Hiilidioksidista pitäisi keskustella. Siitähän koko hässäkkä ilmaston ympärillä sikiää.
https://karvola.wordpress.com/2013/03/24/valipuhe-hiilidioksidin-sateilysta/
Kasvihuoneilmiö
Kokouksen anti
Suomen ympäristöministerin tiedotteen ydinsisältö kaksi viikkoa kestäneestä ilmastokouksesta:
”Seuraava ilmastokokous järjestetään vuoden kuluttua Egyptissä”.
30 000 osanottajaa virallisen arvion mukaan Glasgowissa. Toinen mokoma mukana seuralaisia. Hotellit ja muut majoituspalvelut ylibuukattuja, ravintolat ja koko viihdemaailma tukipalveluineen ylikierroksilla ympäri vuorokauden.
Päästöjä ei laskenut kukaan eikä millään. Ekologia, mitäs se nyt taas olikaan? Ai niin, sitä että rahvas maksaa.
Se hiilidioksidi
Uutisten lukijat ja heidän tekstiensä kirjoittajat toistavat päivästä toiseen, että hiilidioksidipäästöjen pääosa koostuu fossiilisten polttoaineiden, siis lähinnä hiilen, kaasun ja muiden hiilivetyjen polttamisesta.
Väärin. Ihmiskunnan osuus kaikkineen ilmakehään tulevasta hiilidioksidista on noin 4 prosenttia. Valtaosa tulee meristä ja koko luomakunnan uloshengityksestä, jos näin asia yksinkertaistetaan.
Hiilidioksia on ilmassa hieman yli 0,04 tilavuusPROSENTTIA.
Jos teitä huvittaa, niin laskekaa, millaisesta osuudesta ilman hiilidioksidista ihmiskunta vastaa.
Jos osaaminen riittää, laskekaa sen jälkeen, millainen osuus ihmiskunnan tuottamalla hiilidioksidilla on ilman lämpötilaan, globaalisti.
Ai että ette osaa laskea? Että annatte mieluummin muiden laskea ja ottaa rahanne, jotka luovutatte ”ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun” esimerkiksi autoa tankatessanne tai asuntonne lämpölaskua maksaessanne.
P.S. Miksiköhän muuten tuo iskulause ”taisteluineen” kuulostaa niin tutulta? Ei taistelua ilman yhteistä rintamaa….
Jättipaketti josta ei puhuta
Alle linkattu EU:n komission suunnittelema niin sanottu ilmastopaketti maksaa yhteensä arviolta 2 biljoonaa euroa. Eikä se hinta varmaan tuohon jää.
EU toimii kuin tarujen Münchhausen. Hän nosti itseään tukasta pysyäkseen ratsuineen ilmassa. EU tekee jäsenmaiden myöntämien varojen kanssa samaa politiikkaa.
Erona on vain se, että sadun Münchhausen ei käynyt ihmisten kukkarolla.
Mutta paketti on jäsenvaltioille niin kallis, että vähävaraisempien kansalaisten elinkustannusten tueksi ollaan perustamassa noin 70 miljardin euron erillisrahasto.
Jos rahasto rahoitetaan esim. päästökaupalla, se nostaa väistämättä energian hintaa ja sen kautta elinkustannuksia kautta linjan.
EU:n hattutemput perustuvat siihen, että komissio rahoittaa aina kaikki operaationsa jäsenmaiden antamilla takuilla ja suostumuksella.
Joskus tämä kehitys on pakko pysäyttää. Eihän tässä maailmassa pelkän velan otolla pärjää. Mutta nimenomaan sitä EU tekee eikä juuri kukaan aseta tätä pitkää linjaa kyseen alaiseksi.
Kyllä minä ihmettelen.
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_3541
Hallituksen mittakaavat
Suomen hallituksella on pahanlaatuinen mittakaavaongelma veronmaksajien varoilla maksettavien ilmastonsuojelurahojen suhteen.
Tämän osoitti alleviivaten pääministeri Marin eduskunnan kyselytunnilla 14.10.2021. Hänen mukaansa Suomella oli jopa keskeinen rooli Euroopan unionin kunnianhimoisten päästötavoitteiden määrittelyssä. Hyvä tytöt!
Suomen osuus syyllisiksi määritellyistä globaalipäästöistä (hiilidioksidiksi laskennallisesti muutettuina) on 0,1 prosenttia.
Vaikutusta Suomen toimilla ja rahankäytöllä ilmaston suhteen on siis vain tämän maan asukkaiden toimeentuloon ja kunnianhimoaan jatkuvasti korostavien poliitikkojen urakehitysodotuksiin.
Suomalainen tutkimus ja elinkeinoelämä on hyvin selvillä maailmanmarkkinoiden tarpeista ilman suomalaisten uhria EU-alttarille.
Ei Suomen hallituksen tarvinnut globaalisti rahoittaa esimerkiksi avaruustutkimusta Vaisalan maailmankuulujen mittaus instrumenttien kehityksen hyväksi. Eikä sen tarvinnut opettaa eteläisten kehitysmaiden lapsia sen vuoksi lukemaan, että täkäläisille pelienkehitysfirmoille luotaisiin markkinoita.
Pienen maan hallituksen ensisijainen tehtävä ylintä poliittista valtaa käyttävässä Euroopan unionissa on puolustaa suomalaisten elinehtoja. Kaikki muu on toisarvoista.
Säteilytase ja energiavirrat
Käsitykseni mukaan puhe säteilytasapainosta tai -pakotteesta on IPCC:n piirissä sepitettyä tarkoitushakuista ”kasvihuonefysiikkaa”.
Jos maan piiriin tuleva auringon säteilyenergia poistuisi avaruuteen saman suuruisena, niin voimakone maa pysähtyisi.
Auringon säteilyenergia on keskeinen käyttövoima kaikille maan, veden ja biosfäärin prosesseille.
Sen lisäksi vaikuttavat gravitaatio, maan pyörimisliike ja kuu radallaan. Lisäksi on seismisiä ja pitkäkestoisia geologisia prosesseja vaikutuksineen.
Avaruudesta saadaan eri sorttista säteilyä, jolla on oma, heikosti ymmärretty vaikutuksensa maan ilmakehän ja maanpiirin prosesseihin.
Sääilmiöt syntyvät auringon säteilyenergiasta erilaisten vaihesiirtymien kautta. Maapallolla on lattialämmitys. On sitten puhe tuulista, vesien aaltoliikkeesta, merivirroista yms. kaikkien taustalla on aurinko.
Koko biosfääriin pätee sama. Kaikki tämä voidaan ymmärtää energiaa käyttävänä ja muuntavana materiaalisena systeeminä, ”koneena”.
Kaikki sen prosessit ovat irreversiibeleitä ja ne sammuvat, ellei energiaa jatkuvasti syötetä lisää. Kaikissa prosesseissa syntyy myös eksersiaa termodynamiikan lakien mukaan.
Tällä perusteella väitän, ettei ole mitään tarvetta konstruoida väkinäisesti ”säteilytasapainoa”. Systeemin toiminta sitoo koko ajan merkittävän osan maan piiriin tulevasta energiasta.
Energian vaihesiirtymäketjun alapäässä oleva lämpö poistuu IR-säteilynä maasta ja ilmakehästä.
Em. perusteella on maalaisjärjen mukaan mahdotonta ajatella, että maapallon energiajärjestelmään kuuluisi staattinen säteilytase. Sama koskee energiatasetta sellaisena, että lähtevä ja tuleva energia olisivat saman suuruisia.
Mitä termodynamiikka sanoo?
Keskusteluissa on käynyt ilmi, ettei termodynamiikan keskeisiä lainmukaisuuksia oikein tunneta tai noteerata ilmastonmuutospropagandan pauhatessa. Tämän aiheen kannalta olisi tärkeä huomata, että energiaa ei voi luoda eikä hävittää ja että erikseen säteilyenergiaa koskevaa, ns. jatkavuuden lakia ei termodynamiikassa ole. Sen sijaan liike-energialla, kineettisellä energialla ja kemiallisella energialla se on. Tämä liittyy energian säilyvyyden lakiin.
Maapallon ilmakehän, vesistöjen ja biosfäärin prosessit käyvät auringosta tulevalla säteilyenergialla. Mutta termodynamiikan mukaan mikään energian muunnosprosessi ei tapahdu jäännöksettä.
Auringon säteilyn tullessa maan piiriin, systeemi maahan, säteilyn energia alkaa tehdä työtä eri energiamuodoissa. Tässä yhteydessä nimen omaan puhutaan vaihesiirtymistä joiden tuloksena ilmamassat liikkuvat, merivirrat virtaavat, elävä luonto sykkii monimuotoisena ja sääilmiöt ovat keskusteluteemoja vuosisadasta toiseen.
Mutta termodynamiikan tarkoittamalla työllä on väistämättä oma hyötysuhteensa. Osa energiasta menee ”hukkaan” ja muuttuu lämmöksi. Systeemi maa on energian suhteen avoin. Hukkalämpö poistuu systeemistä IR-säteilynä eri reittejä pitkin avaruuteen.
Kytkentää maahan tulevan laajakaistaisen auringon säteilyn ja lähtevän, systeemientropiaa kuvaavan IR-säteilyn välillä ei ole.
Jos tuleva säteilyenergia ja lähtevä IR-säteily halutaan esittää energiataseena laatikkoilla ja nuolila, kuviossa tulee mitatun(!?) hukkalämmön ohella esittää myös energiaa käyttävät ja muuntavat prosessit. Näin saadaan systeemi maapallon energiatase.
Mutta millään ilmakehän korkeustasolla tuleva ja poistuva, säteilyn muodossa oleva energia, ei voi olla saman suuruinen. ”Säteilytase” on fysikaalinen epäkäsite.
Olen täydentänyt kirjoitusta Ilmastofoorumilla käytyjen keskustelujen johdosta 6.3.2019. ka
Miksi Antarktis ei lämpene
Saksalaistutkijat ovat julkaisseet arvovaltaisessa tiedejulkaisussa ns. kasvihuoneilmiöön liittyvän selvityksen. Sen idea on selittää hieman kiusallinen ilmiö, eli syy siihen, miksi Etelänapamantereen lämpötila ei nouse hiilidioksidin lisääntymisestä huolimatta.
Tutkimusselostuksessa on osa paikkansa pitämätöntä liturgiaa. Mutta lopputulos on oikea. Ei ole sellaista fysikaalista prosessia, jonka avulla hiilidioksidi voisi kylmän selättää.
Tutkijat rajaavat tuloksensa koskemaan vain Antarktista. Voi olla, että kyseessä on tietoinen harhautus.
Mutta saattaa olla niinkin, että arvoisat herrat tietokonesimulaatioineen eivät halua myöntää itselleenkään, ettei hiilidioksidin itseään eteenpäin piiskaavaa lämmitysmekanismia ole lainkaan olemassa, ei ainakaan reaalimaailmassa.
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/2015GL066749/full
Satu kemianjätistä ja otsonikadosta
Nyt tuhma Kari-pappa kertoo teille ympäristösadun.
Olipa kerran suuri kemiankonserni. Se keksi muiden muuassa aineen, jota voitiin käyttää jääkaappien ja pakastinten kylmänlähteenä. Yritys patentoi keksintönsä ja pani töpinäksi. Niinpä ainetta käytettiin kautta maailman 1930-luvulta aina meidän päiviimme asti (jotka tässä tapauksessa päättyivät ns. Montrealin sopimukseen 1988). Sopimus kielsi uv-säteilyltä ihmispoloja suojaavan otsonikerroksen tuhoaineet ja myöhemmin myös määrätyt puunsuoja-aineet.
Hyvät ihmiset ajattelivat palkittujen tiedemiesten tutkimusten ansiosta, että näin saadaan otsonikerros pysymään paikoillaan eivätkä ihmiset kuole ihosyöpään. Tällainen pelko virisi sattumalta juuri 70-luvulla lehdistön palstoille ja pani sivumennen vauhtia aurinkovoiteiden markkinoille.
Tiedemiehet Crutzen, Molina ja Rowland saivat Nobelin palkinnon otsonikerrosta ja fluorattuja hiilivetyjä koskevista tutkimuksistaan. Heistä Crutzen palkittiin otsonikerroksen muutoksen mallintamisesta, ensimmäinen mallinnuksen Nobel laatuaan. Crutzen osasi jopa kertoa, millainen otsonikerros oli ollut 1700-luvulla ja millainen se tulee olemaan, ellei mitään tehdä.
Niihin aikoihin asti oli ajateltu, että otsonikerros vaihtelee ajan myötä suurestikin. Sääli, ettei monitaitava Geothe osannut mitata otsonia. Jäämme näin ollen Crutzenin mallinnusten varaan. Mutta tarina jatkuu.
Suuri (ja ilmeisesti myös paha) kemiankonserni huomasi sattumalta samoihin aikoihin 70-luvulla, että sen kylmäaineita koskeva patentti menee vanhaksi ja markkinoille työntyy jos jonkinmoisia kilpailijoita. Innovatiivinen kun oli, yritys ajatteli, että jotain uutta pitää keksiä, koska kilpailu ei ole kovin hyvä tilin kartuttaja. Niinpä se palkkasi tutkijat selvittämään, miten sen valmistama kemikaali suhtautuu otsoniin. Tarina ei viitsi kertoa tutkijoitten nimiä. Ja jepjep, niinhän siinä kävi ja Nobelit tuli.
Yritys oli Montrealin sopimuksen voimaantulon aikoihin jo kehittänyt ja markkinoinut maailmanlaajuisesti uuden tuotteen, joka ei koskaan ole pahaksi otsonille.
Kaikki hyvin. Nyt on otsoniaukko hyvin pieni eikä kai ihosyöpääkään enää saada aurinkorannoilta? Mutta viimeisten vuosikymmenten historiasta tiedetään, että otsoniaukon koko vaihtelee rajusti vuosien saatossa. Paha tarinan kertoja jää odottamaan, josko otsoniaukko jälleen alkaisi laajeta ja miten sitten suu pantaisiin.
Sen pituinen se.
Jälkikirjoitus
Tuli tahaton floppi, kun ei jaksa kaikkea seurata. Nimittäin Der Spiegel uutisoi viime vuoden 2015 lokakuussa, että otsonikato on tai oli silloin saavuttanut mittaushistorian toiseksi suurimman laajuuden.
Ennätyksellisen suuri aukko oli lehden mukaan vuonna 2006. Eli mitenkäs nyt suu pannaan?
Ilmastonmuutos EU:n valtti energiapelissä
EU-komissio yrittää painostaa teollisuusmaat luopumaan öljystä ja muista maaperän fossiilisista polttoaineista. Taustalla voivat olla paitsi median rummuttama huoli ilmastosta ja kasvihuonekaasuista, myös valta- ja geopoliittiset tavoitteet.
Euroopan unioni on ryhtynyt kohtalokkaaseen energiapeliin ilmastonmuutoksesta kehitetyn pelotteen avulla. Tarkoituksena on pelastaa valtioliiton energiahuolto maapallon öljyvarojen vähentyessä. Jos uhkapeli epäonnistuu, seurauksena on EU:n taloudellinen marginalisoituminen ja ajautuminen lopullisesti maailmanpolitiikan sivuraiteelle. EU:n omat fossiilisten polttoaineiden resurssit ovat vaatimattomat. Valtioliitto toimii tuontienergian varassa. Tilanne on kestämätön.
Totaalipelote
Teollisen yhteiskunnan aiheuttamaksi väitetty tuhoisa ilmastonmuutos on se totaalinen pelote, jonka avulla EU-komissio yrittää painostaa teollisuusmaat luopumaan öljystä ja muista maankamaran fossiilisista polttoaineista.
Virallisen linjauksen mukaan tavoitteena on vähentää kautta maailman niin sanottuja kasvihuonekaasuja.
Tämän kirjoittajan näkemyksen mukaan tärkein tavoite on kuitenkin luonteeltaan valtapoliittinen. Tavoitteena on nousu vaihtoehtoisen energiateknologian avulla globaalisen pelinrakentajan asemiin uusilla, ”vihertyvillä” markkinoilla. Tätä tarkoitetaan, kun EU ilmoittaa olevansa ja tahtoo olla kunnianhimoisen ilmastopolitiikan edelläkävijä.
Strategian onnistuessa Euroopan teollisuusvaltioiden neuvotteluasema luonnonvarojen kuten uraanin, öljyn, hiilen ja kaasun omistajiin nähden parantuisi olennaisesti. Enää ei oltaisi vain energiaraaka-aineen ostajia, vaan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta elintärkeän teknologian ja ilmaston suojelutuotteen markkinajohtajia ja konsultteja.
Uuden politiikan hyötyjiin kuuluisi EU:n retoriikan mukaan koko ihmiskunta. Luvassa olisi pitkällä aikavälillä suotuisempia säitä ja turvattu energiahuolto. Nopeimman hyödyn tästä linjauksesta kuittaavat kuitenkin ns. eettiset sijoittajat, entiset vainöljy-yhtiöt mukaan lukien.
Välittömiin edunsaajiin kuuluvat myös uuden ympäristöideologian työllistämä virkamieskunta, valtion rahoitustuen kautta monenlaiset kansalaisjärjestöt ja ”ilmastosensitiiviset” yritykset ja instituutiot, sensaatiohakuista mediaa unohtamatta.
Yksi lantti, yhteinen lompakko?
Virallisessa ideologiassa, sillä sellaisesta nyt on jo kysymys, ilmaston suojelu ja energiapolitiikka ovat saman lantin eri puolia. Lantin puoliskot yhdistää toisiinsa elämän eliksiiri hiilidioksidi, jota kaikessa palamisessa, myös elävän luonnon aineenvaihdunnassa vapautuu kiertoon valtavia määriä.
Ilmaston muutosten syyksi määritellään kuitenkin vain teollisen toiminnan aiheuttaman hiilidioksidin lisääntyminen. Jos siis onnistuttaisiin vähentämään teollisuuden, liikenteen ja asumisen tuottamaa hiilidioksidia, niin ilmasto muuttuisi otollisemmaksi ja katastrofilta vältyttäisiin. Tähän saakka ajatus näyttää selvältä, mutta reaalimaailma aiheuttaa ongelmia.
EU-maiden osuus maailman hiilidioksidiekvivalenteissa mitatuista kaasupäästöistä on noin 11 prosenttia. Osuus on pienenemässä myös ilman itse toteutettuja leikkauksia. Kehitysmaiden ja ns. siirtymätalouksien talouskasvun johdosta kaikenlainen polttaminen väistämättä lisääntyy ja ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt sen mukana. Vain harva tietää, että kokonaisuudessaan teollinen kulttuuri tuottaa ilmakehään tulevista hiilidioksidimääristä vain alle 4 prosentin osuuden.
EU:n strategian kannalta olisi välttämätöntä, että muu maailma USA:n johdolla allekirjoittaisi sellaisia papereita, joissa valtiot sitoutuvat itse kuristamaan talouttaan päästöjä rajoittamalla. Tämä on laajemmassa mitassa epärealistinen toive, koska tällaiset paperit maksavat mahdottomasti . Ja jos valtioilla, kuten USA:lla, Kiinalla, Intialla, Venäjällä, Australialla ja Etelä-Afrikalla on yhteensä runsaat 85 prosenttia maapallon hiilivarannoista maaperässään, miten ne voisivat lopettaa tämän energialähteen hyödyntämisen tai raaka-aineiden myynnin tarvitsijoille?
Vastaavasti voi kysyä, miten suurimpien uraaniresurssien haltijat Australia, Kazakstan ja Kanada voisivat lopettaa uraanin hyödyntämisen tai myynnin, kun ydinenergian käyttö reaalimaailmassa kaikesta puheesta huolimatta kasvaa? Ydinvoima kuuluu olennaisena osana suurten kehittyvien talouksien energiavalikoimaan, tahdomme tai emme.
Nykyisten 30 ydinvoimamaan joukkoa täydentää kolme uutta tulijaa Turkin, Saudi-Arabian ja Vietnamin aloittaessa voimaloiden rakentamisen. Toimivia reaktoreita on maailmassa runsaasti yli 400. Rakenteilla on kymmeniä uusia voimaloita, enemmistö Intiassa, Kiinassa (28), Etelä-Koreassa ja Venäjällä. Ranskalaiset ovat uudistamassa ja lisäämässä voimalakantaansa ja Japani on käynnistänyt uudestaan kaksi reaktoria Fukushiman jälkeen suljetuista. Suunnittelijoiden pöydillä on kymmeniä uusia voimaloita. Hiilivoima puolestaan kukoistaa jopa Saksan energiareformin (Energiewende) oloissa.
Jos EU yhdessä joidenkin Yhdysvaltojen rahalaitosten kanssa pyrkii rajoittamaan ydin- tai hiilivoimaan suunnattuja investointeja, niin sijoitushaluja löytyy ainakin Venäjältä, Etelä-Koreasta ja Kiinasta, ilmeisesti myös Ranskasta ja Saksasta.
Sikäli kuin hiilivoimaa ”meikataan” arvokkailla, mutta tehottomilla hiilidioksidin talteenottojärjestelmillä, rahoituspohja edelleen laajenee.
Öljyn käyttö ja kelpoisuus
Öljyn kulutuksen kasvutrendi ei juuri tällä hetkellä sojota ylöspäin. Mutta enemmistö maapallon kansoista on vasta pääsemässä polttomoottorin mahdollistaman liikkumisen makuun. Myös lentäminen on kaikesta uhoamisesta huolimatta kasvussa. Kehittyneen markkinatalouden perusmekanismit eli työvoiman liikkuvuus sekä kuljetusten joustavuus ja reaaliaikaisuus ovat nekin toistaiseksi olennaisesti polttomoottorin varassa.
Öljy ei ole elintärkeää vain polttomoottoreille, vaan myös koko kemianteollisuudelle muoveineen, lannoitteineen ja lääkkeineen. Myös elintarvikkeiden tuotanto, jalostus ja jakelu ovat kovin öljyriippuvaisia.
Siksi öljyn kysynnän ei voida odottaa romahtavan. Kun maaöljy jossain vaiheessa todella alkaa vähentyä, sen rinnalle nousevat vaikeammin hyödynnettävät raaka-aineet. Niitä ovat öljyliuske ja -hiekka sekä palava kivi Itämeren eteläpuolella, Karjalan kannakselta Ranskaan saakka ulottuvalla vyöhykkeellä.
Vähitellen polttoaineen tarjontaa laajentavat myös biohajoavista materiaaleista tuotetut polttoaineet, kaasu ja alkoholi syöden tilaa elintarvikkeiden raaka-aineilta.
Synkältä kalskahtava ennuste kuuluu: Kaikki maapallon öljyvarat tullaan käyttämään loppuun. Hiilidioksidin ihmisperäinen tuotanto ei globaalisti vähene, vaan kasvaa vielä vuosikymmeniä EU:n pyrkimyksistä piittaamatta.
Öljyn vähenemiseen sopeudutaan, mutta aikataulun sanelee vaihtoehtojen taloudellinen kannattavuus. Enemmän tai vähemmän valistunut arvio vaadittavan siirtymäkauden kestosta on 30 vuotta.
Kysynnän paine ja ilmastopakote
Esimerkiksi energian kysynnän kasvupotentiaalista sopii Intia. Siellä 500 miljoonaa ihmistä on vielä vailla sähköä. Autoistuminen on lähtenyt liikkeelle. Niin sanottujen vaihtoehtoisten energianlähteiden osuus maan koko energiantuotannosta on prosentin luokkaa. Tilanne ei tässä suhteessa kysynnän rakenteen vuoksi lähivuosikymmeninä olennaisesti muutu.
Vuoteen 2050 mennessä Intia ohittaa väestön määrässä Kiinan. Joidenkin arvioiden mukaan Intian väkiluku on tuolloin 1,7 miljardia ja Kiinan 1,4 miljardia. Mutta myös muualla teollistuminen etenee ja väestön energiatarpeet pitää tyydyttää.
Näin tapahtuu Venäjällä, Kaukoidän väkirikkaissa maissa ja Etelä-Amerikassa. Eikä kiinalaistuva Afrikkakaan jää paikoilleen polkemaan. Kaikkialla tavoitellaan kehittyneiden läntisten maiden infrastruktuuria ja elintasoa. Tavoite edellyttää energian käytön voimakasta lisäämistä.
Siksi EU:n kallista vaihtoehtoa tarjoava energiasyötti ei ilman massiivista rahoitusapua houkuttele. Unionin ilmastopelotteen varaan rakennettu pakote leikkauksineen ja päästökauppoineen perustuukin virheelliseen arvioon globaalin kehityksen liikevoimista.
EU:n syötti niellään laajemmin vain siinä tapauksessa, että bisnesmaailma voi sitä hyödyntää ja leikkaustoimille, päästökaupalle ja kannattamattomille uusinvestoinneille tukiaisineen löytyy rahoittaja. Yleensä rahat ojentaa kansan karttuisa käsi, jonka uusiintuva energia kuoritaan työntekijän selkänahasta.
Strategian takapirut
EU:n ilmasto- ja energiapoliittinen strategia nojaa keskeisesti Saksan liittohallituksen tueksi ilmasto- ja energiakysymyksissä perustetun neuvoston WBGU:n suosituksiin. Tämän elimen (Wissenschaftlicher Beirat der Bundesregierung Globale Umweltveränderungen) ja Potsdamin PIK-instituutin hengen tuotosta on ilmaston lämpenemisen ylärajaksi EU:n ilmastopolitiikassa asetettu kahden Celsius-asteen haamuraja.
Samainen neuvosto on PIK-instituutin tuella julkaissut useita perusteellisia raportteja ja selvityksiä, joiden sisältö suoraan tai välillisesti liittyy fossiilisten polttoaineitten syrjäyttämiseen, ns. kestävään kehitykseen ja uuteen, ekologistisesti hahmoteltuun globaaliin tulevaisuuteen ja yhteiskuntamalliin. Laajan tätä koskevan työn englanninkielinen lyhennelmä ja täydellinen esitys havainnemateriaaleineen löytyvät täältä. Kannattaa ehdottomasti tutustua.
Kyseisen elimen kuten myös PIK-instituutin avainhenkilöillä on kiinteä yhteys USA:ssa 80-luvun lopussa muodostuneeseen, alan tunnetuimpaan tutkijayhteisöön. Sen keskeinen henkilö oli astrofyysikko ja klimatologi James Hansen. Hansen tunnetaan suurten otsikoiden ja toinen toistaan hälyttävämpien katastrofiennusteiden isänä. Ryhmän ajatusten tunnetuin lobbari on Albert Gore. Hänen toimensa eivät esittelyä kaipaa, analyyttistä tutkimusta kylläkin.
EU:n energiauhkapelin kannalta olisi olennaisen tärkeätä, että USA presidentin johdolla suostuisi sitoviin päästöleikkauksia tukeviin sopimuksiin. Tähän on mahdollisuuksia sen vuoksi, että osa maan talouselämästä näkee energiasektorin uudistamisessa talouden uuden kasvun siemeniä.
Toisaalta myös USA:ssa on eri puolensa. Maassa on omaakin öljyä, mutta etenkin sen liuskekaasu, uraani- ja hiilivarat ovat sitä luokkaa, että niihin perustuva energiatalous on jatkossakin houkutteleva vaihtoehto. Biopolttoaineen tuotanto on USA:ssa voimakkaassa kasvussa ja sen raaka-aineperusta laajenee viljasta jätemateriaaleihin.
Kriisin tekijät, kokijat ja maksajat
Läntiselle taloudelle voidaan antaa EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan avulla vetoapua, mutta vain, jos maksajia riittää. Juuri tämä on hintojen spekulatiivisen nousun johdosta muuttumassa kyseenalaiseksi. ”Puhdas” ja uusiintuvaksi väitetty tekniikka on kallista. Samalla on nähty, miten korkeimpana hyveenä saarnattu biopolttoaine on osoittautunut uudeksi, inhimillisistä seurauksista piittaamattoman rahanteon välineeksi. Meillä kotona sen, kuten myös tuulivoiman tukeminen ovat korvanneet perinteisen siltarumpupolitiikan. Poliittisesti korrektia ei ole muistuttaa, että kaikkien ilmastotoimien maksaja on viime kädessä tavallinen energiaa ja julkisia palveluita käyttävä veronmaksaja.
Kun ilmasto ennustajaeukkojen ja -ukkojen kiusaksi valistaa lämmön sijasta maailmalle kylmempiä kasvojaan, on ajauduttu erikoiseen pattitilanteeseen. Sen purkamiseen poliitikoilta näyttää puuttuvan näkemys, keinot ja tahto. Mitä oikeastaan kuuluu ilmastolle, jonka lämpenemisen laskettiin hidastuvan peräti 0,05 asteella Kioton sopimusten täysimääräisen saavuttamisen avulla? Lämpeneminen on tosin hidastunut, koska sitä ei ole tapahtunut 2000-luvulla lainkaan.
Mutta miksi näin on, sitä eivät klimatologian kirkkaimmat tähdetkään osaa selittää. Kysymyksiä riittää, vastauksia on niukemmin.
Jälkikirjoitus 15.1.2016
Artikkeli on julkaistu myös Vastavalkeassa.
Koska on odotettavissa ehkä vilkastakin keskustelua, kannattaa piipahtaa katsomassa.
Hiilidioksidin vaikutus lämpenemiseen hupenee myös tutkimuksissa
Jos tämä tutkijoitten trendi jatkuu, niin muutaman vuoden päivän päästä väitellään siitä, miten paljon hiilidioksidi ilmaa jäähdyttää. Kyse on arvioista tai teorioista, jotka kuvaavat hiilidioksidin tuplaantumisen lämpövaikutusta ilmakehän lämpötilaan.
Yhä pienempi on tukijoitten mukaan hiilidioksidin vaikutus ilmakehän lämpöön.
Kari K. Arvola 
