Suojaudu medialta!

MAUNO SAARI

1) Ohjus osuu kerrostaloon. Ihmisiä kuolee. 2) Ukraina syyttää Venäjää. 2) Ukraina tunnustaa, että kyseessä olikin heidän oma ilmatorjuntaohjuksensa. 3) Ukraina syyttää Venäjää. 4) Yle / HS / IS ym. kertovat varmana tietona, että se oli Venäjän ohjus.

Paras tapa suojella mielenterveyttään on noudattaa monen asiantuntevan tahon neuvoa: ”Älä usko mihinkään, mitä media väittää.” John Pilger muotoili sen tuolla tavalla. Allekirjoitan. On aivan joutavaa ruveta väittelemään asiasta. Me emme tiedä, mitä todella tapahtuu.

Yleinen havainto siitä osasta mediaa, jota olen tänään ehtinyt selailla: läntinen usko Ukrainan voittoon on vaihtumassa epätoivoon. ”Katastrofi lähenee Ukrainassa”, arvioi Jukka Tarkka.

Ehkä parhaiten tunnelmaa kuvaa US:n blogissaan muuan Jouni Snellman: ”Hyvältä ei näytä…Sodan voitto on ollut monelle – ehkä ajoittain minullekin – väkevä haave, mutta taitaa olla niin, että nyt on vähitellen palattava maan pinnalle…”

Kaikki näkemäni ”influensserit” kuitenkin päättelevät, että katastrofi voidaan estää, jos länsi nyt yhtenäistyy, unohtaa valtioiden ”itsekkäät” ajatukset (kuten elintason) ja lähettää Ukrainalle sen yhä kiihkeämmin VAATIMIA aseita massiivisesti. Varsinaisia rauhan rakentajia!

Venäjällä nousee ääniä, joiden perusteella saattaisi odottaa, että sota yritetään saattaa loppuun pääsiäiseen mennessä. Jos näin on, se tarkoittaa suurhyökkäystä ja Ukrainan asevoimien romuttumista.

Entä Suomi? Turkki on esittänyt uuden vaatimuksen. Ruotsin ja Suomen on palautettava 130 ”terroristia”. Ruotsi ehti jo tätä ennen todeta Turkin aikaisemmatkin vaatimuksen mahdottomiksi. Niinistö pidentää Nato-ratifioinnin aikataulua. Sen piti olla lyhyt ja voittoisa tie sotaliittoon. Nyt Suomi on kuin rotta nurkassa. (Oikein arvattu, viittaan HS:n erään pääkirjoituksen piirroskuvaan Putinista.)

Kun väärä oikaistaan

MAUNO SAARI

Helsingin Sanomien itsenäisyyspäivän pääkirjoitus nosti mieleeni nobelisti Samuel Agnonin teoksen ”Kun väärä oikaistaan”. Vähän irralisena itse asiasta, vain kirjan nimen vuoksi. Tietyin väliajoin historiaa kirjoitetaan uudestaan. Rosot silitetään, mutkia oikaistaan, unohdetaan tarkoitushakuisesti kiusallisia asioita, väärä oikaistaan kulloisenkin vallanpitäjän mielen mukaisesti.

Pääkirjoituksen mukaan Suomen Venäjä-suhteelta ”putosi pohja” 24. helmikuuta 2022. ”Se on synnyttänyt keskustelua siitä, oliko koko Venäjä-politiikka perustunut valheelle”, lehti kirjoittaa. Tekstin kokonaisuuden perusteella HS on tätä mieltä. Siis että koko Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittinen linja oli valhe.

Pian pohjan putoamisen jälkeen Suomi pääsi siihen leiriin ”jonne se olisi kuulunut jo aiemmin”, HS toteaa ja kertoo, että Venäjän silmissä Suomesta tuli epäystävällinen maa. ”Ja Suomi on tässä ihan oikeassa joukossa. Suomen valinta se ei kuitenkaan ollut.”

Kuka pudotti pohjan, kuka valitsi? Lehden – ja Sauli Niinistön – mielestä valinnan teki Venäjä.

Jos liki 80 vuoden rauhan ja hyvinvoinnin aika oli valhe, kuka valehteli? Sitä HS ei kerro, mutta tarkoittaa tietysti Paasikiven ja Kekkosen lisäksi suurta joukkoa sotien jälkeisiä poliitikkoja, yritysten johtajia ja idänsuhteita rakentaneita ihmisiä.

Lehtitalolla on ollut omanlainen suhde historiaan aikaisemminkin. Kuten tunnettua ulkoministeri Eljas Erkko lähetti vuonna 1939 Moskovaan sähkeen: ”Tiedätte myönnytyksissä menty niin pitkälle kuin turvallisuutemme, itsenäisyytemme sallivat. Jollei sopimusta ehdotetulla pohjalla, keskeyttänette neuvottelut. Erkko.”

Väinö Tannerin mukaan ulkoministeri yritti myöhemmin siivota jälkiään, eli kirjoittaa historiaa mieleisekseen. Hän oli sanonut kokouksessa, että myönnytyksiin oli annettu mahdollisuus. Lausuma tuli merkityksi eduskunnan pöytäkirjaan: ”…Suomen valtuutetuilla oli tässä suhteessa oikeus mennä vieläkin pitemmälle, kuin mitä aikaisemmin on mainittu…”

Väinö Tanner oli tuoreeltaan huomauttanut Erkolle, ettei tämä puhunut totta, ja Erkko (Tannerin mukaan) oli luvannut korjata asian eduskunnan pöytäkirjaan, jonka jälkikäteinen muuttaminen olisi ollut rikos. Tanner tarkisti ja huomasi, ettei rikosta ollut tapahtunut. Pöytäkirjassa luki ja lukee edelleen: ”…Ja olisi Suomi voinut ajatella mahdollisesti hiukan pitemmällekin menevää ratkaisua, jos Neuvostoliitto omasta puolestaan olisi katsonut voivansa suostua luopumaan Hangon tukikohdasta ja Saarenpäästä…”

Moskovaan lähetetty sähke ja Erkon rivit eduskunnan pöytäkirjassa ovat ristiriidassa keskenään. Sähke oli totta, Erkon väite ei. Neuvottelijat palasivat Helsinkiin ja sota alkoi.

Sanna Marinin kuuluisan lausuman mukaan Suomi on voittanut sodassa (Neuvostoliiton). Nyt HS antaa pääministerille hieman tukea kirjoittamalla, että Suomen ”onnistunut taistelu” rohkaisee ukrainalaisia.

Nyt Suomi lehden mukaan ”varautuu Venäjältä tulevaan painostukseen ja sotilaalliseen uhkailuun”. Tässä uuden ulkopolitiikan tuomassa tilanteessa, joka kuulemma ei ole meidän oma valintamme, pääkirjoituksen loppu viitoittaa kansakunnan tietä kohti tulevaisuutta: ”Ukrainalaisten taistelu muistuttaa suomalaisia siitä, minkä puolesta me kerran taistelimme ja olemme valmiita aina taistelemaan.”

Julkaistut jutut päätyvät arkistoon. Siellä ne kypsyvät totuudeksi. Kun itse mistään tietämätön toimittaja joskus myöhemmin saa pöydälleen HS:n pääkirjoituksen 6.12.2022, hän lukee ja ymmärtää, miten rauhantahtoinen lehti on ollut: ”Suomi osaa rakentaa aitoja, mutta mieluummin me niitä purkaisimme.”

Valtamedialle tarvitaan vaihtoehtoja

Allaoleva kirjoitus ei mahtunut Helsingin Sanomien sananvapauden puitteisiin.

Helsingin Sanomien blogisti Janne Riiheläinen syytää Suomen ulkopolitiikan toisinajattelijoitten niskaan (hs.fi 31.7.2017) joukon poliittisesti motivoituja syytöksiä.

Myös verkkolehti Vastavalkea on jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä Riiheläisen kirjoituksen kohteena. Verkkojulkaisu on hänen mielestään osa äänekästä vähemmistöä, joka ”käy omaa taisteluaan systeemiä vastaan ja tulee usein ymmärtämättään toimineeksi osana käynnissä olevaa kamppailua eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän olemuksesta”. Riiheläinen ei jätä arvailun sijaa näkemykselleen,  että Vastavalkea on ”väärän” tiedon välittäjä.

Riiheläinen ei kerro lukijoilleen, että Vastavalkea on aktiivisten yhteiskuntapolitiikkaa seuraavien yksityisten henkilöiden vastalääke yhdensuuntaiselle, poliittisesti tarkoituksenmukaiselle ja valtaa hännystelevälle medialle. Vastavalkeassa kirjoittaa kansalaisjournalisteja, akateemikkoja ja eri alojen asiantuntijoita.  Verkkojulkaisun synty heijastelee laajalle levinnyttä tyytymättömyyttä valtamedian välittämään yksipuoliseen ja vääristyneeseenkin maailmankuvaan.

Ukrainan kriisin puhjettua suomalainen media on toiminut kuin keskusjohtoinen propagandakoneisto, jonka kertomuksissa syntipukki on aina itäinen naapurimme ja varsinkin sen presidentti. Vastavalkea näkee tapahtumat laajemmin, osana globaalia geopolitiikan murrosta, joka ansaitsee monipuolisen ja totuudenmukaisen tarkastelun.

Riiheläinen on oikeassa siinä, että vaihtoehtomedioilla on roolinsa, tosin vähäinen, eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän rakentumisessa. ”Isossa kuvassa” juuri siitä on kysymys. On tullut laajalti ymmärretyksi, että tähänastinen turvallisuusajattelu jättää jälkeensä savuavia raunioita. Se tuhoaa toimivia valtioita ja on pannut liikkeelle ennen näkemättömät pakolaisvirrat aivan Euroopan liepeillä ja jopa alueella. Tämä ymmärrys pakottaa katsomaan myös Ukrainan kriisiä valtamediasta poikkeavalla tavalla. Sama koskee myös Suomen EU-politiikkaa ja rahaliiton toimintaa.

Riiheläiseltä voisi odottaa hankkeelle sympatiaa ja tukea. Mutta taitaa olla niin, että arvon blogisti istuu nykyisin niissä pöydissä, joissa juttuja kirjoitetaan tilaajan tahdon ja mielipiteiden mukaan. Tästäkin syystä vaihtoehtoisia medioita tarvitaan.

Kari Arvola

Jälkikirjoitus 11.8.2015

En keskustele tällä sivustolla Riiheläisen kirjoituksesta. Keskusteluun aiheesta osallistun kyllä mielelläni, mutta HS.fi -sivustolla, johon kirjoitustani tarjosin ja jossa Riiheläinen sananvapauttaan harjoittaa.

KA.