EU:n venäläinen ruletti Ukrainassa

Sen jälkeen kun Ukrainan katuparlamentti oli pyyhkinyt edellisenä päivänä allekirjoitetulla neuvottelusopimuksella takapuoltaan ja ryhtynyt yksipuoliseen vallanottoon, on tilanne edennyt siihen, että Krimin provinssi on erkaantumassa Ukrainan keskushallinnosta ja Ukrainan itäosissakin kytee monin paikoin irtaantumisajatus.

Syylliseksi on lännessä, eli EU:n johtomaissa ja USA:ssa löydetty Venäjä ja etenkin sen presidentti Putin. Nyt kerrotaan venäläisjoukkojen miehittäneen Krimin ja valmistautuvan laajaan sotilasoperaatioon mahdollisesti myös Ukrainan itäosien suhteen. Tätä ajatusta toistava kuoro ei tiedä tai ei myönnä, että Krimillä on omasta takaa tuhatlukuinen joukko puolisotilaallisia yhteenliittymiä tai järjestöjä. Ne eivät ole mitään vapaapalokuntia, vaan hyvin koulutettuja ja varustettuja, koordinoituun toimintaan kykeneviä sotilaallisluontoisia osastoja. Osastojen venäläismielisyydestä tai Venäjän materiaalituesta ei ole epäilystä, mutta puhe miehityksestä on vailla pohjaa.

Krimin väestöstä nyt valtaosa on venäläistä, se on tämän ruletin yksi tosiasia. Lisäksi Venäjällä on sotilastukikohdissaan lähes 20 000 miestä, joten kyllä Krimillä venäläistä sotavoimaakin riittää.

EU:n pelihalut Ukrainassa

Spekulaatioita Ukrainan ympärillä riittää, enkä ryhdy tässä syvällisemmin siihen leikkiin. Silti olen kummastellut EU:n kiirettä Ukraina-kysymyksessä. Etenkin Saksan aktiivinen rooli herättää kysymyksiä. En ole ainoa ihmettelijä. Myös monet politiikan tarkkailijat ja joukossa myös Saksan entinen liittokansleri Helmut Kohl ovat esittäneet kriittisiä näkemyksiä omaksutun linjan suhteen.

Itse näen Saksan aktiivisen hääräilyn taustalla historiallisia syitä ja kasvavia taloudellisia intressejä. Ukraina on taloutena köyhä, mutta sillä on potentiaalia. Maan läpi kulkee Keski-Eurooppaan venäläinen kaasuputki, joka sinänsä on yksi osa ongelmaa. Mutta myös liittokansleri Angela Merkelin ja liittopresidentti Joachim Gauckin DDR-tausta on ilmeinen syy Saksan johdon linjauksille. Molemmille tuntuu tärkeältä näyttää, että historiastaan huolimatta he ovat reippaita Venäjän vastustajia ja seisovat lännen etuvartiossa nyt Ukrainassa.

Venäläismotiiveja minun on helppo ymmärtää, vaikka en ole sotilaallisten interventioiden tai sotapelien kannattaja. Venäjällä Krim nähdään historiallisesti omana alueena. Donbasin kaivos- ja teollisuusalue sekä koko itäinen Ukraina on samaten sellaista seutua, jossa venäläisillä ja venäläisellä pääomalla on vuosisatojen takaa rooli sekä taloudessa, että siviilielämässä.

Ukrainan katuparlamentin ensimmäisiin päätöksiin sekä poliittisiin julistuksiin kuului venäjän kielen roolin hävittäminen julkishallinnosta. Samalla äärilaidan natsihenkiset järjestöt korostivat Venäjää arkkivihollisenaan. Johtopäätös voi Venäjän näkökulmasta olla vain sellainen, että venäläisväestö ja venäläiset omistukset ovat uuden hallinnon Ukrainassa vaarassa. Että kehitys kulkee tähän suuntaan, siitä kertovat osaltaan oikeusprosessit, joiden sisältönä on erilaisten rikossyytteiden avulla ottaa venäläisomistus Ukrainan valtion haltuun tai myydä se ”omille” oligarkeille.

Venäjän tavoitteet

Arvioin, että Venäjän näkökulmasta tärkeitä tavoitteita on periaatteessa kolme: 1) Venäjän laivaston tukikohdat säilyvät Krimillä. 2) Krim saa laajan autonomian tai liittyy Venäjään. 3) Ukrainan itäosien autonomia varmistetaan ja sitä laajennetaan siten, että venäläisväestön asema turvataan eikä venäläispääomaa ryöstetä.

Kun EU yhdessä amerikkalaisten kanssa nyt puhuu pakotteista ja korostaa kansainvälisen oikeuden merkitystä, se pelaa Ukrainalla venäläistä rulettia. Pakotteita suunnitellaan niitä yksittäisiä henkilöitä vastaan, joiden katsotaan olevan vastuussa Ukrainan tapahtumista. Näillä viitataan lähinnä niihin venäläisiin, joiden EU-konstruktio katsoo olevan syyllisiä Krimin erkaantumisprosessin ja mahdolliseen Ukrainan hajoamiseen. Kyseeseen tulevat siis lähinnä ne venäläiset monimiljärdöörit ja heidän yrityksensä, joilla on konkreettisia vastuita ja velvoitteita valvottavanaan Ukrainassa ja Krimillä. Lukumäärää on vaikea arvioida. Mutta kansainvälisiä suurliikemiehiä on Venäjällä runsaat sata ja he omistavat sveitsiläispankki Credit Suissen arvion mukaan noin 35 prosenttia Venäjän finanssiomaisuudesta. Ilmeisesti monella näistä on asiointia myös Ukrainassa.

Oligarkkien varoja on sijoitettu eniten Englantiin, mutta myös Yhdysvaltoihin ja Sveitsiin, varsinaisista veroparatiiseista puhumatta. Näihin kohdistuvat sulkutoimet ja tilien jäädyttämiset ovat sananmukaisesti venäläistä rulettia. Vaikutukset tuntuvat myös jäädyttäjien taloudessa, sillä venäläistä rahaa on sidottu valtavasti läntisiin yrityksiin ja ihan oikeaan yritystoimintaan. Varoituksen ääniä kuuluukin eripuolilta Eurooppaa ja myös Yhdysvalloista.

Siksi en henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että tälle tielle puhtaasti poliittisen arvovallan ja diplomaattisen pelin viehätyksen vuoksi lähdettäisiin. Lisäksi Venäjällä on mahdollisuus melkoisiin vastatoimiin myös talouden alueella. Vaikka Venäjä tällä hetkellä on yhteistyön kautta sitonut suuria pääomia mm. kaasun toimitukseen Eurooppaan, on sillä potentiaalisia energia-asiakkaita runsaasti toisella ilmansuunnalla. Euroopan kannalta on kohtalokas virhe, jos energiayhteistyö Venäjän kanssa katkeaa.

Liturgia kansainvälisestä oikeudesta

Pidän selvänä, että Venäjä pyrkii edellä listaamani tavoitteet saavuttamaan rauhanomaista tietä, vaikkakin sotilaallisesta voimasta muistuttaen. Puheet kansainvälisestä oikeudesta voitaisiin tässä yhteydessä siirtää hieman syrjään. Nimittäin ellei muisti ole kokonaan mennyt, voitaisiin nostaa keskusteluun esimerkiksi 15 vuotta sitten tapahtunut NATO-hyökkäys Jugoslavian osavaltioon Kosovoon. Pommituksissa kuoli 3500 ihmistä. Se oli USA:n suurin sotaoperaatio Vietnamin sodan jälkeen ja tehtiin täysin ilman YK:n mandaattia, vastoin kaikkia lakeja. Tavoite oli Jugoslavian hajoittaminen.

Maaliskuussa 2003 amit ja englantilaiset hyökkäsivät Irakiin. Kahden kuukauden operaation jälkeen Saddam Hussein kukistui, mutta ulkomaiset joukot miehittävät maata aina vuoteen 2011 saakka. Taustalla oli öljy, vaikka muuta puhuttiin. Ja tilanne tänään on se mikä on. Missä piileskeli kansainvälinen oikeus?

Pakistanissa USA harrastaa ja Obaman kaudella aikaisempaa aktiivisemmin täsmäohjattujen lennokkien avulla yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien tapppamista. Ei tälle ole oikeudellista perustaa, mutta vuoden 2004 jälkeen ruumiita on 330 lennon tuloksina syntynyt YK:n tietojen mukaan 2200 ja 600 ihmistä on vakavasti haavoittunut. Muutama tapetuista on voitu määritellä USA:n vihaamiksi terroristeiksi. Tämän toiminnan perusteella ei kukaan vaadi amerikkalaisia asetehtailijoita matkustuskieltoon eikä heidän tilejään ole jäädytetty.

Guantanamossa USA pitää yllä vankileiriä, jonka toimintaa ei valvo minkäänlainen tuomioistuin. 2000-luvulla leirille on suljettu vajaat 800 jostakin epäiltyä henkilöä. Kansainvälisoikeudellista perustaa tällekään toiminnalle ei ole. Obama matkustuskieltoon?

Afganistanin pommitukset ja sotilasoperaatio maan miehittämiseksi alkoi vuonna 2001. Asialla olivat USA, Englanti ja Australia. Tavoitteeksi julistettiin terrorismin vastainen kamppailu, eli lähinnä talibanit ja hypoteettinen terroristijärjestö Al Kaida. Operaatiolle hankittiin YK:n mandaatti, mutta kansainvälisen oikeuden mukaista perustelua sotilaalliselle puuttumiselle ja miehitykselle ei asiantuntijoiden näkemyksen mukaan ole. Mutta ei sitä tarvita, kun oikein yhdessä yritetään.

Libyan tapaukset ovat nekin vielä muistissa. Kun kampanja Gaddafia vastaan käynnistyi, siihen yhtyi ihmeteltävällä ripeydellä EU ja etenkin Ranska, jonka hävittäjäpommittajat ryhtyivät auttamaan kapinallisia. Gaddaf saatiin tapetuksi ja uusi valta rakennettiin. Mutta kuten uutisista oikein etsimällä saa tietää, maa on sekasortoisessa tilassa ja esimerkiksi yhtä öljysatamaa pitää hallussaan jokin kapinoiva klaani. Ja näitä maassa riittää. Oliko Libyan operaatiolle kansainvälisen oikeuden antama perusta?

Kysymys on absurdi, kuten koko tältä pohjalta lähtevä argumentointi.

Tämä pätee myös Ukrainan tapahtumiin. Niitä pitää arvioida todellisten taustojen ja syiden pohjalta. Poliittiset viritykset ja median takapirujen luomat tarinat palvelevat aina jotakin tarkoitusperiä. Niiden ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää. Ja etenkin maltti, kuten myös vanha Saksan liittokansleri Helmut Kohl muistuttaa.

Jälkikommentti

Tuossa kirjoituksessani jätin kokonaan huomiotta puhtaasti sotilaallispoliittiset näkökannat, koska en ole aihepiiriin syvällisemmin perehtynyt. Asiaa valottaa alan tutkimuslaitoksen selvitys täällä.