Krimin liittymisestä Venäjään kaksi vuotta

Kaksi vuotta on kulunut Krimin liittymisestä Venäjään. Kaksi vuotta on saatu kuunnella kiihtyvää propagandaa kokoomuslaisen Häkämiehen tunnetuksi tekemään tyyliin: Russia, Russia, Russia tai pikemminkin Putin, Putin, Putin.

Pari käsiteselvennystä tarvitaan. Ne ovat tarpeen paitsi totuudellisemman kuvan saamiseksi tapahtuneesta myös siitä syystä, että Yhdysvallat tukijoineen ja alamaisineen käyttää tapahtumista nimitystä pakkoliitos (annektio). Siitä yksinkertaisesta syystä, että pakkoliitos avaa mahdollisuuden YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden perusteella syyllisen rankaisemiseen ja jopa sotatoimiin ilman YK:n turvallisuusneuvoston lupaa. Tässä on perustelu pakotepolitiikkaan ja yksityisiä kansalaisia koskeviin pakotteisiin, kuten pankkitilien sulkemiseen.

Annektio ja sekessio

Venäjä ei liittänyt Krimiä väkivallalla jäseneksi federaatioon. Kyseessä ei ollut kansainvälisen oikeuden termein annektio eli pakkoliitos, vaan sekessio, irtisanoutuminen nykyisestä isäntämaasta. Sitä seurasi tahdonilmaisu liittyä toiseen valtioon, Venäjän federaatioon.
Käsitteillä on tärkeä ero. Asiasta julkaistiin keväällä 2014 Hampurin yliopiston Reinhard Merkelin kiinnostava analyysi saksalaisessa Frankfurter Allgemeine Zeitungissa. Selostan artikkelin ydinkohtia lyhyesti.

Sekessio on kyseessä silloin, kun alueen väestön enemmistö ilmaisee halunsa itsenäistyä, irtaantua valtiosta ja/tai liittyä toiseen. Esimerkkejä löytyy historiasta. Näin tapahtui Krimillä, jossa väestö kansanäänestyksen perusteella ilmaisi halunsa liittyä Venäjään ja Venäjä liitymistahdon hyväksyi lainsäädännöllisesti. Yksikään näistä toimenpiteistä ei ole vastoin kansainvälistä oikeutta.

Ukrainan perustuslaki ei eroamista hyväksy. Sekessio ei muutu sen takia kansainvälisen oikeuden vastaiseksi. Myöskään ei ole suurta merkitystä sillä, oliko eron ja liittymisen kannalla 96,8 prosenttia äänestäneistä tai jotain muuta. Krimin venäläiset ovat joka tapauksessa alueen vahvin etninen ryhmä 58 prosentin osuudella. Kielisuhteet ilmenevät alla olevasta kartasta.

Se, että Venäjä mahdollisesti toi Krimillä olevien varuskuntiensa ulkopuolelle väkeä (eli kuuluisia vihreitä miehiä) turvaamaan kansanäänestyksen ja esti Ukrainan armeijan puuttumisen peliin laukaustakaan ampumatta, oli vastoin kansainvälisen oikeuden periaatteita. Mutta se ei mitätöi alueen väestön sekessio-oikeutta.

Tapahtumaketjua voidaan verrata Kosovon nopealla aikataululla 17.2.2008 toimeen pantuun itsenäistymiseen serbialaisesta keskusvallasta. Sillä olennaisella erolla, että alueella oli voimassa YK:n turvallisuusneuvoston päätös 1244 vuodelta 1999. Päätöksellä turvattiin Serbian rajojen koskemattomuus sen jälkeen, kun alue oli NATO:n pommitushyökkäysten jälkeen julistettu YK:n valvomaksi alueeksi. Kansainvälinen oikeus venyy tilanteesta riippuen.

(http://tinyurl.com/qznzf2m).

Maidanin impulssi

Krimin irtaantumisprosessin laukaisi pitkällinen mielenosoitusten ja mellakoitten ketju, joka huipentui Kiovan Maidanilla orkestroituun vallankaappaukseen.

Aluksi aitoa kansalaisten tyytymättömyyttä ja raivoa vallanpitäjiä kohtaan ilmaissut mielenilmaus ohjailtiin puhdasoppiseen false flag -operaatioon. Sen dramaattisessa taitekohdassa vaaleilla valitun presidentti Janukovitsin vastustajat ampuivat säälittä ihmisjoukkoon hotellin katolta ja tappoivat kymmenittäin ihmisiä. Hallitus vaihtui pikatahtia ja Janukovits pakeni maasta. Tämä oli signaali, johon Venäjä reagoi Krimillä.

Maidan-prosessia on tutkinut akateemisella tasolla Ottawan yliopiston Ivan Katchanovski. Hän sanoo mm. näin selvityksensä yhteenvedossa:

”This academic investigation concludes that the massacre was a false flag operation,which was rationally planned and carried out with a goal of the overthrow of the government and seizure of power. It found various evidence of the involvement of an alliance of the far right organizations, specifically the Right Sector and Svoboda, and oligarchic parties, such as Fatherland. Concealed shooters and spotters were located in at least 20 Maidan-controlled buildings or areas. The various evidence that the protesters were killed from these locations include some 70 testimonies, primarily by Maidan protesters, several videos of “snipers” targeting protesters from these buildings, comparisons of positions of the specific protesters at the time of their killing and their entry wounds, and bullet impact signs. The study uncovered various videos and photos of armed Maidan “snipers” and spotters in many of these buildings”.

https://www.academia.edu/8776021/The_Snipers_Massacre_on_the_Maidan_in_Ukraine

Kaakkois-Ukraina ja Novorossija

Aiheeseen liittyy myös kehitys Kaakkois-Ukrainassa. Siellä kaksi kaupunkia alueineen julistautui sekavien käänteiden jälkeen itsenäisiksi kansantasavalloiksi, ilmeisestikin hieman Krimin tapahtumien hurmassa.
Alueen väestöä NATO/EU-propaganda luonnehtii Suomessa adjektiivilla ”venäjämieliset” tai ”venäjämyönteiset separatistit”.
Kyseessä on tarkoituksellinen propagandistinen vääristely, tuskin tietämättömyys. Nimitys antaa ymmärtää, että sisällissodan aktivistit Donbasissa ovat Venäjän kauko-ohjaamia joukkoja, jotka toteuttavat Moskovan tai miksei Putinin käskyjä Kiovan hallituksen päänmenoksi.
Propagandistit eivät kerro kansalaisille, että Kiovan hallitus käy ”terrorismin vastaista kampanjaansa” 3,6 miljoonaa Donbasin venäjää puhuvaa ja syntyperältään venäläistä vastaan. Eivät siis venäjämielisiä, vaan venäläisiä.

official_russian_language_support_in_ukraine

Alueella on nostettu esiin hieman erilaisin painotuksin pyrkimys laajaan itsehallintoon tai jopa eroon Kiovan Ukrainan valtiosta. Asia on yhtenä keskeisenä kohtana ns. Minskin prosessissa. Kiovan hallitukselta ei tule tukea laajalle autonomialle eikä itsenäisyydelle.
Oma näkemykseni on, ettei Venäjän hallinto tai ”Putin” ole rohkaissut Donbasin kansalaisia aseelliseen kapinaan. Sisällissota on Venäjälle raskas rasite. Moskova on vaatinut neuvotteluissa venäläisväestön oikeuksien turvaamista ja laajaa itsehallintoa. Sotatilanteessa venäläisten tuki hyökkäyksen kohteena oleville on luonnollista. Olen pohtinut Ukrainan tilannetta aikaisemminkin. Yksi pohdiskelu, päivätty 12.3.2014 on täällä.

Kaksi vuotta jatkuneen tappamisen jälkeen on hyvin epätodennäköistä, että Donbas (tai Novorossija) enää palaa Kiovan Ukrainan alaisuuteen. Liikaa on verta vuodatettu.

Jälkikirjoitus 6.12.2018

Krimin suhteen kuluneina vuosina on vallinut jäätyneen konfliktin vaihe. Tilanne alkoi kiristyä sen jälkeen, kun Venäjä Kiovan hallituksen erilaisten pakotus- ja sabotaasitoimien jälkeen joutui pikavauhtia rakentamaan maayhteyden emämaasta Krimille Kertshin salme yli.

Ukrainan Maidanin kaappauksen kautta valtaan tullut johto ei ole sillan rakentamista hyväksynyt. Samaten se pitää jääräpäisesti kiinni propagandistisesta ajatuksesta, että Krim Venäjän federaation täysivaltaisena subjektina kuuluisi Ukrainan valtapiiriin.

Kertshin salmen selkauksen yhteydessä on osoittautunut, ettei pelkästään Kiovan hallitus, vaan myös Maidanin kaappauksen läntiset taustavoimat ovat autuaasti unohtaneet Asovan meren ja Kertshin salmen laivaliikennöintiä koskevat Ukrainan ja Venäjän väliset sopimukset. Niiden mukaan Asovan meri on Venäjän ja Ukrainan yhteinen sisämeri. Liikennöintiä koskevat teknisluonteiset määräykset ovat toimineet vuosikaudet normaalisti, jopa Krimin itsenäistymis- ja Venäjään liittymisen aiheuttaman konfliktin aikanakin. Ukrainalaisten sota-alusten provakaatio, Venäjän reaktio siihen ja presidentti Poroshenkon julistama sotatila on nähtävä ennen muuta sisäpoliittisena pelinä, jolla voi olla vaaralisia seurauksia kun tiedämme, että Krimiä ei varmuudella tulla enää siirtämään Ukrainan yhteyteen ja Luhanskin ja Donetskin julistamien, ei-tunnustettujen kansantasavaltojen tilanne on avoin ja herkkä.

Suomessa vallitsee kuuliainen eurotulkinta tapahtumista. Krimiläisten oikeus sekession kautta tehtyihin valtiollisiin rakaisuihin kielletään, vaikka samalla hyväksytään esim. Eestin, Slovenian ja Kosovon irtaantumiseen johtaneet tapahtumat kansainvälisen oikeuden kanssa yhteen sopivina.

Aiheesta on paljon edellä linkatun lisäksi tutkimusta. Suosittelen mm. seuraavaa tutkielmaa lähdeviitteineen:

Der Beitritt der Republik Krim zur Russ-
ländischen Föderation aus der Warte
des Selbstbestimmungsrechts der Völker
Ao. Univ.-Prof. Dr. iur. Michael Geistlinger,
Universität Salzburg

Pdf-tedosto täällä

https://drive.google.com/open?id=1lhnVc5O88ydwBHGBw6eZGfXeHtbu_r-m

Artikkeli löytyy haulla ja se sisältää englanninkielisen yhteenvedon.

 

 

 

 

 

Mainokset

Ukraina Naton laajenemisen uhri

Pääministeri Alexander Stubbin tuoreeltaan esittämä kehotus avoimen NATO-keskustelun käynnistämiseen ei ole saanut suomalaisia innostumaan sotilasliittoon liittymisestä. Enemmistö kansalaisista on yhä sitä mieltä, ettei liittyminen lisäisi suomalaisten turvallisuutta. Venäjään suhtautumisessa Ukrainan tapahtumia säestänyt mediamylly on saanut aikaan muutoksia. Nyt osa suomalaisista pelkää, että Venäjä muodostaa Suomelle sotilaallisen uhan.

Suurempi vaikutus Stubbin ja hänen hallituksensa noudattamasta linjasta näkyy mediassa. Kun Venäjästä nyt puhutaan, on kuin maamme asema sen naapurina ja yhteisen historian opetukset olisivat kokonaan unohtuneet. Ukrainan kriisi ja Krimin liittäminen Venäjään nähdään yksioikoisesti Venäjän käsittämättömänä rikkomuksena. Syyllinen Ukrainan sisäisiin ongelmiin on Venäjä ja etenkin presidentti Putin. Hänestä jokaisella on lupa ja oikeus lausua mitä tahansa ja missä tahansa. Näin myös tapahtuu.

Median ja johtavien poliitikkojen lietsoma asenneilmapiiri on nyt niin Venäjän vastainen, että muutaman viikon poissaolon jälkeinen television katsominen panee hieraisemaan silmiä. Ei nähtävästi kukaan enää muista Kekkosen ja Paasikiven nimiin liittyneen idänpolitiikan keskeistä viestiä.

Suomen suhtautuminen Venäjään (taannoiseen Neuvostoliittoon) ei saa olla riippuvaista suhdanteista. Suhteiden on toimittava ja luottamuksen vallittava maiden kesken siitä riippumatta, mikä on suurvaltojen ja muiden valtioiden ja Venäjän välisten suhteiden kulloinenkin tila.
Suomen on varmistauduttava siitä, ettei Venäjään maastamme tai sen alueen kautta kohdistu sen turvallisuutta vaarantavia toimia. Sama periaate pätee myös kääntäen. Suomen on pidettävä huolta puolustuskyvystään, jotta esimerkiksi minkään naapurimaan, Venäjä mukaan lukien, suistuminen poliittiseen tai taloudelliseen kaaokseen ei vaaranna Suomen itsenäisyyttä ja kykyä asioiden hoitamiseen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, kuin meneillään olisi maaottelu maiden välisten luottamuksellisten ja Suomen kannalta myös taloudellisesti erittäin edullisten suhteiden romuttamiseksi. Suomi johtaa maaottelua ylivoimaisesti.

Viholliskuvan aktiivinen rakennustyö on täydessä vauhdissa.

Millä tavalla Venäjä on syyllinen Ukrainan kriisiin?

Käypä vastaus on viitata Krimin liittämiseen Venäjään. Sen perusteella tehdään summaarinen johtopäätös, jonka mukaan Venäjä himoitsee koko Ukrainaa, mutta myös Baltiaa ja miksei sitten myös Suomea. Siksi Venäjä lietsoo ja tukee Itä-Ukrainan autonomialiikettä, separatisteja.
Puhe ”venäjämielisestä” separatistiliikkeestä on harhainen. Itä-Ukrainan oppositio- ja kapinaliike koostuu monenkirjavista aineksista. Suurin yhteinen nimittäjä on venäjänkieli, jota väestön enemmistö puhuu äidinkielenään tai ykköskielenään.
Aseelliseen kapinaan noussut väestönosa ei ole läheskään enemmistö alueella. Kuitenkin Kiovan hallitus käy alueella avointa hyökkäyssotaa perustellen sitä terrorismin kukistamisella. Uhreiksi joutuu itsepuolustusjoukkojen vapaaehtoisten lisäksi merkittävässä määrin siviilejä ja lapsia.

Mutta autonomialiikettä ei käynnistänyt Venäjä tai Putin. Sen sysäsi liikkeelle Kiovan vallankaappaushallitus. Sen johtohahmot julistivat heti valtaan noustuaan Venäjän päävihollisekseen ja käynnistivät toimenpiteitä venäjänkielisen väestönosan oikeuksien rajoittamiseksi.
Johtopäätöksiä ei ollut vaikea tehdä. Itäukrainalaiset aktivoituivat kielipoliittiseen ja itsenäisyystaisteluun. Venäjä turvasi sotilaalliset asemansa ja tukikohtansa säilymisen Krimillä liittämällä Krimin alueen Venäjän federaatioon.

Yksisuuntainen kehitys, peruuttamattomat teot

Tällä hetkellä verta on vuodatettu jo niin paljon, että rauhanomainen ratkaisu Itä-Ukrainan suhteen näyttää mahdottomalta. Kiovan hallitus ei puhu itsehallinnosta, vaan terrorismista. Kiovasta lähtee päivittäin bussilastillinen vapaaehtoisia sotarintamalle, kuten he tilannetta Itä-Ukrainassa kuvaavat. Heille idässä ei ole ukrainalaisia, vaan vihollisia. Tämä on pelin henki, kun lännelle tarkoitetut viralliset korulauseet siivotaan pelikentältä.

Itä-Ukrainan aseelliset kapinalliset tietävät, että tappio tarkoittaa sotaoikeutta ja nappia otsaan. Siksi he jatkavat hamaan loppuun saakka, elleivät tilaisuuden tullen kykene pakenemaan maasta. Kiovan hallitus ei ole suostunut Venäjän ehdottaman, molempien osapuolten yhdessä valvoman humanitaarisen käytävän avaamiseen Venäjälle. Sen tarkoitus olisi helpottaa pakolaisten asemaa. Heidän lukumääränsä lasketaan jo sadoissa tuhansissa ja pahin on vielä edessä.

Saattaa olla, että osalla aseisiin tarttuneista oli Krimin hurmoksessa harhakuvitelmia Venäjän tuen suhteen. Pidän kuitenkin täysin selvänä, ettei Venäjällä ole ollut eikä ole mitään tarvetta Itä-Ukrainan liittämiseen eikä myöskään lupauksia sellaisesta ole esitetty. Venäjän ulkoministeriö on toistamistaan toistanut ajatusta Itä-Ukrainan alueellisen itsehallinnon tarpeellisuudesta. Historialliset, taloudelliset ja etniset seikat huomioiden se olisi kestävä ratkaisu. Se ei kuitenkaan kelpaa Kiovan oligarkkivetoiselle hallitukselle syistä, joista muutama ajatus jäljempänä.
Nyt puhe autonomiasta on myöhäistä, hallitus on linjansa valinnut. Venäjällä ei toisaalta ole käytössään taikasauvaa, jota heilauttamalla tehty saadaan tekemättömäksi ja kapinalliset panemaan päänsä mestauspölkylle Putinin mahtikäskyä noudattaen.

Geopolitiikka ja Venäjän linja

Kun Krim ja Sevastopol virallisesti hyväksyttiin Venäjän federaation jäseniksi, piti presidentti Putin tilaisuudessa 18.3.2014 merkittävän linjapuheen. Siinä hän kävi läpi Venäjän ja Ukrainan yhteistä historiaa sekä Krimin asemaa Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa. Hän kosketteli myös Krimin liittämisen kansainvälisoikeudellisia näkökohtia vertaamalla tilannetta mm. Kosovon tapahtumiin. Lisäksi hän korosti kansanäänestyksen tulosta.

Puheensa jälkiosassa Putin tarkasteli Neuvostoliiton romahtamista seurannutta Venäjän alennustilaa 1990-luvulla. Sitä länsivallat ja NATO USA:n johdolla käyttivät siekailematta hyväkseen. Venäjällä koettiin, että Saksojen yhdistymisen yhteydessä sovitut periaatteet oli sotkettu jalkoihin. Tämä tarkoittaa NATO:n itälaajentumista, johon NL:n joukkojen vetäminen DDR:stä avasi mahdollisuuden.
Putinin puhe sisältää myös kriittisen viittauksen NL:n viimeisen johtajan Gorbatshovin toimintaan Saksojen yhdistämisestä neuvoteltaessa. Sopimuspaperia NATOn itälaajenemisen kiellosta ei laadittu eikä mitään vakuuksia annettu Venäjälle siitä, että geopoliittinen status quo säilyy. Venäjää vedettiin mennen tullen pöydän ali, kunnes mitta tuli täyteen.
Ukrainan laajaa kansalaisprotestia seurannut vallankaappaus ja sitä seurannut maan ulkoisten suhteiden uudelleen järjestely läntisen leirin tarkoitusperien mukaan NATO-optioineen oli se viimeinen viritys, joka laukaisi Venäjän vastatoimet ja Krimin liittämisen Venäjään.

Yksipuolinen tulkinta lännessä

Putinin puhe sai aiheellisesti suuren huomion läntisessä mediassa. Puhetta luonnehdittiin aivan turhaan kukkoiluksi ja uhoamiseksi. Siitä selviää Ukrainan nykytapahtumiin johtanut pidempi historiallinen prosessi. Kyseessä ei minkään logiikan mukaan voi olla Venäjän yksipuolisesti aiheuttama tai lietsoma kriisi. Se että sekä EU ja NATO USA:n johdolla ovat kriisin olennaisia osapuolia, jää läntisessä mediassa ja poliittisissa spekulaatioissa lähes kokonaan käsittelemättä. Aivan yhtä vähälle huomiolle jää länsivaltojen, etenkin USA:n sekaantuminen Ukrainan sisäpolitiikkaan jo ns. oranssivallankumouksen aikaan.

Faktoja ei voi ohittaa. Vuonna 2004 USA myönsi ns. Ukraina-apuun liittovaltion budjetista vastikkeetonta tukea 189 miljoonaa dollaria. Tästä 55 miljoonaa oli sidottu vaalitulokseen ja siihen yhdistettyyn ”demokratiaohjelmaan”. On ilmeistä, että vaalikarnevaalin massiivisen materiaalinkäytön avulla luotu oranssinen imago tekstiileineen ja painotuotteineen toteutettiin amerikkalaisella rahalla.

Avulla on yleensä vastikkeensa. Se näkyy nykyisen kriisin yhteydessä mm. siten, että amerikkalaisen senaattorin ja USA:n varapresidentin Joseph Bidenin poika Hunter istuu suurimman yksityisen Ukrainan kaasuyhtiön (Burisma Holding) hallituksessa.
Itse senaattori kävi huhtikuussa kannattajiansa innostamassa ja häärää aktiivisesti amerikkalaisen rahan järjestämiseksi Ukrainan hallitukselle.
Bidenin USA rahoitti myös Ukrainan presidentin vaalia 58 miljoonan dollarin avustuksella. USA on jo myöntänyt Ukrainan runsaan miljardin dollarin lainoille takuut. Tässä mielessä suklaamiljonääripresidentin laariin satanut vaaliavustus oli pikkuraha.

Tapahtumien taustalla on USA:n pitkäntähtäimen geopoliittinen strategia. Siinä NATO:n ja EU:n laajeneminen etenevät vuorovaikutuksessa USA:n globaalia hegemoniaa vahvistaen. Strategia sai USA:n poliittisten leirien hyväksynnän jo vuonna 1997. Silloin hallituksen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbiegniev Brzezinski linjasi politiikan päälinjat. Tavoitteena oli Venäjän ajaminen kakkoskastiin kansainvälisellä areenalla. Ei ole sattuma, että hänen pohdiskelunsa mainittuna vuonna sisälsi Baltian maiden ohella myös Ukrainan nimeltä mainiten.

Myös nykytilanteeseen Z.B:llä on sanottavaa. EU:ta hän kehottaa aktiiviseen panostamiseen Ukrainassa. Se avaa EU:lle mahdollisuuden maailmanvallaksi nousemiseen.

Tämän strategian tielle Putinin Venäjä asettui Krimin ratkaisullaan.

Katso myos aikaisempi artikkeli aiheesta.

Jälkikirjoitus 9.8.2014

Demarien Maria Guzenina näyttää osallistuneen Ukraina-keskusteluun. Hän korostaa perustellusti venäläisen kulttuurin ominaispiirteitä ja nostaa esiin myös kansallisten sankareitten suuren merkityksen maan historiassa. Tämä selittää kansanedustaja Guzeninan mielestä sen, miksi presidentti Vladimir Putinia usein kuvataan ilman paitaa, treenattua ylävartaloa korostaen. Mikäpäs siinä.

Guzenina on oikeassa, kun hän toteaa lännen lähteneen Venäjän kanssa soitellen sotaan. Mutta jos Ukrainan tapahtumien syyt pyritään projisoimaan presidentti Putinin henkilökohtaisen sankaruuden tavoitteluun, ollaan aivan hakoteillä, vailla historiallista perspektiiviä.
Putin käsitteli maaliskuun puheessaan duumalle yksityiskohtaisesti kehitystä, jonka vuoksi Krimin liittäminen Venäjään tuli välttämättömäksi.
Hän korosti vuosikaudet jatkunutta epäsuhtaa Venäjän ja lännen, nimenomaan NATO-maiden, välisten suhteiden kehityksessä. Hänen mukaansa Venäjä on systemaattisesti ohitettu, kun länsimaat ovat tehneet turvallisuuspoliittisesti Venäjää koskevia ratkaisujaan.

Presidentti Putin ei improvisoi eikä ole twitterissä elävä hetken lapsi. Jo valtiovierailullaan Saksaan syyskuussa 2001 Putin nosti painokkaasti esiin turvallisuusongelman liittopäivillä pitämässään puheessa.  Hän pahoitteli, ettei lännen taholla ole tartuttu Venäjän moneen otteeseen esittämiin yhteistyötarjouksiin.
Tuosta puheesta on aikaa vierähtänyt kohta 13 vuotta. NATO-maat ovat EU:n tuella jatkaneet saartorenkaansa kiristämistä Venäjän rajoilla. Ukraina on viimeisin siirto NATO:n strategiassa. Ja se oli Venäjän ja presidentti Putinin näkökulmasta yksi siirto liikaa.

Putinin puhe Saksan Liittopäivillä syyskuussa 2001 löytyy täältä:
https://www.bundestag.de/kulturundgeschichte/geschichte/gastredner/putin/putin_wort/244966