisi maan lämpötalouden muutosten ymmärtämisen kannalta tärkeimmät parametrit. Eikä tällaista ole näköpiirissäkään siitä huolimatta, että sään ja ilmaston tutkimiseen on satsattu valtavat rahat esimerkiksi tietokonejärjestelmien muodossa.

Kun virallisen linjan ilmastoprofeetta seuraavan kerran aukaisee julkisuudessa sanaisen arkkunsa tästä aiheesta selityksineen, voi kuulija sulkea vastaanottimen rauhassa ilman, että menettäisi mitään tärkeätä. Tämä on eräs niistä ilmastoon liittyvistä monista alueista, joiden kohdalla pitäisi rehellisyyden nimissä myöntää, että tiedot ovat toistaiseksi kovin rajalliset.

EU säätää ilmastoa

Tänään, 22.1.2014, EU:n komissio julkaisee jälleen seuraavia vuosia koskevat ilmastotavoitteensa. Tämä tieto on lupa lukea siten, että EU ajattelee voivansa ohjata ilmaston kehitystä ja muutoksia.

Keskeinen, ellei ratkaiseva osa säätelyä on ns. päästöjen vähentäminen. Tänään kuullaan jälleen kerran, miten paljon EU-maiden tulee päästöjään vähentää.

Kyse ei kuitenkaan ole kaikista ilmaan tulevista ”päästöistä”. Emme kuule määräyksiä pienhiukkasten määrän vähentämisestä, emme myöskään erilaisista teollisista prosesseista ilmaan tulevista aineista, kuten kemikaaleista tai aerosoleista. Nyt puheen keskipisteenä ovat ilmastolle haitalliseksi julistetut, hiilivetyjen polttamisesta syntyvät hiilipäästöt, mutta etenkin hiilidioksidi, CO2.

Hiilidioksidi on siis EU:n mielestä ilmastolle haitallinen kaasu, jota pitää säädellä. EU-komissio ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että hiilidioksidia vapautuu ilmaan kaikkien elämälle perustavien prosessien yhteydessä. Kun luomakunta hengittää, se päästää ilmoille hiilidioksidia. Sitä tulee maan bakteereista, pieneliöistä, eläimistä, kasveista ja vesistä.

Kun tarkastellaan hiillen kokonaiskiertoa, niin ihmisen kaikkien toimintojen yhteinen osuus ilmaan tulevasta hiilidioksidista on 3 prosenttia. Ilmaseoksessa hiilidioksidin tilavuusprosentti on 0,04. Se tarkoittaa, että 10 000 ilman molekyylistä aina neljä ovat hiilidioksidia. Kukin voi keskenään harrastaa päässälaskua ja pohtia, miten paljon neljästä molekyylistä on 3 prosenttia.

Allaoleva satelliittikuva kertoo siitä, mistä hiilidioksidi tulee ilmaan. Ei ole kovin voimallisesti teollinen maailma edustettuna tässä kuvassa. Mutta EU:n ei tarvitse näitä murehtia. Se on tehnyt poliittisen päätöksen, että ihmiskunnan 3 prosenttia 0,04 prosentista on ilmastolle myrkkyä.

Kuva

P.S. Oli ihan unohtua, että EU:n pääsihteeri Barroson ilmastoneuvonantaja on Potsdamin PIK-instituutin johtaja Joachim Schellnhuber. Tämä mies on myös liittokansleri Angela Merkelin ilmastoasioiden konsultti. Ja samaista Schellnhuberia saamme kiittää siitä, että EU:n virallisissa asiapapereissa on asetettu ihmiskunnalle lämmitysraja. Ihmiskunta ei saa lämmittää ilmastoa enempää kuin kaksi astetta. Jos lämmitys ylittää tuon arvon, on edessä katastrofi.

Kahden asteen haamurajan raahasi Potsdamin PIK-instituuttiin Yhdysvalloista amerikkalainen William Bill Hare, yksi IPPC:n raporttien kirjoittajista ja Greenpeacen entinen ilmastovastaava.

Saksan ”Energiewende” ja villakoiran ydin

Vihreä väki ja vähän muutkin meillä Suomessa ovat innoissaan Saksan energiakäänteestä. Sillä tarkoitettiin aluksi, muutama vuosi sitten, pyrkimystä irtautua hiilivoimaan perustuvasta sähköntuotannosta.

Poliittinen johto halusi profiloitua myös kansainvälisesti ja niinpä nähtiin vaihe, jossa liittokansleri Angela Merkeliä kutsuttiin jo ilmastokansleriksi. Käytännössä ”Energiewendeä” ryhdyttiin vauhdittamaan tukemalla massiivisesti tuulivoiman ja aurinkopaneelien käyttöönottoa.

Rahamääräisesti tämä tarkoittaa runsaan 100 mrd euron tukisummaa alalle 2000-luvun aikana. Samaan aikaan sähkön kuluttajahinta on nopeasti noussut ollen joulukuussa 2013 noin 27 senttiä kilowattitunnilta. Tällä luvulla Saksa on EU-maiden kakkonen heti Tanskan jälkeen.

Aurinkopaneelien ja tuulivoiman rakentamisesta tuli nopeasti kannattava bisnes. Investointi- ja käyttötariffituen ohella hallitus varmisti jatkuvuutta siten, että tuki taataan vuosikymmenten päähän.

Saksan energisapolitiikassa nähtiin Fukushiman jälkeen toinen käänne. Enää ei riitä, että fossiilinen sähkö julistetaan pannaan. Sen lisäksi on päätetty sulkea kaikki ydinvoimalat vuoteen 2022 mennessä. Sulkeminen on jo aloitettu ja sitä on tarkoitus jatkaa, kunnes maan kaikki 22 voimalaa, monilla tahoilla maailman parhaiksi listattuja, on suljettu. Näin energiakäänteen on määrä edetä.

Poliittinen totuus on kuitenkin siitä erikoinen, että se pätee poliitikkojen omassa piirissä ja osassa mediaa. Reaalimaailma saattaa olennaisilta osin peittyä retoriiikan ja propagandan taakse. Energiakäänteellä  on edessään iso ongelma. Se ilmenee oheisesta, joulukuun jakson sähköntuotantoa kuvaavasta Die Welt-lehden grafiikasta,

Kuva

Kuvassa alaosan vaalea sininen kertoo hiili- ja ydinvoiman osuuden sähköntuotannossa. Tumma sininen kuvaa tuulivoiman osuutta ja aurinkosähkö on kuvattu keltaisella. Tämä tarkoittaa sitä, että kun Saksassa on talvikauden normaali keli sumuineen ja jopa viikkoja jatkuvine tyvenineen, ei ns. uusiintuvan energian myllyistä ole energian antajiksi. Eivätkä tällaiset säät rajoitu talveen.

Jatkuvan viherpropagandan ansiosta keskiverto saksalainen ei tilannetta tiedosta. Niinpä mielipidekyselyissä enemmistö uskoo, että uusiintuvista lähteistä saadaan lähes puolet energiasta. Energialla tarkoitetaan silloin sähköä.

Jos ylläolevan grafiikan esittää vihreän valaistumisen kokeneelle henkilölle, hän todennäköisesti rientää kertomaan, että tilanne on väliaikainen ja että sähköä tulee normaalisti aivan riittävästi tuulimyllyistä ja aurinkopaneeleista. Ja hän on väärässä. Kesäkaudella, suotuisissa oloissa Saksan yli 20 000 tuulivoimalaa ja kattojen aurinkopaneelit todella tuottavat ajoittain sähköä niin paljon, että sitä on vietävä miinusmerkkisellä tuotolla eli verovaroin tuetulla hinnalla naapurimaihin, kuten Tanskaan. Tällaisina päivinä laki määrää perusvoimalat eli hiili-ja ydnvoimalat seisoksiin. Puola ei enää ota sähköä Saksasta vastaan, koska se aiheuttaa siellä verkon toimintahäiriöitä.

Mutta sähköä ei voi tuottaa tilapäisesti. Sitä on oltava tarjolla tasaisesti kautta vuorokauden, tarpeen mukaan. Tämä edellyttää sähköntuotannossa sitä, että tuuli- ja aurinkosähkön huiput on kyettävä tasoittamaan. Teknisiä, taloudellisesti perusteltavissa olevia mahdollisuuksia tarjoaa tällä hetkellä oikeastaan vain patoaltaiden vesi. Tuulivoiman avulla voidaan altaisiin pumpata vettä ja ottaa gravitaatiopotentiaali myöhemmin sähköverkkoon turbiinien avulla. Häviötä syntyy, mutta toiminta kannattaa. Tällä hetkellä toimivia varausaltaita on Saksassa runsaat kolmekymmentä.

Jos tuuli- ja aurinkovoiman oikukas energia haluttaisiin ottaa todella perusvoimaksi, varausaltaita tarvittaisiin noin 350 kappaletta. Tällaista tilaa ei Saksasta löydy. Lisäksi massiivinen verkkorakentaminen aiheuttaa perustavia haasteita sekä toiminnan harjoittajille, että lystin kustantajille eli veronmaksajille ja sähkönkäyttäjille. Mutta perusasiat on jo ajat sitten unohdettu. Kaikki tehdään kestävän kehityksen nimissä.

Valheen varassa eteenpäin

Näillä näkymin ja uuden hallituksen henkilögalleriaa tarkasteltaessa näyttää siltä, että Saksan hallitus tulee jatkamaan vihreän valheen varassa, edellä kuvatusta asiaintilasta piittaamatta. Se tarkoittaa sitä, että ydinvoimaloiden alasajoa jatketaan ja hiilivoimaa rakennetaan lisää demareiden muodollisesti vastustaessa.

Vihreät ovat nyt liittohallituksen ulkopuolella ja voivat nyt täysin rinnoin kritisoida hiilivoiman käyttöä. Siellä missä he ovat hallituksissa, hiilivoimaa tullaan tarpeen vaatiessa rakentamaan. Saksasta tulee lähivuosina kuitenkin myös ranskalaisen ja tsekkiläisen ydinvoiman suurkäyttäjä.

Tällainen on tilanne tänään. Mutta saksalaisten käyttäytyminen on ennakoitavissa aika pitkälle tilanteissa, joissa heidän kukkarostaan on kysymys. Kun Energiewende nostaa sähkön hinnan yli 30 sentin ja kun tuulimyllyt sekä valtavat sähkölinjat pilaavat loputkin kansallismaisemat, niin kaduilla voidaan hyvinkin nopeasti nähdä vastaliike nykymenolle. Tähän liittyy vielä yksi näkökulma.

Edellä ja yleensä myös saksalaisessa energiakeskustelussa puhutaan energiasta miltei synonyymina sähkön kanssa. Kuitenkin sähkön osuus Saksan koko energiankäytöstä on vain noin 20 prosenttia. Kokonaisenergian tuotannossa fossiilisten lähteiden osuus on 84 prosenttia.

Tuuli- ja aurinkosähkön osuus koko energiapaletissa on 2,8 prosenttia. Tämä on Saksan ”Energiewenden” todellinen ongelma.

Filippiinien taifuunin kuvaus

”Mysky alkoi 19. lokakuuta noin klo 10 aamupäivällä, jolloin ilmanpaine alkoi nopeasti laskeutua. Jo 15. päivästä saakka oli huomattu cirrus-pilviä  idässä. Ne kulkivat yhä kiihtyvällä nopeudella ilmanpaineen ensin vähän noustessa, mutta myöhemmin laskeutuessa. Tämä oli jo syklonin enne. Hirmumyrsky alkoi vasta kello kahdeksan 20. päivän aamuna ilmanpaineen jyrkästi laskeutuessa. Se aleni nyt 3,5 tunnissa 23 mm.

…Koneet osoittivat, että tuulen nopeus nousi 54 metriin sekunnissa. Klo 11.40 a.p. kulki syklonin keskusta Manilan ylitse. ..Tuuli laukesi nollan arvoiseksi. Lämpötila nousi yhtäkkiä  6 astetta C. Suhteellinen kosteus, joka koko ajan oli ollut lähellä 100 prosenttia, aleni kohta 43 prosenttiin, joka näillä seuduilla on sangen harvinainen kuivuus.

Heti kun keskusta oli kulkenut ohitse, saavuttivat meteorologiset elementit taas yhtä nopeasti ne arvot, jotka niillä oli ollut ennen keskustan tuloa. Tuulen suunta kääntyi vain miltei vastakkaiseksi. Myrsky kesti kuitenkin lyhyemmän aikaa keskustan sivuuttamisen jälkeen kuin ennen sivuuttamista.

Ainoastaan kaksi minuuttia oli aivan tyyni. Vähän ennen ja jälkeen tuli yksityisiä tuulenpuuskia  eri suunnilta. Tyynen aikana lakkasi sade ja synkkien pilvien sijaan muodostui hetkeksi lämpinäkyvä pilviharso. Juuri ennen tyyntä satoi 15 minuutin kuluessa 100 mm. Manilan ympäristössä yksin Bulacan maakunnassa kaatui enemmän kuin 20 000 taloa. Useimmat satamassakin olevat laivat hukkuivat tai saivat pahoja vaurioita”.

G.Melander: Nykyajan sääoppi, s. 291, Porvoo, WSOY 1918

Professori Gustaf Melander oli Meteorologisen keskuslaitoksen johtaja vv. 1907-1931. Kuvaus käsitteli Filippiinien taifuunia vm. 1882.

Vanhan observatorion kertomaa

Välipalaksi syksyn harmauteen lämpenemiskäyrä maailman vanhimmalta vuoristo-observatoriolta. Se sijaitsee Baijerissa ja on nimeltään Hoher Peissenberg (Hohenpeissenberg). Havainnot ovat jatkuneet lähes yhtäjaksoisesti 1700-luvulta lähtien. Observatorio sijaitsee pienellä, noin 900 metriä korkealla vuorella pienen maaseutukaupungin kupeessa. Ilma on puhdas eikä kaupunkiefekti pääse lämpötilan seurantaa häiritsemään.

Hohenpeissenbergin lämpökäyrä:

Kuva

Tätä käyrää katsoessa hiilidioksiditeoria joutuu vinoon valoon. Teorian mukaan hiilidioksidin lämmittävän vaikutuksen olisi pitänyt olla suurimmillaan silloin, kun ihmiskunta alkoi käyttää hiiltä suuremmassa mitassa.

Mikä aiheutti pitkän jäähtymisjakson 1700-luvulta 1860-luvun laaksoon? Miksi lämpökehitys oli sen jälkeen lähes käänteinen edeltäneelle jaksolle? Mistä syntyi 1940-luvun huippu? Miksi ilma jäähtyi 70-luvun lopulle asti? Mikä aiheutti sitä seuranneen nousun?

Vuoden 1998 El Ninjo -piikki nosti lämpötilan nykyiselle tasolleen. Se on edeltänyttä vaihetta noin 0,25 astetta korkeampi. Tämä vaihe on nyt jatkunut 15 vuotta. Syytä pysäkille ei tiedetä, mutta virallisen IPCC-ilmastopropagandan mukaan tiedetään yhä vankemmin, että ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat syy katastrofiin johtavalle kehitykselle. Kun katsoo ylläolevaa käyrää, niin on siinä yhden asian liikkeen kannattajilla melkoinen selittämisen työmaa.

Ja vielä yksi asia. Vesi eri muodoissaan on varmuudella maapallon ilmastollinen mahtitekijä. Maapallo on vesiplaneetta. Myös ihmiskunta on vuosituhansia vaikuttanut ilmakehän vesihöyryn määrään maatalouden ja etenkin metsän hakkuiden kautta, vähän, mutta kuitenkin. Nykyisin vesihöyryä päästellään ilmakehään myös teollisesti. Vesihöyryn pitoisuus ilmakehässä on noin 100-kertainen hiilidioksidiin verrattuna. Vesihöyryn absorptiokaista kattaa lähes koko IR-säteilyn alueen. Ilman vesihöyry ja pilvet säätelevät tehokkaasti lämpötilaa.

Missä viipyy vesihöyryn vastainen taistelu? Pitäisikö tuota kaasua jotenkin säädellä, kun säätelyhaluja ja varojakin tuntuu riittävän. Kysymys on retorinen, mutta ei aivan vailla pohjaa.

P.S. Hoher Peissenbergin luostarivuori ja sen alapuolella leviävä maaseutu on suositeltava matkailukohde. Luostarin kahviosta saa pientä purtavaa matkamuistoineen. Observatorion portilla sijaitseva ilmatieteellinen näyttely on avoinna joka päivä.

HBerg_4

Näkymä ”luostarin puutarhasta” alas kaupunkiin.

Hautala ja poliittisesti korrekti puhe

  • Tätä kirjoitettaessa tapaus Hautalasta eli ministeri Heidi Hautalan erosta hänen jäätyään peräkkäin kahdesti kiinni valehtelusta on kulunut vain kaksi päivää. Hallituksen piirissä eroa pyritään selittämään parhain päin, jotta koko hallituksen arvovaltaan kohdistuva kolhu minimoituisi.
  • Eron myötä on tullut selkeästi näkyviin se railo, joka vihreiden ja vasemmiston sekä toisaalta hallituksen kokoomuslaisten ja sosialidemokraattien välillä todellisuudessa vallitsee perustavaa laatua olevien kysymysten suhteen.
  • Hallitus ei voi jättää silleen kysymystä, miten Suomessa suhtaudutaan valtiovallan harjoittamaan taloudelliseen toimintaan yleensä ja luonnonvarojen hyödyntämiseen erikseen. Kysymys on olennainen tilanteessa, jossa finanssi- ja velkakriisin rinnalla Eurooppaa runtelee suurin talouden rakennekriisi kolmeenkymmeneen vuoteen.

Näihin kysymyksiin ei saada selvyyttä suomalaiseen politiikkaan pesiytyneen korrektin puheen puitteissa. On aika ryhtyä käymään alastoman poliittista keskustelua perusasioista.

On myös aika aloittaa dogmiksi muodostuneen ympäristömantran purkaminen. Ympäristömantralla tarkoitan Rion ympäristökokouksen 1992 jälkeen laajalti levinnyttä puheenpartta, jossa kestävä kehitys, ilmastonmuutoksen torjuminen, kasvihuonekaasujen leikkaus ja uusiutuva energia muodostavat rungon kaiken kattavalle poliittiselle liturgialle.

Dogmi on kehittynyt niin kiinteäksi osaksi poliittista puhetta, että se muodostaa eräänlaisen uskontunnustuksen, jota ei voi ohittaa joutumatta politiikan ulkopuolelle tai suoranaisesti pannaan. Puhe on poliittisesti korrektia vasta sen jälkeen, kun keskeiset dogmit on puheessa tai tekstissä nimetty ja tunnustettu.

Ja tämä aivan siitä riippumatta, mikä on asianomaisen puhujan tietotaso ja ymmärrys näistä kysymyksistä tai mitä tutkimus todellisuudessa ao. ongelmista kykenee lausumaan. Tilannetta voidaan kuvata ekologismin käsitteellä. Sillä tarkoitetaan ekologiaksi kutsutun kokoomatieteen välineellistämistä ja valjastamista politiikan työvälineeksi yksipuolisen ja dogmatisoidun tulkinnan avulla.

Vihreä hegemonia

Tapaus Hautala voi olla sikäli hyödyksi, että sen kautta tulee laajempaan tietoisuuteen myös suomalaiseen parlamentarismiin ujuttautunut, eri puolueissa edustettuna oleva vihreä valtaverkosto. Se pyrkii vetämään suuntaviivoja politiikalle, taloudelle ja siviilielämälle ympäristöuhkia hyväksi käyttäen.

Politiikan johtoaatteeksi on valjastettu ekologismi, jolle muut politiikan alat pyritään alistamaan. Tuon politiikan asiantuntijoiksi hyväksytään vain erilaiset kansalaisjärjestöt, kuten Greenpeace ja Maan ystävät, joiden puhetta toimittajakaarti ihastuneena levittää.

Greenpeacen toiminnassa hallitsee jesuiittamoraali: Tarkoitus pyhittää keinot. Periaatteen juurtuminen yhteiskuntaan on tullut tapaus Hautalan yhteydessä selkeästi ilmi ns. sosiaalisen median piirissä. Greenpeacelle sallitaan luvaton tunkeutuminen rakennuksiin ja teollisuuslaitoksiin, nousu porauslautoille ja laivoille, koska se ”ainoana” puolustaa luontoa itse itselleen antaman valtakirjan turvin. Demokraattisessa yhteiskunnassa tällaista monopolistista lupakirjaa ei voida eikä pidä millään alueella eikä kenellekään hyväksyä.

Tilanteesta poliittiset puolueet voivat syyttää itseään. Vuosien mittaan vihreälle liikkeelle on ilman isompia keskusteluja luovutettu moraalinen oikeus tulkita ympäristökysymyksiä ja määritellä ongelmiin luvalliset ratkaisut. Kyse on hegemoniasta tunnetun italialaisen poliitikon Antonio Gramscin esittämässä merkityksessä. Useimmat puolueet ovat tähän ”herruuteen” mukautuneet joko laiskuuttaan tai piittaamattomuuttaan, mutta usein myös ollakseen poliittisesti korrekteja. Perinteinen vasemmisto on hylännyt sosialisminsa ja ottanut sen tilalle sekalaisen aatevalikoiman vihreästä ideologiasta.

  • Tapaus Hautala on osoittanut, että vihreisiin ja heidän yhteistyökumppaneihinsa pitää kyetä suhtautumaan myös itsekkäinä eduntavoittelijoina ja vallankäyttäjinä. Heille ympäristöllä on lähinnä välinemerkitystä taloudellisten ja poliittisten asemien rakentamisessa. Vihreyden pudottaminen jalustaltaan ei onnistu, ellei politiikan piirissä kyetä murtamaan ajattelua kahlitsevaa, normatiivista vaatimusta poliittisesti korrektista puheesta ja sen mukaisesta käyttäytymisestä.

Oikeus energiaan

Ympäristöongelmat ovat aineellisen kehityksen ja talouden globaalin kasvun kautta tulleet osaksi arkipäivää. Niiden taustalta löytyy usein piittaamattomuutta ympäristön tilasta. Ympäristön muutos ja turmeltuminenkin nähdään virheellisesti välttämättömäksi seuraukseksi talouskasvusta ja kehityksestä.

Kritiikki tällaista suhtautumista kohtaan on oikeutettua. Toisaalta näyttää kuitenkin helposti unohtuvan, että väestönkasvu aiheuttaa keskittymisellään sinänsä merkittäviä ympäristöongelmia. Niiden ratkaisu edellyttää infrastruktuurin uudistamista, energiatalouden kehittämistä ja taloudellis-teknistä kehitystä. Luonnonvarojen hyödyntäminen on tässä välttämätöntä, mutta hyötyjen ja tappioiden taseen laadinta vaikeaa. Missään tapauksessa sitä ei voi luovuttaa demokraattisen kontrollin ulkopuolisille toimijoille.

  • Hautalan vallankäytön motiiviksi paljastui nopeasti eron jälkeen vihreiden pyrkimys estää suomalaisten jäänmurtajien käyttö pohjoisen Jäämeren öljyn ja kaasun etsinnän tukitoimintaan. Vihreät katsovat, että ympäristöriskit ovat liian suuret. Mutta juuri riskejä suomalainen laivanrakennusosaaminen päinvastoin voisi olla vähentämässä. ETLAn esittämät näkemykset mahdollisista korvausriskeistä voi siirtää etujärjestön valtion yritystoiminnan periaatteellisen karsastuksen tiliin.

Vihreiden ja heidän tukijoidensa maailmankuvassa hallitsee energiatalouteen liittyvä virheellinen dogmi. Heidän käsityksensä mukaan energiatalous voidaan ja pitäisi järjestää ”hiilivapaasti” siten, ettei fossiilisia polttoaineita käytettäisi lainkaan. Ajatus on levinnyt niin, että näyttää täysin unohtuneen nykyisen energiatalouden perustuvan 80-prosenttisesti öljyyn, kaasuun ja kivihiileen. Eikä tilanne tule tästä muuttumaan vuosikymmeniin. Siitä pitää huolen suurten maiden, kuten Kiina, Intia, Indonesia, Meksiko, Brasilia, Venäjä tai Afrikan väkirikkaiden valtioiden taloudellinen kasvu.

Ei ole olemassa oikotietä, jonka avulla fossiilisten energiaresurssien käytöstä voidaan luopua ja siirtyä johonkin toiseen energian hyödyntämisen tapaan. Ns. vaihtoehtoiset energialajit eivät todellisuudessa ole vaihtoehto, vaan ne täydentävät perinteistä, fossiilienergian ja ydinvoiman muodostamaa perustaa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että energian käytön lisääntyessä tuotannon ja energian tarpeen välille syntyy jo 2020-luvulla kuilu, jonka täyttämiseen ei näköpiirissä olevien ratkaisujen avulla löydetä keinoja. Kaikki se, joka nykyisin tunnetaan nimellä uusiintuva energia, on kylläkin resurssina tärkeää, mutta sen osuus energian käytöstä voi fysikaalisista syistä muodostaa tulevaisuudenkaan energiapaketista suunnilleen vain noin viidenneksen. Samalla se alhaisesta energiatiheydestään johtuen tulee kasvattamaan kokonaisenergian käyttöä.

Oikeus ravintoon

Edellä piirretty näkymä ei ole ilahduttava, mutta ei sitä tulisi peittää virheellisiin käsityksiin nojautuvilla, vaikkakin poliittisesti korrekteilla liturgioilla.

Vastaava tilanne vallitsee myös aineellisen perustuotannon lohkolla. Maapallon väestökasvu ja kulutustottumusten eli elintason muutos aiheuttaa nopeasti ravintotaloudessa vajauksen, jonka umpeen kurominen on vaikeaa. Aina vuodesta 1870 lähtien on maatalouden piirissä tapahtunut tieteellis-tekninen kehitys kyennyt turvaamaan ravinnon kasvavalle väestölle alenevalla hinnalla.

Vuoden 2000 paikkeilla tapahtui käänne. Sen jälkeen hintojen kehitystendenssi on kääntynyt ylös eikä kehitykselle näy vaihtoehtoa. Samanaikaisesti kuin hinnat nousevat, myös kysyntä törmäilee tarjonnan rajoihin. Syyksi on tarjottu markkinamekanismin keinottelua, mutta se ei ole ainoa eikä riittävä selitys.

  • Taustalla on väkilukuun suhteutetun viljelymaan supistuminen. Jos peltoa oli henkeä kohden vuonna 1950 käytettävissä 0,5 hehtaaria, niin määrä oli vuonna 2000 supistunut 0,3 hehtaariin. Ennusteiden mukaan vuonna 2050 käytettävissä on enää 0,2 hehtaaria. Kyse ei ole vain määrällisestä kehityksestä.

Käytettävissä olevan maan laatu heikkenee nopeasti siitä syystä, että viljelyä on kautta aikojen pyritty harjoittamaan ensisijaisesti parhailla maa-alueilla. Uusi viljelymaa on väistämättä laadullisesti heikompaa ja usein sitä saadaan raivaamalla vain lisää metsää viljelykäyttöön. Metsien säilyttäminen olisi usein ekologisista syistä välttämätöntä. Myös sääolosuhteiden muutoksilla on merkittävää alueellista vaikutusta maatalouden harjoittamisen ehtoihin.

Viime vuosien näennäisvihreä kehitys on vääristänyt viljelymaan käytön rakennetta siten, että ravinnon sijasta valtavat peltoalat on otettu biopolttoaineiden tuottamiseen soveltuvien kasvien kuten maissin ja öljykasvien viljelyyn. Se on suoraan pois lautaselta. Tältä pohjalta lienee selvää, että viljelymaata 2-3 –kertaisesti tehotuotantoon verrattuna tarvitseva luomu tuskin on se ratkaisu, jonka avulla ravintokysymys voidaan ratkaista.

Tapaus Hautalan poliittiset implikaatiot

Edellä kosketellut kaksi asiaryhmää ovat vain esimerkkejä tilanteesta, jossa ollaan. Niiden tarkoitus on osoittaa, että ihmisen tarve hyödyntää luonnonvaroja elääkseen on oikeutettu, mutta vaikeasti toteutettavissa väestön kasvaessa.

Perustava resurssi, eli energia muodostaa pohjan myös maataloudelle sekä kaikelle fyysiselle elämälle. Ihmiskunnan edessä on kujanjuoksu, jossa väestönkasvu, energian niukkuus ja materiaalitalouden uhkaava umpikuja muodostavat seinät kehityskäytävälle. Kaikkiin näihin kolmeen tekijään voidaan vaikuttaa ja sopeutua, mutta se edellyttää ideologioista vapautettua tarkastelua ja toimintaa.

Tässä piirretty kuva yksinkertaistaa jättäen tietoisesti tarkastelun ulkopuolelle kehitykseen vaikuttavan talousjärjestelmän. On silti ilmeistä, että jatkossa kysymys omistuksesta ja jakoperiaatteista tulee olemaan eräs tärkeimmistä vastausta vaativista haasteista.

Tapaus Hautalan esiin nostama vaatimus kuuluu, että ennalta annetuista, dogmaattisista ratkaisumalleista on politiikassa päästävä irtautumaan. Suomella ja suomalaisilla ei ole varaa tarkastella kehitystä ideologisesti vihreäksi värittyneen optiikan kautta.

  • Poliittisesti korrektista ekologismista on edettävä maailman reaaliprosessien tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Myös ekologisesti mahdollisimman kestävän kehityksen keskeinen mitta on tavallinen ihminen tavallisine tarpeineen.

IPCC omassa asiassaan

  • Aloitetaan siitä, mistä IPCC ei halua keskustella: Ilmakehän keskimääräinen lämpötila ei ole vuoden 1998 jälkeen kohonnut. Voidaan puhua lämpötilan noususta ylätasangolle, sillä vuoden 1998 jälkeiset vuodet ovat keskimäärin olleet noin 0,2 astetta edellistä jaksoa lämpimämpiä.
  • Lämpötilan nousu seurasi El Ninjo-ilmiötä. Mistä tämä ilmiö johtuu ja miksi lämpötila on pysynyt suhteellisen vakaana menneet vuodet on arvoitus sekä IPCC:n piirissä oleville tutkijoille, että muille. Toisaalta tiedetään, että hiilidioksidin määrä ilmakehässä on jatkanut tasaista nousuaan. Lämpötilan olisi siis pitänyt kohota.
  • Ja tässä vielä yksi tosiasia, josta IPCC ei halua keskustella. Mikään IPCC:n käyttämä ilmastosimulaatio ei ole osannut ennakoida lämpöpysäkkiä eikä näin muodoin tietenkään kykene sitä selittämään. Sen sijaan IPCC nyt raportissaan tietää, että ilmasto kehittyy entistä kriittisempään suuntaan ja aikaisempaa suuremmalla varmuudella se on ihmisen syytä. Jonkinlainen ristiriita tässä on, eikö niin?

Suomi-pojat kansainvälisillä areenoilla

Suomen IPCC-valtuuskunnan johtaja on Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas. Hänellä on takanaan monivuotinen ura Ilmatieteen laitoksen palveluksessa sekä monissa kansainvälisissä instituutioissa. Taalas on intohimoinen ilmastonmuutoksen saarnaaja ja teollisen kultuurin syyllistäjä.

IPCC:n tuoreeseen, poliittisille päätöksentekijöille tarkoitettuun raporttiin Taalaksella oli seuraavanlainen näkökulma:

”On tärkeää tiedostaa, että ilmakehän lämpeneminen on ainoastaan yksi merkki ilmastonmuutoksesta. Nyt meillä on syvällisempää tietoa myös merien merkityksestä”, toteaa Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtaja Petteri Taalas.

Valtaosa, yli 90 prosenttia, maapallon ilmastojärjestelmän lisääntyneestä lämpöenergiasta on varastoitunut meriin. Lämmön varastoituminen meriin selittää osaksi sen, että ilmakehän lämpeneminen ei etene tasaisesti.  Ilmastossa esiintyy vuosien ja vuosikymmenten välistä luonnollista vaihtelua, jolloin lämpeneminen välillä kiihtyy ja välillä hidastuu”. (Suomen ympäristöministeriön tiedote 27.9.2013).

Taalas siis epäsuorasti ottaa kantaa lämpöpysäkkiin ja löytää selityksen meristä. Valitettavasti selityksessä ei ole järkeä. Sivuutetaan tässä sellainen pikkuasia, että tottakai merten vesimassojen rooli ilmakehän lämpötilan säätelijänä on tunnettu jo ammoisista ajoista, ainakin Ilmatieteen laitoksen ja IPCC:n ulkopuolella. Maapallohan on vesiplaneetta. Pääpointti on kuitenkin toisaalla: Koska ilmakehä ei mittausten mukaan ole lämmennyt 15 vuoteen, ei siihen ole voinut kertyä ylimääräistä lämpöä. Tästä seuraa, että ilmasta ei ole voinut johtua meriin lämpöä, ikäänkuin varastoon..

Jos niin kuitenkin olisi vastoin termodynamiikan sääntöjä tapahtunut, niin ilmakehä olisi jäähtynyt siitä yksinkertaisesta syystä, ettei yksikään tutkimuslaitos eikä yksittäinen tutkija ei ole raportoinut auringosta maatasolle, meret mukaan lukien, tulevan säteilyenergian voimistumista viimeisten 15 vuoden aikana. Vain lisääntynyt energia olisi voinut väistämättä syntyneen vajauksen täyttää. Mutta ilmakehä ei ole lämminnyt eikä jäähtynyt. Energiaa ei voi tyhjästä luoda, ei edes IPCC:n kasvihuoneessa.

Taalas puhuu siis viran puolesta roskaa yrittäessään väittää, että maapallon ilmastojärjestelmään olisi varastoitunut ”lisääntynyttä lämpöenergiaa”, joka nyt olisi karannut merten syvyyksiin odottamaan hetkeä, jolloin taas pääsee ilmastoa lämmittämään.

Kriittinen arvio IPCC:n näkemyksistä ja ilmaston muutoksista

Toisenlaisen näkökulman ilmaston kehitykseen tarjoaa kansainvälinen, hallituksista riippumaton tutkijaryhmä NIPCC. Sen raportti on luettavissa Ilmastofoorumi ry:n verkkosivulla osoitteessa

Click to access ccr-ii-fysikaalinen-tiede-yhteenveto-paattajille.pdf

NIPCC:n raportti sisältää suoraa ja kriittistä IPCC:n näkemysten arviointia laajaan tutkimukselliseen pohjaan nojautuen. Siinä mielessä se antaa hyvän vertailupohjan sellaiselle lukijalle, joka on yleensä joutunut arvioimaan ilmastokeskusteluja vain virallisen IPCC-tiedotuksen ja median yksipuolisen informaation pohjalta.

Uuden paradigman tarve

  • NIPCC:n raportti ei kuitenkaan aseta IPCC:n ilmastonmuutosparadigmaa kyseenalaiseksi. Kyse on kritiikistä ja realistisemman näkemyksen esittelystä, mutta ei toisenlaisen tai uuden tieteellisen näkökulman, paradigman, avauksesta ilmastoproblematiikkaan.

Nykytilanteessa tällainen olisi välttämätön. IPCC:n ympärille on suurella rahalla ja useiden hallitusten myötävaikutuksella luotu vuosien mittaan monopolistinen informaatiopankki, joka tuottaa jatkuvasti tendenssitietoa tilaajiensa eli IPCC:n kantavien voimien tarkoituksiin. Tuore raportti eli yhteenveto poliittisille päättäjille on tästä jälleen paljonpuhuva esimerkki. IPCC:n teoretisointien pohjalle on rakennettu EU:n jäsenmailleen määräämä ”hiilivapaa” energiapolitiikka päästökauppoineen ja henkulamppusäätelyineen. Tuo energiapolitiikka on rahasampo pyörittäjilleen ja varma tulonlähde myös sille teollisuudelle, joka verovaroin rahoitettua toimintaa haluaa hyödyntää.

Tendenssitiedolle on ominaista järjestelmän sisäinen tiedekäsitys, oma terminologia ja esimerkiksi ilmakehän lämpöfysiikassa säteilyteoreettisten näkemysten yksipuolinen korostaminen.

Jo lähtökohdissaan (-18 astetta ilman ns. kasvihuonekaasuja) IPCC:n näkemys ilmakehän ja maapallon lämpöjärjestelmän toiminnasta on kyseenalainen, jopa mahdoton. Siksi uusi paradigma olisi tarpeen. Tähän NIPCC:n raportti ei vielä tarjoa aineksia.

Liitän tähän vielä linkin Der Spiegelin grafiikkaan, josta näkyy havainnollisesti tämä IPCC:n ydinongelma.

http://www.spiegel.de/international/world/bild-923937-548145.html

Raakamaito on uhka kansanterveydelle

Raakamaito sisältää aina bakteereita, joista osa voi aiheuttaa terveyshaittoja ja sairauksia. Tämän lähiruokaintoilijat jättävät sanomatta. Maitohygienian professori Satu Pyörälä on huolissaan kehityksestä ja varoitti intoilusta jo keväällä:

” Meneillään olevan elintarvikelainsäädännön muutoksen takia tinkimaito eli suoraan tilalta myytävä raakamaito on noussut keskusteluun. Keskustelussa toistuu väite käsittelemättömän maidon terveyttä edistävistä vaikutuksista. Ihmisten henkilö-kohtaiset kokemukset ja uskomukset ovat tunnetusti vankkoja.

Kaupan maito on kuitenkin samaa lehmänmaitoa, jossa vain rasvan määrä on vakioitu. Maitoa ei laimenneta meijerissä. Pastörointi ei juuri vaikuta maidon makuun, mutta säilyvyyteen se vaikuttaa ratkaisevasti.
Tinkimaidon myyttistä mainetta edustaa pääkaupunkiseudulla myytävä kyytönmaito. Suuret ikäluokat kasvatettiin juuri kyytönmaidolla, joka ei aikanaan ollut erityinen terveystuote. Vaihtoehtoja ei ollut, eikä mahdollisista sairastumisista pidetty kirjaa. Maitoa ei säilytetty pitkään.
Heikki Aho pelkäsi (HS Mielipide 12.3.) meidän vieraantuneen perustuotannosta, koska maidosta käytetään nimitystä ”raakamaito”. Se on vain tekninen termi, vieraantuminen sen sijaan todennäköistä.
Lypsystä ja maidon käsittelystä on hyvä tietää, että lehmän utareen ja vetimien pinnalla on aina lannasta ja navettaympäristöstä peräisin olevaa kontaminaatiota, jota voidaan hyvällä lypsyhygienialla vähentää mutta ei kokonaan poistaa. Perinteisessä lypsyssä lypsäjä puhdistaa utareen ja tarkastaa alkusuihkeet. Automaattilypsyssä tämä tapahtuu kokonaan koneellisesti, joten lehmien tulee olla erityisen puhtaita.

Raakamaito sisältää aina mikrobeja, joista osa voi olla ihmiselle tautia aiheuttavia. Raakamaidon aiheuttamia sairastumisia ja jopa sairausepidemioita raportoidaan maailmalla vuosittain. Mikään näytteenotto ei takaa maidon ehdotonta turvallisuutta, koska maidon mikrobipitoisuus ja lajien kirjo navetoissa vaihtelevat päivästä toiseen.

Riskit ovat suurempi uhka tietyille väestöryhmille, kuten raskaana oleville naisille, lapsille tai vanhuksille.
Ihmiset ovat nykyisin tottuneet käsittelemään pastöroitua maitoa eivätkä välttämättä tiedosta pastöroimattoman maidon riskejä. Maito pilaantuu herkästi. Pastörointi tuhoaa bakteereista yli 99 prosenttia, joten pastöroitu maito on turvallista. Kaikki kansainväliset asiantuntijajärjestöt, joukossa WHO, suosittelevat edelleen, että maito olisi pastöroitava riskien minimoimiseksi.
Uudessa elintarvikevalvonta-asetuksessa tinkimaitoa saisi edelleen luovuttaa suoraan kuluttajalle. Myytävän maidon määrää esitetään hieman lisättäväksi. On epärealistista uskoa, että tinkimaidon myynti lähiruokana vahvistaisi merkittävästi maaseutuamme, kuten MTK:n maitoasiamies uskoi (HS Mielipide 12.3.)
Maidontuotantomme tulevaisuus pohjautuu karjatalouteen, joka tuottaa laatumaitoa, käyttää ajanmukaisia menetelmiä ja myy maidon meijeriin.
Kehityksen pyörää ei ole syytä kääntää taaksepäin tässä niin kuin ei muissakaan ruokaturvallisuuskysymyksissä.”

HS 17.3.2013

MMT Jussi Tammisola on samoilla linjoilla, vaikka Hesari ei hänen kannanottoaan julkaissutkaan:

Ei raakamaitoa riesaksemme

Vaaralliset ruokamyrkytykset ovat jyrkässä nousussa maassamme, kertovat uutiset (HS 28.8.). Tämä ei ollut yllätys — ajetaanhan riskialtista raakamaitoa nyt laajempaan myyntiin Suomessa asiantuntijoiden monista varoituksista piittaamatta.

Vaikka raakamaitoa myytäisiin valtiossa vain hyvin vähän (1 %), se riittää jo kaksinkertaistamaan maitoperäiset ruokamyrkytykset koko väestössä, osoittavat USA:n tautiviraston laajat seurantutkimukset (Langer ym. 2012). Sen käyttäjillä myrkytysriski on 150-kertainen ja oireet vakavia: uhri joudutaan viemään sairaalahoitoon 20 kertaa useammin kuin muissa maitoperäisissä myrkytyksissä.

Ehec-bakteeri voi tappaa ja listeria aiheuttaa keskenmenoja, mutta raakamaito levittää myös monia muita tauteja, kuten kampylobakteeria ja salmonellaa. Viisikymmentä suomalaista viuluviikaria sai vaihtaa Euroopan konserttikiertueensa viikon painajaiseen tippaletkuissa saksalaisessa sairaalassa — ankara salmonella saatiin hotellin raakamaitovanukkaasta.

Maatalousministeriössä loppusuoralla olevat raakamaitoasetukset kannattaisi vetää takaisin. Ne tulevat vain lisäämään raakamaidon käyttöä, kun ostajia aletaan tuudittaa vääriin luuloihin tuotteen turvallisuudesta myyntiväitteellä ” säädökset ovat kunnossa”. Tosiasiassa raakamaidon turvallisuutta ei voi kukaan taata.
Raakamaito on uskomustuote, joka ei tuo mitään terveysetuja — vain suuria uhkia terveydellemme. Sen myynti ja laitoskäyttö kannattaisi kieltää kokonaan, kuten monissa sivistysmaissa on tehty.

Tuottajien kaupalliset edut tai ”ruokaministeriön” johdon linjattomuus eivät saisi vaarantaa ihmisten terveyttä Suomessa.

Jussi Tammisola, MMT, FL, erikoistutkija emeritus, Helsinki