Keskuspankit, finanssikapitalismin mätämunat

Monivuotinen kansanedustaja, meppi ja tietokirjailija Esko Seppänen julkaisi Kansan Uutisissa 2.2.2013 tärkeän artikkelin Keskuspankit, finanssikapitalismin mätämunat

Artikkeli ja sitä seurannut KU:n verkkokeskustelu löytyy osoitteesta http://bot.fi/4yp

Koska artikkeli sisältää Seppäsen tunnettuun tyyliin liittyviä populistisia painotuksia ja määrättyjä ongelmia, päätin yrittää ottaa selvää Seppäseltä, mitä hän eräillä väitteillään tarkoittaa. Keskustelun pääpuheenvuorot ovat kevyesti toimitettuina alla.

KA: Esko alusti tärkeän aiheen tuttuun tapaansa. Tässä vaiheessa pitää asian vauhdittamiseksi jo kysyä, mihin unohtui maailman rikkaitten rooli? Siellä, näiden finanssikapitalismin edunsaajien joukossa pidetään tämän systeemin ohjaksia. Eli jospa otettaisiin myös tuo taustajoukko mukaan tarkasteluun.

ES: Kari Arvola kysyi, minne unohtuivat ”maailmanrikkaat”. Kyllä ne tulivat jutussa mainituksi ohimennen. Tarkennan.
Maailman BKT on tänä vuonna 73 biljoonaa dollaria.
Pankit ovat luoneet virtuaalirahaa – ei salaa vaan ilman julkista sääntelyä tai valvontaa – kahden pankin välisillä OTC-johdannaiskaupoilla yli 700 biljoonalla ja valuuttakaupoilla (nekin pääasiassa johdannaisilla) yli 1000 biljoonalla dollarilla. Ihan kaikki näistä biljoonista ei ole virtuaalista vaan palvelee reaalitaloutta, mutta suurin osa mahtaa olla.
OTC-kaupoissa 15 suurimman pankin markkinaosuus on 80-90 % ja valuuttakaupoissa 10 suurimman osuus 75 %.
Ne ovat mainitsemiani SIFI-pankkeja, joiden riskit on sosialisoitu ja joille valtiot ovat antaneet sosialisointitakuut pahan päivän varalle. Paha päivä tulee, jos keinottelu päätyy umpperään. Juuri nyt sellaista ei ole näköpiirissä, vaan pankit ottavat taas korkeatuottoisia riskejä. Niillä maailman suurimman rosvopankin Goldman Sachsin tase kasvoi kymmenessä vuodessa 8-kertaiseksi biljoonaan (miljoonaan miljoonaan) dollariin.

Suurin osa näistä SIFI-pankeista on sellaisia, joissa omistajavaltaa käyttää tosi asiassa pankin toimiva johto. Se taas on osa sitä virtuaaliheimoa, joka muodostuu maailman ”markkinavoimista” ja joka on Systeemin etujoukko (niin kuin entisaikaan sanottiin kommunistisista puolueista).
”Maailman rikkaat” on Systeemi, joka ei henkilöidy yksittäisiin perheisiin, vaikka esimerkiksi USA:ssa 6 Wal Martin perheen omistaman vähittäiskauppaketjun perillistä hallitsee omaisuutta, jonka arvo suurempi kuin on 30 prosentilla eli lähes 100 miljoonalla yhdysvaltalaisella yhteensä.

Minä näen asian niin, että vallassa on nimenomaan Systeemi (isolla ässällä), joka on karannut ihmisten käsistä. Systeemi toimii niin kuin se toimii riippumatta siitä, ketkä ovat siinä kulloinkin johtavassa asemassa.
Tämä on minun näkemykseni ”maailmanrikkaista”. Systeemi rulettaa, ja se tekee sen pankkien väityksellä riippumatta siitä, ketkä ovat päivystävät banksterit.

KA: Haluan kommentoida tätä ajatusta kahdesta syystä.
Ensinnäkin keskustelua saattaa uhata Esko-ilmiö. Se tarkoittaa, että kun Esko Seppänen alustaa osaavasti talousteemaa, niin hänen kannattajansa ja ihailijansa taputtavat käsiään ja alkavat toistaa ja korostaa Eskon näkökohtia toisilleen. Asian pohdinta saattaa lopahtaa siihen paikkaan.

Vastustajat ja eri mieltä olevat eivät yleensä puutu hänen esittämiinsä näkökohtiin, kun tietävät tai pelkäävät joutuvansa tappiolle keskustelussa. Ei synnyt reilua väittelyä, eikä argumentteja ryhdytä julkisuudessa puimaan.
Puoluejohdon, siis nykyään Vasemmistoliiton, taholta taas ei olla kuulevinaan, vaikka mies puhuisi miten järkeväiä ja antaisi työkaluja käteen politiikan tekijöille.

Toiseksi päätyminen toteamukseen, jonka mukaan nykyinen finanssi- ja talousjärjestelmä on useinkin nimettömiksi jääneiden henkilöiden muodostama systeemi, on pikemminkin pohdinnan alku kuin loppu.
Systeemin ytimessä ovat valtaisat omaisuudet, joiden turvin pyöritellään maailmantaloutta oikeastaan vain suuren tuoton ja jättivoittojen odotuksessa.
On aivan sama, tekeekö käytännön työtä nuori ja lahjakas, pääomalle itsensä myynyt ja hyvin palkittu taloustutkija, kokenut pörssimeklari tai urallaan rahaa sijoitettavaksi asti tehnyt poliitikko. Kaikkia elähdyttää ajatus omaisuutensa kartuttamisesta tai vähintään turvaamisesta.

Meidän olojamme säätele eurojärjestelmä, systeemi, jolla on omat elementtinsä. Järjestelmä luotiin aikoinaan sillä ajatuksella, että jokainen eurokansalainen saisi käyttöönsä vakaan ja ostovoimaisen D-markan.
Järjestelmän lähestymislento tehtiin siten, että jäsenehdokkaiden valuuttakurssit sidottiin D-markkaan. Saksa suostui yhteisvaluuttajärjestelyyn sen jälkeen, kun Ranska taipui Saksojen yhdistämiseen. DDR liitettiin Liittotasavaltaan jakamalla jokaiselle DDR-kansalaiselle 100 -D-markan seteli. Se oli ensimmäinen eurovaluuttaunioni.

Eurosysteemin pitkään hiottu peruskirja ei salli keskuspankin rahoitusta jäsenvaltioille. Siihen on nyt kuitenkin tultu, ei sen vuoksi, että velkavaltioiden ihmisparat pitää pelastaa talouskurjuudelta, vaan siksi, että sijoittaja-velkojat ovat vaarassa menettää rahojaan ja omaisuuksiaan.
Voi kysyä, olisiko kovin väärin, jos sijoittaja ja rahapeliä korkeimmalla tasolla pelaava miljärdööri oudokseltaan joutuisi kantamaan myös vastuunsa vuosikausia jatkuneesta tuottoisasta pelistään?

Tämä on mielestäni juuri nyt ratkaisevan tärkeä kysymys. Vielä koko suursijoittajien saamissumaa ei ole siirretty suoraan euroveronmaksajien piikkiin.
Vielä ei ole myöskään Euroopan keskuspankista tehty pukkia kaalimaan vartijaksi eikä myöskään EVM eli tuo ns. vakausmekanismi ole ryhtynyt suoraan rahoittamaan Espanjan ja Italian suuria rahalaitoksia.

Toki veronmaksajien takaamaa rahaa on käytetty näiden tahojen tukemiseen satoja miljardeja euroja. Mutta pitääkö poliitikkojen suostua tälle komission ja EKP:n viitoittamalle tielle on se kysymys, jolle mielestäni pitää nyt löytää vastaus.
Ja vähintäänkin yksi osa vastauksesta on miljardöörien ja heidän systeeminsä vastuu tekemisistään. Jos näppinsä lyö selvään paskaan, niin kyllä ne periaatteessa ihan itse olisi pestävä.

Nimimerkki M.Aaltonen: ..Seppänen kirjoittelee aina vähän väliä propagandistisia kirjoituksia siitä miten vasemmiston tulisi siirtyä hänen masinoimalleen linjalle (on Seppäsen artikkelissa silti hyvääkin)…
Nyt hän tällä kertaa haluaa että ”vasemmiston on lopetettava huuhailu” vasemmistolaisesta liittovaltiosta ja on otettava käsitteellisesti haltuun finanssikapitalismi ja virtuaalirahatalous.

KA: Mielestäni Aaltosen kritiikki on epäoikeudenmukaista. Seppäsen artikkeli on hyvä esitys vaikeasta teemasta. On aivan selvä, että suhteellisen harvat käsittävät miten järjestelmä toimii. Rahan olemuksesta on vallalla erikoisia, voisi sanoa populistisesti yksinkertaistavia ajatelmia.
Myös Seppänen on kirjoituksissaan populisti, koska hän osaa kertoa asian ytimen kansaan menevällä tavalla. Se on hyvä. Pahaksi populismi muuttaa vasta silloin, jos sen avulla johdatetaan ihmisiä harhaan tai tuetaan vallitsevaa hegemoniaa, meidän oloissamme finanssioligarkkien järjestelmän toimintaa.

Olen ymmärtänyt niin, että Seppänen kannattaa kansanäänestystä rahaliittoon kuulumisesta. Allekirjoittanutkin on ajatusta tukenut sillä edellytyksellä, että tavoitteet ovat selvillä, että äänestys on osa jotain poliittista suunnitelmaa.
Toiseksi olen ymmärtänyt, että Seppänen nykyisen velkakriisin ratkaisuna näkee voimakkaamman inflaation, joka vähitellen alentaisi velkojen reaaliarvon siedettävälle tasolle.
Itse en näe inflaatiota sellaisena ratkaisuna, jolla umpikujasta päästäisiin eroon. Olen parissa ketjussa jo esitellyt omia näkemyksiäni, jotka liittyvät euroalueen tilanteeseen. Eräänlainen tilanteen pikayhteenveto löytyy täältä: https://karvola.wordpress.com/

Tässä nettikeskustelussa tuskin voidaan odottaa Seppäsen erittelevän kovinkaan pitkälle näkemyksiään euroaluetta koettelevan kriisin ratkaisuksi. Sellaista kehittelyä kuitenkin tarvittaisiin.
Suomi on hallituksen ja eduskunnan päätöksillä monin tavoin sidoksissa solmimiinsa sopimuksiin.
Miten valuuttaunionista päästäisiin eroon ja tulisiko siitä päästä kokonaan eroon, se on oma ongelmansa. Mitä irtaantuminen tulisi maksamaan?
Olisiko valuuttaunionin muuttaminen järkevää ja miten se voisi tapahtua?
Onko Saksa eurojärjestämän mätämuna?
Onko pankkijärjestelmä ylipäätänsä korvattavissa jollakin muulla menettelyllä, sekin on kysymys, johon moni näilläkin palstoilla keskusteleva tuntuu takertuvan ja toivonsa asettavan.

Omasta puolesta olen vakuuttunut siitä, että ilman euroa pärjättäisiin vallan mainiosti. Mutta kyse on poliittisista ratkaisuista ja jo tehtyjen päätösten seurauksista.  Kyse on myös talouspolitiikan ja siihen liittyen rahapolitiikan perimmäisistä tavoitteista. Politiikassa pitäisi olla hyvin pohdittuna aina sekä taktiikka että strategia, jotka myös selvästi ja populistisesti kansalaisille viestittäisiin.

Mistään edellä listatuista kysymyksistä ei voida keskustella koskettelematta suurrikkaiden ja heidän pankkiensa tekemisiä ja vastuita tapahtumista.
Tähän liittyy myös poliitikkojen vastuu. Vasemmistopolitiikan keskeinen ajatus on, että politiikka kulkee talouden edellä ja määrittelee suuret suuntaviivat.
Tavoitteena pitäisi olla hyvän elämän edellytysten luominen kaikille, ei vain varakkaille ja rikkaille. Nyt politiikka noudattelee suuren rahan odotuksia ja jopa ennakoi niitä, ei kyseenalaista ja kehittele vaihtoehtoja.
Kuten jo aikaisemmin huomautin, raharikkaiden valtajärjestelmän toteaminen omia lainmukaisuuksiaan noudattavaksi systeemiksi on vasta ensimmäinen askel. Nimenomaan poliittiselle relevantille julkiselle ajattelulle tilanne asettaa juuri nyt suuria haasteita.

Nimimerkki Ossimatti: Nämä asiat eivät ole kovin vaikeita.
1) Velkakriisi johtuu yksityisen sektorin ylivelkaantumisesta, joten sen purkamiseen vaaditaan velkajärjestelyt, jotta kysyntä palaa.
2) Pankkeja ei taas pitäisi tukea vaan päästää konkurssiin. Niiden tukeminen on suurinta hölmöyttä, mitä kuvitella saattaa.
3) Yhdysvaltain finannsivalvoja Sheila Bair (http://en.wikipedia.org/wiki/Sheila_Bair) sanoi, että jopa Wall Streetin suurpankeja ei olisi tarvinnut pelastaa, se oli vain poliittinen valinta.
4) Pankkien obsessiivinen tukeminen taas palautuu siihen, että rahan luonti ulkoistettu yksityisille pankeille. Jos velka ei kasva, ei kasva rahan määrä. Kun niiltä viedään tämä rooli, katoaa myös niiden poliittinen valta.
5) Jopa tuo ”talousdemokraattien” radikaali esitys toimisi taatusti: valtiot luovat kulutuksellaan rahan, pankkitoiminta hoidetaan velkakirjamyynnillä. Eli päinvastoin kuin nykyisin.
6) Asuntomarkkinat ovat kansalaisten kuppauksen ydin. Kiinteistöverolla voidaan imuroida markknoilta pois yksityisen sekltorin luotonannon vakuudet.
7) Kysyntä syntyy rahasta ja raha syntyy tyhjästä. Sitä voidaan luoda mielin määrin ilman inflaatiota niin kauan kunnes resurssit on työllistetty.
8) Valtion velka on kotitalouksien ylijäämä. Ilman valtion velkaa ei kotitalouksille voi syntyä ylijäämää jo oletusarvoisesti. Raha kun on kirjanpitoyksikkö, jolla on debet ja kredit. Velkoja ja velallinen. Saman suuruiset. Wynne Godley – sektorien tasapainot. Talouden nobelisti.

KA: Asiat eivät todellakaan ole vaikeita, jos tehdään luvattomia yksinkertaistuksia tai esitetään aivan päättömiä yleistyksiä.
Sellaisia ovat esimerkiksi ajatuksesi, joiden mukaan euroalueen velkakriisi aiheutuu yksityissektorin velkaantumisesta. Tai että valtion velka on kotitalouksien ylijäämä.
Ei tämä esim. Kreikan tapauksessa pidä paikkaansa lainkaan eikä USA:n kiinteistökriisin malli ei ole yleistettävissä. Kriisiytymisellä on vaiheensa, joihin syy-seuraussuhteet ankkuroituvat.

Eurosysteemin kriisin perussyyt liittyvät epärealistiin poliittisiin odotuksiin, joita yhteisvaluutta ei voinut toteuttaa.
Yhtä mahdottomia, vaikka varmaan mielestäsi raflaavia, ovat väitteet, joiden mukaan raha syntyy tyhjästä tai että sitä voidaan luoda mielin määrin.
Tämän hetken keskeinen ongelma eurojärjestelmässä on siinä, että pankkisektori on monissa maissa lähellä sortumista, eikä sen pelastamiseen ole käytettävissä poliittisia tai taloudellisia keinoja.
Keskuspankki joutuu varomaan taseongelmiensa vuoksi omia liikkeitään. EVM (pysyvä vakausrahasto) ei ole missään tapauksessa se työkalu, jolla pankit kyetään pitämään pystyssä.

Siksipä Euroopan komissio valmisteleekin pankkiunionia, joka voimaan tullessaan sitoisi euromaiden veronmaksajat pankkien pelastamiseen.
Operaation keskeinen tavoite (EKP:n ja komission näkökulmasta) on pelastaa velkojat osallistumasta kriisin ratkaisuun omaisuudellaan. Tämä on kuitenkin välttämätöntä, jos kriisiä todella aiotaan ratkaista.

Listassasi on siis myös oikeita pointteja liittyen nimenomaan rahalaitosten ja finanssioligarkkien vastuuseen. Mutta tässä keskustelussa pitäisi mielestäni puhua käytettävissä olevista keinoista, joilla umpikujasta päästäisiin avarammille aloille. Niitä ei tuossa kommentissasi tule esille yhtäkään.

ES: Kari, mitä tarkoitat tällä:
”Yhtä mahdottomia, vaikka varmaan mielestäsi raflaavia, ovat väitteet, joiden mukaan raha syntyy tyhjästä tai että sitä voidaan luoda mielin määrin.”
Miten selität Euroopan keskuspankin taseen kasvun runsaan vuoden aikana kaksnkertaiseksi nykyiseen 3
biljoonaan euroon. Mistä raha tuli?
Kreikkaa lukuun ottamatta velka on pääasiassa yksityisen sektorin ja erityisesti luottolaitosten velkaa. En ymmärrä, miten sen voit kiistää. Valtion velka on Kreikassakin osin yksityisten pankkien pelastamisen velkaa ja ainakin Islannissa, Irlannissa, Espanjassa ja Kyproksella ensi sijassa finanssisektorilta sosialisoitua velkaa.

Olen siis näiltä osin eri mieltä kanssasi ja siksi kiinnostunut saamaan vastauksen esitämääni kysymykseen keskuspankkien – minun tulkintani mukaan – virtuaalisen bittirahan synnystä.

 KA: Minun on vaikea uskoa, ettet Esko tietäisi miten tämä menee.
Aikaisemmin viljelemäsi hötörahan käsite sopii mielestäni edelleen paremmin poliittiseenkin keskusteluun, kuin nyt korostamasi rahaa tyhjästä – periaate.
Keskuspankit todella laskevat rahaa liikkeelle taikurien tavoin ja nykyisin bittirahan osuus luonnollisestikin on aikaisempaa suurempi. Mutta liikkeelle lasketun rahan vastikkeena taseessa on aina jotakin.

Keskuspankit hoitavat kahdenlaista tehtävää huolehtiessaan rahapolitiikasta ja valtiontalouden edistämisestä. Eri maiden kesken on eroja pankkien rahapoliittisissa linjauksissa. Esimerkiksi Englannin keskuspankki on ostanut valtion velkapapereita suhteellisesti eniten ja omistaa markkinakelpoisista papereista suunnilleen kolmanneksen.
USA:n Fed on myös aktiivinen ja sen omistamien valtion papereiden osuus lienee 15 prosentin suuruusluokkaa. Jos nämä ovat esimerkkejä rahan luomisesta tyhjästä, niin olemme samaa mieltä.

EKP (Euroopan keskuspankki) on ollut suhteellisen passiivinen näissä aktiviteeteissa aina vuoden 2011 joulukuuhun saakka. Silloin se laajensi target-lainoitustaan Italialle merkittävästi.
Target-systeemin kautta tuki velkakriisivaltioille oli tosin käynnistynyt jo vuoden 2007 jälkeen. Onko se rahan tekemistä tyhjästä?
Olet itse useasti puhunut eurosysteemin ongelmien yhteydessä siitä, että keskuspankista on hyvää vauhtia tulossa roskapankki. Taustalla on ajatus, jonka mukaan pankin taseessa on kasvava määrä papereita, joiden arvo rahamarkkinoilla ja reittauslaitoksissa väistämättä noteerataan alhaiseksi. Tämän näkemyksen jaan mielelläni. Se kiteyttää tilanteen osuvasti. Mutta onko tämä rahan tekemistä tyhjästä?

Kun EKP on ryhtynyt harjoittamaan voimakasta Quantitative Easing –nimellä tunnettua rahapolitiikkaa, laajentanut nopeasti ja keneltäkään kysymättä target-lainoitusta velkamaille ja tämän kautta ottanut vastuulleen kyseisten maiden maksutaseumpikujan sekä aktivoinut kriisivaltioiden velkapapereiden ostoa, niin tämä näkyy väistämättä pankin taseessa kertomallasi tavalla.
Kyse ei ole pelkästään taseen määrällisestä paisumisesta, vaan myös sisällöstä, johon mielestäni kätkeytyy aikapommi.

Onko tämä kuitattavissa puhumalla rahan luomisesta tyhjästä? Vai edellyttäisikö vakavasti otettava poliittinen puhe myös ongelman tämän puolen avaamista? Minun mielestäni se sitä edellyttäisi, jos haluamme olla uskottavia ja etsiä myös vaihtoehtoja.
Tiedän, että kuuden pahiten velkaantuneen eurovaltion velat ovat yhteensä noin 3500 miljardia ja yksityisen sektorin velat näissä maissa noin 9400 miljardia. Siitä huolimatta tokaisu, että velkakriisin syy on yksityissektorin velkaantuminen oikoo asioita ja vaikeuttaa ongelmien ymmärtämistä.

Esimerkiksi USA:n kiinteistökuplan taustalta löytyy hallituksen aktiivinen politiikka, jolla kiinteistöbisnekselle ja finanssikuplan muodostumiselle luotiin suotuisat edellytykset. Espanjassa oli samantapainen poliittinen pyrkimys.
Valtioiden joutuminen maksajan rooliin ja rahalaitosten pelastajaksi oli looginen seuraus kehityksestä. Syy ja seuraussuhteet selviävät tapauskohtaisessa tarkastelussa

ES: Kiitos Kari mielenkiintoisesta kirjoituksestasi.
On selvää, että Target-luotot ja -saatavat eivät ole syntyneet tyhjästä vaan ovat mitä suurimmassa määrin todellisia. Niiden ongelma on se, että missään ei ole sovittu, että ne luotot myönnetään. Ne on otettu ilman että ne on annettu, mutta niiden perustana on selkeä maksusuoritus reaalitaloudessa.

Jonkinlaisen kuvan tämän toiminnan mittasuhteista saa siitä, että Suomen Pankiln tileillllä on tällaisia saamisia euromailta joka yö yli 50 miljardia euroa eli suurin piirtein sama summa kuin on Suomen valtion budjetti. Suomen Target-saamiset olivat enimmillään 80 miljardia muille annettua luottoa, jonka myönsi Target-automaatti. Näiden EKP:n AAA-luottoluokitusmailta otettujen luottojen käyttötarve on viime kuukausina vähentynyt, mikä johtuu ylivelkaanuneiden maiden saamista muista tukipaketeista ja taloustilanteen näennäisestä paranemisesta. Mutta olipa muoto mikä tahansa, Suomi maksaa.

Mitä sitten tulee bittirahaan, tarkistin, että EKP:llä on viiime viikon taseessa 891 miljardin euron LTRO-saatavat Emu-maiden pankeilta. EKP:n saatavat ovat siis pankkien velkaa EKP:lle. Rahahan on aina velkaa.
Mutta Kari, mistä tuli se runsas biljoona euroa, josta tänään on jäljellä tuo noin 900 miljardia, keskuspankin taseen varoihin (assets), jotta se voitiin antaa pankeiille niiden velaksi EKP:lle?

Tyhjästä. Keskuspankilla ei ole vakavaraisuusvaatimusta.

KA: Keskuspankilla ei todellakaan ole vakavaraisuusvaatimusta. Sen sijaan sillä on valuutta-alueen rahapolitiikan monopolina tietty rahaperusta, jolla se operoi. Sen ohella pankilla on koko joukko sääntöjä, joita joko noudatetaan tai ei noudateta ja joita muutetaan pankin hallituksen enemmistöpäätöksillä.
En ole ammattilainen, mutta käsittääkseni keskuspankin legitiimi oikeus on aktivoida taseeseensa tarpeen vaatiessa varoja esimerkiksi juuri ”rahapoliittisia toimenpiteitä” varten. Näin on tehty Euroopan keskuspankissa. Suomen Pankin leveäsuinen pääjohtaja on ollut mukana toimenpiteet siunaamassa.

Hyvin laajalti ollaan sitä mieltä, että EKP on loitonnut kauas rahaperustansa oikeuttamasta rahanannosta. Se on yksi keskeinen syy siihen, että EVM eli pysyvä kriisirahasto halutaan saada mahdollisimman nopeasti toimintaan ja että viimeiseksi pönkäksi sortumaa vastaan rakennetaan pankkiunionia. Viimeksi mainitun hyväksymiskäsittely käynnistyy europarlamentissa kevään kuluessa.

Goldmann Sachsin kouliman Draghin myötä Euroopan keskuspankkiin tuli komento, jossa aikaisemmat periaatteet pantiin hienotunteisesti hyllylle. Uutta käytäntöä voisi ehkä kuvailla joitakin aikoja sitten kovasti esillä olleella vivutus-termillä. Pankki vivuttaa tarpeen vaatiessa rahaperustassaan olevaa omaisuusmassaa, kun se aktivoi taseessaan käytettäväksi uutta rahaa. Onko tämä rahan luontia tyhjästä vai jotain muuta?

Käymme tätä keskustelua vuoden päivät myöhässä siitä, kun ammattilaisten keskuudessa puhkesi ankara väittely Draghin ratkaisuista. Aikaisempi kolmen kuukauden sääntö pantiin roskakoriin ja tilalle otettiin pitkäaikaisen matalakorkoisen pankkilainoituksen käytäntö.
Samoin alkoi suora velkamaiden lainapapereiden ostaminen. OIliko tämä Esko sinun kaipaamasi Paksu Bertta tai jotain muuta, en ole toistaiseksi oikein saanut kirjoituksistasi selville.

Inflaatio ei ole toistaiseksi ryöstäytynyt liikkeelle, mutta riski kasvaa. Voidaan ehkä puhua ketshuppi-inflaation pelosta: ravista aikasi, niin koko pullollinen on lautasella.

EKP:n taseen loppusumma oli eilen tiistaina 2770 mrd euroa. Se on tullut vauhdilla alaspäin siitä johtuen, että lainoja nostaneet pankit ovat aloittaneet takaisinmaksun odotettua rivakammin.
Tässä mielessä voidaan sanoa, että poliitikkojen kiittämä keskuspankin rahapoliittinen hasardilinja on toistaiseksi toiminut. Rahamarkkinat ovat tyytyväisiä, kun velkavastuut siirtyvät vauhdilla euromaiden veronmaksajien piikkiin. Mutta hötörahan osuus EKP:n taseessa on silti muiden valuutta-alueiden keskuspankkeihin verrattuna ylivertaisen suuri.

Summa summarum: Euroopan pankkien ja kriisivaltioiden velkatilanne ei tällä menelmällä ole korjaantunut. Olen sitä mieltä, että Euroopan keskuspankki on lähtenyt jo aikaisemminkin ohuelta jäältä luistelemaan kohti silkkaa avovettä Draghin johtamilla operaatioila.

Lisäksi olen sitä mieltä, että Suomen hallitus ja eduskunta ovat toimineet edesvastuuttomasti lähtiessään komission ja keskuspankin linjaa tukemaan. Edesvastuuttomuus ei ole vähentynyt, vaikka hallituspuolueiden kokoonpano vaalien jälkeen muuttui.
Tarvitseeko vielä todeta, että puolueet laidasta laitaan ovat mukavuudenhaluisia opportunisteja, kun antavat kaiken tämän tapahtua.

ES: Kyllä juuri se sinun nimittämäsi ”aktivoiminen” on rahan luomista tyhjästä. Eikä EKP:llä ole sille mitään rajoitetta tai ”rahaperustaa” tai sääntöjä. Siitä vaan taseen molemmille puolille sama summa ja rahaa on luotu tyhjästä!

KA: Näin arvelinkin  sinun tarkoittaneen. Rahaperusta tosin on, mutta keskuspankki ei ole siihen sidottu. Siksi nykyinen  70 kertainen vivutus on sille mahdollinen, tosin ei ikuisesti.
Tässä oli minulla pieni ”kansanvalistuksellinen” taka-ajatus. Kestää nimittäin keskustelussa aika monta puheenvuoroa kulkea eteenpäin, jotta päästään asian ytimeen.
Tässä vaiheessa voidaan siis todeta, että tiedämme hötörahan määrän keskuspankin taseessa. Nyt sitten vain EVM:n ja pankkiunionin kimppuun. Näin syntyy poliitikoille tykinruokaa, vai sanoisimmeko bazookan?

Leikki leikkinä, paljon olisi vasemmistopuolueella tekemistä sekä kansan valistamisen, että käytännön politiikan saralla.