SOTE-prosessi on jäädytettävä

SOTE-uudistukseen otetaan parhaillaan kantaa puutteellisin tiedoin, YLE kertoo.  Uutisen mukaan ”Vaikutusarviointi on tehty vaiheistettuun aikatauluun ja lausunnolla olevat lakipykälät eivät sisällä tätä vaiheistusta. Vaikutusarviointi on eri kuin lausunnolla olevat lakipykälät, toteaa ylijohtaja Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä. Lakiehdotuksessa ei kerrota, mitä vaikutuksia näin nopealla aikataululla olisi, sillä virkamiehet eivät ehtineet kiireen vuoksi päivittää vaikutusarviointia”.

http://yle.fi/uutiset/3-9511997http://yle.fi/uutiset/3-9511997

Hallituksen ja myös sitä edeltäneen valmistelun tuottama prosessi on alastoman uuskonservatiivisen talousajattelun läpitunkema. Valinnanvapauuden tittelin alla valmistellaan julkisen sektorin resurssien ja infraan liittyvien omaisuuksien siirtoa yksityisen suurpääoman rahastettavaksi. Hanke on täydellisesti linjassa ministeri Bernerin pääministeri Sipilän tuella vapaasti harjoittaman klassisen kapitalismin talousoppien kanssa.

Paavo Väyrysellä on hankkeeseen kriittinen näkemys:

”…Presidentti Mauno Koivistolla oli tapana sanoa, ettei pidä yrittää korjata sellaista mikä ei ole rikki. Suomessa on tälläkin hetkellä suhteellisen hyvin toimiva, pääasiassa julkinen, terveydenhuollon järjestelmä. Se on myös hyvin kustannustehokas. Huonosti harkitut uudistukset saattavat heikentää palveluja ja lisätä kustannuksia.

Terveyspalvelujen järjestämisvastuun tulee olla maakunnilla, jotka vastaisivat erikoissairaanhoidon osalta myös palvelujen tuottamisesta. Tällä tasolla ei ole järkevää toteuttaa esitettyä valinnanvapausmallia. Mikään ei estäisi yksityisiä toimijoita tuottamasta myös erikoistason palveluja omalla rahoituksellaan.

Kunnilla tulisi olla edelleen oikeus perusterveydenhuollon palvelujen tuottamiseen. Valinnanvapauden toteuttamiseksi kuntien tulisi yhtiöittää palvelutuotanto, jolloin perustasolla yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat olisivat samassa asemassa kunnallisten kanssa.

Sosiaalihuollon osalta järjestämisvastuu tulisi jakaa maakuntien ja kuntien kesken. Maakunnan vastuulla olisi vaativien erityistason palvelujen järjestäminen.

Pääosa palvelujen järjestämisvastuusta olisi säilytettävä kuntatasolla, jolla palvelut tuottaisi kunta itse tai sen omistama yritys tahi yksityinen tai kolmannen sektorin palveluyritys..” Tämä on sitaatti laajemmasta blogikirjoituksesta. Väyrysen koko artikkeli on luettavissa täällä.

Väyrysen puolustamassa mallissa uudistuksen rakenne on yksinkertainen ja siitä saattaa aiheutua säästöjä – riippuen siitä, miten maakuntahallinnon uudistaminen toteutetaan. Sekään ei ole yksiselitteinen hanke eikä läheskään perustu vain valtakunnalliseen resurssien ja tarpeiden optimointia hakevaan selvitystyöhön.

Toistaiseksi en ole ymmärtänyt, miksi julkisen sosiaalipolitiikan yksi keskeinen kulmakivi eli kunnalliset tarveyskeskuskset tulisi yhtiöittää? Julkinen sektori ja sen toimihenkilöt edustavat sosiaalisessa markkinataloudessa yhteiskunnallista vakautta ja jatkuvuutta sekä tässä tapauksessa virkavastuulla toteutettavaa perusturvaa.

En näe yhtäkään perustetta sille, miksi tämä kulmakivi tulisi romuttaa osakeyhtiömallilla. Jokainen, joka on istunut kunnan omistaman osakeyhtiön hallinnossa tietää, miten siinä toimitaan.

Julkisen sektorin hallitsemien instituutioiden kokonaistaloudellisuus toteutuu siten, että koulutetut ja pätevät, virkasuhteessa tai vastaavassa työsuhteessa olevat henkilöt pitävät huolen siitä siitä, että oma tontti hoidetaan moitteettomasti ja että yksityiselle sektorille tarjottava oikeus palvelujen tuottamiseen noudattaa sovittuja taloudellisia kriteereitä ja lainsäädäntöä.

SOTE-uudistus onkin kytkettävä laajempaan julkisen sektorin roolia ja merkitystä tutkivaan analyysiin. Mahdollisesti on kyse tarpeesta moraalis-eettiseen ryhdistäytymiseen ja varmasti yhteiskuntamme perusteita käsittelevään, laaja-alaiseen poliittiseen debattiin. Ennen sitä SOTE-uudistuksen kaltaista projektia ei voida puhtaalla omallatunnolla panna liikkeelle.

 

Mainokset

Väyrynen: Helsingin kuntavaalit vaikuttavat koko Suomeen

”Helsingin valtapuolueet ovat toteuttaneet keskittävää metropolipolitiikkaa, jolla pääkaupunkiseudulle pyritään haalimaan useita satoja tuhansia uusia asukkaita joko Suomen maakunnista tai ulkomailta. Viime vuosina valtio on voimakkaasti tukenut keskittämistä mm. rahoittamalla paikallisliikenteen investointeja ja keskittämällä asuntorahoitusta suurimpiin kaupunkeihin.

Tämä keskittävä metropolipolitiikka on kohottanut elinkustannuksia, huonontanut elinympäristöä ja ilman laatua, pahentanut liikenneruuhkia ja lisännyt meluhaittoja. Ihmisten turvallisuus on heikentynyt. Helsingin ja muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien investoinnit väestönkasvua lisääviin hankkeisiin ovat johtaneet siihen, että alueella jo asuville ihmisille välttämättömien palvelujen kehittämistä on laiminlyöty.

Kansalaispuolueen kannattajista koostuvan ”Terve Helsinki” -liikkeen ehdokkaiden tavoitteena on, että Helsingin kaupunki keskittyy alueellaan jo asuvien ihmisten – sekä kantasuomalaisten että maahanmuuttajien – olojen ja elämän laadun kohentamiseen sen sijaan, että varoja tuhlataan vahingolliseen keskittävään metropolipolitiikkaan.

”Terve Helsinki” -liike haluaa kehittää pääkaupunkia siten, että se tukee koko Suomen tervettä kehitystä.

Kansalaispuolueen kannattajat ovat mukana Helsingin kuntavaaleissa. Ajatuksemme oli, että olisimme muodostaneet valitsijayhdistykset ja niiden yhteislistan. Ajan puutteen vuoksi listamme olisi jäänyt heiveröiseksi. Siksi päätimme hyväksyä Kristillisdemokraattien ehdotuksen ja osallistua vaaleihin heidän listallaan sitoutumattomina ehdokkaina. Meillä on omat tunnukset ja erillinen vaalityö. Luottamustehtävät jaetaan äänimäärien suhteessa.

Helsingin vaalitulos vaikuttaa koko Suomeen. Koko maan tasapuolinen kehittäminen ei ole mahdollista, jos voimavarat keskitetään pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten kehittämiseen.

Toivon, että Kansalaispuolueen kannattajat kautta maan ottaisivat yhteyttä Helsingissä asuviin sukulaisiinsa ja tuttaviinsa ja kehottaisivat heitä tukemaan ”Terve Helsinki” –liikkeen vaalityötä. Uusia ehdokkaitakin mahtuu vielä mukaan.”

Paavo Väyrynen

Torjuttu megaongelma: Draghi uhkaa target-tukien perimisellä euroeroa suunnitelevia maita

Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi on uutistoimisto Reutersin mukaan ensimmäistä kertaa julkisuudesssa varoittanut eurosta eroamisen kustannuksista mahdollisesti eroa suunnittelevia maita.

Kirjelmässään kahdelle italialaismepille Dragh toteaa, että eurosta eroava maa joutuu maksamaan keskuspankille täysimääräisesti kansallisen keskuspankin miinussaldon ns. target-saatavista.

Target-järjestelmän avulla keskuspankki on rahoittanut käytännössä maksukyvyttömyyteen ajautuneiden, lähinnä Etelä-Euroopan maiden ulkomaankauppaa muiden järjestelmässä olevien maiden vakuuksilla. Järjestelmä muuttui harmittomasta ”kirjeenvaihtotoiminnasta” eurojärjestelmän sisäiseksi finanssitukijärjestelmäksi sen jälkeen, kun ns. interpankkitoiminta lopahti pankkien keskinäiseen luottamuspulaan vuoden 2007 jälkeisen pankki- ja finanssikriisin yhteydessä.

Lokakuun 2016 tilanteen mukaan EKP rahoitti Italian keskuspankkia 358 miljardin euron arvosta. Target järjestelmän maksajien puolella Saksan Bundesbank on ylivoimaisesti suurin. Sen osuus keskuspankin koko target-rahoituksesta oli uutisen mukaan lokakuussa 754 miljardia euroa.

Mutta myös Suomen pankki oli lokakuussa rahoituksessa osallisena 51 miljardin rahoituspotilla.

Jos Italia lähtee eurosta, keskuspankki ryhtyy perimään siltä saataviaan. Draghin kirjeestä italialaismepeille ei käy ilmi, mitä keinoja keskuspankilla perintään on.

Mutta siitä riippumatta, saako keskuspankki Italialta euroakaan, järjestelmässä mukana olevat joutuvat edelleen rahoittamaan target-järjestelmää ja kirjaamaan kansallisen keskuspankin taseeseen rahoitusosuuttaan vastaavan menetyksen.

Sivuutettu megaongelma

Target-järjestelmään sisältyvä ongelma riskeineen on keskusteluissa torjuttu päättäväisesti. Kun pyysin vuonna 2012 target-saldoihin sisältyvästä riskeistä selvitystä Suomen Eduskunnan pankkivaltuusmiehiltä, Ben Zyskowicz kielsi niihin sisältyvän riskin vedoten juuri Euroopan keskuspankkiin:

Koska kansallisen keskuspankin TARGET 2 -saatava on saatava Euroopan keskuspankilta, ei siihen liity luottoriskiä.”

Nyt ongelma ja jättiriski on myönnetty tosiasiaksi korkeimmalta mahdollista asiantuntijataholta.

Kun tiedetään, että eurojärjestelmässä on Italian ja Kreikan ohella myös muita keskuspankin rahoittamia valtioita, johtopäätös Suomen osalta voi olla vain yksi:

Pikimiten eroon eurosta.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/zyskowicz-vastaa-target-kyselyyn

http://www.reuters.com/article/us-ecb-eurozone-idUSKBN1542KL

Kirjoittaja on Kansalaispuolue rp:n asiantuntijajäsen.

Paavo Väyrynen: Kansalaispuolue on erilainen

Kansalaispuolueen tultua merkityksi puoluerekisteriin on syntynyt julkista keskustelua, joka osoittaa, että sen erityisluonnetta on tarpeen edelleen valottaa. Kansalaispuolue on aivan erilainen kuin kaikki muut suomalaiset puolueet. Sillä on joitakin samoja piirteitä kuin Britannian konservatiivisella puolueella ja Italian Viiden tähden liikkeellä.

1.

Muiden suomalaisten puolueiden toiminta perustuu joukkojäsenyyteen. Puolue päättää, ketkä se hyväksyy jäsenekseen. Puolue voi halutessaan erottaa jäsenen. Jäsenillä on velvoite tukea jäsenmaksun muodossa puoluetta, mutta he saavat tälle hyvin vähän vastinetta. Jäsen voi yrittää vaikuttaa puolueen politiikkaan osallistumalla paikallisyhdistyksen toimintaan, mutta hänen äänensä hukkuu moniportaiseen puoluekoneistoon.

Kansalaispuolue perustuu suoraan demokratiaan. Kun puolueen toiminta on päässyt täyteen vauhtiin, sen varsinaisia jäseniä ovat eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka ovat saaneet valtakirjan suoraan kansalta ja jotka vastaavat toiminnastaan suoraan äänestäjilleen. Heidän lisäkseen jäsenenä voivat toimia entiset parlamentaarikot ja puoluehallituksen hyväksymät asiantuntijajäsenet.

Jokainen suomalainen voi halutessaan liittyä Kansalaispuolueen kannattajajäseneksi. Heiltä ei peritä jäsenmaksua. He voivat pitää suoraa yhteyttä puolueen johtoon sähköpostin välityksellä ja osallistua puolueen järjestämiin tilaisuuksiin. Heillä on myös oikeus olla mukana asettamassa puolueen ehdokkaita valtiollisiin vaaleihin. Sama koskee maakuntavaaleja, jos puolue päättää osallistua niihin.

Kansalaispuolueen kannattajajäsenillä on suuremmat vaikutusmahdollisuudet kuin muiden puolueiden jäsenillä.

2.

Muut suomalaiset puolueet ovat eksklusiivisia. Ne erottelevat ihmisiä meihin ja muihin. Ne pitävät muita puolueita kilpailijoinaan ja ajoittain jopa vihollisinaan. Niiden säännöissä on yleensä määräys, että jäsen ei voi olla jäsenenä muussa puolueessa.

Kansalaispuolue on inklusiivinen, ihmisiä yhteen kokoava liike. Mukaan voivat tulla kaikki suomalaiset, myös muiden puolueiden jäsenet. Kun Kansalaispuolue ei ole puolue sanan tavanomaisessa merkityksessä, sen toiminnassa mukana olevien ei ole tarpeen erota muusta puolueesta. Tavoitteidensa edistämiseksi Kansalaispuolue pyrkii kumppanuuteen muiden puolueiden kanssa.

3.

Kansalaispuolue keskittyy ajamaan sellaisia Suomen tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavia asioita, jotka eivät saa riittävää vastakaikua muissa puolueissa. Tärkeimmät tavoitteemme ovat: Suomen itsenäisyyden puolustaminen ja siihen liittyen maamme eroaminen euroalueesta, Suomen pysyttäytyminen sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, hallittu maahanmuuttopolitiikka ja siirtyminen keskittävästä metropolipolitiikasta koko maan tasapuoliseen kehittämiseen.

Kansalaispuolueen ohjelmatyö on käynnissä ja ensimmäiset ohjelmat julkaistaan ensi vuoden alussa.

Puolueen vaikutusvalta riippuu siitä, kuinka laajan kannatuksen se saa. Pelkällä olemassaolollaan se kuitenkin tervehdyttää Suomen poliittista elämää, kun muut puolueet joutuvat kilpailemaan sen kanssa kansan kannatuksesta.

Paavo Väyrynen

Blogi on julkaistu aikaisemmin Kansalaispuolueen ja Uuden Suomen blogeina.

Paavo Väyrynen: Eurolaiva uppoaa – pelastusvene valmiiksi

Euroalueen ongelmat syvenevät. Sen valuvikaa ei kyetä korjaamaan. Yritykset vain pahentavat tilannetta.

Yhtenäisvaluutan perusvika on siinä, että mukana on liian erilaisia kansantalouksia. Olisi pitänyt hyväksyä mm. Wolfgang Schäublen esitys viiden maan euroalueesta. Saksalle, Ranskalle ja Benelux-maille euro olisi ollut ainoa raha ja muut olisivat käyttäneet sitä kansallisten valuuttojen rinnalla. Maastrichtin sopimusta rikkoen tehtiin kuitenkin poliittinen päätös ja mukaan otettiin kaikki halukkaat EU-maat.

Vain Saksa on hyötynyt eurosta. Kaikki muut ja etenkin reuna-alueiden maat ovat kärsineet. Euroalueen kokonaiskasvu on ollut olematonta. Euromaiden inflaatio on painunut nollan tuntumaan tai jopa deflaation puolelle. Euroopan keskuspankin tehtävä on toivoton, kun se yrittää vauhdittaa inflaatiota lähelle kahden prosentin tavoitetta.

Laajan euroalueen reunamaat – Suomi mukaan lukien – ovat joutuneet velkakierteeseen, sisäisiin devalvaatioihin, suurtyöttömyyteen ja kovalle säästökuurille.

Kreikan kriisi ei ole helpottanut. Nyt vaaravyöhykkeessä on myös Italia.

Euroalueen valuvikaa koetetaan korjata toteuttamalla niin sanottua viiden puheenjohtajan ohjelmaa todellisen talousunionin luomiseksi. Rahapolitiikan rinnalle pyritään luomaan yhteinen finanssipolitiikka: yhteisvastuullinen pankkiunioni ja yhteinen budjetti, johon sisältyvät pysyvät varainsiirrot jäsenmaiden välillä. Ollaan perustamassa yhteinen valtiovarainministeriö ja lopulta hallitus ja parlamentti. Nykyisessä ilmapiirissä nämä hankkeet eivät etene.

Paras vaihtoehto olisi euroalueen hallittu purkaminen siten, että kaikki jäsenmaat tai ainakin osa niistä ottaisi euron rinnalla uudelleen käyttöön kansalliset valuutat. Tämänkään toteuttaminen ei näytä mahdolliselta.

Euroalue on uppoava laiva, joka on jo pahasti kallistunut. Tässä tilanteessa Suomen tulisi varustaa oma pelastusveneensä toimintakuntoon. Kytköksiä eurojärjestelmään tulisi höllentää ja varautua oman valuutan käyttöönottoon. Suomen Pankin ja Suomen hallituksen tulisi rajata sitoutumistaan ja riskejään. Myös pankkijärjestelmän ja siitä riippuvaisten yritysten tulisi varautua euroalueen hajoamiseen.

Jälleen kerran federalistinen ideologia näyttää kuitenkin johtavan harhaan. Euroopan ytimessä pyritään olemaan maksoi mitä maksoi. Yksi viimeisimmistä osoituksista tästä on se, että Suomen Pankki oli ensimmäisten joukossa ostamassa yritysten riskiluottoja.

Suomen tilanne on kurja. Pahinta on se, ettei meillä kyetä edes avoimeen keskusteluun. On taas meneillään yhteinen julkinen itsepetos. Uskotellaan, että kiky-sopimus ja rahan siirteleminen taskusta toiseen synnyttävät kasvua ja poistavat työttömyyden.

Tosiasia on, ettei talous kasva, ellei vienti vedä. Vienti ei vedä, kun Suomen yleinen kustannus- ja hintataso on noin 20 prosenttia liian korkea. Nyt on nähty, ettei kilpailukykyä kyetä sisäisin toimin riittävän nopeasti korjaamaan. On erottava euroalueesta niin pian kuin mahdollista.

Viime päivien uutiset ovat jälleen osoittaneet tilanteen mahdottomuuden.

Raskaan teollisuuden tulisi toimia talouden veturina ja tuoda vaurautta kansantalouteen. Sille aiotaan kuitenkin ryhtyä maksamaan energiatukea. Sahateollisuus valittaa, että uusiutuvan energian tuki vääristää kilpailua ja vaikeuttaa sen toimintaa.

Nämäkin ongelmat ratkeaisivat, kun kilpailukykymme palautuisi. Teollisuustuotanto ja vienti kasvaisivat ja uusiutuvan energian tukea voitaisiin ainakin kovasti vähentää.

Paavo Väyrynen

Paavo Väyrynen: Aluepolitiikan valta palautettava kansalle

Suomessa on meneillään ennen näkemätön alueellinen keskittäminen.

Aluepolitiikkaa johtavat suurimmat kaupungit, jotka määrittelevät itselleen kasvutavoitteet ja sitovat valtiovallan niiden tukemiseen. Aluekehitys on nollasummapeliä: se väestönkasvu, jonka suurimmat kaupungit voittavat, sen pienemmät kaupungit ja maaseutu väestökatona menettävät.

Valtiovalta edistää keskittämispolitiikkaa ennen muuta rahoittamalla sekä suurkaupunkien paikallisliikenteen investointeja että niiden kasvua tukevia väylähankkeita. Suurkaupunkialueilla asutus pyritään keskittämään rautatie-, metro- ja raitiotielinjojen varrelle. Asuntotuotannon määrärahat on keskitetty kasvukeskuksiin. Nykyinenkin hallitus on sitoutunut tukemaan keskittymistä edistäviä investointeja suurkaupunkien kanssa solmituilla sopimuksilla.

Kun valtion liikenneinvestoinnit on suunnattu keskittämispolitiikan tukemiseen, muualle maahan on syntynyt korjausvelkaa. Sitä on nyt osittain poistettu, mutta samaan aikaan valtiovalta on sitoutunut entistäkin mittavampaan metropolipolitiikan tukemiseen. Uutta korjausvelkaa syntyy.

Maakuntakaupungit ja maaseutu ovat joutuneet pahenevaan ahdinkoon. Työpaikat vähenevät ja palvelut heikkenevät. Asuntojen hinnat laskevat. Maatalous on ajautunut syvään kriisiin, johon ei ole saatu kauan kaivattua helpotusta.

Keskittämispolitiikasta kärsivät kaikki suomalaiset

Keskittämiselle esitetään kansantaloudellisia perusteita, mutta tosiasiassa se aiheuttaa vahinkoa. Suomi on harvaan asuttu maa, jonka talous perustuu rikkaisiin uusiutuviin luonnonvaroihin ja siihen, että myös koko maan henkiset voimavarat voidaan käyttää kansakunnan hyödyksi. Jo nyt suhteettoman suuri osa suomalaisista asuu pääkaupunkiseudulla ja parissa muussa suuressa kaupungissa.  Keskittämispolitiikka hyödyttää vain kasvukeskusten rakennusliikkeitä ja muuta yritystoimintaa.

Suurkaupunkialueilla asuvat ja sinne muuttavat kärsivät korkeista elinkustannuksista, kehnoista palveluista ja elinympäristön heikkenemisestä. Koko maan veronmaksajat joutuvat tukemaan keskittymistä muun muassa kasvavan asumistuen muodossa.

Maakunnissa palvelut heikkenevät. Asuntojen ja kiinteistöjen hinnat alenevat ja ihmiset köyhtyvät. Muuttoliikkeen myötä vauraus keskittyy suurimpiin kaupunkeihin.

Kansalliseen alue- ja maata­lous­po­li­tiik­kaan

Keskittämispolitiikka on havainnollinen osoitus siitä, että edustuksellinen demokratia ei toimi. Kansan enemmistö ei sitä hyväksy.

Kokoomuksessa, SDP:ssa ja Vihreissä valtaa käyttävät suurten kaupunkien edustajat. Keskusta ja Perussuomalaiset ovat aikaisemmin puolustaneet maakuntia ja vastustanut keskittämispolitiikkaa, mutta nyt niistäkin on tullut metropolipolitiikan kannattajia. Niinpä hallituksen aluepolitiikkaakin johtaa Kokoomus.

Aluepolitiikan valta on palautettava kansalle ja sen edustajille. Eduskunnan tulee asettaa tavoitteet eri alueiden kehittämiselle. Eduskunnan täytyy sekä lainsäädäntöä kehittämällä että valtion varoja suuntaamalla tukea niiden toteuttamista.

Suurkaupunkialueet tulee panna osallistumaan keskittämispolitiikan kustannusten kattamiseen. Niiden on rahoitettava itse paikallisliikenteen investointinsa, eikä niiden kasvua pidä tukea myöskään suhteettoman kalliilla väyläinvestoinneilla. Asumistuen kustannukset tulee siirtää kuntien maksettavaksi, jolloin kuntatalouteen voidaan tehdä vastaava muu kevennys.

Kansalaispuolue ja edustuksellinen demokratia

Kirjoittaja Vilho Harle on kansainvälisten suhteiden ja valtio-opin emeritusprofessori sekä Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsen

Edustuksellisen demokratian perusta on rapautunut. Edustajat on sidottu puoluekurin kautta puoluejohdon tiukkaan ohjaukseen. Puolueet ryöstöviljelevät kansalle kuuluvaa valtiovaltaa. Puoluejohdosta ja puoluekoneistosta on muodostunut rautaesirippu äänestäjän ja edustajan väliin. Kansalaiselle on jäänyt äänestäjän ja katsojan vallaton rooli.

Useimmat puolueet ovat surkastuneet elitistisiksi vaalipuolueiksi. Niissä ihmisiä tarvitaan vain vaalikoneistoksi ja äänestäjiksi. Jäsenen vaikutus puoluejohtoon ja puoluekoneistoon on liki olematon.

Edustajan vaihtaminen vaaleissa ei demokratiavajetta korjaa, koska uusikin edustaja alistuu ryhmäkuriin ja äänestää ryhmän mukana. Ryhmän kanta ei ole välttämättä jonkinlaisen enemmistön vaan puoluejohtajan (puoluejohdon) tahdon mukainen. Varsinkin kun moni edustaja palvelee laskelmoidusti puoluejohtoa nöyrästi ja aktiivisesti. Puolueen ja sen ehdokkaiden linjaukset ennen vaaleja ovat jääneet vaalikoneiden herkuksi. Vaalien jälkeen tehdään sitä, mitä puoluejohto (useimmiten vain puoluejohtaja) hyväksi näkee.

Ns. konsensusparlamentarismi on vienyt tämän puolueen sisäisen ylhäältäohjauksen myös puolueiden välisiin suhteisiin. Kun jokainen puolue pyrkii hallitukseen, hallituksen todennäköisesti muodostavaa puoluetta (puoluejohtajaa) pyritään miellyttämään tai vähintään osoittamaan halua alistua. Omat linjaukset vesittyvät. Puolueiden sisäiset erot ovat kasvaneet suuremmiksi kuin puolueiden väliset erot: puolue edustaa menneisyyttä, ei tätä päivää.

Korjausliike vaatii uutta ajattelua

Vastavoimat ovat monissa maissa nostamassa päätään paljastaen edustuksellisen demokratian ja puoluedemokratian ontot myytit. Jopa kasvottomien puolueiden Yhdysvalloissa tämä on nähty riippumattomien ehdokkaiden — sekä Trumpin että Sandersin — menestyksenä esivaaleissa. Tämä ei tosin näytä jäljittelemisen arvoiselta tieltä; varsinaista ongelmaa pelkkä esivaali ei ratkaise.

Korjausliike ei voi onnistua myöskään tavanomaisia uusia puolueita perustamalla.

Puolue-eliitin käskyvalta edustajan yli pitäisi kumota. Kaikkien puolueiden hallitus ja sitä tukevat muut ratkaisut kuten hallituksen jäsenten ja edustajien itsenäinen harkinta voisivat korjata tilannetta, mutta sitä joudumme odottamaan ehkä kauankin.

Miten Paavo Väyrysen käynnistämä Kansalaispuolue sijoittuu tähän kuvaan ja mitä uutta se on tuomassa suomalaisiin puoluerakenteisiin? Miten Kansalaispuolue eroaa entisistä puolueista? Mitä tarjottavaa sillä on kansanvallan ja edustuksellisen demokratian pelastamiseksi?

Puolueen ohjelmatyö on vasta alkamassa, joten ohjelmallinen ero entiseen voidaan vielä sivuuttaa. Kansalaispuolue toki erottautuu muista ottamalla vakavasti kansalaisten eurokriittisyyden ja tarjoamalla tuolle kriittisyydelle nyt puuttuvan vaikutuskanavan.

Kansalaispuolueen idea: suora vaikuttaminen

On kuitenkin syytä havaita, että Kansalaispuolue on rakenteellisesti erilainen kuin muut.

Tässä on ydin: Kansalaispuolue on muuttamassa parlamenttiryhmän (ja puoluehallituksen) edustuksellisen demokratian välineeksi korostamalla edustajan itsenäisyyttä ja toimintavapautta.

Edustajan valinta ja uudelleenvalinta ovat täysin äänestäjien käsissä, joten ehdokas ja valittu edustaja ovat velvoitettuja edustamaan äänestäjien ja vain äänestäjien tahtoa. Puolueen tavoitteet, ohjelmat ja säännöt ovat yhdistävä tekijä, mutta jokainen jäsen toimii omatuntonsa mukaan tietäen joutuvansa mittauttamaan luottamuksensa ja kannatuksensa seuraavissa vaaleissa. Äänestäjä ei äänestä puoluetta, vaan ehdokasta johon luottaa ja jonka uskoo kykenevän itsenäiseen harkintaan ja toimintaan.

Myös kannatusjäsenten (tukiryhmän jäsenten) ja puolueen suhde on suora: Kansalaispuolueella ei ole koneistoa, joka astuisi äänestäjän ja edustajan väliin kuten nykyiset puoluekorporaatiot tekevät. Kannatusjäsen viestittää ajatuksiaan ja toiveitaan ilman välikäsiä puoluejohdolle ja edustajille, voi osallistua tilaisuuksiin täysin puheoikeuksin ja äänestää esivaaleissa ”ottamatta jäsenkirjaa”. Kannatusjäsenen vaikutusvalta on suurempi kuin jäsenten tavanomaisissa puolueissa, ilman tavanomaista sitoutumista.

Luova ote on tarpeen

Hankkeen onnistuminen vaatii tietenkin lisää luovuutta sääntöjen ja ohjelmien sekä yleensä toimintamuotojen kehittämisessä ja edessä olevien haasteiden ratkaisemisessa. Kykeneekö Kansalaispuolue muodostamaan puoluerajat ylittävän yhteistyömallin ja sallimaan muihin puolueisiin kuuluvien osallistumisen toimintaan? Kykeneekö se purkamaan puoluekurin kahleet ja siis toimimaan moniulotteisena parlamenttiryhmänä?

Kansalaispuoluetta ei olisi ilman parlamentaarikko Paavo Väyrystä. Hänen roolinsa on varmaan myös jatkossa keskeinen sekä idean kehittäjänä ja sen valovoimaisena vetäjänä. Itse hanke kuitenkin kasvaa ja tekee itsensä tarpeelliseksi ratkaisuna puoluedemokratian ja edustuksellisen demokratian ongelmiin.

Edustuksellisen demokratian pelastaminen vaatii myös sitä, että myös muut puolueet olisivat valmiita itsensä rakenteelliseen uudistamiseen. Haaste on esitetty.

Toimittajien ja tutkijoiden on syytä ylittää nyt yllätyskynnys ja omat ennakkoluulonsa ja  seurata tarkoin alkanutta puoluerakenteen uudistusta.

Vilho Harle

Kirjoittaja on kansainvälisten suhteiden ja valtio-opin emeritusprofessori sekä Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsen.

Otsikointi Kari Arvola.