Säteilytase ja energiavirrat

Käsitykseni mukaan puhe säteilytasapainosta tai -pakotteesta on IPCC:n piirissä sepitettyä tarkoitushakuista ”kasvihuonefysiikkaa”.

Jos maan piiriin tuleva auringon säteilyenergia poistuisi avaruuteen saman suuruisena, niin voimakone maa pysähtyisi.

Auringon säteilyenergia on keskeinen käyttövoima kaikille maan, veden ja biosfäärin prosesseille.
Sen lisäksi vaikuttavat gravitaatio, maan pyörimisliike ja kuu radallaan. Lisäksi on seismisiä ja pitkäkestoisia geologisia prosesseja vaikutuksineen.

Avaruudesta saadaan eri sorttista säteilyä, jolla on oma, heikosti ymmärretty vaikutuksensa maan ilmakehän ja maanpiirin prosesseihin.

Sääilmiöt syntyvät auringon säteilyenergiasta erilaisten vaihesiirtymien kautta. Maapallolla on lattialämmitys. On sitten puhe tuulista, vesien aaltoliikkeesta, merivirroista yms. kaikkien taustalla on aurinko.
Koko biosfääriin pätee sama. Kaikki tämä voidaan ymmärtää energiaa käyttävänä ja muuntavana materiaalisena systeeminä, ”koneena”.

Kaikki sen prosessit ovat irreversiibeleitä ja ne sammuvat, ellei energiaa jatkuvasti syötetä lisää. Kaikissa prosesseissa syntyy myös eksersiaa termodynamiikan lakien mukaan.

Tällä perusteella väitän, ettei ole mitään tarvetta konstruoida väkinäisesti ”säteilytasapainoa”. Systeemin toiminta sitoo koko ajan merkittävän osan maan piiriin tulevasta energiasta.
Energian vaihesiirtymäketjun alapäässä oleva lämpö poistuu IR-säteilynä maasta ja ilmakehästä.
Em. perusteella on maalaisjärjen mukaan mahdotonta ajatella, että maapallon energiajärjestelmään kuuluisi staattinen säteilytase. Sama koskee energiatasetta sellaisena, että lähtevä ja tuleva energia olisivat saman suuruisia.

Mitä termodynamiikka sanoo?

Keskusteluissa on käynyt ilmi, ettei termodynamiikan keskeisiä lainmukaisuuksia oikein tunneta tai noteerata ilmastonmuutospropagandan pauhatessa. Tämän aiheen kannalta olisi tärkeä huomata, että energiaa ei voi luoda eikä hävittää ja että erikseen säteilyenergiaa koskevaa, ns. jatkavuuden lakia ei termodynamiikassa ole. Sen sijaan liike-energialla, kineettisellä energialla ja kemiallisella energialla se on. Tämä liittyy energian säilyvyyden lakiin.

Maapallon ilmakehän, vesistöjen ja biosfäärin prosessit käyvät auringosta tulevalla säteilyenergialla. Mutta termodynamiikan mukaan mikään energian muunnosprosessi ei tapahdu jäännöksettä.

Auringon säteilyn tullessa maan piiriin, systeemi maahan, säteilyn energia alkaa tehdä työtä eri energiamuodoissa. Tässä yhteydessä nimen omaan puhutaan vaihesiirtymistä joiden tuloksena ilmamassat liikkuvat, merivirrat virtaavat, elävä luonto sykkii monimuotoisena ja sääilmiöt ovat keskusteluteemoja vuosisadasta toiseen.

Mutta termodynamiikan tarkoittamalla työllä on väistämättä oma hyötysuhteensa. Osa energiasta menee ”hukkaan” ja muuttuu lämmöksi. Systeemi maa on energian suhteen avoin. Hukkalämpö poistuu systeemistä IR-säteilynä eri reittejä pitkin avaruuteen.

Kytkentää maahan tulevan laajakaistaisen auringon säteilyn ja lähtevän, systeemientropiaa kuvaavan IR-säteilyn välillä ei ole.

Jos tuleva säteilyenergia ja lähtevä IR-säteily halutaan esittää energiataseena laatikkoilla ja nuolila, kuviossa tulee mitatun(!?) hukkalämmön ohella esittää myös energiaa käyttävät ja muuntavat prosessit. Näin saadaan systeemi maapallon energiatase.

Mutta millään ilmakehän korkeustasolla tuleva ja poistuva, säteilyn muodossa oleva energia, ei voi olla saman suuruinen. ”Säteilytase” on fysikaalinen epäkäsite.

Olen täydentänyt kirjoitusta Ilmastofoorumilla käytyjen keskustelujen johdosta 6.3.2019. ka

Mainokset

Niinistö johtaa harhaan

Kyse on ympäristöministeri Ville Niinistöstä ja hänen energiapoliittisesta kannanotostaan YLEn lauantaiaamuisessa lähetyksessä 8.3.2014. Kun puhe on poliittisista vihreistä, on selvää että he puhuvat mielellään pehmeitä energiapolitiikasta.

Ei ole myöskään yllätys, että he aika-ajoin hallituksessakin yltyvät vastustamaan ydinvoimaa. Tällä kertaa halutaan torjua Fennovoiman ydinvoimalahanke. Samalla vihreät linjaavat ”keskitettyä” sähköntuotantoa vastaan ja korostavat epämääräisesti hajautetun, uusiintuvan energian etuja. Se että samaan yhtälöön mahtuu vielä energiatehokkuuden nostovaatimus, on ihan oman pohdiskelunsa arvoinen asia.

Ensinnä ulkopoliittinen argumentti. Niinistö pitää eksplisiittisesti virheenä, ellei peräti vaarana, ydinvoimalan hankkimista Venäjältä siten, että voimalayhtiössä on myös venäläinen osaomistaja. Muutama näkökohta puhuu jyrkästi Niinistön käsityksiä vastaan.

Ensinnäkin Suomella on aina 1970-luvulta lähtien kokemusta yhteistyöstä venäläisen ydinvoimatoimittajan kanssa. Ei ole tullut tietooni, mikä tuossa Loviisaan keskittyneessä yhteistyössä on ollut Suomen energiahuollon kannalta ongelmallista.

Toiseksi, Rosatomin Suomeen rakentama voimala on eräänlainen näyteikkunalaitos. Sitä tullaan sekä suunnittelu-, että rakennusvaiheessa samoin kuin käytön alkaessa tarkastelemaan aivan erityisen suurennuslasin kautta. Venäläisosapuolella on kaikki syy huolehtia laitoksen korkeasta laadusta yhdessä suomalaisten insinöörien kanssa.

Kolmanneksi, uusi voimala avaa suomalaisille alan eksperteille myös aivan uusia näköaloja käytetyn uraanin käsittelyssä ja mahdollisesti myös kierrätyksessä. Se on osaamista, joka tulevina vuosina on arvossaan. Ei ole Venäjä-kortista mihinkään tässä yhteydessä.

Energiapoliittinen sumutus

Toinen argumentaatiolinja, mitä vihreänkään ministerin ei pitäisi julkisuudessa samoilla, on energiapoliittinen sumutus. Kun Niinistö vastustaa osin ydinvoimalle rakentuvaa perusvoimaa, hän esittää samalla vaihtoehtoa, joka on sisäisesti ristiriitainen ja kansantaloudellisesti kestämätön.

Hajautettu, virheellisesti uusiintuvaksi luonnehdittu pehmeä energia ei tule milloinkaan korvaamaan tiheydeltään ylivoimaisia energiamuotoja, joihin myös ydinvoima lukeutuu. Vaikka Suomen kaikki bioenergia otettaisiin käyttöön ryöstöhakkuilla ja joka jumalan pellot kääntämällä, ei näin kyettäisi maan tuontienergiantarpeesta (fossiiliset, tuontisähkö) tyydyttämään kuin karkeasti ottaen 15 prosentin osuus.

Se voi näyttää paljolta, mutta se on vähän kun ajatellaan kysymystä, millä loput energiasta tuotetaan. On tietenkin selvää, että omia energialähteitä, kuten puu ja turve, tullaan käyttämään niin pitkälle kuin varat ja ympäristö sallivat. Tuulivoiman kanssa on jo sitten ongelmallisempaa, koska se ei ilman vara- ja säätövoimaa voi milloinkaan olla luotettava perussähkön lähde.
Sähköä on saatava jatkuvasti ja kaikkialla, missä sitä tarvitaan. Tämä tarkoittaa, että jokaista tuuli- ja aurinkovoimalaa kohden pitää olla reservivoimaa joko koti- tai ulkomailla. Tämä taas tarkoittaa, että energiaomavaraisuudesta näiden kahden energiatyypin avulla ei kannata unelmoida eikä siitä ole perusvoimaksi sähköverkkoihin.

Särähtikö korvaan tai sattuiko silmään ”uusiintuvan energian” käsitettä kohtaan esittämäni kommentti? Tosiasia kuitenkin on, että uusiintuvaa energiaa ei voi maailmankaikkeudessa esiintyä. Sekä suora auringon säteily, että sen johdannaisina syntyvät ilman liikkeet ovat peräisin suuresta ydinvoimalasta. Se toimittaa maapallolle luotettavasti energiaa vielä pitkiä aikoja. Mutta ei se energia uusiinnu sen paremmin biosfäärissä, kuin aurinkopaneeleissa tai tuulivoimaloissakaan.

Kun se kerran otetaan käyttöön, tulee se hyödyntämisketjussa menettämään korkean laatunsa ja muuttuu erilaisten vaiheitten kautta entropiaksi. Jäljelle jää vain jätelämpö. Energiaa ei takaisin saa. Tämä voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta ei sitä ole. Kaikki ns. uusiintuva ja pehmeä energia joudutaan ottamaan käyttöön materiaalisen hyödyntämisketjun, kaluston ja laitteiston avulla. Näiden rakentaminen, käyttö, kunnossapito ja lopulta romuttaminen ja uusiminen ovat sitä samaa entropiatuotantoa, joka liittyy kaikkeen energian ”tuotantoon”, ts. energiamuotojen muuttamiseen ja hyödyntämiseen teknisissä laitteissa.

Energiaa tuotetaan käyttämällä energiaa, kuluttamalla aineellisia resursseja ja luomalla erilaisia verkkoja energian ja energiapotentiaalien siirtämiseksi paikasta toiseen. Ja kun metsä hakataan ja pellon öljykasvit korjataan syksyllä, tarvitaan uusi kierros istutuksia, ravinteita ja melkoinen määrä myös konetyötä, jotta ”uusiintuvaa” energiaa saadaan seuraavalla korjuukierroksella.

Niinistölle voisi esittää kysymyksen energiatehokkuuden olemuksesta. Onko tehokkaampaa tai edes mahdollista rakentaa joka kylään esim. oma autonominen risuvoimala erillisine voimansiirto- ja muuntojärjestelmineen siten, että sen asiakkaat kykenisivät vastaamaan kustannuksista?

Olisivatko asukkaat myös halukkaita luopumaan olemassaolevan energiainfran luomasta varmuudesta Niinistön tavoitteen vuoksi? Nämä ovat kysymyksiä, joita toivoisin myös energiateollisuuden kommentoivan. Olen jo pitkään ihmetellyt, miten esimerkiksi juuri vihreiden annetaan täysin vapaasti mellastaa energiapoliittisine kannanottoineen ilman että niiden asiasisältöön kukaan julkisuudessa puuttuu. Tämähän pätee myös ilmastoproblematiikkaan.

Vihreä vaatimus energiatehokkuuden lisäämisestä

Kyse on myös käsitteiden määrittelystä. Kun Niinistö vaatii energiatehokkuuden lisäämistä, tarkoittaako hän sillä alan kirjallisuudessa ja ammattilaisten keskuudessa hyväksyttyä bruttokansantuotteen ja sen tuotantoon vaaditun primäärienergian määrän välistä suhdetta? Niinistön vaatimus merkitsee karkeasti ottaen sitä, että jokainen kansantaloudessa tuotettu euro tulisi saada aikaan vähemmällä primäärienergian käytöllä. Puhutaan myös energian säästöstä tässä yhteydessä.

Niinistön vaatimukseen sisältyy edellä ohimennen viittaamani ristiriita, joka vaikuttaa kaikkien vihreiden ajattelussa. Energian ”tuotantoa” eli energialajien muuntamista loppukäyttäjän tarpeita vastaavaan muotoon, säätelee termodynamiikaksi kutsuttu fysiikan ala. Sen perusteella tiedämme, että primäärienergian monipolvinen muuntoketju loppukäyttäjän stöpseliin tai auton tankkiin nielaisee alkuperäisenergian määrästä noin kaksi kolmannesta. Tästä moni vihreä poliitikko saa aiheen moittia pääosin fossiilisiin lähteisiin perustuvaa energiataloutta haaskaavaksi.

Osittain kyse on todellakin siitä, että lähtökohtaisesti suuren energiasisällön omaavia arvokkaita energialähteita, kuten öljyä, käytetään edelleen lämmitykseen. Sitä voidaan pitää haaskauksena ja siirtyminen tarkoituksenmukaisempiin lämmön lähteisiin on käynnissä. Mutta samainen termodynamiikka kertoo, että jos nykyinen fossiililähteiden hallitsema energiahuolto korvattaisiin kokonaan ns. uusiintuvilla, pehmeillä energiamuodoilla, primäärienergian käyttö kaksinkertaistuisi. Mitä se tarkoittaisi esimerkiksi energian tuotannon materiaalitaloudessa, siirtoketjuissa ja jakelussa on toistaiseksi hämärän peitossa. Mutta varmuudella ei kyse ole ainakaan ekotehokkuuden tai ekologisesti järkevämmän yhteiskunnan rakentamisesta. Energiatalouden fysikaalisiin perusteisiin tulen palaamaan lähitulevaisuudessa.

Ministeri Niinistö kumppaneineen nojautuu asiantuntijoihinsa, joiden ideologis-poliittinen näkemys on jo ennalta annettu ja kaikkien tiedossa. Sitä he toistavat mantran tavoin kaikkialla ainakin näennäisesti ilman vastalauseita.

Poikkeuksia tosin löytyy teollisuuden puolella, mutta tiedän vain yhden yrityksen, joka julkisuudessa esittää ns. virallisesti linjasta poikkeavia käsityksiä energia-ja ilmastopolitiikasta: Katternö. Kannattaa piipahtaa katsomassa. Poikkeus vahvistaa säännön.

Tarvitseeko Suomi ilmastolain?

Monien poliitikkojen mielestä tarvitsee, jotta Suomi voisi osallistua kunnianhimoisesti ilmaston muutoksen torjuntaan. Lähinnä heidän tähtäimessään on globaalin lämpenemisen estäminen siten, että eräiden ns. kasvihuonekaasujen pääsyä ilmaan vähennetään. Ilmastolain luonnosehdotus on parhaillaan lausunnolla ja löydettävissä täällä.

Suomalaiset ovat antaneet sitoa valtionsa sellaisiin sopimuksiin, joiden kautta hiilipäästöjä ja niihin rinnastettavia muita päästöjä ilmakehään vähennetään tietyn aikataulun mukaan ilman erityistä nimikkolakia. Sopimusten perimmäisestä järkevyydestä ei juurikaan julkisesti keskustella. Sen sijaan yritetään kylläkin aktiivisesti pohtia, miten Brysselin taholta asetetuista tavoitteista selviydytään.

On pakko rehellisyyden nimissä muistuttaa, että suomalaisten päästötalkoilla ei ole ilmakehän globaaliseen tilaan käytännössä mitään merkitystä. Asia on pohdittu Ilmastofoorumi ry:n julkaisemassa kysymyksiä ja vastauksia -tiedostossa.

Periaatteellisena kannanottona joudun toistamaan, että itseään ruokkivaa, hiilidioksidiin nojautuvaa kasvihuoneilmiötä ei ole olemassa. Tähän mennessä ei ole kyetty esittämään ainuttakaan tutkimusta, joka sitovasti osoittaisi teollisen kulttuurin ja fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttavan katastrofaalista ilmaston muuttumista. Viidentoista vuoden lämpöpysäkki osoittaa osaltaan hiilidioksidihypoteesin mahdottomuutta.

Nykyinen keskustelu pyörii vuodesta toiseen IPCC-vetoisen mallinnussirkuksen ympärillä. Sen lähtökohtana on IPCC:n lukkoon lyömä ilmastoherkkyyden lukuarvo, jolle ei fysiikasta löydy perustetta. Hypoteesin mukaan hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuminen lisää maapallon pinnan saamaa säteilytehoa 3,7 wattia neliömetrille. Se tarkoittaisi lämpötilan nousua 1,1 Kelvin-asteella. Luku perustuu laskelmaan, jonka mukaan hiilidioksidin lisääntyminen estää lämmön säteilyä avaruuteen ja sitä kautta aiheuttaa ilmakehän lämpenemistä.

Yksisilmäinen IPCC-fysiikka

Hypoteesi jättää huomiotta, että lämpö siirtyy maan ja vesien pinnasta ilmakehään materiaalisten lämpövirtojen muodossa, ei säteilyn kautta. Maapallolla on aurinkoydinvoimalan tehosäteilyn ruokkima lattialämmitys. Jäähdyttävä säteily astuu kuvaan kahta kautta: Ensinnäkin maanpinnan ja vesien suora säteily ns. säteilyikkunan kautta. Sen osuus jäähdyttämisessä on noin 6 prosenttia, kuten aiemmin esitetty NASA:n kaavio osoittaa.

Toinen ja pääasiallinen jäähdytyksen muoto on ilmakehän vesihöyryn, pilvien ja hiilidioksidin ulossäteily. Näiden yhteinen osuus jäähdyttämisessä on 64 prosenttia. Noin 30 prosenttia maapallon ilmakehään osuvan säteilyenergian määrästä poistuu pallolta ennen kuin se pääsee maan ja vesien pintaa lämmittämään.  Myös nämä luvut ilmenevät ko. NASAn kaaviosta. Tähän yhteyteen on hyvä liittää saksalaisen Heidelbergin ylipiston kaavio, josta ilmenee ilmakehän eri kerrosten lämpöprosessien suunta maatasolta aina 100 kilometrin korkeustasolle saakka.  Kuvassa jäähdyttävät aineet ovat vesi h2o ja hiilidioksidi co2. Kahdella korkeustasolla tapahtuva lämmitys syntyy tunnetusta uv-säteilyn vaikutuksesta ilmakehän otsoniin.

Heidelberg_kaavio

Tämä ilmastolain hiilidioksidiin liittyvistä perusteluista.

Ilmasto on otettava vakavasti

Ilmastolliset muutokset ovat yhteiskunnan kannalta tärkeitä. Ne vaativat pitkäjännitteistä ja empiiristä tutkimusta.. Pääpainon tulisi olla alueellisten muutosten ja trendien tunnistamisessa. Ihmiskunta on aina joutunut reagoimaan sääolojen ja ilmaston muutoksiin. Nykyaika ei tee poikkeusta. Valitettavasti tuntuu siltä, että poliittisten päättäjien joukossa elää pahanlaatuinen harhakuvitelma ihmiskunnan kyvyistä säätää säitä ja ilmoja halunsa mukaan. Siksi tutkimus tulisi vapauttaa poliittisista dogmeista ja ennakkoasenteista. Totuus ei määräydy parlamentaristisen menettelyn kautta.

Ns. ilmastopolitiikka on nykyisellään hiilen vainoamista energiataloudessa. Hiili ei kuitenkaan ole ongelma, vaan sen käytön edellyttämien resurssien saatavuus ja epätasainen jakautuminen maailmassa.

Suomella on yhteiskuntana vastuu turvata kansallinen energianhuolto pitäen lähtökohtana määrätyn suuruista omavaraisuusastetta. Mikä on tarpeellinen taso ja millä teknologioilla se saavutetaan? Tämä on olennainen kysymys – varsinkin kun suurta osa suomalaista energiapolitiikkaa pyritään hallinnoimaan Brysselistä.

Kysymykseen liittyy puuraaka-aineen kestävän käytön mittakaavan määrittelyn rinnalla myös tarve määrittää tuuli-, aurinko- ja bioenergian hyödyntämiselle järkevät taloudellis-fysikaaliset puitteet. Energiatiheydeltään heikkoina teknologioina niiden mittava käyttöönotto tarkoittaa ekologisesti miinusmerkkistä lopputulosta. Puulla on mahdollisuuksia johtuen maan suuresta pinta-alasta ja väestön suhteellisesta vähyydestä.

En usko olevani puolueellinen kun väitän, että ilmastolaista on tarkoitus luoda vihreä kestovirus Suomen julkishallintoon.

Vaikka lakiehdotuksessa korostetaan lain vaikutusten jäämistä vain valtionhallinnon sisään, on selvää että nykyisen sopimusjärjestelmän vuoksi vaikutuksia tulisi myös muille sektoreille mm. valvonnan ja julkisrahoituksen painotusten kautta.

On merkille pantavaa, että esityksen laatijat eivät ole kyenneet lain voimaantulon tarkoittamista taloudellisista vaikutuksista kertomaan edes euromääräistä mittaluokkaa.

Imastolakia ei tarvita, sen sijaan kylläkin energiapoliittisen keskustelun ja päätöksenteon perusteellista tuulettamista. Ilmastoon liittyvä spekulatiivinen mielikuvapolitiikka on erotettava energiapoliittisesta päätöksenteosta.

Kestävän kehityksen perusongelma

Kestävällä kehityksellä viitataan moniin asioihin ihmisyksilön elämästä aineelliseen tuotantoon ja talousjärjestelmiin globaalissa maailmassa ulottuen. Tässä otan esille vain monimutkaisen asiakimpun yhden, mielestäni tärkeimmän tai perustavimman puolen. Se on energia- ja materiaalitalous.

Sekä energiataloudessa, mutta myös laajemmin pätee fysiikan universaali osa-alue termodynamiikka. Sen keskiössä on sääntö, jonka mukaan myös kaikki ihmisen elämiseen liittyvät prosessit ovat irreversiibeleitä eli palautumattomia. Ilmiötä kuvataan käsitteellä entropia.
Osa energiasta ja raaka-aineista menee aina ”hukkaan”, muuttuu ympäristön lämmöksi tai ”jätteeksi”. Täydellinen kierrätys on mahdotonta. Siksi pyrkimyksenä onkin sinänsä rationaalinen pyrkimys tehostaa prosesseja, vähentää energiankäyttöä, säästää raaka-aineita, pienentää hävikkejä ja kierrättää monin tavoin. Nykytilanne uskotaan tiedettävän niin tarkoin, että lähes jokaisella on asiasta vankka mielipide. Huippuunsa tämä vakaumus on viety ekologistisen ympäristöpolitiikan ja -poliitikkojen piirissä.

Siitä huolimatta vain aniharva tietää, mitä termodynamiikka oikeastaan tarkoittaa ns. uusiintuvan energian osalta. Uusiintuva energia on mantra, johon uskotaan eräänä maapallon pelastamisen välineenä. Selitän ongelman niin lyhyesti kuin osaan mutta korostan, että nämä asiat on tutkittu, vaikka niitä ei yleisesti tunneta.

Fossiiliset polttoaineet ja raaka-aineet ovat syntyneet miljoonien vuosien aikana kemiallis-fysikaalisissa prosesseissa. Niiden käyttö on viimeisten parin sadan vuoden aikana mahdollistanut nykyisen hyvinvoinnin, liikkuvuuden, ihmisten eliniän pitenemisen ja myös maapallon mittavan väestönkasvun. Viimemainittuun liittyvistä ongelmista ei tässä nyt keskustella.

Geologisen ajan kestäneen valmistusprosessin ansiosta fossiiliset raaka-aineet ovat energiasisällöltään erittäin vahvoja tai tiheitä, kuten termi kuuluu. Vertailu on helppoa esimerkiksi miettimällä, miten suuri lämpömäärä saadaan kilosta polttoöljyä verrattuna kiloon koivuklapeja. Vielä valtavampi ero on lämpömäärässä, joka synnytetään yhdellä grammalla uraania verrattuna gramman puulastuun. Muuntotaulukoita löytyy mm. googlaamalla.

Ns. uusintuvien energioitten näkeminen ratkaisevana vaihtoehtona edellyttää näinollen vuosimiljoonien aikana tiivistyneen, silloisen ”uusiintuvan” energian korvaamista muutamassa vuosikymmenessä kertyvällä uusiintuvalla energialla, kuten biomassalla. Asia ei muutu, vaikka aurinko nostetaan bioenergian rinnalle. Nykyinen ”kova” energia korvattaisiin siis ”pehmeällä” ympäristön ja tulevien sukupolvien hyvinvointia ajatellen.

Energian muuntoketjuissa pätee perusfysiikka. Se sanoo karkeasti ottaen, että jos koko fossiilinen energia nykyisellä kulutustasolla korvattaisiin nykytekniikan näköpiirissä olevalla ns. uusiintuvalla, energiatiheydeltään harvalla energialla, primäärienergian kokonaistarve maailmassa kaksinkertaistuisi.

Tämä tarkoittaisi tuotantotekniikan, laitosten, varausjärjestelmien yms. valtaisaa lisärakentamista, energian käytön kasvua myös tässä prosessissa sekä materiaalien kulutuksen, kuljetusten ja maankäytön muutoksiin liittyvän ympristörastuksen kasvua siinä mitassa, että sinänsä tärkeältä kestävän kehityksen ajatukselta käytännössä putoaisi pohja kokonaan pois.

On selvää, ettei raaka-aineitakaan tähän löydy, mutta tärkein on periaate. Globaali energiaongelma on todellinen ja vaikea. Sen ratkaisu ei ole toistaiseksi edes näköpiirissä.