Kasvihuoneilmiö ilman seiniä ja kattoa

Tässä jutussa haluan nostaa aluksi esille englantilaisen kemistin Jack Barrettin, joka vuonna 1995 julkaisemassaan artikkelissa esitti ns. kasvihuonekaasujen keskinäisen ”voimakkuuden” omiin spektrografisiin mittauksiinsa perustuen. Hän osoitti, että hiilidioksidin lisääntyminen ei olennaisesti lisää sen absorptiota (J. Barrett, Spectrochim. Acta Part A, 51, 415, 1995).

Toinen syy hänen mainitsemiseensa on siinä, että Barrett kuuluu niihin tutkijoihin, joiden ura IPCC-vetoisen ilmastotieteen piirissä on joko kokonaan pysähtynyt  tai päätynyt sivuraiteelle ”väärien” ajatusten tai tutkimustulosten johdosta.

Barrettin julkaisukiellosta huolehti  sittemmin aateloitu kemisti John Houghton, jota pääministeri M. Thatcher käytti neuvonantajanaan hiilen pannaan julistamisessa niin maan alla kuin taivaallakin.

Kasvihuoneteoreettisista neuvoistaan Houghton sai aatelisarvon lisäksi  IPCC:n tieteellisen työryhmä ykkösen johtajan paikan.

Barrettin osittain päivitetty artikkeli on julkaistu otsikolla GREENHOUSE MOLECULES, THEIR SPECTRA AND FUNCTION IN THE ATMOSPHERE julkaisussa Energy & Environment, Volume 16, No.6 2005.

Artikkelissa Barrett osoittaa, että hiilidioksidin osuus maatasolta tulevan IR-säteilyn absorboinnissa 100 metrin korkeuteen asti on noin 17 prosenttia vesihöyryn osuuden ollessa 68 prosenttia. Tilanne ei olennaisesti muutu, vaikka hiilidioksidin pitoisuus kaksinkertaistuisi.

Tässä oli Barrettin pääsynti. Se että hiilidioksidin hypoteettinen vaikutus ilmakehän lämmittäjänä ei juuri nimeksikään lisäänny sen prosentuaalisen pitoisuuden kasvaessa, ei sopinut (eikä sovi nykyisinkään) virallisen, ilmastokatastrofia saarnaavan IPCC-tieteen puitteisiin.

Barrett_1

”Kasvihuonekaasujen” osuus kasvihuone-efektissä Barrettin mukaan:

Barrett_2

Barretin artikkeli sisältää runsaasti tietoa kasvihuoneajattelun perusteista ja myös hiilidioksidin ominaisuuksista. Se antaa realistisen kuvaan absorptiokaasujen keskinäisestä merkityksestä kasvihuoneilmiöhypoteesin puitteissa.

Gerlichin kvanttihyppy

Samoihin aikoihin Barrettin alkuperäisartikkelin kanssa saksalainen matemaattisen fysiikan tohtori Gerhard Gerlich julkaisi artikkelin, jossa osoitti kasvihuoneilmiön olevan fiktio vailla tieteellistä pohjaa: ”Die physikalischen Grundlagen des Treibhauseffekts und fiktiver Treibhauseffekte”, in: ”TreibhausKontroverse und Ozon-Problem”, Europäische Akademie für Umweltfragen (1996), S. 115-147. Sen jälkeen hän kirjoitti aiheesta lukuisia artikkeleita ja kiersi ympäri maata luennoimassa aiheesta.

Vuonna 2007 (2009) Gerlich yhdessä Ralf D. Tscheuschnerin kanssa julkaisi IPCC-leirissä kohun ja parjauskampanjan nostattaneen julkaisun ”Falsification Of The Atmospheric CO2 Greenhouse Effects Within The Frame Of Physics”. Tutkielmassa fyysikot käyvät lävitse kasvihuoneajattelun juuret Svante Arrheniuksestsa lähtien ja tarkastelevat hypoteesin eri versioita osoittaen, että niiltä puuttuu tieteellinen, termodynamiikan peruslakien kanssa yhteensopiva pohja.  (arxiv.org/pdf/0707.1161).

Tässä loikkaan nyt yli vuosikymmenten kiistelyn ja halpahintaiset väärennykset sekä aktiivisen vaikenemisen ja julkaisukiellot, joiden kohteeksi poikkeavat näkemykset systemaattisesti ovat IPCC-vetoisen ilmastotutkimuksen piirissä joutuneet. Tavoitteena on yrittää kuvata lyhyesti myös ”vasta-alkajille”, mistä kasvihuoneteoriassa on kysymys ja syyt, miksi hypoteesi ei voi pitää paikkaansa. Tämä on samalla sen kertausta, mitä aikaisemmin olen yrittänyt blogissani pohtia.

Mikä on kasvihuoneilmiö, Wikipedian ja IL:n kertomana

Alla on lyhennettynä kaksi kansantajuista esitystä, jotka todennäköisesti on kuitenkin tehty vakavalla mielellä laajaa yleisöä silmällä pitäen.

Ensinnä Wikipedia.

”Kasvihuoneilmiö on ilmiö, jossa useista eri aallonpituuksista muodostuvan sähkömagneettisen säteilyn (säteilyspektrin) tietyt aallonpituusalueet lämmittävät väliainetta (ks. absorptio), esimerkiksi maapallon kaasukehää ja pintaa. Lämmennyt väliaine/materiaali puolestaan säteilee (emittoi) lämpöenergiaansa ainoastaan infrapunasäteilyn aallonpituusalueella ulospäin. Infrapunasäteilyn eli lämpösäteilyn läpäisykyky on verraten huono, mistä syystä se (läpäisemisen sijaan) absorboituu tai heijastuu mm. kaasumaisiin väliaineisiin muita aallonpituusalueita intensiivisemmin. Täten siis systeemiin sisälle tuleva sähkömagneettinen säteily pääsee huonommin säteilemään ulos systeemistä, mikä nostaa systeemin peruslämpötilaa jonkin verran.

Myös kasvihuoneissa kyseistä ilmiötä tapahtuu, joskaan ilmiö ei arkkityyppisesti liity kasvihuoneisiin, kuten termi kasvihuoneilmiö antaa ymmärtää.[1]

Joseph Fourier havaitsi kasvihuoneilmiön vuonna 1824, ja kvantitatiivisesti sitä tutki ensimmäisenä Svante Arrhenius 1896. Ilmiössä kasvit lähettävät auringon valoa takaisin avaruuteen, jonne se ei pääse johtuen epämetallien oksideista ja muista kaasuista, joita syntyy liikenteessä ja teollisuuden tehtaissa.” …

”Kasvihuonekaasujen vaikutuksesta ilmakehän lämpötila on korkeampi kuin se muuten olisi. Kasvihuonekaasut päästävät lähes täydellisesti lävitseenauringosta tulevan säteilyn, varsinkin näkyvän valon, mutta absorboivat eli imevät huomattavan osan planeetan pinnalta lähtevästä pitkäaaltoisemmasta lämpösäteilystä (infrapunasäteilystä). Kasvihuonekaasumolekyyli kykenee rakenteestaan johtuen muuttamaan absorboimansa lämpöenergian uudelleen säteilyenergiaksi, jolloin osa energiasta palaa takaisin lämmittämään maan pintaa[4].” Wikipedia

Sekavalta vaikuttavalle kirjoittajalle näyttää olevan epäselvää, mikä ilman lämmittää – mutta myös moni muu seikka. Se on suurimmaksi osaksi maan/veden pinta, joka lämpiää auringon säteilyenergian voimalla ja lämmittää edelleen ilman. Ilmakehällä on siis lattialämmitys. Lämpö muodostuu aineessa, eikä ole säteilyä.

Ilmakehä on hyvä eriste. Maapallon pinta ja vedet tulisivat kuumiksi, ellei systeemissä olisi ilmajäähdytystä. Maan ja veden pinnan lämpöä purkaa suoraan avaruuteen IR-(infrapuna)säteily, jonka osuus poistuvasta energiasta on kuitenkin vain noin 6 prosenttia. Suuri osa maatason lämmöstä lauhtuu aineen virtauksen välityksellä eli ilmaseoksen kaasujen noustessa ylöspäin, jolloin ilma laajenee ja jäähtyy. Merkittävän osan lämmöstä kuljettaa yläilmoihin haihtuminen. Näitä ilmiöitä voi tarkastella esijäähdytyksenä.

Lopun jäähdytysprosessista hoitavat troposfäärissä pääosin vesihöyry ja hiilidioksidi säteilemällä lämpöenergian avaruuteen. Hiilidioksidin säteilykorkeudessa (n. 11 km) vallitsee yli 50 asteen pakkanen. Vesihöyryn säteilyn keskimääräinen korkeustaso on noin 4-5 kilometriä ja lämpötila -20 asteen tienoilla. NASA:n kaavio osoittaa energiavirtojen kulun auringosta maahan ja maasta pois. Kannattaa panna merkille, että tämä kaavio ei tunne lainkaan monien kasvihuoneteoreetikoiden rakastamaa hiilidioksidin ns. takaisinsäteilyä ilmasta maahan.

NASAn energiabudjetti.

NASAn energiabudjetti.

Wikipedian kirjoittajalle näyttää olevan tuntematonta, että lämpö tarkoittaa ilmaseoksen kineettistä energiaa, ei säteilyä.

Hiilidioksidi ei alailmakehän paineessa kykene säteilemään siitä yksinkertaisesta syystä, että ennen kuin fotonin törmäyksen synnyttämä viritys purkautuu säteilyksi, molekyyli törmää muihin ilmamolekyyleihin ja purkaa tässä yhteydessä viritystilansa. Tapahtumaa kutsutaan relaksaatioksi.

Molekyylien ja atomien relaksaatiossa on periaatteellinen ja teeman kannalta perustava ero. Kun atomi virittyy fotonin adekvaatista törmäyksestä, se emittoi säteilemällä saamansa energian automaattisesti eteenpäin.

Kun hiilidioksidimolekyyli virittyy, se voi purkaa saamansa energian säteilemällä – jos siihen on ennen törmäystä aikaa. Tilastollisesti troposfäärin alaosassa relaksaatio eli paluu fotonin aiheuttamasta viritystilasta tapahtuu molekyylin vapausasteiden vuoksi rotaation ja värähtelyn kautta Jablonski-diagrammin  mukaan. Relaksaatiossa hiilidioksidimolekyyli palaa lämpötasapainoon ympäröivän molekyylimassan kanssa. 

Lämpöjakautuma

Jablonski-diagrammi kuvaa, millä tavalla säteilyn todennäköisyys kasvaa, kun noustaan ilmakehässä ylöspäin ja ilmanpaine eli molekyylitiheys alenee. Noin 10 kilometrin korkeudessa hiilidioksidi säteilee lähes 100-prosenttisesti.

Kun katsotaan yllä olevassa kuvassa  troposfäärin lämpöprofiilia (ylhäällä kylmempi, alhaalla lämpimämpi, mutta aina viileämpää keskimäärin kuin maatasolla), niin selviää että lämmön siirtyminen hiilidioksidista tai mistä tahansa ilmaseoksen molekyylistä maata lämmittämään on fysikaalinen mahdottomuus.

Hiilidioksidimolekyylillä ei voi olla ilmaseoksessa muista molekyyleistä poikkeavaa, omaa ja erillistä lämpötilaa. Ilmaseoksen lämpö eli kineettinen energia on murskaavalla enemmistöllä valtamolekyylien eli typen, hapen ja argonin lämpöä.

Kaiken kukkuraksi fysiikasta puuttuu kokonaan erillinen ”säteilyenergian säilymisen laki”.

Ilmatieteen laitos

Ja mitä Ilmatieteen laitos haluaa suurelle yleisölle kasvihuoneilmiöstä kertoa. Lyhyt sitaatti oppimateriaalista:

”Maapallon ilmakehä toimii kasvihuoneen tavoin päästäen sisään auringon lyhytaaltoisen säteilyn, mutta estäen tehokkaasti maanpinnan ja ilmakehän itsensä lähettämän pidempiaaltoisen lämpösäteilyn poistumisen. Tämä ilmiö on kasvihuoneilmiö.

Osittain kasvihuoneilmiö on välttämätön elämälle maapallolla. Jos kasvihuoneilmiötä ei esiintyisi, heijastuisi liian paljon lämpösäteilyä pois maapallolta ja keskilämpötilamme täällä olisi noin 33 astetta kylmempi kuin nyt, eli n. -18 oC.”

On vaikea ymmärtää, mitä kirjoittaja ajattelee. Hänen mielestään ilmakehä estää tehokkaasti pitkäaaltoiseen lämpösäteilyn poistumisen. Kirjoittaja tarkoittaa IR-säteilyä, mutta on kaikin tavoin hukassa. Ongelmahan ei ole säteilyn estyminen, vaan se, mitä ilmakehän lämpö on ja miten maan ja vesien pinta lämpenee tai jäähtyy. Sitä pohdittiin aikaisemmin.

Säteily ei suinkaan esty, sitä tapahtuu suoraan maatasolta avaruuteen ja myös absorptiokykyisten kaasujen avulla, tietyin edellytyksin. Maatason ja ilmakehän jäähdytysmekanismi on kuitenkin paljon monimutkaisempi prosessi kuin vain absorptiokaasujen absorptio ja emissio. Prosessin pelkistäminen kirjoittajan tavoin on anteeksiantamaton virhe ja suoranaista lukijoiden harhaan johtamista.

Myös Ilmatieteen laitoksen oppimateriaalin kirjoittajalle näyttää olevan epäselvää, että ilman, maan ja veden lämpö on kineettistä energiaa, ei molekyylien, ei myöskään ns. kasvihuonekaasujen molekyylien säteilyä.

Ilmaseos muodostaa eristekerroksen maapallon ympärille. Se ei estä jäähtymistä, mutta turvaa suuren lämpökapasiteettinsa avulla keskimäärin suotuisan elinympäristön monimuotoisille organismeille. Ellei jäähdytystä olisi, ilmakehä lämpenisi ja tekisi elämän suurelta osin mahdottomaksi tai ainakin hankalaksi. Tässä ohitettakoon vain maininnalla maapallon vesivaipan rooli lämpötaloudessa. Sen kapasiteetti ylittää moninverroin ilmakehän lämpövaraston ja turvaa osaltaan lämpötalouden jatkuvuuden.

Ns. kasvihuonekaasut osallistuvat omalla vähäisellä lämpökapasiteetillaan ilmakehän kokonaiskapasiteetin muodostamiseen. Valtaosa kineettisestä lämmöstä on sitoutunut ilmakehän valtakaasuihin. Vesihöyryllä on tärkeä funktio sääilmiöissä veden dramaattisten olotilamuutosten vuoksi. Sekä vesihöyry että hiilidioksidi osallistuvat ilman jäähdyttämiseen sekä siirtämällä lämpöä materiaalivirtauksina yläilmakehään että säteilemällä energiaa avaruuteen.

Ilmakehä kokonaisuutena on sekä eristyspatja että lämmönvaihdin. Sen toimintojen korvaaminen tai kuvaaminen parilla ns. kasvihuonekaasulla on mahdottomuus. Aurinko, vesi ja tuuli eivät tarvitse hiilidioksidin apua maapallon ilmaston säätelyyn.

Kari Arvola

Mainokset

Välipuhe hiilidioksidin säteilystä

Keskusteluissa on käynyt ilmi, että monet ns. kasvihuoneilmiön aatteelliset puolustajat ymmärtävät huonosti sekä ilmakehän tapahtumia, että vakaumuksellisesti propagoimansa periaatteen fysiikkaa. Se on sikäli outoa, että kyseisen ilmiön tuhoisuudella perustellaan sekä ilmaston ”suojelemista”, että energiapolitiikkaa, jossa hiilestä pyritään pääsemään kokonaan eroon. Loppujen lopuksi juuri energiapolitiikasta on kysymys.

Aikaisemmissa kirjoituksissani on ongelmaa lähestytty laaja-alaisesti haarukoiden, eri puolia valottaen. Tässä kiinnitän huomiota vain yhteen asiaan, tosin sitäkin tärkeämpään.

Jokainen kasvihuoneilmiöstä puhuva painottaa, miten hiilidioksidimolekyylit absorboivat matalataajuista IR-säteilyä eli lämpösäteilyä. Ei ole aina kovin selvää, mistä asianomaiset ajattelevat lämmön tulevan ja miten he kuvittelevat ylipäätänsä ilmakehän lämpenevän. Absorptio oletetaan taikasauvaksi, joka nimenomaan hiilidioksidin avulla kohottaa ilman lämpötilaa itse itseään ruokkien. Dogmi korostaa ajatusta nopeutuvasta tai pahenevasta kasvihuoneilmiöstä.

Jos sovitaan, että matalataajuinen säteily tulee auringon lämmittämältä maatasolta, joudutaan hiilidioksidin absorptiosta eli säteilyenergian ”imemisestä” keskustelemaan täsmällisin käsittein. Tilannetta havainnollistaa oppikirjasta kopioimani kaavio (Hans Häckel; Meteorologie, Ulmer-Verlag Stuttgart, 2005, s.175):

Maanpinnan IR-säteily

Kuvan alapuolella oleva käyrä kertoo maanpinnalta lähtevästä säteilystä, yläpuoliset kuviot määrittelevät eri kaasujen absorbtiotaajuudet. Teksti Erdboden T=288K (15 C) tarkoittaa, että maanpinnan keskilämpötilan 15 astetta kohdalla avautuu IR-säteilylle vapaa kanava, ellei pilviä (Wolken) ole taivaalla. Alimpana oleva asteikko osoittaa, että säteilyhuipun aallonpituus on 10 mikrometriä. Tätä kautta ja tällä taajuudella tai ”kanavalla” lämpö karkaa suoraan avaruuteen.

Myös avaruusikkunaksi kutsutun aukon vasemmalla puolella on kapea otsonin O3 absorbointialue ja sen rinnalla kattava H2O vesihöyryn alue aaltopituuksineen. Ikkunan oikealla puolella nousee hiilidioksidin CO2 absorptiokäyrä, joka käsittää aaltopituudet 12-16 mikrometriä siten, että vesihöyry pidemmän aaltopituuden osalta kattaa hiilidioksidin spektrin.

Kuvio osoittaa, että hiilidioksidi absorboi maatasolta tulevaa IR-säteilyä vain pääabsorptioalueellaan.

Kuten aikaisemmin on kerrottu, alailmakehän ilmanpaineessa hiilidioksidi ei kykene säteilemään, vaan menettää absorptioenergiansa osin epäelastisissa törmäyksissä, osin elastisissa törmäyksissä tai säteilyssä. Mutta säteily tulee tilastollisesti mahdolliseksi vasta yli kymmenen kilometrin ilmanpaineessa, jossa lämpötila laskee alle -53 Celsius-asteen. Tilanne näkyy allaolevassa satelliittimittauskuvassa.

Hiilidioksidin säteilyspektri ilmakehästä ulos

Ilman jonkinlaisia perustietoja saattaa olla vaikea ymmärtää tai saati uskoa, ettei erilaisten auktoriteettien, kuten Ilmatieteen laitoksen ja muiden virallisten instanssien näkemys absorptioprosessin luonteesta ole tieteellisesti kestävä.

En ole kasvihuoneilmiötä selostavissa populaariesityksissä voinut lukea esimerkiksi sitä, mistä molekyylin, tässä tapauksessa hiilidioksidin, energia koostuu. Ammattikirjallisuudessa todetaan yksikäsitteisesti seuraavaa:

  • Molekyylin kokonaisenergia koostuu termisen tasapainotilan vallitessa sen rotaatioenergiasta, vibraatioenergiasta, elektronisesta l. sähköenergiasta ja kineettisestä energiasta. Molekyyli kykenee absorboimaan energiafotonin tietyin edellytyksin. Usein, mutta ei läheskään aina, absorbointi nostaa vastaanottavan molekyylin viritystilaan vaikuttamalla sen vibraatio- tai rotaatioenergiaan.
  • Viritystila purkaantuu periaatteessa kahta vaihtoehtoista tietä: säteilemällä tai ilman säteilyä. Tätä tarkoittava termi on relaksaatio. Säteilyrelaksaatiossa sisään absorboitu energiakvantti säteillään määrätyn ajan kuluttua ympäristöön.
  • Vaihtoehtoinen virityksen purkautumistie on epäelastinen törmäys. Se siirtää viritystilassa olevan molekyylin energiaerotuksen johonkin törmäyskumppaniin. Tapahtumassa viritystilassa olevan molekyylin vibraatio- tai rotaatioenergiaa siirtyy törmäyksen kohteeseen kineettisenä energiana. Hiilidioksidimolekyyli palautuu perustilaan.

Se mikä vaihtoehto toteutuu, riippuu molekyylin värähtelytaajuudesta sekä kaasun tiheydestä l. ilmanpaineesta. Korkeassa ilmanpaineessa molekyylien tiheys on niin suuri, että törmäys on väistämätön ennenkuin säteily ennättää tapahtua.

Ns. elastisen törmäyksen yhteydessä ei siirry energiaa, vaan tapahtuu vaihesiirtymä, jonka seurauksena spekrin absorbtiolinjat hivenen levenevät ja siirtyvät.

Tämä voimakkaasti yleistävä kuvaus perustuu ns. fotoakustisen spektroskopian tutkimuksiin. Kyseessä on fysiikan piiriin kuuluva eksakti tiede, jolla on myös konkreettisia teknisiä sovelluksia. Kts. Prof.Dr.-Ing. Marcus Wolff, Hochschule fuer Angewandte Wissenschaften Hamburg. Asiasta toki löytyy tietoa muualtakin. Otin tämän saksalaistutkijan mukaan vain sen vuoksi, että itse törmäsin problematiikkaan nimen omaan hänen tutkimustensa kautta vuonna 2007.

Ilmakehän dramatiikka liittyy ennen muuta lämpöenergian siirtymiseen veden eri olomuotojen kautta maasta ilmakehään ja sieltä edelleen avaruuteen, ei hiilidioksidiin. Hiilidioksidin vähäinen osuus ilmakehän kaasuseoksessa aiheuttaa sen, että kuvatut hiilidioksidin relaksaatioprosessit alailmakehässä eivät voi lämpötilaa kohottaa mitattavassa määräin.

Tämä tarkoittaa, että laskennallinen, ilman lämmönjohtavuutta alentava efekti on olemassa. Sitä merkitsevät desimaalit ovat niin kaukana pilkusta, ettei niillä ole reaalimaaiman mittaustarkkuuden kanssa mitään tekemistä. Välittömän vastapainon tälle laskennalliselle lämpölokerolle tarjoaa toisaalta jo lämpöoppiin keskeisesti kuuluva tieto kaasujen ja yleensä kaikkien materiaalien lämpökapasiteetista.

Hiilidioksidin lisääntyminen kasvattaa hiuksenhienosti ilmakehän lämpökapasiteettia, sen lämmön varauskykyä. Se taas tarkoittaa, että nykyisen lämpötilan ylläpitoon tarvittaisiin jostakin lisäenergiaa, jonka avulla lisääntynyt kaasumassa voitaisiin pitää aikaisemmassa lämpötilassa. Tällaista lähdettä ei ole olemassa. Siksi voidaan väittää, että jossain vaiheessa hiilidioksidin lisääntyminen voisi mitattavassa määrin jo alentaa lämpötilaa. Tämä optio liittyy lämpökapasiteetin kasvuun.

Troposfäärin yläosissa hiilidioksidin säteily osallistuu joka tapauksella vähäisellä panoksella ilmamassan jäähdyttämiseen.

Ilmakehän lämpöprosesseja määrittävä säteilyfysiikka on oman lukunsa arvoinen. Siihen palataan myöhemmin. Myös vesihölyryn keskeinen rooli sään ja ilmakehän prosesseissa ansaitsee oma pohdiskelunsa.

Tämän kirjoituksen hiilidioksidin ns. kasvihuone-efektiä koskeva ydinsanoma voidaan kiteyttää seuraavasti:

Hiilidioksidi ei ime eli absorboi auringosta suoraan ilmakehän kautta maatasolle tulevaa säteilyä. Sen absorptiotaajuus ei siihen sovellu. Maatasolta eli maan ja vesien sekä muiden maassa olevien kappaleiden, mutta myös kasviston yms. pinnoilta ilmakehään lähtevä IR-säteily on puolestaan sekin taajuudeltaan sillä spektrin osalla, jota ilman hiilidioksidi ei absorboi. IR-säteilyyn perustuvaa hiilidioksidin aiheuttamaan kasvihuoneilmiötä ei siis voi olla olemassa. 

Lämmin ilma nousee ylös ja siinä mukana nousevat myös hiilidioksidimolekyylit. Ilmapaketti jäähtyy noustessaan. Yläilmakehässä, noin 10 kilometrin korkeudessa hiilidioksidi säteilee. Sen säteilylämpötila on silloin noin -53 astetta Celsiusta. Tämä säteily jäähdyttää ilmakehää eli siirtää lämpöenergiaa IR-energian muodossa avaruuteen. Se ei voi maan ilmakehää koskaan lämmittää.

Nämä ovat faktoja. Jos joku ei sanottua ymmärrä, hänen kannattaisi vaieta kasvihuoneilmiöstä siihen saakka, että ymmärtää. Ja sen jälkeen, kun hän on sen käsittänytt, hän lakkaa saarnaamasta hiilidioksidin aiheuttamasta kasvihuoneilmiöstä.