Putin Valdain klubilla – Uudet pelisäännöt vai peli ilman sääntöjä

Helsingin Sanomien toimittaja Heikki Aittokoski esitteli presidentti Vladimir Putinin Valdain kansainvälisen keskustelufoorumin puhetta artikkelissaan 25.10.2014. Esittely päätyi johtopäätökseen, jonka mukaan Putin syyttää länttä ja etenkin USA:ta siitä, mistä lännessä syytetään Venäjää.

Kävisi pitkäksi toistaa mistä kaikesta lännessä Venäjää nykyisin syytetään. Samoin on hankala käydä asia asialta lävitse Putinin laaja Sotshin puhe. Mutta yritän kiteyttää puheen sisällön muutamaan näkökohtaan, joihin Hesarin toimittajalla ei ole ollut tarvetta tai kiinnostusta kiinnittää huomiota. Putinin analyysi sisältää avaimet maan politiikan suurten linjojen ymmärtämiseen.

Yksityiskohtaisen kuvan Venäjän hallituksen maailman tilaa koskevista arvioista saa tutustumalla Putinin laajaan artikkeliin täällä: http://valdaiclub.com/politics/39300.html

Valdain puheen englanninkielinen versio: http://eng.kremlin.ru/news/23137

Dialogin välttämättömyys ja puute

Putinin ulkopoliittisissa kannanotoissa on hänen kautensa alusta nähtävissä yksi keskeinen ja nykytilannetta arvioitaessa tärkein johtoaate. Sen hän lausui selkeästi julki jo Saksan liittopäivillä 25.9.2001, ensimmäisenä venäläisenä valtionpäämiehenä kyseisellä foorumilla pitämässään puheessa. Se oli aikaa, jolloin Venäjä ja länsivallat olivat Naton puitteissa jo aloittaneet rauhankumppanuuden ja Venäjälle suitsutettiin ystävällisiä sanoja sen mukautuvuudesta.

Putin huomautti, että monista myönteisistä edistysaskeleista huolimatta nykyinen (siis silloinenkaan) turvallisuuspoliittinen järjestelmä ei enää vastaa muodostunutta tilannetta konflikteineen ja terroristiuhkineen ja jatkoi:

”Tähän mennessä luodut koordinaatioelimet eivät anna Venäjälle todellista mahdollisuutta myötävaikuttaa päätöksenteon valmisteluissa. Nykyisin ratkaisut tehdään monesti ylipäänsä meitä lainkaan kuulematta. Meitä pyydetään jälkikäteen hyväksymään ne. Silloin puhutaan jälleen lojaalisuudesta NATO:a kohtaan. Sanotaan jopa, että ilman Venäjää ratkaisujen toteuttaminen on mahdotonta. Meidän on kysyttävä, onko tämä normaalia, onko tämä aitoa kumppanuutta.”

Sen jälkeen Putin on toistanut näkemyksenä eri variaatioina  jokaisessa julkisessa ulkopoliittisessa puheessaan, kotimaassa ja ulkomailla. Ja sama aihe oli korostetusti keskeisenä myös Valdain puheessa. Mutta toisin kuin Helsingin Sanomat kertoo, ei Putinin puheen ydin ole Venäjän suurvaltapoliittisen aseman korostaminen tai haikaileminen, vaan jälleen kerran esitetty voimakas vetoomus kansainvälisten turvallisuusrakenteiden nostaminen nykyisiä vaatimuksia vastaavalle, aivan uudenlaiselle tasolle.

Tilannetta havainnollistaakseen Putin esittää retorisen kysymyksen, jonka kärki suuntautui USA:n NATO-vetoista turvallisuuspolitiikkaa kohtaan:

”Ehkäpä Yhdysvaltojen erinomaisuus, se tapa jolla se harjoittaa johtavaa rooliaan maailmassa, tuokin kaikille jotain hyvää, ja ehkä sen kaikkialla läsnä oleva puuttuminen kaikkiin tämän maailman asioihin tuokin todellisuudessa tullessaan rauhaa, hyvinvointia, edistystä, menestystä ja demokratiaa – eikö meidän pitäisi ainoastaan rentoutua ja nauttia? ”

Putinin vastaus on jyrkästi kielteinen.  USA:n ja sen eurooppalaisten liittolaisten toimet lisäävät yleistä turvattomuutta. Nykyinen suuntaus vie yhä selvemmin kohti globaalia anarkiaa. Esimerkkeinä lännen epäonnistuneista operaatioista Putin mainitsee puuttumisen Venäjän näkemyksistä piittaamatta monin tavoin, myös sotilaallisin voimatoimin Balkanin, Irakin, Afganistanin, Libyan ja Syyrian kehitykseen.

Yksipuolinen sanelupolitiikka ja oman toimintakaavan pakottaminen muille johtaa turvallisuuspolitiikassa kielteisiin tuloksiin: Konfliktien hautaamisen sijasta niiden laajenemiseen, suvereenien ja aikaisemmin vakaiden valtioiden kasvavaan kaaokseen, demokratian sijasta mitä epäilyttävimpien virtausten tukemiseen – ilmeisistä uusnatseista islamilaisiin ääriaineksiin.

Putinin arvion mukaan tuhoisa tie näyttää jatkuvan, eikä muutoksesta parempaan ole merkkejä. Siksi turvallisuuspoliittiselle yhteistyölle tarvitaan uudet säännöt, jotka estävät viime vuosisadalla rakennetun turvallisuusjärjestelmän antamien tulosten romuttumisen kokonaan. Mutta se ei riitä, tarvitaan kokonaan uusi turvallisuuspoliittinen  järjestelmä, joka nostaa yhteistyön aivan uudelle tasolle.

Lännen toiminta tuloksetonta, myös johtorooli on menneisyyttä

Putin kyseenalaistaa siis Valdain puheessaan USA:n ja sen liittolaisten toiminnan tulokset globaalin turvallisuuden takaajana. Mutta samalla hän kiistää suoraan myös USA:n johtoroolin maailmassa. Tämä on luonnollisesti nostanut läntiset tarkkailijat ja poliitikot takajaloilleen.

Putin ei kuitenkaan vaadi Venäjää USA:n manttelin perijäksi, vaan haluaa luoda yhteisen turvallisuusjärjestelmän. Siinä järjestelmässä Venäjällä tulee olla sen voimavaroihin ja reaalisiin mahdollisuuksiin perustuva oma roolinsa ja omat etunsa valvottavina. Ei enempää, mutta ei myöskään vähempää.

Putinin viesti lännelle kuuluu: Jatkossa ei enää toimita USA:n asettamien sääntöjen mukaan, vaan yhteisesti sovittavien sääntöjen mukaan, joita on noudatettava myös käytännössä. Tässä valossa on nähtävä toimet Krimin jälleenyhdistämiseksi Venäjään.

Jos sääntöjä ei ole tai jos niitä ei noudateta, Venäjä on valmis toimimaan omien etujensa puolustamiseksi aivan siitä riippumatta, mitä muut siitä mahdollisesti ajattelevat. Tämä on vastareaktio lännen toimille, joissa Venäjän toistuvasti korostamat turvallisuusnäkökohdat on jätetty huomiotta.

Yhteisten turvallisuuspoliittisten sääntöjen luominen edellyttää tasavertaista kumppanuutta länsimaiden, Venäjän ja muiden maiden kesken. Käytännössä USA:n globaalin johtoaseman kyseenalaistaminen korostaa Venäjän yhteistyön syventämistä ja laajentamista Euraasian talousunionin, Shanghain yhteistyöjärjestön, muiden BRICS-maiden sekä kaikkien yhteistyötä haluavien valtioiden ja tahojen kanssa. Mutta yhteistyössä ei Venäjä etsi erityisasemaa, ei pyri rakentamaan imperiumia eikä puuttumaan muiden valtioiden sisäisiin asioihin. Tämä on presidentti Putinin Valdain puheen ydinviesti.

Lännen valinta

Toimittaja Aittokosken mielestä johtopäätökset Putinin puheen johdosta ovat masentavia. Ja niin ne varmasti ovatkin niin kauan, kuin toimittaja ja hänen työnantajansa tarkastelevat Venäjää ja sen johtajaa lännen marionetteina, jotka luvattomasti alkoivat elää itsenäistä elämäänsä omia etujaan ajatellen.

Mutta toisin kuin Aittokoski väittää, ei Putin rakenna lännestä viholliskuvaa. Hän kritisoi USA:ta ja sen liittolaisia syvästi pettyneenä niiden kaksinaismoraaliin ja omien normiensa rikkomiseen.

USA:n hegemonian tukijoille Putinin arvio USA:n johtoroolin menettämisestä globaalilla näyttämällä on myrkkyä. Mutta ei tosiasioiden toteaminen tarkoita, että USA:ta vastaan ollaan Venäjällä ja sen liittolaismaissa tai puolueettomissa valtioissa puuhaamassa maailmansotaa. Valinta entisen menon jatkamisen tai todellisen yhteistyön välillä on kriittisen arvioinnin kohteeksi joutuneilla asianomaisilla itsellään.

Mainokset

Saksan ”Energiewende” ja villakoiran ydin

Vihreä väki ja vähän muutkin meillä Suomessa ovat innoissaan Saksan energiakäänteestä. Sillä tarkoitettiin aluksi, muutama vuosi sitten, pyrkimystä irtautua hiilivoimaan perustuvasta sähköntuotannosta.

Poliittinen johto halusi profiloitua myös kansainvälisesti ja niinpä nähtiin vaihe, jossa liittokansleri Angela Merkeliä kutsuttiin jo ilmastokansleriksi. Käytännössä ”Energiewendeä” ryhdyttiin vauhdittamaan tukemalla massiivisesti tuulivoiman ja aurinkopaneelien käyttöönottoa.

Rahamääräisesti tämä tarkoittaa runsaan 100 mrd euron tukisummaa alalle 2000-luvun aikana. Samaan aikaan sähkön kuluttajahinta on nopeasti noussut ollen joulukuussa 2013 noin 27 senttiä kilowattitunnilta. Tällä luvulla Saksa on EU-maiden kakkonen heti Tanskan jälkeen.

Aurinkopaneelien ja tuulivoiman rakentamisesta tuli nopeasti kannattava bisnes. Investointi- ja käyttötariffituen ohella hallitus varmisti jatkuvuutta siten, että tuki taataan vuosikymmenten päähän.

Saksan energisapolitiikassa nähtiin Fukushiman jälkeen toinen käänne. Enää ei riitä, että fossiilinen sähkö julistetaan pannaan. Sen lisäksi on päätetty sulkea kaikki ydinvoimalat vuoteen 2022 mennessä. Sulkeminen on jo aloitettu ja sitä on tarkoitus jatkaa, kunnes maan kaikki 22 voimalaa, monilla tahoilla maailman parhaiksi listattuja, on suljettu. Näin energiakäänteen on määrä edetä.

Poliittinen totuus on kuitenkin siitä erikoinen, että se pätee poliitikkojen omassa piirissä ja osassa mediaa. Reaalimaailma saattaa olennaisilta osin peittyä retoriiikan ja propagandan taakse. Energiakäänteellä  on edessään iso ongelma. Se ilmenee oheisesta, joulukuun jakson sähköntuotantoa kuvaavasta Die Welt-lehden grafiikasta,

Kuva

Kuvassa alaosan vaalea sininen kertoo hiili- ja ydinvoiman osuuden sähköntuotannossa. Tumma sininen kuvaa tuulivoiman osuutta ja aurinkosähkö on kuvattu keltaisella. Tämä tarkoittaa sitä, että kun Saksassa on talvikauden normaali keli sumuineen ja jopa viikkoja jatkuvine tyvenineen, ei ns. uusiintuvan energian myllyistä ole energian antajiksi. Eivätkä tällaiset säät rajoitu talveen.

Jatkuvan viherpropagandan ansiosta keskiverto saksalainen ei tilannetta tiedosta. Niinpä mielipidekyselyissä enemmistö uskoo, että uusiintuvista lähteistä saadaan lähes puolet energiasta. Energialla tarkoitetaan silloin sähköä.

Jos ylläolevan grafiikan esittää vihreän valaistumisen kokeneelle henkilölle, hän todennäköisesti rientää kertomaan, että tilanne on väliaikainen ja että sähköä tulee normaalisti aivan riittävästi tuulimyllyistä ja aurinkopaneeleista. Ja hän on väärässä. Kesäkaudella, suotuisissa oloissa Saksan yli 20 000 tuulivoimalaa ja kattojen aurinkopaneelit todella tuottavat ajoittain sähköä niin paljon, että sitä on vietävä miinusmerkkisellä tuotolla eli verovaroin tuetulla hinnalla naapurimaihin, kuten Tanskaan. Tällaisina päivinä laki määrää perusvoimalat eli hiili-ja ydnvoimalat seisoksiin. Puola ei enää ota sähköä Saksasta vastaan, koska se aiheuttaa siellä verkon toimintahäiriöitä.

Mutta sähköä ei voi tuottaa tilapäisesti. Sitä on oltava tarjolla tasaisesti kautta vuorokauden, tarpeen mukaan. Tämä edellyttää sähköntuotannossa sitä, että tuuli- ja aurinkosähkön huiput on kyettävä tasoittamaan. Teknisiä, taloudellisesti perusteltavissa olevia mahdollisuuksia tarjoaa tällä hetkellä oikeastaan vain patoaltaiden vesi. Tuulivoiman avulla voidaan altaisiin pumpata vettä ja ottaa gravitaatiopotentiaali myöhemmin sähköverkkoon turbiinien avulla. Häviötä syntyy, mutta toiminta kannattaa. Tällä hetkellä toimivia varausaltaita on Saksassa runsaat kolmekymmentä.

Jos tuuli- ja aurinkovoiman oikukas energia haluttaisiin ottaa todella perusvoimaksi, varausaltaita tarvittaisiin noin 350 kappaletta. Tällaista tilaa ei Saksasta löydy. Lisäksi massiivinen verkkorakentaminen aiheuttaa perustavia haasteita sekä toiminnan harjoittajille, että lystin kustantajille eli veronmaksajille ja sähkönkäyttäjille. Mutta perusasiat on jo ajat sitten unohdettu. Kaikki tehdään kestävän kehityksen nimissä.

Valheen varassa eteenpäin

Näillä näkymin ja uuden hallituksen henkilögalleriaa tarkasteltaessa näyttää siltä, että Saksan hallitus tulee jatkamaan vihreän valheen varassa, edellä kuvatusta asiaintilasta piittaamatta. Se tarkoittaa sitä, että ydinvoimaloiden alasajoa jatketaan ja hiilivoimaa rakennetaan lisää demareiden muodollisesti vastustaessa.

Vihreät ovat nyt liittohallituksen ulkopuolella ja voivat nyt täysin rinnoin kritisoida hiilivoiman käyttöä. Siellä missä he ovat hallituksissa, hiilivoimaa tullaan tarpeen vaatiessa rakentamaan. Saksasta tulee lähivuosina kuitenkin myös ranskalaisen ja tsekkiläisen ydinvoiman suurkäyttäjä.

Tällainen on tilanne tänään. Mutta saksalaisten käyttäytyminen on ennakoitavissa aika pitkälle tilanteissa, joissa heidän kukkarostaan on kysymys. Kun Energiewende nostaa sähkön hinnan yli 30 sentin ja kun tuulimyllyt sekä valtavat sähkölinjat pilaavat loputkin kansallismaisemat, niin kaduilla voidaan hyvinkin nopeasti nähdä vastaliike nykymenolle. Tähän liittyy vielä yksi näkökulma.

Edellä ja yleensä myös saksalaisessa energiakeskustelussa puhutaan energiasta miltei synonyymina sähkön kanssa. Kuitenkin sähkön osuus Saksan koko energiankäytöstä on vain noin 20 prosenttia. Kokonaisenergian tuotannossa fossiilisten lähteiden osuus on 84 prosenttia.

Tuuli- ja aurinkosähkön osuus koko energiapaletissa on 2,8 prosenttia. Tämä on Saksan ”Energiewenden” todellinen ongelma.

Saksako euroalueen talouden syöpä

Taloustoimittaja Jan Hurri näyttää Taloussanomien analyysissaan yhtyvän siihen voimistuvaan kuoroon, joka näkee Saksan talouskasvun syövän muiden eurojärjestelmässä olevien valtioiden talouden mahdollisuuksia.

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/02/10/saksako-muka-talousveturi-ennemmin-kasvurohmu/20132199/170

Hurri toteaa: ”Taloustilastojen perusteella Saksa voi näyttää euroalueen talousveturilta siinä kuin Kiina voi näyttää koko maailman talousveturilta. Kyse on kummassakin tapauksessa kuitenkin tilastoharhasta eikä suinkaan todenmukaisesta tulkinnasta”.

Ja hän jatkaa: ”Saksa ei kuitenkaan ole koko euroalueen talousveturi, vaan ennemmin se on euroalueen kasvurohmu… Euroalueen taloudesta on tullut nollasummapeli vailla vertaa, niin kuin analyysiyhtiö GaveKal Research napakasti kiteyttää.”

Johtopäätöksenään  Hurri lausuu: ” Ilman euron tarjoamaa mittavaa tukea Saksan teollisuus ja talous olisivat nykyistä heikompia. Ilman euron mittavaa rasitetta Italia, Espanja ja pienemmät kriisimaat olisivat nykyistä vahvempia. Ehkä kriisimaat eivät olisi ollenkaan kriisimaita.”

Spekulaatiota voisi jatkaa huomauttamalla, että ilman eurojärjestelmää myöskään alueen teollisesti vähemmän kehittyneiden valtioiden velkaongelma ei olisi ollut mahdollinen. Niiden elintason lainarahoitus ei vapailla lainamarkkinoilla olisi onnistunut.

Ja juurille mennäksemme ehkä pitää muistuttaa siitäkin, mikä oli euron alkuperäinen idea ja miten siihen mentiin. Tarkoituksena oli saada EU-valtioille yhteinen valuutta, joka on vakaa kuin Saksan D-markka ja yhtä ostovoimainen. Tämän vuoksi euroa lähestyttäessä siihen pyrkineet maat sitoivat valuuttakurssinsa Saksan markkaan, joka toimi prosessissa johtovaluuttana.

Hurrin artikkelissaan esittämän näkemyksen mukaan Saksan talous on syönyt muiden eurovaltioiden kasvun. Tähän liittyen hän väittää, että Saksan suurin vienti kohdistuu euroalueelle, jota ”imemällä” kasvu on mahdollista. Väitteet ovat vääriä.

Vaikka artikkeli on sisäisesti ristiriitainen, niin se jättää huomiotta  Saksan talouden suorituskyvyn verrattuna muuhun maailmaan.  Suorituskyky tarkoittaa paitsi viennin rahallista arvoa, myös kilpailukykyä, tieteellis-teknistä kehitystä, innovaatioiden  ja patenttien sekä investointien määrää. Kaikilla mittareilla tarkasteltuna Saksa kuuluu kärkikastiin.

Tilastoluvuillakin tarkastellen tilanne poikkeaa Hurrin piirtämästä kuvasta. Saksan viennin kohdentuminen ja vastaavat kasvuluvut  ilmenevät alla olevasta taulukosta:

Vienti yhteensä                       1998 488371 mio eur, 2011 yht. 1060212 mio euroa,              kasvu 117%.

Euroalueelle                               1998 220514 mio eur, 2011     yht. 416856 mio euroa,            kasvu 89%

EU 27-alueelle                            1998 316163 mio eur, 2011 yht. 623361 mio eur,                     kasvu 97%

EU-vienti ilman euroaluetta   1998 95649 mio eur, 2011 yht. 206506 mio eur,                       kasvu 116%

EU:n ulkopuoliset maat           1998 172208 mio eur, 2011 yht. 436841 mio eur,                     kasvu 153 %.

Saksan viennin kehityksessä euroalueen ulkopuolinen vienti on kasvanut merkittävästi voimakkaammin kuin euroalueelle suuntautunut  vienti.  Trendi jatkuu voimistuen, kuten viimeisimmät tilastotiedot osoittavat:

Saksan vienti eurovaluutta-alueelle oli v. 2012 412 mrd. euroa. Vähennys edelliseen vuoteen 2,1%.

Saksan vienti kolmansiin eli Euroopan ulkopuolisiin maihin oli 472 mrd. euroa, jossa kasvua 8,8%. Tämä on Saksan ennätysviennin kasvun todellinen syy.

Koko EU-alueen vienti oli nimittäin 626 mrd. euroa, jossa vähennystä 0,3% edelliseen vuoteen verrattuna.

https://www.destatis.de/DE/PresseService/Presse/Pressemitteilungen/2013/02/PD13_050_51.html;jsessionid=D54614E9CA5C4D2CEC6E20728E330D95.cae1

Eurosta ei Saksan taloudelle ole ollut mitään hyötyä. Hurrin väite, jonka mukaan euroalueen valtiot ovat Saksan ulkomaankaupan suurin kohdealue,  ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Se miksi laajentuva kuoro huutaa Saksan talouden kasvun heikentävän euroalueen taloutta, on pohdinnan arvoinen asia. Siihen varmaankin palataan myös näiden merkintöjen muodossa.