Kansalaispuolueen identiteetti ongelmana

Tämä kirjoitus juontaa omasta historiastani, joka vuodesta 1967 on ollut yhteistä Kaija Olin-Arvolan kanssa.

Meillä on ollut mahdollisuus seurata läheltä ja olla osallisena kahden poliittisen liikkeen muutoksessa: SKDL:on tuho ja vihreitten nousu.

SKDL:n ja SKP:n häviöön vaikuttivat olennaisesti ulkoiset, kansainväliset taloudellis-poliittiset mullistukset maanosassamme. Mutta myös liikkeen sisäinen identiteetin murros oli ilmeinen jo 60-luvulla. Omalta osaltamme vaikutimme SKDL:on murrokseen Berliinistä, jossa koimme ympäristöherätyksen, näin voi varmaankin sanoa. Myös jälkeen ekologinen aspekti oli ajattelussamme hyvin keskeisellä sijalla. 

Vihreää liikettä ei silloin 70-luvulla ollut, puolueesta puhumattakaan. Oli ydinvoiman vastainen liike ja lukematon määrä erilaisia vaihtoehtoliikkeitä, kommuuneja ja työpajoja. Niiden yhteinen nimittäjä oli autonomia ja pieni on kaunista -ajattelu.

Teimme näistä aineksista oman synteesimme ja aloitimme intensiivisen kirjoittelun kotimaassa, lähinnä Kansan Uutisten palstoilla. Reaktio tuli heti omilta, meiltä alettiin nimitellä kepulaisiksi. Mutta juttumme huomioitiin kuitenkin laajemmin, myös valtamediassa. Eero Silvasti noteerasi ajatuksemme erääänä uuden ajan airueena Suomessa. Myös kd-liikkeessä ekologinen momentti alkoi saada jalansijaa. Merkittävä linjan tarkistus jäi tekemättä ja sitten kun asian merkitys alettiin ymmärtää, oli jo myöhäistä. Maahan syntyi vihreä puolue.

Yritin tehdä jonkinlaista synteesiä perinteisen marxilaisuuden ja ekologisen katsomuksen välillä kirjassani, jonka Kansankulttuuri julkaisi 19791. Berliinistä palauttamme saatoin jatkaa ajatusteni kehittelyä Kansan Sivistystyön Liitossa. Vuoden ajan toimin päätoimisena tutkijana ryhmässä, jonka muut jäsenet olivat Liisa Korhonen ja Kari Rantalaiho. Sen vuoden aikana sain luoduksi tämänpäiväisen teeman kannalta relevantin teesin. Se kuului:

Massamittainen, ideologiaan perustuva puolueidentiteetti on tullut mahdottomaksi modernin, hedonistisen kulutusyhteiskunnan oloissa.

Ideologian alkuperäinen idea ei kanna enää. Se on sirpaloitunut tai kadonnut joukkotiedotuksen ja kulutuksen luomassa myllytyksessä eikä sitä voida enää elvyttää.

Johtopäätöksen kantavuus oli suuri ja se käsitti myös silloisen ymmärrykseni marxilaisuudesta. Aiheesta julkaisin perusteellisen artikkelin 1981 Sirolan kesän alustuksen pohjalta.2

Teesini sisälsi yhden merkittävän varauksen. Se koski nousussa olevan ekologisen liikkeen mahdollisuuksia kohota joukkomittaisen identiteetin ”kantajaksi”. Tulin kuitenkin ajatukseen, että laajentuakseen ekologisen ajattelun on välttämätöntä mytologisoitua eikä luottaa rationaalisen ajatteluun ja siitä johdettuun toimintaan. Näin sittemmin tapahtuikin.

Vihreä liike

Seurasin läheltä Suomen vihreän liikkeen kehitystä Kasvisravintolan ja Kompostin ympäriltä ensin vihreäksi liikkeeksi, sitten puolueeksi vv.1985-1994. Olin jo erkaantunut kd-liikkeestä ja elättelin ajatusta, että vihreistä tulisi vaihtoehtoinen, laaja-alainen kansalaisliike. Perustimme Karkkilaan vihreän valtuustoryhmän ja osallistuimme Vihreän liiton organisaation rakentamiseen läntisellä Uudellamaalla.

Muutos vaihtoehtoliikkeestä puolueeksi tapahtui nopeasti, vain muutamassa vuodessa. Alkuperäisestä liikkeestä jäljellä oli pian vain usein mainittu johdon rotaatio, joka toteutuikin pienen piirin, ”perheen” kesken. Organisaation rakentaminen tapahtui sittemmin perinteisen puoluemallin mukaisesti ja on jatkunut jo yli 30 vuotta.

Puolueen identiteettiä ja julkista kuvaa määrittävää mytologiaa ”imastonmuutos” -uhkakuvineen on ylläpidetty kaikin keinoin. Viimeisin tähän kategoriaan sijoitettava poliittinen teko ja vihreitten voitto on Helsingin energiahuollon siirtäminen asteittain ”ilmastonsuojelun” nimissä hakevoimaloiden varaan. Se tulee tarkoittamaan valtavia energiapuuhakkuita, rekkarallia ja tuhkan käsittelyä ja siirtoa loppusijoituksineen.

Termodynamiikan näkökulmasta järjestelmä tuottaa jyrkästi laskevan energiatehokkuuden käytettyä panostusta kohden nykyiseen verrattuna. Ekologisesti sitä on täysin mahdotonta perustella. Mutta mytologia toimii ja vetoaa etenkin kaupunkilaiseen, koulutettuun ja hyvin toimeentulevaan kansanosaan.

Toisaalta vihreitten mytologiaan nojaavaa vaihtoehtoa tukee myös EU. Sen ilmasto- ja energiapolitiikka rakentuu myöskin samanlaiselle modernille mytologialle. Sen taustalla ei ole vilpitön huoli ympäristöstä ja ilmastosta, vaan se tosiasia, että EU-maiden energiahuolto on 60-prosenttisesti tuontienergian varassa.

Siksi EU ajaa politiikassa ympäristöystävällisyyden ja ilmaston otsikoitten alla kansainvälisestikin politiikkaa, jossa se itse määrittää normit ja pyrkii hankkimaan tätä kautta edullisemman kilpailuaseman energiahuollolleen.

Vihreä ideologia on siis edelleen identiteettiä luova massamittainen ilmiö. Mutta ilman maailmanlaajuista, suurella rahalla ja kaiken kattavaa mediamyllytystä kampanjoineen se ei voisi toimia. Niin paljon ideologia sisältää epäjohdonmukaisuuksia, ristiriitoja ja suoranaista huijausta.

Ekologia sinänsä on eksakti tiede. Se tutkii luonnon ja ihmisen dynaamisten vuorovaikutusta, on eräänlaista elävän luonnon taloustiedettä. Se pitää ottaa vakavasti, mutta ei sortua ekologismiin.

Vasemmistoliitto ei ole onnistunut löytämään sen paremmin vihreää, kuin punaistakaan lankaa identiteettinsä pohjaksi. Sen aatepohja on tuhottu eikä lainatavara mene kaupaksi.

Kansalaispuolue ja joukkoidentiteetti

Kansalaispuolueen taustana on Paavo Väyrysen eksplisiittisesti ilmaisema mahdottomuus vaikuttaa poliitiikassa keskustapuolueen ja nykyisen puoluejärjestelmän kautta.

Siksi tarvitaan puolue tai liike, joka tarjoaa suoran yhteyden kansalaisyhteiskunnasta kansanedustuslaitokseen ja maan hallitukseen.

Idea on puhtaaksi viljeltyä parlamentarismia, mutta ei suoraan vastaa kysymykseen, miten tarvittava vähimmäismäärä yhteistä identiteettiä saadaan syntymään. Kyseessä on pohjaltaan rationaalinen politiikkakonsepti. Se edellyttää toimiakseen aktiivista kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisten elävää kiinnostusta tärkeisiin poliittisiin kysymyksiin.

Toisin sanoen kyse on uudesta politiikan konseptiosta ja sen päälle rakentuvasta identiteetistä.

Nykyisen vallan ja median yhteenkiettoutuminen estää tehokkaasti rationaalisen politikkakonseptin toiminnan. Puolueissa ymmärretään laajalti, että asiapohjainen identiteetti ei ole mahdollinen. Sen vuoksi turvaudutaan erilaisiin mielikuvakonstruktioihin, joiden tarkoitus on osoittaa näennäinen ratkaisu käsillä oleviin ongelmiin tai hävittää ne kokonaan agendalta.

Viime vuosina on voimistunut ulkoisten uhkakuvien rakentaminen. Se näyttää toimivan vaarallisen hyvin identiteettiä luovana konseptina, mutta muodostaa kasvavan uhkan Suomen ja suomalaisten turvallisuudelle ja itsemääräämisoikeudelle. Tässä lienee se paikka, jossa Kansalaispuolueella voi olla mahdollisuutensa.

Kansakunnan ja yksittäisen kansalaisen turvallisuus

Ihmisten toimeentulon vaarantuminen ja perustavien turvaverkkojen särkyminen

ovat mielestäni ne keskeiset teemat, joiden varaan Kansalaispuolueen toimintaa tulisi rakentaa. Näiden tulisi olla keskiössä ja aihepiiri olisi perusteltua yhdistää sosiaalisen markkinatalouden tuhoon. Voidaan kirjoittaa pitkä lista asioista, jotka uhkaavat ihmisten perustavia turvallisuustekijöitä. Tällä linjalla puolueen tulisi mielestäni liikkua kaikkialla ja kaikissa yhteyksissä.

Puolueen ei tarvitse tietää valmista vastausta ongelmiin. Aktiivinen vuorovaikutus ihmisten kanssa tuottaa sekä tietoa tilanteesta, että tarpeellisista ratkaisuista. Tärkeää on, että tunnukset ovat yksikäsitteisiä ja hyvin perusteltuja.

Puolueen rakenne ei mielestäni kaipaa uudistuksia. Tarvitaan kuitenkin minimimäärä yhteistä tahtoa, joka ylittää henkilökohtaiset valtapyyteet.

Kansalaispuolue taistelee näkyvyydestä ylivoimaisen mielikuvateollisuuden ja median kanssa. Mutta meillä on toistaiseksi käytettävissä poliittisen spektaakkelin suurmestari, Paavo Väyrynen. Tämä resurssi on kullan arvoinen. KP:n on huolehdittava siitä, että Paavo pysyy mukana ja on aktiivisesti rakentamassa myös mahdollisimman laajaa ja monipuolista sosiaalista verkostoa kautta maan.

Siinä on voima, jonka avulla sanoma leviää ja ylittää uutiskynnykset. Uusi politiikan malli raivaa johdonmukaisesti toteutettuna vähitellen paikan itselleen todellisena vaihtoehtona.

Kari Arvola

1Kapitalistinen kasvukriisi ja marxilainen materialismi, Kansankulttuuri 1979

2Länsimaisen kulttuurin ja marxilaisuuden kriisi, KSL 1981

Mainokset

Politiikkainstituutio – tunnistamaton ongelma?

Kommenttipuheenvuoro Oulun Eurooppaseminaarissa 2.3.2018

Politiikka instituutiona on järjestelmä, joka meidän oloissamme (parlamentaarinen demokratia) toimii kansalaisyhteiskunnan jäsenten tahdon välittäjänä yhteiskunnan valtaorganisaatioihin, viimekädessä valtiovaltaan.

Keskeinen rooli on puolueilla, jotka ideaalitapauksessa käytännössä tulkitsevat kansalaisyhteiskunnan tahtoa ja toteuttavat sitä paikallisessa ja valtakunnallisessa politiikassa.

Mutta myös kääntäen: politiikkainstituutio on se mekanismi, joka pyrkii ohjaamaan ja säätelemään kansalaisyhteiskuntaa, siinä vallitsevia näkemyksiä ja mielipiteitä poliittisten puolueiden vallan kannalta tarkoituksenmukaiseen suuntaan.

Politiikkainstituutio on siis vallankäytön keskeinen järjestelmä, yhteiskunnallisten valtasuhteitten objektien ja subjektien organisaattori.

Euroopan murros

Euroopassa on meneillään suuri poliittinen murros. Se ilmenee mm. vaaleissa perinteisten puolueitten asemien ja maineen heikkenemisenä. Ei ole sattuma, että niinkin erilaisten maitten kuin Suomi ja Ranska presidentinvaalien voittajat tukeutuivat suurella rahalla ja mediavallalla luotuun, osin keinotekoisiin ja sisällöltään onttoihin kansanliikkeisiin.

Molempien presidenttien oikeat pyrkimykset tunnetaan, joten niistä ei sen enempää.

Analyyseissä on keskitytty viime päivinä puolueitten asemien horjumiseen ja sen syihin. Minun teesini kuuluu:

Kyse on politiikka-instituution kriisistä.

Nykyinen puoluejärjestelmä ei millään muotoa kykene vastaamaan yhteiskunnan valtasuhteiden tasapainon ja vuorovaikutuksen demokratiavaatimuksesta. Niin suuri on kansallisen ja kansainvälisen finanssipääoman ja sen globaalien instituutioiden vaikutusvalta poliittiseen päätöksentekoon niin kansallisella, kuin kansainvälisellä tasolla. EU ei tee poikkeusta.

Vain esimerkin ottaakseni, maailman suurimman omaisuudenhoitoyhtiön Blackrockin liikevaihto on yhtä suuri, kuin Saksan liittotasavallan budjetti. Blackrockin edustaja istuukin käytännössä kaikkien suuryritysten hallinnossa kaikkialla maailmassa.

Tässä tilanteessa Suomeen palatakseni voi todeta, että Kansalaispuolueen kantava toimintakonsepti on pitkä ja uutta luova askel siihen suuntaan, että politiikka-instituution toiminta kansalaisyhteiskunnan ja poliittisten päättäjien välillä kehittyisi kansanvallan kannalta demokraattisempaan suuntaan.

Kari Arvola

Kansalaispuolue r.p:n asiantuntijajäsen

Väyrynen: Helsingin kuntavaalit vaikuttavat koko Suomeen

”Helsingin valtapuolueet ovat toteuttaneet keskittävää metropolipolitiikkaa, jolla pääkaupunkiseudulle pyritään haalimaan useita satoja tuhansia uusia asukkaita joko Suomen maakunnista tai ulkomailta. Viime vuosina valtio on voimakkaasti tukenut keskittämistä mm. rahoittamalla paikallisliikenteen investointeja ja keskittämällä asuntorahoitusta suurimpiin kaupunkeihin.

Tämä keskittävä metropolipolitiikka on kohottanut elinkustannuksia, huonontanut elinympäristöä ja ilman laatua, pahentanut liikenneruuhkia ja lisännyt meluhaittoja. Ihmisten turvallisuus on heikentynyt. Helsingin ja muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien investoinnit väestönkasvua lisääviin hankkeisiin ovat johtaneet siihen, että alueella jo asuville ihmisille välttämättömien palvelujen kehittämistä on laiminlyöty.

Kansalaispuolueen kannattajista koostuvan ”Terve Helsinki” -liikkeen ehdokkaiden tavoitteena on, että Helsingin kaupunki keskittyy alueellaan jo asuvien ihmisten – sekä kantasuomalaisten että maahanmuuttajien – olojen ja elämän laadun kohentamiseen sen sijaan, että varoja tuhlataan vahingolliseen keskittävään metropolipolitiikkaan.

”Terve Helsinki” -liike haluaa kehittää pääkaupunkia siten, että se tukee koko Suomen tervettä kehitystä.

Kansalaispuolueen kannattajat ovat mukana Helsingin kuntavaaleissa. Ajatuksemme oli, että olisimme muodostaneet valitsijayhdistykset ja niiden yhteislistan. Ajan puutteen vuoksi listamme olisi jäänyt heiveröiseksi. Siksi päätimme hyväksyä Kristillisdemokraattien ehdotuksen ja osallistua vaaleihin heidän listallaan sitoutumattomina ehdokkaina. Meillä on omat tunnukset ja erillinen vaalityö. Luottamustehtävät jaetaan äänimäärien suhteessa.

Helsingin vaalitulos vaikuttaa koko Suomeen. Koko maan tasapuolinen kehittäminen ei ole mahdollista, jos voimavarat keskitetään pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten kehittämiseen.

Toivon, että Kansalaispuolueen kannattajat kautta maan ottaisivat yhteyttä Helsingissä asuviin sukulaisiinsa ja tuttaviinsa ja kehottaisivat heitä tukemaan ”Terve Helsinki” –liikkeen vaalityötä. Uusia ehdokkaitakin mahtuu vielä mukaan.”

Paavo Väyrynen

Torjuttu megaongelma: Draghi uhkaa target-tukien perimisellä euroeroa suunnitelevia maita

Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi on uutistoimisto Reutersin mukaan ensimmäistä kertaa julkisuudesssa varoittanut eurosta eroamisen kustannuksista mahdollisesti eroa suunnittelevia maita.

Kirjelmässään kahdelle italialaismepille Dragh toteaa, että eurosta eroava maa joutuu maksamaan keskuspankille täysimääräisesti kansallisen keskuspankin miinussaldon ns. target-saatavista.

Target-järjestelmän avulla keskuspankki on rahoittanut käytännössä maksukyvyttömyyteen ajautuneiden, lähinnä Etelä-Euroopan maiden ulkomaankauppaa muiden järjestelmässä olevien maiden vakuuksilla. Järjestelmä muuttui harmittomasta ”kirjeenvaihtotoiminnasta” eurojärjestelmän sisäiseksi finanssitukijärjestelmäksi sen jälkeen, kun ns. interpankkitoiminta lopahti pankkien keskinäiseen luottamuspulaan vuoden 2007 jälkeisen pankki- ja finanssikriisin yhteydessä.

Lokakuun 2016 tilanteen mukaan EKP rahoitti Italian keskuspankkia 358 miljardin euron arvosta. Target järjestelmän maksajien puolella Saksan Bundesbank on ylivoimaisesti suurin. Sen osuus keskuspankin koko target-rahoituksesta oli uutisen mukaan lokakuussa 754 miljardia euroa.

Mutta myös Suomen pankki oli lokakuussa rahoituksessa osallisena 51 miljardin rahoituspotilla.

Jos Italia lähtee eurosta, keskuspankki ryhtyy perimään siltä saataviaan. Draghin kirjeestä italialaismepeille ei käy ilmi, mitä keinoja keskuspankilla perintään on.

Mutta siitä riippumatta, saako keskuspankki Italialta euroakaan, järjestelmässä mukana olevat joutuvat edelleen rahoittamaan target-järjestelmää ja kirjaamaan kansallisen keskuspankin taseeseen rahoitusosuuttaan vastaavan menetyksen.

Sivuutettu megaongelma

Target-järjestelmään sisältyvä ongelma riskeineen on keskusteluissa torjuttu päättäväisesti. Kun pyysin vuonna 2012 target-saldoihin sisältyvästä riskeistä selvitystä Suomen Eduskunnan pankkivaltuusmiehiltä, Ben Zyskowicz kielsi niihin sisältyvän riskin vedoten juuri Euroopan keskuspankkiin:

Koska kansallisen keskuspankin TARGET 2 -saatava on saatava Euroopan keskuspankilta, ei siihen liity luottoriskiä.”

Nyt ongelma ja jättiriski on myönnetty tosiasiaksi korkeimmalta mahdollista asiantuntijataholta.

Kun tiedetään, että eurojärjestelmässä on Italian ja Kreikan ohella myös muita keskuspankin rahoittamia valtioita, johtopäätös Suomen osalta voi olla vain yksi:

Pikimiten eroon eurosta.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/zyskowicz-vastaa-target-kyselyyn

http://www.reuters.com/article/us-ecb-eurozone-idUSKBN1542KL

Kirjoittaja on Kansalaispuolue rp:n asiantuntijajäsen.

Kansalaispuolue julkisti maahanmuutto-ohjelman

Kansalaispuolue rp. on julkistanut maahanmuuttoa ja pakolaisuutta käsittelevän ohjelman. Alla ohjelman teksti kokonaisuudessaan. Väliotsikot allekirjoittaneen.

Maahanmuuttoa ei säätele kukaan eikä mikään

Euroopan unioni ja Suomi ovat hoitaneet vuonna 2015 kärjistynyttä Euroopan pakolais- ja siirtolaisuusongelmaa hyvin heikosti. Komissio ja Suomen hallitus eivät tarttuneet ehdotuksiin EU-maihin suuntautuneen maahanmuuton hillitsemiseksi. Aluksi keskityttiin toimenpiteisiin, jotka itse asiassa helpottivat ja edistivät muuttoliikettä. Vasta kun yli miljoona maahanmuuttajaa oli tullut EU-alueelle, muuttoliikettä ryhdyttiin hillitsemään.

Rajatarkastukset tarpeen

Suomen olisi tullut vuoden 2015 syksyllä palauttaa osittaiset rajatarkastukset, kuten Itävalta ja Saksa olivat jo tehneet. Tämän sijaan hallitus perusti järjestelykeskuksen, jonka kautta maahanmuuttajia ryhdyttiin ohjaamaan eri puolille maata. Tilanne rauhoittui vasta sen jälkeen kun aluksi Tanska ja pian sen jälkeen Ruotsi palauttivat tarkastukset.

Suomeen ehti tulla yli 30 000 maahanmuuttajaa, joista useimmilla ei ole oikeutta turvapaikan saamiseen. Vain neljään EU-maahan tuli suhteellisesti laskien enemmän maahanmuuttajia kuin Suomeen. Tästä huolimatta Suomi on ottanut vastaan suhteellisesti eniten komission kiintiöimiä turvapaikanhakijoita Kreikasta ja Italiasta.

Maahanmuuttopaineisiin vastattava ongelman alkulähteillä

Suomen tulee vaikuttaa maahanmuuttoon sekä YK:n, EU:n että kansallisella tasolla. Väestönkasvu, ilmastonmuutos, köyhyys ja sotilaalliset kriisit ovat synnyttäneet ennen näkemättömän laajoja muuttoliikkeitä sekä maiden sisällä että yli valtiollisten rajojen. Ennusteiden mukaan ne ovat entisestään voimistumassa. Hallitsemattomat muuttoliikkeet aiheuttavat voimakkaita ristiriitoja ja usein pahoja ongelmia. Niitä on pyrittävä hillitsemään ennen muuta YK-järjestelmän puitteissa. Myös EU on tässä Suomelle hyvä vaikutuskanava. Sotilaallisissa kriiseissä osapuolten on kannettava oma vastuunsa syntyvistä pakolaisongelmista.

Pakolaisuuteen ja siirtolaisuuteen liittyvät kansainväliset sopimukset tulee uudistaa nykyoloja vastaaviksi. YK:ssa hyväksyttyjä kestävän kehityksen tavoitteita on edistettävä tehokkaasti. On keskityttävä olojen parantamiseen ennen muuta niillä alueilla, joilta ihmiset lähtevät liikkeelle nälän ja köyhyyden vuoksi. Tällä toiminnalla tulee olla keskeinen sija Suomen harjoittamassa kehitysyhteistyössä. Suomen tulee nopeasti kohottaa kehitysyhteistyömäärärahojensa BKT-osuus 0.7 %:iin.

Suomi voi vaikuttaa

Sotilaallisten kriisien ratkaisemiseksi ja väkivaltaisuuksien lopettamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Suomen on astuttava eturiviin konfliktien ennalta ehkäisemisessä ja niiden ratkaisemisessa. EU:n ja jäsenmaiden tulee puuttua tehokkaasti muuttoliikkeen alkusyihin, väkivaltaan ja köyhyyteen. Pakolaisia ja siirtolaisia on autettava ensi sijassa lähellä heidän asuinseutujaan, jotta kotiinpaluu olisi myöhemmin helposti toteutettavissa. EU:n on huolehdittava pakolaisleireillä asuvien ihmisten hyvinvoinnista: turvallisuudesta, hyvästä ravinnosta, terveydenhuollosta ja lasten kouluttamisesta. Eurooppaan pyrkiville on luotava yhteistyössä naapurimaiden ja YK:n pakolaisjärjestön kanssa hyvin hoidettuja uusia leirejä, joilla selvitetään oikeudet turvapaikkaan ja joilta paikan saaneita otetaan vastaan kiintiöpakolaisina.

Yhteiset säännöt ja rajavalvonta

Kaikkien EU-maiden on avattava YK-järjestelmän mukainen kansallinen pakolaiskiintiö. EU:ssa on pidettävä voimassa Dublinin sopimus, jonka mukaan turvapaikkaa on haettava siinä maassa, johon ensimmäisenä saavutaan. Tämän toteuttamiseksi jäsenmaiden on valvottava omia ulkorajojaan. EU:n ulkorajoilla olevia jäsenmaita on tuettava tehokkaan rajavalvonnan toteuttamiseksi. Jäsenmaiden tulee voida itse päättää, ottavatko ne vastaan muiden maiden kautta EU:n alueelle tulleita maahanmuuttajia. Suomen tulee huolehtia siitä, että maahanmuuttopolitiikka säilyy omissa käsissämme ja että tarvittavat päätökset perustuvat kansallisen itsemääräämisoikeutemme kunnioittamiseen. Maahanmuuttajien etuudet on pidettävä samalla tasolla muiden EU-maiden kanssa. Rajavalvonta on tarvittaessa nopeasti palautettava.

Unionissa on luotava järjestelmä, jonka puitteissa otetaan vastaan työhön pyrkiviä maahanmuuttajia. Lähtökohtana tulee olla työvoiman tarve ja osaamisen monipuolistaminen. Työvoiman liikkuvuutta EU:n jäsenmaiden välillä tulee voida tarvittaessa rajoittaa. Ulkomaisen työvoiman palkkauksessa on noudatettava jäsenmaan lakeja ja työehtosopimuksia.

Maahan tulleiden turvapaikkahakemukset on käsiteltävä ja kielteisen päätöksen saaneet poistettava maasta nopeasti. Lainvoimaisen päätöksen toimeenpanon haittaamista tai estämistä ei tule hyväksyä. Suomen pakolaiskiintiö on asetettava tasolle, joka vastaa EU-maiden suhteellista keskitasoa. Suomen tulee edistää työperäistä maahanmuuttoa erityisesti sellaisista maista ja sellaisilta alueilta, joilta tulevilla on hyvät edellytykset kotoutua ja työllistyä pysyvästi. Suomalaisten paluumuuttoa on edistettävä.

Paavo Väyrynen: Kansalaispuolue on erilainen

Kansalaispuolueen tultua merkityksi puoluerekisteriin on syntynyt julkista keskustelua, joka osoittaa, että sen erityisluonnetta on tarpeen edelleen valottaa. Kansalaispuolue on aivan erilainen kuin kaikki muut suomalaiset puolueet. Sillä on joitakin samoja piirteitä kuin Britannian konservatiivisella puolueella ja Italian Viiden tähden liikkeellä.

1.

Muiden suomalaisten puolueiden toiminta perustuu joukkojäsenyyteen. Puolue päättää, ketkä se hyväksyy jäsenekseen. Puolue voi halutessaan erottaa jäsenen. Jäsenillä on velvoite tukea jäsenmaksun muodossa puoluetta, mutta he saavat tälle hyvin vähän vastinetta. Jäsen voi yrittää vaikuttaa puolueen politiikkaan osallistumalla paikallisyhdistyksen toimintaan, mutta hänen äänensä hukkuu moniportaiseen puoluekoneistoon.

Kansalaispuolue perustuu suoraan demokratiaan. Kun puolueen toiminta on päässyt täyteen vauhtiin, sen varsinaisia jäseniä ovat eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka ovat saaneet valtakirjan suoraan kansalta ja jotka vastaavat toiminnastaan suoraan äänestäjilleen. Heidän lisäkseen jäsenenä voivat toimia entiset parlamentaarikot ja puoluehallituksen hyväksymät asiantuntijajäsenet.

Jokainen suomalainen voi halutessaan liittyä Kansalaispuolueen kannattajajäseneksi. Heiltä ei peritä jäsenmaksua. He voivat pitää suoraa yhteyttä puolueen johtoon sähköpostin välityksellä ja osallistua puolueen järjestämiin tilaisuuksiin. Heillä on myös oikeus olla mukana asettamassa puolueen ehdokkaita valtiollisiin vaaleihin. Sama koskee maakuntavaaleja, jos puolue päättää osallistua niihin.

Kansalaispuolueen kannattajajäsenillä on suuremmat vaikutusmahdollisuudet kuin muiden puolueiden jäsenillä.

2.

Muut suomalaiset puolueet ovat eksklusiivisia. Ne erottelevat ihmisiä meihin ja muihin. Ne pitävät muita puolueita kilpailijoinaan ja ajoittain jopa vihollisinaan. Niiden säännöissä on yleensä määräys, että jäsen ei voi olla jäsenenä muussa puolueessa.

Kansalaispuolue on inklusiivinen, ihmisiä yhteen kokoava liike. Mukaan voivat tulla kaikki suomalaiset, myös muiden puolueiden jäsenet. Kun Kansalaispuolue ei ole puolue sanan tavanomaisessa merkityksessä, sen toiminnassa mukana olevien ei ole tarpeen erota muusta puolueesta. Tavoitteidensa edistämiseksi Kansalaispuolue pyrkii kumppanuuteen muiden puolueiden kanssa.

3.

Kansalaispuolue keskittyy ajamaan sellaisia Suomen tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavia asioita, jotka eivät saa riittävää vastakaikua muissa puolueissa. Tärkeimmät tavoitteemme ovat: Suomen itsenäisyyden puolustaminen ja siihen liittyen maamme eroaminen euroalueesta, Suomen pysyttäytyminen sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, hallittu maahanmuuttopolitiikka ja siirtyminen keskittävästä metropolipolitiikasta koko maan tasapuoliseen kehittämiseen.

Kansalaispuolueen ohjelmatyö on käynnissä ja ensimmäiset ohjelmat julkaistaan ensi vuoden alussa.

Puolueen vaikutusvalta riippuu siitä, kuinka laajan kannatuksen se saa. Pelkällä olemassaolollaan se kuitenkin tervehdyttää Suomen poliittista elämää, kun muut puolueet joutuvat kilpailemaan sen kanssa kansan kannatuksesta.

Paavo Väyrynen

Blogi on julkaistu aikaisemmin Kansalaispuolueen ja Uuden Suomen blogeina.

Kansalaispuolue ja edustuksellinen demokratia

Kirjoittaja Vilho Harle on kansainvälisten suhteiden ja valtio-opin emeritusprofessori sekä Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsen

Edustuksellisen demokratian perusta on rapautunut. Edustajat on sidottu puoluekurin kautta puoluejohdon tiukkaan ohjaukseen. Puolueet ryöstöviljelevät kansalle kuuluvaa valtiovaltaa. Puoluejohdosta ja puoluekoneistosta on muodostunut rautaesirippu äänestäjän ja edustajan väliin. Kansalaiselle on jäänyt äänestäjän ja katsojan vallaton rooli.

Useimmat puolueet ovat surkastuneet elitistisiksi vaalipuolueiksi. Niissä ihmisiä tarvitaan vain vaalikoneistoksi ja äänestäjiksi. Jäsenen vaikutus puoluejohtoon ja puoluekoneistoon on liki olematon.

Edustajan vaihtaminen vaaleissa ei demokratiavajetta korjaa, koska uusikin edustaja alistuu ryhmäkuriin ja äänestää ryhmän mukana. Ryhmän kanta ei ole välttämättä jonkinlaisen enemmistön vaan puoluejohtajan (puoluejohdon) tahdon mukainen. Varsinkin kun moni edustaja palvelee laskelmoidusti puoluejohtoa nöyrästi ja aktiivisesti. Puolueen ja sen ehdokkaiden linjaukset ennen vaaleja ovat jääneet vaalikoneiden herkuksi. Vaalien jälkeen tehdään sitä, mitä puoluejohto (useimmiten vain puoluejohtaja) hyväksi näkee.

Ns. konsensusparlamentarismi on vienyt tämän puolueen sisäisen ylhäältäohjauksen myös puolueiden välisiin suhteisiin. Kun jokainen puolue pyrkii hallitukseen, hallituksen todennäköisesti muodostavaa puoluetta (puoluejohtajaa) pyritään miellyttämään tai vähintään osoittamaan halua alistua. Omat linjaukset vesittyvät. Puolueiden sisäiset erot ovat kasvaneet suuremmiksi kuin puolueiden väliset erot: puolue edustaa menneisyyttä, ei tätä päivää.

Korjausliike vaatii uutta ajattelua

Vastavoimat ovat monissa maissa nostamassa päätään paljastaen edustuksellisen demokratian ja puoluedemokratian ontot myytit. Jopa kasvottomien puolueiden Yhdysvalloissa tämä on nähty riippumattomien ehdokkaiden — sekä Trumpin että Sandersin — menestyksenä esivaaleissa. Tämä ei tosin näytä jäljittelemisen arvoiselta tieltä; varsinaista ongelmaa pelkkä esivaali ei ratkaise.

Korjausliike ei voi onnistua myöskään tavanomaisia uusia puolueita perustamalla.

Puolue-eliitin käskyvalta edustajan yli pitäisi kumota. Kaikkien puolueiden hallitus ja sitä tukevat muut ratkaisut kuten hallituksen jäsenten ja edustajien itsenäinen harkinta voisivat korjata tilannetta, mutta sitä joudumme odottamaan ehkä kauankin.

Miten Paavo Väyrysen käynnistämä Kansalaispuolue sijoittuu tähän kuvaan ja mitä uutta se on tuomassa suomalaisiin puoluerakenteisiin? Miten Kansalaispuolue eroaa entisistä puolueista? Mitä tarjottavaa sillä on kansanvallan ja edustuksellisen demokratian pelastamiseksi?

Puolueen ohjelmatyö on vasta alkamassa, joten ohjelmallinen ero entiseen voidaan vielä sivuuttaa. Kansalaispuolue toki erottautuu muista ottamalla vakavasti kansalaisten eurokriittisyyden ja tarjoamalla tuolle kriittisyydelle nyt puuttuvan vaikutuskanavan.

Kansalaispuolueen idea: suora vaikuttaminen

On kuitenkin syytä havaita, että Kansalaispuolue on rakenteellisesti erilainen kuin muut.

Tässä on ydin: Kansalaispuolue on muuttamassa parlamenttiryhmän (ja puoluehallituksen) edustuksellisen demokratian välineeksi korostamalla edustajan itsenäisyyttä ja toimintavapautta.

Edustajan valinta ja uudelleenvalinta ovat täysin äänestäjien käsissä, joten ehdokas ja valittu edustaja ovat velvoitettuja edustamaan äänestäjien ja vain äänestäjien tahtoa. Puolueen tavoitteet, ohjelmat ja säännöt ovat yhdistävä tekijä, mutta jokainen jäsen toimii omatuntonsa mukaan tietäen joutuvansa mittauttamaan luottamuksensa ja kannatuksensa seuraavissa vaaleissa. Äänestäjä ei äänestä puoluetta, vaan ehdokasta johon luottaa ja jonka uskoo kykenevän itsenäiseen harkintaan ja toimintaan.

Myös kannatusjäsenten (tukiryhmän jäsenten) ja puolueen suhde on suora: Kansalaispuolueella ei ole koneistoa, joka astuisi äänestäjän ja edustajan väliin kuten nykyiset puoluekorporaatiot tekevät. Kannatusjäsen viestittää ajatuksiaan ja toiveitaan ilman välikäsiä puoluejohdolle ja edustajille, voi osallistua tilaisuuksiin täysin puheoikeuksin ja äänestää esivaaleissa ”ottamatta jäsenkirjaa”. Kannatusjäsenen vaikutusvalta on suurempi kuin jäsenten tavanomaisissa puolueissa, ilman tavanomaista sitoutumista.

Luova ote on tarpeen

Hankkeen onnistuminen vaatii tietenkin lisää luovuutta sääntöjen ja ohjelmien sekä yleensä toimintamuotojen kehittämisessä ja edessä olevien haasteiden ratkaisemisessa. Kykeneekö Kansalaispuolue muodostamaan puoluerajat ylittävän yhteistyömallin ja sallimaan muihin puolueisiin kuuluvien osallistumisen toimintaan? Kykeneekö se purkamaan puoluekurin kahleet ja siis toimimaan moniulotteisena parlamenttiryhmänä?

Kansalaispuoluetta ei olisi ilman parlamentaarikko Paavo Väyrystä. Hänen roolinsa on varmaan myös jatkossa keskeinen sekä idean kehittäjänä ja sen valovoimaisena vetäjänä. Itse hanke kuitenkin kasvaa ja tekee itsensä tarpeelliseksi ratkaisuna puoluedemokratian ja edustuksellisen demokratian ongelmiin.

Edustuksellisen demokratian pelastaminen vaatii myös sitä, että myös muut puolueet olisivat valmiita itsensä rakenteelliseen uudistamiseen. Haaste on esitetty.

Toimittajien ja tutkijoiden on syytä ylittää nyt yllätyskynnys ja omat ennakkoluulonsa ja  seurata tarkoin alkanutta puoluerakenteen uudistusta.

Vilho Harle

Kirjoittaja on kansainvälisten suhteiden ja valtio-opin emeritusprofessori sekä Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsen.

Otsikointi Kari Arvola.