Mikä signaali?

Katastrofia saarnaavat ilmastotieteilijät puhuvat mielenkiintoisella tavalla havaitsemistaan signaaleista. Ilmastonmuutosta kuvaavat signaalit osoittavat heille ilmakehän lämpenevän silloinkin, kun mittaukset kautta maailman eivät sen paremmin maa-asemilla kuin satelliiteissakaan lämpenemisväitettä tue. Viimeksi tätä näkökulmaa levitti veronmaksajille Ilmatieteen laitoksen johtaja Petteri Taalas.

Väitteen takana on lähtöajatus, joka perustuu keskeisiin ilmastokatastrofiteorian olettamuksiin.Koska ilmakehä on lämmennyt pidemmällä aikavälillä 0,x astetta ja hiilidioksidi on samaan aikaan lisääntynyt, niin lämpeneminen jatkuu, koska hiilidioksin määrä ilmakehässä lisääntyy. Jos ilma mittausten mukaan ei lämpenekään, niin lämpö on mennyt muualla, josta se jossain vaiheessa jälleen pullahtaa ilmoille. Ujo henkilö saattaa arkailla kysymystä, mikä lämpö on minne piiloon mennyt, jos kerran ilmakehä ei ole 17 vuoteen lämmennyt? Kysymys ei kuitenkaan ole hölmö, koska lämpöä ei voi luoda eikä hävittää eikä sitä synnytetä tai siirrellä paikasta toiseen myös spekulaatioilla tai höpinöillä. Tarvitaan mittaustuloksia, ei väitteitä.

Kun mittaustuloksia ei ole, niin signaaleina piiloutuneesta lämpenemisestä voivat olla ilmastodogmaattisessa katsannossa mitä erilaisimmat meteorologiset ilmiöt, kunhan niillä on uutisarvoa ja näyttävyyttä.  Signaaliksi kelpaa esim. jossain riehunut rajumyrsky, tai toisaalla todettu kuivuus. Myös erityinen kylmyys tai paahtava helle kelpaavat signaaleiksi, joka kertovat hälyttäjille ilmaston muutoksesta. Mutta nämä signaalit eivä osoita ilmaston lämpenemistä, vaan säiden vaihtelevaisuutta. Eikä luonnonkulkuun kuuluvien rajujenkaan sääilmiöiden syy voi olla ilmaston tai paremmin ilmakehän lämpeneminen, sillä sellaista ei ole 17 vuoteen tapahtunut. Meteorogisten listausten tekeminen ei ole todiste yhteenkirjoitetusta, toimivaksi subjektiksi mielletystä Ilmastonmuutoksesta.

Syy ja seuraus, säät ja ilmat

Hälyyttäjät ovat jääneet oman retoriikkaansa vangeiksi. Ilmastolla tarkoitetaan sääsuhteiden kokonaisjärjestelmää. Sääsuhteet ovat maapallolla moninaisia ja vaihtelevat suuresti alueellisesti ja ajassa. Ei ole olemassa sellaista yhtenäistä oliota kuin globaali ilmasto, jonka voitaisiin väittää aiheuttavan sitä tai tuota. Ei ilmasto tee säitä tai yksittäisiä sääilmiöitä. Säät eri puolilla maapallon tekevät pitkässä juoksussa ilmaston.

Säätilan ja sääolojen keskeisiä parametreja ovat lämpötila, ilman kosteus, ilmapaine sekä tuuli- ja sadesuhteet. Nämä poikkeavat toisistaan alueellisesti niin paljon, että perinteinen tiede puhuu hyvin perustein ilmastovyöhykkeistä. Ehkä tunnetuin luokittelu menee Köppenin ja Geigerin ja heidän seuraajiensa piikkiin. Heille ilmasto on käsitteenä abstraktio, joka sisältää maapallon sää- ja kasvillisuusvyöhykkeet, ilmastot.

Muutoksia tapahtuu, on tapahtunut aina. Muutoksilla on syynsä, jotka usein ovat alueellisia, esim. maankäytöstä aiheutuneita lämpötilan ja tuulisuhteiden muutoksia. Muutokset voivat aiheutua myös ilmavirtausten voiman tai suunnan muutoksista. Pitkällä tähtäimellä myös esimerkiksi pilvisyyden vaihtelu voi vaikuttaa lämpötilaan, samaten ilmakehään pääsevät epäpuhtaudet kuten hiili ja noki tai moninaiset muut myös luonnollisten prosessien ilmaan syytävät hiukkaset ja aeorosolit.

Mikä ilman lämmittää

Ilmakehän lämpö syntyy maan ja merten pintojen lämmöstä. Ilmakehällä on siis lattialämmitys, joka saa energiansa auringosta. Vain noin 19 prosenttia maan piiriin tulevan säteilyn energiasta absorboituu suoraan ilmakehän kaasuihin kuten vesihöyryyn ja pilviin. 51 prosenttia imeytyy maahan ja vesistöihin, jotka lämmittävät ilman. Ilman jäähdyttämisestä huolehtii ilmakehä (pilvet, absroptiokaasut 64%). Maatason suoran säteilyn osuus jäähdytykseen on vain noin 6 prosenttia. Maanpinnalla tapahtuvalla haihtumisella on suuri lämpöä ilmakehään siirtävä vaikutus. Osa lämmöstä siirtyy ilmaan suoran kosketuksen kautta.

Kannattaa kuitenkin pitää selkeästi mielessä, että lämpö poistuu maapallolta suurimmaksi osaksi ilmakehän kaasujen säteilyn avulla. Maatasolta ilmakehään tulevaa IR-säteilyä kykenevät siirtämään avaruuteen kuitenkin vain absorptiokykyiset kaasut, kuten vesihöyry, hiilidioksidi, ilokaasu ja metaani. Ilmakehän pääkaasut typpi, happi ja argon toimivan kineettisen energian eli lämmön varaajina, mutta eivät kykene lämpöä ilmakehästä poistamaan. Syntipukiksi tehty hiilidioksidi jäähdyttää, ei lämmitä.

NASAn energiabudjetti.

NASAn energiabudjetti.

 

Jos lämpömuutoksia koskevista signaaleista puhutaan, ne olisi myös Ilmatieteen  laitoksella syytä kytkeä konkreettisesti maapallon lämmitys- ja  jäähdytysjärjestelmän prosesseihin. Niillä on suhteellisen täsmälliset lukuarvonsa,  aivan samoin kuin on ilmakehän osakaasuilla omat termodynaamiset eli  lämpöopilliset parametrinsa.

Hiilidioksidilla ei kaasuna ole yhtäkään sellaista  fysikaalis-kemiallista ominaisuutta, jonka avulla se 0,04 tilavuusprosentin  osuudellaan kykenisi antamaan lisälämpöä maan ja vesien pinnalle. Ja sitä  lämpeneminen edellyttäisi kasvihuoneajattelun mukaisesti.

Toisaalta, jos tai kun ilmakehän kaasujen keskinäissuhteissa ja määrässä tapahtuu  muutoksia, voitaisiin odottaa myös kaasukehän lämmönjohtavuuden muuttuvan.  Jos maatasolle tulevan auringon säteilyn määrä, laatu ja intensiteetti pysyy  suunnilleen ennallaan, eikä muita ulkoisia tekijäijöitä muutoksille olisi todettavissa,  voisi ilmaseoksen kokoonapanon muutos aiheuttaa ilmakehän lämpötilassa pysyviä  muutoksia.

Ominaisuuksiensa ja määränsä vuoksi vesihöyry on potentiaalinen muutostekijä ilmakehän lämpötaloudessa. Sen sijaan hiilidioksin kaksinkertaistuminenkaan ei aiheuta ilmakehän lämpökapasiteettiin, lämmönjohtavuuteen ja ilman moolimassaan mittausten tarkkuusrajan tai pyöristysvirheet ylittäviä muutoksia.

Näin ollen hiilidioksidin lisääntyminen on myös lämmön ulospääsyn estäjänä t. lisäeristeenä vailla vaikutusta.

Mainokset

IPCC omassa asiassaan

  • Aloitetaan siitä, mistä IPCC ei halua keskustella: Ilmakehän keskimääräinen lämpötila ei ole vuoden 1998 jälkeen kohonnut. Voidaan puhua lämpötilan noususta ylätasangolle, sillä vuoden 1998 jälkeiset vuodet ovat keskimäärin olleet noin 0,2 astetta edellistä jaksoa lämpimämpiä.
  • Lämpötilan nousu seurasi El Ninjo-ilmiötä. Mistä tämä ilmiö johtuu ja miksi lämpötila on pysynyt suhteellisen vakaana menneet vuodet on arvoitus sekä IPCC:n piirissä oleville tutkijoille, että muille. Toisaalta tiedetään, että hiilidioksidin määrä ilmakehässä on jatkanut tasaista nousuaan. Lämpötilan olisi siis pitänyt kohota.
  • Ja tässä vielä yksi tosiasia, josta IPCC ei halua keskustella. Mikään IPCC:n käyttämä ilmastosimulaatio ei ole osannut ennakoida lämpöpysäkkiä eikä näin muodoin tietenkään kykene sitä selittämään. Sen sijaan IPCC nyt raportissaan tietää, että ilmasto kehittyy entistä kriittisempään suuntaan ja aikaisempaa suuremmalla varmuudella se on ihmisen syytä. Jonkinlainen ristiriita tässä on, eikö niin?

Suomi-pojat kansainvälisillä areenoilla

Suomen IPCC-valtuuskunnan johtaja on Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas. Hänellä on takanaan monivuotinen ura Ilmatieteen laitoksen palveluksessa sekä monissa kansainvälisissä instituutioissa. Taalas on intohimoinen ilmastonmuutoksen saarnaaja ja teollisen kultuurin syyllistäjä.

IPCC:n tuoreeseen, poliittisille päätöksentekijöille tarkoitettuun raporttiin Taalaksella oli seuraavanlainen näkökulma:

”On tärkeää tiedostaa, että ilmakehän lämpeneminen on ainoastaan yksi merkki ilmastonmuutoksesta. Nyt meillä on syvällisempää tietoa myös merien merkityksestä”, toteaa Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtaja Petteri Taalas.

Valtaosa, yli 90 prosenttia, maapallon ilmastojärjestelmän lisääntyneestä lämpöenergiasta on varastoitunut meriin. Lämmön varastoituminen meriin selittää osaksi sen, että ilmakehän lämpeneminen ei etene tasaisesti.  Ilmastossa esiintyy vuosien ja vuosikymmenten välistä luonnollista vaihtelua, jolloin lämpeneminen välillä kiihtyy ja välillä hidastuu”. (Suomen ympäristöministeriön tiedote 27.9.2013).

Taalas siis epäsuorasti ottaa kantaa lämpöpysäkkiin ja löytää selityksen meristä. Valitettavasti selityksessä ei ole järkeä. Sivuutetaan tässä sellainen pikkuasia, että tottakai merten vesimassojen rooli ilmakehän lämpötilan säätelijänä on tunnettu jo ammoisista ajoista, ainakin Ilmatieteen laitoksen ja IPCC:n ulkopuolella. Maapallohan on vesiplaneetta. Pääpointti on kuitenkin toisaalla: Koska ilmakehä ei mittausten mukaan ole lämmennyt 15 vuoteen, ei siihen ole voinut kertyä ylimääräistä lämpöä. Tästä seuraa, että ilmasta ei ole voinut johtua meriin lämpöä, ikäänkuin varastoon..

Jos niin kuitenkin olisi vastoin termodynamiikan sääntöjä tapahtunut, niin ilmakehä olisi jäähtynyt siitä yksinkertaisesta syystä, ettei yksikään tutkimuslaitos eikä yksittäinen tutkija ei ole raportoinut auringosta maatasolle, meret mukaan lukien, tulevan säteilyenergian voimistumista viimeisten 15 vuoden aikana. Vain lisääntynyt energia olisi voinut väistämättä syntyneen vajauksen täyttää. Mutta ilmakehä ei ole lämminnyt eikä jäähtynyt. Energiaa ei voi tyhjästä luoda, ei edes IPCC:n kasvihuoneessa.

Taalas puhuu siis viran puolesta roskaa yrittäessään väittää, että maapallon ilmastojärjestelmään olisi varastoitunut ”lisääntynyttä lämpöenergiaa”, joka nyt olisi karannut merten syvyyksiin odottamaan hetkeä, jolloin taas pääsee ilmastoa lämmittämään.

Kriittinen arvio IPCC:n näkemyksistä ja ilmaston muutoksista

Toisenlaisen näkökulman ilmaston kehitykseen tarjoaa kansainvälinen, hallituksista riippumaton tutkijaryhmä NIPCC. Sen raportti on luettavissa Ilmastofoorumi ry:n verkkosivulla osoitteessa

http://www.ilmastofoorumi.fi/wp-content/uploads/2013/09/ccr-ii-fysikaalinen-tiede-yhteenveto-paattajille.pdf

NIPCC:n raportti sisältää suoraa ja kriittistä IPCC:n näkemysten arviointia laajaan tutkimukselliseen pohjaan nojautuen. Siinä mielessä se antaa hyvän vertailupohjan sellaiselle lukijalle, joka on yleensä joutunut arvioimaan ilmastokeskusteluja vain virallisen IPCC-tiedotuksen ja median yksipuolisen informaation pohjalta.

Uuden paradigman tarve

  • NIPCC:n raportti ei kuitenkaan aseta IPCC:n ilmastonmuutosparadigmaa kyseenalaiseksi. Kyse on kritiikistä ja realistisemman näkemyksen esittelystä, mutta ei toisenlaisen tai uuden tieteellisen näkökulman, paradigman, avauksesta ilmastoproblematiikkaan.

Nykytilanteessa tällainen olisi välttämätön. IPCC:n ympärille on suurella rahalla ja useiden hallitusten myötävaikutuksella luotu vuosien mittaan monopolistinen informaatiopankki, joka tuottaa jatkuvasti tendenssitietoa tilaajiensa eli IPCC:n kantavien voimien tarkoituksiin. Tuore raportti eli yhteenveto poliittisille päättäjille on tästä jälleen paljonpuhuva esimerkki. IPCC:n teoretisointien pohjalle on rakennettu EU:n jäsenmailleen määräämä ”hiilivapaa” energiapolitiikka päästökauppoineen ja henkulamppusäätelyineen. Tuo energiapolitiikka on rahasampo pyörittäjilleen ja varma tulonlähde myös sille teollisuudelle, joka verovaroin rahoitettua toimintaa haluaa hyödyntää.

Tendenssitiedolle on ominaista järjestelmän sisäinen tiedekäsitys, oma terminologia ja esimerkiksi ilmakehän lämpöfysiikassa säteilyteoreettisten näkemysten yksipuolinen korostaminen.

Jo lähtökohdissaan (-18 astetta ilman ns. kasvihuonekaasuja) IPCC:n näkemys ilmakehän ja maapallon lämpöjärjestelmän toiminnasta on kyseenalainen, jopa mahdoton. Siksi uusi paradigma olisi tarpeen. Tähän NIPCC:n raportti ei vielä tarjoa aineksia.

Liitän tähän vielä linkin Der Spiegelin grafiikkaan, josta näkyy havainnollisesti tämä IPCC:n ydinongelma.

http://www.spiegel.de/international/world/bild-923937-548145.html