Paavo Väyrynen: Salaliitto johtaa tiedotusvälineiden avulla Suomen ulkopolitiikkaa

”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan taustalta joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto, joka saa tukea johtavista tiedotusvälineistä. Jyri Häkämiehen nimittäminen EK:n toimitusjohtajaksi ei ollut sattuma…

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa on selkiytettävä. Päätöksentekoon on saatava avoimuutta. Kansan on saatava tietää, millaista linjaa kukin puolue ja poliitikko ajaa.”

Näin toteaa europarlamentaarikko, Kansalaispuolue ry:n perustaja ja puheenjohtaja blogissaan 25.9.2016. Seuraavassa kirjoitus kokonaisuudessaan:

”Suomen ulkopoliittinen linja on viimeksi kuluneen runsaan vuoden aikana muuttunut. Tämä näkyy selvimmin suhtautumisessa Venäjään, Yhdysvaltoihin ja EU:n puolustusyhteistyöhön. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on siirrytty vakauden vaalimisesta asevaraisen ajattelun ja toiminnan suuntaan. Muutos alkoi jo viime vaalikaudella, mutta nykyisellä se on selvästi voimistunut.

Suhteemme Venäjään ovat olleet ohuet. Niissä on koettu myös kielteisiä ilmiöitä. EU:n pakotepolitiikassa Suomi on ollut kovalla linjalla, kuten duuman puhemiehelle Sergei Naryshkinille asetettu kielto osallistua ETY-järjestön parlamentaarikkojen kokoukseen osoittaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on pitänyt kiitettävästi yhteyksiä presidentti Vladimir Putiniin, mutta valtioneuvoston jäsenten tasolla on ollut hyvin hiljaista.

Samaan aikaan yhteydenpitoa ja yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa on tiivistetty jopa sotilaallisella tasolla. Tämä näkyy selvästi sotaharjoitusten järjestämisessä.

Ennen eduskuntavaaleja oli esillä suunnitelma Suomen osallistumisesta Virossa Ämarin tukikohdassa pidettäviin ilmasotaharjoituksiin. Käydyn julkisen keskustelun jälkeen päätettiin, että suomalaiset koneet nousevat ilmaan Suomen kentiltä ja harjoitukset järjestetään kansainvälisessä ilmatilassa. Tänä vuonna Yhdysvaltain joukot ovat osallistuneet sotaharjoituksiin Suomen maaperällä, vesialueilla ja ilmatilassa.

EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseen Suomi on suhtautunut suorastaan innokkaasti. Perussopimuksen avunantolauseketta on perusteettomasti tulkittu siten, että se velvoittaa jäsenmaita antamaan toisilleen myös sotilaallista apua. Eduskunnalle on annettu lakiehdotus, joka tekee mahdolliseksi suomalaisten sotilaiden lähettämisen ulkomaille myös taistelutehtäviin.

Mistä tässä kaikessa on kysymys? Ulkopoliittisen linjan muuttamisesta ei ole päätetty hallituksessa eikä eduskunnassa. Suuretkin käänteet käytännön politiikassa selitetään väittäen, ettei mikään ole muuttunut.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan taustalta joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto, joka saa tukea johtavista tiedotusvälineistä. Jyri Häkämiehen nimittäminen EK:n toimitusjohtajaksi ei ollut sattuma.

Merkkejä salaliitosta oli nähtävissä jo ennen eduskuntavaaleja. Useat talouselämän vaikuttajat painostivat poliitikkoja kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Keskustaankin nämä paineet heijastuivat. Vuoden 2014 puoluekokoukselle valmisteltuun kannanottoluonnokseen ei sisältynyt kantaa Nato-jäsenyyteen, ja syksyn mittaan käytiin sekavaa keskustelua tulevan hallitusohjelman sisällöstä.

Viime kevään hallitusratkaisuun ulko- ja turvallisuuspolitiikalla näyttää olleen ratkaiseva vaikutus. Hallitukseen haluttiin Nato-jäsenyyttä ajava Kokoomus, vaikka Keskustassa enemmistö kannatti punamultaa.

Turvallisuuspolitiikan avainpaikat sai haltuunsa Perussuomalaiset, jonka linja on sekava. Sekä puheenjohtaja Timo Soini että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ovat sanoneet kannattavansa henkilökohtaisesti Nato-jäsenyyttä, mutta puolueella on toinen kanta. Historian harrastajana Jussi Niinistön uskoisi pysyttäytyvän Paasikiven linjalla, mutta hän näyttää hurmaantuneen yhteistyöstä Naton ja Yhdysvaltojen kanssa.

Keskustasta hallitukseen tuli vain liberaaleja, jotka ovat myös ulko- ja Eurooppa-politiikassa lähellä Kokoomuksen linjaa.

Liittoutumispolitiikan kannattajien strategia on muuttunut. Kun suora Nato-jäsenyys ei etene, on ryhdytty tiivistämään kahdenvälisiä suhteita sen johtaviin jäsenmaihin, Yhdysvaltoihin ja Britanniaan. Toinen raide on toiminta EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseksi. Tätä kautta unionista pyritään kehittämään sotilasliitto ja Naton eurooppalainen pilari.

On vaikea päästä perille siitä, ketkä uutta linjaa hallitustasolla johtavat.

Päällisin puolin näyttää siltä, että vallankäytön tosiasiallinen painopiste on valtioneuvoston puolella ja linjan määräävät sen liittoutumispolitiikkaa kannattavat jäsenet.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö näyttää pyrkivän pitämään Suomen Paasikiven linjalla. Hän on vaalinut suhteita Venäjään. Yhdysvaltain kanssa toteutettavien sotaharjoitusten sisältyminen puolustusministeriön esityksestä hyväksyttyyn ohjelmaan näytti tulleen Niinistölle epämiellyttävänä yllätyksenä.

Jännitteistä valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välillä kertoo myös se kritiikki, jota ulko- ja puolustusministeriöistä vuodettiin julkisuuteen Niinistön tehtyä aloitteensa lentoturvallisuuden parantamiseksi Itämeren alueella.

Sauli Niinistön turvallisuuspoliittinen linja ei kuitenkaan ole johdonmukainen. Hän näyttää tukevan EU:n kehittämistä jopa valtioksi, jolla on yhteinen armeija.

Äskettäin Niinistö kysyi, ”onko unioni mikään unioni, ellei se kanna huolta alueellisesta koskemattomuudestaan”. Aluepuolustuksen järjestäminen on valtioiden tehtävä, jonka ne voivat toteuttaa joko ylläpitämällä uskottavaa itsenäistä puolustusta tai liittoutumalla.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa on selkiytettävä. Päätöksentekoon on saatava avoimuutta. Kansan on saatava tietää, millaista linjaa kukin puolue ja poliitikko ajaa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulee olla keskeinen kysymys tulevissa presidentin- ja eduskuntavaaleissa. Äänestäjien on voitava ottaa kantaa Suomen linjaan ja kansan enemmistön tahtoa on noudatettava.

Jos näin tapahtuu, ryhdymme taas vahvistamaan itsenäisyyttämme, vaalimaan puolueettomuuttamme ja toteuttamaan rauhaa lujittavaa vakauspolitiikkaa.”

Paavo Väyrynen

Paavo Väyrynen: Eurolaiva uppoaa – pelastusvene valmiiksi

Euroalueen ongelmat syvenevät. Sen valuvikaa ei kyetä korjaamaan. Yritykset vain pahentavat tilannetta.

Yhtenäisvaluutan perusvika on siinä, että mukana on liian erilaisia kansantalouksia. Olisi pitänyt hyväksyä mm. Wolfgang Schäublen esitys viiden maan euroalueesta. Saksalle, Ranskalle ja Benelux-maille euro olisi ollut ainoa raha ja muut olisivat käyttäneet sitä kansallisten valuuttojen rinnalla. Maastrichtin sopimusta rikkoen tehtiin kuitenkin poliittinen päätös ja mukaan otettiin kaikki halukkaat EU-maat.

Vain Saksa on hyötynyt eurosta. Kaikki muut ja etenkin reuna-alueiden maat ovat kärsineet. Euroalueen kokonaiskasvu on ollut olematonta. Euromaiden inflaatio on painunut nollan tuntumaan tai jopa deflaation puolelle. Euroopan keskuspankin tehtävä on toivoton, kun se yrittää vauhdittaa inflaatiota lähelle kahden prosentin tavoitetta.

Laajan euroalueen reunamaat – Suomi mukaan lukien – ovat joutuneet velkakierteeseen, sisäisiin devalvaatioihin, suurtyöttömyyteen ja kovalle säästökuurille.

Kreikan kriisi ei ole helpottanut. Nyt vaaravyöhykkeessä on myös Italia.

Euroalueen valuvikaa koetetaan korjata toteuttamalla niin sanottua viiden puheenjohtajan ohjelmaa todellisen talousunionin luomiseksi. Rahapolitiikan rinnalle pyritään luomaan yhteinen finanssipolitiikka: yhteisvastuullinen pankkiunioni ja yhteinen budjetti, johon sisältyvät pysyvät varainsiirrot jäsenmaiden välillä. Ollaan perustamassa yhteinen valtiovarainministeriö ja lopulta hallitus ja parlamentti. Nykyisessä ilmapiirissä nämä hankkeet eivät etene.

Paras vaihtoehto olisi euroalueen hallittu purkaminen siten, että kaikki jäsenmaat tai ainakin osa niistä ottaisi euron rinnalla uudelleen käyttöön kansalliset valuutat. Tämänkään toteuttaminen ei näytä mahdolliselta.

Euroalue on uppoava laiva, joka on jo pahasti kallistunut. Tässä tilanteessa Suomen tulisi varustaa oma pelastusveneensä toimintakuntoon. Kytköksiä eurojärjestelmään tulisi höllentää ja varautua oman valuutan käyttöönottoon. Suomen Pankin ja Suomen hallituksen tulisi rajata sitoutumistaan ja riskejään. Myös pankkijärjestelmän ja siitä riippuvaisten yritysten tulisi varautua euroalueen hajoamiseen.

Jälleen kerran federalistinen ideologia näyttää kuitenkin johtavan harhaan. Euroopan ytimessä pyritään olemaan maksoi mitä maksoi. Yksi viimeisimmistä osoituksista tästä on se, että Suomen Pankki oli ensimmäisten joukossa ostamassa yritysten riskiluottoja.

Suomen tilanne on kurja. Pahinta on se, ettei meillä kyetä edes avoimeen keskusteluun. On taas meneillään yhteinen julkinen itsepetos. Uskotellaan, että kiky-sopimus ja rahan siirteleminen taskusta toiseen synnyttävät kasvua ja poistavat työttömyyden.

Tosiasia on, ettei talous kasva, ellei vienti vedä. Vienti ei vedä, kun Suomen yleinen kustannus- ja hintataso on noin 20 prosenttia liian korkea. Nyt on nähty, ettei kilpailukykyä kyetä sisäisin toimin riittävän nopeasti korjaamaan. On erottava euroalueesta niin pian kuin mahdollista.

Viime päivien uutiset ovat jälleen osoittaneet tilanteen mahdottomuuden.

Raskaan teollisuuden tulisi toimia talouden veturina ja tuoda vaurautta kansantalouteen. Sille aiotaan kuitenkin ryhtyä maksamaan energiatukea. Sahateollisuus valittaa, että uusiutuvan energian tuki vääristää kilpailua ja vaikeuttaa sen toimintaa.

Nämäkin ongelmat ratkeaisivat, kun kilpailukykymme palautuisi. Teollisuustuotanto ja vienti kasvaisivat ja uusiutuvan energian tukea voitaisiin ainakin kovasti vähentää.

Paavo Väyrynen

Suomi ja Ruotsi NATO:n porttivahteina

”Elämmekö nyt sellaista aikaa, että Nato-jäsenyys on menneiden talvien lumia ja sen tilalle on tulossa suorat sotilaalliset suhteet Naton isäntämaan Yhdysvaltojen kanssa?” kysyy Esko Seppänen ja johtaa keskustelua harhaan.
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222545-ohi-nato-jasenyyden-usan-syliin

Suhteet USAn ja Englannin kanssa ovat vältämättömiä tiellä NATO-jäsenyyteen. Jokainen uusi NATO-jäsen tarvitsee USA:n allekirjoituksen. Englanti on Suomen transatlanttinen linkki.

Sen ohella on ymmärretävä, että Suomella yhdessä Ruotsin kanssa on oma geopoliittinen roolinsa, kun NATO kiristää saartorengasta Venäjän ympärille.
Näiden kahden entisen puolueettoman maan vastuulle työnnetään Venäjän huoltoyhteyksien sulkeminen kriisitilanteessa Itämeren kautta. Operaation johtaja ja suunnittelija on USA, se toteutuu NATO:n koordinoimana ja EU:n siunauksella.

NATO:n Varsovan kokouksessa heinäkuussa hyväksyttiin uusi strateginen linjapaperi, joka merkitsee NATO:n ja EU:n syvenevää yhteistyötä unionin ”sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden” kehittämisessä.
http://www.nato.int/cps/en/natohq/official_texts_133163.htm?selectedLocale=en

Komission puheenjohtaja Juncker puolestaan esittelee lähipäivinä oman ohjelmansa erillisen EU:n asevoiman kehittämiseksi.

Näitä kolmea prosessia yhdistää yksi asia: Euroopan Unionin lisääntyvä militarisointi. Se näyttää olevan EU:n tärkein vastaus pakolais-ja siirtolaisuustulvaan seurauksineen, samalla se on ennakkovalmistelua tulevan talouskriisin seurausten hallintaan ja varotoimi eurojärjestelmän hajoamisen varalta.

Tässä kaikessa on perimmiltään kyse varallisuuden ja omaisuuksien kohtalosta kriisin syvetessä.
Uusjako ja romahduksen jälkien siirto veronmaksajien niskoille tuskin tällä kertaa sujuu rauhanomaisesti. Velkasummat ja vastuut ovat sopupeliä ajatellen liian suuret.

Venäjän vastainen provosointi ja sotilaallinen varustautuminen unionin itärajalla on nähtävä tätä taustaa vasten.
Venäjä on syntipukki, kun läntinen velkapaperitalous romahtaa kuin korttitalo. Romahdus on suurempi, kuin vuoden 2008 finanssikriisi.

Mikko Punkari: NATO-yhteistyölle ei ole turvallisuuspoliittisia perusteita

Suomen keskusteluissa (mm. UPI, media ja eräät poliitikot) esiintyy useita virheellisiä tulkintoja, joiden perusteella sitten päädytään läntisen yhteistyön kannattamiseen. Todellisuudessa:

1) Venäjä ei ole osallistunut aseellisiin selkkauksiin Ukrainassa ETYJ:n mukaan. ETYJ ei ole havainnut Venäjän aseita rajalla eikä kentällä. ETYJ raportoi näistä asioista viikottain netissä. ETYJ ei ole päässyt kunnolla toimimaan Kiovan hallinnon sotarintamalla.

2) Ukrainan vallankaappaus oli normaali USA:n rahoittama (5 mrd dollaria) ja organisoima ”värivallankumous”, jonka taustat tunnetaan yksiselitteisesti. Ammuskelun alkoivat USA:n Blackwaterin (täällä nimellä Academi) palkkasotilaat. USA valitsi Poroshenkon maan presidentiksi jo 10 v aiemmin (Wikileaks). EU osallistui USA:n painostuksesta valheelliseen propagandaan (viisumivapaus, rahallinen tuki, EU-jäsenyys) tukeakseen kansan käännyttämistä vallankaappauksen taakse.

3) Krimin kohtalosta käytiin ”Ahvenanmaa-tyyppinen” keskustelu vuoden 1991 jälkeen ja 1997 valtiosopimuksessa maat sopivat monesta yhteistyön ehdosta millä poistettiin tarve rajaneuvottelujen jatkamiselle. Ukraina rikkoi tätä sopimusta olennaisesti vallankaappauksessa ja sen jälkeen. Tämä olisi antanut Venäjälle oikeuden todeta, että maat palaavat tilanteeseen 1991. Tässä valossa Krimin kansan tahto liittyä Venäjään on täysin ymmärrettävää ja prosessi on kansainvälisen oikeuden mukainen. Oheisessa linkissä on amerikkalainen väitöskirja aiheesta sekä liitteenä valtiosopimus 1997.
http://www.dtic.mil/dtic/tr/fulltext/u2/a341002.pdf

4) Venäjä ei käy Syyriassa sotaa vaan on maassa sen hallituksen kutsumana rauhanturvaajana (tai terrorismin vastaisessa sodassa). Sitävastoin muut maat kuten USA ovat maassa laittomasti (YK ei voi valtuuttaa vieraan vallan sotajoukkoja hyökkäämään itsenäiseen maahan). Samoin Georgiassa oli kyse rauhanturvaoperaatiosta minkä Georgian oma hyökkäys aiheutti. Tämä on YK:ssa todettu fakta.

5) Venäjän toimet Itämerellä ovat täysin normaaleja suurvallan rajavalvonnan toimia oman valtionsa edustalla. Sitävastoin USA:lla ja useilla NATO-mailla ei pitäisi olla tekemistä Venäjän raja-alueilla. Suomen väittämät Venäjän rajaloukkaukset ovat puhdasta propagandaa (Venäjän rahtikoneet joutuvat joskus mutkittelemaan kun Helsingin lentokentältä on nousevaa liikennettä ja lennonjohto pyytää viivyttämään alueelle tuloa). Suomen yksipuolinen rajan siirto Suomenlahdella oli USA:n vaatima provokaatio.

6) Suomen ja USA:n sotilasyhteistyö asettaa maamme todella erikoiseen valoon kansainvälisen yhteisön silmissä. Onhan USA todettu osalliseksi joka vuosi lukemattomiin sotarikoksiin ja ihmisoikeuksien loukkauksiin. Se on yksi maailman ainoista maista mikä katsoo olevansa oikeutettu sotimaan missä tahansa itsenäisissä maissa vastoin YK:n peruskirjaa. USA:n monessa maassa tekemät lennokki-iskut ovat törkeitä sotarikoksia. USA ei ole allekirjoittanut kansainvälistä sopimusta sotarikoksista.

7) Venäjän uhka on täysin propagandistinen vale ja sitä käytetään painostettaessa Suomea NATO:on.

8) NATO koetaan USA:ssakin neokonservatiivien (sionistien) politiikkaa noudattavaksi hyökkääjäksi. NATO:n avulla USA haluaa Euroopan oman sotapolitiikkansa toteuttajaksi. NATO ei siis edusta suomalaista eikä eurooppalaista kulttuuria, uskontoa ja periaatteita vaan on niille täysin vieras. NATO ei ole EU:n organisaatio ja EU:n puolustus on täysin riippumaton NATO:sta (ks. EDF:n strategia). EU on perustettu mm. rauhanpolitiikan välineeksi.

Kirjoittaja Mikko Punkari on Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsen ja kansainvälinen ympäristöekspertti.

Paavo Väyrynen: Aluepolitiikan valta palautettava kansalle

Suomessa on meneillään ennen näkemätön alueellinen keskittäminen.

Aluepolitiikkaa johtavat suurimmat kaupungit, jotka määrittelevät itselleen kasvutavoitteet ja sitovat valtiovallan niiden tukemiseen. Aluekehitys on nollasummapeliä: se väestönkasvu, jonka suurimmat kaupungit voittavat, sen pienemmät kaupungit ja maaseutu väestökatona menettävät.

Valtiovalta edistää keskittämispolitiikkaa ennen muuta rahoittamalla sekä suurkaupunkien paikallisliikenteen investointeja että niiden kasvua tukevia väylähankkeita. Suurkaupunkialueilla asutus pyritään keskittämään rautatie-, metro- ja raitiotielinjojen varrelle. Asuntotuotannon määrärahat on keskitetty kasvukeskuksiin. Nykyinenkin hallitus on sitoutunut tukemaan keskittymistä edistäviä investointeja suurkaupunkien kanssa solmituilla sopimuksilla.

Kun valtion liikenneinvestoinnit on suunnattu keskittämispolitiikan tukemiseen, muualle maahan on syntynyt korjausvelkaa. Sitä on nyt osittain poistettu, mutta samaan aikaan valtiovalta on sitoutunut entistäkin mittavampaan metropolipolitiikan tukemiseen. Uutta korjausvelkaa syntyy.

Maakuntakaupungit ja maaseutu ovat joutuneet pahenevaan ahdinkoon. Työpaikat vähenevät ja palvelut heikkenevät. Asuntojen hinnat laskevat. Maatalous on ajautunut syvään kriisiin, johon ei ole saatu kauan kaivattua helpotusta.

Keskittämispolitiikasta kärsivät kaikki suomalaiset

Keskittämiselle esitetään kansantaloudellisia perusteita, mutta tosiasiassa se aiheuttaa vahinkoa. Suomi on harvaan asuttu maa, jonka talous perustuu rikkaisiin uusiutuviin luonnonvaroihin ja siihen, että myös koko maan henkiset voimavarat voidaan käyttää kansakunnan hyödyksi. Jo nyt suhteettoman suuri osa suomalaisista asuu pääkaupunkiseudulla ja parissa muussa suuressa kaupungissa.  Keskittämispolitiikka hyödyttää vain kasvukeskusten rakennusliikkeitä ja muuta yritystoimintaa.

Suurkaupunkialueilla asuvat ja sinne muuttavat kärsivät korkeista elinkustannuksista, kehnoista palveluista ja elinympäristön heikkenemisestä. Koko maan veronmaksajat joutuvat tukemaan keskittymistä muun muassa kasvavan asumistuen muodossa.

Maakunnissa palvelut heikkenevät. Asuntojen ja kiinteistöjen hinnat alenevat ja ihmiset köyhtyvät. Muuttoliikkeen myötä vauraus keskittyy suurimpiin kaupunkeihin.

Kansalliseen alue- ja maata­lous­po­li­tiik­kaan

Keskittämispolitiikka on havainnollinen osoitus siitä, että edustuksellinen demokratia ei toimi. Kansan enemmistö ei sitä hyväksy.

Kokoomuksessa, SDP:ssa ja Vihreissä valtaa käyttävät suurten kaupunkien edustajat. Keskusta ja Perussuomalaiset ovat aikaisemmin puolustaneet maakuntia ja vastustanut keskittämispolitiikkaa, mutta nyt niistäkin on tullut metropolipolitiikan kannattajia. Niinpä hallituksen aluepolitiikkaakin johtaa Kokoomus.

Aluepolitiikan valta on palautettava kansalle ja sen edustajille. Eduskunnan tulee asettaa tavoitteet eri alueiden kehittämiselle. Eduskunnan täytyy sekä lainsäädäntöä kehittämällä että valtion varoja suuntaamalla tukea niiden toteuttamista.

Suurkaupunkialueet tulee panna osallistumaan keskittämispolitiikan kustannusten kattamiseen. Niiden on rahoitettava itse paikallisliikenteen investointinsa, eikä niiden kasvua pidä tukea myöskään suhteettoman kalliilla väyläinvestoinneilla. Asumistuen kustannukset tulee siirtää kuntien maksettavaksi, jolloin kuntatalouteen voidaan tehdä vastaava muu kevennys.

Miksi Antarktis ei lämpene

Saksalaistutkijat ovat julkaisseet arvovaltaisessa tiedejulkaisussa ns. kasvihuoneilmiöön liittyvän selvityksen. Sen idea on selittää hieman kiusallinen ilmiö, eli syy siihen, miksi Etelänapamantereen lämpötila ei nouse hiilidioksidin lisääntymisestä huolimatta.

Tutkimusselostuksessa on osa paikkansa pitämätöntä liturgiaa. Mutta lopputulos on oikea. Ei ole sellaista fysikaalista prosessia, jonka avulla hiilidioksidi voisi kylmän selättää.

Tutkijat rajaavat tuloksensa koskemaan vain Antarktista. Voi olla, että kyseessä on tietoinen harhautus.

Mutta saattaa olla niinkin, että arvoisat herrat tietokonesimulaatioineen eivät halua myöntää itselleenkään, ettei hiilidioksidin itseään eteenpäin piiskaavaa lämmitysmekanismia ole lainkaan olemassa, ei ainakaan reaalimaailmassa.

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/2015GL066749/full

Näin meitä viedään

EU:n uusi turvallisuuspoliittinen strategia kytkee unionin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden ohjelmallisesti yhteen NATO:n kanssa. Tavoitteena on peräti uusi maailmanjärjestys, jossa EU:lla ja NATO:lla on keskeinen rooli.

Linjauksen perusteella kaikki jäsenmaat velvoitetaan osallistumaan NATO:n toiminnan rahoittamiseen valtion budjettivaroista siitä riippumatta, onko maa NATO:n jäsen tai ei. Uusi tuuli puhaltaa EU:n ”ulkoministeri” Mogherinin linjapuheessa 28.6.2016.

Tilanne muuttuu radikaalisti Itävallan, Ruotsin ja Suomen kohdalla. Itävallassa EU:n komission ja neuvoston päätös edellyttää perustuslain muutosta.

Ruotsissa ja Suomessa käytännön NATO-kytkentä on viety isäntämaasopimuksineen jo niin pitkälle, ettei hallituksille tuottane vaikeuksia sumpuloida päätöksiä läpi enemmistönsä turvin eduskunnassa – jos se yleensä sinne tuodaan.

Ellei sitten perussuomalaisten kannatuksen romahdus johda puolueen lähtöön hallituksesta ja hallituskriisiin. Päähallituspuolueista kokoomuksessa linjaukselle taputetaan. Keskustan ulkopoliittinen linja on tällä hetkellä niin tiukasti pelureitten hallinnassa, että isompaa puolueen sisäistä kriisiä tuskin on odotettavissa.

Mogherinin periaatepaperi osoittaa, että EU-eliitti on sisäisten ja ulkoisten paineitten edessä lähtenyt uhkapeliin ekspansiivisen liittovaltiopolitiikan puolesta.

Linjapaperin rivien välistä voi lukea, että EU-eliitti vastaa ongelmiin perinteisillä keinoilla: kuri ja järjestys, viime kädessä asevoimiin tukeutuen. Demokraattisten periaatteiden kanssa linjanvedolla ei ole mitään yhteistä.

Mogherinin strategiapaperi on luettavissa suomenkiellä täällä:

http://eeas.europa.eu/statements-eeas/2016/160628_02_fi.htm

Aiheesta julkaisi laajan selvityksen saksalainen talouspoliittinen julkaisu Deutsche Wirtschaftsnachrichten.

http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/07/08/eu-und-nato-wollen-regeln-fuer-eine-weltordnung-erstellen/