Elefantti olohuoneissamme

Vanhustenhoidon kriisin julkitulo – jälleen kerran – on väistämättä osa sote-sotkua. Nyt mediassa myllertävä puoluejohtajien kuoron moniääninen moralisointi ja selittely kätkee taakseen jättimäisen elefantin, jonka olemassaolo kieltäydytään tunnustamasta.

Se on sosiaali- ja työllisyyspolitiikan kokonaisvaltaisen reformin välttämättömyys. Sanoissa tämän myöntävät lähes kaikki, käytännössä uudistushalu sortuu valtapolitiikan nelivuotisajattelun edessä ja suuren rahan intressien paineessa.

Suomessa on aina 1990-luvun lamasta lähtien luisuttu enemmän tai vähemmän tietoisesti tilanteeseen, jossa julkinen valta on yhä enemmän yövartijan roolissa. Muutosta perustellaan jatkuvasti valtiontalouden tarpeilla, vaikka samanaikaisesti ollaan valmiita tekemään miljardihankintoja sotilaallisen varustelun alueella ilman vedenpitäviä geopoliittisia perusteluja.

Suomen perustuslaki pohjautuu ajatukseen, että julkinen valta nojautuu toiminnassaan kansalaisyhteiskuntaan, jonka tahtoa politiikka instituutiona toteuttaa. Käytännössä ollaan kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa politikka instituutiona samaistetaan puoluepolitiikkaan. 1960-luvulla käyttöön otettu puoluetuki tukee tätä ajattelua. Puolueista valtaa pitävät vuorollaan keskenään liittoutuneet suurimmat puolueet. Niiden väliset sopimukset tulevat eduskunnassa valtiovallan toteuttamaksi politiikaksi.

JÄRJESTELMÄ HUUTAA heikkouttaan kaikille, jotka haluavat kuulla. Vanhusten hoidossa esiin noussut ns. omavalvonta on kattavana periaatteena ollut modernia jo vuosia sillä seurauksella, että alalla kuin alalla valvonta on nimellistä ja jää usein omavalvontapaperin laadintaan. Joskus ei sitäkään vitsitä tehdä.

Julkisen vallan resursseja vähennetään tietoisesti myös siitä syystä, että virallinen valvoja ja tarkastajat saattavat ikävällä tavalla muistuttaa olemassaolostaan, jos vain aikaa ja rohkeutta riittää.

Käytännön valvonnan olemattomuus tuli nyt julki vanhustenhoidon alueella. Samalla paljastui se suuren rahan intressi, joka määrätietoisesti – maan hallitusten tuella – on aikaisemmin suunnannut kiinnostuksensa julkisen vallan pyörittämiin palveluihin ja laitoksiin. Niistä on järjestelmällisesti hankittu omistuksia ja niitä on jopa kaapattu pääomien tuoton turvaamiseksi.

Tilaisuus tekee varkaan, jos kontrollia ja suoraa selkärankaa ei ole. Hyvin harvoin nähdään suuren puolueen tarttuvan tomerasti olemassaoleviin epäkohtiin ja ryhtyvän niitä korjaamaan. Miksi ryhtyisi, kun puolueen keskeiset henkilöt hääräävät mukana julkisia varoja yksityistämisen kautta hyödyntäen?

Kansanäänestyksiä pelätään, ellei kysymys ole tupakoinnista parvekkeella tai koiran kakan hoidosta kevään lumien sulaessa.

ELEFANTTI on kooltaan sitä luokkaa, että sen kärsä on Brysselissä ja häntä heiluttaa suomalaisia päättäjiä. Tällä hetkellä ongelmat ovat pinnalla ja osa kiivaan keskustelun kohteena. Vaaleista ei näytä tulevan pelkästään ilmastosellaisia, vaikka se olisi ollut kaikkien valtapoliitikkojen mieleen.

Sote-sotku on yhdessä työllisyyspolitiikan kanssa kuitenkin sellainen kesto-ongelma, että sen ratkominen ei vaalilupauksilla hoidu. Missään tapauksessa ei voida lähteä siitä, että perustuslain edellyttämä yhteiskunnan vaikutusvalta muuttuu puoluevallasta yövartijavaltioksi. Sellaista uudistusta ei suomalainen vaikeneva yhteiskuntakaan kestä.


Kuva elefantista olohuoneessa: Banksy


AIHEESEEN LIITTYY Kari Arvolan blogikirjoitus ”Politiikkainstituutio – tunnistamaton ongelma?

Kirjoitus on julkaistu ensin 1.2.2019 Vastavalkeassa https://vastavalkea.fi/2019/02/01/elefantti-olohuoneissamme/

Alueitten Eurooppaan?

Pohjoismaat ovat yhdessä Tanskan kanssa sopineet yhteistyöstä ilmastonsuojelun alueella. Hanke seisoo päälaellaan, koska ns. ilmastopolitiikka on ylösalaisin käännettyä energiapolitiikkaa.

Se perustuu hypoteesiin, jonka mukaan ilmaston lämpötila voidaan säätää yhtä ilmakehän minikaasua vähentämällä. Onko tämä edes periaatteessa mahdollista, jääköön tässä pohtimatta.

Koska ns. ilmastopolitiikka on energiapolitiikan kääntöpuoli, on neljän pohjoismaan yhteishankkeella hutera pohja. Tanska tuottaa sähkönsä tuulella ja öljyllä. Norjalla on vesivoimaa omiin tarpeisiin ja Ruotsilla vesivoiman ohella ydinvoimaa. Suomessa sähkön tuottamiseen osallistuvat ydinvoiman ohella hiilivoimalat ja teollisuuden sivuprosesseina toimivat lämpövoimalat. Tämä sähköstä.

Mutta maanteillä liikutaan polttomoottoreilla, koska vaihtoehdot ovat Norjaa lukuunottamatta uuden sähköistämisboomin osalta enemmän kuin haasteellisia.

Mitä siis yhteistyöllä voidaan saavuttaa? Lisää veronmaksajien rahaa innovaatioihin, joilla – jälleen veronmaksajien varoilla – tuetaan eri puolilla maailmaa kuvaannollisesti suut avoinna leipäpalaa odottavia eli teollisuutta ja eurooppalaisittain modernia infran ja kulutuksen eli läntisen elintason rakentamista. Siihen rahaa saadaan uppoamaan.

Sen sijaan maanosan tulevaisuuden kannalta olennaiset yhteistyön kysymykset jäävät norsuiksi päättäjien saleihin. Esimerkiksi pohjoismaat voisivat muodostaa EU:n sisälle suhteellisen itsenäisen talousalueen Paavo Väyrysen esittämällä tavalla.

Se voisi pitää euron ohella voimassa omaa erillisvaluuttaansa, jolla mitattaisiin suoraan ilman Euroopan keskuspankin manipulaatioita tämän pohjoisten maitten talousalueen ostovoima suhteessa kansainvälisiin markkinoihin.

Saman mallin mukaan voisi järjestellä muitakin EU:n ristivedossa käpristelevien maitten asioita. Olisi järkevää luopua sovinnolla byrokraattisen keskushallinnon varojensiirtoautomaatista ja siirtyä omaa talouttaan kehittävään ja innovoivaan uuteen alueitten Euroopaan.

Mutta tämä edellyttäisi koko Euroopan unionin täysremonttia. Oikea alueitten Eurooppa ei tarvitsisi koko aluetta edustavaa unionia muissa kuin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden kysymyksissä. Näiden käsitteiden sisään mahtuvat myös siirtolaisuus- ja pakolaispolitiika.

Edellytys tälle vaihtoehdolle on kuitenkin EU:n pysyvä periaatteellinen ratkaisu riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta maailman suurten valtioiden kiistakysymyksissä. EU on ajautunut ja myös pakotettu USA:n toimin vakavasti osapuoleksi kiistoissa, jotka aiheutuvat välittömästi USA:n pyrkimyksestä globaalin hegemoniansa ylläpitoon ja jopa laajenttamiseen varsinkin Venäjän rajoille.

Tässä tilanteessa tarvittaisiin päättäviä toimia aivan toiseen suuntaan. USA:n rooli Euroopan vapauttamisessa natsivallasta ja toisaalta NL:n imperiumin uhasta on taaksejäänyttä aikaa. Mutta taistelu energia- ja raaka-ainevaroista sekä niihin liityvän infran ja aseteollisuuden menestyksestä ajaa Yhdysvaltoja yhä epätoivoisempiin siirtoihin geopoliittisella näyttämällä. Siellä riippumattomalla ja puolueettomalla Euroopalla olisi merkittävä rooli esitettävänään.

Ja palatakseni pohjoisten maiden kunnianhimoisiin, mutta valitettavasti yksipuolisen harhaisiin hankkeisiin ilmaston suhteen, helpoimmin energian käytön sektorilla saataisiin aikaan merkittäviä säästöjä ja muutoksia asevarustelun ja jatkuvien sotaharjoitusten välittömällä lopettamisella.

Käsittämättömät määrät kerosiinia palavat tälläkin hetkelllä taivaalla ja yhdessä aseiden hankinnan kanssa haukkaavat kansantuotteen kakkua summilla, joilla perusterveydenhoito saataisiin kerralla kuntoon. Tämä norsu ei nouse keskusteluun sen paremmin pohjoismaitten pääministerien, kuin Suomen eduskunnankaan käänteisissä energiapolitiikan, siis ilmaston epätoivoista säätelyä käsittelevissä keskusteluissa ja kannanotoissa.

Europaan haasteet ovat muualla, kuin sotilasliittojen, asevarustelun ja armeijoitten kasvattamisessa. Tieteellis-tekninen vallankumous etenee vauhdilla ja pudottaa vanhan Euroopan olemassaololta aineellisen ja talouden perustan – ellei linja muutu.

Uusi Eurooppa voisi olla todellinen alueitten ja yhteistyön Eurooppa. Nykysuuntaus tarkoittaa vain ristiriitojen kasvua ja niiden keskusjohtoisen säätely-yritysten jatkuvaa kavalkaadia, jonka heijastumat nähdään kansallisten parlamenttien poliittisina spektaakkeleina suuren rahan ja keskusvallan palvelukseen valjastetun median pohjustuksella.

EU pakolaisongelman äärellä

EU-johtajat avustajineen lennätettiin helmikuun alussa Maltalle pohtimaan pakolaisongelmaa.. Ajateltiin ilmeisesti, että Afrikan läheisyys auttaa käymään käsiksi Libyasta Eurooppaan tulevaksi ennakoidun pakolaistulvan hallintaan.

Välimerellisessä ilmapiirissä syntyikin kymmenen kohdan periaatelausuma1 ongelman hillitsemiseen. Sen keskiössä oli pakolaisleirien rakentaminen Libyaan Turkin mallin mukaan. Mutta Libya ei ole Turkki. Libya on maa, jonka valtio on tuhottu ja jossa valtaa pitävät keskenään taistelevat ”sotalordit” eli klaanit vaihtelevine liittolaisineen. Sinne pystytetty leiri on nykyoloissa vanhakantaisesti sanoen keskitysleiri kaikkine herkkuineen. Leirintä osaratkaisuna on oikea. Massamuuttojen, siirtolaisuuden ja pakolaisongelman juuret kohdemaissa on kuitenkin hoidettava. EU:n pakolaisongelmalla on syynsä ja peiliin katsominen on paikallaan.2

Pakolaiset, siirtolaiset ja maahanmuuttajat

Siirtolaisten ja pakolaisten yhteismääräksi maailmassa laskettiin viime vuonna noin 65 miljoonaa henkilöä. He pakenevat sotia, terroria, mielivaltaista hallintoa ja köyhyyttä. Noin 40 miljoonaa ihmistä muuttaa toiseen paikkaan maan sisällä. Yli 20 miljoonaa pakeni ulkomaille ja heistä YK:n tietojen mukaan runsaat 3 miljoonaa odottavat ratkaisua turvapaikkahakemukseen.

Eurooppaan vuonna 2016 päätyi noin 270 000 pakolaista. Edellisenä vuonna määrä ylitti miljoonan. Suurimmat Eurooppaan pääätyvien pakolaisten lähtömaat olivat Syyria, Afganistan ja Irak.

Koska pakolaisten on vaikea tulla normaalilla vuorolaivalla tai lentokoneella Eurooppaan, pääosa tulijoita käytti järjestäytyneen rikollisuuden ja useimmiten mafian palveluksia. Venematka Pohjois-Afrikasta Italiaan maksaa 3000-6000 dollaria. Yrittäjä voi yhdellä veneellisellä ansaita 300 000 dollarista ylöspäin nousevan summan puhtaana käteen. YK:n rikollisuutta ja huumeita käsittelevän UNODC:n mukaan bisneksen kokonaisarvo oli vuonna 2016 noin 6,75 mrd dollaria. Mukana luvussa on myös Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan suuntautuva siirtolaisuus ja maahanmuutto.

Kohdemaiden korruptio

Kuvaa täydentää logistiikkaketjun molemmissa päissä toimiva korruptio. Ilman sitä bisnes ei sujuisikaan. Italialaisviranomaisten mukaan maihinnousua läpi sormien katsova virkamies voi sesongin aikana ansaita 40 000 dollaria lisätuloja ihmissalakuljetuksesta. Kaikkineen matkakustannus nousee maahanpyrkijää kohden helposti tasolle 12000-18000 dollaria. On kovin kallista. Köyhä joutuu jäämään kotiin.

Keskeiset tätä logistiikkaa hoitavat mafiaverkostot toimivat perinteiseen tapaan Italiassa ja Albaniassa (jälkimmäinen hoitaa Balkanin reittiä). Mutta yrittäjiä on myös Afrikan mantereella, kuten etiopialainen mafia, joka operoi Libyan rannikolla. Ihmissalakuljetukseen liittyy olennaisena osana erilainen kriminalisoitu hyväksiksikäyttö, jonka uhriksi myös kolmannen osan matkaajista muodostavat avuttomat lapset pakotetaan.

Tässä on yksi ongelmakenttä, joka Maltan EU-ritareilta jäi vähälle huomiolle.

Kehitysavun kohdentuminen

EU-johtajien olisi leirejä suunnitellessaan pysähdyttävä pohtimaan tilannetta lähtömaissa. Länsimaitten kehitysapu vaatisi perusteellista pöllyttämistä. Jos kohdemaahan satsatut summat kohdennettaisiin elinkeinojen ja elinolojen suoraan kohentamiseen, jäisi siirtolaisten määrä automaattisesti vähäisemmäksi. Sama koskee maiden sisäistä vakautta. Gaddafin Libyasta ei virrannut pakolaisia Italiaan.

EU:ssa ei ole poliittisesti korrektia puhua kehitysavun päätymisestä erilaisten apuorganisaatioiden työntekijöille, kohdemaan korruptoituneelle virkamieskunnalle ja suoraan valtionpäämiehille. Tämän seurauksena kymmenet miljoonat ihmiset elävät Afrikassa olosuhteissa, joissa valtaeliitti ei välitä väestön terveydenhoidosta, toimeentulosta eikä koulutuksesta. Rakennuksia voidaan pystyttää, mutta henkilökuntaa ei kouluteta. ”Eliitti” suoranaisesti suosii maastalähtöä.

”Eliitti” hoitaa asiansa ulkomailla ja hankkii miljoona-asunnot esimerkiksi Lontoosta, jossa luksuskiinteistöjen omistajia on listattu mm. Nigeriasta, Ghanasta, Gabunista, Kamerunista, Senegalista ja Kongosta (demokraattinen tasavalta). EU:n johtajien olisi syytä pysähtyä oikeasti pohtimaan, mihin valtioyhteisön kehitysapurahat käytetään. Kyseessä on lähes 60 miljardin euron potti. Siitä Afrikan maihin kohdentuu noin 35 prosenttia pääpainon ollessa Saharan eteläpuoliset valtiot.

Hurskas kurjuus

EU on kriittisen tarkastelijan silmissä arvomaailmaltaan kaksoisstandardien unioni. Puheissa ja asiapapereissa ollaan hyviksiä, eettisesti oikealla asialla. Käytännön politiikassa valtioliitto toimii esimerkiksi lähialuepolitiikassa assosiaatiosopimuksineen ekspansionistisesti.

Tämä tarkoittaa oman taloudellisen ja poliittisen järjestelmän tuputtamista kumppaneiden käyttöön puhtaasti talous- ja työvoimapoliittisen edun saavuttamiseksi. Jäsenmaiden alueilla toimivat suuryritykset ovat amerikkalaisten sisar- ja emoyritysten rinnalla ahkeria alhaisen kustannustason maiden työvoiman ja alueiden hyödyntämisessä.

Libya on tästä pyrkimyksestä karmaiseva esimerkki. Sen jälkeen kun Gaddafin valtio oli tuhottu, alkoi pikajuoksu maan öljylähteille. Tämänhetkisessä kriisissä myös ulkomaisilla öljy-yhtiöillä ja niiden valtiollisilla taustavoimilla on selkeästi näppinsä pelissä. Kukin pyrkii etsimään toiminnalleen paikallista asevoimaa muita vastaan.

Libyan öljylähteitä pumppaavat kotimaisten yrittäjien rinnalla ponnekkaasti Italian ENI, Ranskan Total SA, Espanjan Repsol YPF, U.S. Joint-Venture-firma Waha Oil Co., Englannin BP, USA-firma Exxon Mobil, Norjalainen Statoil, Englanti/Hollanti Royal Dutch Shell, Venäjän Gazprom sekä saksalainen RWE (kartta Stratfor).

libyan-oljy

Öljylähteiden lisäksi kamppailun keskeisenä kohteena on öljyn ja kaasun siirtoverkko, joten konfliktit ovat jokapäiväisiä.

Maltan pakolaiskokouksen asialistalta en pikaisen tsekkauksen tuloksena tätä, suoranaisesti pakolaisongelmaan liittyvää eurooppalaisten öljyfirmojen ja niiden takana olevien valtioiden roolia havainnut tarkasteltavan.

EU komissio on kylläkin tilanteesta informoitu. Mutta EU:lle tyypilliseen tapaan sopimukset rajavalvonnasta ja Libyan viranomaisten tukemisesta vastaanottokeskusten pystyttämisessä tehdään huolimatta siitä, että kymmenen ”prioriteetin” ohjelma ei edellä hahmotellun perusteella voi johtaa myönteiseen tulokseen. Kuten sanottu, Libya ei ole Turkki.

Paljon täytyy tapahtua muualla kuin Libyassa, jotta Afrikasta tuleva siirtolais- ja pakolaispaine saadaan hallintaan.

Kari Arvola

Kirjoittaja on Kansalaispuolue rp:n asiantuntijajäsen

Venäjä-pakotteiden hinta 2015

EU:n Venäjää vastaan asettamat talouspakotteet aiheuttivat itävaltalaisen tutkimuslaitoksen WIFO-instituutin mukaan vuonna 2015 EU-maiden vientiin noin 20 miljardin euron menetyksen.

Suomen osalta viennin menetys oli noin 715,7 miljoonaa euroa. Se vastaa 7000 työpaikan menetystä.

Pakotteet ovat jatkuneet vuonna 2016. Joulukuussa niitä päätettiin jatkaa toistaiseksi 6 kuukauden ajan. Taustalla on Ukrainan konflikti, jossa konfliktin tärkeänä osapuolena oleva EU asettui USA:n kanssa yhteisrintamaan Venäjää vastaan.

7000 menetettyä työpaikkaa Suomessa pakotteiden hinta

Työpaikkojen menetys Suomessa oli viennin alenemisen johdosta noin -7000. Koko EU-alueella pakotteiden hinta työpaikkoina laskettuna oli vuonna 2015 noin -397 000.

Tutkimuslaitoksen mallilaskelmien mukaan Venäjä-sanktioiden osuus EU:n viennin alenemiseen on noin 40 prosenttia.

Alla olevassa taulukossa kaksi oikeanpuolesta saraketta ilmoittavat laskelman tarkkuusrajat.

venajasanktiot

http://www.wifo.ac.at/jart/prj3/wifo/resources/person_dokument/person_dokument.jart?publikationsid=59227&mime_type=application/pdf

 

Trumpin aikaan

Presidentti vaihtui ja hämmennys on suuri.
Avajaispuheessaan Trump ei ryhtynytkään täyttämään vallihautaa entisen Washingtonin eliitin ja uuden, vanhan eliitin välillä.

Sillä uusi eliitti väistämättä astuu osittain vanhan tilalle.
Myötäjäisinään se levittää juhlapöytään hämmentävän määrän lupauksia entisen eliitin aiheuttamien vaurioitten korjaamiseksi.
Köyhyys poistuu, työtä tulee ja terveydenhoito sivistyspalveluiden rinnalla tulee hylätyn kansanosan ulottuville. Amerikasta tulee suuri ja mahtava jälleen.

Tämä tulee mahdolliseksi, kun huomio ja voimavarat suunnataan oman maan kehittämiseen, ei muun maailman pystyssä pitämiseen.
Rapautunut infra, suljetut tehtaat, Kiinaan ja Meksikoon siirretty tuotanto palaa kotimaahan.
Eurooppa saa tulla toimeen omillaan. Kaupalliset suhteet käydään tiheällä kammalla läpi maa kerrallaan. Maailmanpoliisi palaa kotiin.

Miten tämä kaikki on mahdollista? Rahaa tarvitaan ja paljon. Muodissa olevan käsityksen mukaan raha on velkaa. Siispä USA velkaantuu tulevaisuudessa ennen näkemättömässä mitassa.

Onko FED eli keskuspankkien verkosto presidentti Trumpin takana jää nähtäväksi. Kotiutetaanko vierailla mailla olevia joukkoja kotimaan ”sisäpalvelukseen”? Se edellyttäisi mittavaa militaari-infran uusrakentamista sotateollisen kompleksin tyydyttämiseksi.
Onko Venäjä uuden USA:n liittolainen vai vastapeluri Lähi-Idän kuohuissa ja Kiinan kasvavan vaikutuksen mainingeissa?

Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. EU:n suhtautumista kuvannee osuvasti Saksan sosialidemokraattisen varakanskerin Sigmar Gabrielin kommentti presidentti Trumpin virkaanastujaispuheesta: Meidän täytyy pukeutua lämpimästi.

Julkaistu ensin Kansalaispuolueen Työhuoneessa.

Kirjoittaja on Kansalaispuolue rp:n asiantuntijajäsen.

Paavo Väyrynen: Kansalaispuolue on erilainen

Kansalaispuolueen tultua merkityksi puoluerekisteriin on syntynyt julkista keskustelua, joka osoittaa, että sen erityisluonnetta on tarpeen edelleen valottaa. Kansalaispuolue on aivan erilainen kuin kaikki muut suomalaiset puolueet. Sillä on joitakin samoja piirteitä kuin Britannian konservatiivisella puolueella ja Italian Viiden tähden liikkeellä.

1.

Muiden suomalaisten puolueiden toiminta perustuu joukkojäsenyyteen. Puolue päättää, ketkä se hyväksyy jäsenekseen. Puolue voi halutessaan erottaa jäsenen. Jäsenillä on velvoite tukea jäsenmaksun muodossa puoluetta, mutta he saavat tälle hyvin vähän vastinetta. Jäsen voi yrittää vaikuttaa puolueen politiikkaan osallistumalla paikallisyhdistyksen toimintaan, mutta hänen äänensä hukkuu moniportaiseen puoluekoneistoon.

Kansalaispuolue perustuu suoraan demokratiaan. Kun puolueen toiminta on päässyt täyteen vauhtiin, sen varsinaisia jäseniä ovat eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka ovat saaneet valtakirjan suoraan kansalta ja jotka vastaavat toiminnastaan suoraan äänestäjilleen. Heidän lisäkseen jäsenenä voivat toimia entiset parlamentaarikot ja puoluehallituksen hyväksymät asiantuntijajäsenet.

Jokainen suomalainen voi halutessaan liittyä Kansalaispuolueen kannattajajäseneksi. Heiltä ei peritä jäsenmaksua. He voivat pitää suoraa yhteyttä puolueen johtoon sähköpostin välityksellä ja osallistua puolueen järjestämiin tilaisuuksiin. Heillä on myös oikeus olla mukana asettamassa puolueen ehdokkaita valtiollisiin vaaleihin. Sama koskee maakuntavaaleja, jos puolue päättää osallistua niihin.

Kansalaispuolueen kannattajajäsenillä on suuremmat vaikutusmahdollisuudet kuin muiden puolueiden jäsenillä.

2.

Muut suomalaiset puolueet ovat eksklusiivisia. Ne erottelevat ihmisiä meihin ja muihin. Ne pitävät muita puolueita kilpailijoinaan ja ajoittain jopa vihollisinaan. Niiden säännöissä on yleensä määräys, että jäsen ei voi olla jäsenenä muussa puolueessa.

Kansalaispuolue on inklusiivinen, ihmisiä yhteen kokoava liike. Mukaan voivat tulla kaikki suomalaiset, myös muiden puolueiden jäsenet. Kun Kansalaispuolue ei ole puolue sanan tavanomaisessa merkityksessä, sen toiminnassa mukana olevien ei ole tarpeen erota muusta puolueesta. Tavoitteidensa edistämiseksi Kansalaispuolue pyrkii kumppanuuteen muiden puolueiden kanssa.

3.

Kansalaispuolue keskittyy ajamaan sellaisia Suomen tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavia asioita, jotka eivät saa riittävää vastakaikua muissa puolueissa. Tärkeimmät tavoitteemme ovat: Suomen itsenäisyyden puolustaminen ja siihen liittyen maamme eroaminen euroalueesta, Suomen pysyttäytyminen sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, hallittu maahanmuuttopolitiikka ja siirtyminen keskittävästä metropolipolitiikasta koko maan tasapuoliseen kehittämiseen.

Kansalaispuolueen ohjelmatyö on käynnissä ja ensimmäiset ohjelmat julkaistaan ensi vuoden alussa.

Puolueen vaikutusvalta riippuu siitä, kuinka laajan kannatuksen se saa. Pelkällä olemassaolollaan se kuitenkin tervehdyttää Suomen poliittista elämää, kun muut puolueet joutuvat kilpailemaan sen kanssa kansan kannatuksesta.

Paavo Väyrynen

Blogi on julkaistu aikaisemmin Kansalaispuolueen ja Uuden Suomen blogeina.

Paavo Väyrynen: Salaliitto johtaa tiedotusvälineiden avulla Suomen ulkopolitiikkaa

”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan taustalta joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto, joka saa tukea johtavista tiedotusvälineistä. Jyri Häkämiehen nimittäminen EK:n toimitusjohtajaksi ei ollut sattuma…

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa on selkiytettävä. Päätöksentekoon on saatava avoimuutta. Kansan on saatava tietää, millaista linjaa kukin puolue ja poliitikko ajaa.”

Näin toteaa europarlamentaarikko, Kansalaispuolue ry:n perustaja ja puheenjohtaja blogissaan 25.9.2016. Seuraavassa kirjoitus kokonaisuudessaan:

”Suomen ulkopoliittinen linja on viimeksi kuluneen runsaan vuoden aikana muuttunut. Tämä näkyy selvimmin suhtautumisessa Venäjään, Yhdysvaltoihin ja EU:n puolustusyhteistyöhön. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on siirrytty vakauden vaalimisesta asevaraisen ajattelun ja toiminnan suuntaan. Muutos alkoi jo viime vaalikaudella, mutta nykyisellä se on selvästi voimistunut.

Suhteemme Venäjään ovat olleet ohuet. Niissä on koettu myös kielteisiä ilmiöitä. EU:n pakotepolitiikassa Suomi on ollut kovalla linjalla, kuten duuman puhemiehelle Sergei Naryshkinille asetettu kielto osallistua ETY-järjestön parlamentaarikkojen kokoukseen osoittaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on pitänyt kiitettävästi yhteyksiä presidentti Vladimir Putiniin, mutta valtioneuvoston jäsenten tasolla on ollut hyvin hiljaista.

Samaan aikaan yhteydenpitoa ja yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa on tiivistetty jopa sotilaallisella tasolla. Tämä näkyy selvästi sotaharjoitusten järjestämisessä.

Ennen eduskuntavaaleja oli esillä suunnitelma Suomen osallistumisesta Virossa Ämarin tukikohdassa pidettäviin ilmasotaharjoituksiin. Käydyn julkisen keskustelun jälkeen päätettiin, että suomalaiset koneet nousevat ilmaan Suomen kentiltä ja harjoitukset järjestetään kansainvälisessä ilmatilassa. Tänä vuonna Yhdysvaltain joukot ovat osallistuneet sotaharjoituksiin Suomen maaperällä, vesialueilla ja ilmatilassa.

EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseen Suomi on suhtautunut suorastaan innokkaasti. Perussopimuksen avunantolauseketta on perusteettomasti tulkittu siten, että se velvoittaa jäsenmaita antamaan toisilleen myös sotilaallista apua. Eduskunnalle on annettu lakiehdotus, joka tekee mahdolliseksi suomalaisten sotilaiden lähettämisen ulkomaille myös taistelutehtäviin.

Mistä tässä kaikessa on kysymys? Ulkopoliittisen linjan muuttamisesta ei ole päätetty hallituksessa eikä eduskunnassa. Suuretkin käänteet käytännön politiikassa selitetään väittäen, ettei mikään ole muuttunut.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan taustalta joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto, joka saa tukea johtavista tiedotusvälineistä. Jyri Häkämiehen nimittäminen EK:n toimitusjohtajaksi ei ollut sattuma.

Merkkejä salaliitosta oli nähtävissä jo ennen eduskuntavaaleja. Useat talouselämän vaikuttajat painostivat poliitikkoja kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Keskustaankin nämä paineet heijastuivat. Vuoden 2014 puoluekokoukselle valmisteltuun kannanottoluonnokseen ei sisältynyt kantaa Nato-jäsenyyteen, ja syksyn mittaan käytiin sekavaa keskustelua tulevan hallitusohjelman sisällöstä.

Viime kevään hallitusratkaisuun ulko- ja turvallisuuspolitiikalla näyttää olleen ratkaiseva vaikutus. Hallitukseen haluttiin Nato-jäsenyyttä ajava Kokoomus, vaikka Keskustassa enemmistö kannatti punamultaa.

Turvallisuuspolitiikan avainpaikat sai haltuunsa Perussuomalaiset, jonka linja on sekava. Sekä puheenjohtaja Timo Soini että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ovat sanoneet kannattavansa henkilökohtaisesti Nato-jäsenyyttä, mutta puolueella on toinen kanta. Historian harrastajana Jussi Niinistön uskoisi pysyttäytyvän Paasikiven linjalla, mutta hän näyttää hurmaantuneen yhteistyöstä Naton ja Yhdysvaltojen kanssa.

Keskustasta hallitukseen tuli vain liberaaleja, jotka ovat myös ulko- ja Eurooppa-politiikassa lähellä Kokoomuksen linjaa.

Liittoutumispolitiikan kannattajien strategia on muuttunut. Kun suora Nato-jäsenyys ei etene, on ryhdytty tiivistämään kahdenvälisiä suhteita sen johtaviin jäsenmaihin, Yhdysvaltoihin ja Britanniaan. Toinen raide on toiminta EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseksi. Tätä kautta unionista pyritään kehittämään sotilasliitto ja Naton eurooppalainen pilari.

On vaikea päästä perille siitä, ketkä uutta linjaa hallitustasolla johtavat.

Päällisin puolin näyttää siltä, että vallankäytön tosiasiallinen painopiste on valtioneuvoston puolella ja linjan määräävät sen liittoutumispolitiikkaa kannattavat jäsenet.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö näyttää pyrkivän pitämään Suomen Paasikiven linjalla. Hän on vaalinut suhteita Venäjään. Yhdysvaltain kanssa toteutettavien sotaharjoitusten sisältyminen puolustusministeriön esityksestä hyväksyttyyn ohjelmaan näytti tulleen Niinistölle epämiellyttävänä yllätyksenä.

Jännitteistä valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välillä kertoo myös se kritiikki, jota ulko- ja puolustusministeriöistä vuodettiin julkisuuteen Niinistön tehtyä aloitteensa lentoturvallisuuden parantamiseksi Itämeren alueella.

Sauli Niinistön turvallisuuspoliittinen linja ei kuitenkaan ole johdonmukainen. Hän näyttää tukevan EU:n kehittämistä jopa valtioksi, jolla on yhteinen armeija.

Äskettäin Niinistö kysyi, ”onko unioni mikään unioni, ellei se kanna huolta alueellisesta koskemattomuudestaan”. Aluepuolustuksen järjestäminen on valtioiden tehtävä, jonka ne voivat toteuttaa joko ylläpitämällä uskottavaa itsenäistä puolustusta tai liittoutumalla.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa on selkiytettävä. Päätöksentekoon on saatava avoimuutta. Kansan on saatava tietää, millaista linjaa kukin puolue ja poliitikko ajaa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulee olla keskeinen kysymys tulevissa presidentin- ja eduskuntavaaleissa. Äänestäjien on voitava ottaa kantaa Suomen linjaan ja kansan enemmistön tahtoa on noudatettava.

Jos näin tapahtuu, ryhdymme taas vahvistamaan itsenäisyyttämme, vaalimaan puolueettomuuttamme ja toteuttamaan rauhaa lujittavaa vakauspolitiikkaa.”

Paavo Väyrynen