Järjen ääni Saksasta

Tärkeän saksalaislehden julkaisijan punnittu puheenvuoro ”Lännen harhapolku” Saksan, EU:n ja USA:n nykyisestä Venäjän politiikasta.
Linkkaan kolmella kielellä, myös venäjäksi, tarjoiltavan jutun lähinnä sen vuoksi, että se vastaa hyvin pitkälle omia näkemyksiäni, mutta edustaa tämän hetken saksalaisessa journalismissa selvää vähemmistöä, valitettavasti. Mutta lukekaa itse.

http://www.handelsblatt.com/meinung/kommentare/politik-der-eskalation-der-irrweg-des-westens-/10308844.html

http://www.handelsblatt.com/meinung/kommentare/essay-in-englisch-the-west-on-the-wrong-path/10308406.html

http://www.handelsblatt.com/politik/international/essay-in-russisch-/10309542.html

Ukraina Naton laajenemisen uhri

Pääministeri Alexander Stubbin tuoreeltaan esittämä kehotus avoimen NATO-keskustelun käynnistämiseen ei ole saanut suomalaisia innostumaan sotilasliittoon liittymisestä. Enemmistö kansalaisista on yhä sitä mieltä, ettei liittyminen lisäisi suomalaisten turvallisuutta. Venäjään suhtautumisessa Ukrainan tapahtumia säestänyt mediamylly on saanut aikaan muutoksia. Nyt osa suomalaisista pelkää, että Venäjä muodostaa Suomelle sotilaallisen uhan.

Suurempi vaikutus Stubbin ja hänen hallituksensa noudattamasta linjasta näkyy mediassa. Kun Venäjästä nyt puhutaan, on kuin maamme asema sen naapurina ja yhteisen historian opetukset olisivat kokonaan unohtuneet. Ukrainan kriisi ja Krimin liittäminen Venäjään nähdään yksioikoisesti Venäjän käsittämättömänä rikkomuksena. Syyllinen Ukrainan sisäisiin ongelmiin on Venäjä ja etenkin presidentti Putin. Hänestä jokaisella on lupa ja oikeus lausua mitä tahansa ja missä tahansa. Näin myös tapahtuu.

Median ja johtavien poliitikkojen lietsoma asenneilmapiiri on nyt niin Venäjän vastainen, että muutaman viikon poissaolon jälkeinen television katsominen panee hieraisemaan silmiä. Ei nähtävästi kukaan enää muista Kekkosen ja Paasikiven nimiin liittyneen idänpolitiikan keskeistä viestiä.

Suomen suhtautuminen Venäjään (taannoiseen Neuvostoliittoon) ei saa olla riippuvaista suhdanteista. Suhteiden on toimittava ja luottamuksen vallittava maiden kesken siitä riippumatta, mikä on suurvaltojen ja muiden valtioiden ja Venäjän välisten suhteiden kulloinenkin tila.
Suomen on varmistauduttava siitä, ettei Venäjään maastamme tai sen alueen kautta kohdistu sen turvallisuutta vaarantavia toimia. Sama periaate pätee myös kääntäen. Suomen on pidettävä huolta puolustuskyvystään, jotta esimerkiksi minkään naapurimaan, Venäjä mukaan lukien, suistuminen poliittiseen tai taloudelliseen kaaokseen ei vaaranna Suomen itsenäisyyttä ja kykyä asioiden hoitamiseen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, kuin meneillään olisi maaottelu maiden välisten luottamuksellisten ja Suomen kannalta myös taloudellisesti erittäin edullisten suhteiden romuttamiseksi. Suomi johtaa maaottelua ylivoimaisesti.

Viholliskuvan aktiivinen rakennustyö on täydessä vauhdissa.

Millä tavalla Venäjä on syyllinen Ukrainan kriisiin?

Käypä vastaus on viitata Krimin liittämiseen Venäjään. Sen perusteella tehdään summaarinen johtopäätös, jonka mukaan Venäjä himoitsee koko Ukrainaa, mutta myös Baltiaa ja miksei sitten myös Suomea. Siksi Venäjä lietsoo ja tukee Itä-Ukrainan autonomialiikettä, separatisteja.
Puhe ”venäjämielisestä” separatistiliikkeestä on harhainen. Itä-Ukrainan oppositio- ja kapinaliike koostuu monenkirjavista aineksista. Suurin yhteinen nimittäjä on venäjänkieli, jota väestön enemmistö puhuu äidinkielenään tai ykköskielenään.
Aseelliseen kapinaan noussut väestönosa ei ole läheskään enemmistö alueella. Kuitenkin Kiovan hallitus käy alueella avointa hyökkäyssotaa perustellen sitä terrorismin kukistamisella. Uhreiksi joutuu itsepuolustusjoukkojen vapaaehtoisten lisäksi merkittävässä määrin siviilejä ja lapsia.

Mutta autonomialiikettä ei käynnistänyt Venäjä tai Putin. Sen sysäsi liikkeelle Kiovan vallankaappaushallitus. Sen johtohahmot julistivat heti valtaan noustuaan Venäjän päävihollisekseen ja käynnistivät toimenpiteitä venäjänkielisen väestönosan oikeuksien rajoittamiseksi.
Johtopäätöksiä ei ollut vaikea tehdä. Itäukrainalaiset aktivoituivat kielipoliittiseen ja itsenäisyystaisteluun. Venäjä turvasi sotilaalliset asemansa ja tukikohtansa säilymisen Krimillä liittämällä Krimin alueen Venäjän federaatioon.

Yksisuuntainen kehitys, peruuttamattomat teot

Tällä hetkellä verta on vuodatettu jo niin paljon, että rauhanomainen ratkaisu Itä-Ukrainan suhteen näyttää mahdottomalta. Kiovan hallitus ei puhu itsehallinnosta, vaan terrorismista. Kiovasta lähtee päivittäin bussilastillinen vapaaehtoisia sotarintamalle, kuten he tilannetta Itä-Ukrainassa kuvaavat. Heille idässä ei ole ukrainalaisia, vaan vihollisia. Tämä on pelin henki, kun lännelle tarkoitetut viralliset korulauseet siivotaan pelikentältä.

Itä-Ukrainan aseelliset kapinalliset tietävät, että tappio tarkoittaa sotaoikeutta ja nappia otsaan. Siksi he jatkavat hamaan loppuun saakka, elleivät tilaisuuden tullen kykene pakenemaan maasta. Kiovan hallitus ei ole suostunut Venäjän ehdottaman, molempien osapuolten yhdessä valvoman humanitaarisen käytävän avaamiseen Venäjälle. Sen tarkoitus olisi helpottaa pakolaisten asemaa. Heidän lukumääränsä lasketaan jo sadoissa tuhansissa ja pahin on vielä edessä.

Saattaa olla, että osalla aseisiin tarttuneista oli Krimin hurmoksessa harhakuvitelmia Venäjän tuen suhteen. Pidän kuitenkin täysin selvänä, ettei Venäjällä ole ollut eikä ole mitään tarvetta Itä-Ukrainan liittämiseen eikä myöskään lupauksia sellaisesta ole esitetty. Venäjän ulkoministeriö on toistamistaan toistanut ajatusta Itä-Ukrainan alueellisen itsehallinnon tarpeellisuudesta. Historialliset, taloudelliset ja etniset seikat huomioiden se olisi kestävä ratkaisu. Se ei kuitenkaan kelpaa Kiovan oligarkkivetoiselle hallitukselle syistä, joista muutama ajatus jäljempänä.
Nyt puhe autonomiasta on myöhäistä, hallitus on linjansa valinnut. Venäjällä ei toisaalta ole käytössään taikasauvaa, jota heilauttamalla tehty saadaan tekemättömäksi ja kapinalliset panemaan päänsä mestauspölkylle Putinin mahtikäskyä noudattaen.

Geopolitiikka ja Venäjän linja

Kun Krim ja Sevastopol virallisesti hyväksyttiin Venäjän federaation jäseniksi, piti presidentti Putin tilaisuudessa 18.3.2014 merkittävän linjapuheen. Siinä hän kävi läpi Venäjän ja Ukrainan yhteistä historiaa sekä Krimin asemaa Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa. Hän kosketteli myös Krimin liittämisen kansainvälisoikeudellisia näkökohtia vertaamalla tilannetta mm. Kosovon tapahtumiin. Lisäksi hän korosti kansanäänestyksen tulosta.

Puheensa jälkiosassa Putin tarkasteli Neuvostoliiton romahtamista seurannutta Venäjän alennustilaa 1990-luvulla. Sitä länsivallat ja NATO USA:n johdolla käyttivät siekailematta hyväkseen. Venäjällä koettiin, että Saksojen yhdistymisen yhteydessä sovitut periaatteet oli sotkettu jalkoihin. Tämä tarkoittaa NATO:n itälaajentumista, johon NL:n joukkojen vetäminen DDR:stä avasi mahdollisuuden.
Putinin puhe sisältää myös kriittisen viittauksen NL:n viimeisen johtajan Gorbatshovin toimintaan Saksojen yhdistämisestä neuvoteltaessa. Sopimuspaperia NATOn itälaajenemisen kiellosta ei laadittu eikä mitään vakuuksia annettu Venäjälle siitä, että geopoliittinen status quo säilyy. Venäjää vedettiin mennen tullen pöydän ali, kunnes mitta tuli täyteen.
Ukrainan laajaa kansalaisprotestia seurannut vallankaappaus ja sitä seurannut maan ulkoisten suhteiden uudelleen järjestely läntisen leirin tarkoitusperien mukaan NATO-optioineen oli se viimeinen viritys, joka laukaisi Venäjän vastatoimet ja Krimin liittämisen Venäjään.

Yksipuolinen tulkinta lännessä

Putinin puhe sai aiheellisesti suuren huomion läntisessä mediassa. Puhetta luonnehdittiin aivan turhaan kukkoiluksi ja uhoamiseksi. Siitä selviää Ukrainan nykytapahtumiin johtanut pidempi historiallinen prosessi. Kyseessä ei minkään logiikan mukaan voi olla Venäjän yksipuolisesti aiheuttama tai lietsoma kriisi. Se että sekä EU ja NATO USA:n johdolla ovat kriisin olennaisia osapuolia, jää läntisessä mediassa ja poliittisissa spekulaatioissa lähes kokonaan käsittelemättä. Aivan yhtä vähälle huomiolle jää länsivaltojen, etenkin USA:n sekaantuminen Ukrainan sisäpolitiikkaan jo ns. oranssivallankumouksen aikaan.

Faktoja ei voi ohittaa. Vuonna 2004 USA myönsi ns. Ukraina-apuun liittovaltion budjetista vastikkeetonta tukea 189 miljoonaa dollaria. Tästä 55 miljoonaa oli sidottu vaalitulokseen ja siihen yhdistettyyn ”demokratiaohjelmaan”. On ilmeistä, että vaalikarnevaalin massiivisen materiaalinkäytön avulla luotu oranssinen imago tekstiileineen ja painotuotteineen toteutettiin amerikkalaisella rahalla.

Avulla on yleensä vastikkeensa. Se näkyy nykyisen kriisin yhteydessä mm. siten, että amerikkalaisen senaattorin ja USA:n varapresidentin Joseph Bidenin poika Hunter istuu suurimman yksityisen Ukrainan kaasuyhtiön (Burisma Holding) hallituksessa.
Itse senaattori kävi huhtikuussa kannattajiansa innostamassa ja häärää aktiivisesti amerikkalaisen rahan järjestämiseksi Ukrainan hallitukselle.
Bidenin USA rahoitti myös Ukrainan presidentin vaalia 58 miljoonan dollarin avustuksella. USA on jo myöntänyt Ukrainan runsaan miljardin dollarin lainoille takuut. Tässä mielessä suklaamiljonääripresidentin laariin satanut vaaliavustus oli pikkuraha.

Tapahtumien taustalla on USA:n pitkäntähtäimen geopoliittinen strategia. Siinä NATO:n ja EU:n laajeneminen etenevät vuorovaikutuksessa USA:n globaalia hegemoniaa vahvistaen. Strategia sai USA:n poliittisten leirien hyväksynnän jo vuonna 1997. Silloin hallituksen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbiegniev Brzezinski linjasi politiikan päälinjat. Tavoitteena oli Venäjän ajaminen kakkoskastiin kansainvälisellä areenalla. Ei ole sattuma, että hänen pohdiskelunsa mainittuna vuonna sisälsi Baltian maiden ohella myös Ukrainan nimeltä mainiten.

Myös nykytilanteeseen Z.B:llä on sanottavaa. EU:ta hän kehottaa aktiiviseen panostamiseen Ukrainassa. Se avaa EU:lle mahdollisuuden maailmanvallaksi nousemiseen.

Tämän strategian tielle Putinin Venäjä asettui Krimin ratkaisullaan.

Katso myos aikaisempi artikkeli aiheesta.

Jälkikirjoitus 9.8.2014

Demarien Maria Guzenina näyttää osallistuneen Ukraina-keskusteluun. Hän korostaa perustellusti venäläisen kulttuurin ominaispiirteitä ja nostaa esiin myös kansallisten sankareitten suuren merkityksen maan historiassa. Tämä selittää kansanedustaja Guzeninan mielestä sen, miksi presidentti Vladimir Putinia usein kuvataan ilman paitaa, treenattua ylävartaloa korostaen. Mikäpäs siinä.

Guzenina on oikeassa, kun hän toteaa lännen lähteneen Venäjän kanssa soitellen sotaan. Mutta jos Ukrainan tapahtumien syyt pyritään projisoimaan presidentti Putinin henkilökohtaisen sankaruuden tavoitteluun, ollaan aivan hakoteillä, vailla historiallista perspektiiviä.
Putin käsitteli maaliskuun puheessaan duumalle yksityiskohtaisesti kehitystä, jonka vuoksi Krimin liittäminen Venäjään tuli välttämättömäksi.
Hän korosti vuosikaudet jatkunutta epäsuhtaa Venäjän ja lännen, nimenomaan NATO-maiden, välisten suhteiden kehityksessä. Hänen mukaansa Venäjä on systemaattisesti ohitettu, kun länsimaat ovat tehneet turvallisuuspoliittisesti Venäjää koskevia ratkaisujaan.

Presidentti Putin ei improvisoi eikä ole twitterissä elävä hetken lapsi. Jo valtiovierailullaan Saksaan syyskuussa 2001 Putin nosti painokkaasti esiin turvallisuusongelman liittopäivillä pitämässään puheessa.  Hän pahoitteli, ettei lännen taholla ole tartuttu Venäjän moneen otteeseen esittämiin yhteistyötarjouksiin.
Tuosta puheesta on aikaa vierähtänyt kohta 13 vuotta. NATO-maat ovat EU:n tuella jatkaneet saartorenkaansa kiristämistä Venäjän rajoilla. Ukraina on viimeisin siirto NATO:n strategiassa. Ja se oli Venäjän ja presidentti Putinin näkökulmasta yksi siirto liikaa.

Putinin puhe Saksan Liittopäivillä syyskuussa 2001 löytyy täältä:
https://www.bundestag.de/kulturundgeschichte/geschichte/gastredner/putin/putin_wort/244966

EU:n venäläinen ruletti Ukrainassa

Sen jälkeen kun Ukrainan katuparlamentti oli pyyhkinyt edellisenä päivänä allekirjoitetulla neuvottelusopimuksella takapuoltaan ja ryhtynyt yksipuoliseen vallanottoon, on tilanne edennyt siihen, että Krimin provinssi on erkaantumassa Ukrainan keskushallinnosta ja Ukrainan itäosissakin kytee monin paikoin irtaantumisajatus.

Syylliseksi on lännessä, eli EU:n johtomaissa ja USA:ssa löydetty Venäjä ja etenkin sen presidentti Putin. Nyt kerrotaan venäläisjoukkojen miehittäneen Krimin ja valmistautuvan laajaan sotilasoperaatioon mahdollisesti myös Ukrainan itäosien suhteen. Tätä ajatusta toistava kuoro ei tiedä tai ei myönnä, että Krimillä on omasta takaa tuhatlukuinen joukko puolisotilaallisia yhteenliittymiä tai järjestöjä. Ne eivät ole mitään vapaapalokuntia, vaan hyvin koulutettuja ja varustettuja, koordinoituun toimintaan kykeneviä sotilaallisluontoisia osastoja. Osastojen venäläismielisyydestä tai Venäjän materiaalituesta ei ole epäilystä, mutta puhe miehityksestä on vailla pohjaa.

Krimin väestöstä nyt valtaosa on venäläistä, se on tämän ruletin yksi tosiasia. Lisäksi Venäjällä on sotilastukikohdissaan lähes 20 000 miestä, joten kyllä Krimillä venäläistä sotavoimaakin riittää.

EU:n pelihalut Ukrainassa

Spekulaatioita Ukrainan ympärillä riittää, enkä ryhdy tässä syvällisemmin siihen leikkiin. Silti olen kummastellut EU:n kiirettä Ukraina-kysymyksessä. Etenkin Saksan aktiivinen rooli herättää kysymyksiä. En ole ainoa ihmettelijä. Myös monet politiikan tarkkailijat ja joukossa myös Saksan entinen liittokansleri Helmut Kohl ovat esittäneet kriittisiä näkemyksiä omaksutun linjan suhteen.

Itse näen Saksan aktiivisen hääräilyn taustalla historiallisia syitä ja kasvavia taloudellisia intressejä. Ukraina on taloutena köyhä, mutta sillä on potentiaalia. Maan läpi kulkee Keski-Eurooppaan venäläinen kaasuputki, joka sinänsä on yksi osa ongelmaa. Mutta myös liittokansleri Angela Merkelin ja liittopresidentti Joachim Gauckin DDR-tausta on ilmeinen syy Saksan johdon linjauksille. Molemmille tuntuu tärkeältä näyttää, että historiastaan huolimatta he ovat reippaita Venäjän vastustajia ja seisovat lännen etuvartiossa nyt Ukrainassa.

Venäläismotiiveja minun on helppo ymmärtää, vaikka en ole sotilaallisten interventioiden tai sotapelien kannattaja. Venäjällä Krim nähdään historiallisesti omana alueena. Donbasin kaivos- ja teollisuusalue sekä koko itäinen Ukraina on samaten sellaista seutua, jossa venäläisillä ja venäläisellä pääomalla on vuosisatojen takaa rooli sekä taloudessa, että siviilielämässä.

Ukrainan katuparlamentin ensimmäisiin päätöksiin sekä poliittisiin julistuksiin kuului venäjän kielen roolin hävittäminen julkishallinnosta. Samalla äärilaidan natsihenkiset järjestöt korostivat Venäjää arkkivihollisenaan. Johtopäätös voi Venäjän näkökulmasta olla vain sellainen, että venäläisväestö ja venäläiset omistukset ovat uuden hallinnon Ukrainassa vaarassa. Että kehitys kulkee tähän suuntaan, siitä kertovat osaltaan oikeusprosessit, joiden sisältönä on erilaisten rikossyytteiden avulla ottaa venäläisomistus Ukrainan valtion haltuun tai myydä se ”omille” oligarkeille.

Venäjän tavoitteet

Arvioin, että Venäjän näkökulmasta tärkeitä tavoitteita on periaatteessa kolme: 1) Venäjän laivaston tukikohdat säilyvät Krimillä. 2) Krim saa laajan autonomian tai liittyy Venäjään. 3) Ukrainan itäosien autonomia varmistetaan ja sitä laajennetaan siten, että venäläisväestön asema turvataan eikä venäläispääomaa ryöstetä.

Kun EU yhdessä amerikkalaisten kanssa nyt puhuu pakotteista ja korostaa kansainvälisen oikeuden merkitystä, se pelaa Ukrainalla venäläistä rulettia. Pakotteita suunnitellaan niitä yksittäisiä henkilöitä vastaan, joiden katsotaan olevan vastuussa Ukrainan tapahtumista. Näillä viitataan lähinnä niihin venäläisiin, joiden EU-konstruktio katsoo olevan syyllisiä Krimin erkaantumisprosessin ja mahdolliseen Ukrainan hajoamiseen. Kyseeseen tulevat siis lähinnä ne venäläiset monimiljärdöörit ja heidän yrityksensä, joilla on konkreettisia vastuita ja velvoitteita valvottavanaan Ukrainassa ja Krimillä. Lukumäärää on vaikea arvioida. Mutta kansainvälisiä suurliikemiehiä on Venäjällä runsaat sata ja he omistavat sveitsiläispankki Credit Suissen arvion mukaan noin 35 prosenttia Venäjän finanssiomaisuudesta. Ilmeisesti monella näistä on asiointia myös Ukrainassa.

Oligarkkien varoja on sijoitettu eniten Englantiin, mutta myös Yhdysvaltoihin ja Sveitsiin, varsinaisista veroparatiiseista puhumatta. Näihin kohdistuvat sulkutoimet ja tilien jäädyttämiset ovat sananmukaisesti venäläistä rulettia. Vaikutukset tuntuvat myös jäädyttäjien taloudessa, sillä venäläistä rahaa on sidottu valtavasti läntisiin yrityksiin ja ihan oikeaan yritystoimintaan. Varoituksen ääniä kuuluukin eripuolilta Eurooppaa ja myös Yhdysvalloista.

Siksi en henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että tälle tielle puhtaasti poliittisen arvovallan ja diplomaattisen pelin viehätyksen vuoksi lähdettäisiin. Lisäksi Venäjällä on mahdollisuus melkoisiin vastatoimiin myös talouden alueella. Vaikka Venäjä tällä hetkellä on yhteistyön kautta sitonut suuria pääomia mm. kaasun toimitukseen Eurooppaan, on sillä potentiaalisia energia-asiakkaita runsaasti toisella ilmansuunnalla. Euroopan kannalta on kohtalokas virhe, jos energiayhteistyö Venäjän kanssa katkeaa.

Liturgia kansainvälisestä oikeudesta

Pidän selvänä, että Venäjä pyrkii edellä listaamani tavoitteet saavuttamaan rauhanomaista tietä, vaikkakin sotilaallisesta voimasta muistuttaen. Puheet kansainvälisestä oikeudesta voitaisiin tässä yhteydessä siirtää hieman syrjään. Nimittäin ellei muisti ole kokonaan mennyt, voitaisiin nostaa keskusteluun esimerkiksi 15 vuotta sitten tapahtunut NATO-hyökkäys Jugoslavian osavaltioon Kosovoon. Pommituksissa kuoli 3500 ihmistä. Se oli USA:n suurin sotaoperaatio Vietnamin sodan jälkeen ja tehtiin täysin ilman YK:n mandaattia, vastoin kaikkia lakeja. Tavoite oli Jugoslavian hajoittaminen.

Maaliskuussa 2003 amit ja englantilaiset hyökkäsivät Irakiin. Kahden kuukauden operaation jälkeen Saddam Hussein kukistui, mutta ulkomaiset joukot miehittävät maata aina vuoteen 2011 saakka. Taustalla oli öljy, vaikka muuta puhuttiin. Ja tilanne tänään on se mikä on. Missä piileskeli kansainvälinen oikeus?

Pakistanissa USA harrastaa ja Obaman kaudella aikaisempaa aktiivisemmin täsmäohjattujen lennokkien avulla yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien tapppamista. Ei tälle ole oikeudellista perustaa, mutta vuoden 2004 jälkeen ruumiita on 330 lennon tuloksina syntynyt YK:n tietojen mukaan 2200 ja 600 ihmistä on vakavasti haavoittunut. Muutama tapetuista on voitu määritellä USA:n vihaamiksi terroristeiksi. Tämän toiminnan perusteella ei kukaan vaadi amerikkalaisia asetehtailijoita matkustuskieltoon eikä heidän tilejään ole jäädytetty.

Guantanamossa USA pitää yllä vankileiriä, jonka toimintaa ei valvo minkäänlainen tuomioistuin. 2000-luvulla leirille on suljettu vajaat 800 jostakin epäiltyä henkilöä. Kansainvälisoikeudellista perustaa tällekään toiminnalle ei ole. Obama matkustuskieltoon?

Afganistanin pommitukset ja sotilasoperaatio maan miehittämiseksi alkoi vuonna 2001. Asialla olivat USA, Englanti ja Australia. Tavoitteeksi julistettiin terrorismin vastainen kamppailu, eli lähinnä talibanit ja hypoteettinen terroristijärjestö Al Kaida. Operaatiolle hankittiin YK:n mandaatti, mutta kansainvälisen oikeuden mukaista perustelua sotilaalliselle puuttumiselle ja miehitykselle ei asiantuntijoiden näkemyksen mukaan ole. Mutta ei sitä tarvita, kun oikein yhdessä yritetään.

Libyan tapaukset ovat nekin vielä muistissa. Kun kampanja Gaddafia vastaan käynnistyi, siihen yhtyi ihmeteltävällä ripeydellä EU ja etenkin Ranska, jonka hävittäjäpommittajat ryhtyivät auttamaan kapinallisia. Gaddaf saatiin tapetuksi ja uusi valta rakennettiin. Mutta kuten uutisista oikein etsimällä saa tietää, maa on sekasortoisessa tilassa ja esimerkiksi yhtä öljysatamaa pitää hallussaan jokin kapinoiva klaani. Ja näitä maassa riittää. Oliko Libyan operaatiolle kansainvälisen oikeuden antama perusta?

Kysymys on absurdi, kuten koko tältä pohjalta lähtevä argumentointi.

Tämä pätee myös Ukrainan tapahtumiin. Niitä pitää arvioida todellisten taustojen ja syiden pohjalta. Poliittiset viritykset ja median takapirujen luomat tarinat palvelevat aina jotakin tarkoitusperiä. Niiden ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää. Ja etenkin maltti, kuten myös vanha Saksan liittokansleri Helmut Kohl muistuttaa.

Jälkikommentti

Tuossa kirjoituksessani jätin kokonaan huomiotta puhtaasti sotilaallispoliittiset näkökannat, koska en ole aihepiiriin syvällisemmin perehtynyt. Asiaa valottaa alan tutkimuslaitoksen selvitys täällä.