EU pakolaisongelman äärellä

EU-johtajat avustajineen lennätettiin helmikuun alussa Maltalle pohtimaan pakolaisongelmaa.. Ajateltiin ilmeisesti, että Afrikan läheisyys auttaa käymään käsiksi Libyasta Eurooppaan tulevaksi ennakoidun pakolaistulvan hallintaan.

Välimerellisessä ilmapiirissä syntyikin kymmenen kohdan periaatelausuma1 ongelman hillitsemiseen. Sen keskiössä oli pakolaisleirien rakentaminen Libyaan Turkin mallin mukaan. Mutta Libya ei ole Turkki. Libya on maa, jonka valtio on tuhottu ja jossa valtaa pitävät keskenään taistelevat ”sotalordit” eli klaanit vaihtelevine liittolaisineen. Sinne pystytetty leiri on nykyoloissa vanhakantaisesti sanoen keskitysleiri kaikkine herkkuineen. Leirintä osaratkaisuna on oikea. Massamuuttojen, siirtolaisuuden ja pakolaisongelman juuret kohdemaissa on kuitenkin hoidettava. EU:n pakolaisongelmalla on syynsä ja peiliin katsominen on paikallaan.2

Pakolaiset, siirtolaiset ja maahanmuuttajat

Siirtolaisten ja pakolaisten yhteismääräksi maailmassa laskettiin viime vuonna noin 65 miljoonaa henkilöä. He pakenevat sotia, terroria, mielivaltaista hallintoa ja köyhyyttä. Noin 40 miljoonaa ihmistä muuttaa toiseen paikkaan maan sisällä. Yli 20 miljoonaa pakeni ulkomaille ja heistä YK:n tietojen mukaan runsaat 3 miljoonaa odottavat ratkaisua turvapaikkahakemukseen.

Eurooppaan vuonna 2016 päätyi noin 270 000 pakolaista. Edellisenä vuonna määrä ylitti miljoonan. Suurimmat Eurooppaan pääätyvien pakolaisten lähtömaat olivat Syyria, Afganistan ja Irak.

Koska pakolaisten on vaikea tulla normaalilla vuorolaivalla tai lentokoneella Eurooppaan, pääosa tulijoita käytti järjestäytyneen rikollisuuden ja useimmiten mafian palveluksia. Venematka Pohjois-Afrikasta Italiaan maksaa 3000-6000 dollaria. Yrittäjä voi yhdellä veneellisellä ansaita 300 000 dollarista ylöspäin nousevan summan puhtaana käteen. YK:n rikollisuutta ja huumeita käsittelevän UNODC:n mukaan bisneksen kokonaisarvo oli vuonna 2016 noin 6,75 mrd dollaria. Mukana luvussa on myös Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan suuntautuva siirtolaisuus ja maahanmuutto.

Kohdemaiden korruptio

Kuvaa täydentää logistiikkaketjun molemmissa päissä toimiva korruptio. Ilman sitä bisnes ei sujuisikaan. Italialaisviranomaisten mukaan maihinnousua läpi sormien katsova virkamies voi sesongin aikana ansaita 40 000 dollaria lisätuloja ihmissalakuljetuksesta. Kaikkineen matkakustannus nousee maahanpyrkijää kohden helposti tasolle 12000-18000 dollaria. On kovin kallista. Köyhä joutuu jäämään kotiin.

Keskeiset tätä logistiikkaa hoitavat mafiaverkostot toimivat perinteiseen tapaan Italiassa ja Albaniassa (jälkimmäinen hoitaa Balkanin reittiä). Mutta yrittäjiä on myös Afrikan mantereella, kuten etiopialainen mafia, joka operoi Libyan rannikolla. Ihmissalakuljetukseen liittyy olennaisena osana erilainen kriminalisoitu hyväksiksikäyttö, jonka uhriksi myös kolmannen osan matkaajista muodostavat avuttomat lapset pakotetaan.

Tässä on yksi ongelmakenttä, joka Maltan EU-ritareilta jäi vähälle huomiolle.

Kehitysavun kohdentuminen

EU-johtajien olisi leirejä suunnitellessaan pysähdyttävä pohtimaan tilannetta lähtömaissa. Länsimaitten kehitysapu vaatisi perusteellista pöllyttämistä. Jos kohdemaahan satsatut summat kohdennettaisiin elinkeinojen ja elinolojen suoraan kohentamiseen, jäisi siirtolaisten määrä automaattisesti vähäisemmäksi. Sama koskee maiden sisäistä vakautta. Gaddafin Libyasta ei virrannut pakolaisia Italiaan.

EU:ssa ei ole poliittisesti korrektia puhua kehitysavun päätymisestä erilaisten apuorganisaatioiden työntekijöille, kohdemaan korruptoituneelle virkamieskunnalle ja suoraan valtionpäämiehille. Tämän seurauksena kymmenet miljoonat ihmiset elävät Afrikassa olosuhteissa, joissa valtaeliitti ei välitä väestön terveydenhoidosta, toimeentulosta eikä koulutuksesta. Rakennuksia voidaan pystyttää, mutta henkilökuntaa ei kouluteta. ”Eliitti” suoranaisesti suosii maastalähtöä.

”Eliitti” hoitaa asiansa ulkomailla ja hankkii miljoona-asunnot esimerkiksi Lontoosta, jossa luksuskiinteistöjen omistajia on listattu mm. Nigeriasta, Ghanasta, Gabunista, Kamerunista, Senegalista ja Kongosta (demokraattinen tasavalta). EU:n johtajien olisi syytä pysähtyä oikeasti pohtimaan, mihin valtioyhteisön kehitysapurahat käytetään. Kyseessä on lähes 60 miljardin euron potti. Siitä Afrikan maihin kohdentuu noin 35 prosenttia pääpainon ollessa Saharan eteläpuoliset valtiot.

Hurskas kurjuus

EU on kriittisen tarkastelijan silmissä arvomaailmaltaan kaksoisstandardien unioni. Puheissa ja asiapapereissa ollaan hyviksiä, eettisesti oikealla asialla. Käytännön politiikassa valtioliitto toimii esimerkiksi lähialuepolitiikassa assosiaatiosopimuksineen ekspansionistisesti.

Tämä tarkoittaa oman taloudellisen ja poliittisen järjestelmän tuputtamista kumppaneiden käyttöön puhtaasti talous- ja työvoimapoliittisen edun saavuttamiseksi. Jäsenmaiden alueilla toimivat suuryritykset ovat amerikkalaisten sisar- ja emoyritysten rinnalla ahkeria alhaisen kustannustason maiden työvoiman ja alueiden hyödyntämisessä.

Libya on tästä pyrkimyksestä karmaiseva esimerkki. Sen jälkeen kun Gaddafin valtio oli tuhottu, alkoi pikajuoksu maan öljylähteille. Tämänhetkisessä kriisissä myös ulkomaisilla öljy-yhtiöillä ja niiden valtiollisilla taustavoimilla on selkeästi näppinsä pelissä. Kukin pyrkii etsimään toiminnalleen paikallista asevoimaa muita vastaan.

Libyan öljylähteitä pumppaavat kotimaisten yrittäjien rinnalla ponnekkaasti Italian ENI, Ranskan Total SA, Espanjan Repsol YPF, U.S. Joint-Venture-firma Waha Oil Co., Englannin BP, USA-firma Exxon Mobil, Norjalainen Statoil, Englanti/Hollanti Royal Dutch Shell, Venäjän Gazprom sekä saksalainen RWE (kartta Stratfor).

libyan-oljy

Öljylähteiden lisäksi kamppailun keskeisenä kohteena on öljyn ja kaasun siirtoverkko, joten konfliktit ovat jokapäiväisiä.

Maltan pakolaiskokouksen asialistalta en pikaisen tsekkauksen tuloksena tätä, suoranaisesti pakolaisongelmaan liittyvää eurooppalaisten öljyfirmojen ja niiden takana olevien valtioiden roolia havainnut tarkasteltavan.

EU komissio on kylläkin tilanteesta informoitu. Mutta EU:lle tyypilliseen tapaan sopimukset rajavalvonnasta ja Libyan viranomaisten tukemisesta vastaanottokeskusten pystyttämisessä tehdään huolimatta siitä, että kymmenen ”prioriteetin” ohjelma ei edellä hahmotellun perusteella voi johtaa myönteiseen tulokseen. Kuten sanottu, Libya ei ole Turkki.

Paljon täytyy tapahtua muualla kuin Libyassa, jotta Afrikasta tuleva siirtolais- ja pakolaispaine saadaan hallintaan.

Kari Arvola

Kirjoittaja on Kansalaispuolue rp:n asiantuntijajäsen

Puolueet, valta ja politiikka

Suomessa puolueiden jäsenmäärä on yhteensä n. 320 000 henkilöä. Jäsenistä aktiivisia on arviolta 32 000 (10 %). Äänioikeutettuja suomalaisia on n. 4 400 000. Puolueiden jäsenten osuus äänioikeutetuista on n. 7 %. Puolueaktiivien osuus äänioikeutetuista on 0,7 %.1

Näiden lukujen valossa voi väittää, että Suomessa vallitsee puoluevalta, jonka legitimiteetti on äärimmäisen hataralla pohjalla.

Suomen puoluekartalle on viime vuoden aikana ilmestynyt kolme uutta puoluetta, Kansalaispuolue, Itsenäisyyspuolue ja Eläinoikeuksien puolue. Nimet kertovat jotain kunkin puolueen ideasta.

Mutta Kansalaispuoluetta lukuun ottamatta mikään muu tulokkaista ei ole ottanut kantaa puoluejärjestelmämme olemukseen ja toimintaan. Kansalaispuolue minimoi puolueaparaatin painoarvon ja ottaa kansalaisyhteiskunnan mukaan kannattajajäsenten panoksella.

Tämän kirjoituksen idea on haastaa keskustelua politiikan olemuksesta ja siitä tavasta, jolla sitä tehdään.

Valta kuuluu kansalle, niinkö?

Valta kuuluu perustuslain mukaan Suomessa kansalle. Kansaa edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Tämä on periaate, mutta käytännössä poliittista valtaa Suomessa käyttävät puolueet, joiden asettamia ehdokkaita kansalaisilla on vapaus äänestää yleensä neljän vuoden välein eduskuntaan. Sen jälkeen, kun henkilö on valittu kansanedustajaksi, hänen vastuunsa valitsijalle ja usein myös puolueelle katkeaa. Eduskuntaryhmä päättää ja jos et ole samaa mieltä, niin ongelmia on tulossa.

Vastaava järjestely toimii kuntien valtuustoissa. Niissä puolueitten rinnalla nähdään ajoittain kansalaisten erityisesti vaaleja varten perustamien ryhmien edustajia. Käytännössä suomalaisen politiikan linjaukset tehdään suurimpien puolueiden puheenjohtajien ja heidän apuelintensä toimistoissa. Myös paikallisesti.

Haluavatko puolueet toimia vaikutuksen kanavina?

Puolueet eivät ymmärrettävistä syistä pidä asiallisesta valtamonopolistaan ääntä muutoin, kuin toisinaan moralisoimalla kansalaisten passiivisuudesta. Voi olla näköharhaa, mutta tuntuu siltä, että myös kehotukset puolueisiin liittymisestä yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi olisivat harventuneet.

Tässä mielessä tuore Kansalaispuolue on erilainen. Sen varsinaisten jäsenten määrä on hyvin pieni, koostuen ”neuvonantajista” ja kansanedustajista. Kansalaisten yhteys puolueen kanssa järjestetään erityisen kannattajajäsenten verkoston avulla. Kannattajajäset voivat organisoitua haluamallaan tavalla. Heillä on oikeus osallistua ehdokasasetteluun ja heitä kuullaan erilaisten kyselyjen ja tilaisuuksien muodossa. Yhteys puoluejohtoon on suora.

Vaikka puolueet eivät yleensä pidä itsenäisistä ihmisistä, spontaania poliittista aktiviteettia ja puoluehakuisuutta esiintyy tästä huolimatta. Nähtävästi on vallalla myös virheellisiä käsityksiä siitä, miten puolueorganisaatiot toimivat. Rivijäsenenä vaikuttaminen tarkoittaa normaalisti vain osallistumista silloin tällöin perusjärjestön kokouksiin. Toisinaan tarjoutuu mahdollisuus ilmaisen työpanoksen antamiseen, varsinkin vaalien alla. Ehdokkaita etsitään nytkin lehtien palstoilla.

Puolueet ovat valtaorganisaatioita

Puolueet ovat hierarkisia valtaorganisaatioita. Niiden sisällä vallitsee tiukka järjestys, jossa ylöspäin, siis todella aktiivisesti vaikuttamaan pyrkivä henkilö huomaa nopeasti olevansa kontrollin alaisena. Mitä ylemmäksi organisaatiopyramidissa kohoaa, sitä tiukempaa on tarkkailu ja sitä voimakkaampi on lojaalisuuden vaatimus johtoa kohtaan.

Valtataistelu on valtaorganisaatiossa potentiaalisesti läsnä aina, enemmän tai vähemmän aktiivisena. Päätökset ja linjaukset tekee puheenjohtaja/puheenjohtajisto, joka leimauttaa päätökset puolueen muodollisilla valtaelimillä.

Suppea politiikkakäsitys

Poliittisen vallan legitimiteettiongelmaa pahentaa vallitseva politiikkakäsitys. Saatetaan väittää vakavin kasvoin, että kansalaisten vaikutuskanavaksi riittää äänestäminen neljän vuoden välein. Sen jälkeen vastuu on valituilla.

Lisäksi politiikka ymmärretään eksplisiittisesti puolueitten agendaksi, johon sivullisella ei ole asiaa. Yritykset kansanäänestysten aikaansaamiseksi ovat järjestään kaatuneet tai mitätöityneet eduskunnan myllyssä. Tilanne ei puolueiden voimin tule muuttumaan. Puoluediktatuuri kestää ja puolustaa olemassaoloaan. Kuka omaa valtaansa haluaisi vapaaehtoisesti rajoittaa?

Vallan rajoittaminen ja politiikan laajentaminen puolueiden ulkopuoliseen elämään onkin kansalaisyhteiskunnassa toimivien autonomisten kansalaisten ja heidän yhteenliittymiensä asia.

En tarkoita kansalaisyhteiskunnalla poliittisten puolueiden apujärjestöjä, jotka verovaroin ruokittuina pitävät välillä ääntä aiheesta jos toisestakin. Käytännössä ne hoitavat järjestötöitä rakentaen puoluevallan verkostoja yhteiskunnan eri sektoreille ja alueille.

Kansalaisyhteiskunta edellyttää käsitteenä autonomisten ihmisen aktiivista roolia itseään koskevien asioiden poliittisessa järjestämisessä. Päätökset tehdään nykyisin kaukana. Usein puoluetoimistot tyytyvät vain siunaamaan ne linjaukset, joita Brysselistä ja Frankfurtista saadaan. Eduskunta on paljolti verovaroilla pyöritettävä puoluepäätösten leimauskonttori. Demokratiavaje on kovin laimea ilmaisu asiain tilalle.

Mitä kansalaisten politiikka voi olla?

Kansalaisyhteiskunta edellyttää toimiakseen ihmisten vapaata tiedon saantia, vapautta organisoitua ja vapautta myös vaikuttaa ilman, että joutuu alistumaan valtaorganisaatioiden hallitsemien agendojen ja toimintamuotojen sääntöihin. Mitä autonomisen kansalaisen politiikka voi olla?

Ensimmäinen askel tämän pohdintaan voi olla puolueiden ensiyön oikeuden kieltäminen politiikan kentällä. Pitää rakentaa todellista oppositiota, jonka työn sisältöä ei jokin puoluetoimisto peukaloi. Se tarkoittaa edelleen, että todellisen opposition politiikkaan vaikuttamisen tulisi olla puoluevalta-doktriinin kyseenalaistamista, sen legitimaation jatkuvaa murentamista kaikkia mahdollisia kanavia ja suhteita käyttäen.

Valtapuolueet pitäisi saada kilpailemaan poliittisen substanssin kehittämisestä ja ratkaisujen esittämisestä kansalaisyhteiskunnan paineen alla. Tämä edellyttäisi puolueiden ensiyön oikeuden rajoittamista politiikkaan esimerkiksi siten, että huomattava osa kansan edustajista valittaisiin vaalipiireittäin arpomalla äänivaltaisista suomalaisista.

Toinen vaihtoehto syntyisi siten, että hallituksessa olisivat edustettuina aina kaikki eduskuntapuolueet. Tällöin puolueilla olisi tarve profiloitua sekä hallituksessa, että eduskunnassa ja ns. kentällä aktiivisilla aloitteillaan ja innovaatioillaan.

Tärkeimmät ratkaisut tehtäisiin aina neuvoa-antavilla tai sitovilla kansanäänestyksillä. Menettely katkaisisi poliittisen puoluespektaakkelin ja loisi yli yhteiskunnan yltävälle jännitteelle ja debatille edellytykset.

Nämä ovat joitain ideoita puoluepolitiikan muuttamiseksi laajemmaksi kansalaisyhteiskunnan poliittiseksi päätöksenteoksi. Ellei puolueiden yksinvaltaa saada murretuksi, ei myöskään kansalaisyhteiskunnan demokraattinen osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon ja rakennustyöhön ole mahdollista.

Epäsymmetrinen kamppailu

Peliteoreettisesti katsoen vaihtoehtoja etsivällä on edessään lähtö epäsymmetrisen kamppailun tielle. Ei kannata satsata voimia sinne, missä hierarkinen puolueorganisaatio hallitsee valtion verovaroista ja yksityiseltä pääomalta saamiensa resurssiensa ja järjestötekniikan avulla.

Ei hyödytä mennä heidän pelikentälleen eikä toimia heidän säännöillään. Aina kun saadaan aikaan pienikin muutos puolueiden linjauksissa tai yksittäisten poliitikkojen kannanotoissa parempaan suuntaan, sitä hyödynnetään ja tuetaan. Onnistuneista kampanjoista on kokemusta.

Puolueiden sisällä on erilaisia näkemyksiä. Saattaa olla, että todellisia muutoksia ajava kansalaisliike joutuu poimimaan eri puolueissa viriäviä aloitteita ja näkökohtia. Mutta tämä voi vain laajentaa demokraattista näköalaa.

Postmodernissa yhteiskunnassa yleisinhimilliset tasa-arvoon, demokratiaan ja ihmisen perusoikeuksien kunnioittamiseen nojautuvat arvot eivät hevillä voi nousta yksittäisen puolueen keskeisiksi poliittisiksi tavoitteiksi. Politiikan perusarvoiksi ne voivat nousta vain kansalaisyhteiskunnan jatkuvan paineen ja painostuksen avulla.

Puolueet eivät ole yhtäkuin demokratia

Puolueet kuuluvat järjestäytyneen yhteiskunnan poliittiseen koneistoon. Mutta tehdään vakava teoreettinen ja anteeksiantamaton poliittinen virhe, jos aletaan ajatella, että puolueet ovat yhtä kuin demokratia ja että politiikka on vain puolueiden toimintaa. Poliittinen puolue on valtaorganisaatio, joka edustaa toiminnassaan aina jotakin taustayhteisöä. Tuon yhteisön arvot ja tavoitteet voivat edistää demokraattista kehitystä — tai sitten eivät.

Poliittisen puoluekentän joukkoon mahtuu myös puolueita, jotka edustavat vain itseään ja ovat olemassa sen aktiivijoukon hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tällaisiakaan puolueita ei demokraattiseksi itseään luonnehtiva valtio halua kieltää. Mutta vain puolueisiin juuttuva ja luottava poliittinen ajattelu ei ratkaise mitään yhteiskunnallista ongelmaa. Demokratiavajeeseen se on jo määritelmänsä vuoksi mahdoton lääke.

Politiikan aika

Nykyiseen politiikkakäsitykseen liittyy vielä yksi hyvin keskeinen periaatteellinen ongelma, joka yleensä ohitetaan. Se on aika.

Poliittiset puolueet elävät vaalikaudesta toiseen ikään kuin aikaa ei muutoin olisikaan. Kuitenkin reaalimaailman prosessit etenevät koko ajan. Lisäksi ne ovat ainutkertaisia, ne eivät koskaan toistu. Ihmiset ja sukupolvet elävät ja kuolevat tietyn ajankierron mukaan.

Poliittinen ratkaisu johonkin ajankohdan konkreettiseen ongelmaan on mahdollista tehdä joko nyt tai myöhemmin, tai ei koskaan. Arkisten realiteettien paineessa ja puristuksessa elävien aikalaisten kannalta puolue-elämää luonnehtiva byrokraattinen ”aikafatalismi” ei ole hyväksyttävissä. Ratkaisun etsintä ongelmaan on aloitettava silloin kun ongelma todetaan. Se on yksi demokraattisen politiikan perusperiaatteista.

1Lukuja ei ole päivitetty, mutta antavat kuvaa demokratiavajeesta.

Torjuttu megaongelma: Draghi uhkaa target-tukien perimisellä euroeroa suunnitelevia maita

Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi on uutistoimisto Reutersin mukaan ensimmäistä kertaa julkisuudesssa varoittanut eurosta eroamisen kustannuksista mahdollisesti eroa suunnittelevia maita.

Kirjelmässään kahdelle italialaismepille Dragh toteaa, että eurosta eroava maa joutuu maksamaan keskuspankille täysimääräisesti kansallisen keskuspankin miinussaldon ns. target-saatavista.

Target-järjestelmän avulla keskuspankki on rahoittanut käytännössä maksukyvyttömyyteen ajautuneiden, lähinnä Etelä-Euroopan maiden ulkomaankauppaa muiden järjestelmässä olevien maiden vakuuksilla. Järjestelmä muuttui harmittomasta ”kirjeenvaihtotoiminnasta” eurojärjestelmän sisäiseksi finanssitukijärjestelmäksi sen jälkeen, kun ns. interpankkitoiminta lopahti pankkien keskinäiseen luottamuspulaan vuoden 2007 jälkeisen pankki- ja finanssikriisin yhteydessä.

Lokakuun 2016 tilanteen mukaan EKP rahoitti Italian keskuspankkia 358 miljardin euron arvosta. Target järjestelmän maksajien puolella Saksan Bundesbank on ylivoimaisesti suurin. Sen osuus keskuspankin koko target-rahoituksesta oli uutisen mukaan lokakuussa 754 miljardia euroa.

Mutta myös Suomen pankki oli lokakuussa rahoituksessa osallisena 51 miljardin rahoituspotilla.

Jos Italia lähtee eurosta, keskuspankki ryhtyy perimään siltä saataviaan. Draghin kirjeestä italialaismepeille ei käy ilmi, mitä keinoja keskuspankilla perintään on.

Mutta siitä riippumatta, saako keskuspankki Italialta euroakaan, järjestelmässä mukana olevat joutuvat edelleen rahoittamaan target-järjestelmää ja kirjaamaan kansallisen keskuspankin taseeseen rahoitusosuuttaan vastaavan menetyksen.

Sivuutettu megaongelma

Target-järjestelmään sisältyvä ongelma riskeineen on keskusteluissa torjuttu päättäväisesti. Kun pyysin vuonna 2012 target-saldoihin sisältyvästä riskeistä selvitystä Suomen Eduskunnan pankkivaltuusmiehiltä, Ben Zyskowicz kielsi niihin sisältyvän riskin vedoten juuri Euroopan keskuspankkiin:

Koska kansallisen keskuspankin TARGET 2 -saatava on saatava Euroopan keskuspankilta, ei siihen liity luottoriskiä.”

Nyt ongelma ja jättiriski on myönnetty tosiasiaksi korkeimmalta mahdollista asiantuntijataholta.

Kun tiedetään, että eurojärjestelmässä on Italian ja Kreikan ohella myös muita keskuspankin rahoittamia valtioita, johtopäätös Suomen osalta voi olla vain yksi:

Pikimiten eroon eurosta.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/zyskowicz-vastaa-target-kyselyyn

http://www.reuters.com/article/us-ecb-eurozone-idUSKBN1542KL

Kirjoittaja on Kansalaispuolue rp:n asiantuntijajäsen.

Venäjä-pakotteiden hinta 2015

EU:n Venäjää vastaan asettamat talouspakotteet aiheuttivat itävaltalaisen tutkimuslaitoksen WIFO-instituutin mukaan vuonna 2015 EU-maiden vientiin noin 20 miljardin euron menetyksen.

Suomen osalta viennin menetys oli noin 715,7 miljoonaa euroa. Se vastaa 7000 työpaikan menetystä.

Pakotteet ovat jatkuneet vuonna 2016. Joulukuussa niitä päätettiin jatkaa toistaiseksi 6 kuukauden ajan. Taustalla on Ukrainan konflikti, jossa konfliktin tärkeänä osapuolena oleva EU asettui USA:n kanssa yhteisrintamaan Venäjää vastaan.

7000 menetettyä työpaikkaa Suomessa pakotteiden hinta

Työpaikkojen menetys Suomessa oli viennin alenemisen johdosta noin -7000. Koko EU-alueella pakotteiden hinta työpaikkoina laskettuna oli vuonna 2015 noin -397 000.

Tutkimuslaitoksen mallilaskelmien mukaan Venäjä-sanktioiden osuus EU:n viennin alenemiseen on noin 40 prosenttia.

Alla olevassa taulukossa kaksi oikeanpuolesta saraketta ilmoittavat laskelman tarkkuusrajat.

venajasanktiot

http://www.wifo.ac.at/jart/prj3/wifo/resources/person_dokument/person_dokument.jart?publikationsid=59227&mime_type=application/pdf

 

Trumpin aikaan

Presidentti vaihtui ja hämmennys on suuri.
Avajaispuheessaan Trump ei ryhtynytkään täyttämään vallihautaa entisen Washingtonin eliitin ja uuden, vanhan eliitin välillä.

Sillä uusi eliitti väistämättä astuu osittain vanhan tilalle.
Myötäjäisinään se levittää juhlapöytään hämmentävän määrän lupauksia entisen eliitin aiheuttamien vaurioitten korjaamiseksi.
Köyhyys poistuu, työtä tulee ja terveydenhoito sivistyspalveluiden rinnalla tulee hylätyn kansanosan ulottuville. Amerikasta tulee suuri ja mahtava jälleen.

Tämä tulee mahdolliseksi, kun huomio ja voimavarat suunnataan oman maan kehittämiseen, ei muun maailman pystyssä pitämiseen.
Rapautunut infra, suljetut tehtaat, Kiinaan ja Meksikoon siirretty tuotanto palaa kotimaahan.
Eurooppa saa tulla toimeen omillaan. Kaupalliset suhteet käydään tiheällä kammalla läpi maa kerrallaan. Maailmanpoliisi palaa kotiin.

Miten tämä kaikki on mahdollista? Rahaa tarvitaan ja paljon. Muodissa olevan käsityksen mukaan raha on velkaa. Siispä USA velkaantuu tulevaisuudessa ennen näkemättömässä mitassa.

Onko FED eli keskuspankkien verkosto presidentti Trumpin takana jää nähtäväksi. Kotiutetaanko vierailla mailla olevia joukkoja kotimaan ”sisäpalvelukseen”? Se edellyttäisi mittavaa militaari-infran uusrakentamista sotateollisen kompleksin tyydyttämiseksi.
Onko Venäjä uuden USA:n liittolainen vai vastapeluri Lähi-Idän kuohuissa ja Kiinan kasvavan vaikutuksen mainingeissa?

Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. EU:n suhtautumista kuvannee osuvasti Saksan sosialidemokraattisen varakanskerin Sigmar Gabrielin kommentti presidentti Trumpin virkaanastujaispuheesta: Meidän täytyy pukeutua lämpimästi.

Julkaistu ensin Kansalaispuolueen Työhuoneessa.

Kirjoittaja on Kansalaispuolue rp:n asiantuntijajäsen.

Kansalaispuolueen ulkopolitiikka

Kansalaispuolue rp on tänään julkistanut ulko- ja Eurooppa-politiikkaa käsittelevän periaateohjelmansa. Alla ohjelmateksti kokonaisena. Väliotsikot ja lihavoinnit allekirjoittaneen.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on turvata maamme itsenäisyys ja turvallisuus ja luoda edellytykset kansamme kaikinpuoliselle hyvinvoinnille. Nämä kansalliset etumme meidän tulee sovittaa yhteen kansakuntien yhteisten etujen ja ihanteiden kanssa.

Suomen kohtalot ovat kytkeytyneet erottamattomasti kansainvälisiin tapahtumiin. Napoleonin sodat 1800-luvun alussa johtivat siihen, että Suomen vuosisatainen valtioyhteys Ruotsiin katkesi ja maamme liitettiin autonomiseksi osaksi Venäjän keisarikuntaa. Tämä antoi vahvan sysäyksen omaehtoiselle Suomen kansallisen kulttuurin, yhteiskuntaelämän ja talouden kehitykselle ja loi pohjaa maamme valtiolliselle itsenäisyydelle. Ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous avasivat tien Suomen itsenäistymiselle.

Toisen maailmansodan yhteydessä Suomen itsenäisyys joutui kovalle koetukselle, mutta se kesti. Sotien jälkeen Suomi jätettiin Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Taitavalla ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan Suomi kykeni vahvistamaan itsenäisyyttään, avaamaan läheiset yhteistyösuhteet myös länsimaiden kanssa ja luomaan itselleen arvostetun puolueettomuuspolitiikan. Kylmän sodan kauden päättyessä Suomi liittyi Euroopan unioniin ja luopui siten osasta valtiollista itsenäisyyttään. Unionilla on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, joka täydentää jäsenvaltioiden kansallista politiikkaa.

EU:n turvallisuuspolitiikan riskit

Osallistuminen EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan saattaa vahingoittaa Suomen etuja, ellemme ole valppaina sen suunnittelussa ja toimeenpanossa. Jäsenyys euroalueessa kavensi ratkaisevalla tavalla maamme taloudellista itsenäisyyttä, ja se uhkaa myös jäljellä olevaa valtiollista itsenäisyyttämme.

Euroopan unionin yhteisen kauppapolitiikan kautta Suomi on ollut mukana globalisaatiossa, maailmanlaajuisen vapaakaupan kehittämisessä. Kehityspolitiikassa toimivalta on jaettu unionin ja jäsenmaiden kesken. Suomen tulee toteuttaa tehokkaasti kansallista kehityspolitiikkaansa ja osallistua aktiivisesti EU:n yhteisen politiikan suunnitteluun ja toimeenpanoon.

Euroopassa ja koko maailmassa on käynnistynyt syvällekäyvä muutos. Ylikansallinen yhdentyminen ja globalisaatio ovat synnyttäneet vaikeita ongelmia. Toisaalta ne ovat siirtäneet valtaa markkinavoimille ja ylikansalliseen päätöksentekoon tavalla, jota kansalaiset eivät voi hyväksyä. Kansallisvaltioissa ja EU:ssa eliitti on harjoittanut ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikkaa, jota suuri osa kansalaisista ei hyväksy.

Meillä tämä on näkynyt pyrkimyksenä murtaa Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus, vaikka kansan laaja enemmistö haluaaa säilyttää maamme puoluettomuusaseman. Eurooppapolitiikassa on toteutettu suomalaisten vierastamaa federalistista linjaa. Euroalueeseen Suomi vietiin kansan tahdon ja jopa perustuslain vastaisesti.

On tullut aika palauttaa päätösvaltaa kansallisvaltioille ja vahvistaa kansanvaltaisuutta niiden sisäisessä päätöksenteossa. Suomen Eurooppa-politiikan suuntaa on muutettava. Maamme tulee yhdistää voimansa niiden jäsenmaiden kanssa, jotka haluavat palauttaa päätösvaltaa jäsenvaltioille ja estää unionia puuttumasta liiaksi jäsenmaiden asioihin.

Eurosta eroon, puolueettomuus varmistettava

Suomen tulee vaikuttaa euroalueen hallituksi purkamiseksi siten, että kaikki jäsenmaat tai ainakin jotkut niistä ottavat euron rinnalla uudelleen käyttöön kansallisen valuutan. Suomen oma euroero tulee toteuttaa mahdollisimman pian. Jos Britannian eroaminen Euroopan unionista johtaa siihen, että myös Tanska ja Ruotsi eroavat, Suomen tulee tehdä samoin ja muodostaa yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa Pohjolan yhteisö.

Suomen tulee vaikuttaa siihen, että Euroopan unionista ei kehity sotilasliittoa eikä sotilaallista suurvaltaa. EU:n tulee vahvistaa asemaansa maailman johtavana voimana ihmiskuntapolitiikassa – kehitys-, kauppa-, ympäristö- ja ihmisoikeuspolitiikassa. EU:n tulee vahvistaa monenkeskistä yhteistyötä sekä alueellisella että maailmanlaajuisella tasolla.

Hallitsemattomasta globalisaatiosta on siirryttävä globalisaation hallintaan ja kestävän kehityksen tehokkaaseen edistämiseen erityisesti YK-järjestelmää kehittämällä. YK on syytä palauttaa siihen keskeiseen asemaan Suomen ulkopolitiikassa, mikä sillä oli ennen EU-jäsenyyttä.

Euroopan unioni on tärkeä osa kehittymässä olevaa moninapaista maailmanjärjestystä, jossa nousevat talousmahdit ja niiden väliset liittoutumat haastavat länsimaat sekä taloudellisesti, poliittisesti että sotilaallisesti. Suomen on omalla politiikallaan rakennettava sopimusvaraista ja normipohjaista kansainvälistä yhteisöä ja sen instituutioita. Suomen tulee pyrkiä vaikuttamaan siihen, että Euroopan Unionin, Yhdysvaltain ja Venäjän kesken päästään etupiiri-, voima- ja pakotepolitiikasta taas rauhanomaiseen rinnakkaineloon ja kaikkia osapuolia hyödyttävään yhteistyöhön.

Suomen tulee selkiinnyttää asemansa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, joka ei uhkaa muiden maiden turvallisuutta. Suomalaisten sotilaiden ei tule osallistua taistelutoimintaan ulkomailla. Suomen ei tule sallia oman alueensa käyttämistä toimintaan, joka uhkaisi muiden maiden turvallisuutta. Suomen tulee ylläpitää tiivistä kahdenvälistä yhteyttä erityisesti naapurimaidensa ja johtavien suurvaltojen kanssa.

Uudessakin Euroopassa Suomen on säilytettävä puolueettomuuspolitiikkansa ydin, sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen uskottava puolustus. Maamme tulee edistää vakautta ja turvallisuutta lähialueillamme, Euroopassa ja koko maailmassa. Kehittäessään kauppaa ja taloudellista yhteistyötä muiden maiden kanssa Suomen tulee hyödyntää arvostettua asemaansa puolueettomana Pohjoismana.

Kansalaispuolue julkisti maahanmuutto-ohjelman

Kansalaispuolue rp. on julkistanut maahanmuuttoa ja pakolaisuutta käsittelevän ohjelman. Alla ohjelman teksti kokonaisuudessaan. Väliotsikot allekirjoittaneen.

Maahanmuuttoa ei säätele kukaan eikä mikään

Euroopan unioni ja Suomi ovat hoitaneet vuonna 2015 kärjistynyttä Euroopan pakolais- ja siirtolaisuusongelmaa hyvin heikosti. Komissio ja Suomen hallitus eivät tarttuneet ehdotuksiin EU-maihin suuntautuneen maahanmuuton hillitsemiseksi. Aluksi keskityttiin toimenpiteisiin, jotka itse asiassa helpottivat ja edistivät muuttoliikettä. Vasta kun yli miljoona maahanmuuttajaa oli tullut EU-alueelle, muuttoliikettä ryhdyttiin hillitsemään.

Rajatarkastukset tarpeen

Suomen olisi tullut vuoden 2015 syksyllä palauttaa osittaiset rajatarkastukset, kuten Itävalta ja Saksa olivat jo tehneet. Tämän sijaan hallitus perusti järjestelykeskuksen, jonka kautta maahanmuuttajia ryhdyttiin ohjaamaan eri puolille maata. Tilanne rauhoittui vasta sen jälkeen kun aluksi Tanska ja pian sen jälkeen Ruotsi palauttivat tarkastukset.

Suomeen ehti tulla yli 30 000 maahanmuuttajaa, joista useimmilla ei ole oikeutta turvapaikan saamiseen. Vain neljään EU-maahan tuli suhteellisesti laskien enemmän maahanmuuttajia kuin Suomeen. Tästä huolimatta Suomi on ottanut vastaan suhteellisesti eniten komission kiintiöimiä turvapaikanhakijoita Kreikasta ja Italiasta.

Maahanmuuttopaineisiin vastattava ongelman alkulähteillä

Suomen tulee vaikuttaa maahanmuuttoon sekä YK:n, EU:n että kansallisella tasolla. Väestönkasvu, ilmastonmuutos, köyhyys ja sotilaalliset kriisit ovat synnyttäneet ennen näkemättömän laajoja muuttoliikkeitä sekä maiden sisällä että yli valtiollisten rajojen. Ennusteiden mukaan ne ovat entisestään voimistumassa. Hallitsemattomat muuttoliikkeet aiheuttavat voimakkaita ristiriitoja ja usein pahoja ongelmia. Niitä on pyrittävä hillitsemään ennen muuta YK-järjestelmän puitteissa. Myös EU on tässä Suomelle hyvä vaikutuskanava. Sotilaallisissa kriiseissä osapuolten on kannettava oma vastuunsa syntyvistä pakolaisongelmista.

Pakolaisuuteen ja siirtolaisuuteen liittyvät kansainväliset sopimukset tulee uudistaa nykyoloja vastaaviksi. YK:ssa hyväksyttyjä kestävän kehityksen tavoitteita on edistettävä tehokkaasti. On keskityttävä olojen parantamiseen ennen muuta niillä alueilla, joilta ihmiset lähtevät liikkeelle nälän ja köyhyyden vuoksi. Tällä toiminnalla tulee olla keskeinen sija Suomen harjoittamassa kehitysyhteistyössä. Suomen tulee nopeasti kohottaa kehitysyhteistyömäärärahojensa BKT-osuus 0.7 %:iin.

Suomi voi vaikuttaa

Sotilaallisten kriisien ratkaisemiseksi ja väkivaltaisuuksien lopettamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Suomen on astuttava eturiviin konfliktien ennalta ehkäisemisessä ja niiden ratkaisemisessa. EU:n ja jäsenmaiden tulee puuttua tehokkaasti muuttoliikkeen alkusyihin, väkivaltaan ja köyhyyteen. Pakolaisia ja siirtolaisia on autettava ensi sijassa lähellä heidän asuinseutujaan, jotta kotiinpaluu olisi myöhemmin helposti toteutettavissa. EU:n on huolehdittava pakolaisleireillä asuvien ihmisten hyvinvoinnista: turvallisuudesta, hyvästä ravinnosta, terveydenhuollosta ja lasten kouluttamisesta. Eurooppaan pyrkiville on luotava yhteistyössä naapurimaiden ja YK:n pakolaisjärjestön kanssa hyvin hoidettuja uusia leirejä, joilla selvitetään oikeudet turvapaikkaan ja joilta paikan saaneita otetaan vastaan kiintiöpakolaisina.

Yhteiset säännöt ja rajavalvonta

Kaikkien EU-maiden on avattava YK-järjestelmän mukainen kansallinen pakolaiskiintiö. EU:ssa on pidettävä voimassa Dublinin sopimus, jonka mukaan turvapaikkaa on haettava siinä maassa, johon ensimmäisenä saavutaan. Tämän toteuttamiseksi jäsenmaiden on valvottava omia ulkorajojaan. EU:n ulkorajoilla olevia jäsenmaita on tuettava tehokkaan rajavalvonnan toteuttamiseksi. Jäsenmaiden tulee voida itse päättää, ottavatko ne vastaan muiden maiden kautta EU:n alueelle tulleita maahanmuuttajia. Suomen tulee huolehtia siitä, että maahanmuuttopolitiikka säilyy omissa käsissämme ja että tarvittavat päätökset perustuvat kansallisen itsemääräämisoikeutemme kunnioittamiseen. Maahanmuuttajien etuudet on pidettävä samalla tasolla muiden EU-maiden kanssa. Rajavalvonta on tarvittaessa nopeasti palautettava.

Unionissa on luotava järjestelmä, jonka puitteissa otetaan vastaan työhön pyrkiviä maahanmuuttajia. Lähtökohtana tulee olla työvoiman tarve ja osaamisen monipuolistaminen. Työvoiman liikkuvuutta EU:n jäsenmaiden välillä tulee voida tarvittaessa rajoittaa. Ulkomaisen työvoiman palkkauksessa on noudatettava jäsenmaan lakeja ja työehtosopimuksia.

Maahan tulleiden turvapaikkahakemukset on käsiteltävä ja kielteisen päätöksen saaneet poistettava maasta nopeasti. Lainvoimaisen päätöksen toimeenpanon haittaamista tai estämistä ei tule hyväksyä. Suomen pakolaiskiintiö on asetettava tasolle, joka vastaa EU-maiden suhteellista keskitasoa. Suomen tulee edistää työperäistä maahanmuuttoa erityisesti sellaisista maista ja sellaisilta alueilta, joilta tulevilla on hyvät edellytykset kotoutua ja työllistyä pysyvästi. Suomalaisten paluumuuttoa on edistettävä.