Sota vai rauha?

Palmusunnuntaina mietin, miten näin lyhyessä ajassa, vain muutamassa viikossa kokonaisten kansakuntien politiikka ja mieliala voi kääntyä sotaiseksi?
Nyt vaaditaan jo siviileille oikeutta lähteä ase kourassa taisteluun julmaa tyranniaa eli Putinin Venäjää vastaan. Voiko tämä olla tottakaan?

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kansainvälisen oikeuden törkeä ja anteeksiantamaton loukkaus. Se ei ole lajissaan ensimmäinen. USA:n johdolla niitä on nähty aivan lähimenneisyydessä myös Euroopassa. Muistakaa Jugoslaviaa!
Sota on julmaa tuhoa ja joukkomittaista murhaamista modernilla teknologialla.
Sitä se on molemmin puolin. Nyt koko Eurooppa näyttäisi haluavan mieli palaen mukaan sotatantereille.

Onko täysin mahdotonta järjellä ymmärtää, että Ukrainan sodalla on vuosikausien tausta? Siihen kuuluu amerikkalaisten johdolla edennyt Venäjän eristäminen kansainvälisestä turvallisuusjärjestelmästä. Myöskään NATOn itälaajeneminen uusine ohjustukikohtineen ei ole tyhjä fraasi.
Ukraina on koko 2000 luvun tullut yhä voimakkaammin ns. punaiseksi linjaksi, jonka läntistä varustelua ja kytkemistä osaksi NATO:n kiristyvää rengasta Venäjä ei voi turvallisuutensa vuoksi hyväksyä.

Kyllä tämä on tullut vuosien mittaan ja etenkin viime syksyn aikana kaikille asianosaisille selväksi.

Venäjä on autoritaarinen, oligarkkivetoinen kapitalistinen maa. Se ei ole lajissaan läheskään ainutlaatuinen.
Mutta se on myös taloudellisesti tärkeä, maailman toiseksi suurin ydinasevaltio.
Suomen kanssa sillä on yhteistä maarajaa yli 1300 kilometriä. Saman Itämeren rantojakin jaamme.
Meille olisi elintärkeää säilyttää toimivat poliittiset yhteydet, taloudellinen yhteistyö ja kulttuuriyhteydetkin Venäjän kanssa.
Suomi on muutoin vain EU:n köyhä itäinen provinssi, pian NATOn tukikohtineen myös Venäjän ydinohjusten maali. Tätäkö haluamme?

Ukrainan sodan uhreja pitää auttaa. Rauhantahtoinen solidaarisuus on arvostettavaa ja tuettavaa toimintaa.
Mutta kiihkoisa varustelukierre ja sotaisa, tunteenomainen poliittinen retoriikka äärimmäisine Venäjän eristämistoimineen ei lopeta Ukrainan sotaa. Ei, vaikka presidentti Zelenskyi kaksinkertaistaisi ohjelma-aikansa eri valtioiden parlamenteissa.

Sotavarustelu nielee rahat ja johtaa sotaan. Rauha tulee vain neuvotellen. Myös kompromisseja tarvitaan.
Venäjän ulkopuolelta esitettävät vaatimukset Putinin syrjäyttämisestä ovat turhaa provosointia ja vain lisäävät hänen kannatustaan.

Minkäänlaiset pakotteet eivät Venäjää kaada. Ne kaatavat meidän taloutemme järkyttävästi kohoavine hintoineen.
Venäjän vastaisiin pakotteisiin ei osallistu suurin osa maailman väestöstä.

Sotaisa kiihko vie meitä lähemmäksi ydinsotaa. Nyt olisi kylmän harkinnan viimeinen hetki.
Siinä on minun sanani palmusunnuntaiksi.

Nytkö sitten sotimaan?

Minä ihmettelen.

Suomessa on hirveä sotakiihko päällä ja NATO-jäsenyyttä tullaan 95-prosenttisella varmuudella hakemaan.
Syynä on Ukrainan sota, joka on seurausta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Tässäkin tapauksessa sota on politiikan jatkamista aseellisen väkivallan keinoin. Se on äärimmäinen keino, jota kaikki pöyristyneinä kauhistelevat ja aivan oikeutetusti. Silti sotimalla on asioita järjestelty jatkuvasti Euroopassa, Lähi-Idässä, Aasiassa ja Afrikassa, myös aivan viime vuosinakin!

Venäjä on vuosikaudet yrittänyt poliittisesti torjua NATOn laajenemisen itään, omille rajoilleen. Se on yrityksissään onnistunut huonosti.
Ukrainan hakeutuminen USA:n vaikutuspiiriin ja NATO-yhteistyöhön oli viimeinen pisara, se punainen viiva, jonka ylittämistä Venäjä ei hyväksy.
Lisäksi tuli vuoden 2014 Maidanin vallankaappauksen jälkeen maan venäläisväestöön kohdistuva sorto ja syrjintä.

Tämä on tilanne ja Venäjän sotimisen tavoitteet hyvin selvät.
Sodan tuhoista ja julmuuksista puhutaan nyt, niinkuin ne olisivat sotatilanteessa yllätys. Mutta ainakin minulle on täysin käsittämätöntä, että niitä voitaisiin vähentää tai estää aseistautumiskierrettä ja yhteiskuntien militarisointia kiihdyttämällä.

Eikö tulos ole juuri päinvastainen? Lisää vainajia, lisää aineellisia tuhoja ja itseään ruokkivaa julmuuden lisääntymistä rintamalintojen molemmin puolin.
Lisäksi uhkana on nopeasti kasvava ydinsodan vaara.

Kun hegemonistinen maailman supervalta Yhdysvallat kamppailee globaalista johtoasemastaan, on maailmansota hyvin todennäköinen. Siinä Ukraina on vain pelinappula Venäjää ja Kiinaa vastaan käytävässä kamppailussa.
USA:n mielestä Ukrainan tulee jatkaa taisteluaan hamaan loppuun asti, ilmeisesti niin kauan, että suurimmat kaupungit ovat raunioina. Vai kuvitteleeko joku tosissaan, että Venäjä häviää sodan, lähettää joukkonsa kotiin ja Putin kuittaa: Paskareissu, mutta tulipahan tehtyä?

Katastrofi voidaan estää vain aidoilla neuvotteluilla osapuolten kesken. Myös kompromisseja tarvitaan.
USA:lla ei näille seuduille pitäisi olla mitään asiaa.

Paavo Väyrynen: Kansalaispuolue on erilainen

Kansalaispuolueen tultua merkityksi puoluerekisteriin on syntynyt julkista keskustelua, joka osoittaa, että sen erityisluonnetta on tarpeen edelleen valottaa. Kansalaispuolue on aivan erilainen kuin kaikki muut suomalaiset puolueet. Sillä on joitakin samoja piirteitä kuin Britannian konservatiivisella puolueella ja Italian Viiden tähden liikkeellä.

1.

Muiden suomalaisten puolueiden toiminta perustuu joukkojäsenyyteen. Puolue päättää, ketkä se hyväksyy jäsenekseen. Puolue voi halutessaan erottaa jäsenen. Jäsenillä on velvoite tukea jäsenmaksun muodossa puoluetta, mutta he saavat tälle hyvin vähän vastinetta. Jäsen voi yrittää vaikuttaa puolueen politiikkaan osallistumalla paikallisyhdistyksen toimintaan, mutta hänen äänensä hukkuu moniportaiseen puoluekoneistoon.

Kansalaispuolue perustuu suoraan demokratiaan. Kun puolueen toiminta on päässyt täyteen vauhtiin, sen varsinaisia jäseniä ovat eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka ovat saaneet valtakirjan suoraan kansalta ja jotka vastaavat toiminnastaan suoraan äänestäjilleen. Heidän lisäkseen jäsenenä voivat toimia entiset parlamentaarikot ja puoluehallituksen hyväksymät asiantuntijajäsenet.

Jokainen suomalainen voi halutessaan liittyä Kansalaispuolueen kannattajajäseneksi. Heiltä ei peritä jäsenmaksua. He voivat pitää suoraa yhteyttä puolueen johtoon sähköpostin välityksellä ja osallistua puolueen järjestämiin tilaisuuksiin. Heillä on myös oikeus olla mukana asettamassa puolueen ehdokkaita valtiollisiin vaaleihin. Sama koskee maakuntavaaleja, jos puolue päättää osallistua niihin.

Kansalaispuolueen kannattajajäsenillä on suuremmat vaikutusmahdollisuudet kuin muiden puolueiden jäsenillä.

2.

Muut suomalaiset puolueet ovat eksklusiivisia. Ne erottelevat ihmisiä meihin ja muihin. Ne pitävät muita puolueita kilpailijoinaan ja ajoittain jopa vihollisinaan. Niiden säännöissä on yleensä määräys, että jäsen ei voi olla jäsenenä muussa puolueessa.

Kansalaispuolue on inklusiivinen, ihmisiä yhteen kokoava liike. Mukaan voivat tulla kaikki suomalaiset, myös muiden puolueiden jäsenet. Kun Kansalaispuolue ei ole puolue sanan tavanomaisessa merkityksessä, sen toiminnassa mukana olevien ei ole tarpeen erota muusta puolueesta. Tavoitteidensa edistämiseksi Kansalaispuolue pyrkii kumppanuuteen muiden puolueiden kanssa.

3.

Kansalaispuolue keskittyy ajamaan sellaisia Suomen tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavia asioita, jotka eivät saa riittävää vastakaikua muissa puolueissa. Tärkeimmät tavoitteemme ovat: Suomen itsenäisyyden puolustaminen ja siihen liittyen maamme eroaminen euroalueesta, Suomen pysyttäytyminen sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, hallittu maahanmuuttopolitiikka ja siirtyminen keskittävästä metropolipolitiikasta koko maan tasapuoliseen kehittämiseen.

Kansalaispuolueen ohjelmatyö on käynnissä ja ensimmäiset ohjelmat julkaistaan ensi vuoden alussa.

Puolueen vaikutusvalta riippuu siitä, kuinka laajan kannatuksen se saa. Pelkällä olemassaolollaan se kuitenkin tervehdyttää Suomen poliittista elämää, kun muut puolueet joutuvat kilpailemaan sen kanssa kansan kannatuksesta.

Paavo Väyrynen

Blogi on julkaistu aikaisemmin Kansalaispuolueen ja Uuden Suomen blogeina.

Paavo Väyrynen: Eurolaiva uppoaa – pelastusvene valmiiksi

Euroalueen ongelmat syvenevät. Sen valuvikaa ei kyetä korjaamaan. Yritykset vain pahentavat tilannetta.

Yhtenäisvaluutan perusvika on siinä, että mukana on liian erilaisia kansantalouksia. Olisi pitänyt hyväksyä mm. Wolfgang Schäublen esitys viiden maan euroalueesta. Saksalle, Ranskalle ja Benelux-maille euro olisi ollut ainoa raha ja muut olisivat käyttäneet sitä kansallisten valuuttojen rinnalla. Maastrichtin sopimusta rikkoen tehtiin kuitenkin poliittinen päätös ja mukaan otettiin kaikki halukkaat EU-maat.

Vain Saksa on hyötynyt eurosta. Kaikki muut ja etenkin reuna-alueiden maat ovat kärsineet. Euroalueen kokonaiskasvu on ollut olematonta. Euromaiden inflaatio on painunut nollan tuntumaan tai jopa deflaation puolelle. Euroopan keskuspankin tehtävä on toivoton, kun se yrittää vauhdittaa inflaatiota lähelle kahden prosentin tavoitetta.

Laajan euroalueen reunamaat – Suomi mukaan lukien – ovat joutuneet velkakierteeseen, sisäisiin devalvaatioihin, suurtyöttömyyteen ja kovalle säästökuurille.

Kreikan kriisi ei ole helpottanut. Nyt vaaravyöhykkeessä on myös Italia.

Euroalueen valuvikaa koetetaan korjata toteuttamalla niin sanottua viiden puheenjohtajan ohjelmaa todellisen talousunionin luomiseksi. Rahapolitiikan rinnalle pyritään luomaan yhteinen finanssipolitiikka: yhteisvastuullinen pankkiunioni ja yhteinen budjetti, johon sisältyvät pysyvät varainsiirrot jäsenmaiden välillä. Ollaan perustamassa yhteinen valtiovarainministeriö ja lopulta hallitus ja parlamentti. Nykyisessä ilmapiirissä nämä hankkeet eivät etene.

Paras vaihtoehto olisi euroalueen hallittu purkaminen siten, että kaikki jäsenmaat tai ainakin osa niistä ottaisi euron rinnalla uudelleen käyttöön kansalliset valuutat. Tämänkään toteuttaminen ei näytä mahdolliselta.

Euroalue on uppoava laiva, joka on jo pahasti kallistunut. Tässä tilanteessa Suomen tulisi varustaa oma pelastusveneensä toimintakuntoon. Kytköksiä eurojärjestelmään tulisi höllentää ja varautua oman valuutan käyttöönottoon. Suomen Pankin ja Suomen hallituksen tulisi rajata sitoutumistaan ja riskejään. Myös pankkijärjestelmän ja siitä riippuvaisten yritysten tulisi varautua euroalueen hajoamiseen.

Jälleen kerran federalistinen ideologia näyttää kuitenkin johtavan harhaan. Euroopan ytimessä pyritään olemaan maksoi mitä maksoi. Yksi viimeisimmistä osoituksista tästä on se, että Suomen Pankki oli ensimmäisten joukossa ostamassa yritysten riskiluottoja.

Suomen tilanne on kurja. Pahinta on se, ettei meillä kyetä edes avoimeen keskusteluun. On taas meneillään yhteinen julkinen itsepetos. Uskotellaan, että kiky-sopimus ja rahan siirteleminen taskusta toiseen synnyttävät kasvua ja poistavat työttömyyden.

Tosiasia on, ettei talous kasva, ellei vienti vedä. Vienti ei vedä, kun Suomen yleinen kustannus- ja hintataso on noin 20 prosenttia liian korkea. Nyt on nähty, ettei kilpailukykyä kyetä sisäisin toimin riittävän nopeasti korjaamaan. On erottava euroalueesta niin pian kuin mahdollista.

Viime päivien uutiset ovat jälleen osoittaneet tilanteen mahdottomuuden.

Raskaan teollisuuden tulisi toimia talouden veturina ja tuoda vaurautta kansantalouteen. Sille aiotaan kuitenkin ryhtyä maksamaan energiatukea. Sahateollisuus valittaa, että uusiutuvan energian tuki vääristää kilpailua ja vaikeuttaa sen toimintaa.

Nämäkin ongelmat ratkeaisivat, kun kilpailukykymme palautuisi. Teollisuustuotanto ja vienti kasvaisivat ja uusiutuvan energian tukea voitaisiin ainakin kovasti vähentää.

Paavo Väyrynen

Rauhanprosessi on kriisin ratkaisu

Pitkään eläteltiin kuvitelmaa, että EU on rauhanprosessi  ”an sich” ja Suomi kaukana maailman rytinöistä. Pakolaisten ohjelmoitu ryntäys raukoille rajoille ja niistä kepeästi läpi aiheutti reaktion, joka on ymmärrettävä. Mutta se jättää koskematta tapahtumien syvimmät juuret.

Samalla väistetään – varmaankin osin tietoisesti – vastuu sodista, yhteiskuntien sortumisesta kurjuuteen ja massamittaisesta kuolemasta, josta uutiset Syyriasta, Irakista, Jemenistä, Libyasta ja monista muista maista Afrikassa päivittäin kertovat.

Poliitikoilta ei riitä rohkeutta tunnustamaan, että he sekä Suomessa, että laajemmin EU:n piirissä ovat olleet käynnistämässä meneillään olevaa kriisiä siitä lähtien, kun USA hyökkäsi Afganistaniin ja sitten Irakiin lakaisten maton alle kaikki mahdollisesti kansainvälisen oikeuden normit. Koti-Euroopassa tehtiin ”rauhantyötä” hajottamalla humaaneilla pommituksilla Jugoslavia ja panemalla sitä kautta liikkeelle Balkanin pakolaisvyöry kaikkine lieveilmiöineen.

Varusteluteollisuus on kriisien keihäänkärki

Kansainvälinen varustelu- ja aseteollisuus ja sen uskollinen asiakas NATO ylläpitää ja ruokkii viholliskuvia. Se pesiytyy isäntänä jokaiseen kriisikeskukseen ennen kuin poliitikot kunnolla ennättävä sanoa aamenensa kulloisenkin ”rauhanprosessin” kulkuun. Länsimaat myyvät moderneja aseita mm. Saudi-Arabiaan, vaikka maan miljonäärit olivat terrorististen sunniryhmittymien suurin rahoittaja. Samaa linjaa jatkaa Al Qaidan ja IS- nimillä tunnettujen ryhmittymien rahoittaminen ja aseistaminen.

Rahaa ei rikkailta riitä Jordanian, Libanonin ja Turkin alueella olevien suurten pakolaisleirien varusteluun. Näissä maissa miljoonilta syyrialaisilta evätään pakolaisstatus, he eivät saa työtä eivätkä lapset pääse kouluun. Menettely rikkoo Geneven pakolaissopimusta järjestelmällisesti, mutta siihen ei reagoida EU:n eikä Yhdysvaltojen taholla.

Turkille kylläkin annetaan mittavaa varustelu- ja aseapua. Sitä se käyttää oman maansa itsenäisyystaistelua käyviä kurdeja vastaan. Ja konkurssissa oleva Kreikan valtion ylläpitää EU:n suurinta armeijaa. Suuret finanssitalot rahoittavat estoitta miinoja, kranaatteja ja sirpalepommeja tuottavia firmoja. Myös ydinasetuotannon rahoittaminen on kannattavaa.

Sen nimi on riisto

Suuret konsernit ja investointirahastot ostavat tai liisaavat Afrikasta jättimäisiä maa-alueita, joilla tuottavat rehua ja raaka-aineita vietäviksi rikkaisiin maihin pilahinnalla. Myös sellaiselle kriisialueelle kuin Ukrainaan on suuri agrobisnes levittäytynyt.

Näissä projekteissa maan oma väestö saa tyytyä marginaalisiin jäämiin viennin napatessa tuotannosta suurimman osan. Samaan aikaan mm.  Afrikkaan viedään teollisuusmaissa tuotettuja elintarvikkeita valtavat määrät  tuotantotuella pönkitetyin hinnoin. Maailmanpankki ja IMF pitävät rahoituspolitiikassaan huolta siitä, että tuontia ei rajoiteta eikä sille aseteta suojatulleja. Nettoluvuissa laskien Afrikasta viedään ulos pääomia vuosittain yli 50 miljardin arvosta. Summa ylittää merkittävästi maanosaan toimitetun kehitysavun määrän.

Läntisille teollisuusmaille kelpaa useinkin epäinhimillisissä olosuhteissa kaivettujen raaka-aineiden, kuin kuparin, uraanin, kullan ja muiden raaka-aineiden käyttö ilman että alkuperämaan toimintaympäristöön puututtaisiin. Halvat tekstiilit ja muut hikipajojen tuotteet kelpaavat lännessä mainiosti, vaikka tehtaat sortuvat työntekijöiden päälle ja korruptio hallitsee taloutta ja politiikkaa. Se on riistoa, sanan kaikkein perinteisimmässä merkityksessä.

Rauhanprosessi on ainoa ratkaisu

Köyhyys, kurjuus, armoton riisto ja sodat ovat ovat taustalla aina, kun suuret ihmismassat lähtevät liikkeelle. Ja aina löytyy ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka osaavat hyötyä taloudellisesti ja poliittisesti kriiseistä. Näihin ryhmiin kuuluvat myös poliitikot.

Käsillä oleva pakolaiskriisi on voitettavissa ainoastaan kattavan rauhanprosessin avulla. Akuuttiin ongelmaan EU:n tulee reagoida yhtenäisesti kaikilla rajoillaan.

  • Rajoille on perustettava riittävän kapasiteetin omaavat vastaanottokeskukset. Keskusten tehtävä on turvata maahantulijoille asiallinen kohtelu ja selvittää turvapaikan saamisen edellytykset. Jos edellytyksiä ei ole, tulijat pitää käännyttää takaisin lähtömaihinsa. Työtä ja parempaa elämää voi etsiä normaalin matkailun puitteissa.
  • Sama toimintamalli on saatava voimaan kaikissa yksittäisissä EU:n jäsenmaissa.
  • Hankalin ja tärkein toimenpide kriisipesäkkeiden rauhoittamisessa on USA:n itsevaltaisen toiminnan tukemisen ja hyväksynnän lopettaminen EU:n politiikassa. On selvää, että rauhantila ja vakaus voidaan palauttaa vain ottamalla rauhanneuvottelujen piiriin kaikki valtiot tasavertaisina, suuria kehitysmaita, kuten mm. Kiina, Intia, Indonesia ja Brasilia mukaan unohtamatta. Sama koskee luonnollisesti myös Venäjää.

Suomi on EU:n jäsenmaa. Kovin usein se kertoo kärkipoliitikkojensa suulla pyrkivänsä unionin ytimiin vaikuttamaan. Näille puheille tulee katetta vasta sitten, kun suomalaiset poliitikot alkavat EU:n foorumeilla ajaa ja vaatia todellista rauhan politiikkaa.

Ilman poliittisen linjan muutosta pakolaisvyöry jatkuu. Se tulee paisuessaan vaarantamaan ei vain saavutetun elintason, vaan myös sisäisen rauhan ja järjestyksen Euroopan Unionin jäsenmaissa. Myöskään valtioiden väliset vakavat selkkaukset eivät enää ole poissuljettuja.